Kokemäeltä Amerikkaan, osa 100

Vermontin St. Albansiin saapuivat 2.7.1914 34-vuotias Fanny Maria Wallin ja lapset 7-vuotias Juho Severi, 5-vuotias Sakari Iivari ja 3-vuotias Fanny Esteri. Kaikki ottaneet passin Kokemäellä 2.6.1914 ja ilmoituksen mukaan syntyneet Kokemäellä. Kokemäen Villiön kylään oli jäänyt kaipaamaan lasten isoäiti. Osoitteessa "Palmer, Michigan" odotti perheenisä John Wallin. Hän oli ottanut passin 7.4.1910.

Sukunimi lyheni ainakin väestönlaskennoissa Michiganin Richmondissa muotoon Walli. Perheeseen syntyi Michiganissa poika Simo 21.5.1915. Perheen isä oli sekä 1920 että 1930 väestönlaskentojen aikaan töissä rautakaivoksessa. Jälkimmäisessä Fanny Ester asui vielä vanhempiensa kanssa mutta oli töissä palvelijana.

Perheen vanhin poika voisi olla S J Walli, joka oli syntynyt 23.10.1906 Suomessa ja kuoli leskenä opettajan uransa jälkeen Ohiossa 11.2.2007. Perheen nuorin poika Simon puolestaan ilmeisesti kuoli Tennesseessä 10.7.1994.

Lähteet:
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Richmond, Marquette, Michigan; Roll: T625_784; Page: 4B; Enumeration District: 250; Image: 1122.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Richmond, Marquette, Michigan; Roll: 1010; Page: 1A; Enumeration District: 35; Image: 542.0.)
Ancestry.com and Ohio Department of Health. Ohio Deaths, 1908-1932, 1938-1944, and 1958-2007 (Certificate: 014027)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 365-14-9531;Issue State: Michigan;Issue Date: Before 1951.)
Ancestry.com Käyttäjän annikaflores "Annika Family Tree"

Akan ilma-matkustus kesällä 1838

Julkaisusarjassa Lukemisia kansalle on vihkonen 158 otsikoitu Akan ilma-matkustus. Tosi tapaus Turun tienoilta v. 1838. Se oli painettu vuonna 1862 ja tekstin kirjoittaja sanojensa mukaan kuullut tarinan itse akalta. Joka esitellään kappaleella

Vaaraniemellä, vähässä metsistössä, jossa muitten puiden ja pensasten parissa myös kasvoi pieniä koivuja, pyrkei vanha akka vihtain ja luutain valmistamista, joko omaksi tarpeekseen saunassa eli huoneessa, tahi kenties myydäksensä niitä. Ijän kaiken on vanhain ämmäin tehnyt mieli koivistoja, eikä juuri sovi uskoa, tämän ämmän poikenneen sellaisesta tavasta.

Pienen sivupolun jälkeen tapahtuma käynnistyy

Äkisti kuuli hän meren puolesta ääniä, kuin hengen vaarasta huutavain. Nyt katosi akan pyörtymys ja hän käänsi silmänsä meren lahdelle. Mitä näki hän siellä? Venheen, joka levottomasti ajeli sinne tänne seka-aaltojen voimasta. Sitte näki hän ..... Eipä - ajatteli ämmä - tämä on vaan uusi pyörtymys, mutta entistä hullumpi. Enkö näe mustaa pilveä lähenevän ja rippuvan ales, juuri kuin tratti. Ja kas, kuinka meri kääntyy pilveä kohtaan ja tarttuu siihen kiinni. Nyt ovat ne sennäköiset, kuin kymmenen (X) numero Turun tornin kellotaulussa. Totisesti ne ovat ristinmuotoiset. Mut kas nyt, o laupias Jumalani, kuinka ne tanssivat ja hyppivät edes takaisin, kas kuinka tuo pieni paatti pyrkii karkuun rantaa kohden. Kas kuin vaimo panee sormensa ristiin ja kuinka molemmat miehet soutavat kaikin voimin. Joko minä olen tullut hulluksi,tahi ah, niin sen täytyykin olla ....... nyt on maailman viimeinen aika. "Meri ja aallot pitää pauhaaman" - "Oh, mun Vapahtajani, ole minulle armollinen."

Hartaudella laski vanhus itsensä ruoholle ja katseli ääneti luonnon suurta ja kamoittavaa näytelmätä.

Tuo vähänen venhe oli onnellisesti pääsnyt rantaan ja sen kolme ihmistä kiiruhti suurella puhdilla ylös metsistölle päin. Akka istui paikallansa.

