Kartallistamisen arvoista Helsingissä 1846

Avasin eilen listataamistani Helsingin turistioppaista ranskannoksen Notices sur Helsingfors, a l'usage des voyageurs, principalement de ceux, qui viennent y profiter des établissemens des saux et des bains (1846) ja pidin liitteenä ollutta kaupunkikarttaa outona. Siis en epäluotettavan oloisena vaan ennennäkemättömänä, mikä ihmetytti ja harmitti, sillä Töölön Taipaleen mikrohistoriaproggistani varten olen yrittänyt haravoida kaikki mahdolliset kartat.

Tykistöpihan eteläpuoliseen  Taipaleeseen on piirretty mystinen ristikko ja yksinäinen rakennus. Turuntien kiertotien varressa oleva rakennettu alue ei yhdisty mihinkään muistissani. Vai voisiko olla Villa Jonasberg? Lähes sitä vastapäätä Turuntien toisella puolella on kai Hesperian puiston päävilla ja pieni neliö sen eteläpuolella ehkä markkeeraa väärän kokoisena ja mallisena vuonna 1846 valmistunutta Hakasalmen huvilaa?

Entisillä asuinseuduillani on myös erikoisia elementtejä.

Sinebrychoffin puisto vasemmassa yläkulmassa on tuttu maamerkki. Sen eteläpuolella oleville rakennusmassoille ei ole annettu muuta selitettä kuin Rödbergsdal. Niiden itäpuolella oleva ristikko on karttaselitteen mukaan ampumarata. Mutta miksi Observatorion ja Kaivopuiston väliin on kaavoitettu noin monta katua? Oliko siellä asutusta? Kaivopuiston vieressä ollut telakka ei onneksi ollut uusi asia - sillä se oli muistissa vielä yhdestä somekeskustelusta... Hietalahden telakan vieressä asuminen kun oli jättänyt niin vahvan muistijäljen, että kuvittelin sen kaikkien aikojen telakkojen paikaksi. Hups!

Helsingin ensimmäinen turistiopas?

Kesällä huomasin Hesarin tilaajille tarjottuja artikkeleita Helsingin historiasta ja kutkutti selvittää ainakin se, oliko tutkijoita mainittu tekstissä. Mutta ennen kuin ehdin toimeen mieleen palasi Hesarin "historiankirjoituksen" yleinen taso. (Edelleen muistaessa, että pitivät minuakin sopivana tietolähteenä aiheeseen, josta en tiennyt juuri mitään. Omaa idioottimaisuuttani oli suostua haastatteluun. En tehnyt vastaavaa virhettä tänä kesänä, kun yhteyttä otettiin toisesta lehdestä.)

Muistinvirkistäjänä toimi 24.7.2022 julkaistu verkkojuttu, joka oli otsikoitu "Mielisairaalasta pois päässyt erakko otti ikonisen kuvasarjan – Tällainen on legendaarisen taiteilijan kuvittama Helsingin ensimmäinen turistiopas".

Hyvällä tahdolla otsikon voi ajatella tarkoittavan, että vuonna 1910 ilmestynyt Helsingin opas oli ensimmäinen "legendaarisen taiteilijan kuvittama" Helsingin turistipas. Legendaaristen taiteilijoiden kuvittamat turistioppaat ovat kuitenkin varsin kapea kategoria, johon leipätekstin "Kyseessä on nimittäin tiettävästi Helsingin ensimmäinen turistiopas" ei tunnu viittaavan. 

Ilmeisesti käsitys "ensimmäisyydestä" perustuu vain ja ainoastaan oppaan alkusanoista:

”Nyt ilmestynyt Helsingin opas eroaa kaikista entisistä Helsingistä kirjoitetuista selonteoista siinä, että se on laadittu yksinomaan meikäläisiä matkailijoita varten ja meikäläisiä oloja silmällä pitäen sekä että se on laatuaan ensimmäinen alkuperäisesti suomenkielinen kirja, mikä laveammin tekee selkoa kaupungistamme ja sen nähtävyyksistä”

Virkkeeseen mahtuu aika monta tarkennusta, kuten "yksinomaan meikäläisiä matkailijoita varten" ja "alkuperäisesti suomenkielinen kirja". Ne ovat tarpeen, sillä tietenkään kyseessä ei ole Helsingin ensimmäinen turistiopas. Muutamassa minuutissa Kansalliskirjaston digitoinneista löytyi varhaisempia esimerkkejä:

• Notiser om Helsingfors för resande isynnerhet bad- och brunnsgäster af Fredrik Berndtson (1845)
• Helsingfors-souvenir (1846)
• Notices sur Helsingfors, a l'usage des voyageurs, principalement de ceux, qui viennent y profiter des établissemens des saux et des bains (1846)
• Esquisses historiques et topographiques, pour servir au panorama de Helsingfors (1848)
• Helsingfors: historiska, topografiska och statistiska notiser om Finlands nuvarande hufvudstad : handbok jemte plankarta för besökande (1866)
• Helsingfors: vägvisare för resande och historisk-statistisk öfversigt (1876)
• I de dödas stad: en vägledning för vandraden på Helsingfors' lutherska begrafningsplatser af E. Nervander (1883)
• Helsinki ympäristöineen: käsikirja matkustajille (1889)
• Vägvisaren på Högholmen (1892)
• Vägvisare i Helsingfors och dess omgifningar (1895)

Väitöskirja googlailemalla?

Keskikesän akateeminen mursu oli Suomen Kuvalehden artikkeli Aino Saarisen väitöskirjasta. Keskustelua siitä käytiin julkisilla ja puoliprivaateilla foorumeilla. Esitarkastuksesta esitettiin mielenkiintoisia kommentteja, mutta tartun ensin sivujuonteeseen.

SK:n artikkeli yleisen näkemyksen mukaan ajoi Saarisen asiaa ja puhui hänen äänellään. Siinä (leike ohessa) esitettiin, että Saarinen oli saanut kakkosohjaajaltaan ohjeistukseksi lisätä artikkeliväitöskirjansa johdantoon lähdeviitteitä "tiedekuntaneuvoston professorien tutkimuksiin". Tämä kuullosti perin oudolta, kunnes kakkosohjaaja Twitterissä kertoi oman versionsa, jonka mukaan johdanto ei vastannut tieteenalan käytäntöjä ja.siihen tarvittiin huomattavasti lisää aiemman tutkimuksen esittelyä. 

Tuntuu perin oudolta, että tämä olisi kolmatta väikkäriä tehneelle Saariselle uusi asia, mutta - varsinaista pointtia lähestyen - SK:n artikkelin mukaan ohjeen saatuaan hän "googlasi professorien nimiä". Tätä kohtaa Tuomas Aivelo kommentoi blogitekstissään: 

Ei googlailussa sinänsä mitään vikaa ole - kukapa meistä ei olisi yrittänyt pönkittää johdannon uskottavuutta lisäämällä muutamia marginaalisesti sopivia viittauksia mukaan. Siinä vaiheessa kun ohjaaja tai vertaisarvioija tästä kuitenkin huomauttaa, tietää, että työtä vaaditaan vielä lisää.

Krhm. Aivelo sekoittaa kaksi eri asiaa eli tiedonlähteiden haun ja niiden käytön. Lähdeviitteiden pönkitys sujuu aivan loistavasti niinkin, että selaa jo tuntemansa kirjallisuuden lähdelistoja. Mutta riippumatta siitä, miten kirjallisuus löytyy, siihen pitää tutustua ja siitä pitää saada jotain irti ennen viitteen väsäystä. Sillä tieteen etiikka.

Mutta - nyt ihan oikeasti pääsen asiaan - miksi googlausta pitää demonisoida? Tietenkin on tilanteita, kuten Saarisen esittämä, johon on aidosti parempia työkaluja. Kun pitää selvittää tiettyjen yliopistolla töissä olevien tutkijoiden tuotanto, niin hakeudutaan yliopiston tietokantaan, johon henkilökunnan on julkaisunsa listattava. Tai tarkistetaan onko heillä Orcid-profiilia tai Google Scholar -sivua.

Ilman Googlea oma väikkärin raakileeni ei kuitenkaan olisi alkuunkaan siinä kunnossa kuin se jo on. Kymmeniä ja kymmeniä kirjallisuuslähteitä on löytynyt suoraan tai mutkan kautta Google-hauilla. Joukossa on ollut uunituoreita ja erittäin relevantteja monografioita, joiden löytämistä jollain Ihan Oikealla ja Perin Tieteellisellä Tiedonhaulla en osaa edes kuvitella. Kun tietoon on tullut uusi termi, uusi tutkija tai uusi nimike, googlaus on tuottanut lisätietoa. Hämmentävän usein on myös löytynyt OA-versioita nimikkeistä, joista kirjastotietokantojen tarjoama on EI-OO. 

Olen tehnyt verkkohakuja jo reilusti yli 20 vuotta, joten niiden tekeminen ei ole vaikeaa, mutta ei myöskään vaivatonta. Jos on oikeasti hakemassa tietoa, ei voi jäädä hakutulosten yläreunaan tai lopettaa silmäilyä ensimmäisen sivuun. Selaan kymmeniä tulossivuja, avaan kymmeniä linkkejä, käyn läpi kyseisiä sivuja...

