Vuonna 1896 hävinnyt Helsinki

 "Häviävän Helsingin" käsite ei syntynyt Signe Branderia vuonna 1906 palkatessa vaan jo 1890-luvulla sanomalehdet noteerasivat uuden tieltä purettuja rakennuksia. Ei tosin kovin nostalgisessa sävyssä. 

- Vanha ruununmakasiini Observatoriovuoren rinteellä myytiin eilen julkisella huutokaupalla. Sen huusi kauppias G. Strömberg 6,700 markasta. Rakennus on revittävä ja sen paikka jäännöksistyä puhdistettava jos mahdollista 1 p:ään huhtikuuta. (Päivälehti 15.1.1896) Saksalaisen kirkon lähellä olevaa kruununmakasiinia on alettu purkaa. (US 8.3.1896) Charles Riisin valokuvassa (HKM) makasiini näkyy etualalla.

- Tontilla Hagasundin ja Aleksanterinkadun kulmassa, johon asiata varten perustettu yhtiö rakentaa suuren kivitalon, on alettu kaataa pihalla kasvavia suuria puita. (Päivälehti 7.2.1896) Kulmatalo Hagasundink. 2 ja Aleksanterink. 19 on nyt aidattu ja hajoitustyö alettu suuren kivikartanon rakentamista varten. Kaadettu on jo sekin Hagasundin kadun varressa ollut iso halava, jossa pieni koivu kasvoi ylhäällä haarassa. (US 9.2.1896) Puusta rakennettua kulmataloa tontilla n:o 19 Aleksanterinkadun varrella puretaan paraikaa, antaaksensa tilaa aikaisemmin mainitsemallemme kivirakennukselle. Mainittu puurakennus siirretään Kaavin huvila-alueelle Töölöön, jossa se uudestaan pystytetään. (US 19.3.1896)

- Suomalaisen yhteiskoulun osakeyhtiön kokouksessa eilen illalla päätettiin tänä kevännä ruveta uudisrakennuksen aikaansaamiseen. Se tulee tehtäväksi entisen kivirakennuksen päähän Vladimirinkadun ja Yrjönkadun kulmaan, josta vanha puurakennus revitään pois. (Päivälehti 26.1.1896) Helsingin suomalaisen yhteiskoulun uusi lisärakennus on annettu urakalla rakentaja I. Aallolle 52,800 markasta. Vanha puurakennus, J. V. Snellmanin talo, on myöty Hermaninkaupunkiin. Rakennuksesta, jota paraikaa revitään, on otettu valokuvat. (Päivälehti 10.4.1896) Olikohan tämä ensimmäinen purettavan talon dokumentointi? 

- Eilen alettiin hajoittaa vanhaa kaksikerroksista puurakennusta talosta n:o 3 Etelä-Makasiininkadun varrella. Sijalle rakennetaan komea kivitalo. (Päivälehti 4.6.1896)

- Yleisten rakennusten ylihallitus on tarkastanut ja hyväksynyt fasaadipiirustukset 5-kerroksiseen kivitaloon, jonka osakeyhtiö Argos aikoo rakentaa Pohjois Esplanaadikadun ja Itä-Henrikinkadun kulmaan. [...] Mainitulla paikalla ollut kaksikerroksinen talo on jo melkein kokonaan purettu. Ainoastaan pieni kulma Henrikinkadun puolella töröttää enää pystyssä. Suuri soraläjä on enää osottamassa tämän kenties hyvinkin vanhan talon sijaa. (US 3.7.1896) Eugen Hoffers tallensi rakennuksen valokuvaansa (HKM) noin 30 vuotta aiemmin.

- Parhaillaan puretaan taas erästä vanhempaa kaksikerroksista kivitaloa n:o 36 Aleksanterinkadun varrella, jonka sijalle ensi kesänä tulee kohoamaan komea 4-kerroksinen rakennus. Talon on ostanut Suomen yhdyspankki, joka uuden rakennuksen valmistuttua siirtää siihen konttorinsa. (US 4.7.1896)

- Paraikaa puretaan Annan- ja Erikinkatujen kulmassa olevaa vanhaa puurakennusta (Annankatu 27). Talo on rakennusmestari O. Laineen, joka aikoo tuon puutalon sijalle rakentaa 4-kertaisen kivitalon, jatkoksi omistamalleen viereiselle kivitalolle n:o 3 Erikinkadun varrella. (US 10.9.1896) 

