lauantai 27. huhtikuuta 2019

Hotelliyö arkistomatkalle kannattaa

Tiistaina lähdin Abraham Stenfeltin jäljille Vaasaan. Pari tuntia sen jälkeen kun olin löytänyt Kansallisarkiston toimipisteen kauniin ralkennuksen lastauslaiturilta, päivitin tuttaville FB:een:
Arkistovierailu Vaasassa alkoi oikein mukavasti. Tuttu väitöskirjan tekijä moikkasi salin perältä ja eka hovioikeuden päätös löytyi hakemistosta ja niteestä. Aloin jo harmitella hotelliyön hankkimista. Mutta sitten kolmea muuta päätöstä, joista oli ihan yhtä tarkasti päätöspäivät ei löydy ollenkaan. Yhden huolimattomusvirheeni ymmärtäisin, mutta kolme väärää vuosilukua alle 10 vuoden välillä... Tilasin diaareja ja kerään ajatuksia. Ja ehkä tarkistan rikosluettelonkin.
Hetken aikaa käännellessäni Alistettujen asiain päätöstaltioita olo oli aika kädetön ja ankea. Mutta kaivelin Vakkaa ja tilasin kaikkea mahdollista oikeilta vuosilta. Lopputulos oli, että
  • Yksi hovioikeuden tuomio oli lyhyesti alistettujen asiain päätöstaltioissa (Di) ja yhtä lyhyesti rikosasiain pöytäkirjoissa (Ca). Näissä sille oli sama numero, jonka avulla alistusakteista (Ece) löytyi lisää tekstiä. Mutta juttua ei näkynyt Rikosasiain anomus ja valitusdiaarissa (Abb).
  • Muista etukäteen tuntemistani kolmesta löysin kaksi diaarista (Abb) ja niistä sai lyhyen kuvauksen pöytäkirjoista (Ca).
  • Ja kun diaarit tulvat eteen usean vuoden nipuissa ja niissä oli nimihakemisto, viin tietenkin selasin kaikki ja löysin pari juttua lisää.
Lopultakaan en ymmärtänyt mikä ensimmäisen tuomion ero oli muihin. Diaarin ja hakemiston selittänee se, että jutun on voinut viedä hoviin Stenfeltin vastapuoli. Mutta miksi akti oli vain yhdestä jutusta?

En tiedä olisiko päivystäjälle itkeminen (eli avun pyytäminen asiallisesti) auttanut. Mitään paperiluetteloita tässä Kansallisarkiston pisteessä ei (enää?) ollut ja kuten tunnettua Vakan deskriptiiviset tekstit ovat minimaaliset. Ja muistikuvistani Turun hovioikeuden papereista kymmenen vuoden ei ollut mitään apua. Olin lähtenyt Vaasaan ymmärryksellä, että kaikki tarvittava löytyy päätöstaltioista.

Turvauduin siis räpellykseen, joka onneksi auttoi jonkin verran. Arkiston sulkeutumisajan lähestyessä oli vielä runsaasti läpikäymätöntä aineistoa, joten lopulta hotelliyö oli hyvä sijoitus. Parempi kaksi vajaata arkistopäivää ja väliin mahdollisuus käydä muistiinpanot rauhassa läpi ja miettiä missä on aukkoja.

Toisena vinkkinä silmien aukipitäminen. Edellä mainittu väitöskirjantekijä oli käyttänyt lääninkanslian tilikirjaa, jonka oli jättänyt palautuskärryyn. Siitä tuli mieleen, että moisesta voisi olla apua minullekin. Mutta kotimatkalta päivitin
Päivän tutkimustulos oli, että Vaasan lääninkanslian työntekijöille (kuten hakemalleni ylimääräiselle kanslistille) ei maksettu palkkaa vuonna 1858. Siivoja oli ainoa, joka oli saanut työstään rahaa.
Aikuisten oikeasti, jos joku sattuu tietämään (miel. Helsingissä sijaitsevaa) lähdettä lääninhallinnon palkoista, niin kiinnostaisi oppia lisää.

