"Henkilökohtaisesti johti rakennustöitä telineiltä"

 Kesällä sain vihdoin ja viimein aikaiseksi käydä läpi Helsingin kaupunginarkistossa säilytettävän lehtileikekokoelman Töölö-antia, joka jäi suhteellisen vähäiseksi. Yksi hauskimmista osumista - Temppeliaukiolla elämänsä aloittaneelle - oli paikallislehden pätkä vuodelta 1978

Yksi alueen huomattavista rakennuttajista oli Lilly Mustonen-Öller, joka jopa henkilökohtaisesti johti rakennustöitä telineiltä. Hän rakennutti Etu-Töölön alueelle kymmenkunta kerrostaloa, joista useat Temppeliaukion tienoille.

Lilly Ölleristä ei googlaten löytynyt valmista tietopakettia, joten kootaan sellainen.

Alkuperäiseltä nimeltään hän oli Aline Louise Mustonen ja syntyi Joensuussa 7.12.1864. Isänsä Antti Juhana Mustonen oli porvari, tehtailija. laivanvarustaja ja lopulta kauppaneuvoskin. Lilly oli kuitenkin isänsä kuollessa vuonna 1877 vain 13-vuotias.

Liekko Hakulisen muistelman mukaan Lilly Mustonen opiskeli Helsingissä ainakin laulua yksityistunneilla (Naisten ääni 18/1933). (Isoveljensä Sanfrid Mustonen opiskeli musiikkia myös ulkomailla ja asettui Yhdysvaltoihin (HS 13.4.1926).)

Kesällä 1888 Lilly Mustonen vihittiin avioliittoon filosofian maisteri Karl Jonathan Öllerin kanssa (Karjalatar 14.8.1888). Karl Jonathanin ura rautateillä eteni varasähköttäjästä vuonna 1888 Östermyran rautatieaseman kakkoskirjanpitäjäksi ja vuonna 1890 Nikolainkaupungin (Vaasan) rautatieaseman kirjanpitäjäksi ja vuonna 1892 Alavuuden asemapäälliköksi (Jernvägsmannabladet 16.5.1888, 1.2.1890, FAT 12.1.1892).

Näillä tiedoilla tuntuu varsin suurelta harppaukselta, että 30 vuotta myöhemmin Våra kvinnor 6/1925 kertoo Lilly Öllerin keränneen rahoituksen ja valvoneen rakennustyöt viidessä helsinkiläisessä kerrostalossa (Cygnaeuksenkatu 2, Pohjoinen Rautatiekatu 17, Tunturikatu 7 ja Temppelikatu 12). Työn alla oli Tunturikatu 8. Lisäksi Öller toimi isännöitsijänä Temppelikatu 12:ssa ja Tunturikatu 7:ssä. Hän asui perheineen jälkimmäisessä.

Vårtecken 7/1939

Kun kävin läpi Lilly Öllerin vastuuasemat tekstihauilla Kansalliskirjaston digitoinneista (*), myös aviomiehensä nimi oli usein mukana. Ehkä tilanne selvenisi tutustumalla hänenkin vaiheisiinsa.

• Osakeyhtiö Liesi (Pohjoinen Rautatiekatu 17), hallituksessa 1910, 1911, 1912, varajäsenenä 1916 1921, isännöitsijä 1922
• Fjälldalin siirtomaatavarakauppa (Cygnaeuksenkatu 2), omistaja 1915, 1917
• Oy Creutzinkatu 8, hallituksen varajäsen 1920, hallituksen jäsen ja isännöitsijä 1922
• Osakeyhtiö Tunturilaaksonkatu 9, hallituksen varajäsen 1921
• Osakeyhtiö Maria (Museokatu 21 / Oksasenkatu 5), hallituksen varajäsen 1921 & 1922
• Osakeyhtiö Temppelikatu N:o 12, isännöitsijä 1923 &1924
• A. B. Tempelgatan 9, isännöitsijä 1924, 1925, 1926, 1928, 1930, 1931, 1933, 1936
• Asunto-osakeyhtiö Temppelikatu 13, hallituksen varajäsen 1924
• Asunto O. Y. Calonius 8, hallituksen jäsen 1926 & 1927 & 1933 & 1938
• Bostadsaktiebolaget Fjälldalsgatan N:o 8, isännöitsijä 1925, 1926, 1928, hallituksen varajäsen 1939 
• Laurellska skolans fastighetsaktiebolag, hallituksen jäsen 1932

