Sukututkijan loppuvuosi: 2010-07-25

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 56

Kokemäeltä New Yorkin satamaan 24.4.1910 tullut 21-vuotias Fanny Heinonen jätti Kokemäen Kuurolaan tätinsä Lovisa Elosen (?).

Samasta naisihmisestä nimestä huolimatta ei ollut kyse kun Kokemäen Mäkikylässä asunut Wilho Heinonen hyvästeli 16-vuotiaan tyttärensä Fannyn alkuvuodesta. Kokemäellä syntynyt Fanny tuli New Yorkin satamaan Celtic-laivalla 30.3.1913. Hän oli menossa Minnesotan Duluthiin, jossa odotti sisar Hilja, jonka T:llä alkavasta uudesta sukunimestä ei valitettavasti saa selvää.

Hilja oli itse tullut 20-vuotiaana Bostonin satamaan 31.1.1907 Ivernia-laivalla, jonka kyydissä tulivat Kokemäeltä myös Verner Viikari ja Kalle Bärholm. Nämä kolme ja muutama muukin ilmoitti vastaanottajakseen Johan Rosnellin Minneostan Hibbingissä.

(Kokemäellä 18.3.1893 syntynyt Juha Edvard Heinonen otti passin Amerikkaan 5.12.1912 Köyliön Kankaanpäästä, jossa oli renkinä.)

Lähteet:
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1910; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_1461; Line: 26; .)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1913; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2039; Line: 16; .)
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Kalevi Salmen keräämät tiedot Köyliön siirtolaisista

Suurvalta-ajan naisista

Se, että 1600-luvun Ruotsi soti lähes tauotta tarkoitti, että miehistä oli rauhan töissä puute. Naisen ei olisi pitänyt koskea auraan eikä hoitaa muita eläimiä kuin lehmiä, mutta jos oli pakko niin oli pakko. Ei voinut ottaa palkollisia kun ei ollut mistä ottaa.

Maaseutukaupunkien (joihin kaikki Suomen puolen kaupungit kuuluivat?) porvaristalouksista vain 20-25 %:lla oli 1680-luvulla renki tai piika. Ja tätä ennen vielä harvemmalla. Vastaavasti hoiti moni papin vaimo pappilaansa yksin. Normaalin taloudenpidon lisäksi heidän piti varautua kestitsemään parempisäätyisiä matkaajia.

Aatelin rouville miesten poissaolo tai lopullinen poismeno antoi mahdollisuuden huomattavaan taloudelliseen vaikuttamiseen. Mutta heihin alkoi vaikuttaa jo 1600-luvun aikana uusi ihannekuva: naisen piti olla heikko, arka olento.

Referoitu Kekke Stadinin artikkelista Stormaktskvinnor, kirjassa Makt & Vardag. Hur man styrde, levde och tänkte under svensk stormaktstid. 1993

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Säähistoriaa

Minulta meni erinäisiä minuutteja, ennenkuin tajusin miksi Markus Hotakaisen tuore kirja Suomen säähistoria ei alkanut jääkaudesta tms.

Siksi, että se on "Suomen" säähistoria ja alkaa täten vuodesta 1917. Tai tarkemmin sanottuna säästä 6.12.1917. Lämpötila plussan puolella jopa Sodankylässä ja Kajaanissa sekä Kuopiossa vain yksi pakkasaste.

Vastaavasti on joka vuodelta poimittu joku säätilaan, sen ennustamiseen tai tiedottamiseen liittyvä aihe. En tiedä lukeeko tämän joku alusta loppuun, vuosijako houkuttelee enemmänkin hyppäämään itseä kiinnostaviin asioihin. Jonka jälkeen pystyy toteamaan mielenkiintoisia asioita, kuten "elämäni ensimmäinen joulukuu oli harvinaisen lämmin". Tai toteamaan, että kesä 1991, jonka muistan ylenmääräisen lämpimänä olikin tulivuoren purkauksen pimentämä?

