11. loppuvuosi alkamassa, mutta sitä ennen...

Taidan jättää tarkastamatta loppuvan vuoden tavoitteet, sillä ainakaan kirjaprojektien suhteen vuosi 2016 ei mennyt niin kuin oli suunniteltu. Keskitytään kuvan mukaisesti "Kuluneen vuoden tapauksiin".

Ensimmäinen seminaariesitys ja artikkeli Ihan Oikeiden Historiantutkijoiden julkaisualustalla! En tiedä tuleeko kummallekaan jatkoa, mutta ainakin voin sanoa kokeilleeni näitäkin.

Viittaus artikkelissa! Jos tämän blogin saavutukseksi kautta aikojen lasketaan edes alkusysäys Anna Kuisminin katsaukselle Maiseenin Hanna ja Myllärin Manta: 1800-luvun kansannaiset lukutaidon opettajina, niin voin olla tyytyväinen

Kiitokset väitöskirjassa! Ella Viitaniemi katsoi aiheelliseksi kiittää minua väitöskirjansa alkusanoissa. Jonkinlainen panos historiantutkimuksen hyväksi siis tehty.

Ihana #FF Johannalta, joka kirjoittaa muutakin kuin blogiaan Prahan keväässä

#FF @K_KM_K Avannut minulle arkistojen ja historiankirjoituksen saloja.

— Johanna K (@HauntingLetters) October 28, 2016

YouTuben "katso myöhemmin"-listallani on alle sata videota! Ei ehkä saavutus, mutta ainakin tapaus. Ja selittänee muuta aikaansaamattomuutta. Parhaat videot olen tallentanut soittolistoille, jotka löytyvät täältä. Mukana Historiaa Suomesta ja suomeksi, Historia på svenska ja History stuff.

Blogissa oli kolme suosittua kirjoitusta!

Kuten kuvasta näkyy blogissa käyntien määrä on pysynyt vuosia tasaisena. Mutta tänä vuonna syntyi kolme piikkiä kirjoituksista

• Maanraivaajien elämäkertoja
• Viisi kuvaa Suomesta vuonna 1885
• Isättömän tytön perintö

Isomman yleisön tavoittaminen ei siis ole mahdottomuus. Onnistuuko ensi loppuvuonna? Blogi täyttää 10 vuotta syksyllä ja sitä ennen todennäköisesti ilmestyy blogin 5000. kirjoitus. Jos jutun aiheita riittää ja jaksan kirjoittaa.

Kuva Kansanvalistusseuran kalenterista 1884 (Kansalliskirjasto - Aarteet)

Harhaanjohtavista otsikoista

Alla olevan tekstin kirjoitin melko ärtyneessä mielentilassa kesän alkupuolella, mutta se tuntui sitten niin pikkumaiselta, että jätin julkaisematta. Mutta tänään luin Henna Karppinen-Kummunmäen arvostelun Johanna Ilmakunnaan kirjasta ja löysin samoja pointteja. Eli

Kirjan pääotsikon eurooppalaisuus on mielestäni hieman hataralla pohjalla. On totta, että Ruotsi ja sen eliitti olivat kytköksissä muun muassa Ranskaan ja sen kulttuurivaikutukset näkyvät sitä kautta myös Pohjolassa, mutta kattavia yleistyksiä tältä pohjalta ei voine tehdä. 

ja

Koulukuntaerot ovat sallittuja, mutta itse en kuulu siihen ryhmään, joka mieltää aatelin ja muun eliitin ”tavallisiksi ihmisiksi”, kuten Ilmakunnas esipuheessaan tekee. 

Joten luonnos julkaisuksi.
****
Jos et tiedä kirjoittajasta mitään, mitä odottaisit kirjan Joutilaat ja ahkerat. Kirjoituksia 1700-luvun Euroopasta olevan?

Minulle tulee mielee kokoelma tekstejä, joissa kerrotaan esimerkiksi Falunin kaivostyöläisistä, Venetsian juutalaisista, Portugalin hovineidoista, Provencen maatyöläistöstä, Irlannin maattomista ja Puolan porvaresta. Yhdistävänä tekijänä se, että kerrotaan kaikkien vapaa-ajasta ja työnteosta.