Ja sitten:

Hän näki vesipatsaan halkeavan, kuuli kuolevan veden-pyörteen körisevän äänen. Nyt havaitsi akka suuren pilven tulevan häntä vastaan. Tuo musta pilvi löyhytteli hänen kasvojansa kohtaan niin lempiästi, niin nukuttavasti. Se kävi oikein päähän; eikä akalla ollut voimaa seisoa pilven suurempata voimaa vastaan. Untanäkevänä kulki hän vaan tuulivirran mukaan.

Lopputulos:

Näyttää siltä, kuin olisi tuulispää vaan tahtonut laskea leikkiä, sillä koska se oli kantanut ämmän metsistön puitten ylitse, välitse, ohitse, raukesi sen tuimuus ja ja ämmä laskui maalle aidan viereen.

Tässä heräsi vanha Helena unen-näöstänsä. Tuulispää oli kadonnut; luonto oli päättänyt kapinansa. Lahti oli rasvatyyni, taivas sinisempi ja kirkkaampi kuin ennen; aurinko oli loistava, kultainen ja uljas, linnut visertelivät niin iloisina, suloisina, pelottomina.

Juhannuksesta

Antero Vareliuksen huomioita Suomen kansoista vuonna 1847 on julkaistu suomeksi kirjassa Suomen kansaa. Kansatieteellisiä havaintoja suuriruhtinaskunnan alueelta. Siinä:

Satakunnassa on pihamaa juhannuspäivänä koristettu koivuilla ja muilla lehtipuilla, ja joskus on keskellä pihaa lehtimaja. Pohjois-Pohjanmaalla pystytetään suuri koivu, jonka annetaan olla paikoillaan koko kesä. Sen ympärillä tanssitaan koko juhannusyö. Tanssi tapahtuu Pohjanmaalla ja koko läntisessä Suomessa viulun säestyksellä, Viipurin läänissä ja muissa maan itäosissa myös laulun säestyksellä, mikä oli käytäntö myös Satakunnassa viime vuosisadalla. Tiettyjä laulun kera tapahtuvia piirileikkejä tanssitaan vielä lähes kaikkialla.
(s. 59-60)

Alla juhannuksen kunniaksi "Suomalainen maisema" Kyläkirjaston Kuvalehden numerosta 5/1886. Varsinaisia juhannuskuvia löytyy SLS:n blogista. Sveaborg-projektin blogista voi lukea puolestaan juhannuksen vietosta pääkaupunkiseudulla vuonna 1763.

Birger kirjahyllyssäni

Varnhemin kirkon kaupasta sain kaipaamani täydennyksen ruotsalaisten historiasarjisten kokoelmaani. Birger jarl och hans värld ei miellyttänyt piirrosjäljellään, mutta tarina oli kerrottu freesisti ja ihmissuhteita korostaen. Palauttaakseni mieleeni e-rit-täin kaukaisen sukulaisuussuhteeni Birgeriin, katsahdin pienen tauon jälkeen vanhaan kirjaani Brita Sohlbergin esivanhemmat, josta asiaa koskeva pätkä kopioitu alle. Vahvennetut nimet esivanhempiani - kirjallisuuden mukaan.

Ingerdin ruotsalainen aviomies oli nimeltään Folke, lisänimeltään den tjocke. Hänet muistetaan etevänä herrasmiehenä, jolla oli kaksi poikaa. Toinen pojista oli Bengt, joka sai lisänimen snivil. Perheen uskotaan asuneen Itä-Götanmaalla, jossa tuolloin alkoi nousta kivikirkkoja yhteen jos toiseenkin seurakuntaan.

Kristinusko vahvisti kuninkaan valtaa. Ruotsi oli kuitenkin 1100-luvulla edelleen maakuntien yhteenliittymä, jossa mahtavimmat miehet kilpailivat vallasta keskenään. Aikansa mahtavinta vallanhaltijaa voidaan kutsua kuninkaaksi, vaikka hänellä ei ollutkaan koko kilpailijoiden aluetta hallussaan. Bengt jälkeläisineen onnistui harvinaisen hyvin pitämään asemansa hallitsijoiden lähellä, vaikka kuninkuus vaihtuikin usein kahden kilpailevan perheen välillä. Bengtin pojasta, Birger brosasta, joka oli sukua molemmille kuningasperheille, tuli jaarli eli kuninkaan lähin mies vuonna 1174. Hänen kuoltuaan vuonna 1202, jaarlina toimi kaksi hänen poikaansa.

