lauantai 24. helmikuuta 2024

Jonnin joutavia

I. L..n kartanossa W..n pitäjässä asui muutamia vuosia takaperin vanha täysi-ansioinen tohtori, jonka tykö ympäri-asuvaiset meni vaivojansa valittamaan ja saivat mikä milläkin tavalla apua, neuvoa ja opetusta. Menipä sinne muuan akkakin, joka usein selkäsaunoja mieheltänsä sai kärsiä ja tukka-nuottaa vetäissä aina tuli pahoin revityksi että suuret hius-käkkyrät päästä lähti; hän meni tohtorin tykö, valitti miehensä pahuutta ja pyysi neuvoa häneltä. Tarkasti kuultua akan vaikeroimista ja vähä aikaa ajateltua antoi tohtori hänelle pienen valkosella aineella täytetyn potun, sillä neuvolla että hän tästä ryyppäisi suunsa täyteen, koska miehensä vihastuisi, eikä nielisi ennenkun mies on leppynyt. Tätä tehdessä akka ihmeeksensä havaitsi miehensä piankin leppyvän, eikä ensinkään tukkaan tarttuvan, vielä vähemmin selkään tarkoittavan. Menipä sitten tohtoria kiittämään hyvän avun edestä, jolloin tohtori seliitti hänelle pääsyyn miehen kiukkuun olevan akan leviässä suussa, ja kun se ryypyn kautta potusta oli tukittu, niin riita pian lakkasi. Potussa ei ollut muuta kun vettä, vaikka akka luuli tenho-voimaa siinä olevan kätkettynä.

II. Jumaluusopin tohtorin L..n tykö, joka oli kirkkoherrana L..n pitäjässä, tuli kerran muuan akka valittain vammaa, joka sormeansa pakotti ja pyytäin voidetta, joka sitä parantaisi. Kirkkoherra koetti akalle seliittää, ettei hän lääkitys-oppia ikänä lukenut eikä sentähden tiedä mitään neuvoa hänelle sanoa, vaan neuvoi häntä lääkärin tykö, joka kaupungissa asuu. Mutta akka päätteli ”ennen kurki kuolee, kun suo sulaa" ja vaiteli vaitelemistansa tietä-antain että hän kyllä luuli tohtorin, joka kaikkia kirjoja lukenut on, taitavan auttaa ja sentähden tohtorin nimenkin saaneen j. n. e. Siihen tiuskasi kirkkoherra viimein: ”en minä ole mikään rasvatohtori, minä olen pyhän raamatun tohtori.”

III. Paljaspää herra osti kulkiamelta puoskarilta voidetta, jolla hän hiuksiansa kasvattaisi ja antoi usein palveliansa sillä päätänsä voidella. Mutta palvelia kun näki että hiukset siitä alkoi kasvamaan, rupesi sillä vanhaa turkkiansakin voitelemaan sillä toivolla että kuluneet paikat siinä uutta karvaa ottaisi. Paljon voidetta hän tähän kulutti, mutta turkki jäi entisellensä ja päälle puettua nyt vielä lisäksi vaatteitakin ryötti.(10.2.1860)

XV. Kasakkamäen nimestä J:n seurakunnassa jutteli muutama mies seuraavan tarinan: "Ison-vihan aikana, koska "veri-venäläinen" maata valloitti ja täälläkin kävi, oli kasakan raato tänne jäänyt, jota mäkeen hautamatta kuopattiin. Sama mäki oli tien varrella ja kutsuttiin sittämisen "Kasakkamäeksi". Tämän sivutse ei yksikään yöllä saanut rauhassa mennä, etteikö kasakka jollakin lailla muistuttanut häntä siellä olemisestansa. Mentiin siis pappilaan ja puhuttiin asiata papille, joka käski hevosensa asettaa, ajoi paikalle, "luki siellä kaikkia kieliä", nostatti niin kasakan kuopastansa ja käsketti kutsin-istuimelle reen nenälle. Sitten tultiin hyvää kierua — kasakka ohjissa! — vanhan kirkon maahan, jossa hauta oli valmiiksi kaivettu. Tähän pantiin mies lepäämään tavallisella siunauksella ja hauta täytettiin, jonka jälkeen miehestä ei enää ole mitään kuulunut!!!

