Kokemäeltä Amerikkaan, osa 88

Aikuisiällään rengin töitä tehtyään Frans Werner Euren (s. 6.8.1866 Kokemäki) lähti Atlantia ylittämään. Hän saapui New Yorkin satamaan 14.12.1905 Liverpoolista lähteneellä Majestic-laivalla. Vastaanottajana oli ystävä Heikki Juntunen ja kohteena Houghton Michiganissa.

Frans palasi Suomeen vuoden 1907 paikkeilla ja lähti uudelleen Kokemäeltä helmikuussa 1909 tullen Bostonin satamaan 4.3.1909 Ivernia-laivalla Liverpoolista. Kokemäen Ylistaron kylään oli jäänyt vaimo Olga ja vastaanottajaksi Frans ilmoitti ystävän Ann Carlssonin Michiganin Ironwoodissa. (Samalla laivalla, saman paikkaan ja samalle vastaanottajalle menossa oli Kokemäeltä 8.2.1909 passin ottanut Frans Jalmari Ranta (s. 23.8.1879 Kokemäki))

Vuoden 1910 väestölaskennassa Frans oli yksin vuokralaisena Minnesotan Duluthissa. Suomi ja vaimo on voinut tämän jälkeen kutsua takaisin, ainakaan Fransista ei tämän jälkeen tietoa Amerikasta löydy.

Fransin veljenpoika Eino Euren (s. 25.9.1903) lähti Atlantin toiselle puolelle 1930-luvun alkaessa ja saapui Halifaxiin 2.8.1930 laivalla Frederik VIII. Hän ei viipynyt Pohjois-Amerikassa vaan lähti Neuvosto-Venäjälle ja päätyi lopulta takaisin Kokemäelle.

Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1891-1900 s. 380, 486
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1905; Microfilm Serial: T715; Microfilm Roll: T715_649; Line: 17; Page Number: 151.)
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Boston Passenger and Crew Lists, 1820-1943
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Year: 1910; Census Place: Duluth Ward 4, Saint Louis, Minnesota; Roll: T624_725; Page: 9A; Enumeration District: 0169; Image: 274; FHL Number: 1374738.)
Library and Archives Canada, Immigration Records (1925-1935)
Yksityinen tiedonanto (TH)

Sanomalehtiuutisia 19.3.1761

Inrikes tidningar päiväyksellä 19.3.1761 sisälsi neljä raporttia Suomen puolelta. Turusta kerrottiin pappien nimityksistä ja Venäjän rajalta raportoitiin matkustajista.

Loviisasta oli lähetetty pidempi pätkä (oikealla). Se aloitettiin toteamalla, että kaupunkiin oli ollut tavallista enemmän tulijoita. Tämän syyksi arveltiin sitä, että suolan hinta oli Loviisassa alhaisempi kuin Porvoossa, joka oli kärsinyt tulipalon edellisenä kesänä, tai Helsingissä, joka oli menettänyt kaksi Espanjan laivaansa edellisenä syksynä.

Liikkumista oli helpottanut tavallista lumisempi talvi, jota hyödyntäen viljelijät olivat tuoneet kaupunkiin viljaa myytäväksi. Tynnyristä rukiita sai 18 taaleria ja maksoivat suolaostoksistaan 36 taaleria.

Karjaalta uutiset käsittelivät talouden sijaan luontoa. Luonnon vastaisesti oli joulukuussa erään Billnäsin ruukin työntekijän lehmä syönyt vastasyntyneen vasikkansa. Vain pää ja jalat jäivät.

Kirkonkirjojen äärelle

Sukututkijoiden lähetystö (kuulemma ei karvalakkeja) kävi viime viikolla Eduskunnassa ja SukuForumilla mietitään puolitosissaan äänestyspäätösten suuntaamista sukututkimusta harrastaville ehdokkaille.

Kuulemma eri seurakunnissa tutkijoita vastaanotetaan eri tavoilla. Kaikkialla eivät ole ovet sulkeutuneet, ainakaan kylähistorian kirjoittajalle. Jaana Kouri kuvaa tutkimuskäyntiään blogissaan näin:

Pappilan ovesta tulee vanhempi herrasmies ulos ja työntää minulle kättään. Kirkkoherra. Esittelen itseni ja asiani, en edes ilmoittanut tulevani. Hän kääntyy kannoillaan ja saattaa minut virastonsa aarrekammioon, henkikirjojen arkistoon. Vainaja, josta minulla on vain nimi tiedossa, on tietysti papille tuttu. Kohta hän on aukaissut metri kertaa metri -kokoisen rippikirjan sivun, josta voimme lähteä taaksepäin selvittämään henkilölleni menneisyyttä, syntymävuotta, vanhempia, sisaruksia, aiempaa taloa. Vain sukututkija voi tietää miltä tuntuu, kun vuosiluvut alkavat puhua.

