tiistai 15. lokakuuta 2013

Upea suomalainen menestystarina

Internet-tonttujen ja bittiväen ansiosta törmäsin nimeen Hanna Rauta ja älysin varata kirjastosta hänen kirjansa Kalle Antinpoika (1938). Sen luin parissa tunnissa ja nautin joka hetkestä. (Jos joku muu innostuu kokeilemaan, niin lukemista helpottaa, kun muistaa, että hämäläisissä murteissa oli l siinä missä nykyään d.)

Raudan modernilta maistuneen kielen lisäksi kirjassa viehätti maaseudun kuvaus. Se oli erittäin todennäköisesti realistista, sillä kirja kertoi Raudan isästä (1839-1919) ja perustui arvatenkin sekä tämän tarinoihin että Raudan paikallistietouteen. Jonkinlaista tutkimustakin Rauta on ehkä tehnyt muistitiedon aukkojen peittämiseksi. Sillä
"Aikaisemmin nukkuneiden lasten yksilöllisyys, jopa nimetkin, häipyivät unohduksen hämärään, kun nuorin sarja keikkui isän ympärillä. - Oli senkin niminen, ja oli senkin niminen - koetti isä muistella, milloin häneltä kysyttiin entisiä asioita, mutta lastensa lukumäärääkään ei hän tarkoin muistanut eikä muistuttelemalla päässyt siitä selville."
Torppareiden(kin) jälkeläisenä minuun vetosi tietenkin myös Kallen elämänkaari. Lapsuutensa torpasta poisajettu ostaa vanhoilla päivillään ensin samaisen kartanon tyttären kotikartanon ja lopuksi vielä entisen herransakin kartanon. Nousu on tapahtunut velkarahalla, mutta myös armottomalla työllä, jota Rauta kuvaa lähes joka sivulla. Tyylikkäästi, ilman ylisanoja.

Parhaillaan/taas käytävän pakkoruotsi-keskustelun osaksi toinen tekstinäyte Kallen isän selittäessä kartanon lasten kieltä
"Reisumiehelle se olis hyvin tarpeellinen taito, sillä jos se huutelee ihmisille torilla, että tulkaa ostamaan voita, nin ei kukaan käännä päätänsäkkän sinneppäin, mutta jos huuletaan niille että möör, nin herrasväki ryntää siehen oitis ja kauppa käy kuin siimaa. Paras on, että sinäkin aikonaan opettelet sanomaan möör, sillä ilman ruottia ei tässä maalimassa pitkällekkän päästä. Sano nyt möör minun perässäni."
Ilmeisesti Kalle ei muuta ruotsin kielen sanaa oppinut ja kirjoittamisenkin vasta aikuisiällä. Kouluakaan ei käynyt, mutta silti pärjäsi enemmän kuin hienosti. Taloustirehtööriksi asti.

Tyttärensä Hanna puolestaan kiersi koko maailman ja kirjoitti matkastaankin kirjan. Ja poikansa Väinö on luokiteltu talousvaikuttajaksi.

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuva
Sigfrid August Kenäsen maalauksesta Hämeestä (noin 1893)

3 kommenttia:

Kari Rydman kirjoitti...

Kaisa, mistä sait tuon Keinäsen kauniin kuvan? Teen siitä juttua, mutta värillistä en vielä ole löytänyt mistään.

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Aah, tällä kertaa oli jäänyt Daniel Nyblinin nimestä linkki pois. Hänen kuvaamansa lasinegatiivit tarjoaa digitoituina käyttöön Kuvataiteen keskusarkisto. Ehkä siellä osaisivat kertoa taulun nykyisen olinpaikan ja/tai värikuvan saatavuuden.

Kari Rydman kirjoitti...

Kiitos! Julkaisin jo, ja liitin linkin sinun blogiisi.