XVI. 1809 vuoden sodan aikana oli kaksi kasakkaa nähneet kauniin talon tyttären, jonka he veivät myötänsä Venäjälle mennessänsä. Tytön puettivat kauniihin silkkivaatteisiin, mutta pitivät sidottuna keskellänsä vielä silloinkin koska rattahin maantiellä ajelivat. Viipurin läänissä yhteen taloon tultua, kussa emäntä paraikaa varileipiä kypsytti, pyysivät yösiaa ja valmistiihen levolle. Emäntä, kun joukon näki, arveli asiaa ja pyysi lupaa tytölle antaa lämmintä leipää, johon hän pienen veitsen oli kätkenyt. Kasakkain nukuttua syvään uneen, otti tyttö veitsen leivästä, katkaisi köytensä ja pötkähti pakoon. Kaksi penikulmaa kunnekkin oli kasakat ajaneet hakein naistansa sadattain, mutta tyttö tuli kotio jonkun ajaan päästä, poltti poroksi kaikki kasakkain antamat siikki-huivit, antoi talon osuutensa nuoremmalle sisarellensa, joka heti oli miehelle menevä, ja päätti pitkin ikäänsä olla naimatta. (4.5.1860)

XVII. Muutama seurakunta, kussa monta Lagus nimisiä pappia oli peräkanaa ollut ja kaikki rakkaassa muistossa ja hyvässä arvossa pidetyt, sai vihdoin viimeinkin toisen nimisen papin vaikka sieltä täältä oli kehoittanut entisten sukulaisia hakemaan avointa tilusta. Tämä viimeksi valittu kuuli usein seurakunnan jäsenten ylistävän entisiä opettajiansa ja taisi olla arka-luontoinen jotta luuli itseänsä senkautta moitittavan. Se kävi siis hänelle vihaksi, jonkatähden hän närkästyneenä sanoi seurakuntalaisillensa: "jos minun härkäni nimi olisi Lagus, niin te sen papiksenne valitsisitte."

XVIII. Muuan mies pohjoiselta meni matkalle Hämeeseen ja näki siellä pitkäpartaisen pukin ruohoja repivän maantien vierulla. Ukko, joka ensi kerran semmoisen itikan näki, ihmetellen katselee sitä, ”arveleevi, ajatteleevi:" "sorkat sill' on jaloissa, sarvet sill' on päässä, eiköhän tuo oo häjy henki?" mene vähä likemmäs. Tästä pukki pahoille päin, menee takaperin, ottaa muulia ja puskee miehen kumoon, jotta pää maahan järähtää. "Antakaa anteeksi hyvä Herra" sanoi ukko peljästyksissä, pötkähti pakoon eikä enää halannut "häjyä henkeä" irvistellä.

XIX. Pohjoisessa seurakunnassa tuli pappi kerran kestikiivariin ja sanoi väelle, joka pihalla häntä tervehti: jos arvaatte mitä istuimeni alla kuljetan, niin saatte hevoisen kääsinensä, kaikkinensa." Tästä ukot arvelemaan mikä mitäkin, kuka kutakin. "Ehk'ette tietäisi vaikka näkisittenkin" sanoi pappi, nostatti istuinta ja näytti moni-jalkaisia eläviä näpsittimillä ja tuntosarvilla. "Eiköhän tuo oo paha henki?” sanoi muutama. "Jos muotonsa muuttaa ahjossa, niin on vissisti paha henki" sanoi toinen. Tästä pappi otti kravun käteensä ja pani hiilistöön, kussa kypsyi ruskiaksi, kuori sitten näpsittimet hampahin ja söi semmoisena suureksi murheeksi sanankuulioillensa, jotka pelkäsivät hänen pahalta hengeltä tulevan riivatuksi.

XX. Kahdeksantoista venäjän virstan taipaleelle J-n seurarakunnassa Waasan läänissä haki muutama mies 1661 maaherran tykönä lupaa uudistaloa rakentaa. Tätä hakemusta panivat naapurit vastaan, jotka noin yhdeksän virstan päässä kummallakin puolella asuivat, valittain heille tulevan ”aivan ahtahaksi", vaikka tähän aikaan vähinnäkin kolmekymmentä taloa samalla taipaleella asutaan.

