Sukututkimusta vuonna 1929

Fiktiivistä sukututkimusta 1920-luvun aikakauslehdistä. Suomen Kuvalehti julkaisi numeroissaan 40, 41, 42 ja 43 Veli Giovannin ja A. Tawitzin sarjakuvan, joka kertoo sukututkimuksesta innostuvasta Junnusta.

Sarjakuvan pointtina olleen erehdytyksen jälkeen Junnu palaa oikeaan sukututkimukseen, jonka järjestystä voisi ehkä hieman kritisoida.

Biografiasampotestailua

Eilen avattiin Biografiasampo, joka on uusin Eero Hyvösen ryhmän tuotoksista. SKS:n Kansallisbiografian tekstit on avattu verkkoon (ainakin) vuodeksi ja niihin (sekä paimenmuistoihinsa yms.) on linkitetty koneellisesti dataa. Asianmukaisen datamallin avulla ihmisjoukkoa päästään kääntelemään ennennäkemättömillä tavoilla.

Pyörittelyssä pitää pitää mielessä pohjadatan ominaisuudet sekä koneellisen yhdistämisen rajoitukset. Kyseessä on proof of concept /beta-julkaisu, jonka ylläpidolla ja jatkokehityksellä ei ole rahoitusta. Totisesti toivon, että täky innostaa jonkun rahoitukseen, sillä tältä pohjalta olisi eisen esittelyn perusteella mahdollisuuksia vaikka mihin. Erityisesti jos mukaan saataisiin Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli.

Mutta mitä irtoaa nyt? Otin testikappaleeksi Juho Saarisen, jonka muistelmasta lainasin pätkän pari päivää sitten. Ajattelin helpoksi tapaukseksi, sillä hänen pitäisi esiintyä kahdessa palvelun tietokannassa ja lisäksi linkitetyissä lähteissä. Joten valitsin etusivulta sovellusnäkymän "Henkilöt" ja työnsin googlemaisesti hakukenttään sanat Juho Saarinen.

Tulos ei ollut mitä odotin, vaan pitkä pätkä Juhoja ja Saarisia, mutta ei ollenkaan sitä Saarista, jota hain. Vaihdoin hakusanan pelkkään Saariseen ja syntymäajaltaan varhaisin oli Eliel Saarinen. Avaamalla hänen näkymänsä, löysin hakemani, sillä Juho oli Elielin isä. Ymmärrettävästi KB:n datasta lukien tietonsa ovat minimaaliset, eikä niihin ole saatu linkitettyä mitään.

Mutta Juho Saarinen oli pappi ja Biografiasammon osana piti olla SKS:n tietokanta Suomen papisto 1800–1920. Ad fontes, sanoo historianharrastaja ja huomaa, ettei Saarista ole tietokannassa eikä näin ollen kyseiset olemattomat tiedot ole Biografiasammossa. Ja miksiköhän Saarista ei ole tietokannassa? No, siksi, että "Aluksi on julkaistu tiedot niistä papeista, joiden sukunimet alkavat kirjaimilla F–K."

Väliin F-K jää H, joten Biografiasammosta pitäisi siis olla pari Hohenthal-pappia. Haku nimellä Hohenthal ei tartu sukunimensä muuttaneeseen S. A. Harimaan, mutta löytää kyllä kolme pappia. Vanhin näistä on Otto Mauritz Hohenthal. Hänen nimensä on Klas Emil Hohenthalin isänä matrikkelitekstissään, mutta koneäly ei ole osannut tahi uskaltanut muodostaa välilleen sukulaisuussuhdetta. Sitä ei ole myöskään Klas Emilin poikaan Torsten Mauritziin eikä Lennartiin, jolla on kyllä toinen Klas Emil Hohenthal isänään.

Pappismatrikkelin teksti viliseen paikannimiä ja vuosilukuja, joista julkistusseminaarin mukaan piti syntyä tapahtumatietoja, joita voisi sitten ihailla kartoilla. Mutta Hohenthalien karttoihin on merkitty vain synnyin- ja kuolinpaikat.

Tietokantojen välisten linkitysten / identitettiyhdistelmien olemattomuuden todisteeksi vielä Jorma Harima, jonka isä Samuli Albert Harima (aiemmin Hohenthal) ei ole Biografiasammossa sama kuin Samuli Albert Harima, jolla on poika Jorma Harima, joka on tietenkin eri kuin ensiksi mainittu.

Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Hyvönen onnistui herättämään hitusen turhan korkeita toiveita.

