Lokakuusta marraskuuhun

21.10.

• Sain kirjoittaa toisten blogiin! (Ja markkinoida samalla kirjaanikin.)

23.10.

• Natalie Zemon Davis on [pian] 91-vuotias ja tutkii edelleen historiaa. Lopetteli haastattelun toivoen, että saa kuuntelijoilta uusia ideoita tutkimuksiinsa; ihana ja ihailtava asenne!
• Mainio videoessee [How Chernobyl Hid A History Lesson Behind An Unfortunate Cow] historiatietoudesta ja historian esittämisestä.
• "Historian unohtamat – valtaväestö ei tiedä saamelaisista mitään"

24.10.

• Ehkä pääseminen @HITU2019 onkin vaikeampaa kun oletin. Paikallinen reittiopas nimittäin neuvoo minusta käsittämättömän 80 metrin kierron bussipysäkille. [Vähemmän yllättävästi törmäsin Oulun keskustassa kahteen muuhun yliopistolle menijään ja parviälyllä pääsimme perille. Tapahtuma tietenkin raportoitu blogissa,]
• Onko ihan pakko potkia edessään olevaa tuolia? Vaikka olen istunut kaksi tuntia perseeni ei ole niin puutunut, etten huomaisi jokaista jalan kosketusta tuolini jalkoihin. [Kaikki ei kuitenkaan päädy blogiteksteihin.]

26.10.

• Tekijänoikeuksien tila ei ollut kehuttava vuonna 1893

27.10.

• Erinomainen katsaus nykyiseen (tiede)tiedonvälitykseen. [There is No Algorithm for Truth - with Tom Scott]

28.10.

• Oliko ennen vanhaan maailmalla reseptejä "suomalaisittain"? Olipa hyvinkin. Kaikkihan me tunnemme suomalaiset kananmunat ja gulashin.

31.10.

• Kun sääntöorientoitunut henkilö tajuaa puoli 12 yöllä, että häntä on syytetty antamattomien ohjeiden laiminlyönnistä, niin yöunet olisi voinut oitis unohtaa. Että se eilisestä positiivisuudesta ja itsevarmuudesta.
• Google ei osaa kääntää Turun akateemista latinaa vuodelta 1805. "De ephemeridum popularium usu et cautionibus" mukamas "The support of the newspapers use caution". Osaisiko joku ihminen täällä paremmin? [Ei toistaiseksi.]

4.11.

• Isvägen över Kvarken 1940

5.11.

• Täysin käsittämätön esitelmä, mutta ainakin tyyppi itse on ihan innoissaan. Valitettavasti tarkoittanee, että puhuu yli ajan. [Jotain olen minäkin oppinut. Yli ajan meni.]

Heldig summitissa kuultua

Viime vuoden tapaan käytin eilisen päivän kuuntelemalla digitaalisen humanismin kuulumisia Heldig summitissa, jossa kullakin esityksellä oli käytettävissä 10 minuuttia. Poikkeuksena kutsutut puhujat, joista hollantilainen Marieke van Erp vahvisti tiistaista kertausläksyä opastamalla, että ei saa olettaa systeemin toimivan vaan pitää tarkistaa data. Hän puhui oikeasti monimutkaisemmista algoritmeistä, mutta sama pätee kyllä tietokantahakuihinkin. Kun vaan saisi pidettyä mielessä.

(Yksi van Erpin projekteista etsi Alankomaiden sanomalehdistä ruokareseptejä. Kalvon kuvitukseksi hän oli poiminut "suomalaisen reseptin", jossa oli pyöryköitä mausteisessa kastikkeessa. Sattumalta hain itse äskettäin digitoiduista kirjoista "suomalaisittain" valmstettujen ruokalajien ohjeita. Niin monissa oli mausteita, että Suomen ja Unkarin yhteys on taidettu kulinaarisessa maailmassa ymmärtää päin mäntyä.)