XXI. Tampereen markkinoilla tapahtui muinaan että jokuu ulkomaan kiertolainen rahaa saadaksensa papukaijaa näytteli. Olipa Hämäläinenki tätä kuullut ja käveli katuilla katsomassa missä tuota ulkomaan itikkaa näytettäisiin. Kauvan aikaa turhaan haettuansa kyseli hän muutamilta herroilta, jotka vastaan tulivat "missä täällä papukaijaa näytetään?” Pilkkakirvet mielitteli leikkiä lyödä ja viittasi häntä muutamaan taloon, kussa aatelis-säätyinen neito kauniissa pukumessa avetusta akkunasta markkinoita katseli. Tämän nyt ukko luuli papukaijaksi, pidättää sitä katsomaan ja ihmetellen sanoo: "aivanpa tuo on ihmisen muotoinen!" "kasvothan sill' on ihmisen!” "hiukset sill' on päässä!" "vieläpä ihanat immen silmätkin!" j. n. e. Tästä neito torumaan: "mitäs minua katselet?" "mene tiehees!" "Taitaapa se suomeakin puhua!" sanoi ukko naurahtain, ompa se ihmeellinen elävä! enpä minä tuommoista ennen ole nähnyt, "älkäät olko milläskänä! älkäät pahaksenne panko!" ”ei silmä osaa vie!" Nyt neito vihastui, lupasi lähettää kaupungin vahtia hakemaan, joka häntä veisi kurruun j. n. e. Ukko tästä puheesta peljästyneenä nostaa lakkiansa, kumartaa nöyrästi ja sanoo: "antakaa anteeksi hyvä papukaija! en minä tiennyt teitä ihmiseksi, minä luulin teitä eläväksi.” (11.5.1860)

XXII. Venäläis-uskoinen pappi J—n pitäjässä käskettiin murkinalle muutamaan paikkaan, kussa talon väki ja enimmät vieraat olivat Lutherilais-uskoisia. Pöydälle kannettiin ruokaa, jota kreikan uskossa kielletään paastonaikana syömästä, mutta pappi tuosta eikö huolinut vai havaitsemattako hän vaan suimia lotkotti paraikaa, kun kuuli toisen miehen samasta uskosta sanovan isännälle, joka häntä kehoitti ottamaan etehensä: "meillä on nyt paaston-aika, ei minun sovi tätä syödä." Silloin vasta pappikin huomasi väärin tehneensä, mutta parantaaksensa asiansa sanoi hän uskolaisellensa: ”a syö sie vain, kyll' mie prostit."

Toisella kertaa kielsi sama pappi maittilaa ottavansa kahve-kuppiin paaston-ajan tähden; mutta kun isäntä, joka tunsi hänen luontonsa, siitä huolimatta kaatoi maittilaa kuppiin, sanoi pappi hänelle: "kyll' mie juoh kooffi, mutt siuh oh synti, ei miuh." (1.6.1860)

XXIII. Kaupunkiin menevä mies saavutti matkalla kulkevaa naista, mosselo kädessä, joka pyysi kuormalle valittain väsyksissä olevansa. Horvin aikaa istuttua pyysi nainen pidättämään hevosta tarpeelle mennäksensä ja jätti mosselonsa rekeen. Mies pidätti odottamaan vähäksi aikaa, mutta kumppania metsästä ei kuulunut, ei näkynyt. Hän lähti siis itse hakemaan, luullen jotakin vahinkoa sille tapahtuneen. Huikkain huutaa hän jotta ääni kankaalla kajahtaa, muuta vastausta ei kuulunut. Hiljallensa ukko taas ajaa matkaansa, ottaa kääryn käteensä, katselee mitä se sisältää ja havaitsee hämmästykseksensä kuolleen lapsen olevan huiviin käärittynä. Kaupunkiin tultua menee hän polisikamariin asiaa ilmoittamaan tiedustellen mihinkä löytölapsensa panisi. Sill' aikaa kävi sotamies kuorman sivutse, näki mosselon saatavilla, sieppasi sen käteensä ja luuli juuri hyvänkin saaliin kenenkään tietämättä käsittäneensä. Kuormalle tultuansa ei ukolla enää ollut vaivaa lapsesta, sen oli varas korjannut; mutta millä mielellä hultio kääryä käänteli avattuansa arvaa kukin mainitsematta.

