Frans Viktor Pyssymäen (s. 1851 Kauvatsa) kaksi Kokemäen Sonnilassa kasvanutta poikaa lähti Amerikkaan.
Sukunimeä Tuomi käyttänyt Hannes Enok (s. 3.1.1889 Kokemäki) tuli 20.8.1913 Southamptonista lähteneellä Olympic-laivalla New Yorkin satamaan. Matkaseurana Kokemäeltä oli Arthur Tamminen, jolta jäi kotimaahan isä Kaarlo Tamminen Sonnilan kylään. Molemmat ilmoittivat vastaanottajakseen Hanneksen serkun Vilho Kivi.
Hannes saapui uudelleen New Yorkiin 19.6.1928 Göteborgista lähteneellä Drottningholmilla. Lähtöluvan hän oli hakenut 23.6.1927.
Hannes löytyy seuraavaksi veljensä taloudesta Michiganin Detroitista väestönlaskennassa 1930. Väinö Oskar (s. 31.12.1891 Kokemäki) oli avioitunut ja hänellä oli 5-vuotias poika Edwin.
Väinö oli valinnut sukunimekseen Saarni ja saapui New Yorkin satamaan 22.4.1913 Glasgowsta tulleella Columbia-laivalla, jonka kyydissä oli Kokemäeltä myös Weini Tanskila, jonka veljen Viktor Salovaaran Väinökin ilmoitti vastaanottajakseen. Hän päätyi kuitenkin Kanadan Ontarioon, josta tuli rajan yli Michiganin Sault St. Marieen 23.2.1917 saapuneella laivalla. Tuolloin Hannes asui Minnesotan Minneapoliksessa.
Väinö haki Yhdysvaltojen kansalaisuutta 1930. Hannes haki Yhdysvaltojen kansalaisuutta Michiganissa 1936 ja kuoli Georgian Jesupissa lokakuussa 1967.
Lähteet
Kokemäki rippikirja 1881-1890 s. 412, 1891-1900 s. 509
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957(Year: 1913; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2156; Line: 11; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1928; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_4286; Line: 17; .)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Detroit, Wayne, Michigan; Roll 1054; Page: 17A; Enumeration District: 539; Image: 683.0.)
Ancestry.com. U.S. Naturalization Records Indexes, 1794-1995
Ancestry.com. Social Security Death Index382-05-4951;Issue State: Michigan;Issue Date: Before 1951.)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1913; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2058; Line: 4; .)
Ancestry.com. Michigan Passenger and Crew Lists, 1903-1965
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
lauantai 23. tammikuuta 2010
Kyytimiehen kanssa 1862
Vuonna 1862 painettiin viides painos kirjasta Den lilla Svenska och Finska tolken eli Ruottalainen ja Suomalainen Kielikirja. Sen otsikon Kyytimiehen kanssa alta koottujen repliikkien valossa...
Älä aja harhateille ettemme eksyis.
Pysy valtatiellä.
Aja paremmin!
Lyö!
Anna minulle ruoska!
Anna minulle ohjakset!
Ota ohjakset!
Aja oikealle puolen!
Onko kestikievarin talo kaukana?
Älä aja harhateille ettemme eksyis.
Pysy valtatiellä.
Aja paremmin!
Lyö!
Anna minulle ruoska!
Anna minulle ohjakset!
Ota ohjakset!
Aja oikealle puolen!
Onko kestikievarin talo kaukana?
perjantai 22. tammikuuta 2010
Naamakirjan fanitettavat
Genealogy Insider-blogi Amerikassa kirjoitti juuri Facebookin sukututkijalle sopivista sivuista. Suomalaisesta sukututkija-historianharrastaja näkökulmasta omia löytöjäni ovat, täysin sekalaisessa järjestyksessä:
Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys
Nättidningen Svensk Historia
Humanistportalen
Agricola–Suomen historiaverkko
Vantaan kaupunginmuseo
Postimuseo
Luonnontieteellinen museo
Eduskunnan kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto
Helsingin kaupunginmuseo
Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto
Hämeenlinnan Maakunta-Arkisto / Tavastehus Landsarkiv
Agricola–Suomen historiaverkko
Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto (ELKA)
Kuttelo
YLEn Elävä arkisto
JOY Jokaisen Oma Ympäristö
Svenska litteratursällskapet i Finland r.f.
Suomensuojelija
Projekt Runeberg
sekä nykyisille ja entisille kokemäkeläisille
kokemäjen kommeet
Suomen Sukuhistoriallinen yhdistys
Nättidningen Svensk Historia
Humanistportalen
Agricola–Suomen historiaverkko
Vantaan kaupunginmuseo
Postimuseo
Luonnontieteellinen museo
Eduskunnan kirjasto
Helsingin yliopiston kirjasto
Helsingin kaupunginmuseo
Porin kaupunginkirjasto - Satakunnan maakuntakirjasto
Hämeenlinnan Maakunta-Arkisto / Tavastehus Landsarkiv
Agricola–Suomen historiaverkko
Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto (ELKA)
Kuttelo
YLEn Elävä arkisto
JOY Jokaisen Oma Ympäristö
Svenska litteratursällskapet i Finland r.f.