Muita käytännönläheisiä poimintoja. Van Erp oli maininnut haasteet henkilöiden tunnistamisesta fiktiotekstistä. Kielipankin Krister Linden jatkoi teemasta hieman myöhemmin. Hänen esimerkkihaasteenaan oli erotella Nokia yrityksenä, paikkakuntana, tuotteena, yleisnimenä ja vielä parissa muussakin merkityksessä. Kehitetty nimellisten entiteettien poimintatyökalu on testattavissa Kielipankin demo-sivulla. Siellä on näköjään muutakin. Suhtaudun sentimenttianalyysiin enemmän kuin skeptisesti eikä se, että tämän tekstin ensimmäinen virke on työkalun mukaan tunnelmaltaan "positiivinen", muuttanut mielipidettäni.

Tuula Pääkkönen selosti esityksessään Kansalliskirjaston digitaalisten aineistojen leiketoimintoa, mutta mainosti myös käynnissä olevaa käyttäjäkyselyä. Täytin sen jonain päivän tylsempänä hetkenä ja huomasin aineistoluettelossa kortistot. Totta tosiaan, ovat ilmaantuneet jossain välissä tarjontaan ja sisältävät m.m. viime vuonna isoina pdf:inä selaamani käsikirjoituskokoelman kortit.

Kansallisarkiston miesten Transkribus-esityksessä ei ollut mitään uutta. Paitsi, että ekaa kertaa annettiin 1800-luvun renovoitujen tuomiokirjojen (tilapäinen) hakuosoite tai ainakin ekaa kertaa sain sen ylös. Nimellä Hohenthal tuli osumia Keski-Pohjanmaalta, mutta hämmästyttävän vähän ja kaikki tylsiä sopimusten todistamisia. Sillä mukana oli vain ilmoitusasioita. Malliesimerkki siitä, että pitäisi tuntea aineisto paremmin, jotta voisi arvioida haun toimivuutta ja mahdollisia korjaustoimenpiteitä. (Ja jälleen yksi sivusto, joka ei täysin toimi vanhentuneella käyttöjärjestelmällä ja selaimella. Joulupukille pitäisi kai kirjoittaa toive.)

Sampojen sarjaan on tulossa Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkelit linkitettynä datana! Jee! Valmistumispäivää ei luvattu, joten vielä täytyy odottaa. Ja sitten ehkäpä peräti opetella SPARQL-kieli, että saa vihdoin "kaikkiin" kysymyksiin vastauksen. AkatemiaSampoa kehittävä Petri Leskinen paljasti, että suurin alenevista polvista (seitsemästä!) koostuva klusteri alkaa Josef Walleniuksesta, mutta minä olen kiinnostunut muidenkin sukulaissuhteiden muodostamista klimpeistä. Walleniuksellakin näyttää olevan poikien lisäksi kolme lankoa. Ovatko kaikki ylioppilaat, jotka ovat jollekin sukua, sukua kaikki keskenään? Vai jakaantuuko joukko useampaan isoon ryhmään sekä lukuisiin pienempiin tai linkittymättömiin?

Helsingin yliopiston COMHIS-ryhmä jatkaa edelleen kirjojen luettelotietojen kanssa, mutta Jani Marjanen ja Elaine Zosa esittelivät suomalaiselle sanomalehdelle tehtyä dynaamista aineentunnistusta. Eli oli testattu Uudesta Suomettaresta 1869-1917 aikaviipaloituna löytyneitä sanayhdistelmiä. Esimerkiksi poimittu säädyn katoaminen ja eduskunnan ilmestyminen vuonna 1906 ei ollut onnistunein, mutta ehkä isommalla datan määrällä löytyy oikeasti tähän mennessä esiinnostamattomia ja unohtuneita keskustelunaiheita. Ehdottomasti kannattaa yrittää.

Kehtolaulu, loitsuja ja luita

Viimeisen viikon kissanristiäisistä ei ole syntynyt blogitekstejä, mutta joko muistiinpanojen kasasta kertyisi...