- Merikapteeni A. W. Sederholmin omistama pieni yksikerroksinen puurakennus talossa n:o 11 Pikku Roobertinkadun varrella tulee piakkoin purettavaksi ja sen sijaan rakennetaan nelikerroksinen kivitalo, jonka fasaadi tulee yllämainittuun katuun päin ja rakennetaan renesanssityyliin. (US 24.9.1896)

Dreijerin pelto Helsingissä (Pellosta kaupungiksi)

Yksi hankala asia Helsingin vuokra-alueiden tutkimisessa 1800-luvun alkupuolella on se, että pellot, niityt yms. on nimetty henkilöiden mukaan. Nimet voivat siis toisinaan muuttua ja niiden paikantaminen on erinomaisen hankalaa, kuten olen jo 1700-luvun karttojen yhteydessä todennut.

Mutta 1840-luvun alussa vuokra-alueet saivat uudet suoraviivaiset rajat ja Töölön Taipaleen perusteella luulin, että vanha nimistö olisi painunut unholaan. (Tosin Taipaleen vieressä oli Strömstenin plantaasi, jonka nimi nimen omaan säilyi ja muuttui viralliseksi.)

Siksi hämmennyin, kun vuoden 1885 osoitekalenterissa iso osa Kamppia oli sekava lista, jonka otsikkona oli "Qvarteren å Dreijerska åkern". Siihen kuului 9 kotia korttelissa, jota rajasivat Ruoholahdenkatu (3-7), Lastenkodinkatu (3-7) ja Lapinlahdenkatu (18-24), 4 kiinteistöä korttelissa, jota rajasivat Työläistenkatu (tark 1-5) ja Lapinlahdenkatu (28), sekä työväenasuntoja Ruoholahden-, Köydenpunojan-, Työläisen (ks.) ja Lastenkodinkaduilla, "Eichingerin alue" (Kalevankatu 59 & 61), Huvila Kampinmalmi, Turun kasarmi, Arkadia-teatteri ja narinkkatori. 

Dreijerin pelto on pienempi Kaupunginmuseon digitoimassa kartassa vuodelta 1854. Siinä on visioitujen Eerikinkadun ja Vladimirinkadun (nyk. Kalevankatu) korttelien lisäksi Eichingerin tontti köydenpunontaradan vieressä ja näiden eteläpuolella Hietalahdessa sijainnut teurastamo. Dreijerska åkern on piirretty nykyisen Lastenlehdon paikalle.

HD 4.1.1862

Vuoden 1861 lopussa Dreijerin peltoa tarjottiin vuokralle. Sanomalehti-ilmoituksessa annetulla päivämäärällä löytyi maistraatin pöytäkirja 20.12.1861 §7, josta puolestaan 9.10.1861 §7, jossa oli kätevästi historiakatsaus. Sen mukaan maistraatin pöytäkirjasta 12.10.1811 löytyy päätös tuolloin suon vuokraamisesta 50 vuodeksi Abraham Dreijerille. Käy myös ilmi, että 23.1.1861 §13 oli päätetty alueen kartoituksesta. Tuotosta ei löydy ainakaan 4. kaupunginosasta digitoiduista kartoista.

Ja kuka oli Abraham Dreijer? Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan Danzigista kotoisin ollut kellotehtailija. Berndt Aminoff on kopioinut korttiinsa Finskt Museumin artikkelista muun muassa syntymävuoden 1771.

Dreijer kuoli 1848. Perukirjansa (HKA 2531) on niin niukka, että konkurssi tulee mieleen. Ajatus vahvistuu konkurssien hakemistosta

Johannes Eichinger puolestaan oli köydenpunoja, joka kuoli 62-vuotiaana 4.12.1871 (Helsingfors Dagblad 5.12.1871)

Surmanajo polkupyörällä

Wikipedia tietää kertoa, että "Surmanajo on autolla tai moottoripyörällä ajoa metallihäkissä, lempinimeltään pytyssä. Pytty voi olla lieriön tai pallon muotoinen, ja ajoneuvo pysyy sen sisäpinnalla keskipakoisvoiman ansiosta."