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Kolmen esitelmän ilta

Eilinen kaupunginmuseon tilaisuus oli niin aikaisin, että ehdin vielä toiseenkin. Kaupunginmuseolla Laika Nevalainen jakoi löydöksiään keskuskeittiötaloista, joista ensimmäinen Suomessa ilmaantui Turkuun, mutta suurin keskittymä  (ainakin 13 kpl) syntyi Etu-Töölöön. Mallia oli saatu ulkomailta, mutta esimerkiksi Tukholmaan rakennettiin vastaavia vain yksi.

Nevalainen selitti ilmiön kontekstia perusteellisesti. Kerrostaloasuminen oli vielä uutta ja innovaatioihin oli valmiutta. Keskuskeittiö näytti ratkaisevan sekä asumisen että ruokailun kalleutta sekä palvelijoiden puutetta. Käytännössä säästöä ei syntynytkään ja keskuskeittiöönkin piti löytää työntekijöitä. Eikä laitosruoka maistunut pitkän päälle. Ja Martat ynnä muut toitottivat, että kyllä kunnon naiset kokkaavat perheen ruuat. Näin kiinnostus ratkaisuun hävisi 1920-luvun lopulla, mutta osa keskuskeittiöistä toimi pitkään.

Historiska Föreningenin tilaisuudessa Jimmy Holmberg tiivisti yhdistyksen palkitsemaa graduaan Lokalt och lagom nyktert. Aktörer, popularitet och målsättning i nykterhetsföreningar i Pojo 1887–1919. Tiivistyksen tiivistyksenä: naisten johtamalla ehdotonta raittiutta vaativalla ja uskonnolla perustellulla porvarillisella raittiusliikkeellä ei ollut menestyksen mahdollisuuksia tiiviissä ruukkiyhteiskunnassa, jossa alkoholin käyttö oli olennainen osa miehistä kulttuuria ja ihmissuhteiden ylläpitoa.

Matias Kaihovirta esitteli uutta tutkimusaineistoaan eli Alfons Flemmingin päiväkirjoja. Näiden kautta hän aikoo peilata sodan jälkeisen ajan historiaa, kieliryhmiä, työväenluokkaa ja sukupuolta. (En kuullut sanaa intersektionaalisuus, ihme.) Esityksessä ja keskustelussa kävi (jälleen) ilmi, että asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Ensin Kaihovirta kertoi Flemmingin nähneen Pohjaan 60-luvulla muuttaneet suomenkieliset työtäviroksuvina juoppoina, jotka tekevät vain lapsia ja elävät sosiaalituilla. Mutta nämä eivät olleetkaan kaikkien suomenkielisten ominaisuuksia. Ennestään paikkakunnalla asuneet olivat (kai) "meitä".

torstai 25. huhtikuuta 2019

Kun kenraali T. vielä muistettiin (2/2)

A. A. Thesleff
J. E. Lindhin kuvaamana 1840-luvulla
Wikimedia
Eilisen katsauksen jälkeen vihdoin siihen Alexander Amateus Thesleffin jälkimaineeseen, jonka kautta hänestä kiinnostuin. Eli Uleåborgsbladetissa (4., 8., 11., 15., 18., 22. ja 25.1.1898) julkaistu kirjoitussarja Anekdoter om general T. Vaikka nimeä ei esitetty kokonaisena ja omistamansa Juustilakin oli vain J. ei kyse ollut todellisesta anonymisoinnista, sillä anekdootteihin sisältyi niin paljon yksityiskohtia, että tunnistus oli minulle nykyaikana helppoa ja 50 vuotta Thesleffin kuoleman jälkeen varmasti vielä helpompaa. Uskoani vahvisti lisää artikkeli Artur Thesleffistä (Finsk Tidskrift 3/1921), jossa todettiin äidinisästään: Han prisades för sin godmodighet, men blef både häcklad och populär för sitt »minst sagdt originella» väsen.

Tästä omintakeisuudesta, joka kohdistui erityisesti rahan säästämiseen, kertovat Uleåborgsbladetiin lähetetyt anekdootit, joista tässä vain osa suomeksi tulkittuina.