En tätä kuitenkaan odottanut, sillä tämän äskettäin ilmestyneen kirjan kirjoittaja Johanna Ilmakunnas on profiloitunut Ruotsin aatelin tutkijana.. Ja kirjan avaamalla saa ensimmäiseltä sivulta sisällyluettelon jälkeen tietää, että hän on kirjoittanut

tavallisista ihmisistä, heidän jokapäiväisestä elämästään, valinnoistaan, tekemisistään, elämänkohtaloistaan. Tämän kirjan tavalliset ihmiset ovat Ruotsin valtakunnassa asuneita, Euroopassa matkustaneita aatelisia ja säätyläisiä

Puuttumatta itselleni outoon tapaa määrittää tavalliset ihmiset ihmettelen, miksei kirjan pää ja ala-otsikkoon saatu upotettua sen rajoittumista yhden kruunun alamaisiin ja heistä ylimpään säätyyn? Ketä palvelee kirjan nimeäminen niin, että se ei kerro rehellisesti kirjan aihetta? Kirjastotietokannassa ei pysty kääntämään esiin kirjan takakantta, jossa on isoimpana tekstinä "Säätyläisten arkea ja juhlaa".

Kuva kirjasta The Child's World. Third Reader.

Joulukuuta

25.11.

• Miten voin kerta toisensa jälkeen kaupunkilomia ostaessa unohtaa, että museot eivät ole maanantaisin auki? Mitä tehdä tuolloin Tartossa? [Tästäkin selvisin]

30.11.

• Tukholmaan tulossa yksityisellä rahalla uusi museo, joka perustuu maan omaan historiaan. Suomiko ruotsalainen, hah! [Konteksti: Guggenheim-keskustelu oli kolmannella kierroksellaan]

8.12.

• Jaakko Suominen kertoo vaikutelmistaan Vapriikin pelimuseosta

9.12.

• Vielä pääsee Venäjällä arkistoihin? Digging Up My Grandfather’s Killers—A Journey Through the Stalinist Archives
• Sotapolun FB-ryhmässä avunpyyntö, "kun ei osaa lukea kaunoa". Kantakortista.

12.12.

• Kaikki, mitä voi haluta tietää Kemi-mallin kirveestä. Kai.

13.12.

• [Aira Roivainen oli 29.11.2016 twiitannut ""Sattuneesta syystä ilmoitetaan, että..." Erikoinen virkakielen ilmaus, joka toistuu esim. 1940-luvun dokumenteissa. Oliko yleinen maneeri?"] Sattuneesta syystä kaivelin sanomalehtiarkistoa vasta nyt. 

[Jälkikäteen ajateltuna kuvaa varten haku olisi pitänyt rajoittaa suomenkielisiin lehtiin]

13.12.

• Mielenkiintoisesti nimetty julkaisusarja.

• Loistavaa. Toimitetun artikkelin virheestä tuli palautetta vartissa. Mutta tuleeko lisää... [Ei tähän mennessä]

14.12.

• Edelleen tunnistamatta "Mr Hirzel", joka omisti tilan Päijänteen saarella 1760-luvulla. Tarua?
• Kuopiosta: "Kannattaapa myöskin tehdä huvimatkan Niuvanniemen uudelle hulluinhuoneelle" (Matkasuuntia Suomessa 1/1888)

16.12.

• "Uudet verkkosivut on rakennettu asiakasnäkökulmasta." Kyseessä on museo, joten mikä muu olisi ollut relevantti?

22.12.

• 2017 kalenteriin merkkasin Rakkautta yli rajojen. Vaati korjauksen, semma on nimeltään Rautakautta yli rajojen.
• Tutustuin vihdoin kirjamessuilta poimimaani @Tieteenpaivat ohjelmaan. Paljon päällekkäisyyksiä, valinnan paikkoja

24.12.

• Joulupukki ei tuonut kirjoja, mutta onhan niitä lukemattomina hyllyssä. Divarista poimittu sarjakuva kevyttä kivaa.