Suomensuojelija
Projekt Runeberg
sekä nykyisille ja entisille kokemäkeläisille
kokemäjen kommeet
Palautetta ees-taas
Syksyllä yksi sukututkimuskaveri pyysi kommentteja kirja-aihioonsa. Kyseessä tuttu tyyppi "omalla tasollani" ja olin lukenut hänen tekstejään aikaisemmin. Eli pystyin lukemaan käsiksen yhdessä illassa, toteamaan tekstin rakenteen ja tyylin kirjoittajalle ominaiseksi (eli siihen ei tarvinnut sanoa mitään) ja tekemään yhden oleellisemman ehdotuksen kokonaisuuteen ja pari pientä korjausta. Sain kiitokset, joten kontribuutioni vastasi kai tarkoitustaan. Ihan nakki juttu.
Sitten sain kommentoitavaksi paikallishistoriallisen tekstin henkilöltä, jota en tuntenut ja jonka julkaistuja tekstejä en ole lukenut. Paikallishistorioita on tullut luettua, joten kommentteja kyllä riitti. Vaikeampaa oli päättää mitkä niistä olivat rakentavia pyydetyssä mielessä. Se, että minä ilmaisisin tai painottaisin asiat toisin ei tarkoita, että se olisi oleellisesti parempi ratkaisu. Eli päädyin kirjamaan mielipiteistäni vain murto-osan.
Ilmeisesti linjanvetoni oli onnistunut, sillä kommenteistani kiittäessään kyseinen kirjoittaja tarjoutui lukemaan läpi jonkun minun käsikirjoitukseni. Tilaisuus, jolle ei voi sanoa ei. Vaikka tässäkin tilanteessa loppujen lopuksi tuntui siltä, että "pakotin" hänet lukemaan tekstin.
Sain kyseisen palautteen viime viikon maanantaina. Kirjoitusvirheitä oli löytynyt ja epäselviä lauseita. Samantapaisia korjauksia, joita saan vakioesilukijaltani (äitini). Myös joitakin näkemyksiä sisällöstä. Ei mitään uutta eli sellaista, jota en olisi kirjoittaessani jo kelannut.
Luulin, että odotukseni palautteesta olisivat olleet olemattomat. Taisin silti kuvitella, että ammattilainen keksii jotain mikä ei olisi tullut ikinä mieleeni. Deus ex machina, joka olisi tehnyt keskinkertaisesta loistavaa. Eli ripaus epärealismia.
Mikä ei tarkoita, että palaute olisi ollut hyödytöntä. Oli hyvä saada muistutus/vahvistus niistä pointeista, jotka olivat tuttuja. Lisäksi palautteen saanti yhdistettynä pieneen lepotaukoon projektista herätti sisäistä monologia tyyliin "Olipas se pönttö, kun ei tajunnut ehdottaa/kommentoida/..." Mikä oli mukavampaa kuin ajatella sama asiasisältö muodossa "olinpa minä pönttö kun en poistanut/lisännyt/tarkistanut/...".
Ja kun viime sunnuntaiaamuna kuuden ja seitsemän välillä luin käsiksen loppupuolen muutaman viikon tauon jälkeen olin sitä mieltä, että minut olisi voinut haastaa ihmisoikeustuomioistuimeen jo pelkästä tekstin antamisesta luettavaksi. Runsaasti editointia jäljellä!
Sitten sain kommentoitavaksi paikallishistoriallisen tekstin henkilöltä, jota en tuntenut ja jonka julkaistuja tekstejä en ole lukenut. Paikallishistorioita on tullut luettua, joten kommentteja kyllä riitti. Vaikeampaa oli päättää mitkä niistä olivat rakentavia pyydetyssä mielessä. Se, että minä ilmaisisin tai painottaisin asiat toisin ei tarkoita, että se olisi oleellisesti parempi ratkaisu. Eli päädyin kirjamaan mielipiteistäni vain murto-osan.
Ilmeisesti linjanvetoni oli onnistunut, sillä kommenteistani kiittäessään kyseinen kirjoittaja tarjoutui lukemaan läpi jonkun minun käsikirjoitukseni. Tilaisuus, jolle ei voi sanoa ei. Vaikka tässäkin tilanteessa loppujen lopuksi tuntui siltä, että "pakotin" hänet lukemaan tekstin.
Sain kyseisen palautteen viime viikon maanantaina. Kirjoitusvirheitä oli löytynyt ja epäselviä lauseita. Samantapaisia korjauksia, joita saan vakioesilukijaltani (äitini). Myös joitakin näkemyksiä sisällöstä. Ei mitään uutta eli sellaista, jota en olisi kirjoittaessani jo kelannut.