1) Perjantaina lähdin Tarvaspäähän Kalevalaseuran kekrinpäivän seminaariin, mutta ahdas tila ärsytti niin, että kuuntelin vain Lotte Tarkan esityksen. Sen aihe oli Kalevan maailman synty, mutta minulle olennaista oli maininta, että synnytysloitsuissa puhutaan matkalaisista ja porteista. Eli käsitykseni siitä, että Tuu-tuu tupakkarulla kuvaa raskautta ja synnytystä sai vahvistusta. Ja joidenkin mielestä se on sopimaton tupakan mainitsemisen takia!

Mutta kun itsestäänselvemmältä tuntui, alkoi myös epäilyttää. Joten turvauduin parviälyyn.

Ja jään epävarmuuteen. Tosin ainakin yksi veti saman johtopäätöksen, josta hypoteesini joskus syntyi.

Olenkin aina ihmetellyt, mitä se karhuntalja tekee portin päällä. 😂

— Ag (@venefica32) November 6, 2019

2) Loitsuilla jatkettiin tiistaina kun Stephen Mitchell sai Jarl Gallen -palkinnon. Palkinnonsaajan esitelmästä jäi mieleen mainintansa, että kristittynä hänen oli vaikea hahmottaa rukouksenomaisia tekstejä taioiksi. Kati Kallio kertoi omassa esityksessään hankkeesta, jossa kerätään yhdeksi kokonaisuudeksi 1600-luvun tuomiokirjoista löydetyt suomenkieliset taiat. Näistä on jo myöhempiin tallenteihin verrattuna huomattu, että oikeudessa esiintyneet ovat ilmeisen tarkoituksellisesti jättäneet vanhat myyttiset hahmot mainitsematta, mutta eivät ole ymmärtäneet vähentää katolisen ajan ilmaisuja.

3) Eilen kävelin Lauttasaaren kartanoon kuuntelemaan tuoretta luututkimusta. Heli Etu-Sihvola kertoi Euran Luistarin hampaista ja luista tehdyistä isotooppianalyyseistä. Tytti Juhola kertoi hammaskiven säilyttämistä mikroskooppisista jäänteistä, jotka kertovat ruuan lisäksi suuhun käsityötä tehdessä tai höyhentyynyllä nukkuessa päätyneestä aineksesta. Hän oli tutkinut Luistarista 32 hammaskivinäytettä.

Kristiina Mannermaa on mukana Äänisen Peurasaaren mesoliittisen kalmiston uudessa analyysissä. Kun luuesineitä oli analysoitu massaspektrometrillä, osa oli paljastunut ihmisluista tehdyiksi! Ja tuoreet ajoitukset supistivat kalmiston käyttöajan vain 100-200 vuoteen. DNA tuloksista saimme epävirallista etukäteistietoa, joka asetti kalmiston hyvin erikoiseen valoon... Eli mikähän siinä on sopivaa yleistettäväksi saman ajan Suomen kiviaikaan?

Lopuksi Visa Immonen esitti hienosti tarinan turkulaisesta pääkallosta, joka oli päätynyt Turun tuomiokirkon restaurointitöistä yksityisomistukseen. Immonen piti kiinnostavimpana juuri tarinallista puolta, mutta etiikka herätti vilkasta keskustelua ja anekdootteja jaettiin. Vielä 1950-luvulla saattoi Turussa saada omakseen pääkallon pyytämällä sellaisen kuopassaan ahertavalta arkeologilta!

Oletko koskaan joutunut tovereittesi kiusan alaiseksi?

