Kokemäeltä Amerikkaan, osa 61

New Yorkin satamaan tuli 25.5.1910 laivalla 23-vuotias Kokemäellä syntynyt Lydia Heikkilä, jota oli jäänyt kaipaamaan isä Heikki Heikkilä Kokemäen Kaarenojalle. Vastaanottajaksi Lydia ilmoitti veljensä Werner Tuomisen, joka tuolloin asui Pennsylvanian Glassportissa.

Toinen yksinäinen saapuja New Yorkiin oli 17.5.1911 Teuvalla syntynyt Martta Syren, jonka isä Frans Syren jäi Kokemäelle. Vastaanottajana siskon mies William Lindqvist, joka asui New Yorkissa.

Lähteet:
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1910; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_1486; Line: 2; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1911; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_1680; Line: 4; .)

Riemastuttavaa 1600-lukua

Ihastuttuani Marjatta Kilven historialliseen romaaniin Aurora ja rakkaus kannoin kirjastosta kotiin hänen koko (Helsingin alueen varastoissa olevan) tuotantonsa siinä toivossa, että joukossa olisi toinenkin historiallinen romaani. Ruusu ja ritari tällaiseksi osoittautui. Nimi ei ollut lupaava, mutta jo pari sivua todisti Kilven onnistuneen kerronnassaan. Sentimentaalisuudesta ei jälkeäkään.

Kirjan keskiosassa ollaan kolmikymmenvuotisessa sodassa ja lopussa kartanotunnelmissa, jossa vilahtaa pari tunnettua nimeä, mutta kirja kokonaisuutena käsittääkseni fiktiota. Alkupuoli, josta pidin eniten, keskittyy Jaakko Hannunpojan talonpoikaiseen talouteen. Tekstinäyte:

Vaimo liikkui aina juosten paikasta toiseen, ei levännyt koskaan, rukoilikin juostessaan ja oli pellolla ja puimisessa aina ensimmäinen - sanalla sanoen juuri sellainen kuin hyvän vaimon tulikin olla ja kunniaksi miehelleen. Sellaista vaimoa kadehtivat monet Jaakolta. Nyt kun Jaakko oli pantannut hänen hameensakin liikkui akka ulkonakin pelkässä paidassa ja röijyssä eikä valittanut koskaan.

Läste Papyrus

Ei, en aio kiusata/järkyttää lukijoita puutteellisella ruotsin kielen taidollani. Mutta hyödynsin sitä tutustuessani Helsingin yliopiston ruotsinkielisten historianopiskelijoiden yhdistyslehteen.

Numero 1/2010 tarjoili koosteen pääministeri Matti Vanhasen julkisesta yksityiselämästä, analyysin Sibeliuksen (musiikin) nostamisesta kansallissymboliksi ja Joel Sjögrenin kertomuksen harrastuksestaan, viime sotien merkkien ja mitalien keräilystä:

I början var det absolut svåraste att få de äldres förtroende. Vem tar nu en 11-åring på allvar när han frågar vilka enheter som överskred Svirfloden 1941 eller pekar på Finlands Pilotemblem som A. Gallen-Kallela har designat och frågar ”Paljonko toi maksaa”. Senare har en av de som var mest misstänksamma bett om ursäkt i efterhand och sagt att han är glad över att mitt intresse för Finlands krigshistoria fortfarande hållit i sig. Det typiska i unga år är ju sk. impulsintressen där man tidvis koncentrerar alla resurser man har på något speciellt och nästa månad är det dött.

Numerosta 1/2008 löytyi kuvaus museovahdin elämästä:

11:43: Blir eventuellt överraskad av dagens första besökare. Empiriska observationer bakom kassaskrinet föranleder museivakten att förlita sig på att folk anländer antingen drygt halv tolv, drygt halv två eller inte överhuvudtaget.

Numero 2-3/2008 aloittaa katsauksella filmin Braveheart historiakuvaukseen. Loppukaneettina "Star Wars-serien har högre sanningshalt än denna banbrytare för fantasyfilmsrenässansen." Johannes Hautaviita puolestaan reflektoi historioitsijan syvempää olemusta:

En historiker är en intressant person att diskutera med eftersom hon är social och tycker om att diskutera med människor. En historiker är väldigt människokär och intresserar sig för vad som helst eftersom ”allting är historia”. En diskussion med en historiker är väldigt kulturellt och en historiker använder sig ofta av intressanta analogier och svåruppfattade sammankopplingar till samtiden, 1800-talet, medeltiden eller antiken. En historiker behöver dock inte tala om historia utan är genuint intresserad av sin diskussionskumpan och är väldigt öppen; en historiker är allmänbildad.