Eräänä talvi-iltana kenraali vieraili ystävänsä valtioneuvos S.:n luona. Tämä, joka myös tunnettiin taloudellisuudestaan, oli työn touhussa kahden kynttilän valossa. Hetken keskustelun jälkeen kenraali huomautti, että nyt kun S. ei enää työskennellyt, kahden kynttilän valoa ei tarvittu. S. kiitti huomiosta ja sammutti toisen kynttilöistä. Jonkin ajan kuluttua kenraali totesi, että kuu paistoi niin, että keskustelu kävi senkin valossa. S. sammutti toisenkin kynttilän eikä sytyttänyt sitä uudestaan vaikka kuu aikanaan häipyi näkyvistä. Toverusten keskustelunaiheena oli säästäväisyys ja käytännön vinkkinä kenraali kertoi säästävänsä päällyshousujaan istumalla kotosalla alushousuissaan. Todettiin, että tämä voitiin ottaa nytkin käytäntöön. Mutta hetken jälkeen keksittiin parannus: alushousuja voitiin säästää riisumalla nekin.

Kenraalin käyttämissä valtion omistamissa huoneissa Viipurissa tehtiin vuonna 1846 remonttia, jossa salongin seinille liimattiin ranskalaiset tapetit. Kenraali ei tietenkään jäänyt remontin ajaksi kaupunkiin vaan antoi hovineuvos W:lle tehtäväksi valvoa, että huoneisiin jääneelle omaisuudelle ei tapahtuisi mitään. Lopputulosta tarkastaessaan kenraali kuitenkin huomasi, että tapetoidussa huoneessa ei enää ollut nauloja, joissa oli riippunut peilejä ja sen sellaista. Kuulusteltiin työmiehiä, jotka tunnustivat heittäneensä kiinnikkeet käyttökelvottomina pois. Oitis kenraali lähetti 12-vuotiaan pojan hovineuvoksen luo vaatimaan korvausta ja poika palasi ruplan kanssa. Kenraali sanoi hoitavansa naulojen oston itse ja laittoi rahan taskuunsa. Mutta tapetoidussa huoneessa ei riippunut ennen kuolemaansa mitään.

Kenraalilla oli tilallaan J. hedelmätarha, josta hän sai vuosittain noin 25 hopearuplan tulot. Sadon suojana oli syksyisin koira, joka illoin ja öin pelotti hedelmävarkaat. Mutta kenraalia harmitti maksaa ruuat eläimelle, jolle oli käyttöä vain muutama viikko vuodessa. Niinpä kenraali päätti kaikessa hiljaisuudessa hukuttaa koiran (ampuminenhan olisi maksanut luodin ja ruudin) ja esitti itse sen haukuntaa ja ulvontaa. Äänensä tuli käheäksi, mutta varkaat pysyivät jonkin aikaa loitolla.

Helsingin yliopiston varakanslerina kenraali T. sai opiskelijoiden lopputyöt kansiin sidottuina. Kannet näyttivät marokiinilta, joten yhtenä päivänä kenraali kokosi ne kaikki ja vei suutarille, jotta tämä tekisi nahasta kenraalin lapsile kenkiä ja vaimolle tohvelit. Suutari kuitenkin totesi kannet (kuin?) paperiksi ja täten käyttökelvottomiksi. Kenraali valitti ääneen opiskelijoiden petkuttaneen häntä.

Viipuriin höyrylaivalla saavuttuaan kenraali huomasi laiturilla naapurinsa ja alkoi tälle ystävällisesti jutella yhtä ja toista. Lopulta pääsi asiaan eli kysymään oliko naapuri menossa kotiin ja pääsisikö kyytiin. Toki, sanoi naapuri, mutta minä olen liikkeellä jalan. (Matkustuskustannuksista oli pidempiäkin anekdootteja.)

Kauppaneuvoksetar H. Viipurissa (enemmän kuin todennäköisesti Marie Hackman) lahjoitti kenraalille lihavan ja hyvin tuoreen lohen. Kenraalille sen syöminen olisi ollut tarpeetonta ylellisyyttä, joten hän lähetti kalan oitis torille myytäväksi. Päivällisostoksia sieelä tehnyt H:n keittiöpiika tunnisti kalan ja riensi kertomaan emännälleen. Tämä käski ostamaan kalan ja kutsumaan kenraalin päivälliselle.

