Kuopion suunnalta

Vasemmalla olevalla tekstillä annettiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 26.3.1761 lisätietoa onnettomuudesta Kuopiossa, josta oli jo aiemmassa numerossa mainittu.

Tammikuun 4. päivä päivätystä kirjeestä selviää, että kyseessä oli klassinen kirkkorymyli. Ensimmäisen joulupäivän jumalanpalveluksessa oli väenpaljoudessa huudettu "kirkko palaa" arvattavin seurauksin. Kuolleita ainakin 20 ja useita pahasti loukkantuneita.

Rauhallisempia aineksia samalta suunnalta:

Onni J. Purasen gradu
Eripuraa kansakouluista
kansakouluriidat Kuopion kihlakunnassa 1876-1904.

Tero Matkaniemen väitöskirja Kuopiolainen uinti paikallisena ja kansallisena kansalaistoiminnan ilmiönä. Toimijakentän, tavoitteellisuuden ja toimintaympäristön muutokset vuosina 1904–1979

Kuopion luonnontieteellisen museon opastussivulle on linkitetty monipuolista aineistoa.

Kulttuurikasvatus Kuopiossa on linkittänyt lähes kaiken (?) mahdollisen, m.m. Snellman-pelin, Kuopion lyseon kirjaston aarteet, Minna Canth -sivuston. (Nuori Suomi - kirjallistaiteellinen joulualbumi sisälsi vuonna 1897 Canthin muistoksi monia artikkeleita hänestä.)

Kuopion kulttuurihistoriallisen museon oppimateriaaleihin kuuluu kaupungin tonttiluettelo 1798/1810.

Juha Vuorela kirjoitti blogiinsa Kuopion klubi-osakeyhtiöstä.

Kuvassa oikealla M. v. Wrightin piirtämä Kuopiolainen Talvi-voatteissaan vuodelta 1831.

Tervo on näköjään "Kuopion suunnalla", joten muistutan Tervo-seuran hienosta sivustosta Paikat, nimet ja tarinat -hankeestaan.

Sotilaallisesti

Yllä oleva kunniavartio kuvitti lehteä Joulupukki I 1919. Sen alle sopisi arvio kirjastosta parhaillaan lainassa olevista kirjoista Suomalaisen sotilaan historia : ristiretkistä rauhanturvaamiseen (2011) ja Suomalainen sotilas. Muinaisurhosta nihtiin (2010), mutta a) niihin tutustuminen on tuskin alkanut ja b) eihän tämä mikään kirjablogi ole.

Kirjoja avaamatta epäilen, että niistä ei löydy samoja sotilaan elämän aspekteja kuin BBC:n radiodokumentista The Kill factor, jonka viime vuoden lopulla kuuntelin. Pariin kertaan.

Kuten otsikosta voi arvata, ohjelman fokuksessa on tappaminen. Miten sotilaat opetetaan tappamaan käskystä, miltä tappaminen tuntuu ja miten tapahtuneesta puhutaan tai ollaan puhumatta. Miten tappamisesta tulee helpompaa kun vihollista ei näe ihmisenä ja saa taistelukokemusta.

Minulle uutta tietoa oli II maailmansodan aikaan S. L. A. Marshallin tekemä tutkimus, jonka mukaan vain 15-20% amerikkalaisista sotilaista pystyi ampumaan. Samantapaisesta tappamisen välttämisestä kertovat Gettysburgin tantereelle jääneet ladatut aseet. Marshallin metodeja, tuloksia ja kirjaa Men Against Fire: The Problem of Battle Command on kritisoitu ja ainakin Vietnamin sodan veteraaneja haastateltaessa päädyttiin käänteiseen tulokseen. Siellä 84-90% sotilaista käytti aseitaan. Mutta edelleen jää jäljelle niitä, jotka eivät yrittäneet tappaa.

Kuten olen muistaakseni tällä todennut, suomalainen sotahistoria 1900-luvulta ei kuulu kiinnostuksen aiheisiini enkä siitä myöskään paljon mitään tiedä. En siis sitäkään, onko tutkittu suomalaisten sotilaiden ampumahalua/kykyä viime sotiemme aikaan. Miehet olivat puolustamassa konkreettisesti omaa maataan eli motivaatio on ollut toinen kuin jenkeillä Tyynen valtameren saarilla tai Vietnamin viidakossa.

Ennen, niinkuin

Muistin äsken katsoa tuoreimmat (viimeiset?) jaksot ruotsalaisesta tv-ohjelmasta Förr liksom ja tykkäsin taas hirvittävästi. Kaikki jaksot ovat nähtävillä verkkosivuilla. Sopivat huumorintajuisille lapsille ja aikuisille, jotka ymmärtävät ruotsia. Kuvan alareunaan saa halutessaan tekstityksen ja kuvan laajennettua koko ruudun kokoon.