Numerossa 2/2007 päätoimittaja Henrik Litonius puolestaan summeraa oleellisen historiasta tieteenä:

Historia är ett flummigt ämne med så många olika tolkningar av varje fenomen att det helt enkelt inte finns någon slags absolut sanning. Detta är en absolut sanning.

Samaisessa numerossa Anna Wilhelmsonin juttu 1500-talets skandalprinsessa, joka käsittelee Kustaa Vaasan Cecilia-tytärtä. Numeron 2/2006 viimeinen rivi lopettaa tämän mediakatsauksen mainiosti:

Övrigt – Allt det du borde veta men vi inte törs skriva

Sairaita ja sairauksia 1761

Entisaikaan oli henkilötietojen käsittely kerta kaikkiaan eri tolalla kuin nykyään. Yllä oleva leike sanomalehdestä Inrikes tidningar 25.5.1761 aloittaa raportin Turun sairaalasta. Edellisen vuoden toukokuun alusta vuoden 1761 toukokuun alkuun oli sairaalassa ollut 51 potilasta, joista 28 oli parantunut täysin, 11 lähtenyt pois paremmassa kunnossa, 8 samassa kunnossa kuin tulivat ja 4 kuollut ja haudattu tuomiokirkon köyhien multiin.

Tätä yhteenvetoa seuraa yksityiskohtainen potilasluettelo, joka jatkuu vielä numeroissa 28.5. ja 4.6.1761. Vain säätyläiset nauttivat osittaista intimiteettisuojaa. Herra jää nimettömäksi ja neiti sukunimettömäksi.

Listaus lyhennettynä suomennettu alle:

• Piika Christina Eskilsdotter, Somero, kärsi suuremmassa määrin sukupuolitauti, lähti terveenä pitkän lääkityksen jälkeen
• Torppari Michel Johansson, Vihti, sukupuolitaudin aiheuttamia haavaumia kaulassa ja leuan sisä- ja ulkopuolella sekä vatsatauti, parani ensiksi mainitusta
• Piika Caisa Johansdotter, "Lactala", vatsatauti ja pernasairaus, lähti parempana
• Vaimo Valborg Johansdotter, Piikkiö, hulluus, lähti terveenä
• Renki Hendrik Andersson, "Lactala", suuri syöpäkasvain, lähti yhtä huonossa kunnossa
• Renki Johan Michelsson, Vihti, jalkahaava ja luumätä toisessa jalassa, lähti terveenä
• Sotilaan vaimo Brita Eriksdotter, Uskela, vuotava haava nenässä ja jotain leuan alla, lähtenyt apua saaneena
• Renki Matts Mattsson, Mouhijärvi, jalkamätähaavauma, 11 kuukautta sairaalassa ilman apua
• Poika Mats Andersson, Piikkiö, sukupuolitauti ja silmävaiva, instrumenttien puutteen vuoksi lähetettiin Tukholman sairaalaan
• Pursimies Henrik Wikman, Eura, sukupuolitauti ja jalkamätähaavauma, parantui ensiksi mainitusta
• Piika Maria Jöransdotter, Turku, hullu, lähti samassa kunnossa kuin tuli
• Tykkimies Pet. Stålberg, Ruotsi, luumätä leuassa, parantui
• Lautamies Mickel Zachariasson, Taivassalo, paha keuhkotauti ja kurkkuvaivoja, lähti jälkimmäisistä parantuneena
• Tyttö Caisa Johansdotter, Rymättylä, luumätä sormessa, amputoitiin (Sai isorokkoynmpääyksen, mutta ilman tulosta)
• Tyttö Lisa Eriksdotter, Halikko, nenässä ollut mätähaava, joka oli jo kertaalleen parannettu sairaalassa edellisenä vuonna, parantui (Sai isorokkoynmpääyksen, toivotulla tuloksella)
• Vaimo Sara Eriksdotter, Taivassalo, paukamia ja haavoja kasvoissa ja pitkin vartaloa, lähti jokseenkin terveenä
• Piika Christ. Törstensdotter, Uskela, sukupuolitauti, kuoli
• Herra ==, "Lactala", vaivoja ja kuumetta, kuoli
• Pursimies Mats Stålbom, Ahvenanmaa, ei ollut kolmeen vuoteen päässyt sängystään, 11 kuukautta sairaalassa ja ulos kepin kanssa
• piika Elin Jaconbsdotter, Säkylä, vaiva molemmissa silmissä, lähti samassa kunnossa
• Tyttö Hedvig Gabrielsdotter, Naantali, keuhkotauti ja yski verta yms., lähti vähän parempana
• Sotilas Geschwind, "Lactala", paha keuhkopussintulehdus, kouristuksia, halvaus?, pääsi sauvojen kanssa pois
• Kutojakisälli Lindgrenin vaimo, Turku, raivohulluus, lähti terveenä
• Piika Lena, Turku, "Pleuritica", lähti terveenä
• Pursimies Jacob Frodig, Ahvenanmaa, keuhkotauti ja yski verta, kuoli
• Itsellisen vaimo Caisa Hindrichsdotter, Parainen, kuumetta luumätähaavumista molemmissa jaloissa, lähti terveenä mutta palasi sairaalaan seuraavana talvena
• Renki Johan, Vehmaa, murskautunut käsi ja käsivarsi, amputoitiin
• Pursimiehen vaimo Christina, Nauvo, sukupuolitaudin aiheuttamia haavaumia, tervehtyi
• Torpantyttö Anna Carlsdotter, Somero, huonosti hoidetut palohaavat, suurimmalta osalta parantunut lähtiessään
• Piika Maria simonsdotter, "Lactala", vuosia vaivannut silmäsairaus ja vaati ohjausta kulkiessaan, pystyi lähtiessään lukemaan
• Talonpoika Grels Johansson, Punkalaidun, syöpä huulessa ja leukaluussa, lähti ilman apua
• Rakuuna Fagerholm, "Conoma" ja syöpä alahuulessa, lähti parantuneena
• Talonpoika Anders Hindricsson, Masku, rakkokiviä, lähti parempana mutta tilanne paheni myöhemmin
• Sepänpoika Mats Gabrielsson, Turku, turpoana käsivarressa, parantui
• Poika Johan Thomasson, "Yskela", luumätähaavaumia, lähti yhtä huonona
• Piika Vallborg Jacobsdotter, Turku, keuhopussintulehdus ja muuta, parantui joistain vaivoistaan
• Piika Maria Matsdotter, Merimasku, käsivamma myllystä, lähti autettuna
• Piika Vallborg Andersdotter, Turun linnan seurakunnasta, vesipöhöttymä, lähti parantuneena
• Rakuunan vaimo Anna Johansdotter, Rymättylä, raivotautinen, lähti samanlaisena
• Renki Mats Eriksson, Korppoo, syöpäkasvain suussa, lähti autettuna
• Piika Lena Jacobsdotter, Turku, ihottuma niskassa ja kaulassa sekä paha korvakipu, lähti terveenä
• Piika Håbla Andersdotter, Lemu, keuhkotauti ja kuume, kuoli
• Vaimo Annika Matsdotter, Merimasku, "Svarta Starren", pystyi lähtiessään näkemään kyntensä
• Piika Margaretha Jöransdotter, Parainen, sormivaiva, amputointi auttoi
• Renki Joh. Hindrichsson, Vesilahti, vatsavaivoja, lähti parantuneena
• Talonpoika Mårten Ericsson, Taivassalo, syöpäkasvain alahuulessa, lähti terveenä
• Renki Christer Ericson, "Jämsiö", syylä ja kuumetta, lähti terveenä
• Neiti Anna Caisa, "Kustö", jalkahaava, lähti terveenä
• Tyttö Stina Hendricsdotter, Paattinen, 9 vuotta vanhaa ihottumaa, lähti
• Rakuunan vaimo Margaretha Olofsdotter, Karjalohja, elefanttitauti, joitaikin oireita saatiin parennettua ennen lähtöä
• Korpraali Fromhålt Berg, Pohjanmaa, 18 vuotta aiemmin sahattu osa jalasta, sahauspinta edellisenä kesänä kuumuuden, matkojen ja humalatilojen myötä pahentunut, lääkityksellä autettiin, mutta koska kieltäytyi lisäleikkauksesta pääsi pois epätäydellisesti autettuna

(Myöhempi vastaava, pidempi mutta vähemmän yksityiskohtia sisältävä, luettelo on sanomalehden Inrikes tidningar numeroissa 8.7.1765 ja 11.7.1765.) Lisäys 4.9.2014. Myös 8.7.1765 on julkaistu sairasluettelo.

Lukematonta 1700-lukua

Nimittäin Mauri Sariolan tiiliskivet Suomalainen ratsastaja ja Suomalainen kavaljeeri. Kirjat kertovat Gustaf Mauritz Armfeltin elämästä, josta en tiedä mitään. Minkä vuoksi ajattelin, että opukset voisi olla hyödyllistä ja hauskaa lukea. Mutta ensimmäisen sadan sivun aikana Sariola ei onnistunut (minun silmissäni) luomaan Armfeltista henkilöä, josta olisi viitsinyt välittää.