Luulin, että odotukseni palautteesta olisivat olleet olemattomat. Taisin silti kuvitella, että ammattilainen keksii jotain mikä ei olisi tullut ikinä mieleeni. Deus ex machina, joka olisi tehnyt keskinkertaisesta loistavaa. Eli ripaus epärealismia.
Mikä ei tarkoita, että palaute olisi ollut hyödytöntä. Oli hyvä saada muistutus/vahvistus niistä pointeista, jotka olivat tuttuja. Lisäksi palautteen saanti yhdistettynä pieneen lepotaukoon projektista herätti sisäistä monologia tyyliin "Olipas se pönttö, kun ei tajunnut ehdottaa/kommentoida/..." Mikä oli mukavampaa kuin ajatella sama asiasisältö muodossa "olinpa minä pönttö kun en poistanut/lisännyt/tarkistanut/...".
Ja kun viime sunnuntaiaamuna kuuden ja seitsemän välillä luin käsiksen loppupuolen muutaman viikon tauon jälkeen olin sitä mieltä, että minut olisi voinut haastaa ihmisoikeustuomioistuimeen jo pelkästä tekstin antamisesta luettavaksi. Runsaasti editointia jäljellä!
torstai 21. tammikuuta 2010
Unelmien romuttamista ja puritaanisuutta
Ihmettelin hieman Herman Lindqvistin kirjan Blå tummen. Med prinsessornas hopkok nimeä, mutta lainasin kokeeksi kirjastosta. Kirjan nimi jatkui tosiasiassa vielä sanalla Kåserier ja suurin osa pakinoista käsitteli mutta kuin historiaa. (Mutta luin silti melkein puolet!)
Otsikon Kungliga svenska folket alla Lindqvist kertoo saavansa lukuisia kirjeitä henkilöiltä, jotka uskovat, perhetarinoihin nojaten, olevansa kuninkaiden aviottomien lasten jälkeläisiä. Olihan esivanhempi syntynytkin juuri 9 kuukautta kuninkaan pitäjävierailun jälkeen.
Lindqvist toteaa vastaavansa tiedusteluihin varovaisesti, haluavansa säilyttää osan unelmista. Joskus hän kuitenkin on huomauttanut kuninkaan iän (verrattuna lapsen äidin ikään) vierailun aikana tekevän isyydestä hieman kyseenalaisen. Pakinassa hän kuitenkin muistuttaa, ettei kuningas suinkaan liikkunut yksin, vaan seurueessa oli muitakin miehiä.
Pakina Allt är förbjudet och har så alltid varit käsittelee 1700-luvun ylellisyysveroja. Ja kieltoja, jotka ovat minulta jääneet huomaamatta. Samaan tapaan kuin 1600-luvulla, oli lakeja (1731?) juhlien vierasmäärän ja tarjoilun rajoittamiseksi. Häissä sai olla 8 ruokalajia sekä leivonnaisia ja konfekteja, jotka olivat muuten kiellettyjä. Muissa juhlissa korkeintaan 5 ruokalajia, tarjoiltuna neljältä vadilta. Arkipäivinä piti kolmen ruokalajin kahdesta tarjoiluastiasta riittää. Ja kasteen yhteydessä ei saanut tarjota mitään. Ei juomistakaan.
Vuonna 1766 määrättiin, ettei ruumisarkkuja saanut tehdä tammesta tai muusta arvopuusta. Ruumis piti pukea pelkkään paitaan ja haudata ilman peruukkia.
Lindqvist näkee näissä laeissa alkusyyn Ruotsin puritaaniseen mentaliteettiin, jossa kukaan ei saa esittää olevansa muita parempi. Mutta kuitenkin uskoa olevansa kuninkaiden jälkeläinen?
Otsikon Kungliga svenska folket alla Lindqvist kertoo saavansa lukuisia kirjeitä henkilöiltä, jotka uskovat, perhetarinoihin nojaten, olevansa kuninkaiden aviottomien lasten jälkeläisiä. Olihan esivanhempi syntynytkin juuri 9 kuukautta kuninkaan pitäjävierailun jälkeen.
Lindqvist toteaa vastaavansa tiedusteluihin varovaisesti, haluavansa säilyttää osan unelmista. Joskus hän kuitenkin on huomauttanut kuninkaan iän (verrattuna lapsen äidin ikään) vierailun aikana tekevän isyydestä hieman kyseenalaisen. Pakinassa hän kuitenkin muistuttaa, ettei kuningas suinkaan liikkunut yksin, vaan seurueessa oli muitakin miehiä.
Pakina Allt är förbjudet och har så alltid varit käsittelee 1700-luvun ylellisyysveroja. Ja kieltoja, jotka ovat minulta jääneet huomaamatta. Samaan tapaan kuin 1600-luvulla, oli lakeja (1731?) juhlien vierasmäärän ja tarjoilun rajoittamiseksi. Häissä sai olla 8 ruokalajia sekä leivonnaisia ja konfekteja, jotka olivat muuten kiellettyjä. Muissa juhlissa korkeintaan 5 ruokalajia, tarjoiltuna neljältä vadilta. Arkipäivinä piti kolmen ruokalajin kahdesta tarjoiluastiasta riittää. Ja kasteen yhteydessä ei saanut tarjota mitään. Ei juomistakaan.