Ainoa puute on, että jaksoista ei ole luetteloa. Mutta pianhan tuollaisen tekee...

Jakso 1: Miten sujuu viikinkityylinen veneen siirto tukkien päällä rullaamalla?
Jakso 2: Minkälaista oli palontorjunta keskiaikaisessa kaupungissa?
Jakso 3: Miten tehtiin ja miltä maistui entisajan köyhien ruoka? Ja miten käytiin puuceessä ilman paperia?
Jakso 4: Mikä selittää Vasa-laivan uppoamisen?
Jakso 5: Voiko ratsastajat yllättää metsässä kuten Olaus Magnuksen historiakirjan kuvassa väitetään?
Jakso 6: Miten tehdään kaloista lamppuöljyä?
Jakso 7: [Hävinnyt jakelusta, oli kyntämistä]
Jakso 8: Toimiiko viestitys merkkitulilla?
Jakso 9: Onnistuuko melonta kivikautiseen tyyliin tukista kaiverretulla kanootilla?
Jakso 10: Miten sujuu luistelu luuterillä Kustaa Vaasan tapaan?
Jakso 11: Voiko haarniskassa uida niinkuin Olaus Magnus väitti?
Jakso 12: Jaksaako kantotuolia kantaa kokonaisen päivän?

Gallialaisesti

Luin kouluaikoina viisi vuotta ranskaa ja rehellisesti sanottuna olen unohtanut suurimman osan. Kahdessakymmenessä vuodessa kun ehtii tehdä senkin. Tietenkin sääli, m.m. siksi että yksi hauskimmista digitoidun materiaalin paikoista Euroopassa on Gallica. Sen Facebook-sivulla on kivoja nostoja, jotka mukavalla tavalla mainostavat monipuolista sisältöä. Digitaalisista arkistoista kun voi löytää vaikka paperinukkeja, ks. yllä. Tai karttoja, kuten Golfe de Finlande tai Finlande Septentr.le, et Merid.le, Nylande, et Tavastnus. Tirée de celles d'Andr[é] Buroe[us] et de Isaac Massa, josta näyte alla.
Gallican käyttöliittymän kielen voi vaihtaa englanniksi, mutta digitoidut tekstit ovat enimmäksen ranskaksi. Hauilla Finlande ja finnois löytyy paaljoon juttua, esimerkiksi

• Révélations sur la Russie ou L'empereur Nicolas et son Empire en 1844. [Volume 3] / par un résident anglais ; ouvrage traduit... par M. Noblet... ; et annoté par M. Cyprien Robert,...
• Louis-Antoine Léouzon Le Duc: Souvenirs et impressions de voyage dans les pays du Nord de l'Europe, Suède, Finlande, Danemark, Russie (2e édition) 1896

Tietenkin digitoituja ranskankielisiä tekstejä on muuallakin, virtuaaliseen kirjahyllyyni olin löytänyt juttuja Project Gutenbergista.

Palaten Gallicaan Noémie Dondel Du Faouëdic kirjoittaa kirjassaan Voyages loin de ma chambre. T. 2 maailmannäyttelystä Pariisissa vuonna 1889. Suomen paviljonkia kuvataan sivulla 311 m.m. sanoin "Toute cette contree présente un cachet bien étrange. Tout s'y empreigne d'un charme mélancolique, d'une douceur idéale." Eli oudolta ja melankoliseslta näytti suomalainen tyyli ranskalaisin silmin. Kyläkirjaston kuvalehti antaa ymmärtää, että siinä olisi kuva tästä Suomen osastosta, mutta en löydä sivuiltaan kuin Eiffel-tornin ja konesalin.

Tuosta maailmannäyttelystä on paljon sanomalehtikirjoituksia ja kävipä paikalla Juhani Ahokin. Hänen kokoelmassaan Muistelmia ja matkakuvia on kirjoitukset "Matkalta Pariisiin v. 1889" ja "Muutamia kuvia Pariisin maailmannäyttelystä v. 1889". Miten mestarimme kuvasi maamerkkiä, joka silloin oli täysin uusi?