"Muutamasta virkakielen sanakoukerosta saan hahmoteltua sielujen elämänlinjaa sivu sivulta." Kiva, jos osaa. Minulta ei ole 15 vuoden harjoittelunkaan jälkeen onnistunut.

Kartoitusta 1950-luvun malliin

Useimmiten kaipailee karttoja, joita ei ole koskaan tehtykään. Mutta toisinaan olisi tarvetta myös tuoreemmille ja erityisesti sellaisille kappaleille, joita voisi vapaasti käyttää. Moisten perään lähtee vaikka merta edemmäs kalaan. Niinkuin Texasiin asti. Texasin yliopiston kirjaston digitoidusta karttakokoelmista löytyi Suomen kohdalta Yhdysvaltojen armeijan kartta Northern Europe 1:250,000 1950-luvulla. Sivuston FAQ-osuudessa todistetaan, että jollei muuta ole selvästi sanottu, kartat ovat käytettävissä miten haluaa. Mielellään tosin mainiten lähteeksi "University of Texas Libraries".

Onko löydöksestä iloa? Oli ainakin minulle. Ei pelkästään siksi, että Kokemäen kohdalle oli merkitty ihan outoja pisteitä. Esimerkiksi Liekopihdin tila, jota ei Kansalaisen karttapaikka tunne. Siellä on tosin Liekopihdinsuo.

Vaan pääasiassa siksi, että tästä kartasta näkyy selvästi, miten tiet kulkivat ennen kuin Kauvatsantie lähti kulkemaan uudelta sillalta pohjoiseen ja valtatie 2 oikaistiin peltojen ja metsien läpi kulkevaksi. Suomenmaan kartassa 1898 tilanne on sama, mutta näkyvyys ei yhtä selkeä. Tukisummani Pelasta Kirjan karttojen hyväksi ei ole vielä tuottanut tulosta, joten siihen asti amerikkalaisten varassa...

1900-lukua...

... väitettyäni juuri eilen, etten ole 1900-luvusta kiinnostunut... Arkistolaitoksen digitaaliarkiston uutuussivun rss-syöte on pienen tauon jälkeen toiminnassa ja aamun otoksesta bongasin seurakunta-arkistoista poikkeavan kokonaisuuden Elokuvateatteri Opiksi ja Huviksi Oy > Elokuvateatteri Opiksi ja Huviksi Oy:n arkisto > SISÄLLÖN MUKAAN JÄRJESTETYT ASIAKIRJAT > Painetut elokuvaohjelmaesitteet 1910-1911, josta vasemmalla eksemplaari. Huvikauden loistonumero oli Belsazarin pidot, jonka juonta oli näytöksessä helppo seurata, jos sen oli jaksanut ohjelmasta lukea. (Olisi kyllä pitänyt muistaa koulun raamatunhistoriastakin.) Selostus erottuu ohjelman tekstimassana. Hauskoja näkymiä menneisyyteen, alareunassa isolla "Huomaa! Kuvat selvät, väräjämättömät!"

Otsikon perusteella elokuvateatteri sijaitsi W. Kammosen talossa ja lehtinen oli painettu Jyväskylässä. Vakan puolelta selviää lisää faktaa.

Viihteellinen aloitus tarjoaa mahdollisuuden putsata linkkivarastoja 1900-luvun hengessä:

• Pelasta kirja -hanke on digitoinut lehteä Käsitöitä : Liite Kotiin ja Yhteiskuntaan vuosilta 1900, 1901, 1902, 1903 ja 1904. Ompelusta kiinnostuneille haasteita ja muille vaatekuvitusta mihin vaan.
• Oulun Arkki linkitetty tänne aiemmin, mutta otetaan kertauksen vuoksi, sillä sisältää myös materiaalia 1900-luvulta, mm. Oulun osoitekalentereita ja opaskirjallisuutta.
• Komea kruunuhääkuva 1900-luvun alusta amerikkalaisesta arkistosta.
• Valokuva suomalaisen talon pystytyksestä hollantilaisesta arkistosta.
• Sotahistoriallinen sivusto Pala Suomen historiaa ei liene tullut vielä tänne linkitetyksi.
• Kaksi kuvaa toisessa maailmansodassa kuolleiden juutalaisten sotilaiden muistotilaisuudesta Helsingissä.
• Mormonilähetyssaarnaajan kuvia Suomesta 1952-1953
• Antti Pohjolaisen tutkielma Perustuslaillinen vastarinta ja kutsuntalakot Oulussa vuosina 1901 - 1904
• Raija Westergårdin gradu ”Mitä ne siellä niin tappeli?” Puukkotappelu, paikallisyhteisö ja vallanalaiset Tyrvään käräjillä 1908
• Mikko Pollarin gradu Kansan parhaaksi. Eino Leinon Sunnuntai-lehden sivistyneistö- ja kansakuva 1915 -­ 1918
• Maija Wuokon gradu "Täydellinen itsenäisyys ulospäin. - Ja järjellinen järjestys sisäänpäin." : Ylioppilaat ja järjestyksenpitokysymys vuonna 1917
• Hanna Savolaisen gradu Tuomittu elämään : poliittiset naisvangit Hämeenlinnan kuritushuone- ja keskusvankilayhteisössä 1924-1939
• Jukka Ikosen gradu Nuoriso isänmaata kiertämässä : matkailu ja retkeily kasvatuksen palveluksessa 1920- ja 1930-luvuilla Suomessa
• Juha Ahosen gradu Kehittyvä, kansainvälistyvä, kaupallistuva ja kommunikoiva matkailu-Suomi : tiedusteluretki itsenäisen Suomen matkailuelinkeinojen alkutaipaleeseen ennen II maailmansotaa ja laudaturtyö Sinivalkoisilta siiviltä kiiltäville kiskoille : matkailukuljetukset ja niiden markkinointi itsenäisessä Suomessa ennen II maailmansotaa
• Minna Karppisen gradu Matkalla maailman merillä : matkustajalaivaliikenne Suomen ja ulkomaiden välillä vuosina 1919-1939
• Hanna Salmisen gradu "Yhteinenhän on pelto ja liesi maasta elävillä miehillä ja naisilla" Naisen asema maatalousseuroissa ja niiden rinnalla 1920- ja 1930 -luvuilla.
• Päivi Lahdelman gradu Katkeransuloiset Karjalan kuvat. Kontekstualisoiva tutkimus Karjala-kuvateoksista 1940–1942
• Eliisa Pohtilan gradu Liian huono kansalaiseksi? : Kansalaisihanne sterilisaatioasiakirjoissa v. 1935-1949
• Noora Wilmsin gradu "Ryssän heilat ja pikku-Iivanat" Sanomalehti- ja muistitietotutkimus suhtautumisesta neuvostoliittolaisten sotavankien kanssa seurustelleisiin naisiin ja heidän lapsiinsa
• Kerttu Hopan gradu Paarmuskoista koulutettuihin kätilöihin. Kunnankätilön työ sekä raskauden seurannan ja synnytyksen medikalisoituminen Pohjois-Suomessa vuosina 1900–1960
• Tiina Kulmalan opinnäyte Suomalaisten ruokatottumukset 1950-luvulta nykypäivään
• Leena Furuholmin gradu Eurooppalaista juomatapaa etsimässä ja ylellisyysalkoholismia taltuttamassa. Alkoholikeskustelu Suomessa ja Sveitsissä 1959-1968.
• Vuokko Ahosen gradu "Parempia elinehtoja hakemaan". Muuttoliike Suomesta Kanadaan vuosina 1945-1960
• Annika Konolan gradu Kuukautiskokemuksen kulttuurinen rakentuminen suomalaisten, vuosina 1959-1977 syntyneiden naisten kuukautiselämäkerroissa
• Tiina Virran gradu Ainasta Sariin ja Otosta Kimmoon : Suomenkielistä homonyymiparista etunimistä 1800-luvun lopulta noin vuoteen 1980
• Jari Kettusen gradu Ammattina kuolema. Kuolemankulttuuri hautaustoimistojen näkökulmasta 1893-2009

Niistä toisista kielistä.