A. A. Thesleffin piirros Tampereelta
Museovirasto. CC BY 4.0
Helsingissä kondiittori C. halusi huomioida arvovaltaista vierasta kaupungissa ja lähetti kenraalille krokaanin. Kun leivonnainen oli tarpeetonta ylellisyyttä, kenraali lähetti sen takaisin, ja pyysi kondiittoria myymään eteenpäin ja palauttamaan rahan.

Hämeenlinnan ja Tampereen välillä kenraali ruokaili Toijalan kestikievarissa, jota emännöi Mullistiina. Kun kenraali teki lähtöä ja kysyi mitä hän oli velkaa, emäntä kursaili korkeaa herraa ja vastasi, että maksaisi mitä katsoisi sopivaksi. Kenraali ei hukannut mahdollisuutta ja taputti Stiinaa olalle sanoen "Kiitos, kiitos, rakas ystävä, hän tietää, että olen köyhä ja monilapsinen."

Yhtenä päivänä kotiin työhuoneeltaan tullessaan kenraali tapasi sotilaan, jolla oli käsissään useita keittiöön kuuluvia kupariastioita. Kenraali kysyi mihin niitä oltiin viemässä ja sotilas vastasi, että kenraalin vaimon kanssa oli sovittu astioiden tinauksesta. Kun kenraali huolehti taloudessa kaiken rahan lisäksi irtaimistosta, tämä kuullosti erikoiselta ja hän tarkasti mistä hinnasta oli sovittu. Hinta osottauttui erinomaisen edulliseksi joten kenraali maksoi summan heti etukäteen. Järkytyksensä oli sitten kaksikertainen kun sisään päästyään vastassa oli palveluskunta, joka kertoi sotilasasuisen miehen juuri varastaneen keittiöstä astioita.


keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kun kenraali T. vielä muistettiin (1/2)

A. A. Thesleff vuonna 1815
Museovirasto CC BY 4.0
Milloin Viipurissa syntynyt ja kuollut mies, joka on mieslinjassa kuudennen polven viipurilainen, ja saavuttaa huomattavaa menestystä urallaan, on Wikipediassa saksalaissukuinen venäläinen eikä suomalainen? Silloin, kun menestyksekäs ura tehdään Venäjän armeijassa ja se ei päädy nimitykseen Suomen marsalkaksi ja presidentiksi vaan usean vuoden Suomen suuriruhtinaskunnan v.t.kenraalikuvernööriyyteen.

Wikipediaa pidempi teksti Alexander Amateus Thesleffin elämästä on luettavissa C. A. Gottlundin toimittaman Suomen numeroista 40, 42 ja 45 vuonna 1847. Näissä Thesleff lasketaan lähes yksiselitteisesti suomalaiseksi: "hään on tullut kahelta jaloimmalta venäjän Keisarilta kostolla ja kunnialla kaikin puolin lahjoitetuksi, niin eipä yksikään Suomalainen ouk, meijän päivinä arvattu hänen vertaiseksi". Monivaiheisen sotilasuraansa mahtui osallistuminen Suomen sotaan ja Pariisin valtaus venäläisissä joukoissa. Ja kun tuli alkukappaleessa tehtyä vertaus Mannerheimiin, niin huomattakoon myös Thesleffin vuosina 1805-06 Kiinaan tekemä matka, jonka päiväkirja on julkaistu - ranskaksi ja saksaksi. (Sotapäiväkirjansa lahjoitettiin vuonna 2006 Kansallisarkistoon.)

"Vasta vuuesta 1832, kuin häntä tehtiin viralliseksi vara-valvojaksi Peä-opistossamme, ja vuotta myöhempänä, jollon häntä pantiin Peä-Kuvernyörin viran toimittajaksi (toisinaanki hänen viralliseksi, ja kaiken Suomessa löytyvän sotaväen Peämieheksi) käskyllä olla Keis. Suomen Senatin Sanan-soattajana - siitä päivästä hänen elämänsäkki oli meillen kuuluvainen."