Silmä ei saa enää kulkea omia teitään. Se on kokonaan nähtävänsä vallassa, joka johtaa sitä väkisin minne tahtoo. Hetkeksi kaatuu syrjään kahden puolen kaikki muu ja Eiffeltorni tempaa mukaansa vastustamattomalla voimalla ylös korkeuteen, jonne se puhaltautuu kuin suunnattoman suuri yksinäinen korpikuusi keskellä viljavata vainiota. Miljoonia silmiä se on samalla tavalla vaatinut sanomaan sille ensimmäisen tervehdyksen näyttelyyn tullessa. Vaikka se on vähintäänkin vielä puolen kilometrin päässä siitä, missä katsoja seisoo, näyttää siltä kuin olisi se tuossa aivan katsojan edessä. Kaikki muu jää pieneksi ja matalaksi sen alle ja korkeimmat rakennukset ovat ison matkaa alapuolella sen alimmaista kaarta.

Vasta sitten kun tämä itsevaltias on mielestään tarpeeksi vanginnut huomiosi, sallii se silmän siirtyä juuremmalle.

Historiaa kartalle ja maisemaan, osa 3

Osa 1 13.11.2011., osa 2 3.12.2011 ja taas on kuukausi vierähtänyt. Tarkoitukselliseksi sarjaksi en tätä tarkoittanut, mutta aihe palaa jatkuvasti nenän eteen. Tänään...

1. Twitterissä, jonne oli linkitetty HistoryToday-juttu, jossa selostettiin sivustoa Locating London. Leikin sillä minuutin verran ja suljin ikkunan, sillä en halua täyttyä kateudella.

2. vanhoissa muistiinpanoissani, jonne olin tallettanut linkin sivustolle Virtuaalipolku. Se on Hämeenlinnan kaupungin ylläpitämä ja onnistui ärsyttämään minut geneerisellä nimellään niin, etten ollut tutustunut sisältöön. Vahinkoja sattuu.

Nimittäin kun pakitin etusivulle osui silmiini henkilöhistorialliselta vaikuttava Aleksanteri Ahola-Valon elämänkaari. Hieman aneemisen oloisien karttaikonien takaa löytyi yllättävän rikasta informaatiota:

Muita "historiallisia karttoja" palvelussa löytyy juuri siitä säilötystä linkistä.

... Tärkeintähän on laittaa tietoa esille mahdollisimman moneen erilaiseen paikkaan ja ikiomille sivuille, jossa tekstit ja kuvat ovat hyvässä tallessa siihen asti kun rahoitus loppuu. Esimerkki elävästä elämästä: Anu Lahtinen kirjoitti Savitaipaleen seutu -blogissaan perinnemaisemasta ja linkitti sivustoon Matka Etelä-Suomen perinnemaisemiin. Klikkaamalla yläpalkin matkailukohteita saa maakunnittain listoja, joista aukeaa kohdetietoja yhteystietoineen. Onkohan joku päivittänyt näitä hankkeen päätyttyä vuonna 2006? Mieleen tulee (taas) Nina Simonin blogikirjoitus... mutta myös se miksi kirjoitan itse blogiani enkä päivitä wikipediaa: oma on vaan kivempi.

P.S. Muistatteko vielä sivuston paikallishistoria.fi, jonka julkistuksesta raportoin viime huhtikuussa? Yritin löytää siitä tänään jotain kehitystä, mutta epäonnistuin.

Uskonpuhdistuksesta - sanana

Joulun aikaan tuttavani tarjosi Facebookissa reposteltavaksi henkilöhistoriallisen pätkän 1500-luvun pappismiehestä. Kirjoittaja jäi tuntemattomaksi, mutta asia-, kieli- ja näppisvirheitä lähdettiin innolla tökkimään sormella. (Kuvainnollisesti.)

Yksi kommentoija vei keskustelun uusille urille todetessaan, että uskonpuhdistus oli kuvauksen kohteena olevaa aikaa myöhemmin käyttöönotettu sana. Hän vertasi sitä Ruotsi-Suomeen, mistä käsitin, että tarkoitti käytössä olevan jotain kyseenalaistettavaa. Tuttavani ei tarttunut tähän puoleen, mutta totesi "Uskonpuhdistus on minulle arvoitus, mutta varmaan ensiesiintymätieto löytyisi KOTUksen kautta ainakin."

Aah, tiedonhakuhaaste... Wikipedian kahvihuoneesta löytyi vanha keskustelu "Uskonpuhdistus vs. reformaatio", jossa ei oltu päästy puusta pitkään. Historiallisen sanomalehtikirjaston sivuilta aikaisin löytö oli Suomettaressa 14.9.1849 eikä sanaa siinä suuremmin selitelty. Omasta hyllystäni löytyvä kapoinen etymologinen sanakirja ei kertonut uskonpuhdistuksesta mitään eivätkä myöskään Kansalliskirjaston lukusalin hyllyiltä löytämäni opukset. (Suomalaiset etymologiset sanakirjat ovat useimmiten jättäneet minulle sormen suuhun, minkä totesinkin loppuvuodesta hanketta "Suomen etymologinen sanakirja nettiin!" promonneille.)

