Verorahoista kaikki irti

Ei arvaisi lähteä hakemaan, mutta Valtioneuvoston verkkosivuilta löytyy historiajulkaisuja, joista voi olla hyötyä sukututkijallekin.

Vuosien 1917-19 kulkutaudit, espanjantauti ja vankileirikatastrofi.
Amatöörien sota. Rintamataisteluiden henkilötappiot Suomen sisällisodassa
Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914-22. Osa 1. sotatapahtumat 1914-17
Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914-22. Osa 2.1 sotatapahtumat 1918-22
Venäläissurmat Suomessa vuosina 1914-22. Osa 2.2 Sotatapahtumat 1918-22
Sotaoloissa vuosina 1914-22 surmansa saaneet. Tilastoraportti
Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa
Maailmanvallankumouksen liepeillä. Vuoden 1918 sotauhrit vertailevasta näkökulmasta

Uutissatoa viime viikoilta ja blogien antia tältä vuodelta

Ruotsalaiset ovat mukana suurehkossa hankkeessa, jossa kuuden maan historiallisesta väestötiedosta rakennetaan tutkimustietokanta. Jossa 93 miljoonaa henkilöä ja 19 miljoonaa taloutta.

Norjalaiset ovat puolestaan lähteneet MAP-kirkon indeksointiprojektiin mukaan. MAP-kirkko digitoi mikrofilmejään ja siinä samalla vapaaehtoisvoimin indeksoi kuvat. Indeksointisysteemi on aika vaikuttava, saman kuvan käsittelee kaksi henkilöä. Jos heidän tuotoksensa erovat, tapauksen käsittelee vielä kolmas. (Hyvän kuvan prosessista saa oppitunnista Overview )

Pitkästä aikaa löytyi uusi suomalainen blogi, joka sivuaa henkilöhistoriaa antoisalla tavalla. Toivottavasti päivittyy ja kehittyy, jään seuraamaan.

Juha kirjoitti tällä viikolla Historiallisen sanomalehtikirjaston annista. Vähän samantapainen tutkimuslöytö osui silmiini toisesta kotimaisesta blogista.

Amerikkalainen Elyse Doerflinger on viimeaikoina päivittänyt blogiaan YouTube-videoinnin sijaan. Videot ovat mielestäni hyvä esimerkki siitä, että vähäisellä tekniikallakin voi tehdä kivoja juttuja.

Sukututkimuksen imusta kirjoitti Santeri Palin jo keväällä, ilmeisesti ei vetänyt kauempaa? Reaktiosta sukuyhdistyksen lehteen kirjoitettiin myöskin keväällä. Pohdiskeleva bloggaaja mietti historiankirjoitusta kesäkuussa. Tiina-Liisalla ei ole tekstinsä mukaan aikaa sukututkimukselle, hän ehti kuitenkin kertoa kuuden kuukauden sisään sukututkimusohjelmiston käyttöönoton alkutunnelmista ja internetistä saadusta avusta.

Marginaalista edistystä

Kokemäenkartano-rintamalla on tapahtunut pienen pientä edistystä. Olen siivonnut huomiovärillä maalattuja paikkoja mutta paljon on vielä tekemättä. Käsikirjoitus on tällä hetkellä 182 kirjan sivun mittainen.

Sivut 129-174 ovat torppareita, jotka pitää (uudelleen) kirjoittaa, tarkistaa ja tarkistaa. Olisi jätte-kiva-nice saada valmiiksi ennen joululomaa, mutta en tiedä kuinka realistista kun aikaisemmat aikarajat ovat tulleet ja menneet.

Laitoin vasta vasta alkuviikosta menemään yhden tähän työhön liittyvän kaukolainapyynnön, joten varsinaiseenkin tekstiin voi joutua vielä koskemaan.

Kamariherra oli mukana Pyhän Henrikin muistomerkin rakentamisessa, joten ulkopaikkakuntalaisia lukijoita varten olisi hyvä laittaa kirjaan kuva rakennuksesta. Surffasin keskiviikkona huuto.net:ssä ja löysin melko ajattoman oloisen postikorttikuvan. Kirjaa varten muokkailin siitä harmaasävyisen version, täytyy vielä testata tulostamalla olivatko toimenpiteet onnistuneet.

Pyhän Henrikin Saarnahuone ja muu Kokemäen menneisyys esillä (viidessä minuutissa) elävässä kuvassa Elävässä Arkistossa.