A. A. Thesleffin vesivärimaalaus
tunnistamattomasta maisemasta
Museovirasto CC BY 4.0
Wikipedian mukaan Thesleff "itse ei kuitenkaan puhunut suomea lainkaan ja ruotsin kieltäkin hyvin heikosti", mutta aikalaistodistuksen perusteella "Puhuvainen joksikin selvästi tätä Viipurilaista Suomea, niinkuin ruohtiakin, taisi hään suullisestikin haastattoo Suomalaisia, heijän omalla kielellään; joka heillen, niinkuin hänellenki, oli varsin suureksi voitoksi." Myöhemmin kirjoittaja (Gottlund itse?) mainitsee tavanneensa Thesleffin, joten arvionsa ei ole kuulopuhetta, vaikka saattaa kyllä muuten sisältää tarkoituksenhakuista vinoumaa.
A. A. Thesleffin maalaus
joko Ikaalisten Kyrökoskesta tai Kymijoen Korkeakoskesta
Museovirasto CC BY 4.0
Kielitaito ja kerronnan todennäköiset vinoumat tulevat esiin myös Suomen sodan kohdalla. Kun lehdessä Suomi kirjoitettiin
Kävi hään teällä kyllä 1808 vuotisessa soassa, mutta hänellä oli vielä silloin niin väheä sanomista virkansak puolesta, ett' ei siitä ollut paljon mitään. Muistamme hyvinki, kuin koska Venäläiset, Kenraali Tutschkofin komennon alla, Savossa, murtaisiivat ylitek Suomen rajan, ja jollon pelko ja pakko oli kaikillen tarjona, niin Kattein Thesleff oli ensimäinen mies, jonka, soatettu muutamalla kasakan parvella, lähettivät Suomen puolellen, vihollisiansak vastaan, kussa hään kaikella tavoin, hiljaisuuella ja hyvyyvellä, koki, sekä ruohiksi että suomeksi, lepytteä ja suostuttoo tätä vieraista heillen silloin vastapintaista kansoo. Parempata miestä tähän toimeen eivät ouk taineet valita. Sillä tavalla tuli Thesleff, kasakkoihensak seurassa, juuri laskiais-päivänä Juvan pappilaan, (muistamme tätä, kuin oisi öylöin tapahtunut; kussa hään käytti 'ihtesäk sillä' taijollisuuella, jotta kaikki häneen mieltyivät rakkauella ja uskallisuuella.
taidan kallistua luottamaan enemmän Wikipedian tiivistykseen "Suomen sotaan hän osallistui Venäjän keisarillisen armeijan Savon ryhmässä. Thesleff kunnostautui muun muassa Siikajoen, Lapuan sekä Alavuden taisteluissa ja hänet ylennettiin majuriksi vuonna 1808."

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Kuolemasta hautajaisiin 1824

Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien luetteloijan mielestä Ester Ulrika Roosin (os. Lundén) 5 päiväkirjaa vuosilta 1823-50 (Coll 536.1) olivat lähinnä säähavaintoja Kalajoelta. Avattuani ensimmäisen niteen arvio näytti oikealta, mutta selasin eteenpäin ja pysähdyin kun huomasin 15.2.1824 useamman (pienen) sivun tekstin. Rouva Roos oli kirjoittanut miehensä Lars Roosin (capit. vid f.d. Kongl. Österb. regen. och P:joki comp) kuolemasta.
Unettoman yön jälkeen hän ilmoittaa miehensä kuolemasta nimismiehelle. Lukuisia vieraita, arvatenkin surunvalittelukäynneillä.
Ruumisarkku tilattiin "kaupungista". Illalla aloitettiin poltto - vai uunin lämmitys leivontaan?

Leivonnasta lienee tosiaan kyse, sillä seuraavien päivien merkinnöissä ei puhuta säästä vaan luetellaan leivonnaisia ja niihin kulunutta voita, jauhoa, sokeria, kananmunia ja manteleita. Illalla 19.2. tuodaan tilattu ruumisarkku. Rouva ripusti ikkunaan lakanat ja peitti jotain muutakin, josta en saa selvää. Seuraavana päivänä hän ystävättärensä kanssa asetteli ruumisarkkuun hyväntuoksuisia kasveja ja vuorasi arkun reunat. Illalla vainaja siirrettiin pikku kamarista toiselle puolelle pihaa. 