Eli ei riittänyt omat rahkeet ja kysymys jäi kaivelemaan mieltä. Viikon verran aivoni roksuttelivat, kunnes pinnalle pulpahti ajatus "Jason Laveryhan tutkii pohjoista uskonpuhdistusta". Tämän jälkeen en jäänyt miettimään, kuinka asiallista oli amerikkalaista professoria ajanvietepulmallani vaivata, vaan laitoin kysymyksen menemään.

Superystävällisesti ja nopeasti sain paluupostissa Laveryn äskettäin julkaistun artikkelin The Reformation in Finland—A Historiography of Continuities. Siitä selviää, että suomenkielisessä tekstissä on käytetty sanaa reformaatio vuonna 1732 ja sana uskonpuhdistus otettiin käyttöön vasta 1847. Eli Suomettaren jutussa sana oli vielä varsin tuore. Lähteenä tiedolle on Juhani Holman kirjan Sangen ialo rucous: Schwenckfeldiläisten rukouskirja Mikael Agricolan lähteenä (2008) sivu 45. Olisi voinut löytyä Kansalliskirjaston hyllyltä, mutta ei etymologisten sanakirjojen kohdalta.

Tämän jälkeen täytyy enää miettiä, että viittaanko Olof Ångerman -käsikirjoituksessani uskonpuhdistukseen vai reformaatioon, kun Viipurissa puretaan luostari kaupunginmuurin kohennukseen. Muuta vaikutuspintaa uskonnolliseen muutokseen en onneksi ole mukaan ottanut. Nimittäin Laveryn artikkelin pikaluvun perusteella keskustelu muutoksen olemuksesta on edelleen pahasti kesken.

Lisäys 5.1.2011 8:28: Laveryn artikkeli on julkaistu kirjassa Religion and Identity in Russia and the Soviet Union: A Festschrift for Paul Bushkovitch Edited by Nikolaos A. Chrissidis, Cathy Potter, David Schimmelpinnick von der Oyen, and Jennifer Spock. 276 p., 2011 (ISBN: 978-0-89357-379-9)

Sotaisia uutisia vuonna 1716

Hampuri 28.4. (London Gazette 24.4.1716): "We have Advices from Petersbourg, That the Muscovites have made themselves Masters of Cujanenbourg, after a long lockade and a Bombardment. 'Tis the only Place that the Swedes remain'd possessed of in the Dutchy of Finland."

Tukhoma 25.5. (London Gazette 3.7.1716): "Some Swedish Frigates that have been lately on the Coast of Finland bring an Account, that great Preparations are making at Abo for a Descent on this Kingdom, and that the Czar's whole Fleet of Men of War from Revel, with a great Number of Troops, are daily expected there to undertake that Enterprize."

Tukholma 24.7. (London Gazette 28.8.1716): "Letters from the Northward advise, that three Officers came to Umo last Week, who made their Escape from Petersbourg, and bring an Account of Count Piper's Death: And as the same News came also lately from Dantzick, its Truth is no longer doubted. These Officers confirm the late Intelligences from Finland of the Preparations of the Muscovites at Abo, and give Reason to believe that at least 20000 Muscovites will enter the Province of Helsingland very suddenly; yet no Dispositions are hitherto made on this Side to oppose them."

Tukholma 17.11. (London Gazette 29.12.1716): "... 'tis not doubted that another Attempt will be made upon Norway; tho' 'tis more wished a Body of Troops might be employed towards Finland, it being generally believed that 8000 Men would meet with little Opposition in recovering that Dutchy; from whence some Persons are lately come privately, to sollicit such a Succour."

Lumen tultua sukset esille?

Eilen satoi pääkaupunkiseudulle tämän talven ensimmäinen todistamani lumikerros, minkä kunniaksi talviurheilukatsaus. Vaudikas hiihtokuva yllä on lehdestä Joulupukki I 1919. Vuonna 1891 julkaistiin Hugo Sandbergin omakustanne Hiihtourheilu Suomessa, joka sanoo olevansa "hajanaisia tietoja suksista ja hiihdosta, jotka vuosikymmenten kuluessa kansan kesken eri paikkakunnissa työskennellessäni ovat muistooni jääneet". Muutama näistä tiedoista alla.