Metsävaroista

Tämän aamun Helsingin Sanomissa oli yleisönosastolla kirjoitus otsikolla 1800-luvulla metsävaramme olivat surkeat. Tapio Vilkunan kirjoittama asiallinen katsaus ansaitsisi tulla kopioiduksi lähes sanasta sanaan, mutta täytynee vain referoida.

Metsämme eivät 1800-luvun alussa todellakaan olleet koskemattomia aarniometsiä Hangosta Ivaloon. Tarkastusmatkat tuottivat arvioksi monilla alueilla "poltto- ja pienpuuta niukasti, puutetta tukkipuusta". Metsiä oli kulutettu kaskeamiseen ja tervanpolttoon. Saksasta tuotettu arvioija totesi vuonna 1858: "Suomesta löytyvät hoitamattomat, hävitetyt tahi poltetut metsät saavat minut ylen surulliseksi ja tuiki alakuloiselle mielelle."

Edmund von Bergin tarkastuskertomusta ei ilmeisesti löydy verkosta, mutta siitä on tehty näköispainos vuonna 1995. Verkosta löytyy suppeammasta alasta Suomenmaan ruununmetsien tarkastuskomisionin alamainen kertomus matkustuksistansa kesällä 1866 ruununmetsissä (1867) . Sen fraktuuraan kätkeytyy henkilöhistoriaakin, Evon metsäopiston lähistöltä todetaan sivulla 8:

Paitsi nyt mainittua ehdotettua torpan hävitystä on tätä ennen ja ennen ruununmetsistöjen eroittamista metsä-opiston alle, torpiltaan ajettu pois: läänin metsäherran ilmoituksesta ja Keisarillisen Senaatin määräyksestä 22:lta päivältä Toukokuuta 1856, Mooses Antinpoika Selkäjärvi, Heikki Eeronpoika Neylökkä, Heikki Mikonpoika Katevala ja Joonas Mikonpoika Katevala, kaikki nämät sentähden että torppiensa ympärillä on puuttunut tarpeellista viljelymaata; sekä metsäopiston hallituksen kautta: Heikki Aataminpoika Hotajärvi, Eero Juhonpoika Kylökäs ja Joonas Liukkola siitä syystä, että ovat laskeneet torppansa rappiolle ja sytyttäneet metsävalkeita.

Metsänhoidon historiasta kiinnostuneille löytyy Viikin tiedekirjaston digitoidusta aineksesta varmasti muutakin mielenkiintoista. (Valitettavasti näyttää siltä, ettei digitointia ole tänä vuonna jatkettu.)

Takaisin Keski-Suomeen

Unohdin liittää viimeviikoiseen matkaraporttiini linkkejä. Paikataan tässä välissä:

• Historialliseen Jyväskylään vie aikamasiina. Kehitys on taidettu lopettaa muutama vuosi sitten?
• Mainitsemani Keski-Suomen museon Pienmäen pienoismalli on saanut virtuaaliesittelyn. Avoin Museo -sivuilta löytyy muitakin virtuaalinäyttelyitä.
• Aineistoa Keski-Suomen historiasta löytyy myös.
• Finnica Keski-Suomi sisältää monipuolista materiaalia. Kuten Keski-Suomi kartoilla.
• Juna vei Jyväskylään Jämsän kautta, joten sopinee manita myös Jämsän ja Jämsänkosken kulttuuriperintösivusto. Täällä luettavissa mm. digitoituja paikallislehtiä vuosilta 1921 - 1936.
• Henna-Riikka Huovilan gradu Torpasta kesämökkikyläksi. Keskisuomalaisen Nyrölän kylän Huovilan ja Ranatalan tilojen historia vuodesta 1891 kertoo nimellään mitä käsittelee.

Nimipäivää

Vanhaan hyvään aikaan oli - ainakin jossain keskisuuressa kylässä - tapana, että nimipäiväsankari juhlapäivänsä aamuna aikaisin kiersi kaikki kylän talon paloviinapullon kanssa. Aloitettiin arvostetun opettajan luota, mutta käytiin myös jokaisen mäkitupalaisen luona tarjoamassa ryyppy. Olihan heillä sama kestitysvelvollisuus.

Parhaat juhlat saatiin Juhan, Antin, Heikin ja Matin päivinä kun 6-8 miehen sakki hoiti velvollisuuksiaan yhdessä. Seuraavana päivänä oli sitten aihetta kysellä "mistä nyt saataisiin pään-parannuksia?"