Aatehistorian kurssin loppuessa kirjoitin tänne siitä, että Suomessa oli 1800-luvulla useampia kieliä. Mainitsin itse tekstissä suomen, saamen ja ruotsin. Eva Ahl-Waris täydensi kommentilla todeten kaupungeissa puhutun venäjää ja saksaa. Omassa mielessäni kävi jiddish, jota ainakin 1900-luvun alkuun mennessä käytettiin Helsingin juutalaisten keskuudessa, ja romanien kieli. Mutta tietoni romanien historiasta ovat niin hatarat, etten tiennyt missä määrin ja milloin he omaa kieltään käyttivät. Paavo Korhosen Runolaulu Mustilaisen alkusäkeistön perusteella kieli oli aktiivisessa käytössä 1830-luvun paikkeilla.

Suku musta mustilaisen,
Kansa laiska, kiertolainen,
Jolla on se outo kieli,
Kansan kaiken tuntematon,
Jot ei kouluissa kysytä,
Oppihuoneissa osata;
Sitä äänellä isolla
Aivan pulskasti puhuvat.
(Vihta-Paavon Runot ja Laulut, s. 260)

Kotuksen sivulta löytyy romanikielestä faktaa ja kielen historiasta voi selvitä lisää käynnissä olevan tutkimusprojektin tuloksena. Kirjahyllyssäni olevassa Sukututkimuksen jatko-oppaassa on lyhyt Teppo Ylitalon artikkeli romanien sukututkimuksesta. Ei todellakaan helpommasta päästä. Kansa liikkui eikä heitä merkitty pääsääntöisesti sen paremmin kirkonkirjoihin kuin henkikirjoihinkaan. Eli eivät olleet varsinaisia kansalaisia ollenkaan.

Eivätkä olleet Suomen juutalaisetkaan. Jiddish-haulla Historiallisesta sanomalehtikirjastosta löytyi teksti Uudesta Suomettaresta 18.6.1908, jossa todettiin hyvin tutun oloisesti

Näytti siltä, ettei lähetystön johtaja, paitsi tätä murretta [jiddish], ymmärtänyt mitään muuta kuin saksaa. Luulisi toki, että sen henkilön ensimmäinen tehtävä, joka vaatii jossakin maassa kansalaisoikeuksia, olisi oppia maansa kieli, varsinkin jos hän on siinä maassa syntynyt. Lienee ehkä liian suuri vaatimus se, että Suomen juutalaisten tulee tuntea itsensä suomalaisiksi sen jälkeen miten heitä on kohdeltu. Mutta elleivät he pidä itseään suomalaisina, eivät he voi vaatia, että maan viranomaiset heitä sellaisina pitävät. Alkakoot siitä, että rupeavat puhumaan keskenään jompaakumpaa maansa kielistä. Muuten ovat he muukalaisia ja sellaisiksi jäävät, olkoot syntyperäisiä missä määrin hyvänsä.

On myös uusia ajatuksia. Vesa Heikkinen kirjoitti eilen Kotuksen blogissa

Minun mielestäni kansalliskielten opiskeleminen tulee tehdä haluttavaksi ja mahdolliseksi. Pakottaa siihen ei ketään saisi. Täysivaltaiseksi kansalaiseksi pitää pystyä tulemaan omalla äidinkielellä, onpa äidinkieli sitten mikä tahansa. Kun oikeus omaan kieleen on turvattu, on helpompi kotoutua ja vaikka ryhtyä opiskelemaan maan muita kieliä.

Kolmannes Turun naisista

Viime vuoden lopussa ilmestynyt Naisten kaupunki. Turkulaisten naisten historiaa saapui vihdoin kaupunginkirjastoon ja päätyi käsiini. Jätin raa'asti lukematta Sini Ojalan kirjoittaman viimeisen kolmanneksen Itsenäisyyden ajan Turun itsenäistyvät naiset, sillä 1900-luku ei vaan edelleenkään kiinnosta.