"Hiihtotaito maassamme" 1890-luvun alussa oli yleinen

ainoastaan Lapissa, Pohjanmaalla, vaikk'ei kuitenkaan koko Pohjanmaalla, sekä Savon ja Karjalan pohjois- ja itä-osissa. Näissä maakunnissa, erinomattain Lapissa ja Pohjanmaan perällä; alkavat lapset, niin tytöt kuin pojatkin, jo viiden ja kuuden vuoden ijällä harjoitella hiihtotaitoa, milloin laskemalla mäkeä, milloin vanhempainsa asioilla naapureissa käydessään, mlloin taas riekonpyytö-retkillänsä, joilla heidän on mahdoton suksitta kulkea. Siitä pojasta, joka ei vielä kymmenenkään vuoden ijällä kykenene hiihtoon, ei täällä todellakaan luulla miestä tulevan.

Lauseessa "Hyvä hiihtäjä voisi täällä hyvällä kelillä suksilla kulkea 80 - 120 kilometriä päivässä." hämää konditionaali - onko moista matkaa todella hiihdetty?

Ahkiota käyttää köyhä metsämökin asukas, jolla ei ole hevosta eikä poroakaan, rekenänsä kaikenlaisilla matkoillaan. Niin kertoi kerran eräs metsätalon asukas, että hän ahkiolla kuljetti ensiksi syntyneen lapsensa pappilaan kasteelle. Matkaa oli pappilaan noin 30 kilometriä, mutta kun hiihtokeli, erinomattoin vuomilla, joita hänen suurin osa matkaansa oli kuljettava, oli hyvä, ei hänellä mennen tullen kulunut enempää aikaa kuin yhteensä runsas puoli päivää, vaikka sekin aika, joka kului lapsen ristimiseen, oli siihen luettuna.

Ja sitä rataa tarinointia, josta voisi löytää mielenkiintoista ainesta paikallisen historian ymmärtämiseen. Lainaan viimeisen pätkän itseäni kiinnostavalta alueelta

Vielä nykyään sanotaan Keuruulla löytyvän hyviä hiihtomiehiä, mutta muualla Satakunnassa on hiihtotaito jo joutunut jotenkin unhotuksiin. Neljättäkymmentä vuotta sitten löytyi kuitenkin vielä paikoitellen muuallakin Satakunnassa joitakuita liukkaita suksimiehiä, jonka tahdomme osoittaa kertomalla seuraavan pienen tapauksen. Eräänä kevättalvi-iltana saapui Karvian kappelista suksimies emäkirkon pappilaan. Hän ei ollut matkastaan väsynyt, toimitti vaan heti perille väästyään asiansa, hankkien kuulutuskirjan eräälle nuorelle parille, lepäsi sitten vähän aikaa pappilan pirtin penkillä, nöusi yökylmänteen tultua suksilleen ja hiihtää pyyhkäsi Pohjankangasta kotikirkollensa, jonne hän saapui hyvään aikaan ennen jumalanpalveluksen alottamista. Lyhyemmässä ajassa kuin vuorokaudessa oli hän niinmuodoin hiihtänyt noin 100 kilometriä.

Joululoman aikana

22.12.

• Aloittelen lomatunnelmaa katsomalla uusintana History Detectives jaksoja. Nice enough.

24.12.

• 3 päivän proggis valmis. Yhdestä idealapusta 28 osan blogikirjoitus. Yleisömenestys helmikuusta alkaen?

25.12.

• Jyväskylän yliopiston tekijäoikeussovelluksen mukaan aikakauslehti vuodelta 1919 on vapaasti käytössä, mutta 1920 numerot eivät. Selitys?!?

26.12.

• Hölmöläisten peitto tulee mieleen... idealaput 259(!), luonnokset 109, ajastukset 104.
• #HAik löytyi postilaatikosta kotiin palattua. Ilmestyi virallisesti jo 2 vk sitten?
• Nenosen artikkeli noitavainojen väärästä historiasta mielenkiintoinen, liian lyhyt #HAik
• Lamberg yhdisti pääkirjoituksessa reippaasti kv politiikan, historian ja yliopistohallinnon uudistukset #HAik
• Tekstissään @jyrki_ilva mainitsi termin culturomics. Löytyy lähipäivinä blogistanikin #HAik
• Kananoja osoitti, että verkossa olevalla tietokannalla voi tehdä jotain #HAik

27.12.

• Akkarin aleluettelo alkaa hissalla. Aina ennen kauno?
• Aamupäivällä tein jotain käsikselle 2kk tauon jälkeen. Onnistuukohan huomennakin?

28.12.

• Sain kehuja SukuForumilla. Tarjoan hyödyllisimmät linkit. Kröhöm.
• Blogissa kommentoija yritti kahvitarjoustani. Ei osunut eikä uponnut.

30.12.