Nimimerkki Lellikki kysyi Pääskysen lukijoilta "Oletko koskaan joutunut tovereittesi kiusan alaiseksi? Miltä se on tuntunut?" Vastauksista ei ollut pulaa, nämä julkaistiin numerossa 8/1920

• Puolustin kerran koulussa erästä köyhää tyttöä, kun toiset ivasivat hänen huonoa pukuansa. Mutta silloin he alkoivat ivata minua ja sanoivat tyttöä minun morsiamekseni. Mutta mitä minä siitä välitin, sillä »ei haukku laukkua tee, ellei puulla päähän lyö».
• Kerran olimme voimistelutunnilla luistelemassa. Isommat pojat eivät olleet ottaneet luistimia mukaan, vaan ottivat joukolla pienempiä kiinni ja kiusasivat heitä. Sanoin heitä raukoiksi, kun pienempiään kiusasivat. Siitäkös pojat päälleni. Ilkkuivat papiksi, laupeudensaarnaajaksi y. m. Itku meinasi tulla. 
• Tovereitteni kiusan alaiseksi jouduin kerran koulussa. Minulla oli tavattoman pitkä tukka, johon toverini aina takaa päin tarttuivat, sanoen minua tytöksi. Tietysti se tuntui ikävältä. 
• Olen usein joutunut toisten kiusattavaksi, silloin tahtoisin pois koko maailmasta. 
• Kerran valmistavassa koulussa oli minulla kauhea, musta myssy. Toverini nimittivät sitä padaksi. Ei se hauskaa ollut. Minä vein sen kotiin ja piilotin kaapin viimeiselle hyllylle. 
• Kyllähän sitä monta kertaa on niin sattunut, mutta kun ei sellaisista pikkuseikoista ota tietääkseenkään, niin — — lopettavat he pian. Eikö niin? 
• Se oli hurjan hauskaa! He olivat jollain ihmeen metkulla urkkineet selville salanimeni ja toitottivat täyttä kurkkua runojani — aivankuin en olisi niitä ennen nähnyt enkä kuullut! Nauroin katketakseni ja pidin yhtä lystiä kuin kiusanhenkenikin. 
• Kerran kysyi opettaja historiatunnilla: »Kuka oli Unkarin vapaussodan johtaja?» Minä vastasin empimättä: »Konsonantti». Välitunnilla nimittivät toverit minua »Konsonantiksi», ja tämä oli ikävää. 
• Olen joskus joutunut heidän kiusoiteltavakseen, ja kyllä se on ollut minusta hyvin ikävää. Mutta kun en ole ollut siitä tietävinäni, niin hyvin se on mennyt. 

Arvatenkin kiusan aihetta olisi saatu muodin seuraamisesta tai seuraamatta jättämisestäkin. Kuva lehdestä Pariisin muodit (syys-talvi/1923).

Kertausläksyjä tarkkaavaisuudesta tietokantahauissa

Menee vanhakin vipuun, vaikka on jankuttanut kymmeniä kertoja siitä, että missään tietokannassa ei ole kaikkea. Ja, että pitää ottaa selville, mitä tietokannassa on. Ja missä muodossa. Eikä pidä luottaa metatietojen laatuun. Ja niin edelleen.

Jos olisin kokemattomampi, laittaisin ekan keissin auktoriteettiuskon piikkiin, mutta kyllä kyse oli ihan normaalista huldahuolettomuudestani. Sain keväällä väitöskirjaproggista aloitellessani neuvon käydä kirjallisuushaun osana läpi Svensk historisk bibliografin. (Johon häpeäkseni en ollut aiemmin koskenut, ties mitä aarteita on jäänyt käyttämättä projekteissani.)

Neuvojan mukaan "kaikki on nyt tietokannassa", joten pienen hapuilun jälkeen kävin läpi kaikki relevanteilta näyttävät asiasanat. Kirjallisuusluetteloon kertyi rivejä, joten luulin kaiken olevan kunnossa. Näin jälkikäteen en osaa sanoa, olisiko julkaisuvuosien jakauma verrattuna tietokannan nimelliseen kattavuuteen voinut hälyttää ilmeisestä ongelmasta.