Ennenkuin päästiin kauhistelemaan moottoriajoneuvojen liikettä, australialainen Jones polki vuonna 1901 lontoolaisessa teatterissa "miniatyyriradalla, joka on rakennettu puolentoista metrin pituisista, 60 asteen kulmaan asetetuista laudoista ja jonka halkaisijaviiva on ainoastaan 5,3 metriä." Finaalissaan Jones oli tuolloin tavallisessa puvussa, josta hän polkiessaan riisuutui vaate kerrallaan, kunnes oli jälleen trikoopuvussaan. (Suomen urheilulehti 1.12.1901)

Suomalainen artikkeli Jonesin tempuista päättyi oletukseen, että hän "vielä kauan saa olla alallansa ainoa ja ensimmäinen". Mutta vain muutama vuosi myöhemmin samasta lehdestä saatiin lukea veljeksistä Aksel ja Hannes Backberg (Suomen urheilulehti 3/1904). Aksel oli talvella 1903-04 nähnyt sirkuksessa ulkomaalaisen pyöräilijän ajon "kuolemanrenkaassa". Yleisölle tarjottiin mahdollisuutta yrittämiseen ja onnistujalle luvatun rahapalkinnon sai Aksel Backberg 

Senjälkeen on sekä hän että hänen 14-vuotias veljensä Hannes uutterasti harjoitellut neljän kuukauden aikana. Tämänkeväisissä painikilpailuissa ovat he molemmat esiintyneet ajaen renkaassaan ja suoriutuen tehtävästään aivan erinomaisella tavalla.

Renkaan halkaisija maanrajassa on 2,40 m, korkeus 2 m ja kaltevuus noin 65 °. Katsojaa huimaa kun molemmat veljet, joko eri tahi samalla pyörällä, epäselvinä haamuina pyörivät renkaassaan.

Sanomalehdissä mainintoja esityksestä on syksyllä 1904. Aksel Backberg on päässyt Wikipediaan ensisijaisesti autoteknikkona eikä perhetaustaansa ole esitelty. Geni-profiilissa ei ole Hannes-veljeä, mutta kylläkin oikean ikäinen pikkuveli Johan Pietari Backberg (s. 29.6.1889). 

Kuvakaapeista ja kuvalaatikoista

Kirjan Luku-kirja kauniilla kuvilla lapsille (1880)  kertomuksessa kysytään ja vastataan:

Tiedättekö mikä kuvakaappi on? No se on semmoinen kaappi, missä on kuvia; mutta minä näin kerran oikein semmoisen kuvakaapin, missä kuvat näyttivät paljo suuremmalta kuin koko kaappi, vaan sitä kaappia eivät lapset saaneetkaan avata. Sinne katsottiin vaan pienestä pyöreästä reiästä, jossa oli keskeltä paksumpi lasi.

Rautalammella 11.10.1867 syntynyt Viivi Vallgren (o. s. Lindbohm) muisteli lapsuuttaan kirjassa Sydämeni kirja. Elämäni muistelmia (1949).

Lapsuuskotimme oli kuin kievari ikään. Tuttujen pitäjäläisten lisäksi siellä kävi jos jonkinlaisia asiakkaita ja kaupustelijoita. Siellä kävi Pentti Markkanen, jolla oli iso pahvilaatikko ja siinä pieni pyöreä reikä ja lasi. Sisällä paloi kynttilä ja lasin läpi sai nähdä kuvia Turkin sodasta. "Tässä on Levnan linna ja Kurkko ja Kopeleff (Gurko ja Skobelev). Kaikki olivat äärettömän uteliaita näkemään ja se maksoikin vain 50 penniä aikuisilta, 25 penniä lapsilta, jolla hinnalla saivat silmin kurkistaa Turkkiin. (s. 39-40)

Kuvaus muistuttaa Artturi Leinosen (1888-1963) muistelmaa kuvakaapista Pohjanmaalla. Nimimerkillä Karhuvainion Esa hän kirjoitti samasta aiheesta.