XXIV. Vanha vaari katseli kaupungin kadulla rahojansa, joita hän oli Pankista vaihettanut. Tätä näki sivutse menevä sotamies, tuli hänen tykö, tarjousi auttamaan häntä luvun-laskussa, mutta kehoitti hänen ensin puuskua ottamaan tano-toosasta, jonka hän myötänsä kuljetti. Samassa kun ukko nuuskua otti, puhaltaa sotamies kaiken nuuskun toosasta hänen silmiin, vei rahat tiehensä ja pötkähti tuota pikaa pakoon. (22.6.1860)

perjantai 23. helmikuuta 2024

Kuva on kiva, kuvailun kera parempi

ELKA jatkaa Suomen arkistojen ykkösenä sosiaalisissa medioissa. FB:ssä linjansa on mielenkiintoinen kuva minimaattisella saatteella. Eilisessä tyyliesimerkissä oli "Hieno perhekuva Seppo Hyypän kokoelmasta. Vuodesta tai paikasta ei tietoa.".

Kuva todellakin on hieno, joten on suuri sääli, että se on uppoutunut arkistoon ilman kuvailutietoa, jolla sen voisi löytää.

Elkan arkistokannassa kuva on Seppo Hyypän arkiston osassa "Lasinegatiivit". Sen kuvaus kuuluu "Erillinen kokoelma Lassila & Tikanojan perustajan lasinegatiiveja" ja nämä on paikannettu "Vaasaan". Lassila & Tikanojan perusti kaksi miestä, joten tarkennukseen on mahdollisuuksia.

Lisäklikkauksella selviää, että mukana on "129 kpl. lasinegatiiveja, joissa kuvattu lähinnä vapaa-ajan viettoa.", yhteisinä asiasanoina "miehet naiset lapset veneet purjeveneet puuveneet tuulimyllyt kesä talvi".  

Useimmat kuvista on otettu kesällä ja niissä on samoja ihmisiä, joten tarkalla analyysillä voisi vetää johtopäätöksen siitä, onko kaikki otettu samana kesänä. Tämä olisi helpompaa, mjos ELKA tarjoaisi mahdollisuuden tarkastella kuvia isompina, mutta ei. Esimerkiksi tämän hautakiven tekstiä en saanut luettua.

Useissa kuvissa on todennäköisesti kuvatun perheen kesähuvila, jonka joku ehkä pystyisi tunnistamaan.

Mukana on myös erikoisempia rakennuksia, joiden tunnistamiseen sosiaalista mediaa voisi käyttää.










torstai 22. helmikuuta 2024

Miltä näytti 1700-luvun tontilla?

Maaseudun historiaan erikoistuneen historiantutkija Kirsi Laineen kirjoitus Kuvittele kylä herätti ajatuksia. Vaikka läntisen Suomen ahtaista kylätonteista on kirjallisuudessa puhetta ja tiivis yhteiselämä käy toisinaan ilmi 1600-luvun tuomiokirjoista, menneisyyden todellisuus unohtuu helposti. Ainoa kontaktimme historiallisiin rakennuksiin ovat ulkoilmamuseoista, jotka esittävät 1800-lukua ja sen parhaiten säilyneitä ja komeimpia rakennuksia.

Kirjoituksen myötä palasi mieleen Jyväskylän yliopistossa vuosikymmen sitten tehty 3D-visualisointi Toivolan talosta 1700-luvulla. Hämmästyksekseni sen sivusto on selvinnyt jopa viime vuoden lopun kokonaisuudistuksesta, mutta valitettavasti mallin pyöritykseen vaadittava ohjelmisto on nykyään huonossa huudossa. 

Laineen kirjoituksessa konkretisointiin käytettiin puustellin katselmuskirjaa ja sellainenhan on minullakin liittyen tutkimukseen, jonka pariin piti tänä vuonna palata. Päähenkilöni asui lapsuutensa varhaisimmat vuoden Kokemäen Kiettareen Purrissa ja aikuistui samassa kylässä. Jonka varhaisin kartta on isojaon yhteydessä tehty Maanmittaushallituksen uudistusarkiston A41:22/1-9 Kiettare; Tiluskartta ja selitys 1769-1785. Päähenkilöni oli (tietenkin) tuolloin jo toisaalla.