(*) Registertidning för varumärken, Suomen kauppa- ja teollisuuskalenteri, Kauppalehden protestilista, Suomen kaupparekisteri, Helsingin ja ympäristön osote- ja ammattikalenteri, Adressbok och yrkeskalender för Helsingfors

Hbl 31.10.1940

Syntymäpäivä- ja muistokirjoituksissa ei selitetty Lilly Öllerin työtä rakennusmailla vaan korostettiin yhdistysaktiviteettia ja hyväntekeväisyyttä. 

 

Pystynette parempaan

 

Yleisradio kokosi kesähuviksi historiatestejään ingressillä "Ylen lukuisissa historiavisoissa testataan historian tuntemusta laajalla skaalalla, alkaen neandertalilaisista aina keskioluen vapautumiseen asti. Millä historian osa-alueella sinä olet haka?"

Testasin osan.

Historiaa kuvina - arvaa vuosi kuvan perusteella! Pistemääräni oli 51/70

Historiavisa: Miten Runebergin päivää juhlittiin 1800-luvulla? Miksi Topelius söi kiirastorstaina kilohaileja? "4/6 - Hyvä, yli puolet oikein!"

Liitutauluista läppäreihin, kiiltokuvista pokemoneihin – Tiesitkö nämä asiat koulun historiasta?  Näköjään en, sillä pisteeni olivat surkeat 5/10. Oudoin oli kysymys 9: Mitä tautia vastaan rokottaminen aloitettiin ensimmäisenä? vastausvaihtoehdoilla polio / kurkkumätä / tuberkuloosi / sikotauti. Missä on isorokko? Minkälaista rokotuksen määritelmää tässä käytetään? Oikea vastaus oli tuberkuloosi, joka on edelleen kuitenkin yksi maailman tappavimpia tartuntatauteja. Eivätkö rokotukset enää toimi?

Korppu, kuusnelonen ja C-kasetti? Testaa, miten hyvin tunnet entisaikojen vekottimet! Oman elämäni aikaa ja pisteet huikaisevasti 5/8.

Kuka änkytti? Kenet karkotettiin Siperiaan? - Testaa tietosi Suomen presidenteistä! Oikein 7/10, jee.

Missä Jean Sibelius syntyi? Missä Aleksis Kivi kuoli? – Testaa tietosi suomalaisten merkkihenkilöiden muistomerkeistä ja asuinpaikoista! Halleluja, 7/7 eli olen löytänyt osa-alueeni!

Oliko näiden testien tarkoituksena innostaa hstorian pariin vai tuhota itseluottamus?

Lukusuositukset kesältä 1768

En (tietenkään) malttanut olla koko kesää erossa 1700-luvun sanomalehdistä. Hauskin huomioni oli Dagligt Allehandassa 1.6.1768 yllättävän modernilta tuntunut kesäloman lukusuositus: "Terveyslähteillä oleskellessa tai muuten maalla kesää viettäessä..." Kyseessä oli tietenkin silkka tekstimainonta ja kirjakauppias oli todennäköisesti toisellekin sivulle jatkuneeseen luetteloon listannut koko varastonsa. Tutustuin vain alkuosaan.