Aikarajaukseltaan Kirsi Vainio-Korhosen Turun tytöt ja naiset 1600-1917 oli kiinnostavampi, mutta ensimmäisestä selailusta syntyi vaikutelma, että mukana oli paljon samaa kuin Vainio-Korhosen kirjassa Suomen herttuattaren arvoitus, jonka olen aikanaan lukenut. Lisäksi pettymyksekseni päivämääriä 1600-luvulta löytyi vain Veli Pekka Toropaisen tietolaatikosta Porvarskat tositoimissa. Kirjan esipuheessa todettiin, ettei Turun Akatemian perustaminen 1640 tarjonnut naisille uusia koulutusmahdollisuuksia. Juu, ei, mutta muutti kuitenkin Turun elämää? Naisilla ylioppilaita hyysättävinä ja välillä vällyjen välissä? En olisi ollut kauhean otettu, jos kirjassa olisi kierrätetty naisten arvovaltakiista hautajaiskulkueesta 1670 (viimeksi painettu kirjaani Flachsenius, muistiinpanoja s. 32), mutta veikkaisin, että konsistorin pöytäkirjoista olisi löytynyt 1600-luvun esimerkkejä kirjan teemoista, jollei muita tuomiokirjoja olisikaan halunnut lähteä kouluamaan.

Eli suuntasin todellisen lukemiseni kirjan alkukolmannekseen. Anu Lahtinen oli kirjoittanut sekä lyhyen esihistoriakatsauksen että mittavamman osuuden Turun naisten historia 1300-1600. Lahtinen oli omassa ajassaan ja oli suhteellisen vähäisistä asiakirjamaininnoista punonut toimivan tekstin. Historiallisen ajan arkeologiset löydötkin oli hyödynnetty sujuvasti. Naiset olivat toimijoita, mikä olisi normaalisti viehättänyt minua suuresti, mutta kun oma 1500-luvun tutkimuskohteeni on mies, niin tekstistä ei akuutteihin tarpeisiin irronnut paljoa. Koskaan ei ole asiat oikein päin... Kopsasin tietenkin kirjallisuuslistasta useampia rivejä talteen.

Koska en ole tutustunut Turun varhaisista porvareista kirjoitettuihin tutkimuksiin, yllätyin kansainvälisistä yhteyksistä. Tukholma oli tietenkin samaa valtakuntaa, mutta naiset joutuivat hoitamaan perintöasioita myös Lyypekissä ja Tallinnassa. Sanomalehtileikkeillä olen täällä blogissa yrittänyt kertoa siitä, etteivät 1700-luvun ihmiset aina pysyneet paikallaan eivätkä aviopuolisonsa rinnalla. Eivät myöskään 1500-luvulla, josta Lahtinen on löytänyt miehensä hylkäämän turkulaisnaisen. Sanomalehtikuulutukset eivät olleet käytössä, mutta jollain tavalla mies oli paikannettu Tukholmaan, jossa oli mennyt uusiin naimisiin (myöskään esteettömyydestä ei voitu kuuluttaa 1700-luvun tapaan). Kaksinnaimisestaan hän sai kuolemantuomion.

Sukututkimuksen tiirailua

Kun aikanaan katsoin DVD-levyiltä 4 kautta englantilaista sarjaa Who do you think you are? olin urakan lopussa valmis antamaan levyt eteenpäin. Jäivät hyllyyni vain siksi että olin maksanut niistä hieman liian paljon antaakseni vastikkeettomasti eteenpäin. Tämä osoittautui onnekkaaksi, sillä nyt alkuvuodesta katselin jaksoja uudelleen ihan mielelläni ja päätin sitten tilata vielä viidennen ja kuudennen kauden levyt.

Hotkin uudet jaksot vähän liian vauhdikkaasti (mutta katson ne varmasti vielä uudelleen). En enää hermostu siitä, ettei tutkimusprosessia näytetä realistisesti, mutta kiljuin kyllä muutaman kerran ruudulle "katso pölkkypää ensin kaikki väestönlaskennat ja lähde sitten vasta ajelulle!" Mutta rakentavat kommenttini olivat auttamatta myöhässä.

Yksi asia kiinnitti huomioni: arkistoissa sidotut kirjat laitettiin tyynyille, joka näytti erinomaisen järkevältä, vaikka jättikin tutkijan epäergonomiseen asentoon. Ainakin Kansallisarkistossa käytössä on puiset telineet, joilla helpotetaan tutkijan elämää, mutta ei välttämättä suojella sidosta?

Tällä kertaa tutkimuksissa löytyi joku maanomistajakin ja mailtaan siirrettyjä vuokraviljelijöitä, mutta edelleen minua ihmetyttää se, että maatalous on niin pienessä osassa jaksoissa. Yhdelläkään julkkiksella ei ole maanviljelijöitä juurissaan vai niitä ei pidetä mielenkiintoisina esittää? Hauskempaahan sitä tietenkin on katsoa, kun tyypille paljastetaan tv-kameran edessä, että hän polveutuu Britannian kuningashuoneesta. Vaikka sitten aviottoman lapsen kautta.