Vuonna 1219 jaarlin tehtävän sai heidän setänsä, Bengtin poika Karl den döve. Kuninkaana oli tuolloin hänen veljensä Birger brosan tyttärenpoika. Karl mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1185, eli hän oli syntynyt luultavasti viimeistään 1160-luvun alussa. Jaarlina hän lähti vuonna 1220 sotaretkelle Viron länsirannalle mukanaan myös veljenpoikansa Karl, joka oli Linköpingin piispa. Molemmat kuolivat, Karl den döve Lealissa elokuun alussa 1220. Leal sijaitsee Haapsalusta etelään, Lihulassa.

Karl den döven sinetti on esillä Tukholmassa Historiska museumissa. Sen kuva-aiheena on, kuten jaarlin sinetille kuuluu, hurjasti ratsastava kypäräpäinen mies miekka koholla. [Päivitys, ei ole enää samalla tavalla esillä kuin oli yhdellä käynnilläni.]

Karl ei ehkä ehtinyt nähdä poikaansa ollenkaan, sillä Karl Karlssonin on arvioitu syntyneen joko 1220 tai alkuvuodesta 1221. Karl esiintyy eräässä asiakirjassa tittelillä ”dominus” eli kuului (luonnollisesti) myös yhteiskunnan korkeimpiin kerroksiin.

Hänen veljensä Ulf fase oli jaarlina 1230-luvulta 1240-luvun loppuun ja tämän jälkeen jaarliksi nousi veljesten serkku Birger Magnusson. Birger jäi Ruotsin viimeiseksi jaarliksi ja muistetaan nimellä Birger jaarli. Hän junaili poikansa Valdemarin kuninkaaksi vuonna 1250.

Nenosen esseistä ja luentosalin muistoista

Marko Nenosen keväällä ilmestynyt Kuinka luonto ja nainen valloitetaan? Esseitä elämän erehdyksistä ei nimensä puolesta luvannut historiaa koskevaa tietoa. Mutta koska Nenonen on historiantutkija, moisen sisällön toivossa lainasin kirjan kirjastosta. Enkä joutunut pettymään, mukana oli historiaa sekä eksplisiittisesti että "älykkäiden ja ilkikuristen esseiden" selvänä taustana.

Selvää historiaa edusti kirjan toinen essee Humanisti kapitalistien puolesta, joka selosti Henrik Gabriel Porthanin taloudellista ajattelua. Tämähän konkretisoitui Kravin kanavalla, kuten vasta muutama viikko sitten sain tietää. Aikamoinen sattuma törmätä aiheeseen toistamiseen näin pian.

Essee 10 000 vuotta Nokian kehitystyötä resonoi moneen ajatukseen viimeisen puolen vuoden ajalta. Mitä ovat suomalaiset, miten menneisyyttämme on hahmotettu? Nenonen korostaa eri aikojen siirtolaisten sulautumista väestöön ja saman ajatuksen olin aivan äskettäin kuullut Jason Laveryn luentosarjan viimeisellä luennolla.

Kyseisestä sarjasta ehdin tänä vuonna lisäksi kuuntelemaan vain kertauskurssina kakkosluennon, jossa käsiteltiin Suomen historia Ruotsin osana. Säätyjä esiteltäessä eräs suomalainen kuulija veti herneen nenään sanan peasant käytöstä suomalaisten talonpoikien yhteydessä. Lavery selitti sen historiankirjoituksessa tarkoittavan toista kuin yleiskielessä. Nenonen puolestaan kirjoittaa

"Peasant tarkoittaa 'epävapaata moukkaa'. Oikea käännös on yeoman, joka tarkoittaa 'itsenäistä tilallista'."(s. 160)

Samainen hernenenäinen luennoi tauolla vieressään istuvalle romanien historiasta. Että heitä oli karkotettu Ruotsista Suomeen, mistä on todisteena ruotsinkieliset sukunimet. Just joo, oli hiljainen kommenttini jälkiosaan. Ensimmäisestä en olisi osannut sanoa juuta enkä jaata, mutta Nenosen katsaus Kulkijakansa maantiellä ei moisesta liikkeestä ainakaan kertonut. Oli hyvä katsaus romanien historiaan Euroopassa ja Suomessa. Koska aihe minua ilmeisesti kiinnostaa, pitäisi kai tarttua Panu Pulman kirjaan Suljetut ovet. Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan.

p.s. En pitänyt Nenosen kirjassa termin naistutkija käytöstä (s. 19, 212) kun yhtään miestutkijaa ei osunut silmiini. Kontekstista ei tosin selviä, tarkoitettiinko naisia tutkivaa vai naista. Vai nimenomaan henkilöä, joka on molempia?