Listan päällimmäisenä oli tuttu teos eli Fieldingin Tom Jones, jota pidetään edelleen kirjallisuushistoriassa esillä. Itse en ole siihen koskaan koskenut, eikä Wikipedian suomeksi tarjoama kuvaus rohkaise kajoamiseen. Henrik-tietokannassa kirjasta on muutamia tietueita eli ruotsinkielinen käännös on täällä nähty. Yhden kappaleen osti huutokaupasta vuonna 1775 luutnantti Starckell, jonka mahdollisesti muuttaessa pidetyssä huutokaupassa se myytiin vuonna 1794.

Ilmoituksen toisen rivin Witterehets-arbeten kuullostaa kuivalta ja hankalasti tunnistettavalta.

Kolmantena on vuonna 1764 ilmestynyt kertomus matkasta Afrikkaan, "hottentottien" pariin, Alankomaiden Itä-Intiaan ja Japaniin. Filip Papon kandityön Japan och det japanska. En postkolonial- och genusanalys av svenska reseskildringar i det japanska samhället under 1600- och 1700-talet perusteella kirjoittaja oli Petter Salan. Tämä oli Uppsalassa opiskellut mies, joka oli matkustanut ulkomailla. Hän ei kuitenkaan kirjoittanut omista kokemuksistaan vaan kertoi jonkun muun kokemuksista päiväkirjamuodossa (?). Kirjaa voi lukea digitoituna ainakin Google Booksissa.

Seuraavaksi tarjotaan historiasta ja muinaisuskonnoista kiinnostuneille kuparipiirroksin kuvitettuna kirjaa Mythologie eller Beskrifning om de Hedniska Afgudar i Swerige och andra Länder. Ainakin Göteborgin yliopiston digitoima kappale on vuodelta 1743 eli ei ihan tuoreinta lukemistoa. Tekstipainotteisessa kirjassaan L. Acharius mainitsee skandijumalat hyvin lyhyesti ja keskittyy antiikin mytologiaan.

Viidentenä listalla on stoori Dona Ineksestä, joka nousi orjattaresta Algerian kunigattareksi (En sanfärdig historia, om dona Ines de las Cisternas, hwilken ifrån en slafwinna uti Alger, blef uphögd til drottning dersammastädes. Sammanskrefwen på fransöska af herr Rousseauf.). Tämäkään ei ollut osoittautunut myyntimenestykseksi, sillä kaupattavana oli todennäköisesti vuoden 1745 painosta. Alkuperäinen teos ranskaksi on Googlen digitoinneissa.

Yhtä eksoottiselta vaikuttaa kuudes kirja arabialaisprinssi Dyriksen merkittävistä vaiheista, joista en löytänyt lisätietoa.

Seitsemäs suositus Grefwinnan af Salisbury, eller Then krönta och belönta kyskheten. Beskrefwen på fransöska. Och öfwersatt af P.L. (1749) on myäs digitoimatta. Ranskalainen alkuperäisteos on La Comtesse de Salisbury ou l'ordre de la Jaretière. Nouvelle Historique ja käännös englanniksi The Countess of Salisbury, or, The most noble Order of the Garter: an historical novel in two parts. Kyseessä on siis vuoden 1348 paikkeille sijoittuva fiktio.

Ranskasta oli käännetty myös Aristonoi händelser. Af engelska uppå swenska språket öfwersatte, af O.D. (1749), joka ei ole päätynyt digitoitavaksi.

Viimeisenä leikkeessäni on satu prinsessa Finettan seikkailuista eli Saga innehållandes prinseszan Finettas äfwentyr (1760). Alkuperäisteksti Les avantures de Finette on julkaistu 1695. Luettavaa vielä yli sata vuotta myöhemmin, eli painettiin englanniksi 1818 lapsille suunnattuna. Suomessa ruotsinkielisestä kirjasta oli ainakin yksi kappale, joka myytiin Porvoossa postimestari Uhrwäderin omaisuuden huutokaupassa 1765.