Kylässä oli neljä taloa: 1. Arvela, 4. Hannula, 2. Purri, 3. Tacku. Tulkintani on, että kokemäkeläiseen tapaan ne eivät olleet rykelmässä vaan rivissä joen rannassa. Mutta käsitykseni rakennustavasta on syntynyt 1700-luvun kartoista, joten se voi olla kyseisen vuosisadan kehitystä. Peltojen sijainti mielestäni kyllä todistaa sen puolesta, että talot ovat olleet "aina" samalla alueella. Arvelan poistuminen rivistä on varmaankin myöhäinen ilmiö, sillä sen entinen paikka on näkyvissä. Jakokirjasta en löytänyt mainintaa siirrosta eikä siinä myöskään mainittu tonttimaiden kokoja. Viittaa siihen, ettei niille isojaossa tehty mitään?

Suorakulmioksi yksinkertaistaen neljällä talolla on aikanaan ollut rakennuksilleen ja pienimmille kaalimailleen tilaa 400 kyynärää *200 kyynärää eli 28000 neliömetriä. Karkealla tasolla jatkaen jokaisella talolla ennen Arvelan siirtoa tonttimaata siis 7000 neliömetriä. Todellisuudessa vähemmän, sillä kartassa on välialue ja aivan rantaan tuskin on rakennettu. En usko, että piiretyt suorakulmiot ovat tarkkoja tonttimaita, mutta jos ottaa todesta, niin Purrilla on joelta katsottuna vähän alle 100 kyynärää leveä ja vähän yli 100 kyynärää pitkä alue eli 3500 neliömetriä.

Purrin osalta tonttimaalle piti mahtua miespihalle päärakennus (tupa) 9,5*10,5 kyynärää (35 neliömetriä), vanha pirtti, kellari ja kaksi aittaa sekä karjapihalle 9 erillistä rakennusta. (Näköjään en ole vielä koskaan käynyt huolella katselmuskirjoja läpi, joten jää vähän epämääräiseksi. Valitettavasti vain päärakennuksesta on mitat.) Hirveän ahdasta fiilistä ei synny.

Varmistaakseni muistikuvaani talojen rivimuodostelmista otin esiin vielä Haistilan, jossa kuulemma äskettäin valitulla presidentilläkin on juuria. Kylläkin eri talossa kuin minulla. 

Kartassa A41:19/5-30 Kaurula 1786-1795 on monia muitakin kyliä, joista useimmissa taloille on järjestään jaettu tontit samaan tapaan. Kyse voi todellakin olla maanmittarin merkinnästä eikä fyysisestä todellisuudesta. Haistilan kohdalla jakoa karttaan ei ole tehty, joten ehkä rakennukset olivat jossain määrin lomittain. Piirretty kylätontti on suunnilleen 100 kyynärää *300 kyynärää eli 11000 neliömetriä (noin hehtaari).

Jakokirjaan maanmittari oli nähnyt tarpeelliseksi jakaa tonttimaan, mutta valitettavasti käytetty pinta-alan (?) mitta ei käy selville. Tulkintaa vaikeuttaa myös se, että osalla taloista on kaalimaita samassa klimpissä.

Härkälä 1, tontti + kaalimaa 10 1/2 

Härkälä 2, tontti + kaalimaa 16 1/4

Jaakkola, tontti 7

Mikola, tontti 11 1/2

Nikkilä, tontti ja kaalimaa 8 3/4

Pisku, tontti ja kaalimaa 6 1/2 

Jos kaalimaat olivat kylätontiksi mieltämälläni alueella, sen kokonais"mitta" on 60,5 yksikköä. Olettaen yksikön olevan jossain suhteessa pinta-alaan Härkälän yhden puolikkaan osuus olisi näin 1800 neliömetriä ja toisen puolikkaan 2800 neliömetriä. Olennaisesti tiiviimpi tunnelma kuin Kiettareessa.

Muistikuvani rivissä olleista taloista taitaa olla peräisin 1800-luvun pitäjänkartasta, jossa pohjoispuolen tie päättyy kuin seinään kohdatessaan Leppialhonojan, vaikka Haistilassa oli edelleen lautta. (Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma) - 1134 12+2112 03 Ia.* -/- -_1 Kokemäki, Harjavalta). Niin paljon on vielä mietittävänä.

keskiviikko 21. helmikuuta 2024

Senaatin kustannuksella Pariisiin 1867

Wikimedia
Suomalainen Wirallinen Lehti kertoi 5.7.1867 kenelle Keisarillinen Suomen Senaatti oli määrännyt "ne Teollisuus-johtokunnan kuulutuksen kautta viimekuluneen Huhtikuun 15 p:ltä maan virallisissa sanomissa haettavaksi julistetut matka-apurahat Parisin teollisnäyttelössä käymistä varten". Listan nimet ovat - lukuunottamatta sitä, jota hakemalla sivulle päädyin - tuntemattomia. Kävivätkö he oikeasti Pariisissa? Hyötyivätkö näkemästään?