Kuvia kumpuaa aivankuin sellaisesta vanhanaikuisesta kuvakaapista, jonka imehiä kattottihin kahdesta pienestä ikkunasta, ja jota partainen äijä veivas seliittäen laulavalla äänellä yhtämittaa mitä sieltä näkyy. »Nyt tuloo Englannin keisari frouvansa kans, nyt on laivanhukkuminen Atlannin merehen, täs marssii kenraali Kopelevi Sipikan solas, - - - » 

Mutta tämähän on vanha akka! huudamma me mukulat, joita on puoli tusinaa nenä nenää kiinni molempien kruutujen edes, kaikki samalla kymmenen pennin pääsymaksulla. 

- Jahas, se onkin sielä jo. Siinä on Saksan keisarin äitee kestailemas Tanskan maalla, sitten on - - -. 

Niin niitä kuvia tuli. Silloin maksoi elokuvat vain kymmenen penniä, sillä sai kattella niin monta kuin luukulle mahtui, ja niitä tultihin näyttämähän kotia. Nyt saa maksaa seittemät, kahdeksat markat, joskus enemmänkin, ja täytyy kulkia satees ja pimiäs kylälle kattomahan. Niin että on maailma joltakin nurkalta huonontunutkin. (Ilkka 19.10.1940) 

Kaikki aikuiset eivät pitäneet kulkijoista.

Rautatien varrella olevissa pitäjissä täällä Pohjanmaallakin tapaa jo liijaksikin usein muiden matkustajain ohessa koituvan ylimaan paikkakunnillekkin kaikellaisia keinottelijoita, joka muutenkin niukoista rahavaroista houkuttelevat, warsinkin uteliasten palkollisten ja lapsisekojen ainoat pennit kylläkin kiittämättömiin kukkaroihinsa. Tarkotan noita kaikellaisia liikkuwan "afäärin" harjoittajia, niinkuin "posetiiviäijiä", "kuvakaapin kantajia" eli mitä rahan onkijarenttuja milloinkin lienevät. (Kaiku 9.3.1887)

Yhtä negatiivisena kuvalaatikko esiintyy markkinahuvien joukossa. 

Rahan-narraajia ei ollut kovasti, — kai huonot ajat syynä —. Paitsi tavallista tuttua "posetiivia" rääkätyine lintuineen, ja "rekilaulujen" livertelijää (jonka kauppa sujui kuin "ongalla"), oli eräs torin ylälaitaan katsonut soveliaaksi laittaa "onnenpöydän." "Tanssiva loota" kulki paikasta toiseen pienten "taiteilia-alkujen" vetämänä ... niin, ja eräs mies "panoraama-lootastaan" näytteli Amerikan ihmeitä, eihän niitä tainnut muita ollakkaan. (Suomalainen 12.1.1894)

On niitä rahanonkijoita maaseuduillakin. Viime talvimarkkinain aikana Vaasassa näki miten erään talon pihalla oli jos jonkinlaisia rahanonkijoita. Siellä oli tuo ennestään tuttu karuselli, oli muuan narrikuva nykyisestä sodasta ja mitä kapulankaatomyllyjä ne kaikki olivatkin. Viime viikolla kulekseli Kauhavalla eräs vaasalainen, joka näytteli Itä-Aasian sotaa sekä myöskenteli n. k. lemmenlehtiä. Häntä seurasi muuan arkkiveisujen kauppias ja vielä hänenkin perässään kulki eräs kuvakaapin kuljettaja. Ja jokainen kai näistäkin osansa onkii. (Keski-Suomi 28.2.1905) 

Osa kuvakaappien esittelijöistä oli posetiivin soittajien tapaan ulkomaisia, mutta kotimaisten kielten osaaminen helpotti kuvien selostamista yleisölle. Muutamassa rikosuutisessa esittelijöitä mainitaan nimeltä. 

Wiime maanantai-illalla löi täällä erästä ruotsalaista maalarinsälliä puukolla "kuvakaapin näyttelijä“ Aleksanteri Grå Ilmajoelta. (Waasan lehti 26.9.1891)

... suutari Juho Heikki Johnsin luona, joka on tunnettu kuvakaapin ja "Keekelipaanan kuljettajana" (Pohjalainen 23.5.1893)

Muuan kuvakaapin kuljettaja, joka sanoi olevansa rautasorvarin kisälli Granstedt Helsingistä, ... (Pohjalainen 12.9.1895) Oman ilmoituksensa mukaan on hän syntynyt Hämeen-Kyrön pitäjässä, Viljakkalan kappelissa v. 1842. Nimensä sanoi olewan Johan Fredrik Granstedt, ja kirjoissa Pietarissa. Ammatiltaan on hän entinen rautasorvari, mutta myöhemmin on hänen ammattiuransa muuttunut maankiertäjäksi näytellen jonkinmoista kuvakaappia (panorama). (Pohjalainen 17.9.1895)

Myöhemmin tallennetussa muistossa kuljettaja on sotaveteraani.