Kahden päivän "pyhiinvaelluksella"

Koska tänä kesänä ei tarvinnut kirjoittaa väitöskirjaksi tarkoitettua käsikirjoitusta, ehdin lomamatkallekin. Äkkäsin keväällä Turun keskiaikaisten markkinoiden oheisohjelmaksi tarjotun elävöitetyn pyhiinvaelluksen. Ilmoittauduin mukaan pisimpään versioon eli kahden päivän taivallukseen Lemun kirkolta Turkuun. 

Konseptista minulla ei ollut tarkkaa käsitystä, joten yllätyin hitaasta liikkeelle lähdöstä. Siinä oli varattu aikaa ja mahdollisuus tutustua Lemus kotiseutumuseoon, joka suomalaiseen tapaan on sijoitettu kirkon vieressä sijainneeseen viljamakasiniin.

En halunnut osallistua uskonnolliseen osuuteen, joten tutustumiseni Lemun kirkkoon oli omatoiminen ja nopea.

Kirkon erikoisuuksiin kuuluvat maalaus Lutherista

ja maalattu hautajaisvaakuna.

Keskiaikainen alttarikaappi oli päätynyt ovettomana ja melko maalittomana asehuoneen seinälle.

Kun vihdoin pääsimme liikkeelle, saimme nauttia kesäteatt... elävöityksestä, jossa mahtirouvaa saateltiin pyhiinvaellukselle. Kohtauksia oli kahden päivän aikana yhteensä kolme, nappasin kuvan toiselta aamulta.

Ekan päivän kävelyn oli ilmoitettu olevan 16 kilometriä. Todellisuudessa se oli 9 kilometriä, joten olimme majoituksessa tunteja ennen aikataulutettua saapumista. Minulle ei selvinnyt, mikä suunnittelussa oli mättänyt. Itse olin henkisesti valmistautunut rankempaan taivaltamiseen ja kuvitellut reittimme kulkevan metsäpoluilla tms. Todellisuudessa kävelimme pyöräteillä ja useita kilometrejä myös vilkkaan tien reunaa. Rankinta oli lähes 30 asteen lämpö ja varjottomuus. 

Ehdottomasti ihanin osuus reissusta oli toisena päivänä, kun oppaamme poikkesi reitiltä ja johdatti meidät yhdessä välissä hiekkatielle, jossa puut antoivat suojaa. En suuremmin yllättänyt, kun retken järjestäjät pyysivät markkinointilupaa kuvasetille, jonka kaikki otokset olivat paikasta, jossa meidän ei olisi pitänyt olla ollenkaan.

Kyseinen pätkä toi meidät Raision kirkkoon, jonka sisuksen tiesin nähneeni ja itsevarmasti kuvittelin myös muistavani. Heh. Olin sekoittanut Maskun kirkkoon. 

Suurin osa ryhmästä oli keskiajan harrastajia, jotka olivat pukeutuneet ajan vaatteisiin. Useimmat olivat kuitenkin fleksanneet jalkineissa, mutta muutamilla oli keskiajan keveyttä tavoitelleen kengät. Tuntui lusmuilulta kävellä vaelluskuteitta, mutta helteessä en todellakaan haikaillut päälleni kaksinkertaista mekkoa. Majoituksessa Kivimäen matkailutilalla (erinomainen palvelu ja ruuat, suosittelen) meistä otettiin ryhmäpotretti, jossa onneksi älysin maastoutua tehokkaasti. Kuvaa käytettiin jo julkisesti, joten kierrätän kuvasitaattina.

Kuminan viljelystä ja viennistä

Kesäsarjaa tehdessäni suurin yllätys itselleni oli kuminan vienti, joten siitä oli syytä hankkia lisätietoa. Ei kuitenkaan kirjastoon lähtien vaan Kansalliskirjaston digitoinneista.

