lauantai 8. kesäkuuta 2013

Lauantain Limnell: Frans Wilhelm (s. 1836)


Yllä oleva leike on Tampereen Sanomista 2.1.1871. Koulun perustajaksi sopisi yliopistoa käynyt ja tosiaan ylioppilasmatrikkelissa on sopiva henkilö
28.1.1858 LIMNELL Frans Wilhelm 17734. * Pori 16.8.1836, vanht kirvesmies Johan Jakob Limnell ja Margareta Gröndahl. Yo Åbo gymn. Fm-yo. Jyväskylän yläalkeisk. matematiikan ja luonnonhistorian vt. kollega 1861-62. Osallistui tutkimusmatkaan Amurinmaalle. † siellä kiinalaisten rosvojen surmaamana kesällä 1868.  
Hmmm... Kuollut ennen kuin ehti miettiä koulun perustamista? Toivo Väinölä kirjansa Satakuntalainen Limnell-suku (Toinen korjattu ja lisätty painos. 1978) sivulla 34 kertoo kuolinvuodeksi 1880, joka tuntuu sopivammalta. En taida kuitenkaan laittaa palautetta Ylioppilasmatrikkeliin, sillä kuten jo ennestäänkin tiesin ja viimeaikaiseen palautelähetyksen vastauksena kuulin: "Matrikkelin 1853-99 tietoja ei päivitetä aktiivisesti."

Väinölä kertoo Frans Wilhelmin aiemmasta elämästä
asui jonkin aikaa Turussa setänsä Cl. R. Limnellin luona, sitten serkkunsa Kl. A. Limnellin luona Paimion Junnolassa, kunnes lähti 1864 Ruotsiin. Sieltä hän 1868 lähti ns. Höökin retkikunnan kanssa kultaa etsimään Amuriin.
Lisätietoa suomalaisista Amurinmaassa Ylen historiasarjan Suomalaisten utopiayhteisöjen historiaa jaksosta 2: Uusi Jerusalem ja Amurinmaa.

Sarjan muut osat:
1. Platonin Valtiosta hyvinvointivaltioon ja Sammon taonnasta sote-uudistukseen
3. Sointulan kalevalainen harmonia
4. Uuden Suomen perustajat suuntaavat Amerikkaan
5. Tropiikkikuume
6. Karjalakuume
7. Hippejä ja stallareita
8. Ituhippejä ja maailmanlopun odottajia
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , ,

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Toukokuu loppui ja kesäkuu alkoi

24.5.
 26.5.
  • Hyvä haastateltava - hyvä juttu ": Vanhojen sukujen historia on miesten historiaa [Verkkokeskusteluissa todettiin kylläkin, ettei tullut tarpeeksi selkeästi esiin, että puhuttiin vain Itä-Suomen tilanteesta.]
  • Tietoa/tutkimusta/kirjallisuutta lukujen merkityksestä suomalaisessa kansanperinteessä ja/tai kosmologiassa?
27.5.
28.5.
29.5.
30.5.
 31.5.
 1.6.
2.6.
3.6.
4.6.
5.6.
6.6.
7.6.
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita:

Maagisen ajattelun loppu

Viimeiset viikot olen kaikissa mahdollisissa yhteyksissä (paitsi täällä) kertonut käyväni kesäyliopiston maagisen ajattelun luennoilla. Itseäni nimittäin huvitti ensivaikutelma, että kurssilla opiskeltaisiin maagista ajattelua, kun siellä tietenkin (!) käsiteltiin maagisen ajattelun muotoja ja ominaisuuksia.

Olin ajatellut, että saisin työkaluja mentaalihistorian käsittelyyn. Mutta päällimmäiseksi jäi oikean ja "väärän" tekemisen rajanveto ja sen ongelmat. Mikä on magiaa ja uskontoa? Mikä magiaa ja mikä tiedettä? Ja mikä historiantutkimusta ja mikä harrastelijahutkimusta, ei kun... (Erään kotitehtävän tekoon käytin Tuomas M. S. Lehtosen tuoretta blogikirjoitusta akateemisen maailman raja-aidoista.)