Asuipa 1800-luvun lopulla Nurmossa Turkin sodan veteraani, jota kyläläiset sanoivat Sota-Köystiksi. Hän oli sotareisultaan tuounut "kullerlkaapin”, jonkinlaisen kuvakaapin, jossa käytettiin valaistuksena steariinikynttilää ja jonka kuvien piti esittää Turkin sotaa.

Se oli varsinkin pikkupojista hyvin jännittävää. Viiden pennin maksusta sai nämä kuvat katsella kertaalleen. Pojat purnasivat, että pitäisi sillä maksulla toki saada vähän kauemminkin katsella, mutta Köysti oli jyrkkänä. - Tereenikynttllä kuluu, sanoi hän ja sulki kaappinsa. (Maaseudun tulevaisuus 21.1.1967)

Toinen veteraani lähetti kuvernöörille anomuksen, jossa totesi

...Kauhajoella näin eräs vanha sotamies ansaitsi leipä palaista näyttääin kuvakaappia, toinen jolla oli Fonokgraffi ja Nimismies Taksel kirosanoilla ajoi heirät paikkakunnan pihoilta pois, mutta kun tulee ulkomaalaisin ruottalaisia ne saa hyvän rauhan, mutta sitä minä nöyrässä alammaisuudes Herra Kuvernööriltä pyyrän, että vanhat Sotamiehet saisit vapaasti pienten näyttely kampsujen kans kulkea vanhalla ijällään, minäkin Suomen Kaartis Keisarin Komppaniijas palwelin 10 vuotta nöyrästi pyyrän panemaan Herra Kuvenöörin kaikkiin Sanomalehtiin että Vanhoilla Kaarttilaisilla on ehdollinen vapaus näytellä omas maas Kuvia ja Fonokgarffia lupa soittaa yleisilläkin paikoilla ettei Poliisit saa niitä estää. (Pohjan poika 17.2.1909)

Klinckowströmin ja sittemmin kaartin puutarha (Pellosta kaupungiksi)

Helsingin kaupunginarkiston hakemistokortistosta maistraatin pöytäkirjoihin käy ilmi, että paroni Klinckowström oli vuonna 1828 pyytänyt ensin saada viljelykseensä suopalaa Punavuoresta ja sitten viljelystensä laajentamista. Pöytäkirjan (29.3.1828 §2) liitteen lukien tietää, että Klinckowström oli tätä ennen ostanut n. k. Lampan pellon (den under namn af Lampas åker) ja/tai sen läheisyydessä olevaa maata Punavuoresta. 

Valitettavasti ei selviä se, milloin viljelysmaan hankinta ja kehityksen aloitus on alkanut. Saara Hilpisen gradu Aristokraatin maine : Otto Wilhelm Klinckowströmin (1778-1850) skandaalit kertoo, että Ruotsissa asemansa menettänyt aatelismies asettui Suomeen vuoden 1816 paikkeilla. Tehtaanpuiston puistohistoriallisessa selvityksessä (2014, pdf) puutarhan perustaminen ajoitetaan "1820-luvulle". Vuosikymmenen alussa piirretyssä asemakaavassa näkyy viljeltynä vain köysiradan eteläpuoleinen alue, joka käsittääkseni ei kuulunut Klinckowströmille. 

Tuskin kyse kuitenkaan vuosikymmenen lopusta, sillä August Schauman (1826-1896) muistelee lapsuutensa  Klickowströmin puutarhaa, jonka "oli perustanut Punanotkoon kukkia rakastava kustavilainen, salaneuvos, vapaaherra Klickowström, ja hän oli hyväntahtoisesti luovuttanut sen myös huvittelupaikaksi yleisölle, joka usein varsin lukuisana käytti kesäiltaisin sitä hyväkseen."