Vuonna 1916 ilmestyi Gösta Grotenfeldtin kirjoittama 38-sivuinen vihkonen Kuminan viljelys Suomessa. Maanviljelystaloudellisen Koelaitoksen maamieskirjasia N:o 8, jonka mukaan "Suomessa on villin kuminan siemeniä kerätty ja käytetty jo 1600-luvulla. Onpa 1800-luvun keskivaiheilla yritetty täällä kuminan viljelystäkin. Omassa maassa kerätty kuminan siemen on tyydyttänyt kotoisen tarpeen ja sitä on viety huomattavat määrät ulkomaillekin. Isoin on vienti ollut tilaston mukaan 1867, jolloin se teki 434,887 kg. Hinta on kotimaisilla markkinoilla vv. 1885-1914 ollut 35-82 penniä kg:lta. Vienti on eri aikoina vaihdellut hyvin paljon ja on viimeisinä aikoina suuresti vähentynyt, mikä johtuu siitä, että ulkomailla on kuminan viljelystä monin paikoin lisätty v:sta 1889 alkaen jopa 60 %:lla, joten hinnat ovat alentuneet meilläkin. Suomalaisesta kuminan siemenestä maksetaan sitä paitsi ulkomailla alhaisemmat hinnat kuin sikäläisestä tavarasta." (Maatalous 8/1816)

Vaihtelevista vientitiedoista on sanomalehdissä vaihtelevilla mittayksiköillä vaihtelevia ilmauksia

• "Borgoosta on viety ulkomaalle koko laivan lasti kuminoita, joilla on saatu hyvä hinta" (Turun Wiikko-Sanomat 18.11.1820) "Turun Tullikirjain jälkeen on vuonna 1820 Suomesta kaupattu Ruotsiin [...] 870 tynnöriä kuminoita" (Turun Wiikko-Sanomat 4.5.1822)
• Lyypekin kaupan historiakatsauksessa kuminat mainitaan vuonna 1834. (Sanan-lennätin 26.11.1858)
• "Tullitietoin jälkeen, on vuonna 1843 Suomesta ulos kuletettu ulkomaallen kauppatavarata [...] Kuminoita 10,187 [...] kaikki hopia Ruplaa." (Maamiehen ystävä 10.8.1844)
• Lyypekkiin vuonna 1848 Suomesta "Kuminoita tuotiin 270 tuhatta naulaa, vaikka niistä tuli vähä myödyksi." (Suometar 23.2.1849)
• Vuoden 1850 vientitavaroista kuminat tuottivat 12 tuhatta hopearuplaa, kun taas puutavarasta saatiin 1078000 hopearuplaa. (Maamiehen ystävä 14.8.1852)
• Lyypekissä vuonna 1851 "Kuminoilla oli kyllin ostajoita, ja niitä olisi myötynä paljonkin, jos olisivat jättäneet 16 tai 17 Markkaan, se on noin 5 tai puol seitsemättä ruplaa, sadalta naulalta. Viimeisinä aikoina on kuminan kauppa seisattunut." (Maamiehen ystävä 6.9.1851)
• "Suomen kauppa v:na 1852 [...] Muihin maihin kuletettiin [...] kuminoita 18 tuh. 856 rupl. 96 kop., [...] arvosta." (Suometar 26.8.1853) Vuoden 1853 viennissä kuminoiden arvo oli 13125 ruplaa (Suometar 22.9.1854)
• Vuoden 1860 purjehduskaudella eli enimmäkseen edellisen vuoden sadosta maailmalle lähti 1848 tynnyriä kuminoita. (Suometar 13.12.1861)
• Vuoden 1863 viennistä kuminaa oli 100521 markan ja 25 pennin arvosta ja vuonna 1864 116740 markkaa (Suomen julkisia sanomia 8.9.1864, Hämäläinen 3.11.1865).

Vuonna 1859 ilmestyneessä Oppikirjassa Suomen maantietehesen kuminat ovat vientitavaroiden loppupäässä, juuri ennen viljaa ja vuonna 1869 julkaistussa Suomen merikouluja varten tehdyssä Rannikko-maantien oppikirjassa Suomen Suuriruhtinanmaan etevimpiin vientitavaroihin kuuluu puutavaran jälkeen "voi, lohi, silakka, hylkeenrasva, pellavansiemenet, kuminat ja hyvinä vuosina viljakin." 