Mutta 1700-luvun lopusta kiinnostuneet, jotka eivät vielä ole näihin kirjoihin tarttuneet, voivat lukemalla muodostaa oman näkemyksensä. Ja tosifaneille tiedoksi: Halikossa on paljastunut mahdollisuus istahtaa Armfeltin itsensä patsaan viereen.

1700-luvusta puheenollen...

• Gadd, Pehr Adrian & Lönnroth, Harry (toim.): Förhållandena i Övre Satakunta i mitten av 1700-talet
• Kaisa Saarenmaa: Turun akatemia innovaatiokeskuksena 1700-luvulla – Porthanin aika verkostotutkimuksen valossa
• Juha Mikkonen: Takana onneton sota, edessä uhkaava rauha : antautumisen aiheuttaman kriisin kohtaaminen Ruotsin valtiopäivillä syksyllä 1742
• Kirsi Ojala: Patriarkaalinen kaupunkiyhteisö ja palvelusväki : Turun piiat ja rengit vuosina 1722-1740
• Wilh. Lagus: Erik Laxman, hans lefnad, resor, forskningar och brefvexling (Bidrag till kännedom af Finland natus och folk 34)
  
• Eeva Paunonen: Esivallan ja paikallisyhteisön kohtaaminen käräjillä Nousiaisissa 1753-1765
• Katariina Kääpä: Upseereita, laivanrakennuttajia ja valtiopäivämiehiä : aatelisen Carpelan-suvun elämää säätyvallan murenemisen alkumainingeissa 1700-luvun jälkipuoliskolla
• Pekka Koskinen: Hämeen linnan linnoittaminen kustavilaisella ajalla 1772-1808
• Kenneth Awebro: Drömmar om kopparmalm i Österbottens kustområden under frihetstiden
• Carolus Nicolaus von Hellens: Finska allmogens bryggnings-sätt (1780)
• Heidi Kyllönen: Von Schantz-aatelissuvun kustavilainen peili. Peilin restaurointi sekä porfyyrimukailun rekonstruointi

Alla Carl Larssonin näkemys Aurora-seurasta, kuvitusta Topeliuksen Välskärin kertomusten viidenteen osaan.

Asennetulkintaa

Edellä esitetyssä retkiselosteessa esiintyneen Dagmarin lähteen opastuksessa mainittiin, miten suomalaiset kärräsivät (tai pikemminkin soutivat) keisariparin jahdille kaikenlaista hyvää. Muistini perukoilta ilmestyi kuva suomalaisista tytöistä kansallispuvuissa ja mainitsin asiasta ääneen. Eräs retkeläinen kiinnostui ja totesi tässä olleen sortokauden aikana "in your face" asennetta. Mikä herätti lisää ajatuksia päässäni.

Mutta ensin faktaa. Turun lehti raportoi 8.8.1885 juhlallisuuksista Lappeenrannassa pari päivää aiemmin:

... Peränpitäjänä venettä esiin soudettaissa oli rouva Emilie de Pont, synt. Linder Kuopion pataljonan komentajan vaimo, puettu Jääksen pukuun. Soutajina oli kahdeksan nuorta naista, itsekukin edustaen Suomen eri maakuntia, nimittäin

• Uusmaata: Neiti Hanna Andersin, Postihallituksen tirehtorin tytär Helsingistä, Askolan puvussa.
• Varsinais-Suomea: Neiti Ellen von Troll, ent. maamarsalkan tytär Turusta, Houtskärin puvussa.
• Satakuntaa: Neiti Helmi Stenbäck, provastin tytär Ulvilasta, puettu Säkylän pukuun.
• Pohjanmaata: Neiti Emmi Cannelin, provastin tytär Mustasaarelta, Lapvärtin puvussa.
• Lapinmaata: Neiti Anni Junttila, käsityöläisen tytär Oulusta, lappalaispuvussa.
• Karjalaa: Neiti Lydia Haaranen, talollisen tytär Tohmajärveltä, Nyrämonpuvussa
• Savoa: Neiti Alma Ahnger, virkamiehen tytär Kuopiosta, savolaispuvussa.
• Hämettä: Neiti Ida Aalberg, ratamestarin tytär Janakkalasta, hämäläispuvussa.

Traditionaalinen näkemys tästä näytöksestä varmaankin on, että tarkoituksena oli esittää Suomi keisarille mahdollisimman positiivisessa valossa. Mutta ei ole kovin kaukaa haettua ajatella, että esillä oli myös ylpeys omasta perinteestä, mistä ei ole pitkä matka asenteeseen "meitä ette venäläisiksi muuta".