1200 markkaa annettiin kolmelle miehelle

  • Helsingin teollisuuskoulun opettaja Siviili-insinööri Rudolf Kolster. Miehellä on niukkasanainen Wikipediasivu suomeksi ja ruotsiksi eikä reissusta Pariisiin ole puhetta. Myöskään ei mainita Kolsterin nälkävuosina syntymäkaupungistaan Hampurista välittämää raha-apua.
  • Teollis-taitaja Fredrik Ferdinand Siwén "oli syntynyt v. 1832 ja tuli ylioppilaaksi v. 1853, jonka jälkeen hän antautui maanmittauksen alalle. Sen ohessa harjoitti hän opintoja insinööritieteen alalla ensiksi Helsingissä ja sittemmin Hannoverin polyteknillisessa opistossa. Kotimaahan palattuaan oli hän viinanvalmistuksen tarkastajana erityisissä polttimoissa. v. 1887 otettiin hän vakaajaksi Helsingin kaupunkiin ja myöhemmin samallaiseen toimeen valtionrautateille. Nälkävuosina 1867-68 oli hän opettamassa tärpätin ja hartsin valmistusta maan pohjois-osissa. Sitäpaitsi oli hän useiden ulkomaisten toiminimien asiamiehenä ja on useita kertoja tehnyt opintomatkoja ulkomaille."(SWL 29.3.1894)
  • Helsingin teollisuuskoulun v. t. opettaja Ernst Qwist on myös saanut Wikipedia-sivun.

800 markkaa matkarahaa annettiin seitsemälle miehelle

Viimeisen 800 markkaa saivat puoliksi kaksi yliopistossa ollutta

Ilmeisesti koko porukka tosiaan kävi Pariisissa. Snellmanin suomennetusta kirjeenvaihdosta Google löysi Otto Alftanin Pariisissa 24.8.1867 päiväämän kirjeen, jossa m.m. toteaa, että

Kun kaikki valtion apurahan tuella tänne lähetetyt stipendiaatit ovat nyt käyneet näyttelyssä, olen yrittänyt järjestää heistä jokaiselle niin paljon apua kuin olen voinut tarjota ja toivon näiden herrojen saaneen melko paljon hyötyä oleskelustaan täällä. Koska useimmat stipendiaateista olivat saaneet tehtäväkseen matkakertomuksen laatimisen manufaktuurijohtokunnalle, olen sopinut heidän kanssaan yhteisestä suunnitelmasta ... Kertomukseen on tarkoituksena sisällyttää erikoiskuvauksia Suomelle tärkeimmistä teollisuudenhaaroista, kirjoittajina herrat Kolster, Lindeberg, E. Qvist, Sivén, Frosterus, Gummerus, Moring, Rosenbröijer ja minä...

Ehdotettu yhteinen raportti lienee Berättelse från verldsexpositionen i Paris 1867 / : afgifven till auxiliärkomitén i Helsingfors af kommissarien för Finland vid denna utställning (1868). Kerstin Smeds mainitsee sen käsitellessään Pariisin näyttelyä väitöskirjassaan Helsingfors–Paris: Finlands utveckling till nation på världsutställningarna 1851–1900 (1996), mutta ei tuettuja vierailijoita. [Korjaus 30.7.2024: Smeds kirjoitti matka-apurahoista toisessa osassa työtään.]

tiistai 20. helmikuuta 2024

Ilmestynyt: Töölön Taipaleesta

 

Projekti, joka alkoi blogipostauksesta Uusi kotini (vanhalle) kartalle elokuussa 2015, tuli paperille painettuna luokseni eilen. Kirjassa, jota plarasin videolle, on 296 sivua. Yhdessä vaiheessa näytti siltä, että projektista tuli laiha kuvakirja, mutta väitöskirjan viimeistelyn lomassa ja vuodenvaihteen panostuksella kertyi paljon lisää tietoa ja olen itse tyytyväinen lopputulokseen. Ainakin itse tiedän nyt, kuka lähiympäristössä ennen asui ja millä tavalla.