Virallisia tilastoja en tarkistanut, sillä niissä todennäköisesti on mittayksikkönä raha, jota on vaikea kääntää viljelyksi. Sitä yritettiin edistää ainakin Oulussa: "Kun kuminan siemenet ovat käypä kauppatavara, ja kuminoita myös tavallisesti kasvaa pellon pientareillamme, joista ne usein muun heinän mukaan niitetään, ettei siemenistä tule mitään hyvää, pyysi [Oulun läänin talouden] seura v. 1848 muutamia kauppamiehiä Oulussa ja Raahessa ostamaan niitä suostuttuun hintaan, 40 kopeikkaa paperirahan jälkeen, kapalta ja toimitti niin mainittuna kuin seuraavanakin vuotena kuulutukset siitä asiasta kirkkoihin kehoitukseksi maakunnalle, ei laimiin lyömään tätäkään rahan-ansio-keinoa, jolla pienet lapsetkin ja muut huonokuntoiset saattaisivat talon apuna olla." (Oulun Wiikko-Sanomia 9.4.1853) Villinä kasvamiseen viittaa myös ilmaisu "kasvaa se kankailla niinkuin kuminat meidän pellon pyörtänöillä" (Maamiehen ystävä 15.2.1845)

Sanahaku kuminalla toi esiin runsaasti nälkävuosien hätäruokareseptejä eli kuminaa oletettiin olevan kourallisia talouksissa, joista puuttui lähes kaikki ruoka. (Esim. Kuopion sanomat 13.6.1857, Tähti 13.8.1867, Tähti 3.9.1867, Tampereen Sanomat 10.9.1867, Oulun Wiikko-Sanomia 28.9.1867, SWL 10.3.1868, myös H. A. Turja: Suurten nälkävuosien korvikeravintokysymyksestä (HAik 1/1939))

Koti ja yhteiskunta 12/1894 antoi tietopläjäyksen, josta selviää kuminasta m.m. seuraavaa

Kasvaa viljelemättä kautta koko maamme, jopa Lapissakin. Siemeniä käytetään maustimeksi leipään, juustoon, niitä pannaan viinaan tislatessa, likööriin, lääkkeihin y. m. Juuria käytetään pasternakkojen tapaan. Kuminaa on meillä suurella menestyksellä viljelty erilaisissa paikoissa, jonka luulisi olevan omiaan kehottamaan ihmisiä kuminan viljelykseen, joka ei yleensä tuota minkäännäköisiä vaikeuksia. [...] 

Koska kuminoita käytetään moneen tarkoitukseen ja niitä niinmuodoin on hyvin helppo saada myödyksi, olisi niitä viljeltävä paljon enemmän kuin tähän saakka on ollut tavallista. Siten voisi kuminoista tulla oivallinen kauppatavara ulkomaille vientiä varten. Jos puutarhaa pidettäisiin liian kallisarvoisena ja ahtaana kuminan viljelystä varten, niin voisihan tähän tarkoitukseen käyttää peltosarkaa, sitenhän moni pienen talon omistaja saisi sopivan sivutulon. Kun kerran maa on muokattu ja kylvö toimitettu, silloin voi kaiken muun hoidon jättää vanhuksien ja lasten haltuun, joten työvoimakaan ei tule kalliiksi.

Kehotus viljelyyn ei tehonnut kovin moneen, sillä 1920-luvun lopulla asiaa esitettiin kuin uutena ja tiedossa oli vain yksi kuminanviljelijä. 