26.12.

• Kuulemma Heroes of the Baltic Sea vilisee anakronismeja ja kulttuuriperintörikoksia. Taidan jättää väliin.
• .@MullanAlta selittää mikä Heroes of the Baltic Sea -avauksessa on pielessä

27.12.

• Mitä turhaan käyttää informatiivista ja erottuvaa otsikkoa? Osa ei edes kerro tilaisuuden sisältöä, lupaavat "opastuksia". [Sain museolaiselta kommentin, että otsikot ovat ohjeistuksen mukaisia. Uskon ja ihmettelen ohjeistuksen laatijan ajattelua.]

• How Not to Build a Digital Archive: Lessons from the Dark Side of the Force
• Irtisanottu ystävyys vai jotain ihan muuta?

• Yksi monista entisajan joukkorahoitetuista kirjaprojekteista. Tämä ei tainnut toteutua.

28.12.

• Kun @Kansallisarkist hävittää sivuiltaan henkikirjojen pdf-luettelon, onneksi on @internetarchive . Nyt tallennettuna omalle koneelle. [Sain virka-ajan ulkopuolella nopean vastauksen, että tiedosto oli nyt toisaalla. Mutta miksi jätetty kuollut linkki sivulle, joka löytyy heidän omalta sivustoltaan?]

29.12.

• Hesarin toimittaja ei kiertänyt @historiskamuse näyttelyä. Olisi huomannut, ettei Vendeliä käsitelty viikinkien kanssa vaan esihistoriassa.

Mikä tässä on niin vaikeaa?

Ella Viitaniemi jakoi pari päivää sitten verkossa englanninkielisen artikkelinsa Simon Stengrundin asemasta Kokemäellä kartanonvuokraajana. Tekstissä esiintyi Thure Belin ja hulahdin taas Belin-kokoelmani pariin. Masentavasti sen yläreunasta näkyy, että työ on alkanut jo yli 10 vuotta sitten, eikä edelleenkään ole tullut valmista. Miksi ei?

Ensinnäkin ajoitus. Perheettömät Belinit syntyvät aikana, jolta kastettujen listoja ei ole säilynyt (kiitos erityisesti Kokemäki). Lisäksi, minkä häpeäkseni tajusin vasta tällä tutkimuskierroksella, Thure Belin ei ole lapsiensa kanssa missään rippikirjassa eikä henkikirjassa. Henkikirjat eivät auttaneet myöskään sijoittamaan häntä Kalantiin, jossa kirkonkirjojen mukaan kuitenkin vaikutti. Eikä Harjavallan Simulaan, jossa kuoli.

Paperia säästävät kirkkoherrat. Mitä lukee Christina Belinin (s. 1713) yläpuolella? Ja edellisen rivin Brithan edellä? [Lisäys tunti julkaisun jälkeen: Ihan Oikealle Historiantutkijalle ja sukututkimuksen opettajalle nämä eivät tuottaneet vaikeuksia. Barnflicka ja underfyrvärckare]

Nimien kierrätyksen todellisuus ja mahdollisuus. Onko saman niminen henkilö yhdessä paikassa yksi ja sama? Vuonna 1739 on syntynyt kaksi Anna Margareta Beliniä, sillä sama ihminen ei voi kuolla kahdessa paikassa eri aikaan. Onko jompikumpi heistä Thure Belinin tytär, jonka kastemerkintä Kokemäellä ei ole säilynyt? Kumpi heistä? Ja kuinka moni Belin on poiminut sukunimensä matkan varrelta sekoittaakseen pakkani?

Liikkuvuus. Kiitos Digihakemistoon perusteellista työtä tehneen, löysin Thure Belinin Hedvig-tyttären (tai hänen kaimansa!) kryptiseltä Ulvilan Anolan rippikirjan sivulta, jossa ei ole syntymäaikaa eikä yhtään mitään muutakaan merkintää. Joskus vuosien 1764-69 välillä siellä siis. Ehtoollismerkintöjen perusteella Ulvilan Sunniemessä 1764, 1767 ja 1768. Ehtoollismerkintöjen perusteella vuoden 1769 lopussa Köyliön pappilassa. Neljä vuotta nuorentunut Hedvig Belin on Närpiön pappilan talousmamselli mennessään seurakunnassa naimisiin 27.12.1770, mutta ei pappilan sivuilla ajan rippikirjassa. Räätälin vaimona hän asettuu paikoilleen ja on Närpiössä vielä kolmekymmentä vuotta myöhemmin.