Hupia ei kestänyt kauaa, sillä jo vuonna 1832 alueelle suunniteltiin ampumarataa. Tuolloin piirretystä kartasta näkyy noin 25 meträ leveä ja 100 metriä pitkä varsinainen muotopuutarha, jonka vieressä on saman mallinen porvari Lönnrothin vuokraama pelto, sekä kaksi noin sata metriä pitkää viljelyaluetta. Toisen vieressä olevat pitkät harmaat suorakulmiot voivat olla puistohistoriallisen selvityksen kasvihuoneet, joista "sai ostaa leikkokukkia, mikä oli suurta ylellisyyttä ajalla, jolloin Suomessa ei muutoin ollut kukkakauppoja."

Geometrisk Karta öfver Ulricasborgs Plantagen (HKM)

Puistohistoriallisessa selvityksessä tehdyt rinkuloinnit eivät auta minua ymmärtämään miten 200*200 neliömetriin mahtuva kolmihaarainen kokonaisuus kallioiden lomassa suhteutuu vuoden 1838 asemakaavaan, jossa näkyy noin 200 ja 100 metriä pitkät ampumaradat. 

Kalliot on piirretty joka karttaan eri tavalla, vuoden 1776 kartassa Ullanlinnassa ei ollut mitään viljelyyn sopivaa ja Helsingin karttaportaalissa ampumaratojen paikalla vuoden 1820 asemakaavassa on nimenomaan kalliota. Onneksi Kansallisarkistolta löytyi ilman ampumaratoja vuonna 1837 painettu kartta Plan af Helsingfors, josta hahmotin saman muodon kuin vuoden 1832 kartasta. Perinteisellä PowerPointia hyödyntävällä kohdistusmetodillani totesin jomman kumman kartan karttapohjoisen viiraavan huomattavasti. Painetusta kartasta erottuu Lönnrothin peltokin erillisenä.

Klinckowström luopui alueesta vuoden 1834 loppuun mennessä, sillä tuolloin kruunu huutokauppasi puutarhasta rakennuksia, puita ja pensaita (FAT 28.10.1834). Perustettujen ampumaratojen ja niitä ympäröivän viljelysmaa on selkeä kokonaisuus vuonna 1862 piirretyssä kartassa Karta Öfver Ulrikasborgs Och Rödbergs Trakten. Aiemmasta kartasta tuttu pohjoispää ulottuu suunnilleen Fredrikinkadun ja Tarkampujankadun risteykseen eli nykyiseen Viiskulmaan.

Seitsemän vuotta myöhemmin painetussa kartassa on esitetty todellisuuden sijaan kaavoitus, jossa istutusalue oli jaettu suoraviivaisiksi huvilatonteiksi: 75 Lönnberg ja 76 Jägersdorff. Niitä vuokrattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1849 (Maistraatin pk 3.2.1849 §4). Tuolloin Lönnbergin alueesta 4,51 tynnyrinalaa oli enimmäkseen kalliota tai kivistä mäkeä eikä ollut kenelläkään vuokralla, mutta puutarhamestari Lönnrothilla oli ollut vuokralla 1,79 tynnyrinalaa peltoa sekä 0,12 tynnyrinalaa kivistä mäkeä. Alueeseen kuului myös kaartin "ampumapuutarhasta" 4,26 tynnyrinalaa puutarhaa ja 0,56 tynnyrinalaa kalliota. Kaartin puutarhasta 2,04 tynnyrinalaa puutarhaa ja 0,64 tynnyrinalaa kalliota kuului Jägersdorffiin, jonka loput 3,06 tynnyrinalaa oli aiemmin vuokraamatonta kalliota.

Kaarti, joka oli toiminut alueella jo 14 vuotta, tuli huutokauppaan väliin ja sai molempien alueiden vuokraoikeuden 30 vuodeksi  (FAT 12.3.1849, Mpk 17.3.1849 §2). Kesäkuussa 1842 Helsingin puistoja kuvannut oli todennut "Gardesträdgårdens ensliga alléer stå skuggrika, men förgätna i en bortgömd trakt" (HT 2.7.1842) eli ampumaradasta huolimatta alueella oli edelleen virkistysarvoakin. Krimin sodan kesänä paikka muuttui telttamajoitukseksi (ÅU 22.9.1854). Kymmenen vuotta myöhemmin ampumaradat kulkivat peruna- ja kaalimaiden lomassa, kuten todennäköisesti jo alusta asti (Tidskift för jägare och fiskare 3/1906)

Kaavoituksesta vuoden 1872 alussa uutisoitaessa kaartinpuutarhasta puhutaan jo entisenä, mutta nimi jäi elämään vielä vuosikymmeniksi (Vikingen 2.3.1872). Sieltä sai esimerkiksi vuonna 1879 venäläiseltä viljelijältä vihanneksia (Hbl 29.6.1879). 