Ystävä tuli 21.2. auttamaan pöydän kattauksessa ja valmistelemaan seuraavana päivänä tarjottavaa ateriaa mahdollisimman pitkälle. Sitä, milloin hautajaisista oli sovittu pastori Gyllenbergin kanssa, rouva Roos ei mainitse. Puoli 12 kokoontuivat hautajaisvieraat puustellille ja seremonia tapahtui kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen. Seuraavanakaan päivänä leski ei jäänyt yksin vaan luonaan kävi joukko tuttavia.

Mustaa vaatetusta rouva Roos alkoi ommella 26.2. ja 1.3. käydä läpi miehensä papereita.

(Päiväkirjat ovat Sari Alajoen väitöskirjatutkimuksen kohteena.)

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Räätäli Fazerin sinisen taustalla

S. Fredenberg ilmoitti Helsingfors Tidningarissa 2.6.1838 muuttaneensa räätälinliikkeensä Unioninkadulle, jossa olisi saatavilla Hampurista tulleen räätälimestari Flohrin palvelut. Jo 5.10.1839 räätäli E. Flohr ilmoitti omissa nimissään. Varmaankin sama "Skrd:mäst: Ernst Heinrich Christian Flohr" vei toukokuun alussa 1840 kasteelle vaimonsa Maria Elisab: Schultzin synnyttämän pojan. Vaimo oli syntynyt Hampurissa (RK I 1856-69 s. 757)

Hakemalla sukunimellä Flohr Helsingin kaupunginarkiston Sinetissä osuin itselleni uuteen lähteeseen: "Maistraatin pöytäkirjat 1809-1874, Ammatti- ja yrityshakemisto B-Ö". Se on koneella kirjoitettu, joten koneella lukukin on onnistunut ja näin selvisi, että Hampurista tulleen räätälimestari Ernst Henrik Christian Flohrin anomusta porvarioikeuksista oli maistraatissa käsitelty joulukuussa 1841.

Helsingfors Annonsblad 21.7.1843
Mahdollisesti yllä näkyvässä ilmoituksessa mainitulla Saksan matkallaan Ernst Flohr vaikutti Suomen historiaan palkkaamalla Hampurista turkkuriksi Eduard Fazerin, joka puolestaan jäi historiaan Karl Fazerin isänä.

Vuoden 1847 osoitekalenterin perusteella perhe Flohr asui Sofiankadulla Leijona-korttelissa ja seuraavan kalenterin mukaan Katariinankadulla Elefantti-korttelissa. Kun Ernst Flohr kuoli syksyllä 1854 hän ei omistanut paljoa (perukirja 3305, HKA).

Edellä mainittu poikansa oli vuonna 1852 eli 12-vuotiaana (?!) ottanut muuttokirjan Pietariin (Rk Säätyl. 1836- s. 466). Ernst Flohrin leski jäi asumaan Helsinkiin vuonna 1834 eli jo Saksassa syntyneen tyttären Henrietta Dorothean kanssa (RK I 1856-69 s. 569). Tavanomaiseen tyyliin hän ainakin yritti jatkaa entistä liiketoimintaa.
Helsingfors Tidningar 7.10.1854
Neljä vuotta myöhemmin liike on edelleen käynnissä tai sitä yritettiin,
Helsingfors Tidningar 15.10.1859
Joko tämän tilalla tai ohessa alkoi vuoden 1859 lopussa naisille suunnattu vähittäiskauppa, jonka ensimmäinen myyntiartikkeli oli krinoliinit.
Helsingfors Tidningar 2.11.1859
Myynti-ilmoitukset allekirjoitti puoli vuotta myöhemmin tyttärensä.
Helsingfors Tidningar 19.6.1860