Yhteyttä suomalaiseen historiaan ja sukututkimukseen en löytänyt. Mutta opin yhden mielenkiintoisen, joskin surullisen, asian. Jos äidillä oli kuppa, raskaudet päättyivät usein keskenmenoon tai syntynyt lapsi kuoli hyvin pian. Aktiivisen (?) vaiheen jälkeen hän voi kuitenkin vielä synnyttää terveitä lapsia. Niinpä yhdessä jaksossa pääteltiin lapsisarjan pitkästä sarjasta kuolleita pienokaisia äidin sairaus.

Googletessani kuppa-sanalla löytyi ikävä tieto: "Alahärmässä sairas kupparieukko tartutti 1858 taudin noin 200 ihmiseen. Arveltiin, että tartunta johtui naisen tavasta puhdistaa välineensä syljellään."

Hella W nähty

Pitkään meni, mutta lauantaiaamuna ryhdistäydyin ja siirryin kirjastokiepin kautta päivän ensimmäiseen Hella W- näytökseen. Ei ollut leffa huonoimmasta päästä, suomalaisten elokuvien katsomiselle ominaista myötähäpeää ei joutunut kokemaan. Mutta miksi, miksi, oli Kansallisarkiston tutkijasali laitettu esittämään Neuvostoliiton tiedustelulaitoksen toimistoa??

Elokuva oli mielestäni hengästyttävä tapahtumavirrassaan, mutta en teatterista lähtiessäni keksinyt siitä mitään sanottavaa eli kokemus oli jäädä kokonaan täällä raportoimatta. Mutta Facebookin Hella W-sivun kautta tuli äsken tieto Koulukinon oppimateriaalisetistä, joten jos siitä jotain?

Elokuva Hella W sijoittuu ajanjaksoon 1919-1944. Hella Wuolijoki oli mukana monissa Suomen historian kannalta merkittävissä asioissa omalla persoonallisella tavallaan. Selvittäkää, millä tavoin Hella Wuolijoki liittyy seuraaviin henkilöihin, tapahtumiin ja asioihin.

Idän kauppa
NKVD:n tiedusteluverkosto
VALPO
Väinö Tanner
Talvisota
Jatkosota
Kerttu Nuorteva
Bertol Brecht

Jätetään kotitehtäväksi.

Rusthollarin pojat maailmalla

Paraisten Mågbyn rusthollin omistajan Herman Holmin kuollessa 2.6.1806 jouduttiin toteamaan, että hänen kaksi poikaansa, Johan ja Anders, olivat hävinneet maailmalle. Perinnönjakoon heillä oli mahdollisuus päästä mukaan, jos huomasivat yllä olevan ilmoituksen esim. sanomalehdestä Posttidningar 14.8.1806.

Herman on vedetty yli Paraisten rippikirjan 1805-1810 sivulta 198. Edellisessä kirjassa 1799-1804 sivulla 167 on vielä vaimo Annakin. (Anneli Kotisaaren taulusta löytyi vaivattomasti tieto, että Herman Holm oli syntynyt rusthollari Johan Henricsson Holmin ja Anna Georgintytär Rajaleenin pojaksi 31.07.1746 ja avioitunut 10.11.1765 Anna Johanintytär Grundvijkin kanssa.) Hiskistä Hermanin ja vaimonsa Anna Johansdotterin lapsia löytyy vino pino: Johannes s. 20.8.1766, Anders Herman s. 3.8.1769, Johanna 30.10.1772, synnyinpäivänään 10.12.1775 kuolleet kaksoset Carl ja Henric, Carl Ulrik s. 5.10.1777, Samuel s. 6.11.1782 ja Esaias s. 18.9.1784.

Mågbyn Västergårdissa on seuraavassa rippikirjassa 1811-1817 sivulla 206 porukkaa, jolla ei ole mitään ilmiselvää suhdetta Hermaniin lapsineen. Aivan ilmiselvää kylläkin on, että isäntä Carl Carlsson oli muuttanut taloon 12.12.1807 mennessä, tuomittiin kuolemaan 1812, vapautettiin 1813 ja kuoli luonnollisen (?) kuoleman 1816. Tässä piilee varmaankin mielenkiintoinen tarina, joka ei rippikirjan sivulta selviä.