Sattumien ylitulkinnan pelko. Hedvigin elämänkulkuun saa lisäväriä kontekstoinnilla, mutta tuleeko sitä mukaan liikaakin? Anolan oli omistanut kreivi Johan Liljenstedt, jonka tiluksiin kuului myös Kalannin Tuorlahti, jota Hedvigin mahdollinen setä Magnus Julius Belin vuokrasi 1720-luvulta vuoteen 1740 ja isänsä Thure Belin ennen muuttoaan Kokemäelle hetkellisesti pehtoroi.

Mutta Liljenstedt ei omistanut Anolaa silloin kun Hedvig siellä piipahti. Tuolloin omistajana oli (Avellanin mukaan) Juhana Hastfehr, joka omisti myös Sunniemen. Tässä siis selvä yhteys rippikirjan sivujen välillä.

Epäselvä yhteys on Sunniemen rippikirjan sivulla, jossa Hedvigin lisäksi on aviottoman lapsen vuonna 1760 saanut Anna Margareta Belin (s. 1739). Tämä (ellei kaimansa) oli tullut Sunniemeen Euran pappilasta, jota tuolloin isännöivät Johan Laihiander ja vaimonsa Anna Tolpo, joka oli Kokemäen kirkkoherran Nils Tolpon tytär.

Sunniemeä Hedvigin polulla seurannutta Köyliön pappilaa puolestaan isännöi Nils Tolpon poika Mårten, joka oli naimisissa Magnus Julius Belinin Eva-tyttären kanssa eli Mårtenin vaimo oli mahdollisesti Hedvigin serkku.

Ja kun Hedvig hetkellisesti vaikutti Närpiön pappilassa, olivat sinne siirtyneet edellä mainitut Johan Laihiander ja Anna Tolpo.

Tarkoittavatko yhteydet mahdollisia sukulaisuuksia vai ovatko sattumaa ja tuttavuuksia pienessä porukassa?

Pakkoaineet, pakkokoulu

Monesti vastustetaan pakkoaineita ja monesti niitä puolustetaan. Mutta koska kuulit jonkun viimeksi vastustavan oppivelvollisuutta?

Ehkä tämän harvinaisuuden vuoksi video Public Schools, the Fixation of Belief, and Social Control osui ja upposi. Onko koulun tarkoitus sivistää vai tuottaa mahdollisimman yhdenmukaisia kansalaisia, joita on helppo hallita? Olivatko kansakoulujen vastustajat konservatiivisia jääriä vai ajattelunvapauden viimeisiä puolustajia?

Kuva: Fyren 20/1902

Luin opiskelijalehtiä

Jollain joulukuisella käynnillä Kaisa-talossa otin tavallista paksumman pinon opiskelijalehtiä mukaani.

Helsingin yliopiston folkloristiikan ja kansatieteen opiskelijoiden ainejärjestön Napakaira 2/2016 sisälsi monta mielenkiintoista ja hyvää artikkelia. Jenni Halkolan raportti helmikuisesta Hack4Fi - Hack Your Heritage hackathonista ei kaunistellut vaan kertoi kirjoittajan kokemuksista. Arkistoista oli kaivettu raportti Hiidenhirvenhiihdosta, jota en ole itse vielä koskaan nähnyt. Olisiko ensi helmikuussa kunto, mielentila ja sää yhtäaikaa hyvät?

Joukkorahoitettu dokumentti Ukonvaaja, jota en ole nähnyt, on saanut lehdestä kaksi sivua ja Rakkautta & Anarkiaa -festareilla katsomani Kuun metsän Kaisa viisi sivua. Jälkimmäisestä oli mielenkiintoista lukea kansatieteen ensimmäisen vuoden opiskelijan arvio ilmeisesti samasta näytöksestä, jossa itsekin olin.