Sillä vanhoista painetuista bibilografioista oli kyllä viety rivit tietokantaan. (Wikipediakin tietää, että "SHBd kombinerar de tryckta volymerna och LIBRIS-posterna i en ny elektronisk söktjänst. Den nya databasen omfattar över 176 000 bibliografiska poster från åren 1771–2010.") Mutta niillä ei ollut mitään muuta metatietoa kuin linkki kyseiseen painettuun opukseen! Eli mikään vanhoista viitteistä ei tullut esiin, jos teki asiasanahakuja. Paitsi, jos sanahaku sattui osumaan otsikossa olevaan sanaan. Hupsista! (Vanhat julkaisut ovat selattavissa pdf:inä SHDb:n välilehdellä.)

Toinen tuore tapaus liittyy taannoiseen valitukseeni Finna-hausta.

Kun vihdoin sain kaiveltua esiin tarvitsemani HAik:n artikkelit, huomasin harmistuksekseni, etten saanut pdf:stä irti tekstiä kopioitavaksi muistiinpanokokoelmaani. Hetken mietittyäni tajusin, että tarkoituksellinen tai satunnainen merkkikorruptio tarkoittaa myös sitä, etten voinut tehdä tekstihakua tiedoston sisältä sen ollessa auki.

Eikä sisältöön siis myöskään tartu kyseisen julkaisuarkiston oma haku. Jolla olisin voinut ajankohtaista tarvetta varten yrittää esimerkiksi etsiä HAik-artikkeleja, joissa esiintyy sana metodi. Koska kaikki HAik-artikkelit (satunnaisten avausten perusteella) eivät ole korruptoituneita, olisin todennäköisesti saanut joitain osumia ja tyytyväisenä kuvitellut löytäneeni kaikki mahdolliset artikkelit.

Kyllä tietokoneet tekevät asiat helpoiksi.

Eikä kahta kolmannetta. Mikko Kuitula tiedotti FB:ssä viime viikolla, että "Helsingin kaupunginarkiston Sinetti-arkistotietojärjestelmän uusi versio on avattu osoitteessa www.sinettiarkisto.fi. Uudessa versiossa digitoiduille aineistoille on hakulomakkeessa oma pudotusvalikko "Digitoidut aineistot", jonka kautta niitä pääsee helposti selaamaan."

Kirjoitinpa sitten samaiseen FB-ryhmään sunnuntaina:

Onko joku testaillut Helsingin kaupunginarkiston uutta Sinettiä, jota tännekin markkinoitiin? Äsken olin tosi tarkoituksella hakemassa Hernberg-nimisen perukirjaa. Uudella puolella nimihaulla tuli 16 osumaa eikä mukana ollut listausta "perukirjat h", jossa oli kaksi kertaa nimi Hernberg. Vanhalla osumia 48 ja joukossa myös perukirjalistaus. Laitoin toki jo palautelomakkeella ininää, mutta jos joku osaa selittää väärintekemiseni tai kertoa omia huomioitaan, niin kiinnostaisi.

Maanantaina palautteeseen vastattiin "kiitos huomiosta. Nyt toimii eli ovat vapaatekstihaun piirissä. Oli perukirjojen indeksointi version vaihdossa jäänyt puuttumaan." Ja jotain muutakin täydennetty, sillä nyt hakutuloksia uudessa ympäristössä on 62 kappaletta!

Römppäviikko ja sen valmistelu

Perniössä asunut Edith Forssman (1856-1928), joka julkaisi kirjoituksensa nimellä Aina, kuvaa kekrin jälkeistä aikaa suomennetussa kertomuksessaan (Naisten ääni 23/1916) seuraavasti:

Maalla oli muuttoaika käsissä, "römppäviikko" kuten kansalla on tapana sanoa. Se onnellinen aika, jolloin palvelijat, ennen uuteen paikkaan astumistaan, ovat pidättäneet itselleen vapaaviikon käydäkseen sukulaisten ja ystävien luona, aika, jolloin kaikki huutokaupat pidetään, naimisliitot sidotaan, ja nuorella irtaimella kansalla yleensä on haaveiluaikansa, ennenkuin työvuosi taas alkaa mennä tasaista menoaan ja kaikki joutuu tavalliseen uraansa. 

