lauantai 19. toukokuuta 2018

Rotista

Eilen vierailin Helsingin yliopiston arkeologiaseminaarissa, jossa puhui englantilainen David Orton tutkimushankkeestaan. Hän on kiinnostunut kartoittamaan rottien leviämistä Eurooppaan ja ymmärtämään sitä kautta kunkin ajan kaupungistumista ja kauppareitittymistä. Aasiasta tulleena rotta ei pärjännyt ihmisyhteiskunnan ulkopuolella eikä omin voimin siirtynyt yhdestä paikasta toiseen.

Enpä ollut koskaan kuullut tai tullut ajatelleeksi, etteivät rotat ole olleet aina keskuudessamme. (Eivät myöskään hiiret, mutta ne mainittiin vain ohi mennen.) Nykyisin hävinnyt mustarotta, josta käsittääkseni yllä kuvaesimerkki, ilmaantui Etelä-Eurooppaan ajanlaskun alkua edeltävinä vuosisatoina. Esimerkiksi Englantiin se ehti 200-300 -luvuilla.

Ajoituksen yhteys Rooman valtakuntaan yhdyskuntineen ja kulkureitteineen on ilmeinen, varsinkin kun muut löydökset sitä tukevat. Mukaanlukien rotan häviäminen Rooman valtakunnan länsiosan lakattua olemasta.

Rotta teki paluun 900-luvulla, mutta on epäselvää tuliko se silloin Eurooppaan lännestä vai idästä. Keskiaikaan mennessä populaatioita oli varmasti Suomessakin. (Rottien yhteys ruton leviämiseen on edelleen kiistan aihe.)

Mustan rotan hävitti Euroopasta lopusta toinen rottalaji. Vaikka sen saapuminen on huomattavasti tuoreempi tapaus ja kirjallisia mainintojakin on, tarkkaa ajoitusta ei tällekään tulemiselle ole. Vuoden 1700 paikkeilla, ymmärtääkseni, mutta Suomessa vasta 1900-luvun alussa? Wikipedia tietää jotain samansuuntaista: "Isorotta on syrjäyttänyt monin paikoin mustarotan, joka hävisi Suomesta 1900-luvun alkupuolella."

Tosi mielenkiintoinen esitys ja toivottavasti Ortonin lopputulokset tarkennettujen ajoitusten ja muiden analyysien jälkeen tulevat jotain kautta eteen.

Valokuva Douglas English. National Science and Media Museum

perjantai 18. toukokuuta 2018

Kasveista ja kasvimaista

Turussa juhlittiin eilen 30-vuotiasta Kuralaa ja kyllähän sitä ajaa Helsingistä ilmaisen kermakakun viipaleen syömään. Eikun kuuntelemaan mielenkiintoiset esitelmät puutarhahistoriasta.

Jens Heimdahlin viesti oli, että Ruotsissa oli puutarhaviljelystä ennen kristinuskoa ja luostareita. Riippuu ja roikkuu puutarhan määritelmästä, mutta todisteita muualla kuin pellolla viljeltävistä kasveista on ainakin runsaasti ajalta ennen vuotta 1050. Öölannin Sandby Borgista, jonka löytöjä näin alkukuun Ruotsin reissullani, on esimerkiksi löytynyt Pohjolan vanhin sipuli.

Hullukaali ilmaantui Pohjois-Eurooppaan ja Pohjolaan myös vuoden 500 paikkeilla. Sen leviäminen oli niin nopeaa, että todennäköisesti siihen liittyy joku kulttuurinen ilmiö. Eikä ainoastaan tieto sen hammassärkyä lievittävästä vaikutuksesta. Kolmas Heimdahlin esimerkkikasvi oli nukula, jota ei Ruotsin varhaisesa lääketieteellisessä kirjallisuudessa käsitelty, mutta Nya Lödösen kaivauksissa tehdyn löydön perusteella sitä on osattu käyttää synnytyksen yhteydessä. Tässä verkkovideopätkässä Heimdahl selittää lopussa samaa tapausta. (Jos haluaa kuunnella Heimdahlia pidemmän pätkän niin tarjolla on esitelmä Häxor och magi: Magiskt örtbruk från järnålder till medeltid.)