Valokuva osasta soutajajoukkoa löytyy tältä sivulta.

Menneisyyttä merellä ja mantereella (3/3)

Lauantain ohjelma päättyi saapumiseen Hankoon. Ennen majoittumista saimme opastetun kierroksen, jossa opin, että Hanko perustettiin vasta 1800-luvulla. Ensisijaisesti talvisatamaksi ja toissijaisesti kylpyläkaupungiksi. Kylpylän alueelle ei muuten tavallisella kansalla ollut asiaa, vaan siellä piti olla asiakas tai lipunhalitija. Alla oleva pieni rakennus on vuonna 1887 valmistunut mareografi, jolla mitattiin merenpinnan korkeutta.Oli kesän lopettajaiset, joten illalla oli tilaisuus nauttia kokosta ja ilotulituksesta. Aamulla ehdin lyhyelle kävelylle ja vasta erään patsaan kylttiä lukiessa muistin, että Hankohan oli se satama, josta suurin osa siirtolaisista lähti kohti Ameriikkaa.

Me emme lähteneet satamasta kovin kauas. Bengtskär on 25 kilometrin päässä, mutta oli siinäkin puksuttamista. Perillä saimme persoonallisen esityksen saaren historiasta, joka nivoutui (tietenkin) edellisenä päivänä kuultuun Hangon historiaan. Josta en tiennyt sitäkään, että Hanko oli talvisodan jälkeen Neuvostoliitolla.Kiersimme luotoa, kävimme majakassa. Alakerran museohuone esitteli Bengtskärin taistelua. Itse en kiivennyt torniin, mutta kävin katsomassa museohuoneet, jotka esittivät majakanvartioiden asumisoloja.
Paluumatka majakalta muodostui vähemmän tasaiseksi, joten mitä vähemmän siitä puhutaan, sitä parempi. Mutta voitaneen todeta merisairauden olevan kokemus, joka yhdistää minut moniin menneisiin sukupolviin.

Pysähdyimme saarelle Hauensuolen vieressä, ihailemaan kuuluisia vaakunoita esittäviä kalliokaiverruksia. Tai oikeastaan ei-ihailemaan, sillä niitä oli jokseenkin mahdotonta löytää ja erottaa.

Mantereelle päästyämme ensimmäisen pysäyksen aihe oli kolme betonista Harparskog-linjan puolustusbunkkeria välirauhan ajalta. Kolmannen tähystystorni oli mielenkiintoisin osa tätä sotahistoriaa, johon teemaan kuului myös Bengtskärin bunkkeri, jossa kävin sisällä, toisin kuin näissä.

Osittain kevyempiin teemoihin päästiin, kun ihailimme Dagmarin lähdettä, Källvikin kaunista hiekkarantaa ja piknikpöytää, jota tsaari vaimoineen mahdollisesti käytti. Tosin täällä tuotiin esiin Aleksanteri III:n Suomen politiikka, mutta aurinko paistoi, joten viis siitä.

Retki loppui Raaseporiin. Yritin epätoivoisesti muistella, mitä minulle oli kerrottu edellisillä opastuskerroilla, mutta juuri mitään ei palannut mieleen. Joten oli turhaa kuunnella tätäkään? No, sen verran toki, että huomasin ristiriidan linnan käytön lopun ajoituksessa verrattuna Hultmanin Tammisaari-kirjaan. Hultmanilla oli oma lehmä ojassa, joten tarvinnee hakea käsiin, joku aidosti Raaseporista kertova, luotettava, opus.

Menneisyyttä merellä ja mantereella (2/3)

Lauantaisen lounaan jälkeen siirrymme omakotien keskelle ihastelemaan aidattua ja muistokivellä koristettua kalmistoa (Kroggårdsmalmen, Karjaa). Alfred Hackman oli nähnyt tässä aikaisimman merkin suomalaisten saapumisesta autioituneeseen Suomeen. Hänen aikansa jälkeen on tehty lisää löytöjä ja tutkimusta ja Hackmanin aikanaan arvostettu tutkimus pahasti vanhentunut. Mutta muistopatsas seisoo yhä.
Sitten tutumpaan maastoon eli metsään, jossa Karjaan Brobackassa katselimme nelisivuisia hautalatomuksia. Oppaamme mukaan yksi teoria on, että näiden päällä on ollut katot eli kyseessä jonkinlaiset kuolleiden asumukset.
Reissu oli kuppikivivapaa, mutta vapaata spekulointia oli tälläkin kerralla mahdollisuus esittää. Karjalohjan Ekhammerinpellot ovat säännöllisiä kuoppia metsässä. Kukaan ei tiedä mitä ne ovat ja teorioita riittää. Edustavaa kuvaa oli mahdoton ottaa.