Vuonna 1766 määrättiin, ettei ruumisarkkuja saanut tehdä tammesta tai muusta arvopuusta. Ruumis piti pukea pelkkään paitaan ja haudata ilman peruukkia.
Lindqvist näkee näissä laeissa alkusyyn Ruotsin puritaaniseen mentaliteettiin, jossa kukaan ei saa esittää olevansa muita parempi. Mutta kuitenkin uskoa olevansa kuninkaiden jälkeläinen?
Kaisa Tampereella (4/4)
Vakoilumuseossa oli paljon katsottavaa ja runsaasti luettavaa. Se olisi kiinnostanut minua varmasti enemmän parikymmentä vuotta sitten, kun olin militaristisemmin suuntautunut.
Katsotusta mieleen jäi Suomen "Enigma"-laite, jonka proosallinen lempinimi oli matolaatikko. Kyseistä salakirjoitusta ei murrettu sodan aikana ja sitä käytettiin 1980-luvun alkuun asti. Ikinä en ollut kuullut 1930-luvun "suuresta vakoilutapauksesta", jossa tietoja oli Helsingissä vaihdettu viattoman sivullisen harjatelineessä olleen onton harjan välityksellä. Vastaavaa ihmeellisyyttä oli museossa yllin kyllin.
Kolme museota kahdessa tunnissa paljasti kulttuurikuntoni tason heikon puoleiseksi. Harkitsin jo hetken rautatieasemalle suuntaamista, mutta matkallahan voisi poiketa Vapriikissa vaikka vain kauppaa katsomassa... ja kun lompakossa olleella kortilla sai euron alennuksen sisäänpääsystä... Kahviossa juustosämpylä naamaan ja takaisin vitriinien keskelle.
Aloitin lelumuseosta. En oppinut mitään, mutta oli mukava katsella leluja ja valokuvia leikkivistä lapsista. Aika monen nuken kohdalla ilmoitettiin alkuperäisen omistajan nimi, mikä oli kiva nähdä. Ilokseni virtuaalisen kelkka-ajelun kulkuväline kesti painoni ja sermin takana oli myös aikuiskokoinen keinuhevonen.
Sitten kävelin kenkämuseon läpi ihailemaan tallukkaita, puukenkiä ja tuohivirsuja. Ensiksimainitut olivat 1930-luvulla Kokemäellä tavalliset talvijalkineet.
Palasin alakertaan, jossa oli mahdollisuus kokeilla telineeseen kiinnitettyä antiikkimallista polkupyörää. Kinttuni osoittautuivat muutamia senttejä liian lyhyiksi, joten tositilanteessa olisin kaatunut vaappumisen kautta varsin pikaisesti.
Vapriikin alakerrassa oli myös alkamassa Tammerkoski-näyttelyn opastus. Se eteni niin hämäläisellä tahdilla, että katsoin parhaaksi mennä omatoimisesti Tampere 1918-näyttelyyn. Johon tavallaan nimenomaan halusin tutustua tällä käynnillä, vaikka alan olla jokseenkin kyllästynyt sisällissotaan aiheena. Merkkivuosien sivuvaikutusta.
En tiedä mistä minulle oli jäänyt käsitys, että Tampere 1918 oli valokuvanäyttely. Esillä oli toki valokuvia, mutta myös paljon autenttisia esineitä ja ääniefektejä, joihin tamperelaiset museoihmiset ovat ilmeisesti ihastuneet. Olisi vaan ihan kiva, jos jostain äänen lähteen läheltä löytyisi selitys siitä mitä kuunnellaan.
Uutta minulle näyttelyssä oli elokuvien pätkät sekä punaiselta että valkoiselta puolelta. Niiden sisältöä yritettiin kuvata alla olevalla tekstillä, mutta eikö digitaaliseen kopioon olisi voinut lisätä muutaman selitystekstin? Valkoisten filmin ohessa soitettiin valkoisten puolen marssimusiikkia, joka antoi filmissä esiintyville henkilöille (mukaanlukien venäläiset sotavangit!) melko positiivisen kuuloisen taustan. Mikä sopii Suomen viralliselle armeijalle?
Poikkesin vielä nopeasti Tammerkoski-näyttelyyn, jossa oli käytetty sarjakuvia onnistuneesti Tampereen historian aikakausien elämän esittelyyn. Esillä myös Tampere 1700-luvun puolivälissä:
Katsotusta mieleen jäi Suomen "Enigma"-laite, jonka proosallinen lempinimi oli matolaatikko. Kyseistä salakirjoitusta ei murrettu sodan aikana ja sitä käytettiin 1980-luvun alkuun asti. Ikinä en ollut kuullut 1930-luvun "suuresta vakoilutapauksesta", jossa tietoja oli Helsingissä vaihdettu viattoman sivullisen harjatelineessä olleen onton harjan välityksellä. Vastaavaa ihmeellisyyttä oli museossa yllin kyllin.