Esseestä opittua

Essee kurssille Kartanoläänejä ja kirkkoja Varsinais-Suomessa palautettu ja kaikenlaista siitäkin opittu - tarkoituksen mukaisesti

Itse asiasta. Jonkun sattuman kautta eteeni osui Kiukku-Niku eli Stiernkors/Särkilahti-suvun Nils Pedersson. Luulin, että saisin esseen aikaiseksi sosiaalisista suhteistaan, mutta varsinainen aihe olikin kaksoisidentiteettinsä porvarina ja rälssimiehenä. Tuoreempien aikojen perstuntumalla tuntui konfliktilta, mutta tuore tutkimus oli yhtä mieltä siitä, ettei tämä ollut ongelma. Eli samalla kertausopin, ettei perstuntumaa tai muitakaan oletuksia kannata käyttää, vaan ottaa asiasta niin selvää kuin mahdollista.

Esseeseen tuli pätkä myös Georg Haggrénin luennolla esittelemästä kartanolääniajatuksesta, jonka mukaan keskiajan alussa suvuilla on ollut isot tilukset, jotka ovat sittemmin hajonneet. Särkilahti mainittiinkin kalvollaan ja sen sijainti niemellä mahdollisti yksinkertaisen tarkistusharjoituksen. Mistä päästään karttoihin.

Karttojen nimistä Kansallisarkistossa. Huithapeli kun olen kirjoitin iloisesti johtopäätöksiä varhaisimmasta kartasta Särkilahti; Tiluskartta ja selitys 1731-1731 (A103:54/1-2) kuvitellen (!) sen esittävän Suur-Särkilahtea. Vaikka kartan vasemmassa yläkulmassa lukee aivan selvästi Lill Särckilax. Syytän tietenkin itseäni, mutta ihan pikkasen ihmettelen kyllä luetteloijaakin. Eikö Vähä-Särkilahti irronnut näppäimistöstä?

Verkkosivuista. Tärkein kirjallisuus löytyi verkkohakuun osuneen ruotsalaisen väitöskirjan kautta, vaikka siitä itsestään ei ollut hyötyä. Verkkohakuihin osui myös aivan uskomatonta kuraa. Pienen kunnan esittämän epätarkkuuden tilan keskiaikaisessa omistuksessa vielä ymmärrän, mutta "helmi" oli museonjohtajaksi ja filosofian tohtoriksi esittäytyvän tilaustekstissä:

"Sen vihki piispa Magnus Skärnkors (suomennettu täysin käsittämättömällä tavalla muotoon Maunu Särkilahti), joka todennäköisesti saapui tänne sukukartanostaan Laukosta, kuten Piilonen on arvellut."

Magnus Nicolain vaakunasta johdettu suvun nimi on STJÄRNkors, Eric Anthonin ÄSF-artikkelin kodifioimana. Särkilahti on saman suvun omistuksessa ollut maatila eikä sukunimisuomennos. Laukko oli piispa Arvid Kurjen sukukartano, ei edeltäjänsä Magnuksen.

Mutta älkää tätäkään verkkosivua virheettömäksi luulko.

Nordlundin veljesten rikos

Juho Saarinen (s. 18.6.1846) kirjassaan Muistelmia lapsuudenajalta ja kouluvuosilta (1920) kertoo Jyväskylän ala-alkeiskoulussa syksyllä 1859 tapahtuneesta. Hän puhuu veljeksistä Viktor ja Janne, mutta antaa niin paljon lisätietoja, että ylioppilasmatrikkelista löytyy helposti Nils Viktor ja Johan Jacob Nordlund. Matrikkelin mukaan vanhempansa olivat metsäkasööri, rokottaja Nikodemus Nordlund ja Johanna Kekoni. Saarisen sanoin veljekset olivat "kotiperäisin puolisivistyneestä perheestä" ja "saaneet sangen puutteellisen kotikasvatuksen, sillä heidän äitinsä oli vähäisillä järjenlahjoilla varustettu nainen ja sentähden kykenemätön istuttamaan lapsiinsa oikeita siveellisiä periaatteita."

Ja mitä 10- ja 12-vuotiaat pojat sitten tekivät? Paikallisessa kirjakaupassa oli myynnissä laskennon oppikirjan vastauskirja, mutta sitä ei tietenkään myyty koululaisille.

Tämä kielletty kirjanen herätti Viktor ja Janne nimisissä veljeksissä sen pahan himon, että he rupesivat haluamaan tavalla millä tahansa saada sen itsellensä ja he päättivät näpistää sen kirjakaupasta. Sen saatuaan käyttivät he sitä koulussa luvunlaskua harjoittaessaan niin varomattomasti, että opettaja sai jollakin tavalla tietää heillä olevan tuon kielletyn kirjan. 