Kuuselan muori oli jo viikkomääriä kiertänyt kylää tärkeän näköisenä ja likaisenharmaa sukankudin kädessään, ja etenkin tuntui hänellä olevan paljon tekemistä Pohjantalossa, jonne hän tuontuostakin pisti punertavan nenänpäänsä, emännän harmiksi, joka aavisti pahaa.  

Kuuselan muori oli jo vanhastaan tunnettu siitä, että hän juoksenteli talosta taloon ja koetti houkutella palvelijoita muuttamaan paikkaa kuvailemalla että naapuristossa maksettaisiin enemmän. Jos houkuttelut onnistuivat, toivoi hän itselleen pientä palkkiota, mutta kaikissa tapauksissa puoli tusinaa kuppia kahvia, joka oli hänen vahva tai heikko puolensa — sen mukaan miltä kannalta asian ottaa. 

Hänellä oli myöskin toinen pieni toimi, hän oli nimittäin usein käytetty avioliittojen välittäjä ja moni impi oli hänen uutteran hommansa kautta saanut miehen — hyvän tai huonon ei tässä merkinnyt niinkään paljon. 

Kertomuksessa, jonka nimi on Avioliitot päätetään taivaassa, muori järjesti avioliiton Pohjantalon karjakon ja leskeksi jääneen kalastajan välille. Papin luona käydessään kalastaja  

Westberg otti piipun suustaan ja pyyhki kädellään leukaansa: — Kas kun sitä itse rupeaa käymään vanhaksi niin — Maija on rivakka työihminen ja hyvä soutaan, Pohjantalossa kun harjoitetaan kalanpyyntiä keväisin ja syksyisin.

— Vai niin, mutta kai nyt Westberg myöskin pitää morsiamestaan — arveli pastori, joka oli ihanteiden mies. 

— Kyllä vain, kas hän osaa huolehtia itsestään, ja hänellä on kokonaista kuusi silakkaverkkoa, kaikki melkein uusia, ja Westberg kohotti voitonriemuisesti päätään ja räpähytti viekkaasti silmää harmaiden silmäripsien alla, joka merkitsi niin paljon kuin: "Olen yhtä viisas kuin vanhakin." 

Kuva: Tuulispää 24-26/1921 

Viikon piispat: Rudolf ja Folkvinus

Kun taannoisessa medievalismikonffassa tuli taas mieleen surkeat tietoni Suomen keskiajasta, päätin tehdä asialle jotain. Olin toki päättänyt jo aiemminkin ja hahmotellut kronologian läpikäyntiä Kokemäkeä koskevien kirjallisten lähteiden kautta. Mutta oli siinä määrin haastavaa kulkea Tapio Salmisen jalanjäljissä, että jäi sikseen.

Kun paikallishistoria ei apuna toiminut, niin tartutaan henkilöhistoriaan ja seurataan esi-isän mallia. (Olenko viime aikoina maininnut olevani Paavali Juustenin jälkeläinen?) Eli varmasti supersuosituksi muodostuvana sunnuntaisarjana tästä alkaen Turun piispojen läpikäynti. Juustenin kunniaksi on laskettu se, ettei hän keksinyt omiaan. Moinen ei ole minunkaan tarkoituksenani, mutta aion ottaa mukaan muiden kirjoittamaa fiktiota, kun löytyy ja sopii. Enkä kirjoita keskiajan historiaa uusiksi, vaan yritän löytää itselleni merkityksellisiä pointteja peruskirjallisuuslähteistä.

Vuosiin 1150-1200 ajoitettu
skandinaavinen
shakkinappula.
Metropolitan
Museum of Art
(17.190.229)

Sekä Turun piispa että Suomen piispa ovat kokoavana terminä ongelmallisia, mutta antaa sen puolen nyt olla. Kuten ensimmäiseksi piispaksi kutsutun Henrikinkin. Juustenilla käytössä olleiden lähteiden mukaan häntä seurasi 

"Herra Rodolphus, syntyään länsigöötalainen. Kuurilaiset vangitsivat ja veivät pois hänet. Hänet surmattiin Kuurinmaalla." 