Kolme museota kahdessa tunnissa paljasti kulttuurikuntoni tason heikon puoleiseksi. Harkitsin jo hetken rautatieasemalle suuntaamista, mutta matkallahan voisi poiketa Vapriikissa vaikka vain kauppaa katsomassa... ja kun lompakossa olleella kortilla sai euron alennuksen sisäänpääsystä... Kahviossa juustosämpylä naamaan ja takaisin vitriinien keskelle.
Aloitin lelumuseosta. En oppinut mitään, mutta oli mukava katsella leluja ja valokuvia leikkivistä lapsista. Aika monen nuken kohdalla ilmoitettiin alkuperäisen omistajan nimi, mikä oli kiva nähdä. Ilokseni virtuaalisen kelkka-ajelun kulkuväline kesti painoni ja sermin takana oli myös aikuiskokoinen keinuhevonen.
Sitten kävelin kenkämuseon läpi ihailemaan tallukkaita, puukenkiä ja tuohivirsuja. Ensiksimainitut olivat 1930-luvulla Kokemäellä tavalliset talvijalkineet.Palasin alakertaan, jossa oli mahdollisuus kokeilla telineeseen kiinnitettyä antiikkimallista polkupyörää. Kinttuni osoittautuivat muutamia senttejä liian lyhyiksi, joten tositilanteessa olisin kaatunut vaappumisen kautta varsin pikaisesti.
Vapriikin alakerrassa oli myös alkamassa Tammerkoski-näyttelyn opastus. Se eteni niin hämäläisellä tahdilla, että katsoin parhaaksi mennä omatoimisesti Tampere 1918-näyttelyyn. Johon tavallaan nimenomaan halusin tutustua tällä käynnillä, vaikka alan olla jokseenkin kyllästynyt sisällissotaan aiheena. Merkkivuosien sivuvaikutusta.
En tiedä mistä minulle oli jäänyt käsitys, että Tampere 1918 oli valokuvanäyttely. Esillä oli toki valokuvia, mutta myös paljon autenttisia esineitä ja ääniefektejä, joihin tamperelaiset museoihmiset ovat ilmeisesti ihastuneet. Olisi vaan ihan kiva, jos jostain äänen lähteen läheltä löytyisi selitys siitä mitä kuunnellaan.
Uutta minulle näyttelyssä oli elokuvien pätkät sekä punaiselta että valkoiselta puolelta. Niiden sisältöä yritettiin kuvata alla olevalla tekstillä, mutta eikö digitaaliseen kopioon olisi voinut lisätä muutaman selitystekstin? Valkoisten filmin ohessa soitettiin valkoisten puolen marssimusiikkia, joka antoi filmissä esiintyville henkilöille (mukaanlukien venäläiset sotavangit!) melko positiivisen kuuloisen taustan. Mikä sopii Suomen viralliselle armeijalle?
Poikkesin vielä nopeasti Tammerkoski-näyttelyyn, jossa oli käytetty sarjakuvia onnistuneesti Tampereen historian aikakausien elämän esittelyyn. Esillä myös Tampere 1700-luvun puolivälissä:
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
Kaisa Tampereella (3/4)
Werstaasta siirryin pihan poikki Rupriikkiin, jossa en myöskään ollut aikaisemmin käynyt. Joukkoviestintä kuullosti mielenkiintoiselta aiheelta museolle.
Mutta alku ei lähtenyt lupaavasti liikkeelle. Ehdin jo kirjoittaa muistiinpanovihkooni "esineitä ilman selityksiä", mikä on jo iso synti museolle. Mutta parempi jättää tavarat ilman selityksiä kuin kirjoittaa älyttömyyksiä. Mikä oli vuorossa seuraavaksi.
Esittelyteksti: "Kaulauslauta on koristeltu kirjaimilla, joilla ei ole varsinaista sisältöä." Ihanko totta? Katselin esinettä hetken ja alussa oli minusta varsin selvästi HERMAN. Joka on etunimi. Sitä seurasi JOHALOJKA, mikä ei auennut ihan heti. Mutta lyhyemmässä ajassa kuin museonäyttelyn rakentaminen tulin siihen tulokseen, että kaivertaja ei ollut tuntenut P kirjainta ja kyseessä oli niinkin eksoottinen (vai merkityksetön?) sana kuin Juhanpoika. Kryptiseksi jäi seuraava sana NEUINJ, joka paikkansa puolesta voi olla talonnimi/sukunimi. Teksti nimittäin jatkuu KOROJOTE TÄMÄ, jonka rohkenen, suomi äidinkielenäni, tulkita tarkoittavan 'kirjoitti tämä'.