Digitaaliarkiston ihmettelyä, taas

Viime viikolla Arkistolaitoksen tiedotteiden kautta tietooni tuli digitointihanke 2010:n loppuraportti, joka oli kyllä päivätty jo huhtikuulla. Paljon mielenkiintoista ja lupaavaakin. Ilmeisesti voin skipata lähitulevaisuudessa tuomiokirjalistausten manuaalisen kopiointituhrauksen, sillä

Renovoitujen 1600-luvun kihlakunnanoikeuksien tuomiokirjojen jo olemassa olevat koneella kirjoitetut sisällysluettelotiedot vietiin manuaalisesti luetteloista omiin kenttiinsä excel - taulukoihin. Sisällysluettelon tietojen lisäksi arkistoyksikön tekninen tunnus sekä linkki Digitaaliarkiston jaksonumeroon (kuvatiedostoon) lisättiin taulukkoon. [...] Tuomiokirjojen sisällysluetteloista tehtävissä taulukoissa omat metatietokentät muodostetaan seuraavista tiedoista: käräjien käymisvuosi, päivämäärä, käräjätyyppi, pitäjä ja jaksonumero. Jaksonumerokentän avulla hakemisto linkittyy Digitaaliarkistossa oleviin kuviin.

Muistaen lukuisat palautteeni, joihin on vastattu "syy on Vakassa" oli erityisesti Liite 2 "Mormonifilmien esivalmistelut" hyödyllistä luettavaa. Viimeisen 15 vuoden aikana olen tottunut katsomaan kirkon arkistoja mikrofilmiluettelosta

Vasta nyt huomasin, että Vakassa kokonaisuus näyttää aivan toiselta ja signumitkaan eivät näytä vastaavan toisiaan. (Esimerkit yllä ja alla Rauman seurakunnasta.) Sillä "Kirkonkirjojen arkistoja on järjestetty ja luetteloitu uudestaan mikrokuvaamisen jälkeen niin seurakunnissa kuin arkistolaitoksessakin, johon suuri osa alkuperäisistä aineistoista on luovutettu."

Eli kun olen kieli pitkällä odottanut digitointiin osuvan Rauman "Lahjoituskirjoja U 2, 1683-1687" tilanne vaatii aivovoimistelua. Signumia U2 ei ole Vakassa, en ole löytänyt lahjoituskirjoja digitaaliarkistosta, mutta minulle on vakuutettu että kaikki mikrofilmit digitoidaan ja JK 297 osuu myös liitteen luetteloon. Onko nyt siis
a) kyseinen filmi digitoimatta ja Vakka täydentämättä vai
b) filmi digitoitu, mutta kuvat jossain, josta en niitä älyä hakea?

Pienen Vakka-selailun perusteella vaihtoehto c on oikea. Rajavuosien perusteella Lahjoituskirjat ovat nyt joko III Glm:1 Lahjoitusvarojen tilit 1682 - 1687 tai III Glm:2 Lahjoitusvarojen tilit 1682 - 1817 . Kumpaakaan ei ole digitoitu, joten arvaukseni oikeellisuutta on toistaiseksi mahdotonta todistaa.

Tilanvaihdon selitys Loimaalla 1699

Jaakko Matinpoika esitti vuoden 1699 syyskäräjillä anomuksen ottaakseen viljelykseen autioituneen Hasson tilan Kosken kylässä Loimaalla. Hasso oli 2/3 manttaalin kruununtila ja Jaakko isännöi jo 1 2/3 manttaalin Vällärin perintörusthollia useamman kilometrin päässä. Mitäs järkeä tässä on?

Totuus oli, että Jaakko oli velkaantunut. Jättämällä Vällärin langolleen Olavi Klemetinpojalle, Jaakko pelasti sukupolvien ajan suvussa kulkeneen tilan velkojiltaan.

(Tiedot Sami Männistön artikkelista Autiotila – Murhenäytelmä vai maattoman mahdollisuus. Kirjassa Ympäristohistorian monet kasvot. Turun yliopiston Historian laitoksen julkaisuja 62. 2002)

Että tällaistakin voi piillä SAY:n vaihtuvien isäntien nimien takana. Loimaan SAY ajankohdalta löytyy otsikolla Loimijoki 1694 - 1713. Autioitunut Hasso ja Jaakon saapuminen sivulla 83 ja selityksetön häviäminen sivulla 105. Jos muistaisi ulkoa missä tuomiokunnassa Loimaa on, voisi Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta metsästää vielä tuomiokirjan otteenkin? Jäi vaan artikkelia lukiessa lähdeviite muistiin merkitsemättä.