Lehden lopussa Jörgen J. Vaahteramäki paljastaa, että kaikurivitkaintutkimuksessa on menty metsään jo vuosikymmeniä. Juttu sisältänee sisäpiirin huumoria, mutta toimi myös jatkeena historiantutkijoiden syksyn esinetutkimuskeskustelulle.

Poliittisen historian opiskelijoiden Poleemi 4/2016 esitteli Jukka Niemisen teosta Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta vaihtoehtoisena, ei-akateemisena historiantutkimuksena. Sampsa Kononen lopettaa toivotukseen "Muistakaamme vain tehdä taustatyö Niemistä huolellisemmin ja suhtautua lähteisiin terveen kriittisesti", mihin voin yhtyä.

Ylioppilaslehdessä 6/2016 käsiteltiin muinaisuskon nykymuotoja.

Sosiologian opiskelijoiden Kontakti 3/2016 sisäsi tekstimainoksen Marc Aulénin kirjasta The Helsinki Book. "... normaalille ihmiselle Helsingin parhaat palat- tyyppinen  matkaopas. Ei 300€:n lounaita, kuivaa historiafaktaa ja Louis Vuittonia..."

Filosofian opiskelijoiden Minervan pöllön 4/2016 teemana oli historia. Lehti sisältää m.m. Juha Siltalan haastattelun. Yleisen historian opiskelija Janne Karisto on artikkeliinsa koonnut "länsimaisten miesten näkemyksiä historian ensisijaisista voimista, joita voisi yhtä hyvin kutsua suuriksi selittäviksi tekijöiksi." Hänen kirjoittamansa on myös artikkeli Sisällissotakirjallisuuden helmet.

Historia opiskelijoiden Kronikka ei osunut/päässyt/joutunut käsiini, mutta verkosta löytyy tuoreimpana numero 3/2016, jonka täytyy olla aivan vuoden lopulta, sillä pääkirjoitus kommentoi Sipilän ja Ylen välejä. Lehden laitoshaastattelussa on Samu Niskanen.

Myös antropologien Väki on pakoillut otettani, eikä verkossa ole vuosikerrasta kuin numerot yksi ja kolme. Jälkimmäisessä Eemi Nordström pyrkii artikkelissaan "tarkastelemaan kolmea niin sanottua ääntä menneisyydestä, jotka kaikki kertovat varsin kiehtovia tarinoita suhteestamme historiaan, nykyhetkeen, ihmisiin ja ei-ihmisiin".

12 keskustelua historiasta

Tampereen yliopiston paikallisradio Moreeni lähetti syksyllä 12-osaisen sarjan Ajasta ikuisuuteen - tusina totuutta historiasta, jossa esiintyivät Trivium-tutkimuskeskuksen tutkijat. Jaksot ovat verkossa kuunneltavissa Tampereen ulkopuolellakin. Unohtuivat itseltäni niin, että pääsin joulun edellä nauttimaan kaikki putkeen.

Ensimmäinen jakso, jossa selostetaan Triviumin taustaa ja historiaa, ei kiinnostane suurempaa yleisöä, mutta muita jaksoja suosittelen lämpimästi. Formaatti, jossa kahta tutkijaa haastatellaan tietyllä teemalla toimii. Erityisesti pidin 21.9.2016 lähetetystä jaksosta, jossa Tiina Miettinen ja Ville Vuolanto puhuivat lapsuudesta antiikin ajan Egyptissä ja 1600-luvun Suomessa. Vertailu oli hedelmällistä.

Koska puhuttiin vapaamuotoisesti, jokaiseen väitteeseen ei kannata suhtautua (otsikosta huolimatta) täytenä totuutena. Esimerkiksi ohimennen todettiin, ettei Suomessa ollut ennen 1800-lukua kuin yksi lääkäri, mikä ei käsittääkseni pidä paikkaansa. (Kesällä 1802 promovoitiin Turussa 15 lääketieteen tohtoria, joista ainakin osa on tätä ennen toiminut lääkärinä, ja akatemiassa oli lääketieteen professori koko 1700-luvun ajan.)