Parainen on osa sivuston Museilaboratoriet.fi kattamaa aluetta. Sivusto esittelee itsensä digitaalisena kotiseutuarkistona ja sisältää monenlaista aineistoa: muistitietoa, valokuvia, museoesineiden esittelyä, karttoja, reseptejä... Linkkisivujen alaosassa on spämmimömmöä, josta ilmoitin yhteysosoitteiisiin 21.2.2011. Toistaiseksi ei vastausta, oliskohan kumminkin pitänyt muotoilla asia ruotsiksi?

Listattua

Fritz von Dardelin kuvassa luetteloidaan kirjastoa. (Nordiska Museet, Wikimedia)

Adam Norman kirjoitti på svenska historianelävöittämisen yhteyksistä kansallismielisen politiikan nousuun.

Kirjamielellä-blogi esitteli Matti Klingen Lyhyen Suomen historian. Kommenteissa ajatuksia historian oppimisesta ja muistamisesta. Narratiivien Ee suhtautui positiivisen kriittisesti Anna Kortelaisen kirjaan Eri kivaa! Anders Jonsson luki på svenska Lars-Olof Larssonin kirjan Gustav Vasa – landsfader eller tyrann?

Tommi Melander tarttui Jaakko Yli-Juonikkaan romaaniin Uneksija:

Yli-Juonikkaan käsissä "historiallinen romaani" kuitenkin taipuu kovin erinäköiseksi kuin vaikkapa Kjell Westön käsissä. Uneksija ei rakenna laveaa epookkia pikkutarkoin detaljein yleishumaanilla eetoksella kuorrutettuna. Se on ennen muuta kielellinen, sanataiteellinen olio, ja sellaisena se luo aivan omintakeisen maailmansa. Vesakaroset kenties löytävät Uneksijasta häiritseviä anakronismeja, mutta jos sellaisia tekstistä metsästää, on lähtenyt lukemaan romaania vääränlaisin odotuksin.

Reijo Valta löysi Pielavedeltä plootuja.

Jo päättyneestä keskiajan bling-bling näyttelystä löytyi raportti Helmipolkuja-blogista.

Amerikkalaisen Slate-lehden toimittaja teki päätöksen kotiarkiston suhteen, in English.

Kansanperinne-blogissa oli luettu muistelmia Akseli Gallen-Kallelan spiritismiharjoituksista.

Aaro Sahari kirjoitti tunnetun omistajan merkityksestä esineelle.

Turkulaisten Kalmistopiiriin ilmaantui useampi teksti viikko sitten. Minua kiinnostivat Näkökulmia ruumishautatutkimukseen ja Hautausten tutkimus ja etiikka.

Filosofian puutarhassa oli luettu Pentti Eertamon Kotiseutukertoelmia-kirjaa:

Kirjaa lukiessa kiinnitin nimittäin huomiota ruokakuvauksiin. Menneiden vuosikymmenien vieraanvaraisen ja yhteisöllisen tunnelman puitteet olivat usein vaatimattomat. Pulakautta edeltävän ajan yllätysvieras kutsuttiin mutkattomasti ruokapöytään johon katettiin riisivelliä tai perunakeittoa- ja vieraat kiittelivät, miten hyvää kaikki oli ja painuivat sitten rehkimään raskaissa töissä.

Amerikkalainen Helsingissä 1897

New York Tribune antoi kuvaliitteessään 12.9.1897 kokonaisen sivun Helsinki-katsaukselle. Nimimerkki I. N. F. tuntuu nauttineen kaupungissa jotain vettä vahvempaa tai tulleen palkatuksi matkailunedistämisen toimistoon. Hän totesi muun muassa

The visitor's amazement over the unexpected glory of Helsingfors increases during every hour of his stay in this remarkable city. There is good architecture on every side. There is a spacious architecture filled with good statuary and flanked with handsome hotels and business structures. There is an imposing theatre modelled after the Dresden Opera House. There are large hospitals equipped with the most scientific appliances for surgery. There are polytechnic schools and educational institutions without number. The public squares are worthy of a city of the highest artistic taste, and the residential quarter shows every sign of refinement and taste. Helsingfors may be one of the smallest, but it is also one of the handsomest of European capitals.

Täytyy kyllä myöntää, että Dresdenin oopperatalosta tulee Svenska Teatern mieleen.