Luostarit tulivat aikanaan ja niillä oli puutarhoja. Näiden tutkimista Ruotsissa vaikeuttaa se, että kolmeen tärkeimpään kohteeseen on 1600-luvulta lähtien istutettu kasveja tavoittelemaan menneisyyttä ja samalla on tuhottu jäljet siitä. Muista luostareista on löytynyt pääosin samoja kasveja kuin luostarin muurien ulkopuoleltakin. Poikkeuksena muualla harvinaisemmat musta mulperi, timjami, musta viinimarja ja belladonna sekä luostarien ulkopuolella täysin tapaamaton laventeli.

(Arkeobotaniikasta tuli mieleen Oulussa pian väittelevä Annemari Tranberg, jonka työn otsikko on Ympäristön ja ihmisen suhteen muuttuminen Perämeren rannikolla varhaismodernina aikana: Makrofossiilitutkimus kasvien käytöstä muuttuvassa maailmassa.)

Toinen Ruotsista asti puhumaan tullut oli Karin Hallgren, jonka väitöskirjan En kåhltäppa eij at räkna. Köksväxtodlingen i 1700-talets jordbrukssystem olen täällä pari kertaa maininnut, mutta jättänyt avaamatta. Lähtemällä Turkuun sain siitä hyvän tiivistelmän.

Kasvimaat olivat pieniä, arkipäiväisiä ja enimmäkseen naisten vastuulla eli eivät ole olleet kiinnostava tutkimuskohde aiemmin. Lähdemateriaalia on olemattoman vähän, sillä kasvimaita ei verotettu, niistä ei ollut määräyksiä eikä niistä syntynyt riitoja. Aikalaiskirjallisuus vaatii huolellista lähdekritiikkiä, sillä säätyläisten kirjallisuudessa talonpoikien tavat on usein esitetty tarkoituksenmuksaisesti totuudellisuuden sijaan.

Todellisuudesta Hallgren kokee saaneensa otetta käymämllä läpi Uppsalan yliopiston tilojen katselmusasiakirjoja ja pari tuhatta 1700-luvun karttaa. Karttoihin ei aina nähty tarkoituksen mukaiseksi merkitä kasvimaata, mutta kirjauksia on sen verran, että niistä sai irti tavanomaisuuksia. Kasvimaat, joiden koko yhdelle taloudelle vaihteli 70-1500 neliömetrin välillä, oli sijoitettu peltojen ja niittyjen välimaastoon mielellään lähteen tai mun vesipisteen vierelle. Ei siis pihapiiriin.

Koska en koskaan osallistunut isäni puutarhaharrastukseen, minulle oli uutta tietoa, että kasvimaa vaatii välttämättä lannoitusta. Lannasta ei 1700-luvulla ollut ylitarjontaa, joten kasvimaa vei merkittäviä resursseja. Kitkeminen sopi parhaiten lapsille ja vanhoille naisille, joilla ei ollut tärkeämpää tekemistä.

Kotiinpäästyäni tarkistin Länsi-Suomen tuomiokirjakortiston. Kaalimaa on otsakkeena ja kortteja yli 40. Lisätietoa voisi siis löytyä 1700-luvun tuomiokirjoistakin, vaikkei riitoja alvariinsa ollutkaan.

torstai 17. toukokuuta 2018

Tiedoteihmettelyä


1) Maanantaina Helsingin yliopisto uutisoi, että "Di­gi­taa­li­nen uu­tis­sil­mä lu­kee ju­tut men­neis­tä ta­pah­tu­mis­ta ja vie­lä­pä se­lit­tää ne uusil­le lu­ki­joil­leen". Monikansallisessa tutkimushankkeessa "työstetään tekoälyllä automatisoitavaa tutkimusavustajaa". Rahaa on lähes miljoona eli hieno juttu.

Mutta koska kyseessä on tiedote, asia pitää esittää uutena ja ainutlaatuisena, ja hankkeen vetäjä jakoi sen saatteella "Vajaan miljoonan euron rahoitus historiallisten sanomalehtien älykkääseen ja automatisoituun tutkimiseen".