Mutta silti harmistuin kun 5.10.2016 lähetetyssä jaksossa Jussi Hanska sanoi

Ja suurin virhe, mitä historioitsija voi tehdä - oli sitten mikä tahansa historioitsija, niin on olettaa, että menneisyyden ihmiset oli tyhmiä. Ne ei ollut yhtään sen tyhmempiä kuin me ollaan vaan se niinkuin tietotaitopohja, mille rakennettiin oli suppeempi mutta he kyllä niinkuin toimivat siellä omassa maailmassaan rationaalisesti  (38:40>)

Ensinnäkin Saaritsan puheet eivät ole minulta vielä unohtuneet eivätkä tulleet kumotuiksi. Voi (valitettavasti) olettaa, että menneisyyden ihmisillä heikomman ravinnon vuoksi oli heikommat kognitiiviset kyvyt kuin nykysuomalaisella - keskimääräisesti.

Suppeampi tietotaitopohja? Ehkä.

Toimivat rationaalisesti?! Taloustieteen haara, jossa tunnistetaan ihmisen käytöksen jatkuva epärationaalisuus, sai taloustieteen Nobelin muistopalkinnon jo vuonna 1992, mutta historiantutkijan pitäisi ajatella menneisyyden ihmistä rationaalisena toimijana? Jos tämän ohella kuvittelee nykyajan ihmiset rationaalisiksi, niin ei taidakkaan olla menneisyyden ihmistä fiksumpi.

Kuvat Flickr Commons hakutulosotoksia sanalla discussion.

Täydennysosia

1) Yllä ja alla Fyrenistä 12/1905 kuvitus naisten allekirjoittamalle poliittista väkivaltaa vastustavalle adressille, jota esittelin blogissa viisi vuotta sitten. Naisia ei esitetty Fyrenissä positiivisesti, eikä tässäkään tapauksessa.

2) Pitkässä listassa mainitsemani Arkistolaitoksen käyttörajoituksen poisto sai pidemmän tekstin Vankikortisto, akteja ja päätöstaltioita Annelin ajatuksia -blogissa. Myöhemmin sama kirjoittaja toteaa

Valtiorikosoikeuksien tuomioluetteloita ei ole avattu verkossa luettaviksi, vaan ne ovat edelleen käyttörajoituksen alaisia. En yhtään ymmärrä miksi, sillä nyt avatut valtiorikosylioikeuden aktit sisältävät paljon tarkempia tietoja tuomituista. Ei kai luettelomuoto tee niistä erilaisia? Toivoisin, että niitäkin voisi tutkia kotikoneella, kun ne kuitenkin on digitoitu.

Hyvä kysymys.

3) Kesäisessä 1802-kesämatkan luonnostelmassani jäi roikkumaan Taivassalon museon tieto, että "Kustaa IV Adolf yöpyi Viiasten kartanossa 1802, jossa on kuninkaan kamari. Kartanon omistajaa Henrik Gustaf Wittfooth'ia, kuningas kiittää kirjeessään ystäväkseen ja uskolliseksi palvelijakseen." (Sama edelleen Taivassalon aikajanalla) 1802-kirjaprojekti ei muuttanut matkareittiä niin, etä Viiainen olisi tullut mukaan, mutta otin uudelleen käteeni Ad. Neoviuksen kirjan Suomalainen ajantieto-kokoelma (1911), jossa sivulla 115 listataan Kustaa IV Adolfin vuodenvaihteessa 1800-01 tekemän Pietarin matkan paluussa "3.1.1801 Turussa, 4.1 Viiainen (Taivassalo), 5-6.1. Jurmo". Kun fakta on varma ja selvä, voisi sen oikein esittää?

4) 1802-projektin puitteissa yksi Rantasalmen palkituista miehistä (aiemmin marraskuun täydennyksissä) putkahti vielä kertaalleen esiin, ja kirjoitin SukuForumille: "Ruotsissa julkaistu Economiska Annaler on lokakuussa 1807 julkaissut asiakirjoja otsikolla Odlingar och Byggnader, verkställde af Finska Bonden Matts Mattson Huckain. Luettavissa tästä." Siististi painetuna luettelona oli kerrottu Hukkasen tilan yksityiskohdat!