Asiasta tuli ankara tutkinto, jota kesti hyvin kauan, sillä veljekset koettivat valehdella ja luikerrella sinne ja tänne. Monen tukkapöllyn jälkeen tunnusti viimein nuorempi veli kirjakaupassa käydessään kähveltäneensä kirjasen, ja opettajan kysyttyä, minkätähden hän sen teki, vastasi Janne: "Paha henki vietteli ja Viktor käski." 

Opettajan käskystä pidimme me toverit veljeksien asunnossa kotitarkastuksen, saadaksemme selville, olisiko heillä ehkä muitakin kähvellettyjä kirjoja. Ei mitään löydetty. 

Rangaistukseksi tuli kuitenkin molemmille erottaminen koulusta, mikä tapahtui seuraavalla tavalla. Pastori [Grahn] avasi koulusalin ovet selkoselälleen, asetti Viktorin seisomaan ovelle ja antoi vauhtia otettuaan hänelle sellaisen takapotkun, että hän lensi miltei suinpäin porstuaan sekä meni sitä tietänsä. 

Nuorempi veli jäi kokoilemaan heidän koulukapineitaan ja sai ilman potkua poistua koulusta. Täten olin tilaisuudessa ainoan kerran eläessäni näkemään miten juhlallisesti ennen vanhaan poikia "potkaistiin pois koulusta".(s. 125-126)

Kuva Fyren 28/1902

Kartanoista, jossain määrin kivisistä

Kurssin Kartanoläänejä ja kirkkoja Varsinais-Suomessa viimeinen luento pidettiin eilen.

Georg Haggren aloitti kertaamalla kurssin suoritukseen sopivan esseen ominaisuudet ja korosti minusta yllättävän voimakkaasti lähteiden merkitsemistä ja sitä, ettei lähteeksi kelpaa mikä tahansa painettu teksti.

Varsinaisena aiheena olivat kivikartanot ja aloitettiin kirjallisuudella. Haggrenin mukaan Jutikkala&Nikander -kartanosarja on "parhaasta päästä". Henk. koht. olen useimmiten pettynyt sen tietosisältöön joko puutteiden ja ilmeisten virheiden vuoksi. Vuosien kokemuksella suhtaudun varauksella jokaikiseen kartanoesitykseen. Erityisesti, jos niissä ei ole lähdeviitteitä tai jos lähdeviitteet osoittavat pääasiassa Jutikkala&Nikanderiin. Liian usein on tehty oletuksia, kirjoitettu ympäripyöreyksiä tiedon tai tutkimuksen puuttuessa ja kiillotettu hirsisiä seiniä ja paskaista pihaa.

Haggren mainitsi myös Ruotsissa 1966-1971 julkaistun kirjasarjan Slott och herresäter i Sverige, joka ei ole tullut vastaan. (Eikä sitä tosiaankaan suositellut Nordiska museetin informaatikko, kun Sundia kirjoittaessani yritin löytää Munkkiniemen päärakennukselle verrokkeja. Ikimuistoisestihan hän luetteli vain kirjallisuutta Suomesta. Onnekkaasti löysin kuitenkin Kansalliskirjastosta asiallista rakennushistoriaa.)

Pääaiheesta eli kivisistä kartanorakennuksista muistan jonkun kirjoitusharjoituksen yhteydessä selanneeni jotain kirjaa, mutta Haggren ei moista maininnut. Hämmästyttävän monet esittelemistään kohteista tuntuivat täysin oudoilta. (Vaikka olen blogiinkin vuonna 2011 kirjannut niistä yhden listauksen. Näköjään tänne kirjoittaminenkaan ei takaa muistijälkeä.)

Ja joukossa oli Vuorentaka, jossa käynnin muistin, mutta en sitä, että rakennus oli osin 1500-luvulta.

Tietenkin käytiin läpi myös lähteet, joissa oli minulle uutuuksia. (Ehkäpä siksi, että niitä harvemmin on kartanoesityksiin merkitty tai niissä käytetty?) Muistiin 1600-luvun lopun säteritarkistukset tilissä 6944, täytyy joskus vilaista.

Arkeologisia kaivauksia lueteltiin ja Haggrenin loppukaneettina oli, ettei niitä ole tehty viimeiseen kymmeneen vuoteen. "Haa, hän ei siis laske Tavastkullaa kartanoksi" ehdin ajatella, mutta ennenkuin tyytyväinen hymy levisi kasvoilleni niin takaani huomautettiin kyseisistä kaivauksista. Haggren ei ottanut kantaa Tavastkullan kartanostatukseen ja tarkkaan otettuna minäkin valitin kesällä ensisijaisesti siitä, että paikalta on turha etsiä 1500-luvun aatelin elämää. (Eilen muuten kyseiseltä kaivaukselta jaettiin tietoa piiposliinista, joka keksittiin 1700-luvun puolivälissä.)