Eli tilat eivät aina siirtyneet isältä pojalta. Mekanismien suhteellista yleisyyttä käsittelevään artikkeliin törmäsin kirjassa ... och fram träder landsbygdens människor... Studier i nordisk och småländsk historia.... Eino Jutikkala oli tarkastellut muutaman pitäjän isäntäluetteloita ja vetänyt keskimääräisistä isännyysajoista johtopäätöksiä. Mielenkiintoinen lähestymistapa, mutta luotettavuustekniikan puolelta olisi löytynyt parempiakin analyysimenetelmiä tällaiseen tarkoitukseen. Historiantutkijoille ei taideta tilastomatematiikkaa ja matemaattista mallintamista montaa kurssia opettaa?

Lain opissa

Kyllä olisi kätevää, jos käytettävissä olisi Käsi-kirja Lain opissa, Talonpojille, jossa Asiat seuraavat toisiansa alku-puustavillisessa järjestyksessä. Siitä saisi heti ensimmäiseltä sivulta tietää, että

Aita on tehtävä tihiä ja vakava, 2 kyynärän korkunen ja 2 kyynärää seivästen väliä.

Mikä on hyödyllinen tieto ja selkeällä suomella kirjoitettu. Laista kun kerran puhutaan, niin on tietenkin paljon asioita, joihin tutustumisen soisi olla tarpeetonta. Niinkuin tuo Asunto-ero eli pahna-ero:

Asuntoeroon tuomitkoon Oikeus puolisot jotka eivät sovi, vaan kohtelevat toisiansa vihalla ja tylyydellä, ehkä ensin pappi ja sitte Tuomio-kapitlumi on heitä varottanut. Syyn-alainen puoliso sakotetaan ensi kerralta 25 toiselta 50 tal. Jos eivät silläkään parane, tuomitkoon he Oikeus joksiki ajaksi eri vuoteeseen ja eri ruokaan. Joka vihasta eli ilkeydestä erauu puolisostaan, taikka ajaa hänen pois huonessta ja majasta, saakoon saman sakon ja palkitkoon vahingon.

Asuntoero ei siis johda kohti avioeroa, johon löytyy kyllä joitakin perusteita. Kuten se, että puoliso on "luonnostansa viallinen". Ei parane siis vedota avioliiton aikana tapahtuneeseen viottumiseen. Huonot takuuehdot.

Elatus-liiton kohdalta löytyy malliteksti syytinkisopimukseen, Hedelmän kohdalta selostusta hedelmävarkauksista ja niin edelleen. Vihoviimeisenä on aakkostettu Yli-muistoinen nautinto, joka onkin mukava paikka lopettaa.

Yli-muistoiseksi nautinnoksi kutsutaan, kun kiintiää omasuutta eli jotain oikeutta estämättä ja moittimatta on hallittu, nautittu ja viljelty niin kauvan, ettei kukaan muista eikä todenmukaisesti tiedä, miten se ensin on tullut haltian Esi-isäin eli saanto-miesten haltuun.

Vaikuttaa todellakin teokselta, josta oli hyötyä alkuperäisille omistajilleen ja nyt niille, jotka haluavat ymmärtää sekä 1800-luvun lakia että sitä miten se tavalliselle ihmiselle selitettiin. Kirjan esipuhe on päivätty heinäkuussa 1848 ja kirja painettu 1849. Esipuheen alussa kerrotaan, että vastaava (mutta selvästi huonompi) opus Asianajaja, eli lainopillinen Käsikirja Suomen kansalle oli painettu Viipurissa 1847. Mahdollisesti näitä oli muitakin ja hyvin mahdollisesti ainakin yksi kirja pitäjässä tarpeen tulleen tavattavissa. Ellei oikeusriita ollut syntymässä juuri kirjan omistajan kanssa.

Lypsettyä

Kesäinen kuva Fritz von Dardelin käsialaa, Nordiska museetin kokoelmista.

Michael Halila otsikoi pitkähkön tekstinsä "Suomi on unohtanut historiansa".

Markku Virolainen kirjoitti viipurilaisuudesta, Viipurin hengestä.