Kommenttiini "Ja samaan aikaan Akatemian rahoituksella Turussa saman aineiston "älytöntä" automatisoitua tutkimusta? Tiedotus tylsää, kun kaikkien pitää esittää pioneereja eikä osata selittää tod. eroa kun muiden hankkeiden olemassaoloa ei voi mainita." vastasi Tuula "Turussa focus on katsoa mm. uutisten siirtymistä ulkomailta Suomeen ja Suomen sisällä https://comhis.github.io/ . Tässä sitten tuo tutkimusavustaja-ajatus enemmän kärjessä. Tiedotteissa tarve kiteyttää ja pitää valo itsessä."

Juu, juu.

2) No, tuon nyt vielä ymmärtää, mutta miksi ihmeessä Tilastokeskus on alkanut mainostamaan digitoituja historiallisia julkaisujaan kuin ne olisivat uusia?

Hannele Orjala, Twitter-profiilinsa mukaan "Tietopalvelujohtaja @tilastokeskus", twiittasi 29.4. "Yhteiskunnasta innostuneet: kaikki SVT:n (Suomen virallinen tilasto) ja muut TK:n julkaisut on digitoitu ja niitä viedään #Doria-palveluun. Vanhin suomenkielinen teos on Yhteenveto kuvernöörien viisivuotis-kertomuksista vuosilta 1861–1865."

Tilastokeskuksen omalta Twitter-tililtä kerrottiin kaikuna 14.5. "Kuvernöörien kertomukset vuosilta 1861–1865 nyt verkossa! Kiinnostavia vanhoja tietoja: satotilastoja, manufaktuuritilastoja, liikennetilastoja, kameralitoimen asioita ja väestötilastoja." linkittäen samana päivänä julkaistuun tiedotteeseen, jossa m.m. virke "Tilastokeskus on digitoinut SVT-sarjan julkaisut kokonaisuudessaan, ja ne julkaistaan Kansalliskirjaston avoimessa Doria-verkkopalvelussa." Täh, niitähän on ollut siellä jo vuosia?

Jos katsoo tiedotteen otsikkoonkin nostettua kuvernöörien kertomuksista tehtyä koostetta, huomaa metatiedoista, että se on ollut verkossa vuodesta 2015. Kun tilastojulkaisuja selaa julkaisuajan mukaan on päällimmäisenä kyllä tiedotteen jälkeenkin verkkoon tuotua eli siinä mielessä preesens rehellinen aikamuoto. Mutta ei koko totuus.

3) En ole muuten kymmeneen vuoteen saanut aikaan tiedotetta kirjoistani.

Kuva: "Favorite recipes save time and money" (1919)

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Ukkosen tappama 1777

Turusta kirjoitettiin 23.5.1777 Tukholmaan ja kirje päätyi uutiseksi Dagligt allehandaan 3.7.1777. Uutinen ei koskenut Turkua vaan Paraisten kylää Korlox (Kårlax?), jossa oli tapahtunut onnettomuus.
Den 16 uti innewarande månad hände den olyckan, at efter det Åskan någon tid hörts, slog den ned en och en half mil sjöledes härifrån i Pargas Socken wid Korlox Bys strand utpå Sjön, och träffade i slaget samma Bys tjenstefolk, som woro sysselsatte med mots dragning, i en af båtarne, samt dödade en Dräng om 31 och et halft års älder Anders Andersson wid namn; Åskeslaget har sönderrifwit hans Hattkull, sönderslagit det wänstra Drängens Öra, wänstra armen på Pälsen som han war klädd uti, war ock sönderrifwen, Axeln och Armen på samma sida war blå, strumpebandet afskurit, Benet och Foten til wänster äfwen blå: då slaget träffade Karlen föll han ur Båten i Sjön, men blef af Tjensteflickorne, som woro med honom på båten, straxt updragen: olyckan är så mycket ömare, som denne Dräng förestod wårdskapet hos sin nyligen afledne Morbroders Änka, som nu blef aldeles wärnlös. 
Palvelusväki oli vetämässä nuottaa, kun ukkonen osui 31-vuotiaaseen renkiin Anders Andersson. Tämä sai pahat vammat ja iskun voimasta lensi veneestä veteen. Samassa veneessä olleet piiat saivat ruumiinsa vedettyä ylös.