Edellä mainitusta maistraatin hakemistosta selviää, että Betty Flohr sai huhtikuussa 1865 luvan tehdä naisten vaatteita ja hattuja, mutta luopui oikeudesta huhtikuussa 1867. Räätälinliike sen sijaan näyttää jatkuneen.
Helsingfors Tidningar 28.5.1868 
Dorotte-tyttären myyntiartikkelit muuttuivat vuosien aikana hattujen kautta naisten vaatteisiin. Viimeinen löytämäni julkaistiin joulukuussa 1866. Pian sen jälkeen myös äitinsä jää näkymättömiin sanomalehdissä. Molemmat kuuluivat Helsingin saksalaiseen seurakuntaan, jonka muuttaneet ja haudatut ovat tätä kirjoittaessani tavoittamattomissa.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Esitätini Maija Stina

Vuonna 2007 julkaisemassani kirjassa Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi kerroin Yli-Forsbyn ostaneen esi-isäni Karl Nikodemuksen pikkusiskosta Maija Stinasta (s. 31.3.1816 Kokemäki), että tämä oli 2-vuotias kun perhe muutti Lappväärtiin. Siellä perheen isä, joka Kokemäellä oli myynyt lapsuudenkotinsa Herttolan maat, yritti uudisviljelyä. Hyvin lyhyen aikaa, sillä hän kuoli 30.4.1819.

Leskeksi jäänyt äiti meni vuonna 1821 uusiin naimisiin ja muutti Isojoelle lastensa Maija Stinan ja Johan Fredrikin kanssa. Karl Nikodemus oli 16-vuotias ja muutti tätinsä emännöimän tilan rengiksi Kokemäelle.

Isojoen rippikirjoista olin todennut Maija Stinan lähteneen Isojoelta vuonna 1834 kohti Ulvilaa. Joko en ollut yrittänyt myöhempiä jälkiään etsiä tai en niitä löytänyt. Mutta eilen innostuin testaamaan onko joku syöttänyt lähisukuani Geniin ja huomasin Maija Stinalla oudon sukunimen. Jälkeläisiään oli palvelussa runsaasti eli joukossaan taitaa olla sukututkija tai kaksi.

Vuoden 2007 tekniikalla Maija Stinan jälkien etsintä olisi ollut työlästä, sillä hän ei vienyt Isojoelta saamaansa muuttokirjaa Ulvilaan vaan Nakkilaan, jossa hän oli nelisen vuotta Myllykylän Nissilän piikana. Vuonna 1837 hän otti muuttokirjan, jonka vei Poriin. Siellä hän ehti olla piikana useammassa taloudessa ennen kuin 28.12.1841 meni naimisiin leskeksi jääneen suutarin kisälli Johan Gustaf Wuosbergin kanssa. (RK 1833- s. 192muuttokirjamuuttaneiden luettelo, RK 1836- no 392s. 254s. 253no 82s. 387 )

Avioliiton myötä Maija Stinasta tuli äitipuoli vuonna 1833 syntyneelle pojalle ja äiti ainakin kolmelle tyttärelle: Maria Sofia 23.3.1843, Mariana 17.8.1846 ja Lovisa 1.7.1851. Vielä vuonna 1851 Johan Gustaf kirjattiin kisälliksi ja niin tehtiin myös hautausmerkinnässään vuonna 1859.

Maija Stina kuoli 43-vuotiaana 28.8.1861. Tuolloin isoveljensä asuivat Kokemäellä. Toinen ison talon isäntänä ja toinen Kokemäen kartanon torpparina (Ks. Kamariherra ja herrassyörinki s. 162-163). Esi-isäni taloudellista menestystä selittää onnekas avioliitto. Mitä lie miettinyt sisarustensa elämästä.

Täydennysosia


1) Puhelinhaastatteluun valmistautuminen kannatti, pääsin Lännen median lehdissä (ainakin Turun sanomissa ja Hämeen sanomissa) 31.3.2019 esille "pienen tutkielman" kirjoittajana. Kyseisen blogitekstin lopussa mainitsin painetun suomenkielisen vankilasäännön Viaporista päivittelemättä asiaa suuremmin. Eikä se ollutkaan erikoista, sillä Kotuksen korpuksessa on jo vuodelta 1818 REGLEMENTTI Fangeille Läänein Kruunun Fangihuoneisa Suomen Suuren–Ruhtinanmaasa ja INSTRUCTIONI Vaktmästareille ja Vahtimiehille Läänein Kruunun Fangihuoneisa Suomen Suuren-Ruhtinanmaasa. Ja se samainen Viaporin sääntö vuodelta 1829.

2) Toissa viikolla olin kuuntelemassa esitystä tulevasta Ruotsinsalmen taisteluista kertovasta museonäyttelystä ja kaivelin esiintyjälle huvikseni blogistani aiheeseen liittyvää. Joukossa oli kirjoitus Kustaa III:n sodan vangeista, joiden perään 1700-luvun tutkijoiden ryhmässä kyseltyäni sain kaksi kirjallisuusvinkkiä. Ensinnäkin Kirsi Vainio-Korhonen on Sophie Creutz -kirjassaan kirjoittanut Anders Munsterhjelmin sotavankeudesta. Ja "HArk 45, Klercker, Gustaf Reinhold Kornetten G R af Klerckers anteckningar under dess fångenskap, utg av Harry Donner". Jos arkistoon jakaisi lähteä, niin "Fångenskap i Ryssland K C Rosenblads arkiv KrA, Stockholm".

3) Kari K kommentoi arpajaisvoittajatekstiini paljastaen minulle ennestään tuntemattoman lähteen helsinkiläisten tutkimiseen. Kansallisarkiston digitoinneissa on jäänyt huomaamatta, että Helsingin raastuvanoikeuden arkistosta saa kotikoneella auki perukirjat 1881-1917! eli jatkon kaupunginarkiston digitoinneille. Sattumalta tiedän, että kaupunginarkiston nimiluetteloissa numeroinnit ulottuvat noihinkin, mutta en tiedä kuinka pitkälle. Mutta apua voi saada (Karin esimerkin mukaisesti) perukirjadiaareista. Lisäksi digitoinneissa on perkirjakortisto vuosille 1929-60, josta on varmasti ilmoa, vaikka perukirjaa joutuu lähtemään hakemaan toisaalta.

4) Vuosi sitten löysin vihdoin lähteen Helsingin aikamerkeille, mutta en setvinyt niitä ajassa (!) eteenpäin. Adresskalender för Helsingfors stad vuodelle 1881 valistaa, että tuolloin keskipäivän tykinlaukaus ammuttiin Katajanokan kasarmilta.

5) Pääsiäispaastoa mietin vuosia sitten, mutta enpä kysynyt teologisesti koulutetuilta. Sattumalta sukulaissellainen jakoi jokin aika sitten FB:ssä kuvan virsikirjan aukeamasta selitteellä
Ensimmäisen suomalaisen virsikirjan toimitti Jaakko Finno mahd. 1583. Se sisälsi yhden paastoaiheisen opetusvirren, joka sisältyi vielä vuoden 1701 virsikirjaan. Virsi valottaa luterilaista oppia paastosta: paastoa suositellaan, mutta sitä ei saa pitää ansiona. Ylimalkaan kehotetaan vain elämään puhtaasti ja luottamaan Kristuksen täytettyyn työhön "eik alati wadza täyttä". Erityiset paastoajat eivät ole tarpeen, "sen annoit meidhän huomaan". Mitään ruokia ei tarvitse  : "Ramatus ruat puctax tedhän jotc kijtoxel otetan eten. Mitä suu otta ruuimin sisäl eij sil sielul pahut lisäl." Kirjoittaja on Albrecht I, Preussin herttua 1527.
Paasto on muuten yksi monista asioista, jotka eivät ole tulleet mainituiksi reformaatiokurssilla.

6) Korttipelitekstini linkitin viimeksi Kansalliskirjaston pelinäyttelyyn liittyen. Topelius mainitsi vuonna 1839 pasianssinkin peluun, mutta ei sentään merkinnyt päiväkirjaansa mikä pasianssi on kyseessä. Neljä vuotta myöhemmin julkaistusta ruotsiksi käännetystä (ja suht äskettäin digitoidusta) kirjasta Nytt patience-spel, innehållande 20 läggningar med en och 42 med två kortlekar voisi todeta mistä peleistä todennäköisesti ei ollut kyse.