Mutta vastausta mummoni kysymykseen "minä vuonna oli se suuri myrsky, joka kaatoi kirkonmäen puut" täältä on turha etsiä. Kullekin vuodelle on varattu vain yksi aukeama.

Säätä on kyllä jaksettu muistella ja ihmetellä. Alla raportti Mikkelistä maaliskuussa 1761 (Inrikes tidningar 26.3.1761). Talvi oli ollut runsaslumisempi kuin miesmuistiin, vaikeuttaen metsätöitä.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Leikkaa ja liimaa Adrian Gottlebenit

Porin kappalainen Gabriel Gottleben antoi Porissa 15.6.1729 syntyneelle pojalleen nimen Adrian. "Adrian Gabrielis Gottleben" oli Porin triviaalikoulun ylemmän kollegan luokalla 1738. Adrian vanhempiensa kanssa Porin rippikirjassa 1744-50 sivulla 40.

Gabrielin veli Adrian (vanh.), joka oli kauppias Porissa, sai pojan 11.9.1733 ja antoi tälle nimeksi Adrian. Edellisen serkku siis. "Adrianus Adriani Gottleben" oli Porin triviaalikoulussa 7.4.1746-1750 ja hänellä on ehtoollismerkintöjä Porissa 1749-1753. (RK 1744-50 s. 30 ja 1751-58 s. 71)

Adrian Gottleben kirjataan Turun yliopistoon kevätlukukautena 1747 ja hänet mainitaan tukholmalaisena kauppiaana.

Kauppias Adrianin (vanh.) tytär Justina saa lapsen ja tätä Porissa kastettaessa on kummina merimies Adrian Gottleben 3.3.1757. Merimies Adrian Gottleben on kummina Porissa myös 27.6.1757, seuranaan enemmän tai vähemmän läheisiä sukulaisiaan.

Tukholman henkikirjassa 1760 (jota indeksoidaan vapaaehtoisvoimin, hieno juttu) on alueella Klara Västra Nedre, korttelissa Orgelpipan (urkupilli, siis) tehtailija Adrian Gabriel Gottleben. Itse kuvaa katsomalla selviää, että hän oli tuolloin 30-vuotias sinkku. Syntynyt siis noin vuonna 1730. (Google-hakujen perusteella Orgelpipan on nyky-Tukholmassa Vaasakadulla, lähellä pääasemaa.)

Tukholman suomalaisessa seurakunnassa siunattiin 34-vuotiaana ja naimattomana 6.12.1761 kuollut Adrian Gottleben. Kuolinikä viittaa syntymävuoteen 1727.

Kymmenisen vuotta myöhemmin, myös Tukholmassa, meni Adrian Gottleben naimisiin 21.3.1772 Jakob och Johannes seurakunnassa Brita Christina Lindbergin kanssa. Morsiamesta tiedetään: "Johan Henric Lindberg (f. omkring 1719, d. 1777)... med sin hustru Helena Berg (f. 1729, d. 1788), dotter av destillatorn Mathias Berg, hade han tre barn: dottern Brita Christina (f. 1719 d. 1821), vilken slutade sina dagar i Göteborg som änka efter grossören Adrian Gottleben, ..."

Eli kun Inrikes tidningar 2.2.1803 raportoi Adrian Gottlebenin, joka ennen oli tukholmalainen tukkukauppias, kuolleen Göteborgissa 9.1. 73:n vuoden ikäisenä, niin kyse on samasta henkilöstä. Kuukautta myöhemmin, 30.3.1803, Inrikes tidningar kuuluttaa Adrian testamentista mainiten vaimon etunimiksi Brita Christina. Kuolinikänsä perusteella tämä Adrian oli syntynyt noin vuonna 1730. Ei välttämättä Porissa, tietenkään.

Lähteet:
Bergholm, Hiski, Jäntereen Porin triviaalikoulun matrikkeli, yo-matrikkeli, Ruotsista indeksoidut historiakirjat, digitoidut sanomalehdet ja Stockholmskällanista Olof Byströmin teksti Med Bellman på Haga och Norra Djurgården.