Paraisten haudattuja vuodelta 1777 ei ole Hiskissä eli tämä ukkoskuolema puuttui tilastollisesta katsauksestani ukkoskuolemiin.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Oululainen edustajainhuone-edustaja ja kielensä

Lehti Edistys 12/1899 esitteli Amerikan suomalaisten huomattuna miehenä Oscar J. Larssonin. Verkkohaku paljasti, että hänellä on englanninkielinen Wikipedia-sivu, joka kahden edustajainhuone-edustajakautensa ansiosta perustui kongressin elämäkertatietokantaan. En siitä löytänyt muuta Suomessa syntynyttä edustajaa, joten syytä tarkastella Larssonin taustaa tarkemmin.

Kaikissa elämäkerroissa syntymäpäivänsä on 20.5.1871. Edistys ilmoittaa syntymäpaikaksi Kuusamon ja muut Oulun, josta sopiva kaste löytyykin. Mutta sen varma yhdistäminen mieheen vaatii lisätietoa.

Oscarin (todennäköiseen) perheeseen Michiganissa kuuluu vuoden 1880 väestönlaskennassa 34-vuotiaat isä Louis Larson ja äiti Annie sekä 12-vuotias isoveli Frederick. Kastemerkinnän yhteydessä annettu rippikirjasivu löytyy SSHY:n digitoinneista ja isoveljen (tai oikeastaan isovelipuolen) ansiosta kiinnittyy vakuuttavasti amerikkalaiseen lähteeseen. (Huom! rippikirjan sivulla ei ole merkkiäkään Amerikkaan lähdöstä.)
Eli Johan Oscar, joka myöhemmin käänsi etunimensä toisin päin, oli syntynyt Oulussa. Rippikirjan huomautussarakkeesta näkyy, että äitinsä Anna Lena Kemppainen oli tullut Ouluun Kuusamosta, mistä ehkä on peräisin Edistys-lehden virheellinen syntymäpaikka.

Anna-matronyymin perusteella avioliiton ulkopuolella syntynyt isä-Lars oli Oulussa karvarikisälli ja sukunimeltään Vanninen. Hän oli tullut Ouluun Sortavalasta.  Hiskin avulla selviää, että hän on syntynyt Ruskealassa äitinään "Anna Pauli Wannin". Kuolintodistukseensa Michiganissa tietoja antanut ei ole osannut sanoa äidin nimestä mitään, mutta on ilmoittanut isäksi Lars Vännisen.
Karjalassa syntynyt Vanninen tai Vänninen yhdistettynä Kemppaiseen, jonka aiempi aviomies oli sukunimeltään Utriainen ei ruotsinkieliseltä kuullosta, mutta sekä englanninkielinen että suomenkielinen Wikipedia väittävät häntä ja perhettään ruotsinkielisiksi. Viittaamatta mihinkään kielestä kertovaan lähteeseen.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Kolme todellista torppaa