Pääkohde koko retkellä oli minulle Pohjan kirkko. Olof Ångermanin kotitila Sjösäng oli käytännöllisesti katsoen vieressä eli hän on varmasti joskus osallistunut täällä jumalanpalvelukseen. Varsin mahdollisesti hänet ja vaimonsa haudattu tänne. Kirkosta oli kuitenkin perin vaikeaa keksiä valokuvattavaa, simppeli sisältä ja ulkoa.
Sjösäng ei kuulunut ohjelmaan (vaikka siellä olisi ollut muinaisjäännöksiä), mutta kiivettyämme Kasbergetille minulla oli lähes näköyhteys. Ja täälläkin on Olof voinut ihailla maisemia tai pelätä lähestyviä venäläisjoukkoja. Mahdollisesti ihmetelly kiviröykkiöitä, jotka ovat pronssikautisia hautaröykkiöitä.

Menneisyyttä merellä ja mantereella (1/3)

Helsingin kesäyliopiston kahden päivän retkelle Menneisyyttä merellä ja mantereella: Matka Bengtskäriin ja Hauensuoleen lähdettiin täyden bussin voimin Helsingistä viime lauantai aamuna.

Ensimmäinen pysäys oli Siuntion Ekeberga, jossa matala kivikko mäen päällä saattaa maallikolle näyttää luonnonmuodostelmalta. Sellaiseksi sen arvioi myös arkeologi Alfred Hackman. Vasta myöhemmissä kaivauksissa kivien alta paljastui sorakerros, jonka täytyy olla ihmisten työtä, samoin kuin lukuisat löytyneet esineet.
Inkoon Långvikin metsän keskellä oli kasoja kaivosjätettä (eli malmitonta kiveä) ja selkeäseinäinen allas. Kyseessä oli rautakaivos, jota oli louhittu sekä 1600- että 1800-luvuilla. Ennen vedellä täyttymistä allas oli kapea avolouhos.
Kaivokselta irti saatua malmia vietiin ainakin läheiseen Fagervikin ruukkiin. Pullanhimossa hukkasin ryhmämme ja menetin opastuksen, mutta kävin omatoimisesti kurkistamassa ruukin kirkkoa ja kuvassa mahdollisesti erottuva keltainen läikkä on pilkahdus päärakennusta, jonne yksi huoleton Ruotsin kuningas jätti aamutohvelinsa, joita nyt aarteena esitellään. Onneksi ei jättänyt alushousujaan.
Karjaan Grabbackan raunioita olen käynyt katsomassa ennenkin, mahdollisesti jopa kahdesti. Aiemmin ne eivät tehneet minuun juuri mitään vaikutusta, mutta nyt kun kyseessä oli rakennus, jossa Olof Ångermanini on hyvin todennäköisesti vieraillut (vähintään pihamaalla), niin johan alkoi kiinnostaa... Kaikki muut päivittelivät pienuutta ja minun silmissäni oli juuri alkanut vaikuttaa suurelta ja merkittävältä.
Lounastimme Billnäsissä, jossa kauniit kasvit veivät huomioni, enkä edes kysynyt mikä ruokapaikan rakennuksen alkuperäinen tarkoitus oli.

Sukutauluja etsimässä

Otsikon sukutaulut ovat öljymaalauksia, eivät sukututkimusdokumentaatiota. Kuulin niistä ensimmäisen kerran muutamia vuosia sitten kun puhelin soi ja isäni serkku alkoi kysellä ja jutella sukuasioita. Hän muisti käynnin Satakunnan museossa, silloin kun se ei vielä ollut nykyisessä rakennuksessaan. Joku henkilökuntaan (?) kuulunut henkilö oli osoittanut taulua ja todennut "tuo on teiltä".

Valitettavasti taulun ulkonäkö oli unohtunut, joten lähestyin puhelun jälkeen Satakunnan museota hyvin epämääräisin tiedoin enkä saanut kovin kummoista tai vakuuttavaa vastausta. Minulle jäi itseasiassa mielikuva, että museon kokoelmatiedot olivat lähes olemattomat.

Koska taulut eivät missään tapauksessa olleet sukumuotokuvia tms., en nähnyt asian eteen enempää vaivaa. Mutta joulun alla viime vuonna löytyi sattumalta lehtileike, jossa taulut oli kuvattu melko tarkasti. Yli puoli vuotta mietittyäni lähetin Satakunnan museolle tiedustelun näillä tarkennetuilla tiedoilla.