Historiaakin kurssissa tuli, lähdettiin "tosi kaukaa", kuten luennoitsija asian ilmaisi. Länsimainen korkeakulttuuri juurineen ei vaan jaksa minua kiinnostaa, vaikka tietenkin se on m.m. kristinuskon kautta suomalaiseenkin kansaan vaikuttanut. Mutta talonpojat vaimoineen eivät olleet (kai) kovin syvällä kabbalassa, tarot-korteissa, angelologiassa, astrologiassa, numerologiassa ja alkemiassa? Näiden esittelyyn käytettiin suurin osa ajasta ja vasta kurssin lopulla esitettiin "maagiseen ajatteluun liittyviä asioita", joista olisin toivonut kuulevani enemmän ja rakenteellisemmin.

Yllättävästi tuossa vaiheessa esiin tuli minulle tuttuja käsitteitä. Korkeakoulussa suorittamassani kurssissa esiteltiin heuristiikkoja osana realistisen päätöksenteon kuvausta. Sittemmin ne on toistettu lukuisissa "behavioristisen taloustieteen" artikkeleissa. Nyt sama lista oli magian piirteitä? Yhteen tullaan ja ympäri mennään. Kuinka kauan pitää odottaa, että luen historiantutkijan tekstiä, jossa eksplisiittisesti todetaan, että päätöksentekijät eivät ole vain/aina rationaalisia ja harkitsevia?

Tein yhden kotitehtävän numerologiasta ja olin ajatellut kirjoittaa siitä myös loppuesseen. Piti lähteä liikkeelle siitä, että nykyisin yleiset numerot eivät aina ole olleet olemassa. Menee filosofiseksi ja sitten muistin keskeneräisen talohistoriikin, tällä viikolla alkaneen hauskan verkkokurssin ja asuntoni katastrofaalisen tilan... Olin ehtinyt vaivata SKS:n verkkotietopalvelua kysymällä numerologiasta suomalaisessa kansanperinteessä ja kantamaan muutamia kirjoja kirjastosta, mutta nyt ne ovat siellä jo takaisin.  

Viimeisellä luennolla vilahti historiankirjoitus ajatuksia herättävällä tavalla. Luennoitsija totesi lääketieteen historian kirjoittajien olleen useimmiten lääketieteen ammattilaisia ja historian harrastajia. Enemmän ensiksi mainitusta kuin jälkimmäisestä (?) johtuen he ovat poimineet lääketieteen vaiheista esille nimenomaan nykylääketieteen siemenet ja jättäneet maagiset puolet samoista toimijoista sivuun. Toisaalta historiankirjoitus on aina jonkun puolen rajaamista pois...

Eikä tämä blogikirjoitus sisältänyt kaikkia ajatuksia kurssista. Innokkaasta pienen ryhmän keskustelusta sain oppia elävästä elämästä. Useammallekin osallistujalle olisi tehnyt mieli suositella Vesa Linja-ahon tekstiä Media, anna kyytiä huuhaalle, mutta uskontotieteen avoimessa ja tuomitsemattomassa hengessä lienee vaan parasta siteerata Eino Leinoa: "olkoon onnellinen onnestaan".

Kuva via George Eastman House, Flickr Commons
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita:

torstai 6. kesäkuuta 2013

Minimalistinen arkeologiaretki

Kun järjestettyjä arkeologiaretkiä ei kesäohjelmaan ole löytynyt niin täytyy tehdä oma. Turvallisempaa kuitenkin nojautua johonkin auktoriteettiin, kuten esimerkiksi ex-valtioarkeologiin Nils Cleveen, joka on kirjoittanut
Jo varhain näyttää Kokemäki olleen tärkeä paikkakunta. Kansan varakkuudesta ja verraten hyvästä toimeentulosta puhuvat monet suuret kalmistot, kuten Leikkimäki Äimälän kylässä, Kalvomäki Juupelin talon maalla Köömilän kylässä, Astala, Kirkkovainio ja Kalomäki Kakkulaisten kylässä sekä kalmistot Vuolteen talon maalla. Vanhimpia löytöpaikkoja ovat Köönikänmäki Paistilan kylässä, Myllymäki Kakkulaisten kylässä, Käräjämäki ja Riihimäki Vuolteen talon maalla sekä itse Vuolteen talonpaikka, j.n.e. (Pakanuudenaikainen kalmisto Köyliön Vanhassakartanossa. Satakunta. Kotiseutututkimuksia VIII. 1929))
Eli ensimmäiseksi kohteeksi siis "Vuolteen talonpaikka". Sen ohi olen kulkenut tuhansia kertoja, mutta en koskaan mennyt pihalle. Enkä katsonut sitä tarpeelliseksi nytkään, sillä sillalta paikan näkee ihan tarpeeksi hyvin. Kyseessä on Museoviraston rekisteriportaalin mukaan rautakautinen polttokalmisto, joka
sijaitsee Kokemäen uuden sillan vasemmalla puolella joen pohjoisrannalla Jaakkolan piha-ja puutarha-alueella, jokeen viettävällä rinteellä. Kalmisto todettiin vuonna 1927 rakennuksen perustuksia kaivettaessa. Nokista kalmistomaata todettiin 30 cm paksuudelta. Löydöja saatiin kahdesta eri paikasta. Kalmistoa arvellaan olevan jäljellä täytemaan alla puutarhassa ja muuallakin pihassa. Löydöt ovat kansainvaellusajalta viikinkiaikaan.
 Vuonna 1927 rakennettu päärakennus on niin helposti havaittavissa, että tietää katsovansa oikeaan suuntaan. Museoviraston opetuspaketin mukaan "rautakautisen maanviljelyskulttuurin kalmistot (hautausmaat) sijaitsivat talojen lähellä" eli tässä sitä on siis asuttu ja eletty ennen kristinuskon omaksumista. Museoviraston hallussa on 25 numeroa "Rautak. as.p. löytöjä", mutta eivät kerro julkisuuteen enempää.