Juho Saarinen (s. 18.6.1846) kirjassaan Muistelmia lapsuudenajalta ja kouluvuosilta (1920) kuvaa melko yksityiskohtaisesti lapsuutensa koteja. (Ja paljon muutakin, suosittelen lukemista lämpimästi!) Näistä toinen oli Hartolassa Ruskealan talon Kemppilä eli Kämppilä vuodesta 1848.
Paitsi tarpeellisia ulkohuoneita oli Kemppilässä sisäänlämpiävä eli savutupa, jonka etehisen perällä oli pieni sauna. Tuvan oven vastapäätä oli ruokatavarain säilytyshuone, jota nimitettiin kellariksi. Eri rakennuksena tuvan maantien-puoleisella seinuksella oli pieni kamari, jota käytettiin vierashuoneena. Pellot ympäröivät torppaa kolmelta puolelta. Riihi, yhteinen eräiden toisten torppien kanssa, oli rakennettu vähän matkan päässä olevalle tasaiselle kalliolle.(s. 14) Kotini kohdalla maantien toisella puolella olevan pellon takana sijaitsi eräs susien pyydystämistä varten valmisteltu n.s. sudenhauta eli susikuoppa. (s. 19-20) Kemppilä on jo vuosikymmeniä sitten perustuksiaan myöten hävitetty ja torpanpaikka muuttunut pelloksi, eikä siitä ole enää huomattavissa muita jälkiä kuin kaivo ja perunakuopan sija. (s. 23)
Maaliskuun lopulla 1852 perhe muutti Sysmään Niikulan kartanon Piekkolan torppaan noin puolitoista kilometriä kirkolta lounaaseen.
Etehisen astuessa oli vasemmalla kädellä vanha puolipimeä savutupa ja oikealla puolella vanha sisäänlämpiävä sauna sekä perällä hataraseinäinen keittohuone eli kota. Kun torpassa ei ollut riihtä, täytyi perheen syyspuolella kesää viljojen puima-ajaksi muuttaa saunapahaiseen, sillä tupaa, jonka orsilla riihenparret olivatkin ympäri vuoden, käytettiin kaiken syksyä riihenä. Muuta ihmisasunnoksi kelpaavaa huonetta ei torpassa ollut. Taloudessa tarpeellisia ulkohuoneita sen sijaan oli riittävästi ja olivat ne muistini mukaan välttävässä kunnossa.(s. 25) ... aineellinen toimeentulo oli minun käsitykseni mukaan aivan tyydyttävä, koskapa kahviakin kannatti juoda joka aamu. (s. 26)
Maarianpäivän aikaan 1858 muutettiin kilometrin matka Saarenkylän Lipolan Kymbergin torppaan eli Hörhään, josta vuokran sai maksaa rahassa ilman päivätöitä.
Asunto-olot olivat täällä paljon paremmat. Torpassa oli näet uudenpuoleinen uloslämpiävä tupa ja sen lisäksi kamarihuone, johon mentiin samasta porstuasta kuin tupaankin. Eri rakennuksena oli entinen vanha savutupa, jota nyt käytettiin riihenä, ja sen vastapäätä sauna sekä niiden välillä kotana käytettävä porstua. Muitakin taloudessa tarpeellisia rakennuksia oli riittävästi, vaikka ne osaksi olivatkin ränsistyneitä. (s. 67) 

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Kalenteri kohdallaan


Eilen Twitterissä

Ja tänäänhän on vanha vappu, josta tavattiin vielä 1800-luvulla (sanomalehtien mukaan) sanoa "Vanhana Vapun päivänä käki kukkuu vaikka tikan nutusta" tai "käki huutaa vanhana vappuna vaikka hongan holosta."

Kustaa Vilkuna on maisterismiehenä kirjoittanut Kotilieteen 10/1929 käen kukuntaan liittyvistä uskomuksista:
Lappalaisten ja skandinaavien keskuudessa elää vielä hyvin voimaperäisenä uskomus, että jos kuullessaan keväällä ensimmäistä kertaa käkeä voi hiipiä sen puun juurelle, jossa käki kukkuu, ja siellä riisuutua käen lentämättä puusta, saa lausua kolme toivomusta, jotka kaikki vuoden varrella toteutuvat. Ruotsissa uskotaan, että jos voi hiipiä sellaisen puun juurelle, jossa kaksi käkeä kukkuu, ja ehtii syleillä puuta, ennenkuin käet lakkaavat kukkumasta, tulee hiipijästä niin etevä lapsenpäästäjä, ettei hänen tarvitse kuin kerran syleillä lapsivaimoa, niin synnytys jo tapahtuu.
Siis hyvää vanhaa vappua ja Kukan päivää kaikille ja erityisesti niille, joiden elämässä ei ole äitiä juhlittavaksi!

(Kuva samaisesta Kotilieden jutusta. Kevyesti käsiteltynä.)