Gottlebeneitä ruotsalaisista lähteistä

Sain päähäni hakea Gottlebeneitä äskettäin indeksoiduista ruotsalaisista historiakirjoista.

Lämmitellään kuitenkin ensin kotimaisella sanomalehdellä. Helsingfors Morgonbladetissa julkaistiin 6.10.1842 Walleniuksen suvun historiaa ja todetaan "Maria Josefsdotter Wallenius född 1678... var först gift med Kyrkoherden Gottleben i Kristina med hvilken hon hade 3 barn: Karl, häradskrifvare i Sverige 1743, samt Maria och Elisabet..." Marian sukunimeä ei mainita Johan Gottlebenin vaimona Bergholmin taulussa 1, mutta se löytyy sivun 1460 täydennyksistä, jossa todetaan Lisa-tyttären eläneen naimattomana vuonna 1681. Aikamoinen saavutus, kun äitinsä oli syntynyt vasta 3 vuotta aikaisemmin.

Olisikohan poika Karl sopivan ikäinen olemaan Carl Johan Gottleben, joka meni 28.8.1733 naimisiin Hedvig Maria Istebenin kanssa Tukholman lähellä Sängan seurakunnassa?

Ulrika Gottleben synnyttää avioliiton ulkopuolella 22.11.1763 pojan, joka saa nimekseen Gustaf kasteessaan Ytterjärnan seurakunnassa Tukholman lähellä. Gustaf kuolee 13.12.1763. Onko tämä Bergholmin taulusta 3 Ulrika (s. 21.10.1738), joka nuoruuden erehdyksen jälkeen menee naimisiin vuonna 1777? Vai joku ruotsalainen heitukka?

Gustaf Hindr. Gottleben ja Anna Nordgren menivät naimisiin Tukholmassa 3.11.1780. He saavat pojan 7.11.1781, mutta hänet kastetaan vasta (?) 7.11.1785 tarkemmin määrittelemättömässä Tukholman seurakunnassa nimellä Johan Gustaf.

Paul Gottleben mennyt naimisiin 9.11.1798 Klaran seurakunnassa Tukholmassa Anna Elisabet Graffin kanssa. Kyseessä sopisi hyvin olemaan Porissa 25.1.1772 syntynyt Paul, jonka Bergholm (T.14) on arvellut kuolleen pienenä, mutta, jonka Kotivuori on löytänyt Uppsalasta 12.11.1796 ja numeroinut U923.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Olivatko kymmenykset kymmenyksiä?

Tehdäkseni nykyiseen projektiini kuuluvan 1500- ja 1600-lukujen vaihteessa eläneen talonpojan elämän kuvauksesta mahdollisimman täydellisen selailin erinäisiä maataloushistorioita. Kirjoittaessani ajan ja alueen yli tehdyistä yleistyksistä tajusin, että parasta oli palata Tompan ikiomiin verokirjauksiin, joiden pitäisi parhaiten kuvata juuri hänen viljelyään.

Olin kerännyt verotileistä aika monta kymmenysten maksua, mutta olin toistaiseksi etsinyt vain tilan nimeä ja oikeaa etunimeä yrittäessäni hahmottaa Tuomaksen isäntäkauden pituutta. Nyt pitäisi saada sitten tolkkua siitä muusta sisällöstä.

Jo parin esimerkin perusteella oli selvää, että kirjaukset olivat lähes joka vuosi erilaisia. Pitäähän sitä kirjureiden päästä toteuttamaan luovuutta muussakin kuin alkukirjaimien koristelussa. Kotihyllystä löytyvä Anneli Mäkelä-Alitalon Vanhat käsialat ei auttanut, vaikka siinä olikin monta esimerkkiä kymmenysluetteloista. Tiina Miettisen kirjoittamasta osudesta Sukututkimuksen jatko-oppaassa selviää, että "kymmenysvero kannettiin vuodesta 1602 lähtien kylvön mukaan". Eli kaksi erillistä numerosarjaa (silloin kuin niitä on kaksi) ovat kylvö ja maksetut kymmenykset. Ja vuotta 1602 ennen kymmenykset laskettiin arvioidusta sadosta.