Koska nimimerkki Antti L--nen kirjoittaa Åbo Tidningarissa 2.3.1841 selvästi miesten tavoista, en lähtenyt tänä aamuna edellä kuvattua perinnettä herättämään henkiin koputtelemalla naapureideni oviin. Toivotan kuitenkin hyvää nimipäivää kaimoilleni ja muille Aleksandrian Pyhän Katariinan muistopäivää viettäville.

Kiinnittäkää huomiota päivän säähän. Kansanperinteen mukaan jouluna on samanlainen. Ja jos on lampaita kerimättä, niin tänään olisi erinomainen päivä hoitaa homma pois alta.

Lunta tuli ja viikonloppu meni

Harvemmin Helsingissä saa kahlata lumessa päästäkseen kadulle ja sitten kahlata lumessa jalkakäytävillä melkein koko matkan töihin. Pitäisiköhän tästä yrittää nauttia?

Lauantaina lähdin vähän hitaasti liikenteeseen, mutta ehdin ennen SSS:n syyskokousta käydä Kansalliskirjaston erikoislukusalissa katsastamassa yhden dokumentin.

Kokous oli varsinainen yleisömenestys. Laskin paikalla olleen toiminnanjohtajan lisäksi 4 hallituksen jäsentä (itseni mukaan laskien) ja 10 muuta, joista ainakin 4 seuran aktiivitoimijaa. Eli kuusi rivijäsentä, joista puolestaan yksi seuran entinen työntekijä. (Täytyisi muistaa mennä ensi sunnuntaina Naisliitto Unionin syyskokoukseen tekemään vertailevaa kvantitatiivista tutkimusta.)

Esitetty hallituksen kokoonpano meni mutinoitta läpi. Kaksi uutta jäsentä oli löydetty Karjalaliitosta ja Suomen kotiseutuliitosta. Verkostuminen on hieno asia, mutta olisiko tehokkaampaa tapaa kuin istua ristiin toistensa hallituksissa?

Sunnuntain lumisade piti sisätiloissa ja edistyin kirjapinojen kanssa. Jonkin verran.

Testamenttilehmä

Gustava Adriana Gottlebenin esipolvissa vilisee 1600-luvun pappeja. Jossain on toivottavasti tallessa heidän palkkauksestaan tekemäni muistiinpanot.

Sen kyllä muistan, että kuoleman ja hautajaisten yhteydessä papille maksettiin eläin. Lehmä, jos kyseessä oli isäntä tai emäntä varakkaasta talosta, ja jotain jotain pienempää vähäisemmiltä.

Asko Vilkunan artikkelissa Vainajan eläin (kokoelmassa Tavan takaa. 1989) paljastuu, että tämä tapa eli paikoin Suomessa 1800-luvun loppupuolelle asti. Toisaalta aikaisin kirjallinen merkintä on jo vuodelta 1345 (määräys Pohjanmaalle). Tiedetään, että lehmät liittyivät hautaukseen myös muualla Skandinaviassa sekä Virossa ja osissa Saksaa.

Kansanperinne kertoo taikauskosta, että jollei vainaja ”saanut” lehmää talo menetti karjaonnen. Uhrattava eläin oli vainajalle läheinen: emännälle nimikkolehmä tai isännälle rakkain ajohevonen tai –härkä. Muut kuin isäntäväki vaativat vähemmän, sillä heillä oli heikompi side karjaan ja sitä kautta sen menestykseen.

Alkuperäinen tapa on siis todennäköisesti ollut eläimen teurastaminen haudalla ja jättäminen kokonaisena vainajan läheisyyteen. Tämä on kehittynyt käsitykseen, että vainajalle riittää, kun hän saa eläimen luut, sarvet ja nahan. Suomesta ei ole varmaa tietoa siitä, mitä vainajan on ajateltu eläimellä tekevän.

Kirkko tullessaan on hyvin voinut muokata tämänkaltaisen kansanuskon oman taloudellisen etunsa mukaiseksi ja tämän johtopäätöksen artikkeli vetää. Katolisella ajalla eläimen luovutus oli maksu sielun vapauttamiseksi kiirastulesta. Luterilainen kirkko käänsi sen köyhiä auttavaksi lahjoitukseksi, mutta vuodesta 1698 pakolliseksi veroksi. Ja samaa perua lienee nykyinen perintöverokin?