• Kirjoittaminen edistynyt ilahduttavasti neljättä päivää. Vielä "jonkin verran" väsäämättä.
• Tänään @Haavisto käynyt Paikkarin torpalla. Suomen historia vilahtanut aiemminkin kampanjassa. Enää historian tekoa vajaa juttu.
• Täyttelin 2012 kalenteria. Eka tupla 1.3.: studia generalia&humaniora

31.12.

• Taas pari sivua ähkitty kokoon. Elän jo vuotta 1588 ja loppu häämöttää.
• Kuuntelen podcastia "Englannin armadasta" vuonna 1588. Jossa olen edelleen myös käsikirjoituksessani.
• Bbc:n podcastilla hieno nimi "things we forgot to remember" - mitä unohdimme muistaa. Nyt menossa Ranskan vastarintaliike.
• Bbc:n In Our Time jakso Robinson Crusoesta oli hyvää kamaa. Nyt menossa Wormsin joku kirkkojuttu, jossa putosin jo kärryiltä.
• Varastoitu bbc podcastdokkari kertoo tuhoutuneiden ympäristöjen akustiikasta. Sama tekniikka kuin rakennushankkeissa?

1.1.

• Käsikirjoitus kertaalleen koossa. Vuosi 2012 saanut produktiivisen alun.
• Koskisen väikkärin luku puolivälissä. Upeita juttuja, 1500-l kirjekonkretiaa täytyy "kopsata" omaan käsikseen.
• Kuuntelin vanhan @KalleHaatanen haastattelun. Mielenkiintoinen aihe, mutta 2 outoa intonoijaa. (*)
  
• Kaari Utrion purkitettua haastattelua ilo kuunnella. Oppinut neiti varaukseen.
• Miksi Ylen mp3:ssa on a) leikattu ohjelman alku pois ja b) tiedostossa ei metatietoja eikä nimenä kuin numeroita?
• 5 min kuunneltuani tiedän nyt haastattelussa olevan Raija Oranen. Kai.
• Nyt yle-pätkä jostain suomalaisesta arkistosta, jossa käytetään puuvillahanskoja. Mikkeli?
• Mikkelissä radiotoimittajalle näytetään alkuperäisiä kirkonkirjoja eikä mikrofilmistä EIKÄ digitoinnista puhuta mitään.
• Kiva keissi. Napoleonin solttu päätyi Suomeen asumaan.

(*) Kalle Haatasen ohjelmassa syksyllä historiaan liittyen seuraavat, jotka ovat edelleen verkon kautta kuunneltavissa. Jätän kertomatta kuka haastateltavista ihmetytti minua äänellään.

• Paluu vankileirien teille 19.09.2011
• Kaarlo Hillilä, Urho Kekkosen takapiru. 24.10.2011
• Kertomuksia seksistä ja väkivallasta 31.10.2011
• Susinartut ja pikku immet 21.11.2011
• Operaatio Hokki. Päämajan vaiettu kaukopartio. 19.12.2011

Tilastointia

Agricola-keskustelupalstalla Tapio Onnela kertoi sivulatauksia siellä kertyneen vuonna 2010 495 622 ja viime vuonna 571 574. Tuijotin lukuja hieman epäuskoisena, sillä vuosi sitten totesin palstalle kirjoittamieni juttujen saaneen varsin vähän lukukertoja. Eli lähdin hutkimaan lisätietoa sivuston omilla luvuilla ja excel-harjoituksena. Minkä perusteella vuonna 2011

• Osiossa Uutisia historiasta aloitettiin 201 ketjua, jotka keräsivät 38 195 sivulatausta.
• Osiossa Uudet historia-aiheiset mediat aloitettiin 227 ketjua, jotka keräsivät 29 075 sivulatausta.
• Osiossa Puheenvuoroja historiasta aloitettiin 119 ketjua, jotka keräsivät 88 356 sivulatausta.

Näistä siis kertyy 155 626 sivulatausta ja loppujen 400 tuhannen pitäisi syntyä otsikkonäkymistä, vanhemmista ketjuista ja vähemmän aktiivisista osioista? Vai onko niin, ettei otsikkonäkymissä näkyvät "lukemisluvut" ole yhtä luotettavia kuin Google Analytics, johon Onnela viittasi? Verkkosivujen käytön raportointi ei ole niin yksinkertaista kuin toivoisi...

Samaisen Google Analytics-työkalun perusteella tämä blogi keräsi vanhalla ja tuoreemmalla sisällöllä viime vuoden aikana 104 300 sivulatausta (78 974, kun käyntien sisäiset duplikaatit poistettu). Päivittäiset käyntiluvut pysyivät koko vuoden tasaisena, mutta tilaajien eli sisällöstä "pysyvämmin" kiinnostuneiden määrä kasvoi mukavasti. (Piikit alaspäin johtuvat mittausmetodin epätarkkuuksista, toivottavasti.)