Osoitekalenterissa 1887 esitetyt koordinaatit sopivat asemakaavakarttaan 1878, jossa huvilatontit on yhdistetty yhdeksi isoksi puistoksi. Tämä saattoi jäädä suunnitelmaksi. Aftonpostenissa 9.6.1896 esiteltiin "kaupungin reservipuistoa", jota myöhemmin muisteltiin:

Siinä oli oikein kasvihuoneita, paikan kaunistajia, 1800-luvulta alkaen aina 1900-luvun alkuun. Puutarhan ympärillä oli aita suojaamansa aitauksen sisäpuolella olevia viheriöitseviä laitteita. Puutarhassa johti töitä kaupunginpuutarhuri Svante Olsson, puistojemme järjestäjä, jonka laatimien kaunistusten ihailijoita vielä puistoissamme liikkuu. Hra Olsson asui perheineen Sepänkadun 9:ssä. Eräs vanha helsinkiläinen kertoo aikoinaan käyneensä koulupoikana puutarhassa Olssonin poikain kanssa hyötymansikoita poskeensa pistelemässä. (HS 5.3.1933)

Kun Tehtaankatu oli vedetty paikalleen ja Pursimiehenkadun sekä Sepänkadun väliset korttelit rakennettu, Klinckowströmin puutarhasta oli jäljellä enää nykyinen Tehtaanpuisto ja Eiran puisto, joka oli alueen eteläpää.

Ilmakuva 1930. HKM

Historian Suomi-ilmiö

Ote Sari Aallon
ottamasta kuvasta

Viime viikolla Suomen Historiallinen Seura järjesti ensimmäistä kertaa Nuorten (uraiässä laskettuna) historiantutkijoiden päivät ja tietenkin työnnyin mukaan, kun formaalit kriteerit täytin. Ilahduttavasti iältään nuoremmista löytyi vielä muutamia, jotka yhdistivät nimeni tähän blogiin.

Päivien (2 kpl) antoisin esitys itselleni oli Marjaana Niemen esitelmä ylirajaisesta historiasta. Esimerkeistään kolahti Helsingin historian harrastajalle erityisesti 1800-luvun Helsingin kehitys, joka suomeksi ja Suomessa tavataan esittää erityisenä, vaikka se voitaisiin myös rinnastaa Varsovaan ja Kiovaan.

Niemen pointti oli tutkimusprojektien kokonaisvaltaisemmassa ylirajaisuudessa, mutta ajatukseni heilahtivat väikkäriprojektiini, jossa taiv. kiitos tajusin pelkkien Tukholman lehtien sijaan tutkivani myöskin yleistä länsimaista kulttuuri-ilmiötä. Ylirajaisuus ei ollut työni lähtökohta, mutta ainakin osasin hakea tukea tutkimuksesta ja aineistosta, joka koski jotain ulkopuolista.

Yksittäinen tutkimusaihe on uniikki, kun kiinnittää huomiota kaikkiin mahdollisiin rajoihin yhtä aikaa. Mutta jos fleksaa hieman ajan tai paikan suhteen, voi löytää hyödyllisiä vertailukohtia. Esimerkiksi itselleni oli Töölön Taipaletta viimeistellessä erittäin höydyllistä tutustua toisen Helsingin alueen historiankirjoitukseen. (Joo, ihan oikeesti...) Jos projekti olisi ollut tutkimuksellisesti kunnianhimoisempi, olisi ollut syytä hypätä muidenkin rajojen yli.

"Metodologinen nationalismi", jossa keskitytään kotimaahaan ja nähdään sen menneisyyden ilmiöt uniikkeina, vastaa suuren yleisön kiinnostusta. Niemen esityksen keskustelussa tuotiin esiin se, että monikansallista hanketta tai tekstiä on vaikea myydä ja oppikirjoissakin on totuttu näkemään Suomi erillisenä asiana.