Kuten aiemmatkin kirjani, tämä on tilattavissa BODn kaupasta ja todnäk muistakin verkkokaupoista.

maanantai 19. helmikuuta 2024

Tie- ja digitaalihistoriallista pohdintaa


Viime viikon perjantai ja lauantai kuluivat projektin Viabundus Finland 1350-1650 konferenssissa The Road Goes on. Ekan päivän esityksissä oli toistoa Göteborgissa kuulemaani, mutta uutta tietoa ja ymmärrystäkin tuli. Sekä ilouutinen, että Ruotsissakin on alkamassa Viabunduksen osaprojekti.

Vaikka olen "aina" ymmärtänyt kartan todellisuuden osittaisena kuvauksena, esityksien yhteiseksi teemaksi nousi tuska siitä, että vanhoissa kartoissa ei ollut kaivattua tietoa eikä uusiin digitaalisiinkaan karttoihin voida saada "kaikkea" tietoa. Uutta ymmärrystä edusti se, että vaikka Viabundus pyrkii yhtenäisyyteen, niin paikallisesti kohdemerkinnöissä voi olla eroa. Koska Suomessa oli hyvin vähän kaupunkeja Saksaan verrattuna, täällä on perusteltua lisätä kartalle myös kirkot.

Lauantaina ahaa-elämyksiä tuli enemmän. Ville-Pekka Kääriäisen esityksessä selvisi m.m. se, että hän oli saanut tutkimansa 1600-luvun seurakuntarajat digitaaliseen karttaansa digitoimalla ja georeferoimalla kartan Jutikkalan Historiallisesta kartastosta. Itsehän olisin tarvinnut väikkäriä tehdessä 1700-luvun lääninrajoja ja kun ei valmista tietoa ollut, jätin kyseiset analyysit tekemättä. Enkä opetellut kunnollista ohjelmistoa, vaikka Kääriäiseltä olin siitä kuullut.

Juuri tätä Kääriäinen olikin sanomassa: historiantutkijat on jätetty puurtamaan yksin ja tekemään osin päällekäistä työtä. Pelkällä karttojen digitoinnilla ei päästä pitkälle. Georeferointi ja paikannimien merkintä pisteinä, kuten NimiSammossa, ei sekään vielä riitä Kääriäisen tekemän analyysin tasoon. Tutkimusinfrastruktuurissa on merkittäviä aukkoja, joista yhteen taisi tuore Kirjallisuusatlas pudota paikannimien osalta. 

Mutta suo siellä ja vetelä täällä. Yhteiseen pyrkimällä harvoin päästään yksittäisiä tarpeita vastaavaan tulokseen. Saksalainen kommentoija totesi, että heillä on kansalliskirjaston ylläpitämä paikannimiontologia, johon on erittäin vaikea saada mukaan "uusia" historiallisia nimiä.

Kääriäisen jälkeen puhui Eljas Oksanen, jota olin kuunnellut edellisen kerran pari viikkoa aiemmin. Hän toisti tärkeän näkemyksensä "Database is an artefact", jonka olen itse ilmaissut muutamaan otteeseen muodossa "tietokannat eivät putoa taivaasta". Tahtoo sanoa, että tietokantojen sisältöön on sovellettava samaa lähdekritiikkiä kuin asiakirjoihin. Kuten karttoihin, joista Oksasen edustamassa projektissa Liikkuvuus, tieverkosto ja viestintä Suomessa n. 1650-1917 (HISCOM) on alkuvaiheessa käytetty Senaatin kartastoa, jonka merkintätavat eroavat ruudusta toiseen ja ajoitus on tarkkuudella 1870-1919. Monesti olen käyttänyt perehtymättä historiaan, josta ei esimerkiksi Arkistojen portti paljoa kerro.

Jyrki Nissi esitteli vielä keskeneräistä keskiajan pyhimyskultin kartallistusta, jota tehdään projektissa Mapping Lived Religion. Medieval Cults of Saints in Sweden and Finland. Kuunnellessa muistista puski "se joku aiemmin" ja onnistuin googlaamaan esiin marraskuussa 2018 julkaistun Ruotsin ja Tanskan keskiajan kirjallisuuden kartallistuksen Norse World. Etusivun mukaan rahoitus päättyi 2020, mutta silti käyttäjille väitetään, että kartta on kehityksen alla eli rehellisemmin jollain tavalla keskeneräinen. Uutissyötteen tuorein osuus on vuodelta 2019, joten mikään ei todista aktiivisuudesta. 