Turunmaa 27.6.1929

42. ja 43. kuukausi jatko-opiskelijana

Pari viikkoa ennen juhannusta olin Opinahjon kesäseminaarissa ja juttelin illanvietossa toisen sivuohjaajani kanssa. Hän kertoi, että esitarkastuslausuntojen odotuksen olisi pitänyt jännittää. No, tein sitten senkin väärin tässä prosessissa. Omalla koulutuksellani ja kokemuksellani epävarmassa tilanteessa tehdään enemmän tai vähemmän formaali päätöspuu, jossa on toimintavaihtoehdot kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Saadaan kokoon selvät sävelet eli ei mitään jännitettävää.

Samana päivänä olin saanut tiedekunnan vastuuhenkilön kautta ensimmäisen esitarkastuslausunnon sähköpostilaatikkooni ja saatoin lukea sitä Opinahjon kirjastossa isolta ruudulta. Saatteessa ei ollut mitään viitettä siitä oliko lausunto puoltava vai ei, joten pdf:n avaaminen ja kriittisten rivien löytämiseen kuluneet sekunnit olivat kyllä jännittäviä. Puolto oli kyseessä ja silmäilevä lukeminen ei paljastanut mitään mahdotonta fiksattavaa.

Pari päivää myöhemmin luin tiedoston huolella ja poimin jokaisen huomion taulukkoon, johon merkitsin sen, mitä niille aioin tehdä (tai en) ja tekemisen tilan. Rivejä kertyi 28, joista osa koski oikeakielisyyttä ja muuta nopeasti korjattavaa. Ohjaajakin katsoi jo sopivaksi spostilla varmistaa, että tiesin missä mennään. Totesi, että suurimmasta osasta huomioita olin kuullut aiemmin. Ilmeisesti en siis lopultakaan oppinut dekryptaamaan saamaani palautetta, sillä taulukkoni isommista asioista tuntui tutulta vain kritiikki valitsemistani otsikoista. Mukana oli kyllä detsku, jonka olin aidosti unohtanut tehdä, detsku, joka oli ekoissa käsisversioissa, mutta putosi vahingossa pois, ja yksi isompi pointti, jota olin hiljaa miettinyt matkan varrella. Näistä en kuitenkaan saanut ohjaajilta (ymmärrettävää) palautetta ainakaan alkuvuonna. 

Seuraavalla viikolla sain käsikirjoituksesta palautteen palkkaamaltani kotikriitikon korvikkeelta eli freelancekustannustoimittajalta, jonka tunsin vuosien takaa. Hänelle olin antanut speksiksi m.m. sen, että

Historian väitöskirjan genrestä on minulle neljässä vuodessa selvinnyt, että
1) Se ei ole tietokirjamainen. Mutta en edelleenkään tiedä, mitä tällä tarkoitetaan.
2) Lukija ei saa olla milloinkaan hukassa eli hän ei saa kokea hetkeäkään epäselvyyttä, mieleen tuleviin kysymyksiin pitäisi olla oitis vastaukset tekstissä eikä vastaan pitäisi tulla mitään yllätyksiä. Tietoa ei saa pantata eli jännitteen rakennukseen on vähäiset mahdollisuudet. 

 

Minua ei suuremmin häiritse, jos jonkun mielestä tekstini ei ole tarpeeksi diedeellistä. Mutta koska minulla on taipumusta epäselvään kirjoittamiseen, otan kakkoskohdan vakavasti. Arvostaisin siis huomioita kohdista, joissa olo lukijana on epävarma tms.

Väliaikatieto oli kuulunut lohduttavasti, että "Siellä täällä on kyllä kohtia, joita voi olla hyvä selkeyttää sanatason muutoksilla tai vähän muokkaamalla virkkeen rakennetta, mutta varsinaisia ”anteeksi mitä?” -kohtia oli alkupuolella vähän.". Huolellinen lukija oli toki lopulta löytänyt monta huomautuksen paikkaa, joten satsaus kannatti. Oloa helpotti myös se, että ihminen, jolla ei ollut muuta intressiä kuin ammattitaitonsa käyttäminen, ei nähnyt kokonaisuudessa mitään tosi outoa.