Hienoahan on satunnaisten google-hakujen tekijöiden sijaan saada vakiolukijoita eli ilolla olen lukenut vuodenvaihteessa täällä ja Facebookin puolella saamiani kommentteja, jotka kannustavat jatkamaan. Olen myös noteerannut "julkisten lukijoiden" määrän kasvun, nyt oikeassa reunassa esillä luku 94!

Paljonko lukijoita asiasisältöisellä blogilla suomalaisella kielialueella sitten voisi olla? Salla Brunoun lukupäiväkirja keräsi viime vuonna 134 206 sivulatausta 82 022 käynnin aikana. Blogi sai laajempaa julkisuutta kirjamessuilla jaetusta Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnosta ja tämän aiheuttama kävijäpiikki näkyy Sallan jakamassa käyrässä selvästi, mutta liikennemäärä sen jälkeen ei ole kovin paljon korkeammalla kuin aiemmin. Blogeille ei ole kovin helppoa saada uutta lukijakuntaa? Jollei sitten siirry Uuden Suomen alustalle, jossa ainakin kommentoijia riittää.

Vuodesta 1911

Juuassa aikoinaan neuvottiin "Synnytäp peä, kyllä se sorkka syntyy" (R.E. Nirvi ja Lauri Hakulinen: Suomen kansan sananparsikirja. 1948) . Eli kyllä urakka valmistuu, kun alkuun pääsee.

Eilen mainitusta kirjakasasta siis käteen Samankaltaisuuksia. Kansainvälisiä näköaloja vuoden 1911 maailmaan. Lea Koivusen ja Taina Syrjämaan toimittama artikkelikokoelma ilmestyi vuonna 2010 ja kun sitä ei kaupunginkirjastoon kuulunut nappasin mukaani divarista. Ei mistään intohimoisesta mielenkiinnosta vuotta 1911 kohtaan, vaan lähinnä sairaalloisesta tahdosta vielä kerran kykyäni saada turkulaisesta kulttuurihistoriasta tolkkua.

No, tämä kirja oli ilmestynyt Yleisen historian julkaisusarjassa ja ero kulttuurihistorian tuotoksiin selvä. Artikkelit olivat silkaa suomea ja yhteydessä reaalimaailmaan. Johdannossa viitattiin Braudeliin ja käytettiin sivistyssanoja, mutta tämänkin tekstin sisällössä pysyi vaivattomasti mukana - toisin kuin aidossa kulttuurihistoriassa. Pointtina oli miettiä mitä yhden vuoden näkökulmasta tarkastelu tarkoittaa, kun ilmiöt eivät osu kalenterivuoden mittaisiksi.

Useimmissa artikkeleissa aikahorisonttia tuotiin tarvittavissa määrin mukaan. Poikkeuksena Rauno Lahtisen artikkeli ulkomaanuutisista, josta sai mielikuvan, että ulkomaanuutisten esittäminen olisi ollut 1900-luvun uutuus. Näinhän ei tietenkään ollut ja tuskin Lahtinen oli tarkoituksellisesti tällaista kuvaa antanut. Kunhan kiinnitin huomiota, kun oli itselle tuttu asia.

Tuttua löytyi kyllä muistakin artikkeleista. Tiina Männistö-Funk kirjoitti siirtolaisten lähettämistä ja heille lähetetyistä valokuvista sekä niihin liittyvistä muistoista. Tarjosi hieman lisäsyvyyttä siirtolaisten ajatteluun ja herätti kiinnostuksen Museoviraston keruuarkistoa kohtaan.

Auvo Kostiaisen artikkeli käsitteli amerikansuomalaisten kalenterijulkaisuja. Ilmeisesti niiden täysimittainen digitointi jää unelmaksi, sillä Kostiaisen mukaan ei edes nimikkeiden kokonaismäärä ole selvillä. Jälleen lisäymmärrystä siirtolaisista ja hyvää taustoitusta yhteen lähderyhmään.

Outi Hupaniittu kirjoitti riskaabelin elokuvan näytöstä Helsingissä sekä muista ajan käytännöistä. Kymmenen vuotta myöhemmästä elokuvakulttuurista maaseudulla kirjoitin jokin aika sitten. Leila Koivunen kertoi vuonna 1911 maata kiertäneestä lähetysnäyttelystä. Esineistö kuullosti hämäävän samankaltaiselta kuin Lähetysmuseon perusnäyttely alkuvuodesta 2011. Suvi Rytyn artikkelin käsitteli Kirvun luonnonparantolaa ja sain siitä - parempi myöhään kuin ei milloinkaan - taustoituksen taannoiseen Vilppulan parantolavierailuun.

