Kuun vaihteessa tämä proggis (*) täytti vuoden, sillä 2019 vapunpäivän Tukholman risteilyllä sain väikkäri-idean, jonka järkevyys on edelleen kyseenalaistettavissa. Mutta katson olevani plussan puolella. Ainakin toistaiseksi.
Kuun alkupuolella tein loppuun
FutureLearn-alustalla huhtikuussa aloittamani kurssin "The History of the Book in the Early Modern" (Trinity College Dublin). Oli aika simppeli, kuten FL-kurssit ovat ennenkin olleet. Tällä kertaa kuitenkin käytin minuutteja aiemmin ohittamiini aktivointikysymyksiin ja tunsin saavani jotain irtikin. Esimerkiksi Kansalliskirjaston käsikirjoitusarkiston 1700-luvun muistikirjat solahtivat osaksi eurooppalaista käsitettä "commonplace notebooks", mitä ikinä tuo sitten onkaan kotimaisilla kielillä.
The creation of a commonplace notebook had two aims. First, the copying of passages of text was intended to instil quotations into the mind of the scholar. Secondly, by collecting quotations on related subjects in a commonplace notebook, the scholar was providing him or herself with a treasury of useful material for future research.
Näihin muistikirjoihin kuului usein hakemisto eli sisällön luokittelu, joka oli mielessä myös kun viimeistelin "huhtikuun harjoitukseksi" kutsumaani tekstiä. Suoraviivaisena ihmisenä pitäydyin sen metodikuvauksessa Ihan Tavallisessa Sisällönanalyysissä ja ilokseni luin yhdestä oppaasta, että sen varhaiseksi sovellukseksi on tunnistettu Siionin virsien tekstien analyysi 1700-luvun Ruotsissa! Valitettavasti aikalaisuus ei ole metodin valinnassa validi kriteeri. Eikä auta (kai) sekään, että yhden perusteoksen kirjoittajan isä on syntynyt Opinahjoni kaupungissa.
Harjoituksen lähetin ohjausryhmälle todisteeksi, että olin jotain yrittänyt tehdä. He väittivät olevansa tyytyväisiä ja minä olin tyytyväinen, että voin lähitulevaisuudessa tehdä edelleenkin sitä mitä huvittaa, kun ei kerran muuta neuvottu.(**) Tosin Inrikes Tidningarin vuosikertojen 1761-1808 läpikäynti huvittamisen ohella myös kauhistuttaa. Verrattuna Posttidningariin massaa on arviolta reilusti yli 10 kertaa enemmän, mutta kaikeksi onneksi ainakin ensimmäisissä vuosikerroissa jututkin ovat olleet mielenkiintoisempia.
Yliopistotilastojen ohella löytyi
1800-luvulta tuttu juttuteema kerjäläisestä, jolla oli rahakätkö,
soijakastikkeesta innostuivat muutkin,
Laihian esihistoria selkeni,
opin lisää valtiopäivistä ja
eläinkokoelmakin on laajentunut:
Varsin pian alkoi unohtua Posttidningarin yksipuolinen sisältö, joten älynväläykseni huhtikuun kirjoitusharjoituksesta kannatti, vaikka siihen tuhraantunut aika tarkoittaakin, että aineiston alustavaa läpikäyntiä riittää näillä näkymin pitkälle syksyyn.
Lehtiselailun merkeissä kului syntymäpäiväni, joka onneksi ei ollut mitenkään pyöreä, sillä koronan ja karanteenin takia en päässyt suunnitellusti juhlimaan Tukholmaan. Nyt kuun viimeisenä päivänä on kulunut 30 vuotta ylioppilasjuhlistani ja alkukesästä tulee 25 vuotta Kansallisarkiston ensikäynnistäni, joka vei elämäni aivan uudelle uralle. Mutsiparka totesi tuohon aikaan usein toivoneensa, että aloitettuani puhelun "oi, mulla oli aivan ihana päivä" tarina olisi jatkunut dippatyöpaikan saamisella eikä kuvauksella 11 tunnin istunnosta Rauhankadulla. Olisipa takamukseni muuten edelleen samassa kunnossa.
(*) Jaa mikä proggis? Tapahtunut tähän mennessä:
(**)
Lisäys 17:30. Kyseiset virkkeet kirjoitin kuvaamaan positiivista edistystä ja yhteistyötä, mutta niitä luettiin toisinkin silmin.
Tohtoriverkoston Twitter-tililtä kommentoitiin: "Tämä on kyllä huolellista dokumentointia väitöspolulta. Miten koet 'jatketaan näin, kun ei muuta ole neuvottu' -linjan, ihan riittävä vai tarpeen jämäköittää (ohjausta)?"
Totesin: "Kyseinen fraasi oli julkaisukynnyksen rajalla. Ohjausta en voi julkisesti kommentoida enkä dokumentoida.".
Keskustelu jakaantui sitten ohjausodotuksiin ja julkisuuspointtiin. En ymmärtänyt miksi jälkimmäinen herätti mielenkiintoa. Eikö ole ihan maalaisjärkeä (jota en tietenkään ole täällä(kään) aina noudattanut), ettei kesken yhteistyösuhdetta aleta julkisesti arvioimaan toisten työpanosta, joka on osa heidän palkkatyötään? Ja kyllä, tästä olen ohjaajien kanssa sopinutkin ja alkaa yhä vahvemmin tuntua, että nuo virkkeet rikkoivat lupaustani. Mutta antaa nyt olla esillä,
sillä "minä kun ajattelin, että toisin esille, että ohjausta on saatu."