5) Paljon kauempaa (bloginkin) menneisyydestä palasi ruutuun testamenttilehmä. Teemu Riihelä raportoi julkisessa FB-ryhmässä Harrastuksena sukututkimus 8.12.2016 "Tänään tuli vastaan kuolleiden ja haudattujen luettelosta 1900-luvun alusta merkinnät vainajan kohdalla, jos oli viety lehmä palkkioksi. Mikähän mahtaisi olla tuorein tapaus Suomesta? Nämä olivat Asikkalasta. Oli merkitty oikein päivämäärä milloin lehmä oli tuotu!"

6) Ihmettelemääni Valtioneuvoston kuvakeissiä käsitteli Jukka Kemppinen blogikirjoituksissa Valtioneuvoston kanslia ja Tekijänoikeus työsuhteessa , mutta en tullut niistä viisaammaksi. "Laskin valtioneuvoston kanslian kannanotoista 11 pahaa oikeudellista virhettä, joista kolme oli vakavia, siis perustuslaillista tasoa." ei kuullostanut hyvältä, mutta uskottavalta. Varsinkin joulukuisen uutisoinnin ja keskustelun valossa.

7) Hyppäykseni kvantitatiiviseen historiantutkimukseen (tässä ja tässä) toivat mieleen muistoja työuralta. Täydellinen flashback tuli kun Koneen rahoituspäätöksissä esiteltiin Mitä voimme oppia menneestä? Pakkomuuton vaikutukset evakkoperheisiin, sillä kvantihistoriasemmassa oli esitys samasta tutkimuskysymyksestä. Tutkijalta, joka ei ole rahoitetussa ryhmässä ja käyttää eri aineistoja. Positiivisesti voi ajatella, että kaksi hieman eri näkökulmaa luovat rikkaamman lopputuloksen, mutta duunissa, jossa aina löytyi joku toinen, joka yritti tehdä samaa kuin itse, kilpailuasetelma ei ollut koskaan hedelmällinen.

Tahvonanpäivänä Viipurin pitäjässä

Sanan-lennättimessä 13.12.1856 Joulun vietteestä Viipurin pitäjässä:

Aamulla, Tahvonanpäivänä, ei ole nuorella rahvaalla kirkkoon kiirettä, mutta, murkinan syötyä, hyönäävät kylälle tahvonan ajoon, talosta talloon; vanhempikin rahvas tahtovat seurata tahvoa tappamaan, eli paremmin sanoen, viina-ryyppyä rytistämään. Näistä tahvonan tavottajista, — jotka täällä enemmiten käyvät jalkasin, jos muutamat hevoisellakin, — ovat kuitenkin naiset pois napittu, jota vastaan pojat useasti ja erittäin rengit viipyvät tällä tiellä iltaan saakka, jotta joutuvat samalla tiellä joulu-leikkiin. Leikkiin enempi osa, jolla vaan on koni, ajaa hevoisella ja porokellossa ja sellanen joukko väkeä reessä, että hevoinen tuskin jaksaa juosta, sillä jouluna pannaan henki joka kaplan päälle ku reessä löytyy. Nämät leikit, joita pidetään tavallisesti kyläisissä paikoissa, suuremmissa tuvissa ja missä tyttöjä enemmän löytyy, tapahtuvat seuraavalla tavalla. 

Tahvonanpäivä-iltana, niinkuin myös muinakin joulu-iltoina, hämärän tultua, kokoontuu nuorempi rahvas ja osaksi vanhojakin isompaan talon tupaan ja soittajat eli pelimiehet samate, tuoden viulut tai viioinit, kuten niitä täällä kutsutaan, kerallansa; sitten aletaan soittaa ja tytöt ja pojat ovat paikalla valmiit tanssimaan. Alku on aina valssista, josta katrilli eli "„saahan sappu" seuraa, ennenku engelskalle ehditään, joka on kolmelta, neljältä ja viideltä hengeltä tansittava; mutta engelskaa ei enemmältä eikä sappuakaan sakiammalta kun neljällä parilla. Muita polskia potkitaan myös.