(Rodolphuksen lopuksi koituneet kuronit olivat joko Latvian alueen kuurilaisia tai Saarenmaan virolaisia) ja

"Herra Folquinus, syntyään ruotsalainen, aikaisemmin Upsalan kanunki. Ei kuitenkaan tiedetä, kauanko piispanistuin oli vapaana pyhän Henrikin marttyyrikuoleman jälkeen tai montako vuotta nämä hänen kaksi seuraajaansa olivat piispoina."

Juusten halusi omalle viralleen mahdollisimman pitkän ja komean historian, joten hänellä ei ollut syytä kyseenalaistaa sitä, oliko piispalla istuinta Suomessa 1100-luvun toisella puoliskolla. Nykytietämyksellä hiippakunta on varsinaisesti ollut toiminnassa vasta 1220-luvulta alkaen. 

Tätä ennen tänne on toki (kai) lähetetty kirkonmiehiä. Vuonna 1172 paavin näkökulmasta ja saamilla tiedoilla suomalaiset olivat varsin muutosvastaisia ja kääntymys ei ollut tarpeeksi vauhdikasta. Myöhemmissä paavin kirjeissä vuosina 1209 ja 1216 Suomi on edelleen lähetysalue.

Jos Rodolphus ja Folquinus olivat todellisia ihmisiä, eivätkä myöhempien kirjureiden keksimää täytettä, he ovat siis johtaneet käännytystyötä eivätkä seurakuntaverkostoa kuten tulevien vuosisatojen piispat. Jos heillä oli tukikohta, se oli todennäköisesti Nousiainen.

Tähän lähetysaikaan ajoittuu Ravattulan kirkon ja hautausmaan käyttö.  

Haudassa 41/2016 villamekon päälle oli puettu esiliina, jonka kulmissa on viuhkamaiset pronssispiraalikoristeet ja jonka reunoja kiertää spiraaliputkijono. Myös vainajan kaulan vaiheilta löytyi spiraalikoristeita, jotka on pujotettu kapeisiin nauhoihin. Nämä ovat luultavasti pään koristeita. Sääriä verhosivat vanutetusta kankaasta ommellut sukat, jotka oli kiinnitetty polven alta kapealla kirjavalla lautanauhalla. Vainajalla on todennäköisesti ollut jalassaan nahkakengät, mutta niistä oli jäänyt vain maatunut jälki maahan. Ennen arkun kannen sulkemista vainaja oli peitetty tummansinisellä villaviitalla, jonka kullanvärisissä spiraalikoristeissa vaihtelevat erilaiset ristiaiheet. Rinnan kohdalta löytynyt hopeasolki on mahdollisesti ollut viitan solki.
Kyseinen kokonaisuus edustaa aiemmin tuntematonta rautakauden ja keskiajan välivaihetta. Puvun spiraalien kehystämässä esiliinassa näkyy vanha rautakautinen perinne ja ristiaihein koristellusta viitasta huokuu ristiretkiajan henki. Näihin yhdistyneenä on nyt ensimmäisen kerran tavattu samasta haudasta aivan uudenlaisia, selvästi keskiajan muotia edustavia elementtejä, kuten leveähelmainen, useasta kapeasta kaistaleesta ommeltu mekko ja kangassukat. Perinteiseen rautakautiseen tyyliin kuuluisivat vartalon ympäri kiedottu ja olkapäiltä soljilla kiinnitetty vaippahame ja säärten ympärille kiedotut pitkät, kapeat kangaskaitaleet, säärisiteet.

Lähteet:

Paavali Juusten: Suomen piispainkronikka. Suomennos ja selitykset Simo Heininen. SKST 476. 1988
Ari-Pekka Palola: Rodolphus ja Folquinus. Kansallisbiografia

Wikipedia: Rodolfus, Folkvinus

Ravattulan Ristimäki

Ravattulan Ristimäen blogi 2.1.2019: Rautakauden ja keskiajan välivaiheesta: Ravattulan muinaispuku