Toista esitarkastuslausuntoa ei ole kuulunut tähän aamuun mennessä ja rehellisyyden nimessä kiitin Opinahjon käytäntöä, jossa lausuntoja ei pantata, kunnes molemmat ovat saapuneet. Näin sain viettää harvinnaisen rennon heinäkuun ajatellen, että väitösluvan saanti alkusyksystä on mahdollista. Vaikkakaan ei varmaa.

Rentoutumiseen käytin Töölö-proggistani. Se parani muutamassa viikossa huimasti, kun otin käyttöön muitakin lähteitä kuin blogiteksteissä hyödynnettyjä sanomalehtiä. Jännä juttu. Palapelin kokoaminen palautti mieleen, minkälaisesta historiantutkimuksesta oikeasti nautin. Eli historikkien väsäämisestä. Joten käsikirjoitukseni hyväksyntä väitöskirjaksi on oikeastaan yks-ja-hailee. Olisi kyllä kiva, jos tilanteen selviämistä ei tarvisisi enää montaa viikkoa ihmetellä.

1860: nelinkertainen lapsenmurha

Sanomia Turusta 3.8.1860:

Kolmenkertanen lapsenmurha. Vaunumaakarin Helianderin talossa Turussa löyttiin viimis sunnuntaina puuvajasta kuivettunut ja osiksi madoilta syöty ihmisen lapsi, joka ilmoitettiin polisille, joka toimitti sen leikkaushuoneesen. Tästä ruvettiin tarkemmin tutkimaan asiaa ja löyttiin maanantaina samasta paikasta vielä toisen lapsen jäänöksiä. Tämä oli kauhistavaa; mutta polisimestari käski vielä tarkemmin tutkia, jos siellä vielä kukatiesi löytyisi jotakin. Ja kuule kauhiata, tiistaina löyttiin kolmas lapsen ruumis. Ruumiit oli pantu koriin ja loodaan ja käärittynä verisillä liinavaatteilla ja muilla verhoilla, joista muutamat oli merkityt nimellä: J. E. Bergenvall. 

Paitsi muuta löyttiin myöski rakkauden-kirjeitä samalla alakirjoituksella, kirjoitetut kiristuvassa vaimoihmiselle Henrika Vilhelmina Calleniukselle, joka on asunut ruokakauppias Bergenvallin kanssa yhdessä. Loodassa oli myös vanha ruotsinkielinen kirja kristillisestä avioliitosta, jonka kannessa oli kirjoitettu että sen omistaja on "Maria vilhelmina Bergenvall." Lääkäri on tutkinut sikiöt ja sanonut ne olleen täysisyntyneitä. Vaimoihminen Callenius, johonka kova epäluulo lankee, on kiini pantu, koska myöski taittaan toteen näyttää että hän joku aika sitte on ollut raskas, vaikkei mitään sikiötä ole ilmiin tullut.

Suometar 10.8.1860:

... Pari päivää myöhemmin löytyi toisessa talossa, missä entinen kauppias Bergenwall ja vaimo Callenius asuvat, vielä neljäs lapsem ruumis lukitusta arkusta.

Blogitekstissä Karmea löytö puuvajasta Turussa Juha Vuorela on kertonut syytettyjen vaiheista tästä eteenpäin.

Lukemisia lapsille 3/1860

Muuta vuodelta 1860:

• Turun kymnasistina 1860-63
• Kyökissä vuonna 1860
• Sortavala amerikkalaisen silmin 1860-luvun alussa ja sama teksti laajemmassa kontekstissa: Laatokan risteily englanniksi: Hevoskivellä, Pikakäynti Käkisalmessa, Sortavala
• Opettajan tilikirjoista
• Kirjasten Lukemisia kansalle julkaisu jatkui ja Lukemisia Lapsille aloitti ilmestymisensä.