Tarkoituksena oli lukea artikkelikokoelmaa "oikeammin", mutta palasin suoraviivaiselle hyöty/hupi-linjalle. Jään miettimään miten oikeat historiantutkijat tekstejä lukevat ja tartun seuraavaan kirjaan...

Kohdattua

Uudenvuoden juhlinnasta (ehkä?) väsähtänyt nainen on taiteilija A. Gebhardin skitsikirjasta ja löytyi kirjallistaiteellisen joulualbumin Nuori Suomi numerosta 1896

Jussi Jalonen oli hyödyntänyt digitoituja sotapäiväkirjoja.

Anu Lahtinen kävi Suomen rautatiemuseossa. Mari Wikholm vieraili Teatterimuseossa.

Ennen joulua Taustasäteilyssä runoiltiin lahosta sukupuusta.

Kirsti Ellilä luki Teemu Keskisarjan Kyynelten kalliota. Suketus oli lukenut Hilary Mantelin Susipalatsin ja miettinyt ihmiselämästä tietoverkkoihin jääviä jälkiä.

Artefactan uutisissa arkeologisia aiheita: Kesän 2011 arkeologiset kaivaukset valottavat esikeraamisen ajan asutusta Etelä-, Itä- ja Pohjois-Suomessa, Virossa jälleen runsaslöytöinen arkeologinen vuosi ja Viron ja Suomen arkeologiaa saman katon alla Tallinnassa. Tämän viimeisen aloittaa Salmesta löytynyt paatti, josta kerroin täällä blogissa tuoreeltaan kesällä. Huom! Artefactan uutisessa puhutaan laivasta.

Heikki Halonen on aloittanut sukututkimuksellisen blogin kirjoituksilla Sukututkijan tunnustuksia, Kirkontileistä sukututkimuksen apuna ja Lähdetietojen dokumentoinnista

Tuomio ja uusi alku

Taas on se päivä kun loppuvuotta on eniten jäljellä ja ennen kuin alkaa haaveilemaan siitä, mitä kaikella sillä ajalla voisi saada aikaiseksi, on syytä tarkastella edellisen vuoden aikaansaannoksia.

Suunnittelemattomia ja yllätyksellisiä "saavutuksia" olivat:

• minua kiitettiin nimen kanssa tänä vuonna ilmestyneen artikkelikokoelman lähdeviitteessä
• minut mainittiin myös HAik:n artikkelin alaviitteessä
• minulle osoitettiin suurta kiitollisuutta paikallishistorian alkusanoissa, sillä "erinomaisten" huomautuksieni ja parannusehdotuksieni "ansiosta kirjassa on vältytty monelta virheeltä tai epäjohdonmukaisuudelta"
  
• sitaatti sanoistani oli nimettömästi Hiidenkiven pääkirjoituksessa
• tiedonantoni näkyy loppuvuodesta ilmestyneen väitöskirjan alaviitteessä

Eli alkusanojen, ala- ja loppuviitteiden vuosi oli 2011. Sellaisesta selvisi myös kontribuutioni Turun sukututkijoiden vuosikirjaan.

Entäs ne julkisesti asetetut tavoitteet?

1. Suoritan aloitetut avoimen yliopiston hissan opinnot loppuun.
2. Tarjoan artikkelia johonkin julkaisuun.
3. Luen kotihyllyyn kertyneet historiakirjat ja kippaan epärelevantin osan divariin.
4. Menen seisomaan oman tiskin taakse Sukututkimuspäiville ja yritän myydä kirjahyllyn päälle varastoitua tuotantoa.
5. Kävelen (vihdoin ja viimein) Petter Sundin askelia jäljitellen Senaatintorilta Tuomarinkylään.
6. Kirjoitan tätä blogia.

Ykkönen tuli tehtyä, mutta uusin nyt vuoden alussa yhden kurssin, josta sain alimman mahdollisen arvosanan. Kakkonen tuli tehtyä, juttuja julkaistiin ilman korvausta ja yhdestä pätkästä sain jopa käteistä (!). Nelonen tuli tehtyä ja täällä blogissakin raportoitua. Kutonen myös todistettavasti ja toivottavasti tarpeellisella intensiteetillä tehty.

Nelonen jäi taas tekemättä ja kolmonen yrittämättä. Joulukuussa kokosin kyseiset kirjat neljään pinoon ja totesin läpiluvun yhtenä vuotena liian kunnianhimoiseksi tavoitteeksi. Mutta ehkäpä osittainen reduktio onnistuisi?

(Yrmeä tuomari yläoikealle löytyi kirjasta The Motor Car Dumpy Book)