Jatketaan matkaa. Cleven mainitsema "Riihimäki Vuolteen talon mailla" on Museoviraston portaalin mukaan rautakautinen hautaröykkiö, jossa "mäen luoteiskulmalta on löytynyt palanutta luuta ja mm. kilvenkupura, miekka ja 3 keihäänkärkeä." Löytäjä oli itsellinen Adolf Fredriksson. Jälkikäteen ajateltuna sijaintikuvaus "nykyisin täyteenrakennetulla mäennyppyllä vanhainkodin vieressä Kuurolantien ja Iltaruskon kulmauksessa" on selvä, mutta tuijotin paikan päällä ihan väärään suuntaan, mäki jäi selkäni taakse. Mutta jotain hyvääkin. Huomasin vanhainkodin pihan taideteoksen, jonka aiheen suomalaisen historian harrastajat tunnistanevat vaivatta.


Pysyen historiallisilla Vuolteen mailla siirryin Kauvatsantien itäpuolelle, jossa Käräjätien varrella on Käräjämäki. Tänne tulimme ihka ensimmäisellä luokkaretkellämme, kävellen (?) koululta. Ties mitä tarinoita tuolloin saamme kuulla. Sittemmin on joku tehnyt paikalle laadukkaan Wikipedia-sivun ja muutkin verkkolähteet (*) antavat laiskalle hutkijalle aineistoa.

Vuonna 2001 suoritetuissa kaivauksissa selvisi, että 4000-4500 vuotta sitten, kun mäki oli pieni saari tai niemenkärki meren rannalla, siellä asuivat ihmiset, jotka tuskin arvasivat kuuluvansa ns. Pyheensillan kulttuurin myöhäiskivikautiseen kulttuurivaiheeseen. Jättivät kuitenkin jälkeensä kvartsi- ja kivilaji-iskoksia sekä keramiikkaa, joiden perusteella nykyaikaiset tutkijat määrittelyn tekivät.

Tuosta ei ollut aavistustakaan kirjoittajalla, jonka teksti ilmestyi Satakunnassa 2.11.1878:
Virstan verta alaspäin Kokemäen kirkosta, kohoaa joen pohjoispuolisella rannalla korkea mäki, nimeltä "Käräjämäki," siinä kansan kertomuksen mukaan on ennen oikeutta istuttu, ja sitähän sen nimikin osoittaa. Mäellä on puoleksi maahan vajonneita neliökyynäräisiä kiviä ympyrässä, ne tarun mukaan ovat olleet tuomarein istuimina; muttaa luultava on, että ne ovat myöskin hautakiviä.
Kaksitoista vuotta myöhemmin kivet siirrettiin asuinrakennuksen tieltä. Rakennustyön yhteydessä ja vuonna 1901 tehdyissä kaivauksissa tontilta löytyi kansainvaellusaikaiset miekka ja kolme keihäänkärkeä. Vuoden 2001 kaivauksien esinelöytöjä olivat solki, keihäänkärki ja lintuneula. Aiemmat ja uudet löydöt liittynevät rautakauden keskivaiheille/kansanvaelluskauteen/loppupuoliskolle ajoittuvaan polttokalmistoon.

Museoviraston mukaan heidän hoitonsa on avannut näkymän Kokemäenjoen rantaan.


Tässä vaiheessa kävellen kulkemaani retkeen oli kulunut vartti. Sen suunnittelussa auttoi Muinaisjäännökset Suomessa verkkokartta. Kuvasitaatissa oikealla retken kohteet turkoosien ja valkoisten merkien paikoilla ja lapsuuden kotini sinisten rastien kohdalla. Eli nämä kalmistot ovat olleet vuosia ympärilläni. Ilman että huomasin juuri mitään.

(Jos olisin valmistelussa käyttänyt tätä taustakarttanäkymää, jossa näkyy rakennusten paikat, en olisi erehtynyt Riihimäen kohdalla.)

(*)
Käräjämäki Museoviraston rekisteriportaalissa
Käräjämäki hoidettavana kohteena Museoviraston sivuilla
Kokemäen kaupungin sivuilla
Kokemäen kaupungin matkamuistosivuilla
Satakunnan kulttuuriympäristöt eilen, tänään, huomenna
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , ,

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Museot ja kännykät

Kuten tänne kirjoitinkin, törmäsin Ilmailumuseossa QR-kokeiluun, josta minulle ei ollut antiikkisen Symbian-puhelimeni kanssa mitään iloa. Mutta sittemmin olen saanut käyttööni Lumian, joka yleisesti älypuhelimeksi luokitellaan. Niinpä innostuin suuresti kun postilaatikkooni tiedotettiin
Museo mobiilina!
Forssan museo on julkaissut älypuhelimessa ja verkkoympäristössä toimivan Forssan Kehräämöalueen opasreitin. Citynomadi Oy:n sovelluksessa toimiva reitti on osa Museoliiton koordinoimaa Seinätön museo-hanketta. Löydät ilmaisen Forssan Kehräämön kartan puhelimesi sovelluskaupasta haulla "CityNomadi Forssa".
Mobiilikartassa näet Kehräämön sellaisena kuin se oli ennen - ja verrata paikan päällä Kehräämön tähän päivään!
Tämähän ratkaisisi osittain problematisoimani bussimatkailijan opastuksen! Ei kun lataamaan sovellusta... Jota ei ole Windows Phone -käyttöjärjestelmälle. Saan toki verkkoselaimessa auki saman kartan kuin tietokoneessakin, mutta käyttökokemus ei ole kovin houkutteleva.

Ja vastaava tulee olemaan tilanne kaikissa muissakin Seinätön museo-hankeissa, joita Museoliitto tänään innokkaasti mainosti.
...Reitti ladataan älypuhelimelle maksuttoman Nomadi-reittisovelluksen kautta, jolloin älypuhelin paitsi opastaa oikealle paikalle, myös kertoo lisätietoja kohteesta paikan päällä. Sovellukseen on ladattu tietoja, kuvia ja karttoja kohteista. 
Ripeä vastaus tiedottajalta (?) ei paljoa lämmittänyt.
Mieleen tuli toinen Twitter-keskustelu




Kirjoittanut klo 1 kommentti:
Aiheita:

Heinrich Schliemannin kieliopinnot ja suomalainen Englannissa

Tällä kertaa kuvassa on mies, josta muistan kuulleeni jo lapsena. Kyseessä on Troijan kaivauksien ideoija Heinrich Schliemann nuorena miehenä (kuva Wikimediasta). Sittemmin olen kuullut kyseisistä kaivauksista yksityiskohtia, jotka ovat himmentäneet kunnioitukseni tätä amatööriä kohtaan.

Suomalainen Jacob Ahrenberg tapasi Schliemannin jo ennen kuin hänestä tuli kuuluisa. Muistelmiensa Människor som jag känt : personliga minnen, utdrag ur bref och anteckningar  toisessa osassa hän kertoo useammista kohtaamisista, joista ensimmäinen tapahtui Viipurissa, jossa Schliemannin oli m.m. tarkoitus jatkaa suomen opintojaan. Ne hän oli aloittanut Pietarissa suomalaisen kirkkoherra Ehrströmin ja Karl Aleksander Slöörin kanssa  Slöör oli tuolloin suomailaisen seurakunnan koulun palveluksessa.

Ilmeisesti Ahrenberg on muistanut kirkkoherran nimen väärin, ainakaan ylioppilasmatrikkeli ei tunne sopivaa kandidaattia opintojen todennäköiselle ajankohdalle. Ylioppilasmatrikkelissa Slöörin uratiedoissa on sopiva aukko 1850-luvulla, jolloin Wikipedian mukaan Schliemann oli Venäjällä. Ahrenbergin mukaan Slöör piti ennen kuolemaansa (1905) puheen, jossa totesi kuuluisan oppilaansa puhuneen parempaa suomea kuin "Helsingin herrat ja Porvoon lapset".

Kuten kaikki tiedämme, kielitaito rappeutuu käyttämättömänä. Ei siis ollut ihme, että kun Ahrenberg tapasi Schliemannin kahdesti Euroopassa 1870-luvulla, tämä osasi enää fraaseja kuten "Hyvä päivä, miten vanha rehtori jaksaa". Mutta kohtaamisessa Pariisin maailmannäyttelyssä 1878  Schliemann yllätti Ahrenbergin huomattavasti paremmalla sanavarastolla. Mukana ollut toinen suomalainen, joka kuului ryhmään  "Helsingin herrat ja Porvoon lapset", totesi  Schliemannin suomen paremmaksi kuin omansa.(Pian taito taas unohtui ja professori O. E. Tudeer arvioi sen 1881-82 perin puutteelliseksi.)

Kielitaidon kohennuksen Schliemann selitti kertomalla kohdanneensa Lontoossa suomalaisen, jonka kanssa oli päässyt keskustelemaan suomeksi. Suomalaisen henkilöllisyys ei käynyt ilmi, mutta Ahrenberg esittää muistelmissaan mielenkiintoisen arvauksen. Ristiinan Lintuniemestä kotoisin ollut Antti Matilainen oli nuorena päätynyt Englantiin Gladstonen kamaripalvelijaksi. Sellaisen Gladstonen, jonka Schliemann tunsi. Googlailun perusteella  Schliemann sai tukea itseltään pääministeri Gladstonelta, joka luonnollisesti olisi vaikuttanut pääkaupungissa...

Matilainen ei jäänyt Lontoon humuun loppuiäkseen vaan kuoli 80-vuotiaana Mikkelin lääninkonttorin vahtimestarina vuonna 1900. Syntymäpäivän johdosta kirjoitettu esittely antaa hieman lisätietoa:
75 vuotta täytti viime maanantaina täkäläisen lääninkonttorin vahtimestari A. Matilainen. Vahtimestari Matilainen, joka itse hoitaa virkaansa, on vielä tavallisessa työkyvyssä. Nuoruutensa aikana on herra Matilainen oleskellut paljon ulkomailla m.m. Englannissa, jossa hän joutui Gladstonen palvelukseen, siihen aikaan kun tuo nyt jo yli 80 vuotta elänyt suuri valtiomies oli nuori ja miehuutensa paraassa kukoistuksessa. Herra Matilainen on palvellut vahtimestarina täkäläisessä lääninhallituksessa 32 vuotta ja kantaa rinnassaan hopeametallin kunnollisesta palveluksesta. Muistona Englannista olostaan on hra Matilaisella se, että puhuu selvään englanninkieltä ja voipi vieljellä englanninkielistä kirjallisuutta. (Mikkeli 9.10.1895)
Pikainen laskutoimitus kertoo, että Matilaisen oleskelu Englannissa on tapahtunut kauan ennen Schliemannin kielitaidon kohennusta. Eli Matilainen ei ollut tuo kielenopettaja, mutta kylläkin kiitettävä kielitaidon ylläpitäjä, sillä englannille oli Mikkelissä todennäköisesti 1800-luvun lopussa yhtä vähän käyttöä kuin suomelle Euroopan suurkaupungeissa. (Englannin kielen osaamisesta 1800-luvulla kirjoittettiin Kielen kannoilla -blogissa toukokuun lopulla.)
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita:

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Sukuhutkintaa isäntäluettelon innoituksella

Genos 2/2013:en on luvattu sisältävän minulle mukavia kokemäkeläisjuuria. Lehteä odotellessa kurkkasin Iso-Iivarin isäntäluetteloon Kokemäen Herttolan kohdalle ja huomasin aivan uuden nimen. Pelholan Pulkasta tullut Bengt Henricsson kuulunee esivanhempiini ja taustansa siis kiinnostava. (Jossain välissä pitää selvittää mistä tieto alkuperästä peräisin.)

Pulkan relevantti isäntäketju alkaa vuonna 1621, jolloin on tehty ensi kirjaus Jacob Thomassonista. Seuraavana vuonna hän on käräjillä.

SAY:ssä 1620-1639 Anders Jacobsson on merkitty toiseen taloon vuonna 1639, mutta kuulunee Pulkkaan, kuten SAY:ssä 1634-1659. Andersilla on viimeistään vuonna 1642 vaimo Gertrud, joka on merkitty vielä vuonna 1650. Seuraavasta vuodesta alkaen talossa on Brita, joka on Andersin ollessa isäntänä 'mor'. Anders on mahdollisesti edellisen isännän poika ja mahdollisesti seuraavan isännän isä.

Vuosina 1656-1657 Pulkan isäntä on Johan Andersson, jonka jälkimmäisenä vuonna mainitaan olevan rintamalla. Johanin veli Henrik on avioitunut 1656-1657 välillä Lisan kanssa ja ottaa isännyyden 1658. Talouteen kuuluu ilmeisesti sama Brita kuin edellä mainittu vuoteen 1668 asti. Hänet on kerran merkitty isän äidiksi, mutta useimmiten äitipuoleksi. Jälkimmäinen vaikuttaa todennäköiseltä.

Henrik mainitaan käräjillä 1674-75, lautamiehenä 1679, käräjillä 1680-90 ja noin 80-vuotiaana lautamiehenä 1691. Ikätietoa tuskin kannattaa ottaa kirjaimellisesti, mutta se asettaa kyllä yhteyden Jacob Thomassoniin kyseenalaiseksi.

Henrik Anderssonin isäntäkausi jatkuu vuoteen 1682. Seuraavana vuonna isännyyden saa hänen ilmeinen poikansa Thomas Henriksson, jolla on veli nimeltä Bengt. Tämä häviää vuoden 1690 jälkeen ja sopisi täten ilmestymään vuonna 1691 Herttolan isännäksi. Mutta jotain lisätietoa kyllä tarvittaisiin.

Pelholan Pulkka on vuoden 1770 kartassa metsänrajassa, mutta lienee aikanaan ollut kylän muiden talojen kanssa samassa rivissä joen rannalla. Vanha runo auttaa kylien ja talojen muistamisessa idästä länteen:
Köömilän Krenkku
ja Kaurulan Saksa.
On sonnilla molemmat
munat ja maksa.
Pelholan Pulkka, Turro ja Kuukka
ei oo sen hullumpia ko muukkan.
Hampulan Kava ja Lööhä,
ei ole kumpikan kööhä.
Toikka ja Pöpörö
Harjavallan Huttu,
koko pitäjän tuttu,
Hälli ja Hoppu
ja Pirilässä kappelin loppu.
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , ,

Juhana-kuninkaan henkivartiokaartilainen

Vuonna 1624 oli vielä elossa Juhanaa (kuninkuuskaudellaan) palvellut henkivartiokaartilainen. Tämä Knut Pädersson oli tukholmalaisen oikeuden edessä 18.9.1624 syytettynä kaksinnainnista. Suomessa asuva ensimmäinen vaimo, jonka kanssa Knutilla oli kymmenen yhteistä lasta, oli oikeudessa paikalla.

Knut kertoi "erehdyksessä", mutta tietoisena ensimmäisen vaimonsa elossa olosta, menneensä toisen kerran naimisiin ja että kyseisestä avioliitosta oli syntynyt yksi yhteinen lapsi. Tunnustuksensa perusteella Knut tuomittiin kuolemaan. Kuolemantuomio toteutettiin Norrmalmin torilla 24.11.1624.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,  Del XIV 1624-1625. (1979) s. 150, 499

Norrmalmin 2000-luvun tunnelmaa katsoessa ei ensimmäiseksi tule mieleen 1600-luvun mestaukset. Kuva MnGyver, Flickr.
Kirjoittanut klo 1 kommentti:
Aiheita: , ,

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Twiittaava Maunu Särkilahti

Turun keskiaikamarkkinoita (ilmeisesti) markkinoiva Maunu III Särkilahti (Turun piispa 1489-1500) ei ole saanut Twitterissä suurta suosiota, mikä on sääli. Monet twiiteistä ovat olleet amatöörin silmin aikaa kivasti kuvaavia.
Kuusiston linnan rauniokuvia ja rekonstruktioyritys blogissani maaliskuussa 2011. Samassa oli kuvia Raaseporin linnasta, jonka Wikipedian mukaan Knut Posse valloitti 1487.
Konradilla Maunu tarkoittaa edeltäjäänsä Konrad Bitziä. Luontoon liittyvä sanonta voi hyvin olla vanha, ympäristöetiikan harjoitustyöstä se löytyy muodossa "Musta pilvi hirvittää, savenharmaa sataa."
Onko Turun linnassa oikeasti ollut aidattu/muuritettu puutarha?? Henrik Olavinpoika Hornin rooli Turun linnassa ei internetin lähteillä aukea.Tapio Salmisen gradu Suomen linnojen ja voutikuntien hallinto vuosina 1412-1448. Tutkimus Suomen linnojen suhteesta keskushallintoon vanhemmalla unioniajalla. kertoo, että Henrik oli avioliiton kautta Klaus Lydekenpojan vävy ja "kuului Suomeen 1300-luvun lopulla asettuneeseen saksalaisperäiseen sukuun, jolla oli maaomaisuutta Vehkalahden alueella ja Varsinais-Suomessa". Ja seuraavassa lauseessa todetaan, että Konrad Bitz oli Klaus Lydekenpojan tyttärenpoika. Pienet oli piirit.

Suurpäiden porvarissuku on päässyt Kansallisbiografiaan ja muutama suvun jäsen myös Evald Ferdinand Jahnssonin vuoteen 1509 sijoitettuun historiallis-romantilliseen näytelmään Raatimiehen tytär.

Kuvituksena vuoteen 1460 ajoitettu saksalainen kuva Eevasta ja Aatamista (National Gallery of Art). Tällainen perhe-elämä jäi Maunulta kokematta, sillä hänhän oli katolisen ajan kirkonmies.
Testattavissa.


Kahden viimeisen twiittin tausta paljastui Kyösti Vilkunan kirjasta Aikakausien vaihteessa, jossa Turkua esitellessä todetaan
Täällä alkoi kaupungin arvokkain osa, jonka useimmat talot olivat kivestä ja kuuluivat tuomiokirkolle. Vasemmalla oli Pyhän Ursulan kilta ja sen rinnalla suuri kivinen Domus clericorum, jonne piispa Maunu Särkilahti oli järjestänyt yhteisen refektoorion eli ruokasalin kaupungissa oleville papeille.
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita: , , ,

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Suomen ranta kaksi kertaa ohitettuna.

Vuonna 1635 tapahtunutta, kirjan The voyages and travells of the ambassadors sent by Frederick Duke of Holstein, to the Great Duke of Muscovy, and the King of Persia:
begun in the year M.DC.XXXIII, and finish'd in M.DC.XXXIX : containing a compleat history of Muscovy, Tartary, Persia, and other adjacent countries : with several publick transactions reaching near the present times mukaan:
Our danger and fears encreas'd till three in the afternoon, that one of the Seamen having got up into the scuttle of the sprit-sale, told us, he discover'd Hogland. We got thither by 7 at night, and cast Anchor at 19 fathom water. There we stayd the 9. and resolved, that thence-forward, Prayers should be said twice a day, to give God thanks for our deliverance the day before, from danger we could not have avoided, otherwise than by passing among the Rocks upon the Coasts of Finland, as we must have resolv'd to do, if we had not discover'd that island.
Kaksi sataa vuotta myöhemmin. Randal William MacGavock lähti matkalle keväällä 1851, päätyi Pohjolaan, mutta ohitti Suomen kaukaa. Kirjassaan A Tennessean abroad; or, Letters from Europe, Africa, and Asia (1854) hän toteaa matkalla Kronstadtiin
On the morning of the third day we entered the Gulf of Finland, which is two hundred miles long and very wide. During the day we saw one or two towns on the Finland shore, and a number of small barren islands; also numerous sails, mostly of small craft.
ja sieltä lähdettyä
On the right shore of the gulf from Cronstadt we saw the town of Oranienbaum, and a little further on, the gilded towers and park of Peterhoff, which are situated on a slight acclivity; but after they are passed the banks again become low, and present from a distance the only feature of the Finnish shores, interminable flats.
Kirjoittanut klo Ei kommentteja:
Aiheita:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)