Jo seuraavana päivänä sain vastauksen. Seitsemästä taulusta ainakin 6 on tallessa. Kaikilla tauluilla kokoelmanumero ja jonkinlainen kuvaus. Sekä yhteinen alkuperätieto:

Lunastettu ylioppilas J.F. Ollisen esityksestä museolle. Säilytetty kautta aikojen Forspyyn rustitilalla Kokemäellä. Tila ollut De la Gardie-suvulla ainakin vuodesta 1681 alkaen, jolloin sitä hallitsi kreivi Akseli Julius De la Gardie. Sama suku hallitsi ko paikkaa sitten vuoteen 1755. On mahdollista, että maalaus on juuri jäänyt De la Gardie- suvulta Forspyyn taloon.

"Kautta aikojen"? Ei varmaankaan kuitenkaan ennen maalaamistaan?

Muotokuvat esittävät Jeesusta ja Ruotsin hallitsijoita 1632-1720. Jos öljyvärimaalaukset olisivat yhtä halpoja kuin nykyaikaiset valokuvat, voisi ehkä ajatella de la Gardie -perheen levittäneen lampuotiensa iloksi kruunupäiden kuvia. Mutta näin ei ollut. Lisäksi de la Gardie -perheen ja taulut luovuttaneen miehen isän välillä oli muutamia muita tilan omistajia, joilla ei varmaankaan mitään intressiä luovuttaa tauluja tilan mukana?

Eli "luotan" edelleen mielummin Bergholmin Sukukirjaan kirjattuun sukutarinaan, joka sai vahvistusta löydettyäni vihdoin rikkaan Gottlebenin Tukholmasta.

Kuvituksena yksi tauluista, jossa aiheena Jeesukseksi tunnistettu hahmo. Valokuva Satakunnan museolta ja julkaistu museon luvalla.

Pyydystettyä

Kuvitus on ote J. E. Aron kirjasta Suomen perhoset paraiden lähteiden mukaan

Maaliskuusta alkaen on päivittynyt blogi, joka on vähän niinkuin tämä, mutta asiallisempi ja kansainvälisempi. Kari Hintsala on kirjoittanut Tawaststjernan kirjan Pohjoismaiden viisikolmattavuotinen sota lukemisesta, Halisten Komoisten kummuista, vierailusta Kastelholman linnaan ja testannut 8-vuotiaalla arkeologiakokemuksen Discover Mammoth Excavation Kit.

Utumies teki sen mihin minä en pysty (tarkoituksellisesti):

Tyhjensin eilen kuudentoista vuoden aikan kertyneet sähköpostit (lähetetyt + roskis). Räjäytin olemattomuuteen lähes 200 megatavua menneisyyttä.

Elinan ajatukset siirtyivät Vesa Immosen väitöskirjasta museoihin:

Erityisesti Kansallismuseossa tulee tunne, ettei Suomessa keskiaikaa oikeasti eletty kirkon ulkopuolella. Keskiajan kuvauksista välittyy muutenkin kuva takapajuisesta ja parhaimmillaankin vaatimattomasta meiningistä. Olkoonkin, ettei täällä eletty uuden aallon harjalla, mutta jotenkin tuntuu että yleinen mielikuva suomalaisesta keskiajasta sisältää liian vähän vivahteita. Johtuisikohan tämä osittain siitä, että kokoelmissa on pyritty korostamaan Suomelle ominaisia tyylejä ja esineiden erityistä suomalaisuutta? Onko tämä jättänyt nämä selkeästi eurooppalaista tyylisuutaa ilmentävät esineet arkistojen hämärään?

Nimimerkki Ruokolahdenkarhu taas huolehtii kouluopetuksen sisällöstä:

Sitä kovasti ihmettelen, että koulussa piti tankata pää kipeänä Kreikan ja Rooman epäjumalia. Mihin sitä oppia on tarvittu? Ei mihinkään. Paljon tärkeämpää olisi ollut kertoa meidän muinaishistoriastamme aina viime sotiin asti. Koulu on jättänyt itselleni valtavan tiedollisen aukon, jonka nyt aikuisena olen täyttämässä. Kuinka on tämän päivän nuorten kohdalla? Millaista on Suomen historian oppimateriali nyt?

Lehdessä Tieteessä tapahtuu oli numerossa 2 Katja-Maria Miettusen artikkeli Muistelu historiakuvien rakentajana. Numerossa 4-5 Mikko Moilasen Arkeometallurgia Suomen esihistorian tutkimuksessa ja Satu Apon Milloin kansanrunoutemme kehitys saavutti huippunsa?