Sitten tuli sekalaisempaa merkkijonoa kädensijan yli, litterointini perusteella KAUTDTARA IWUIAU UIRJKA HENRI 2JNA NEI LAJWA HEJKUSA W 1838. Muistaen L->P, J->I vaihdokset ja lisäten muutamat ä:n pilkut, joita en ehkä lasin läpi erottanut, teksti loppuu varsin selkeästi päiväykseen.
Luulin jopa pystyväni lopettamaan tämän suorituksen kertomalla milloin ja missä Herman on mennyt naimisiin (olettaen, että kaulauslauta on ollut kihlajaisiin tai avioliittoon liittyvä esine), mutta Suomessa (ja Hiskissä) oli yllättävän monta Herman Juhanpojan avioliittoa 1838-1840. Vitriinitekstissä ei sanottu kaulauslaudan alkuperästä mitään.
Kun vihdoin pääsin tämän "kryptisen" esineen ohi olin sanomalehtihistoriassa, jossa puhuttiin Suomen ensimmäisestä sanomalehdestä, mutta ei edes taulukossa "Sanomalehdistön kehitys aikajanalla" ollut sanaakaan Ruotsin ensimmäisestä sanomalehdestä. Sen aloittaessa ilmestymisensä Tamperetta ei ollut olemassa ja näin painotuote oli merkityksetön?
Tässä vaiheessa oli syytä (taas) vaihtaa museota. Mutta ehdin vielä nähdä mielenkiintoisen sauvan, joka paljastui oltermannin sauvaksi Alavuudelta 1800-luvulta. Vitriinitekstin perusteella siis.
Mutta alku ei lähtenyt lupaavasti liikkeelle. Ehdin jo kirjoittaa muistiinpanovihkooni "esineitä ilman selityksiä", mikä on jo iso synti museolle. Mutta parempi jättää tavarat ilman selityksiä kuin kirjoittaa älyttömyyksiä. Mikä oli vuorossa seuraavaksi.
Esittelyteksti: "Kaulauslauta on koristeltu kirjaimilla, joilla ei ole varsinaista sisältöä." Ihanko totta? Katselin esinettä hetken ja alussa oli minusta varsin selvästi HERMAN. Joka on etunimi. Sitä seurasi JOHALOJKA, mikä ei auennut ihan heti. Mutta lyhyemmässä ajassa kuin museonäyttelyn rakentaminen tulin siihen tulokseen, että kaivertaja ei ollut tuntenut P kirjainta ja kyseessä oli niinkin eksoottinen (vai merkityksetön?) sana kuin Juhanpoika. Kryptiseksi jäi seuraava sana NEUINJ, joka paikkansa puolesta voi olla talonnimi/sukunimi. Teksti nimittäin jatkuu KOROJOTE TÄMÄ, jonka rohkenen, suomi äidinkielenäni, tulkita tarkoittavan 'kirjoitti tämä'.
Sitten tuli sekalaisempaa merkkijonoa kädensijan yli, litterointini perusteella KAUTDTARA IWUIAU UIRJKA HENRI 2JNA NEI LAJWA HEJKUSA W 1838. Muistaen L->P, J->I vaihdokset ja lisäten muutamat ä:n pilkut, joita en ehkä lasin läpi erottanut, teksti loppuu varsin selkeästi päiväykseen.
Luulin jopa pystyväni lopettamaan tämän suorituksen kertomalla milloin ja missä Herman on mennyt naimisiin (olettaen, että kaulauslauta on ollut kihlajaisiin tai avioliittoon liittyvä esine), mutta Suomessa (ja Hiskissä) oli yllättävän monta Herman Juhanpojan avioliittoa 1838-1840. Vitriinitekstissä ei sanottu kaulauslaudan alkuperästä mitään.
Kun vihdoin pääsin tämän "kryptisen" esineen ohi olin sanomalehtihistoriassa, jossa puhuttiin Suomen ensimmäisestä sanomalehdestä, mutta ei edes taulukossa "Sanomalehdistön kehitys aikajanalla" ollut sanaakaan Ruotsin ensimmäisestä sanomalehdestä. Sen aloittaessa ilmestymisensä Tamperetta ei ollut olemassa ja näin painotuote oli merkityksetön?
Tässä vaiheessa oli syytä (taas) vaihtaa museota. Mutta ehdin vielä nähdä mielenkiintoisen sauvan, joka paljastui oltermannin sauvaksi Alavuudelta 1800-luvulta. Vitriinitekstin perusteella siis.
tiistai 19. tammikuuta 2010
Kaisa Tampereella (2/4)
Sunnuntaiaamuna söin hotelliaamiaista pitkän kaavan mukaan (HS+HBL+Aamulehti). Jälkimmäisessä lehdessä oli Marja Aallon kolumni Kaapit tyhjiksi, jossa tuttuja ajatuksia henkilökohtaisten paperien hävittämisestä.
Sitten takaisin hotellille ja ensimmäisen museon ovea kiskomaan jokseenkin tasan klo 11. Ei auennut, mutta en montaa sekuntia joutunut odottamaan Werstaaseen pääsyä.