Havahduin tähän konkreettisesti pari viikkoa sitten kuunnellessani YouTubesta videot Paganism in twelfth century Europe. European beliefs still extant prior to the Northern Crusades, The first Northern Crusade. The conquest and forced conversion of the pagan Wends.Part 1 ja The Wends under attack. The first Northern Crusade Part 2. Christian forces attack the pagan Wends. En tunne näiden tekijän taustaa, mutta en havainnut sisällössä erityisempää viirausta, joten uskoisin perusasioiden olevan kohdallaan. 

Ainakin sen verran, että Itämeren eteläreunan tapahtumat toimivat tehokkaana ajatuspeilinä Suomelle. Vendien alue oli Suomea urbanisoidumpi, mutta hajanainen. "Kehittyneisyys" ei siis tarkoita samaa kuin yhtenäisyys. Eikä "kehittyneisyys", alueelliset johtajat ja aseistus riitä valloittajia vastaan, jos porukkaa on liian vähän. Kuten Suomessa ristiretkien aikaan kiistatta oli. 

Samaa aikaa koskien kuuntelin kesän lopulla myös keskustelun Christian Raffenspergerin kirjasta Rulers and Rulership in the Arc of Medieval Europe, 1000-1200, jonka intro alkaa  metodologisella nationalismilla ja huomauttaa, että käsitteet kuten kuningas on ymmärretty Ranskan ja Englannin kautta ja jättäen sivuun muu Eurooppa, jossa hallintomallit olivat toisenlaisia. Eli se, että Suomen alue ei muistuta yhtä ei tarkoita, etteikö se muistuttaisi jotain muuta.

Anianpellon markkinoiden nautinta-aineet

Kansakoulun
lehti 1-2/1914

Kaarlo Gustaf Tamminen (s. 26.1.1854 Tammela) sai Jyväskylän seminaarista 9.6.1877 valmistuttuaan paikan Asikkalan ensimmäisen kansakoulun opettajana. Vuonna 1914 Lahti-lehdessä julkaistu kirjoitussarjansa Muistelmia Asikkalasta perustui siis usean vuosikymmen mittaiseen havainnointiin.(*) Näyte:

Rautintoaineista mainttakoon ensinnäkin kahvi ja makuvari, joita ei tarjoeltu ainoastaan sisällä huoneissa, vaan ulkonakin aitovarsilla ja kujain kulmauksissa. 

Hyvin suosittu oli myös kotitekoinen olut, jota oli saatavana joka talossa ja joka mökissäkin. Tapahtuipa toisinaan, että vesi kylän kaivoista loppui kokonaan niinä aikoina, jolloin oluen valmistus markkinoiksi oli parhaimmillaan. 

Ajan tavan mukaan varattiin tietysti aina paloviinaa puheena vaan tilaisuuteen. Anianpellon talollisilla oli kullakin erityinen niin sanottu raittitupa, jota markkina-aikoina käytettiin etupäässä oluen ja viinan anniskeluun sekä myöskin tanssihuoneena. 

Unhottaa ei myöskään sovi uutta punaista, jota muuan kauppias omassa kotitehtaassaan valmisti suuret määrät. Aineksina käytettiin paloviinaa, saframia ja aniliiniväriä, ja hyvin kuuluu tavara käyneen kaupaksi, vaikka asianomainen ei liene keksinnölleen hankkinut patenttia. Korkeimman asteen juotava oli tietysti konjakki, jota markkinoille saapuneet herrat totisina miehinä totina nauttivat lähimmässä majatalossa.

Lisätietoa makuvarista: Maistuisiko spiittinä? 

(*)

I. Aikeita perustaa kaupunki Anianpeltoon. Lahti 14.6.1914 

II. Laivaliike ennen kanavan valmistumista. Lahti 14.6.1914 

III. Anianpellon lautaliike. Lahti 27.6.1914 

IV. Anianpellon markkinat. Lahti 27.6.1914 

V. Vanha Vääksyn maantie. Lahti 5.7.1914

VI Vanha Vääksyn joki. Lahti 5.7.1914

VII Luonnon kauneus vanhan Vääksyn jokivarrella. Lahti 14.7.1914

Ensimmäinen juhla Vesijärven kanavalla. Lahti 23.8.1914