Ennen kuin ehdin alkaa tehdä omia laskelmia luin Irja Säihkeen kirjan Varsinais-Suomen maanviljelys ja karjanhoito 1500-luvulla (Varsinais-Suomen historia V:5. 1963) lauseet "Jos kymmenysluetteloissa esiintyvät veromäärät olisivat tosiaan kymmenesosa sadosta, voisimme niiden perusteella laskea sadon kokonaismäärän. Mutta tätä laskutoimitusta käyttäen huomaamme, ettei kertomalla kymmenykset kymmenellä saada edes vuotuista kylvöä vastaavaa määrää." Entä suhteet ilmoitetun kylvön ja kymmenysten välillä 1600-luvun puolella? Mikä oli oletettu sato - löytyy varmaan jostain kirjasta, mutta...

Vuonna 1616 Tuomas ja naapurinsa Henkka kylvivät molemmat 3 tynnyriä ruista ja 2 tynnyriä ohraa ja maksoivat kymmenyksiä vastaavasti 18 kappaa ja 12 kappaa kumpikin. Kuten kaikki tietenkin muistavat on kappa 1/32 tynnyristä. 3 tynnyriä ruista on 96 kappaa, josta 18 kappaa on 19% ja sama suhdeluku tulee ohran osalle. Kymmenen vuotta myöhemmin on tainnut olla katovuosi, sillä Tuomas on laittanut peltoon 5 tynnyriä, mutta maksaa vain 20 kappaa kymmenyksiä. Seuraavina vuosina hän maksaa kymmenyksi ohrana ja rukiina yhteensä 30 kappaa ja tämän päälle vielä 2 kappaa kauraa ja 2 kappaa herneitä. Vuoteen 1611 verrattuna tämä tarkoittanee 5 tynnyrin kylvöä ruokaviljan osalta.

Vuosisadan alun katovuodet erottuvat selvästi. Vuonna 1603 Tuomaksen kylvö oli 4 tynnyriä ruista, 1 tynnyri ohraa ja 1/2 tynnyriä kauraa, mutta hän maksoi kymmenyksinä vain kapan kutakin. Vuonna 1605 Tuomas kylvi ruista 3,5 tynnyriä, mutta maksoi oletusarvoisen parinkymmenen kapan sijaan kymmenyksiä vain 8 kappaa. Tarkoittavatko vuoden 1604 tyhjät kymmenyssarakkeet ettei Tuomas pystynyt maksamaan mitään? Kylvöä oli ollut yhteensä 5 1/2 tynnyriä.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Mitä varten heinäkuun 27 päivää "seitsemäksi unikekoksi" puhutellaan?

"Kysyttyäsi tuonan: mitä varten heinäkuun 27 päivää "seitsemäksi unikekoksi" puhutellaan? vastaan: nimet, jotka almanakassa kullekkin päivälle ovat pantut, ovat enimmiten profeettain, apostolitten, pispain, martyrein ja pyhäin-isäin nimiä, joidenka muisteen paavilaiset tahtoivat säilyttää sillä tavalla, että pistivät heidän nimet ja elämän vaiheet kirjaan, jota puhuttelivat nimeltä: kanon, josta yksi läksy joka päivä munkkein kehoitukseksi luostareissa luettiin. Koska almanakkoja taas sittemmin ruvettiin tekemään, pistettiin taas nuot nimet almanakkaan, että paavilaiset, joilla kullakin oli omituinen varjelus-pyhimyksensä, saivat tiedon, koska sen ja sen nimipäivä oli, saadaksensa sen kukin puolestansa pitää ja pyhittää. Nykyaikoina on sentään useoita muitakin nimiä almanakkaan pantu, siitä huolimatta jos ovat pyhäin nimiä olleet tahi ei.