Tämä oli minulle ensi käynti Työväenmuseossa ja sikäli huonosti ajoitettu, että puolet uudesta perusnäyttelystä on rakentamatta. Kesään mennessä tekevät. Nyt valmiina oli museokirjapaino, osuuskauppa ja työväen pankki. Jälkimmäisessä oli kävijäaktiviteettina antiikkinen kirjoituskone, jolla sai kirjoittaa pankkimuistoja. Onneksi minulla ei ollut kovin monimutkainen juttu, oli unohtanut kuinka raskasta kirjoituskoneen hakkaaminen on. Ei ole rippikoulun jälkeen tarvinnut kokeilla. (Sain sen jälkeen lahjaksi sähkökirjoituskoneen.)
Sekä osuuskaupassa että pankissa pyöri nauhalta informatiivinen vuoropuhelu, joka kuullosti vähän siltä että se olisi peräisin ajan tiedotus/markkinointimateriaalista. Paikalla ollut opas ei kuitenkaan voinut vahvistaa hypoteesia.
Perusnäyttelyn puolikkaan jälkeen kävin kääntymässä ison höyrykoneen luona, mutta en saanut siitä mitään irti. Enkä oikeasti edes yrittänytkään. Sama täytyy sanoa työväenhistoriaa esitelleestä seinästä.
Tekstiiliteollisuuspuolella oli pieni osuus tekstiilihistoriaa, johon yritin keskittyä. Mutta näyttelytekstit olivat ristiriidassa omien muistikuvieni kanssa ja aloin epäillä kaikkea tekstiä näyttelyssä. "Suomen vanhimmat kinnaslyödöt ovat 1300-luvulta." Mutta Euran emännän haudassa oli neulakinnasfragmentteja ja sen ajoitus on 1000-luvun ensimmäiseltä vuosisadalta? Aika vaihtaa museota.
"Toisaalta ymmärrän kyllä ajatuksen teon takana. Mummoni ei halunnutkaan jälkipolvien lukevan hänelle osoitettuja yksityisiä kirjeitä." "Historiafriikki sisälläni ei silti anna periksi. Vanhat lakanat ja osan kuiteista olen valmis hävittämään, mutta kortit ja harvat kirjeet ajattelin säästää."Aamiaisen jälkeen lähdin pienelle kävelylle. Kirkonkellot kutsuivat tuomiokirkolle ja kun jumalanpalvelukseen oli vielä puoli tuntia niin poikkesin sisään aiheuttamatta suurempaa häiriötä seurakuntalaisille. Nautin muutaman minuutin taiteesta osina ja kokonaisuutena. Sisäänmennessä noteerasin portin ja ulostullessa tajusin, että kirkkoa kiertää muuri samaan tapaan kuin entisaikaan piti olla. Viehättävä lisä upeaan rakennukseen.
Sitten takaisin hotellille ja ensimmäisen museon ovea kiskomaan jokseenkin tasan klo 11. Ei auennut, mutta en montaa sekuntia joutunut odottamaan Werstaaseen pääsyä.Tämä oli minulle ensi käynti Työväenmuseossa ja sikäli huonosti ajoitettu, että puolet uudesta perusnäyttelystä on rakentamatta. Kesään mennessä tekevät. Nyt valmiina oli museokirjapaino, osuuskauppa ja työväen pankki. Jälkimmäisessä oli kävijäaktiviteettina antiikkinen kirjoituskone, jolla sai kirjoittaa pankkimuistoja. Onneksi minulla ei ollut kovin monimutkainen juttu, oli unohtanut kuinka raskasta kirjoituskoneen hakkaaminen on. Ei ole rippikoulun jälkeen tarvinnut kokeilla. (Sain sen jälkeen lahjaksi sähkökirjoituskoneen.)
Sekä osuuskaupassa että pankissa pyöri nauhalta informatiivinen vuoropuhelu, joka kuullosti vähän siltä että se olisi peräisin ajan tiedotus/markkinointimateriaalista. Paikalla ollut opas ei kuitenkaan voinut vahvistaa hypoteesia.
Perusnäyttelyn puolikkaan jälkeen kävin kääntymässä ison höyrykoneen luona, mutta en saanut siitä mitään irti. Enkä oikeasti edes yrittänytkään. Sama täytyy sanoa työväenhistoriaa esitelleestä seinästä.