Esoteerisen maantieteen koulun Marko Leppänen esitteli Helsingin vanhan hirttopaikan.

Luontoa, historiaa ja selviytymistä tarjosi Kolme kuvaa Kauttualta.

Stadin friidu nautti Helsingin historiallisista kortteleista.

Asikkalan Urajärven torpparien jälkeläisenä tulen mielenkiinnolla seuraamaan blogia Urajärven kulttuuripuisto.

Eva Ahl-Waris hehkutti på svenska Kansallismuseossa avautunutta kalliomaalausnäyttelyä.

Ida oli på svenska saanut käydä Historiska museetin kellarissa.

Anneli ajatteli 1800-luvun alun reserviläistä.

Vaihto-opiskelijja Italiassa raportoi suullisen tentistä

Olin lukenu hyvin, tai niin hyvin kun osasin (miten hissaa es kuuluu lukee?!) mut henkilöt ja paikat ja päivämäärät vaan ei ihan tuntunu järjestyvän ja pysyvän päässä. [...] No, huolimatta siitä että hädin tuskin sain mitään soperrettua, niin anto se proffa mulle silti 28/30 pistettä. Että semmosta. Kaipa erasmussäälipisteitä. Ja pyysin sen nimmarin mun tenttikirjaan :D Kun se oli niin ihana, ja se sen kirjottama tenttikirjaki oli ollu tosi kiva lukee, ihan ku historiallinen romaani, olin välillä ihan koukussa :D

KB:n Vardagstryck-blogissa Carina Broman esitteli på svenska laivojen valaistusmääräyksiä vuodelta 1809.

Kansallisarkisto on keventänyt (kesän kunniaksi?) verkkopresenssiään jakamalla videoita Sörnäisten toimipisteen sisäpihalla 4. kerroksen kohdalla sadevesikourussa muniaan hautovasta kalalokista.

Ville Ropponen on aloittanut kesädekkarin julkaisun blogissaan. Ekassa osassa esiteltiin henkilöitä ja heidän välisiään jännitteitä

Mutta täytyihän Inttistä sietää. Mies oli avain Obin projektin rahoitukseen. Ja odottakoon vain, vielä hän miehen kellistäisi. Suomen arkeologian toivona pidetyn Inttisen hankkeita tuettiin avokätisesti, ja nyt myös Virvavesi pääsisi osingoille. Inttinenkin tarvitsi häntä, ilman Virvaveden suhdeverkostoa Inttisellä ei olisi toivoa saada arkelogian professorin paikkaa Helsingin yliopistosta, ja sen Inttinen halusi - nuorimmaksi arkelogian professoriksi Suomen arkeologian historiassa.

Sunnuntai Ruotsissa

Lauantain ja sunnuntain välisen yön vietimme Karlstadissa. Kävin illalla kahteen kertaan ihmettelemässä torin rauhanpatsasta ja menin sunnuntaiaamuna vielä kolmanteen kerran kameran kanssa.

Ensimmäiseksi huomioni oli kiinnittänyt saksalaista muistuttava kypärä. Ajatus Ruotsi-Norja unionin rauhanomaisen hajoamisen 50v muistamisesta tällä teoksella tuntui kaukaa haetulta. Sunnuntain rauhallisessa tunnelmassa rauhoituin ja luin tekstejä tarkemmin. Kyseinen ratkaisu oli neuvoteltu Karlstadissa, joten muistopaikka oli oikea. Taiteellisesta ratkaisusta olen edelleen eri mieltä.

Päivän pääpointti oli ajaa ennen laivan lähtöä takaisin Tukholmaan, joten teimme vain kaksi pysäystä. Ensimmäinen näistä oli Glanshammarin kirkko, jonka 1500-luvun lopussa maalatuista kuvista bongasin OÅ-kuvituspotentiaalia. Lisäksi ihailin kolmatta kertaa (aiemmat: Varnhem, Husaby) 1600-lukulaista pariskunnan hautakiveä, jokaisessa vaatteet lähes identtiset.

Koko retken viimeinen kohde oli Gripsholmin linna. Aivan ihana/upea! Olisi ansainnut enemmän aikaa ja energiaa. Meidän ryhmämme ei saanut kuvata linnan sisällä, mutta amerikkalaisen Martha Stewartin blogista löytyy sieltäkin kuvia.

Kolmas Ruotsin suurista järvistä, viimeinen linna, jonka pihalla viimeinen komea riimukivi. Tähän oli hyvä lopettaa. Aurinkokin vihdoinkin paistoi.