Eli kyseessä on esimerkki tavanomaisesta yliopiston piirissä projektirahoituksella tehdystä tietokannasta, jotka parhaassa tapauksessa säilyvät käyttökelpoisina, mutta joilla ei ole markkinointia eikä varsinaista ylläpitäjää. 

Siirto insituution "suojiinkaan" ei takaa pysyvyyttä. Vuodenvaihteessa sukututkijoiden palstalta selvisi, että hieno ja monipuolinen sivusto Tidigmoderna konkursser ei ollut selvinnyt Tukholman kaupunginarkiston verkkosivu-uudistuksessa. Ja teiltä poikettuani palasi mieleen, että en saa edelleenkään yhtäkään 1700-luvun patenttitietoa ulos tietokannasta Svenska historiska patent (1746-1945). Kyselin asiasta sekä yhteyshenkilöltä että kaverin kautta syyskuussa 2022. 

Toivottavasti käynnissä olevien Suomen historiallisten teiden digitaaliset merkinnät säilyvät käyttökelpoisina kauemmin. Vähintäänkin ladattavana datana.

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Katsaus kahviputkiin

 

Upein Töölön Taipaleesta otettu valokuva on Signe Branderin (HKM). Sen etualalla on pieni rakennus Läntisen Viertotien ja Teurastamontien (eli Mannerheimintien ja Eteläisen Hesperiankadun) risteyksessä. Pöydällä erottuu kahvikuppeja, joten epäilen, että kyseessä on kahviputka. 

Kahvinjuonti näkyy selvemmin toisessa Branderin kuvassa Viertotieltä (HKM). Vastaavia on varmasti enemmän, mutta museon kuvailussa rakenteet eivät ole olleet kirjaamisen arvoisia.

Ainakin kahviputkassa Sörnäisissä oli myytävänä "lemonaadia, paperosseja, vehnäleipää" (US 26.9.1897). Toisesta varkausilmoituksessa kahviputkassa oli "paperosseja, leipää ja voita" (Työmies 18.4.1903). Kolmannessa "paperossia, sokeria, kermaa, tulitikkuja y. m." (Työmies 30.7.1904). Ilmeisesti arvokkain ja helpoimmin kuljetettavaa tavaraa eli kahvia ei jätetty suljettuun putkaan. Kahvin ohella tarjolla oli sikurikahvia (Kansan lehti 2.5.1901). 

Kahviputkat olivat kioskien esiasteita. Tutulta kuullostaa se, että Töölön Humaliston "raitiotiehallin kohdalla on kahviputka, jonka eteen raitiotien miehistö kokoontuu iltaisin vaunujen sisään tultua häiritsemään ohikulkevia, jotta vaan hyvin harva saa kulkea rauhassa ohitse" (Työmies 14.10.1902). 

Sanomalehtijuttujen perusteella näyttää siltä, että putkia oli tai niitä erityisesti perustettiin työmaiden läheisyyteen. Vuoden 1907 paikkeilla työnantajat ovat alkaneet odottaa erityisesti rakennustyöläisiltä "huolellisempaa ja uutterampaa työntekotapaa" ja rakennustyömailta poistettiin kahviputkia (HS 7.5.1907). Aiemmin "myönnettiin työläisille oikeus käydä työn lomassa työmaalla sijaitsevassa kahviputkassa kaljaa tai kahvia ryyppäämässä, mutta nyt on annettu kirjoitetussa asussa uusi "ukaasi", jossa kaikki sellainen on ankarasti kielletty. Ruokaputkan pitäjä on kielletty antamasta mitään työläisille muulla ajalla, paitsi päivällislomalla. Työläisille korvaukseksi tästä on sijoitettu vesitynnyreitä pitkin työmaata työläisten käytettäväksi." (Työmies 17.4.1909). Toisaalla "pomot selittivät "tarkoittavansa vaan työväen parasta" kun antavat suurusaikaa, että työläiset pääsevät kahviputkalle juomaan ja syömään. Jos taas ei ole suurusaikaa, "kahvituntia" pidetä, niin viedään kahviputka pois etteivät työläiset pääse juomaan kahvia ja kaljaa niinkuin ennen. (Työmies 12.5.1909)