Sofia Nordenkraftin elämästä

Christina Sofia Nordenkraft syntyi Turussa 3.3.1807, jos myöhempiin rippikirjoihin on uskomista. Koska kastetta en löytänyt, varhaiset vaiheensa ja sukutaustansa jää epäselväksi. Muita Nordenkraft-sukunimeä käyttäviä en verkkohauista löydä.

Vuonna 1823 Sofia on mamselli Uudessakaarlepyyssä ja asuu Anna Stecksénin omistamalla tontilla 52 . Kun Stecksén meni 27.7.1827 naimisiin pitäjänapulainen Jacob Wilhelm Ahlqvistin kanssa, muutti Sofia heidän talouteensa. (RK 1817-1823 s. 38, 1824-1833 s. 38, 82). Vuonna 1832 hän otti muuttokirjan Vaasaan. Seuraavina vuosina hän ei ole täysin huomaamaton henkilö, sillä Topelius kirjoittaa päiväkirjaansa 20.8.1838 "Mötte ett par chaisar heligt folk, hvaribland Sophie Nordenkraft." Heligt viitannee herännäisyyteen.

Vaasasta Sofia sai muuttokirjan Ylivieskaan, jossa hän oli osa herännäiskappalaisen Jonas Laguksen taloutta vuosien 1838–1839 aikana (RK 1834-1840 s. 110; Lämsä, Kalevi: Jonas Lagus (1798–1857) kasvattajana ja opettajana ? —'En siksi, että olisin opettajanne...'). Mutta muuttokirjansa Ylivieskaan kirjattiin vasta tammikuussa 1839.

Seuraava havainto on vuodelta 1846 Lapualta, jossa Sofia Nordenkraft "piti koulua paraasta päästä heränneitten pappien lapsille". Sofia oli läheisessä suhteessa Lapuan pitäjänapulaisena toimineeseen Nils Gustaf Malmbergiin ja tämän vaimoon, joka kuolinvuoteellaan 1851 uskoutui Sofialle avioliitossa kokemastaan mustasukkaisuudesta. Tämän jälkeen liikkui huhuja Malmbergin aviorikoksesta ja siveettömästä elämästä ja on todistettu, että Sofia oli näiden ensisijainen lähde. (Eliel Aspelin-Haapkylä: Alfred Kihlman: Elämän kuvaus. 1; Teppo Ylitalo: Nils Gustav Malmberg (1807–1858))

Lapualta Sofielle annettiin 31.12.1851 päivätty muuttokirja, jonka mukaan hän oli tullut seurakuntaan 1831 Uudestakaarlepyystä. Tämä otettiin vastaan Keuruulla, jossa Sofiesta tuli Malmbergin vaimovainajan veljen lasten kotiopettaja (RK 1849-1855 s. 2). Yksi lapsista muistelee

Ankara oli meidän Sophia Nordenkraft. Kun eräs pieni poika kartalla näytti pohjoista etelän asemasta, tarttui opettaja hänen sääriinsä ja yks kaks keikahutti pojan seisomaan pää alas, lyödä läppäsi osituspuikollaan ja sanoi sitten: "No tiedätkös nyt missä etelä on?" Paljon me kuitenkin pidimme hänestä ja olemme hänelle kiitollisuudenvelassa siitä tarkkuudesta, millä hän opetti varsinkin sisälukua. - Kun hän sitten, oltuaan meillä 3 1/2 vuotta erosi meiltä, lupasi isäni hänelle elinkautisen eläkkeen, 25 ruplaa vuodessa, ja hän pysyi kuolemaansa asti perheemme lämpimänä ystävänä. (Lydia Hällfors: Äidin muistelmia. s. 29-32)

Vielä syksyllä 1854 Sofia oli matkalla Ylihärmästä kohti Keuruuta ja Bergrothien perhettä. (Alfred Kihlman: Elämän kuvaus. 1)

Sanomalehdet eivät kerro mitään ennen ilmoituksia, joilla Sofia elämänsä loppupuolella hakee täysihoitolaisia kotiinsa Vaasassa, jone hän siis on päätynyt.

Sanomalehdestä selviää myös Sofien kuolinpäivä: 29.12.1878.

Jo kaksi kuukautta myöhemmin hänen omaisuutensa myytiin huutokaupalla. Köyhyydessä Sofia ei elämäänsä lopettanut.

Omaisuutensa hän testamenttasi hyväntekeväisyyteen varattomille vanhoille ja naimattomille säätyläisnasille.

Täydennysosia

1) Kesän lopulla Seurasaaressa liikkuessani huomasin ensimmäistä kertaa (muistaakseni) virstanpylvään ja nappasin kuvan. Skansenillahan näitä oli enemmän ja ajoituskyltein varustettuna.

2) Mia Korpiolan kommentin perusteella kirjoittelin äskettäin perintöoikeudesta. Huomattavasti informatiivisempi on sittemin ilmestynyt Korpiolan oma blogiteksti Kiltit lapset perivät, tuhmat eivät – reformaation vaikutuksia perintöoikeuteen. (SSH-tutkimuksessani on 1600-luvulta perinnönjako, jossa yhden tyttären isompaa osaa perustellaan avuliaisuudellaan.)

3) Helsingin kaupunginmuseon näyttelyn Suruton kaupunki tiedotustilaisuudessa oli varattu hienot tarjoumukset ainakin tusinalle, mutta paikalla oli yksi kaupunkipolkutuottaja, yksi museovinkkaaja, yksi bloggaaja (siis minä) ja kaksi, joita en tunnistanut ja jotka eivät vaikuttaneet valtamediassa työskenteleviltä. Ennen tilaisuutta todistin yhden radiohaastattelun äänityksen.

Ymmärrettävästi seuraavana sunnuntaina museonjohtaja Tiina Merisalo twiittasi "Luin sunnuntaiaamun lehden. Kulttuuriosastoa yhteensä 8 sivua. Kirjallisuusarvosteluja tai muita -juttuja 8 kpl, konserttiarvosteluja tai musiikkijuttuja 3, teatteriarvosteluja 2, elokuvaa 1. Ei yhtään museo-/näyttelyarvostelua. Kiinnostaisi kuulla @hsfi miten näitä valitaan?". Saamatta ainakaan julkisesti vastausta.

4) Kirjoitustani Siansaksa ja lampaanlatina olen täydentänyt jo tässä ja tässä. Toukokuussa Ylen julkaiseman Odofosadafaatkodofo dedefededefe-kidifieltädäfä? -artikkeli linkitti Ulla-Maija Forsbergin tekstiin, jossa maininta "Ruotsin kielessä leikiteltiin myös “viikunakielellä”, joka toimi kontinkielen tapaan niin, että sanaan liitettiinfikon ’viikuna’ ja alkutavut vaihdettiin. Näin slangiin ilmestyi 1910-luvulla autoa tarkoittava fiude, fiutsi, fiutsika; sen alkumuoto oli ruotsin *fiudo-akon (tjs.) yhdistelmästä *auto-fikon ennen kuin auton nimeksi ruotsissa vakiintui automobil-sanan lopputavu bil. "

5) Toukokuun Ruotsin reissullani katsastamaan Karlskronan merimuseoon on Ruotsin opetusradiolla videoitu kierros. Näköjään missasin oikeasti jotain kun käyntini aikana meren alainen putki oli suljettu.

6) Yhä vaan kiinnostavista Välimeren merirosvojen suomalaisista uhreista, joista pohjatiedot tässä blogitekstissä, löytyi yksi uusi esimerkki Victoria Magnussonin opinnäytteestä Det stora Medelhavet och den lilla människan Tre perspektiv på svenska sjömäns fångenskap i Marocko 1754–1763. Vuonna 1754 kaapatulla aluksella Mercurius oli "Kåcksmat Marcus Österman, Finland, ogift, 20 år". Otsikon mukaisesti hän oli vankina Marokossa. Muutamia miehistön jäseniä vapautettiin 1756, mutta Marcus määrättiin keisarin kortinavaajaksi.

7) Tukholman armeijamuseon taannoinen kiinnostava näyttely sotapeleistä tuli mieleen kun tiedoksi tuli Tomas Karlssonin väitöskirja Låtsaskrigen: föreställningar om krig, maskulinitet och historia i krigsspel under 200 år.

8) Kestikievarien päiväkirjasta on ollut blogissa liikennetilastoksi ja pikkulan pyyhintävälineeksi. Olen myös tallentanut arkistossa nähdyn esimerkin 1860-luvulta, mutta ruotsalaisessa blogissa esiteltiin (myynnissä ollut) päiväkirja vuodelta 1792.

9) Ja kun pari päivää sitten pääsin kehumaan Kankaisia autenttiseksi kotikartanomuseoksi, niin Kari Hintsala huomatti, että Åbo Akademin säätiö on luopumassa Maskun ydinkeskustan tuntumassa sijaitsevan Kankaisten kartanon omistajuudesta.