Lauantai Göteborgissa

Kesäloman alkajaisiksi lähdin viikko sitten Göteborgiin, jossa 1700-luvulla asui ensin esisetäni Augustin Hohenthal (syntyjään Spolstadista) ja vuosisadan lopussa esipuolisetäni Adrian Gottleben (josta kirjoitin tässä ja tässä). Sukututkimus - (teko)syy matkailuun.

Adrianin asuinpaikasta minulla ei ole tietoa, mutta Augustinin kämpän paikan tarkistin heti kaupunkiin päästyäni. Kuvassa suunnilleen oikeassa reunassa. Sataman varrella, melkein torin kulmalla. Oli näyttänyt kartalla hyvältä ja paikan päällä vielä paremmalta.

Kaupunginmuseo oli tästä parin korttelin päässä. Sen perusnäyttely alkoi kivikaudelta ja esitteli laajasti viikinkiaikaa, jota edusti Ruotsin ainoa esillä oleva viikinkialus. Arkeologisissa löydöissä ei ollut mitään paikantavaa tietoa, joten minulle jäi epäselväksi kuinka kaukana Göteborgista niitä oli esillä.

Viikinkiajan jälkeen perustettiin alueen ensimmäinen ruotsalainen kaupunki ja pääsin kartalle. Keskiajan arkeologisia löytöjä oli paljon ja helpotukseni suuri, kun 1600-luvun aloitti esitys, jota sai istua katsomaan. Kaupunki nykyiselle paikalle saatiin perustettua ja minä pääsin varsinaiseen kiinnostuksen aikaani,

Museossa ollessa 1700-luvun kolme huonetta tuntuivat kattavilta ja muutenkin hienoilta, mutta jälkikäteen anti köykästyi. Aatehistoriaa ja Kiinan tuontitavarat, onko niissä kaupungin elämä?

Museokuntoni ei selvästikään ollut kohdallaan, mutta järkeä uhmaten jatkoin Sjöfartsmuseumiin. Siellä oli akvaario ja käsiteltiin 1600-luvun meritaisteluita, Göteborgin satamahistoriaa 1900-luvulta että ekologiaa. Muistutti enemmän Tukholman ja Amsterdamin merimuseoita kuin Kotkaa.

Sitten vinguttamaan aamulla hankittua kaupunkikorttia kolmanteen kohteeseen Maritime, joka oli myös merellinen. Rantaan on kiinnitetty joukko laivoja, joista osaan pääsi kannelle ja sisäänkin. En saanut tästä mitään irti.

Jälkikäteen mietin miten laivoista olisi voinut saada minua kiinnostavan kohteen. Selostaa yhteyttä maailmanpolitiikkaan? Tuoda esiin henkilöhistoriaa? Tekniikan taustoja?

Lopuksi istahdin kanavaristeilylle, jossa opin, että nykyisten puutarha-alueiden paikalla oli 1700-luvulla puolustusvallit ja kaupunkia ympäröi muuri, jossa oli 3 porttia. Jotenkin meni ohi kaupunginmuseossa, vaikka ainakin 1600-luvun pienoismalli sisälsi nämä yksityiskohdat. Alkuperäinen vallihauta on katkaistu rautatien tähden eli vaikka kadut ovat paikallaan on ympäristön historiassa hahmotettavaa.

Elämän taistelua Heinolassa 1901

Otsikko on Velikullasta 17/1901, jossa se oli liitetty seuraavaan kuvaan

Alla ollut teksti selvensi hieman.

Hätä on suuri Heinolassa. Kylpyvieraat syövät niin paljon, etteivät kaupungin muonavarat tahdo riittää. Nälkään ollaan kuolemaisillaan. Siksi tähystelevät eukot rannalla piimävenettä kuin vartiat valleillaan vihollista. Ja kun sellainen selällä nähdään, niin kilvan sen valloitukseen hyökätään. Ei auta hameen kastumista eikä kinttujen sääliminen, kun hätä on edessä.

Innoituksensa piirros oli saanut Jyrängöstä 18.7.1901, jossa sama toisin sanoin

Kun taas on kesä kuumimmillaan ja kesävieraita kaupungissamme paljon, ei ota varsinkin tuoreet ruokatavarat piisatakseen menekin mukaan. Tuoreet voit, maidot, munat, lihat ja kalat, ovat joka aamu muutamassa hetkessä ostettu pois kun kädellä pyyhkäisten. Enin osa ostajista kuuluu useasti jäävän aivan ilman. Sempätähden varsinkin kaupparannassa, uudistuu vanha heinolainen näytelmä. Muijat näet kokivat toistensa änskällä kilpailla kuka heistä pääsisi parhaimpaan suosioon ruokatavaroiden myyjien kanssa. Ei siinä auta häikäillä kun maalais-venhe lähestyy rantaa, täytyy kainaloitaan myöten rynnätä järveen, jos mielii jotakin saavansa. Eräät ovelimmat heinolaismuijat ovat melkein tottuneemmat kun sorsan pojat tekemään sukelluksia ja rynnistelemään vedessä silloin kun Rutalahdelta piimäpaatti saapuu Heinolan rantaan.

Rutalahdelta! Minun sukulaiseni voi olla kuvan veneessä!

Fröökinät ja muut

Matti-Taskula selventää nykyaikaiselle ihmiselle vieraita kohteliaisuussanoja Uudessa Tasku-Matissa 1-2/1902.

On nähkääs tapana täällä Suomessa kutsua sivistyneitä ja hienon näköisiä naisia ruotsalaisella sanalla: fröken, joka suomeksi merkkitsee niin paljon kuin: röökynä, röökkynä, ryökkynä, fröökinä eli fryökkynä. 

Tätä nimeä saa vaan kantaa hattupäinen nainen, joka osaa vähän venskaa ja osaa olla ulkonaisesti ylpeä. Nainen semmoinen, joka osaa hyvin teeskennellä. 

Toinen nimi, jolla naista naiseksi kutsutaan on: neitsyt, eli niinkuin ruotsalainen sanoo: jungfru. Tämä sana vapaasti suomennettuna merkitsee: kanervarouva, tahi, jos otaksumme että se on kotoisin engelskasta, niin merkitsee se: nuorirouva. Mutta sen yhteiskunnallinen merkitys on aivan toinen. Jungfru merkitsee jotakin yksinkertaista, alhaista ja köyhää. 

On toinenkin sana jota ruotsinkieliset aikoinan käyttivät, nimittäin: mamseli. Nykyjään ei tätä sanaa enää lainkaan käytetä, vaan ovat sanat fröökinä ja jungfru valloittaneet koko mamselin viran. Eniten kuitenkin fröökinä.  

Mamseleiksi kutsuttiin ennen semmoisia naisia, jotka eivät olleet talonpoikaisesta kansasta eikä työväestöstä, mutta eivät kuitenkaan olleet aatelisneitejä. Tämä väliaste oli monelle sangen kiusallinen erittäinkin sen takia että eräitä naisia poikkeuksetta kutsuttiin mamseleiksi. Nyt ovat ne samat eräät naiset omanneet itselleen fröökinän nimen, niin että jos joku nainen tahtoo kunniallisesta käydä, niin on paras kun hän kutsuu itseään: jungfru, joka suomeksi merkitsee neitsyt. 

Kaikki jotka suomea ymmärtäävät, tietäävät kyllä mitä tarkoitetaan, kun sanotaan jotakin naista neitseeksi. Sehän on koskemattomuuden ja viattomuuden "symbooli". Neitseeksi, (neitsy), ei siis voida kutsua naista semmoista, joka on Ruotsista tullut, tahi semmoista, joka Savosta kotosin on ja joka miehestä paljon tietää. Nämä naiset tämmöiset ovatkin jo kauniin kielemme pilanneet semmoisella rumalla sanalla kuin: neiti, (neitsy). Ne viisastelijat, jotka sen sanan ovat keksineet, olivat tietysti semmoisia, jotka eivät olleet naimisissa, eivätkä enää olleet neitseitä, sanan alkuperäisessä merkityksessä, vaan tahtoivat kuitenkin olla jotakin hienon tapaista ja keksivät siis tuon teeskentelevän nimityksen: neiti.  

Neitsyt-sana, on monin kerroin kauniimpi, kuin neiti, tahi joku muunnos vieraskielisistä. Samoin myöskin ruotsinkielinen sana: jungfru. Nämä kaksi sanaa ne ovat, jotka vielä tarkoitukseltaan ovat puhtaita, eikä niiden käyttämisestä tarvitse hävetä. Neitsyt ja jungfru merkitsee puhdasta, viatonta, neitseellistä, — semmoista, joka ei miehestä mitään tiedä. Neiti, mamseli ja fröökinä taasen merkitsee semmoista naista, joka joko on vähäsen — tietysti fuskaten — tahi oikein ammatintapaisesti — miehen tuntemusta tunnustellut. 

Nainnut nainen, joka kaikkien tieten elelee miehensä kanssa on myöskin erilaisten nimitysten alainen. Jos hän on hieno ja rikas, on hän kohta rouva, jos taasen vähän köyhempi, on hän madammi, tahi -ska, -skä, riippuen siitä mikä nimi miehellä on. Esim.: Johansonska, Miettiskä, Sjöbergska, Huttuska, Silfverpoppelska, Krauseska j. n. e. 

Ei siis löydy mitään vakituista säännön mukaista sanaa, jonka nojalla naista voisi kutsua ainoastaan naiseksi, tarvitsematta vaivata ajatuksiaan naisen suhteesta mieheen, sekä hänen yhteiskunnallisesta asemastaan. Sekä suomen että ruotsinkieli on tässä suhteessa köyhä. Ei edes lainaamalla ole saatu sopivaa sanaa näin tärkeässä kielitieteellisessä kohdassa.

Kun kasinoita oli pitkin Suomea

Muutamaan kertaan mainituissa Stadin salaisuuksissa kysyttiin Kulosaaren ja Katajanokan kasinoista, että "onko niissä ollut oikein kasino tyyliin Monte Carlo vai onko niille annettu vain hienolle kalskahtava nimi?"

Vastaaja kirjastossa on googlannut esiin kysyisten laitosten verkkosivut ja arvaillut loput. Kysymys kiinnosti itseänikin, joten tietenkin sanomalehtien pariin. Niissä puhutaan ulkomaisista casinoista jo 1820-luvulla. Tanskan Kööpenhaminassa oli 1850-luvulla casino, jossa esitettiin näytelmiä (Helsingfors Tidningar 21.1.1852 ja Papperslyktan 21.2.1859 ). Seuraavalla vuosikymmenellä siellä oli julkinen kokous (Helsingfors Tidningar 14.4.1863).

Helsingissä oli vuosikymmenen loppuun mennessä kievari Casino Töölössä (Hufvudstadsbladet 14.5.1866). Naantalin rannassa ollut salonki oli "ett slags Casino" (Helsingfors Dagblad 23.8.1866).

Kun Uusi Suometar 25.1.1869 kertoo Monacosta, mainitaan pelipödät ravintolassa "Casino", jossa 

"Pelipöydän vieressä on loistava ruokasali ja kahvila; laitokseen on myöskin toimitettu musiiki-joukko sekä muita laitelmia, joiden tarkoitus on tehdä tuon häviöön vievän peli-tien hauskaksi ja keveäksi."

Muita ulkomaisia casinoita esiintyy sanomalehdissä melko usein, mutta virtuaalisen selailun perusteella niihin ei liity uhkapeliä. Ruotsalaisen hakuteoksen mukaan 1880-luvulla casino tarkoitti huvitilaa ja pelitaloa.

Kotimaassa "Casino de Terijoki" on ensimmäinen löytämäni (Östra Finland 22.5.1896). Sitä pyörittävä osakeyhtiö haki lupaa seurapelin "petits chevaux" harjoittamiseen (Wiipuri 14.1.1899). Myös Loviisassa on Casino, joka liittyy kylpyläkaupungin mukavuuksiin (Västra Finland 27.8.1898). Se mainosti illallisiaan ja konserttejaan (Östra Nyland 10.6.1899, 24.07.1901). Pitkänrannan tehtaalla oli oma "Casino" (Laatokka 18.10.1899). Suurin osa "huvitiloja"?

Helsingin Kaiku 31-32/1907 esitteli Savonlinnan kylpyläelämää monella kuvasivulla, joista ote Kasinolta yllä. Alla Käkisalmen kylpylaitoksen kasino Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjassa
190.

 Englanninkielinen brosyyri vuodelta 1909 listaa Casinon Loviisassa ja Savonlinnassa, mutta ei sano uhkapelistä mitään. Helsingissä on vuonna 1920 Casinot Kulosaaressa ja Lauttasaaressa ja ainakin ensimmäistä mainostetaan ruokapaikkana.

Suomen Matkailijayhdistyksen 30-luvun lopulla toimittamassa esitteessä Tie on selostettu mainitaan

Helsingin Lauttasaari, Hanko (Kylpylaitoksen osa), Heinola (Rantakasino, kesähotelli), Ikaalinen (Kylpylän Kasino), Lappeenranta (ravintola Kasino), Loviisa (kesäravintola Kasino), Savonlinna 

Veikkaan, että useimmat näistä olivat pelkästään ravintoloita, joissa mahdollisesti esitettiin ohjelmaa.

Kolme uutta kirkkoa samalla kertaa yhteen ainoaan pitäjään!

Nykyajan yhdistyvät seurakunnat miettivät käyttämättöminä seisovia kirkkorakennuksia tuskaisissa tunnelmissa. Niin muuttuu maailma. Vielä 110 vuotta sitten Nilsiässä oli tarpeen valmistautua seurakunnan jakautumiseen rakentamalla kolme uutta kirkkoa, joita esiteltiin oheisten kuvien kanssa Helsingin kaiussa 31-32/1904. Kyseessä ei ollut tuolloinkaan tavallinen rakennustiheys, vaan juttu alkoi "Kolme uutta kirkkoa samalla kertaa yhteen ainoaan pitäjään! sitähän ei ennen ole kuultu."

Suomalaisia vankeina Pohjois-Afrikassa 1600&1700-luvulla

Vuonna 2011 esitetty Vetenskapsradio historian jakso eurooppalaisista merimiehistä vankeina/orjina Pohjois-Afrikassa jäi niin hyvin mieleen, että kirjaston uutuuslistassa vastaan tullut Joachim Östlundin Saltets pris. Svenska slavar i Nordafrika och handeln i Medelhavet 1650-1770 oli varattava ja lainattava. Paksua kirjaa en (tietenkään) alkanut lukemaan kannesta kanteen, vaan (kehnohkoja) henkilöhakemistoja hyödyntäen hain Suomen alueelta vankeuteen joutuneet.

Päiväämättömässä listassa, jonka Östlund on ajoittanut 1600-luvun puoliväliin, on mainittu joku Algerissa vankina oleva helsinkiläinen. Valitettavasti Östlund ei ole kirjoittanut listaa kokonaan puhtaaksi. Mutta sattuu mainitsemaan, että siinä olevien neljän Tunisin vangin joukossa on Sigfred Jacobsson Turusta.(s. 92)

Vuonna 1691 laaditussa Tunisin vankien luettelossa on Pernajassa syntynyt, mutta sittemmin vanhempiensa (Mats Johansson ja Margareta Jacobsdotter) kanssa Tukholmaan muuttanut Mårten Matsson, joka oli lähtenyt merille 1689 (s. 53). Lyhyemmin on samassa luettelossa mainittu kalastajanpoika Michell Mattsson Helsingistä (vanhemmat Matts Person ja Karin Andersdotter), Michell Carlsson Vaasasta, Henrich Arvidsson Helsingistä ja 16 vuotta vankina ollut kellonvalajan poika Petter Ericksson Helsingistä (s. 55).

(Kuva Tunisin kadusta pari sataa vuotta myöehemmin kirjasta 'Un Tour de Méditerranée, de Venise à Tunis, par Athènes, Constantinople et le Caire. 150 illustrations, etc'. Digitointi Bristish Library, jakelu Flickr Commons)

Vuoden 1691 listauksessa on myös Algerissa 4 vuotta vankina ollut Jöns Mattson Hånga Kokkolan kaupungista (s. 55). Hänet voisi saada sijoitettua lapsuuden perheeseensä? Hän oli vankina vielä vuosien 1696 ja 1697 vaihteessa tehdyssä listauksessa (s. 92-93).

Vuotta myöhemmin, 29.12.1697, Algerissa allekirjoitti kirjeen hänen kuninkaalliselle majesteetilleen sotilas Johan Brantt Pohjanmaalta (s. 71, 75). Tanskan ja Ruotsin välisen rauhan (ilmeisesti vuoden 1679) jälkeen hän oli toverinsa kanssa pestautunut rykmenttiin, joka lähti taistelemaan "turkkeja" vastaan. Taistelussa pärjäämisen sijaan he joutuivat vangeiksi ja viedyiksi Konstantinopeliin, josta heidät kaksi vuotta myöhemmin myytiin Algeriin.

Riiasta Portoon matkalla olleesta kolmimastoisesta laivasta joutui vangiksi haminalainen Carl Husgafwel, joka vankilistausta 1748 tehdessä oli 32-vuotias. Hänen isänsä Nils Husgafwel omisti Sandbyn rusthollin (s. 209). Vuosiluvut eivät ihan täsmää, mutta kyseessä voisi olla Ramsayn Frälsesläkter taulun XIII Nils, jonka poika Karl oli vuonna 1739 17-vuotias.

Marokkolaiset kaapasivat vuosien 1754-1757 välillä useita laivoja, joiden joukkoon liittyi toukokuun lopussa 1757 kaljaasi Vigilanti Turusta. Sen päällikkö oli Jan Henrik Meij, mutta 7 miehistön jäsenestä Östlund ei maitse mitään. (s. 85)

Olisi ollut aika upeaa löytää joku tuttu eksoottisena vankina, vaikka tietenkään ei kyseiselle henkilölle aikanaan kovin hauskaa. Lähimmäksi omaa sukuani tuli sivulla 105 vastaan esiserkku Nils Eosander, josta tuli 1667 jonkinlainen lähettiläs Pohjois-Afrikkaan.

Unohdettuja helmiä ja muuta kirjallisuushistoriallista

Selailin pienen tauon jälkeen YLEn ruotsinkielistä kouluille tarjottua materiaalia swivustolla Vetamix. Sarja Bortglömd pärla? esittelee unohtuneita (ruotsinkielisiä) kirjoja ja vähän muutakin. Vinkkejä kesälukemiseksi?

• gamla tidskrifter, annonser och broschyrer,  
• Den rödgröna skorpionen,  
• Ville Vallgren: Mat och dryck med roliga gubbar, 
• Gunnar Wallin: Filip, 
• Lennart Hohenthal: Mina relationer till Eugen Schauman, 
• Elin Bruse: Systrarna på Fadders,
• Aleko Lilius: Hans Höghet Gula Patienten,
• Mary Britnieva: En kvinnas historia, Åke Sandholm: Hakons sönerna, 
• "En oeconomisk beskrifning, huru sådana kjärr kunna gjöras nyttiga, hvarifrån vatnet ej kan ledas med diken", 
• Ella Pipping: En orons legionär, 
• Aino Kallas: De farande skeppens stad, 
• Lars Lundahl: Reseskildringar och Dikter, 
• Rafael Hertzberg: Helsingfors-Monaco, 
• Adèle Weman: Barnafröjd, Versifierade lekar och berättelser, 
• Louise, Aus Original-Briefen entehnt, 
• Adolf Paul: The Ripper

Joskus pitäisi lukea gradu

• HEINONEN, KAISA:  Uskonto historiassa, historia fiktiossa. Kaunokirjallisuus historiantutkimuksen lähteenä Minna Canthin Hannan ja Juhani Ahon Papin tyttären uskonnollisen maailman kautta tarkasteltuna.

Juhani Ahon kuva Velikullasta 5/1901.

Muita kirjailijoihin, kirjallisuuteen, kirjallisuushistoriaan ja historiaan liittyviä opinnäytteitä

• Lival-Lindström, Maria: Mot ett eget rum : den kvinnliga bildningsromanen i Finlands svenska litteratur 
• Itäkannas, Loviisa: Uuden matkassa. Modernin ilmentymiä Juhani Ahon teoksissa Rautatie, Helsinkiin ja ”Kello” 
• Kovala, Urpo: Väliin lankeaa varjo : angloamerikkalaisen kaunokirjallisuuden välittyminen Suomeen 1890-1939
• Niskanen, Mirka: " - EI MEITÄ AUTA MUUT KUIN JUMALA JA OMA NYRKKIMME!" : Puukkojunkkarit- ja Murtavia voimia -teosten henkilöhahmot Santeri Alkion arvojen ilmentäjinä
• Tapaninen, Irma: Karnevalistinen henki : Algot Untolan varhaistuotanto ja virallisen kulttuurin muutos 1900-luvun alussa 
• Broemer, Marlene: War and Revolution in St. Petersburg : Modernist Links in the Poetry of Edith Södergran and Anna Andreevna Akhmatova 
• Rahikainen, Agneta: Poeten och hennes apostlar : En biomytografisk analys av Edith Södergranbilden 
• Malmio, Kristina: Ett skrattretande (för)fall : Teatraliskt metaspråk, förströelselitteratur och den bildade klassen i Finland på 1910- och 1920-talen 
• Martikainen, Elina: KIRJOITETTU SOTA. Sotadiskursseja suomalaisessa kaunokirjallisuudessa (1917-1995) 
• Linna, Matti: Kirjailija ja kansallinen sosialisti : Juhani Konkka poliittisena toimijana Yrjö Ruudun aatteiden pohjalle syntyneissä käytännön hankkeissa vuosina 1927-1934
• McKeough, Helena: Suomalaisia seikkailujen mantereella : Suomalaisuuden ja afrikkalaisuuden representaatiot 1920-1960-luvun suomalaisissa, Afrikkaan sijoittuvissa poikakirjoissa
• Tapioharju, Taru: Tyttö kaupungissa. Uuden naisen diskurssi Mika Waltarin 1920- ja 1930-luvun Helsinki-romaaneissa 
•  Järvelä, Juha: Kaksi maailmaa? : sukupuoli Mika Waltarin kirjailijakuvassa, teksteissä ja niiden vastaanotossa 1925-1939 
• Melgin, Elina: Propagandaa vai julkisuusdiplomatiaa? : Taide ja kulttuuri Suomen maakuvan viestinnässä 1937-52  
• Varpio, Yrjö: Pohjantähden maa - Johdatusta Suomen kirjallisuuteen ja kulttuuriin  
• Ylönen, Ritva: Tervaksinen toteemi. Kalle Päätalon Iijoki-sarjan vastaanotto ja vaikutus 
• Rikama, Juha: LUKION KIRJALLISUUDEN OPETUS 1900-LUVUN JÄLKIPUOLISKON SUOMESSA opettajien arviointien valossa   
• Kinnunen, Susanna: Suomen kirjallisuushistorian opetus peruskoulun yhdeksännellä luokalla opettajien näkökulmasta 
• Rintanen, Karoliina: Tarinallisen tapahtuman järjestäminen : Case: Juhani Ahon perinnepurjehdus