Leikki-pelit taas ovat nykyisinä aikoina varsin vähenneet, milt'ei mitättömäksi männeet; niistä ei kaihoakaan liene, sillä muutamat niitä olivatkin varsin rokuttomia ja kansaamme häväiseviä ilveelö-peliä. Pidetään vielä kumminkin muuan leikki, joka onkin niitä lystimpiä joulu-leikiistä täällä, nimittäin: "Ollaan ringissä"; tytöt ja pojat ovat käsi-kädestä ja vuorotellen sekä parittain pyöritään sitte ringin sisässä ja lauletaan lauluja. Jos ei se käsien likistäminen ja olletikin ringissä pyöriminen tytön kanssa olis, erittäin jos tyttö on pojasta mieluinen, — likistys ja pyöriminen tok tykyttänee tytönkin sydäntä, varsinkin jos taas poika on tytön mieleen; niin eipä niillä lauluilla, joita näissä tiloissa lauletaan, ole ponttaa ei perää. Vieläpä nuo osittain häväisevät sievän pojan ja erittäinki nätin tytön hunajaiset huulet, sillä niissä tahtoo olla, jos ei paljon, niin kuitenkin joku ruma sana, ja eräiltä näsäviisailta liitetään myös hävittömiä lauseitakin sekaan. 

Theodor Kittelsenin Juletreet Wikimediasta

Oli ennen muinaan tapana juoda jouluna

Joulujutut Weitikasta 8/1871

S—n pitäjässä oli ennen muinaan tapana "juoda jouluna, lihaa syödä laskiaisna." Joku vuosikymmen takaperin oli tuskin ainoatakaan miestä — vaimoista ei puhettakaan — selvänä, kuin joka talossa ja monessa torpassakin valmisteltiin viinaa, jota juotiin; jouluna annettiin hevoisille ja kanoillekkin, vaikka muutamat elivät vähän niukemmasti, niinkuin eräs mökkiläinen, joka sanoi: "kuin on kerran joulu niin on joulu, ämmä, paista toinenkin silakka! — Niistä ajoista on säilynyt muistossani seuraavia: 

Jouluaamuna tapasi anoppi miniänsä kirkon porstuassa. Kumpanenkin olivat ottaneet hyvät kirkkoryypyt niin ettei toinen toistansa tunteneet. Heidän keskensä tuli seuraava keskustelu: 

Anoppi: Kuules nyt, kultaseni, kuin meidän Kirjas kantoi valkopään sonnisen vasikan mennä yönä. 

Miniä: Juuri samanlaisen vasikan meidänkin Kirjas kantoi myös mennä yönä.

A.: Meillä on jo kolme lehmää kantanut ja Punikki rupee jo tuntumaan.

M.: Meidänkin Punikki jo tuntuu, ja kolme on jo kantanut. Onko teillä montakin lehmää?

A.: On niitä yhdeksän.

M.: Yhdeksän meilläkin on. 

A.: Minä panin juhlaruat lukon taa, ettei miniä-hontti kaikkia saanut kirkon aikana syödä. 

M.: Niin meidänkin emäntä teki.

A.: Kuulkaapas nyt, kultanen, mistä olette kotosin? olen minä teidän ennenkin nähnyt 

M.: Minä olen Munteen Molkalta.

A: Pidä suus kiini, hullu, ettei kukaan kuule — sieltähän minäkin olen!

Saman pitäjän kirkossa oli mvös jouluaamuna eräs talon isäntä H—n kylästä nukkunut penkkiin, josta herättyänsä keskellä saarnaa Isämeitää lukeissa, huusi: "Hei mitä tämä yksi puolitooppia piisaa näin suurelle väkijoukolle; ämmä, tuos lisää!" Toinen naapuri otti puukon tupestansa sanoen: "On se se kynä kun onkin, mutta kyllä se siankin ruokkoo."

Kuva kirjasta Skämtbilden och dess historia i konsten" (1910), Flickr Commons