Mitä nyt kysymyksessä olevaan päivään tulee, puhuupa tästä pyhäin-miesten, munkeilta koottu historia: Seitsemän unikekoa olivat seitsemän kristittyä, nimeltä Maksimilianus, Malkus, Martinianus, Dionysius, Johannes, Serapio ja Konstantinus, jotka Rooman keisari Desion aikana, hirmuisen vainon tähden pakenivat Efeson lähellä olevalle Selion vuorelle ja lymysivät eräässä siellä olevassa luolassa. sielläpä heidät sanotaan nukkuneen vuonna 249 ja heränneen 202 vuotta sen jälkeen, eli v. 451, keisari Teodosius II:n hallitus-aikana. Heidän herättyä unesta pantiinpa Malkus kaupungista leipää ostamaan. Tultua sinne, hämmästyi Malkus, nähtyänsä pyhän ristin Efeson torilla pystytettynä. Viimein kävi hän toimiinsa, mutta kun rahansa oli perin vanhaa, luultiin hänen aarteen löytäneen; hän vietiin konsulin tutkisteltavaksi. Malkus kertoo, kaikki hämmästyvät. Pispa Marinus ja mainio kansa rientävät tuulta piesten luolalle. Täällä tapaavat he ne toisetkin hereillä, kasvot loistavana kuin aurinko. Myöskin keisari Teodosius itse saa asiasta tiedon, rientää luolaan ja kuuntelee hämmästyksissä mitä ukot kertovat ja juttelevat; mutta samassa - painavat ukot päänsä alas ja nukkuvat pois Herran nimeen. Keisari heittäyy nyt ukkojen yli, suutelee itkein heitä jokaista kohdastaan, peittää ruumiit purpura-kauhtanallaan ja käskee net panna kultaisiin arkkuihin.

Nämät seitsemän unikekoa ovat munkeille pyhiä pyhemmät, josta siis heille mainittu päivä on annettu."

Näin kerrottii unikeon päivästä V. Vaajsen toisesta sanomalehdessä Sanomia Turusta 3.8.1866,

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Suomenlinnassa ja Herttoniemessä

Ettei lomaohjelmani menisi aivan yksipuoliseksi vietin viime lauantaina "Päivän historian parissa". Näin oli nimetty Ehrensvärd 300 -juhlavuoteen kuuluva retki Suomenlinnasta Herttoniemeen.

Suomenlinnassa olin liikkunut mielestäni viime kesänä perusteellisesti, mutta lähes heti maihinnoustua huomasin itselleni oudon Sotamuseo Maneesin. Aikaa ei ollut tutustumiseen eikä käteistä sisäänpääsyyn, mutta kurkkasin kumminkin ja kuulustelin lipunmyyjältä oleelliset tiedot: auki kesäisin, osa Helsingin Sotamuseota ja etupäässä 1900-lukua. Mistä juontui parin minuutin sanailu vuoden 1918 sodan nimestä, jonka tiskin takaiset poitsut saavat varmaan käydä vähintään viikottain.

Varsinainen ohjelma alkoi multimedialla opastuskeskuksessa ja sitten opastetulla kierroksella. En tiedä missä oli vika, mutta sinänsä asiallisesta (ripauksen mutkat suoriksi meininkiä, tietenkin) opastuksesta en saanut juuri mitään irti. Aikaisemmin opittuun linkittyi vain vuoden 1855 pommituksen tilanne: linnoituksen tykeillä lyhyempi kantama kuin laivoissa. Ja Santahaminan oppaiden mukaan sama tilanne oli siellä vuonna 1906. Ihan niinkuin Venäjällä ei olisi ollut hirveästi puolustusintoa rannikollamme.