Arkadianmäen tuoreessa numerossa jatketaan romaanien taloushistoriallista tarkastelua. Tällä kertaa vuorossa Mika Waltarin Surun ja ilon kaupunki.

Kai-Ari Lundell kommentoi Hesarin uutista Holokaustin sisällyttämisestä historianopetukseen.

Reijo Valta jatkoi Helsingin Sanomien tekijänoikeushistoria teemasta villiin länteen.

Reija Satokangas kokkasi satavuotiasta hernevuokaa, joka todennäköisesti maistuisi minullekin.

Eva Ahl-Waris oli på svenska katsonut pari mielenkiintoista elokuvaa historian naisista.

Lainavinkeissä oli (viime vuonna) arvioitu Tuula Levon kirjaa Tuulenajama, joka kertoo Teuvo Pakkalasta.

Havaintoja-blogin kirjoittaja oli lukenut läpi Pirjo Tuomisen Satakunta-romaanisarjan. Sain itse tuoreeltaan ensimmäisen osan joululahjaksi. Jäi lukematta ja myöhemmät osat avaamattakin.

Lasten hoidosta ensimäisenä ikävuotena

Lasta odottavan FB-kaverin statuspäivitykset innostivat sanomalehtihakuihin. Löytyi kokonaisuus Lasten hoidosta ensimäisenä ikävuotena, joka oli julkaistu Hämäläisessä 21.6., 5&12.7.1861. Siinä referoitiin kirjaa "Lapsen luonnollinen hoito ensimäisinä ikävuosina, Saksan kielellä kirjoittanut Alois Bednar, ja Ruotsiksi muuttanut Ferdinand Flodin, kaupungin lääkäri Vaasassa". Käännöksen toimittaja ilmoitti aikoneensa sen "Suomen äitien hyödyksi", mutta oli julkaissut kirjan vain ruotsiksi. Suomeksi oli Hämäläisen toimittajan tietojen mukaan ilmestynyt vain "yksi vähäinen kirjainen, nimeltä: "Minkätähden kuolee niin paljon lapsia ensimmäisellä ikävuodellansa"? präntätty Turussa 1859, luultavasti Esivallan toimesta."

Ohjeille oli tarvetta sillä

Ymmärtämättömyyteen ja vääräin luuloin esimerkiksi tahdomme tässä mainita, kuinka yksi äiti vastaisi toisen soimaukselle hänen antavan lapsellensa sopimatointa ravintoa: "Minun uskoni on", sanoi hän, "jos ei lapsi ole Jumalalta määrätty kuolemaan, sen olevan yhtä kaikki minkälaista ruokaa häenlle annetaan." Mikä kauhia, mutta aivan tavallinen eksymys eikö näissä harvoissa sanoissa ole ulospuhuttu!

Ohjeiden antamisen toimittaja sitten aloittaakin juuri ruuasta:

Lapsen vatsa on pieni, ei kuin jumprun vetävä, ja niin rakettu, ettei se ollenkaan voi sulattaa mitään kasvin-aineista ruokaa (leipäpuruja, velliä, potakoita tahi muita semmoisia), jotka siis tällä ensimäisellä ajalla välttämättömästi tuottavat vahinkoa. Semmoisten ainetten täytyy kauvemmin vatsassa sulamista varten viipyä, mutta pienen lapsen vatsa on yhtä suora, jossa ruoka-aineilla ei ole mitään pidätyspaikkaa. Vasta myöhemmin kasvaa vatsalle se eripohja, jossa ruoka aineet taitavat kauvemmin viipyä ja vatsanesteen vaikuttamalla valmistua ruumiin ravinnoksi.

Pesuohjeet kuullostavat hämärästi tutuilta, ainakin viimeisen lauseen osalta:

Lapsi on usein pestävä haileassa vedessä, ensi aikoinensa joka päivä, myöhemmin joka toinen päivä, kahdesti ja kerta viikossa, sitä myöten kun lapsi vanhenee. Pesuveden ei pidä olla kylmempi eikä lämpimämpi, kuin lapsen iho. Parhaaksi lämmintä on se silloin, kuin se paljaaseen kyynäspäähän ei vastaa kylmältä eikä lämpimältä.

Makuuasennon valintaan yksi ennennäkemätön kriteeri:

Seljällään maatessa pöly ja rikat pahemmin putoavat sen varattomiin silmiin.

Kuva poimittu lehdestä St. Nicholas, Vol. 5, No. 2, December, 1877