Tekstiiliteollisuuspuolella oli pieni osuus tekstiilihistoriaa, johon yritin keskittyä. Mutta näyttelytekstit olivat ristiriidassa omien muistikuvieni kanssa ja aloin epäillä kaikkea tekstiä näyttelyssä. "Suomen vanhimmat kinnaslyödöt ovat 1300-luvulta." Mutta Euran emännän haudassa oli neulakinnasfragmentteja ja sen ajoitus on 1000-luvun ensimmäiseltä vuosisadalta? Aika vaihtaa museota.
maanantai 18. tammikuuta 2010
Kaisa Tampereella (1/4)
Lauantaina vietettiin Tampereen Sampolassa sukututkimuspäivää ja minä lähdin, jostain mielijohteesta, taas seisomaan SSHY:n ständille, tukemaan varsinaisten aktiivien työtä. (Jos olet kiinnostunut osallistumaan SSHY:n esittelyyn Turun valtakunnallisilla sukututkimuspäivillä, laita spostia osoitteseen info@sukuhistoria.fi)Samoin kuin Vantaalla osalle SSHY oli tuttu ja osalle ei. Pari ihmistä bongasi nimeni lapusta ja ilmoitti lukevansa blogiani. Sain jutella pitkät pätkät siirtolaistutkimuksen haasteista kahden sitä intensiivisemmin harrastavan kanssa. (Terveisiä Forssaan ja Tyrväälle.)
Heti aamusta oli hirveä vilinä. Iltapäivän tunteina oli paljon hiljaisempaa ja tuhlasin aikani juoruiluun ja unohdin kokonaan tutustua sukupuunäyttelyyn. Muistin sen olemassaolon vasta kun se oli päättymässä. Mutta onneksi osuin paikalle edes tuolloin. Sain nimittäin kuulla, että Virpi Nissilän artikkeli Escholenius- ja Nordlund-suvuista oli tuoreimmassa Orpanassa (1/2010), jonka ehdin sitten ostamaan tamperelaisten pöydästä.
Päivä meni mukavasti ja meni vielä parempaan suuntaan, kun lähestyin hotelliani, joka kuuraisessa lumimaisemassa oli kuin näkymä Keski-Eurooppaan. Sisällepäästyä olo oli kuin 30-luvun suomalaisessa elokuvassa ja varmaan jokin niistä Tammerissa kuvattiinkin. Aulassa jaettun infolehdykän mukaan hotellin julkisivut, ravintolasali, aulat ja kerrosten käytävät on suojeltu valtakunnallisesti merkittävinä kohteina. Puolihuolimattomasti tuli valittua kaupungin historiallisin hotelli?
sunnuntai 17. tammikuuta 2010
Poimittua
Jani Tiainen löysi Helsingin yliopiston sivuilta historiallisten humanistien elämänkuvauksia eikä ollut tyytyväinen teksteihin.
Tiedemies Tampereelta kirjoittaa tiede-leiman käytöstä ja on saanut melko monta kommenttia.
Tuoreimmassa (?), nimimerkki markun aloittamassa Sukututkimus-blogissa on jo 4 postausta eli lupaavampi alku kuin muutamissa muissa bongatuissa.
Anu Lahtisen Hyvinkääseen erikoistununeessa blogissa kirjoitettu historiasta ainakin seuraavat:
Tuoreessa Kuriositeettiklubissa museotyöstä Luopioisissa, Hinnerjoen museoista ja arkeologisten jäännösten ennallistamisesta.
Google Booksin valikoimaan on tulossa lisää pohjoismaista materiaalia, sillä Tanskan kuninkaallinen kirjasto on tehnyt Googlen kanssa digitointisopimuksen. Toisella puolella Atlanttia on Kongressin kirjasto taas tehnyt yhteistyötä Internet Archiven kanssa.
Keskiaikauutisten videoklipissä tehdään jotain hyvin eksoottista... "The first video depicts early medieval timberwork processes, showing how round logs were turned into square building beams."
Tiedemies Tampereelta kirjoittaa tiede-leiman käytöstä ja on saanut melko monta kommenttia.
Tuoreimmassa (?), nimimerkki markun aloittamassa Sukututkimus-blogissa on jo 4 postausta eli lupaavampi alku kuin muutamissa muissa bongatuissa.
Anu Lahtisen Hyvinkääseen erikoistununeessa blogissa kirjoitettu historiasta ainakin seuraavat:
- Saima Harmajan Hyvinkää
- Ollin Hyvinkää
- Kytäjän mamsellin muistelmat
- Helene Schjerfbeck & Hyvinkää
- Ei missään voi niin riemuita
- Yksinäinen Stella
Tuoreessa Kuriositeettiklubissa museotyöstä Luopioisissa, Hinnerjoen museoista ja arkeologisten jäännösten ennallistamisesta.
Google Booksin valikoimaan on tulossa lisää pohjoismaista materiaalia, sillä Tanskan kuninkaallinen kirjasto on tehnyt Googlen kanssa digitointisopimuksen. Toisella puolella Atlanttia on Kongressin kirjasto taas tehnyt yhteistyötä Internet Archiven kanssa.
Keskiaikauutisten videoklipissä tehdään jotain hyvin eksoottista... "The first video depicts early medieval timberwork processes, showing how round logs were turned into square building beams."
Sunnuntaiksi Suomesta kuvia
Kiinteitä muinaisjäännöksiä Ulvilan kihlakunnassa. Bidrag till kännedom om Finlands natur och folk 33 (1880)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)