Ja luonnollisesti olin korvat höröllä sen suhteen että mainitaanko "rakkaita" vankejani, joita oli osallistunut rakennustöihn 1700-luvulla ja pidetty saarella myös 1800-luvulla. Ei mitään, joten kysyin asiasta sitten erikseen. Opas taisi havaita äänensävystäni jotain tunteita, sillä korosti vankien tehneen "arvokasta työtä". Ja kertoi saarella edelleen olevan työsiirtolan, mitä en tiennyt. Ja niille, jotka miettivät missä punavankeja pidettiin, oli vastaus oppaan mukaan "joka paikassa".

Kuninkaanportilta hyppäsimme veneeseen ja puolen tunnin jälkeen olimme Herttoniemen rannassa. Uusi opas oli showmies ja kertoi puistossa hupaisia tarinoita. Suuria ongelmia oli kuulemma aiheuttanut amatöörihistorioitsija, joka halusi 13 lehmuksen vieressä pitää kylttiä "Anjalan liiton puut". Kamalia sellaiset ihmiset.

Pääsimme yhteen huvimajaan sisälle (yllä) ja näimme toisen kaukaa (alla).

Sitten itse päärakennukseen (yllä), joka on rakennettu 1813-1816 1700-luvulla toimineen fajanssitehtaan perustalle. Tehtaan ei-niin-laadukkaita tuotteita ihailimme yläkerran vitriinissä. (Vai olisiko maahan jäänyt löydettäväksi kuitenkin vain harjoituskappaleita?)

Päärakennuksen ja puiston rakennutti Viaporin venäläisille luovuttanut Cronstedt. Luovutuksen syistä kuulin Suomenlinnassa sekä oman oppaamme että ruotsinkielisen oppaan version. Cronstedtin omistamilla esineillä sisustetussa salissa saimme kuulla kolmannen. Ettei mene yksipuoliseksi olen päättänyt omaksua neljännen.

Ehrensvärd oli omistanut Herttoniemen parin vuoden ajan ja yläkertaan on jäänyt hänen sohvansa, josta emme kuulleet sen enempää.

Alakerran sisustus edusti kartanossa viimeiseksi, 1900-luvun alkuun, asuneiden Bergbomien aikaa.

(Herttoniemen kartano on auki yleisölle joinakin sunnuntaipäivinä, lisätietoa verkkosivuiltaan www. Hertonasgard.fi)

Karunan Kärkniemessä 1865-1867

Karunan (tai Sauvon) Kärkniemen (ruotsiksi Kärkis) tilan omisti ensin "Vanha paroni" (Otto Wilhelm Klinkowström), sitten tämän pojat "pitkä paroni" (Arthur Wilhelm Klinkowström k. 1863) ja "paroni Arthur" (Artur Emil Klinkowström). Värikkäästä perheestä on kerrottu Anders Ramsayn muistelmissa pitkähkö pätkä ja he vilahtavat myös toisessa suosikissani eli Augusta Krookin kirjassa Mitt Helsingfors. (Klinkowströmeistä kiinnostuneen kannattaa tutustua myös Maijanojan tarinaan.)

Krookin perheen elämään Klinkowströmit liittyvät Kärkniemen kautta. Augustan muistikuvan mukaan hänen isänsä osti Kärkniemen vaikeuksiin joutuneelta herra Saurénilta keväällä 1865. (Helsingfors Tidningar kertoi 72 000 markan kaupasta 17.6.1865.) Päiväkirjamerkinnöillä Augusta ajoittaa lähdön Helsingistä 9.6.1865. Matka hevosvaunuilla keski kaksi päivää, yö vietettiin kestikievarissa. Tie päättyi Sauvonlahteen, joka ylitettiin veneellä nimeltä "Gå på".

Kärkniemen päärakennus oli vanha ja hirsinen, maalattu keltaiseksi. Sisustuksena oli edelleen Klinkowströmien huonekalut ja seiniltä katsoivat heidän muotokuvansa. Sali ulottui koko talon leveydelle, siinä oli neljä ikkunaa, kaksi kummallakin puolella. Salin seinät oli maalattu vihreällä, pihanpuoleisen pikkueteisen sinisellä ja pianohuoneen violetilla. Tampuurin vieressä oli keltainen huone, sitten ruokasali, jonka vieressä makuukamari ja talon pohjoispäässä keittiö omalla sisäänkäynnillään. Ullakon pohjoispäässä oli lämmitettävä kamari.