Tietenkin samoja sanahakuja on kannattanut myös tehdä erikseen kotimaisiin julkaisutietokantoihin, vaikka osaan niistä Google tarttuukin. Lisäksi olen toki surffannut SemanticScholarissa viittaussuhteista toiseen ja kolmanteen. Sekä käynyt läpi Finnan asiasanoja ja silmäillyt Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston kirjaston fyysisiä hyllyjä. Ei minulla muuten olisikaan yli 4500 rivin listaa potentiaalisia kirjallisuuslähteitä. Kyseisestä listasta en ole edelleenkään koskenut kuin neljännekseen, mutta eipä tarvi lähteä (uudestaan) googlailemaan, jos ohjaajat ovat sitä mieltä, että viitteistöni ja/tai kirjallisuuslistani on olennaisesti vajaa.

Ihan toinen juttu on sitten se, jos saan "ohjeen" lisätä mukaan oman Opinahjon tai potentiaalisten esitarkastajien tuotantoa ilman asiallista syytä.  

P. S. Saatteella File under “from bad to worse.” Twitterissä vastaan tullut kv-uutinen: Nearly half of Gen Z is using TikTok and Instagram for search instead of Google, according to Google's own data. Business Insider 13.7.2022

P. S. 2 Ne kommentit esitarkastuksesta. Allekirjoitan ohjaajatasolta annetun ihmettelyn: "Toisaalta nimenomaan tässä tapauksessa joudun ehkä enemmän ihmettelemään vk-tutkijan suhtautumista - miksei tutustua siihen, millainen johdanto alalla pitäisi olla. Mutta ydinajatukseni on, että jos esitarkastajilla on duubioita, pitää sanoa ei." Samalta henkilöltä toisin sanoin: "Painottaisin vielä sitä yleisen tason tuntumaa, joka itselle on tullut, että esitarkatuksen tulisi olla kohta, jossa pitää tarvittaessa jättää puoltamatta. Sitten ei tarvitse jälkikäteen yrittää interventiota."

Esitarkastuskäytännöistä todettiin professoritasolta: "Ei puoltamatta jättäminen esitarkastusvaiheessa ole mitenkään harvinaista (joskaan ei kovin yleistäkään), tunnen asiaa tosin lähinnä humanistisilla aloilla. " Tähän kommentoitiin: "Mä olen esitarkastanut runsaat kymmenen, joista yhdelle en puoltanut väittelylupaa. Oliskin kiva tietää skaalaa." Valitettavasti ei syntynyt innostusta lisänäkyvyyden antoon. 

Väitöskirjatyönsä lopussa oleva totesi: "Minustakin väikkärikäsiksiä pitäisi vain rohkeammin pystyä hylkäämään. Ei se ole maailmanloppu vaan osa tieteen prosessia." 

Ohjaajana toimiva: "Eniten jäin miettimään, miten tohtoriopiskelijan oikeusturva toteutuu, jos arviointiprosessi on näin kummallinen ja ennustamaton." Opinahjossani väitellyt: "Tämä onkin koko asiassa minun nähdäkseni se tärkein pointti. Vasta väiteltyäni ja itse prosessin aikana minulle valkeni turvaton asemani. Minulle olisi myös voinut käydä samantapaisesti, mutta ymmärsin sen täysin vasta jälkikäteen"

Loppukaneetti dosenttitasolta "Jos väitöskirja läpäisee ohjauksen, esitarkastuksen ja väittelyn, ja sen tieteellisistä ansioista on edelleen epäselvyyttä, kertoo se jostain. En tosin tiedä, mistä."

Kesäkuusta elokuuhun

11.6. 

• Ruotsalaisten historiallisen patenttitietokannan nimessä on vuodet 1746-1945, mutta en tajua, miten siitä saisi näkyviin vuotta 1820 edeltävän ajan. Digitoitu yhtä ja tietokantaan laitettu toista? [En saanut Twitterissä vastausta, mutta tuttava oli huomannut ininäni. Välitettyään asiaa eteenpäin hän kertoi kesäkuisen konffan kahvitunnilla, että ongelma oli indeksoinnissa.]

13.6.

• Kun viime viikon konffassa luovuin peukalosäännöstäni "kalvoja yksi minuutille" papatin esitykseni kymmenessä minuutissa. Tämän viikon 20 minuutin slottiin on nyt 8 kalvoa... Taidanpa askarrella yhden lisää. [Lisäsin niitä paikan päällä vielä lisää ja sain aikaiseksi juuri oikean mittaisen esityksen. Joka olisi ollut kyllä koherentimpi, jos olisin noudattanut peukalosääntöä alusta asti.]

16.6.

• Tänään alkavan konffan aloituspuheenvuoro julistaa Covidin haihtumista sekä keskittymistä ohjelmaan ja samalla luen FB:stä tuttavan sairastumisesta juuri päättyneessä Reykjavikin konffassa.

21.6.

• "Esa Salminen kertoo teoksessa Rakkaudella Ester hänen esiäitinsä Ester Wecksellin tarinan. Romaani sijoittuu 1890-luvulle..."
• "1700-luku – jonka pitäisi vi­rallisesti olla järjen ja valistuksen aikakausi – oli oikeasti aika seko. Ihanan seko!" toteaa kirjailija Terhi Tarkiainen

22.6.

• Puhelin soi ja sovin taas yhden koekaniinina olon huomiselle. Kuinkahan suuri vinoutuma ihmistieteisiin mahtaa tulla siitä, että samat yksilöt menee avaamaan päätään "kaikkiin" tutkimuksiin?
• Götheborg tulee huomenna Helsinkiin aikataulun mukaan klo 10! Saisinkonhan aikaan mennä katsomaan? [Kyllä, olin katsomassa tulon ja kävin myöhemmin laivassakin]

25.6.

• Kuinkas monen kevään promovendin kaverit tekivät onnittelupainatteen? Jännällä nimien ladonnalla on kai tässä @NatLibFi kappaleessa pyritty tasa-arvoon?

30.6.

• Kun konekäännät 1600-luvun lopun saksaa: Von dem Schutze wieder die Zeitungs-Stürmer > From the shooter again the newspaper strikers. > Ampujalta taas sanomalehtilakkojia. Merkitys kai suunnilleen "Mitä vastata sanomalehtiä kritisoiville".
• Saksalaisten sanomalehtien lukemiseen tarvittavaa sanastoa vuonna 1695: Chocolate, Consul... Kahvia ei ole mukana tai on kirjoitettu oudosti. [Twiitit liittyvät kirjaan, josta oli lisähuomioita eilisessä blogitekstissä.]
• Kun helle ei ole itsessään tarpeeksi tukalaa ja ikävää, voi tehdä siinä neljän tunnin kävelyn ja kärtsätä molemmat käsivartensa. #vinkki

3.7.

Vielä julkaisemattomien kirjojen varaustilannetta @HelMet_kirjasto . Bubbling under: Avaimia menneisyyteen : opas historiantutkimuksen menetelmiin - 5 varausta. 

[Kuun lopussa Suomen historian jänniä naisia odotti 180, Smittenin murhaa 28, hattujen sotaa 31, peruukkihistoriaa 10, Turun palon tunnehistoriaa 9 ja Avaimia menneisyyteen 11. 

Viimeksi mainitun ilmaantuminen Gaudeamuksen verkkokauppaan tulkittiin somessa ilmestymiseksi, mutta johti havaintoon, että metodikirjallisuutta tulee enemmänkin. Pääkaupungin kirjastonasiakkaista 4 odotti kirjaa Sanat siltana menneeseen Kielelliset lähestymistavat historiantutkimuksessa. 

Molemmat uutuudet saivat toivomaan, että tiedekustantamo ymmärtäisi laittaa verkkokauppaansa sisällysluettelon teoksiin, jotka koostuvat useiden kirjoittajien kontribuutioista.]

12.7.

• Tilasin Kungliga Biblioteketin tilausdigitoinnin (@EOD_eBooks) perjantaina ja sain maksulinkin, mutta maksoin laiskuuttani vasta tänään. Yllätyksekseni digitointi oli jo tehty! Tiedosto tulee jonkun ajan kuluttua kaikkien käyttöön, mutta mitä tapahtuisi, ellei maksaisi?

13.7.

• Eilinen muistiinpano vuodelta 1991: "Det är onekligen krångligare att distribuera en databas än tryckta böcker, liksom den är svårare att använda..." Tätä oli elämä ennen internettiä.

17.7.

• Olen vaikuttanut! Tilasin tällä viikolla @NatLibFi sokkona 1700-l. lehtiniteitä todeten avotekstissä, että kuvailutiedot eivät auttaneet yhtään. Ja kas, nyt kun piti tehdä jatkotilausta, niin tilanne on kohentunut esimerkilliseksi. Auttoivat minua ja itseään - klik, klik, klik..

18.7.

• Youtuben historiallisten vaatteiden ompelijoissa harvinaisuus: skandinaavista ja 1600-lukua.
• "Standing stone" @Objectivity_Vid videossa osoittautui Olof Celsiuksen dokumentoimaksi riimukiveksi Hälsinglandissa. En onnistunut löytämään sitä @raa_se riimutietokannasta.

23.7.

• "Kansakoulun uusi maantieto vuodelta 1923 saa Venäjää kuvaillessaan mahtumaan yhdelle ainoalle sivulle adjektiivit likainen, likainen, kurja, siivoton ja likainen."

25.7.

• Kuolinpesää siivotessa tallensin merkittävimmät digikuvat Flickriin ja kas, melkein ehtivät ne deletoida. Vuoden 2002 kuumailmalennon kuvat työnsin aikanaan Microsoftin palveluun, josta en ehtinyt niitä pelastaa. Milloin opin?

30.7.

• Pari päivää sitten katsoin tosi mielenkiintoisen videon Floridan isosta esihistoriallisesta hautakohteesta. Valitettavasti en voi linkittää, sillä YouTube ilmeisesti harmistui tuhansia vuosia vanhojen ihmisjäänteiden näyttämisestä.

Onko sanomalehtien lukemisesta hyötyä?

Eilisen kuukausirapsan intron alkupisteenä oli keskustelu siitä, että sanomalehtien lukemiseen pitää (edelleen) tottua tai peräti oppia. Se helposti unohtuu kaltaiseltani. Synnyin 1970-luvun alussa keskiluokkaiseen perheeseen, joten sanomalehtien tilaus ja lukeminen oli pitkään itsestään selvyys. Viimeisessä työpaikassani kummastelin nuorempaa kollegaa, jonka kanssa ei voinut keskustella aamun lehden sisällöstä. En mielestäni tee kovin suurta anakronistista virhetulkintaa, kun siirrän ajatukseni 1700-luvun puuteroituihin päihin: sanomalehden lukeminen voidaan/voitiin nähdä tietyn yhteiskuntaluokan tai arvostettujen ominaisuuksien merkkinä.

En myöskään koe olevani vaarallisilla vesillä rinnastaessani 1600-luvun tai 1700-luvun alun sanomalehden lukemisen aloituksen ensikosketukseen Twitteriin, erityisesti 10 vuotta sitten. Lyhyitä tekstejä, jotka eivät näytä liittyvän mihinkään? Miksi täällä ollaan? Onko tästä jotain hyötyä? Miten täällä pitäisi toimia?

Posttidningar 1.12.1729

 

Twiittini 27.6.2022

Mielikuvaa vahvistaa vuonna 1695 painettu Kaspar von Stielerin teos "Zeitungs Lust und Nutz/ Oder: derer so genanten Novellen oder Zeitungen/ wirckende Ergetzlichkeit/ Anmut/ Notwendigkeit und Frommen; Auch/ was bey deren Lesung zu lernen/ zu beobachten und zu bedencken sey?"  Sen äärellä pänni jälleen kerran heikko saksankielen taitoni, mutta sisällysluetteloa tavatessa muistikuvia 1980-luvun "Mihin tarvitaan kotitietokoneita" -teksteihin oli vaikea välttää. Jossain määrin siivottu konekäännös:

Ensimmäinen kirja.

I. Luku. Johdatus tätä työtä koskien.
II. Luku Sanomalehtien alkuperästä ja alkuvaiheista.
III. Luku. Sanomalehtien arvosta ja tärkeydestä
IV. Luku. Sanomalehtien nimistä
V. Luku. Sanomalehtien sisällöstä
VI. Luku. Niistä, jotka lukevat sanomalehtiä tai kuulevat niitä luettavan.
VII. Luku. Sanomalehden lukemisen tavoitteesta tai tarkoituksesta.
IIX. Luku. Sanomalehtien kokoajien ja kustantajien toimesta.
IX. Luku. Mikä sanomalehtiin kuuluu ja mikä ei?
X. Luku. Mitä vastata sanomalehtiä kritisoiville.

Toinen kirja.

I. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä.
II. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä kauppiasyhteisössä.
III. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä  suurissa kartanoissa.
IV. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä sodassa.
V. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä kirkon piirissä.
VI. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä  opetuksessa.
VII. Luku Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä  naisille.
IIX. Luku. Sanomalehtien välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä kotona.
IX. Luku. Sanomalehden välttämättömyydestä ja hyödyllisyydestä matkustaessa.
X. Luku. Sanomalehtien tarpeellisuudesta ja käytettävyydestä onnettomuustapauksissa.
XI. Luku. Sanomalehtien tarpeellisuudesta ja käytettävyydestä sosiaalisissa tapaamisissa.
XII. Luku. Sanomalehtien tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä erityisesti valtiotaidosta kiinnostuneille.

Kolmas kirja.

I. Luku. Sanomalehden luvun tavasta ja taidosta
II. Luku. Sanomalehden lukijan on tunnettava nykyinen Eurooppa.
III. Luku. Sanomalehden lukijan on tunnettava merkittävien henkilöiden sukujuuret ja heradiikka
IV. Luku Sanomalehden lukijan on hallittava maailmankuvaus (?).
V. Luku. Sanomalehden lukijan on tunnettava Euroopan historia.
VI. Luku. Sanomalehden lukijan tulee ymmärtää vieraita kieliä.
VII. Luku. Sanomalehden lukijalla täytyy olla poliittista ymmärrystä.
IIX. Luku. Mitä sanomalehdet kertovat (?)
IX. Luku. Miten erottaa oikeat ja väärät sanomalehdet? (?)

30. & 31. kuukausi jatko-opiskelijana

Ennen kronologista katsausta kesän tähtihetki eli uusi virstanpylväs tutkijanurallani. Keskikesällä kirjailija-opettaja Tommi Kinnunen kommentoi Hesarin juttua median ja nuorison suhteesta ja mieleeni tuli Carl Linneauksen matkakirjan huomio, joten totesin puolestani: 

Lainaus väitöskirjaksi tarkoitetusta käsikirjoituksestani: "Västeråsissa 1740-luvulla piispa oli ohjeistanut paikallisen matematiikan opettajan lukemaan sanomalehtiä kaksi kertaa viikossa oppilaille, etteivät nämä lähtisi ”raakoina” eli oppimattomina yliopistoon."

Twiittiäni jakoi muutama laajemmalle yleisölle ja sain seuraavana päivänä vastauksen:

Tuossa on jotain virheellistä, koska ensimmäisten säännöllisesti ilmestyvien sanomalehtien julkaisu alkoi jenkeissä 1720-luvulla, ja en usko tätä tapahtui Ruotsissa vielä tuolloin. 

 

Eka kokemani julkinen mansplainaus!  Eikä keneltä tahansa vaan (hyvämuistisen tuttavani mukaan) "Tämä on se sama v***n nero, joka alkuvuodesta 2020 päätti aloittaa Twitterissä suuren jatkosota torjuntavoittona -keskustelun." Askel lähempänä Ihan Oikeaa Tutkijuutta! (Aivan sattumalta Kalmistopiiri julkaisi seuraavana päivänä kirjoitukseni Mitä sanomalehdestä luettiin 1600-luvulla?, johon olin kierrättänyt huhtikuisen konffaesitykseni sisältöä Posttidningarin kotimaan uutisista.)

"Le repas du Politique".
Pilakuva
Kungliga Biblioteketin
digitoimasta
Holtermanin kokoelmasta.

Sitten siihen, mitä kesällä tein. Tai uskon tehneeni. Kesäkuun alkuun oli ahdettu useita koronan takia siirrettyjä tapahtumia. Osallistuin itse 1800-luvun päiville ja vähemmän intensiivisesti Kustaa Vaasa -seminaariin ja Baltic Connectionsiin. Jälkimmäisessä minulla oli ilo tavata toinen väitöskirjatutkija, joka on koskenut samoihin 1700-luvun sanomalehtiin ja kiinnostunut samoista ilmiöistä niissä! (Tutkimusaiheemme ovat kylläkin aivan erilaiset.) Myöhemmin kesällä ilmestyneen Nordiska Historikermöötten ohjelmasta huomasin suomalaisen esittäjän, joka teki 1700-luvun alun sanomalehdistä gradunsa. Googlailun perusteella on aloittanut samasta ajasta ja aineistosta väikkärin teon viime syksynä. Ihan on kuin oma aiheeni olisi muuttunut vähemmän obskyyriksi. Käsitystä vahvensi sattumalta löytynyt uunituore 1700-luvun lehdistöä käsittelevä ruotsalainen väikkäri, jonka puolustus on syksyllä.

KV ja BC järjestettiin Opinahjossa, joten pääsin hoitamaan yli kaksi vuotta roikkuneen aiemman korkeakoulutodistukseni näytön. Nyt on siis vihdoin ehdoton opinto-oikeus - ensi vuoden loppuun asti.

Oli myös tilaisuus jutella parin opinahjolaisen kanssa ja kuulla, että "työni on niin pitkällä" ja "lähes valmis". Sarjassa: osittaisella tiedolla tai silkoilla mielikuvilla vedetyt johtopäätökset. Siltä varalta, että olivat kuitenkin jossain määrin oikeassa, kuuntelin uudestaan virtuaaliohjaajani Tara Brabazonin vanhan vlogin How to complete your PhD ohjeet loppusuoralle. Ilahduttavasti mätsäsivät syksyn työsuunnitelmaan. (Työpaikan vaihdoksensa jälkeen Brabazon päivittää edelleen henkilökohtaista kanavaansa, josta löytyy myös täysi sarja dekaanina väitöskirjatutkijoille tekemiään vlogeja. Uudessa, laajemmalle (mutta enimmäkseen akateemiselle) yleisölle tarkoitetussa sarjassa on myös relevanttia sisältöä, kuten Managing the hurt of rejection.)  

Ikävän relevantti Youtubessa oli ainakin jo väitöskirjansa tehneen Julia Raveyn video How to take action (by breaking inaction). Tein väikkärin hyväksi jotain joka päivä, mutta edistys tuntui usein olemattomalta. Vertauskuvallisesti homma tuntui palapelin kokoamiselta. Mutta sellaisen huonolaatuisen palapelin, jossa palat eivät istu napakasti toisiinsa vaan "voi olla tai olematta". Hetken tuntuu hyvältä ja sitten falskilta. Lisäksi palapelin paloja on joka paikassa, enkä tiedä mitkä kuuluvat oikeasti mukaan. Puhumattakaan siitä, että olisin vieläkään löytänyt kaikkia tarpeellisia paloja. Tai, että tietäisin, että mitä kuva loppujen lopuksi esittää.

Oli kyllä niitä hyviä hetkiä, jollain oivalsin, että tämä pala kuuluu presiis tähän tai että kuva selvenee tässä kohtaa, kun lisään siihen tämän palan, tai että nämä palat kuuluvat selvästi yhteen.

Yksi tutkimusta selkeästi eteenpäin vienyt oivallus syntyi kun selailin Kansalliskirjastossa varastosta tilaamaani kirjaa yrittäen muistaa, miksi sen olin tilannut. Aihe (kirkonkellon soittotavat) oli kiinnostava ja huomasin että kirjassa kerrottiin minulle hämäräksi jääneestä kuninkaallisten surusoitosta joka seurakunnassa. "Tästähän voisi kirjoittaa Kalmistopiiriin", ajattelin ja rustasin muistiinpanoja. Jossain kohtaa mainittiin tuomiokapitulista saatu ohjeistus ja mieleen tuli "ne" kiertokirjejulkaisut. En muistanut kummankaan nimeä, mutta hämärästi sijainnin hyllyllä. Löytyivät, aloin selaamaan ja sivuilla useiden kuolinkellojen ohella... aivan uudet kehyspalat yhteen väikkärin alalukuun. Siis palat, joita ilman päätelmäni olisivat olleet aika merkittävällä tavalla metsässä.

Kyseinen alaluku oli alkuvuodesta seminaarissa, jossa kukaan ei huomauttanut loogisesta virheestäni eikä siitä, että Opinahjon ex-proffa oli kirjoittanut samasta aiheesta samoilla aineistoilla. Sillä tämähän on minun opinnäytteeni eikä totista (eli avointa) tieteellistä tutkimusta. Mistä puheenollen pitäisi varmaan kuunnella uudelleen Brabazonin vlogi It's your PhD - And what your supervisor means when they say this! 

Ja osoittaakseni mahdollisimman selvästi viettäneeni (jälleen) heinäkuun parasosiaalisten suhteiden varassa lopuksi vielä Cinzia DuBois'n video Managing Loneliness During Your PhD. Siinä oli paljon järkevämpiä ajatuksia kuin mitä änkytin juhannuksen edellä väitöskirjatutkijalle, jonka tutkimusaihe on "Yksin asuvien keski-ikäisten yksinäisyyden kokemukset ja auttavat keinot Yhdysvalloissa, Uudessa-Seelannissa, Irlannissa, Iso-Britanniassa ja Suomessa". Sarjassa "Hyödyllisiltä vaikuttavia väitöskirjatutkimuksia".

Yleisen näyttelyn jälkikirjoitus: Suomi vuonna 1876

Kesän 1876 Yleistä näyttelyä varten tuotettiin näyttelykatalogin lisäksi satasivuinen katsaus Suomen suuriruhtinaskunta : tilastollisia tietoja Suomen ensimäisen yleisen näyttelyn Helsingissä 1876 johdosta, jonka kirjoitti K. E. F. Ignatius. 

Ensisijaisesti ulkomaiselle yleisölle (*) kirjoitetussa esittelyssä on tuttuja teemoja:

Järvirikkauden suhteen ei mitään maata Europassa, ci kenties koko maan päällä, taideta asettaa Suomen rinnalle. Lasketaan että järvet tekevät noin 12 % Suomenmaan pinnan-alasta.

Onkohan joku selvittänyt, milloin tämä markkinointi aloitettiin?

Koko kirjanen voisi olla hyödyllistä luettavaa, mutta rajoitan poimintani väestötietoihin. Suomenkieliset ja ruotsinkielisen muodostavat Ignatukselle omat kansallisuutensa, joiden yhtenäisyyttä korostetaan, jättäen muut ryhmät erillisiksi:

Mitä näihin molempiin kansallisuuksiin koskee, on kumminkin muistutettava, että sama uskonto ja samanlaiset valtiolliset, kunnalliset ja oikeudelliset olot ynnä yhteiset kohtalot 700 vuoden kuluessa ovat niin yhdistäneet ne toisihinsa, että ne tekevät yhden kansan. Tähän tulee että sivistyneiden luokkain useimmat perheet ovat syntyisin alkuperäisestä suomalaisesta tahi sekaisesta suomalaisesta ja ruotsalaisesta väestöstä. Paitsi näitä kansallisuuksia löytyy maassamme Wenäläisiä (noin 6,000 henkeä, paitsi sotaväkeä), enimmiten kauppiaita kaupungeissa sekä kyläläisiä Wiipurin läänissä, Saksalaisia (noin 1,200 Wiipurissa ja Helsingissä), Mustalaisia (1,000 henkeä), jotka liikkuvat enimmin itä-osissa maatamme, sekä Lappalaisia (noin 600) pohjoisimmissa seuduissa.

Uskonnollisesti maa oli hyvin yhtenäinen. Lutherin-uskolaisia 98,04%, Kreikalais-Venäläisiä 1,91% ja Ruomin-katholin-uskolaisia 0,05%. "Paitsi maahan sijoitettua venäläistä sotaväkeä, jota ei ole otettu ylläseisoviin summiin, on erinäisiin kaupunkeihin asettunut Juutalaisia ja vähemmässä määrässä Mahometin-uskolaisia. Helsingissä, Turussa ja Wiipurissa löytyi vastamainittuna vuonna 404 juutalaista ja 86 mahometilaista. Edelliset eivät noudatettavana olevan la'in mukaan voi saada suomalaista kansalais-oikeutta, vaan oleskelevat sen vuoksi täällä passilla."

Vuonna 1873 koottiin Suomessa ensi kerran nimellisiä tietoja sokioiden lukumäärästä. Tiedot, jotka vaan koskivat maan lutherin-uskoista väestöä, antoivat johtopäätökseksi että molemmilta silmiltä kokonansa sokeiden summa teki 3,842 sekä molemmilta silmiltä puoleksi sokeiden eli semmoisten, joidenka näkövoima oli niin heikontunut etteivät saattaneet eroittaa paksumpaa pränttiä.

Näkökyvyttömyyden merkittävänä syynä Ignatius näki kansan tavat

mutta tuo vanha tapa että useat kerrat viikkoonsa kylvetään kuumissa, savua täynnä olevissa saunoissa elää vielä eikä voi olla vaikuttamatta siihen että silmätauteja paljon tavataan. Samaa lienee sanottava myös tuosta Suomalaisille omituisesta tavasta että kuivataan ja puidaan eloa lämmitetyissä riihissä.

Tilastotietoa kuurojen määrästä ei ollut käytettävissä, vaikka niitä oli kyllä runsas kymmenen vuotta aikaisemmin ainakin kertaalleen kerätty. "Mielipuolia löytyi vuonna 1865 yhtehensä 3,143 eli yksi joka 587 asujamen suhteen. Viimeisiltä vuosilta ei ole täydellisiä tietoja tästä annettu."

Tilastoja ei myöskään ollut siirtolaisuudesta.

Ulosvaellus, varsinkin itä-osasta maatamme, ei kumminkaan ole niinkään vähäpätöinen asia. Sieltä vaelletaan parhaasta, päästä Wenäjälle. Vuonna 1864 oli esim. Pietarin kaupungin asukkaista 14,743 syntynyt Suomessa. Toinen, vaikka vähempi tulva ulosvaeltajia on jo muutamien vuosikymmenien kuluessa kääntynyt Norjalaista Jäämerenrannikkoa kohden, jossa suomalainen kansallisuus näkyy olevan kovasti enenemään päin. Viimeksimainitusta maasta, ja vaan harvoin suorastaan Suomesta, on paitsi sitä vaellettu Amerikaankin. Hancockissa Michigan nimisessä valtakunnassa löytyy muun muassa niin suuri määrä suomalaisia perheitä, että heidän keskensä kysymys on nostettu oman kirkonseurakunnan perustamisesta.

Väestötietoja julkaisussa seuraa sivulta 23 alkava Historiallinen kerronta. Sen tulkintojen setviminen ja kontekstointi vaatisi blogitekstiä pidemmän tekstin.

(*) Alkuperäinen ruotsiksi: Storfurstendömet Finland : statistiska anteckningar i andledning af den första finska allmänna utställningen i Helsingfors 1876. Saksaksi: Grossfürstenthum Finnland: statistische Mittheilungen mit Veranlassung der Ersten Finnischen Allgemeinen Austellung in Helsingfors 1876 ja venäjäksi.