Augusta kuvaa yksityiskohtaisesti puutarhaa ja muistaa myös hevoset ja härät.

Tilaa hoiti vouti Granbom, joka tuli joka ilta raportoimaan Augustan äidille päättäen puheensa suomeksi "Ja, ei mitä muut sitt, ja hyväst nyt!" Granbom rakasti kovasti Maja-tytärtään, mutta uhkasi hakata vaimonsa niin pieniksi palasiksi, että kukko söisi hänet. Granbom sai melko pian lähteä ja hänen tilalleen tuli Enroth.

Voutien lisäksi Augusta kertoo Sydmon syytinkiläisistä, nimeltä Ahrén, mamselli Syvelanista, kalastaja Andersista, naispalvelijoista Anna-Stina ja Karoliina sekä rengeistä Johansson ja Leander. Kolmas mainittu renki oli täysraitis Kalle Lindberg, jonka Augustan äiti tapasi kerran renkituvan pitkän pöydän äärestä silmät vuotaen. "Jotain vahvaa piti saada" totesi Kalle, joka oli sipulia syöden saanut itsensä kyyneliin. Torppareista jäi mieleen Solbackenin haltija, joka totesi maiseman ihailijoille "Inte lever man uta de sköna."

Nälänhädän vuosina tilalle tuli joukottain kerjäläisiä. Eräs mies poikansa kanssa sai syödä renkien pöydässä ja pyysi lähteissään renkien jättämät perunankuoret. Toinen mies tuli neljän äidittömän lapsen kanssa loppiaisaattona. Lapsilla oli isorokko, eikä Augustan äiti olisi tartuntavaaran vuoksi halunnut majoittaa heitä. Mies sanoi auttavansa kalastuksessa ja Jumalan siunaavan saaliin. Perhe sai kalastajan mökin ja kalasaaliista tuli isompi kuin oli koskaan nähty.

Pohjanmaalaisesta Kinnulan talosta Kärkniemeen tuli äiti ja poika Janne, jotka etsivät perheen isää, joka oli lähtenyt työnhakuun Kalle-pojan kanssa. Äiti ja Janne eivät saaneet kotitilaltaan elantoa, joten lähtivät myös etelään. He saivat työpaikat Karunasta, mutta pelkäsivät perheenjäsenten puolesta. Mutta tämä tarina päättyi onnellisesti. Isä Johan Johansson löysi vaimonsa ja lähti tämän kanssa takaisin. Janne ja Kalle jäivät Kärkniemeen puutarharengeiksi.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Haalittua valokuvista ja kirja-arvosteluista

Hämeenlinnan kirjaston blogissa valokuvista ja linkki Aikakone Eenokkiin, jossa pääsee vertailemaan näkymiä ennen ja nyt.

Kuviin on liitetty myös tekstejä, jotka kertovat kuvissa näkyvistä ihmisistä, rakennuksista tai tapahtumista. Eenokkiin voi myös kuka tahansa liittää omia kuvaparejaan. Käyttökelpoiseksi palveluksi Eenokin tekee myös se, että kaikki kuvat liitetään karttapohjalle, josta on helppo etsiä kuvapareja katsottavakseen. Aikakone Eenokki on osa yhteisöllistä verkkopalvelua, Häme-Wikiä, jonka motto on jokaisella ihmisellä on tarina kerrottavanaan.

Selailin Kiiltomato.net-palvelua. Siellä arvioitu mm.:

Juha Makkonen on kirjoittanut arvioivasti useista historia-aiheisista kirjoista. Enemmän historiaan liittyvien tietokirjojen arvosteluja Agricolan sivustolla. Kirjavinkki-sivustolta löytyi puolestaan: