Kokemäeltä Amerikkaan, osa 81

Kokemäellä 5.6.1887 syntynyt Frans Johannes Ware otti passin Amerikkaan 22.10.1909. Hän saapui Quebeciin Liverpoolista lähteneellä laivalla Victorian 5.11.1909. Hän oli matkalla Minnesotaan ja Kokemäelle oli jäänyt vaimo nimeltä Hilma Maria.

Fransin pikkuveli Kalle Henrik oli syntynyt 20.1.1891 Kokemäen Keipilän Lurkissa. Hän otti passin 5.1.1912 ja saapui nimellä Kalle Stenberg New Yorkin satamaan 1.2.1912 Southamptonista lähteneellä laivalla New York. Hän oli matkalla Augustaan Montanassa, jossa ilmoitti veljensä Fransin itseään odottavan.

Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1881-1890 s. 829
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002

Elävää kuvaa 1600-luvun lopun sotilastouhuista

Seikkailin YouTubessa ja sekalaisten musiikilla varustettujen diaesitysten yms. joukosta löysin ilokseni Per Dahlbergin tuotannon ylijäämiä. Katsoin Svenska slagin jo syksyllä 2008 ja nyt pääsin vahtaamaan, miten 1600-luvun lopulla valettiin ammuksia ja ammuttiin... miten kranaatti räjähtää.... kuulemaan asiaa kirpuista... ja saamaan sarjalle ominaisen katsauksen ajan univormujen toiminnallisuuteen.

Samaan sarjaan kuuluu kolmiosainen (1, 2 ja 3) video, jossa myöhempää aikaa edustava sotilasharrastusryhmä kokeilee karoliiniajan muodostelmia.

Kirjojen pelastamisesta on tullut helpompaa!

Iät ja ajat sitten valitin täällä antiikkiseksi kokemaani lahjoitusta Kansalliskirjaston Pelasta kirja-hankkeeseen. Äsken avasin Kansalliskirjaston sivut tarkistaakseni huomisen aukiolot ja etusivulta poukkasi silmilleni otsikko Pelasta kirja, nyt mahdollisuus myös online-lahjoitukseen. Jätän kokeilematta ja jään siihen uskoon, että lahjoittaminen on nyt huomattavasti sujuvampaa. Kommentoi, jos innostut kokeilemaan!

Boklevskin karikatyyrit
Gallereja gogolevskih tipov. Narisovannyh Boklevskim. Vyp. 1: Revizor. 14 listov. Moskva 1858.

Amerikasta kuultua

Viikkoni vakiokohokohta on tuoreimman This American Life -radio-ohjelman kuuntelu (ladattuani sen Ameriikasta asti puhelimeeni äänitteenä, modernissa teknologiassa on etuja). Fiksua juttua, joka usein on hauskaa tai koskettavaa.

Tuore jakso #424 Kid Politics käsitteli nimensä mukaisesti lapsia ja politiikkaa. Aloitusosuudessa seurattiin koululaisryhmää, joka vieraili Ronald Reaganin muistokirjastossa. Tuollainen laitoshan on käsittääkseni jokaisella Yhdysvaltain presidentillä ja ilmeisesti niissä esitellään ao. presidenttikautta. Eikä välttämättä kovin kriittisesti.

Koululaisryhmän oppimiskokemukseen kuului Grenadan hyökkäyksen simulaatioharjoitus. Osa porukasta nimettiin lehdistöksi, osa presidentin henkilökunnaksi ja yksi Reaganiksi, joka sai päättää toimintavaihtoehtojen välillä. Koulussa opitun ja henkilökunnan opastuksen avulla useimmat tekivät "oikeat valinnat" eli samat kuin Reagan. Löytyi vain yksi itsenäinen ajattelija, jonka "väärät valinnat" olivat merkityksettömiä, simulaatiossa oli vain yksi päätöspolku. Historiassa ei ole vaihtoehtoja. Kontrafaktuaalisuus ei tarjoa oppimiskokemusta?

Juttu kuullosti aika kamalalta. Indoktrinaatiolta, jota radiojutun toimittaja alleviivasi omalla kommentoinnillaan. Lapsille uskoteltiin, että oli mahdollista/todennäköistä, että "kommunistiset" Grenada, Nicaragua ja Guatemala olisivat hyökänneet (Kuuban tuella) Yhdysvaltoihin, ihan omasta ilostaan.

Kouluhistoria on väistämättä yksinkertaistavaa, mutta en ainakaan muista itselleni esitetyn asioita näin kategorisesti oikeina ratkaisuina. Tosin olen kyllä siinä uskossa, että Paasikivi-Kekkonen -linjan ulkopolitiikka oli ainoa oikea ratkaisu Suomelle. (Ymmärtämättä sen sisältöä kovinkaan perusteellisesti.) Onkohan minut kuitenkin aivopesty? Pystynkö kyseenalaistamaan tätä, jos oikein keskityn?

Laki ja tutkimuksen käsitteet

Luovuttuani Turun Historian johdantokurssin suorittamisesta minun ei tarvitse kirjoittaa opintopäiväkirjatekstiä näkemyksistäni tieteellisen tutkimuksen ja tekstin ominaisuuksista. Mutta, jos muutama sana aiheesta tänne kuitenkin, sukututkijoita edelleen puhuttavan KHO:n päätöksen johdosta.

Suomen ajantasainen lainsäädäntö on Finlex-palvelussa. Tekstihaku sukututki* osuu Valtioneuvoston asetukseen väestötietojärjestelmästä (25.2.2010/128), Lakiin väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista (21.8.2009/661), Henkilötietolakiin (22.4.1999/523) ja Väestötietoasetukseen (22.10.1993/886). Henkilötietolaissa sukututkimus on saanut oman pykälänsä, juuri ennen suoramarkkinointia. Kun samasta laista hain tekstiä 'tieteellinen tutkimus' koin yllätyksen. Se löytyi ensimmäisenä tarkastusoikeuden rajoituksista. Jos joku tekee "historiallista tai tieteellistä tutkimusta" ja käsittelee henkilötietojani, ei minulla ole tarkastusoikeutta! Tämän koen oikeuksiani tallovaksi, yksiselitteisesti.

Mutta takaisin asiaan. "Historiallista tai tieteellistä tutkimusta", siis. On siis historiallista tutkimusta, joka ei ole tieteellistä eikä myöskään sukututkimusta? Sofisti (kyllä kannatti käydä aatehistorian luennolla) sisälläni pyrkii esille. Samaa fraasia on käytetty läpi lain (konsistenssista pari pistettä) ja pelkoni siirtolaistutkimukseni suhteen hälvenevät huomattavasti. Sukututkimusta se ei ole, enkä aio sitä tieteelliseksi tutkimukseksi työstää, mutta kyllä silmät kirkkaina voin sitä historialliseksi tutkimukseksi kutsua.

Jää vain yksi kysymys. Onko Arkistolaitoksen lomakkeissa rastittavissa käyttötarkoitusta kysyttäessä kohta "historiallinen tutkimus"?

Ruotsin historia vuoden 1701 tietojen mukaan

Olen tainnut aiemminkin todeta, että historian tutkiminen olisi huomattavasti helpompaa, jos voisimme kritiikittömästi luottaa edeltäjimme antamiin tietoihin. Missä tapauksessa Ruotsin valtakunnan historia hahmottuisi seuraavasti, vuonna 1701 painetun suomenkielisen virsikirjan ajantieto-osan mukaan:

Wuonna jälken Mailman Luomisen, 1656. tapahdui Weden paisumus.
W. j. M. L. 1745. Sanotan Ruotzin Waldacunda alcuns saanen. [Huom, ripauksen varauksellinen ilmaisu!]
W. j. M. L. 3607. Werta hicoilit wuoret ja Kiwet.
W. j. M. L. Calwisiuxen Supputation jälken 3947. waan muiden 4000. syndyi meidän wapahtajan JEsus Christus .
W. 140. Tehtin Upsala Ruotzin Pääcaupungixi.
W. 800. Tuotti Cuning . Biörn sillä nimellä 3. Christin Uscon Ruotzijn / Herbertuxen ja Ansgariuxen cautta : sama Cuning. teki myös Biörköön Pääcaupungixi.
W. 980 . Lewitti Skått Cuning. Olewi Erikin Poica Christin uscon ymbäri Ruotzin Waldacun. S:t Sifriduxen cautta Engelandist .
W. 1150. Lähetti Cuningas S:t Ericus 9. S:t Henrikin ensimäisex Pispax Suomehen Englandista cotoisin / joca täällä myös Pacanoilda tapettin . Silloin on myös rakettu S. Marian Kircko Rändämäellä / joca Duomiokirckona pidettin. Tämä S. Erick surmattin ja caula leicattin Dannmarkin Cuningald Skatlarild. 1165.
1229 . Cuningas Ericus 11 . wallan aicana / annoi Her Birger Jerli Jumalan armon cautta käätä pacanat Hämesä / Christin uscon / ja rakensi Hämen Linnan.
1293. Woitti Torchillus Wänäläiset ja käänsi Carjolaiset Christin uscoon ja perusti Wijburin Linnan ja Lantzcronan: woitti. Kexholman. 1295.
W. 1300. On Turun Duomiokircko Rakettu.
1318. Poldettin Turcu Wänäläisild ja Kircko ryöstettin.
1425. paloi coco Caupungi Kircon canssa.
1429. Paloi taas Kircko ja enin osa isost puolest.
W. 1439. Paloi Cuuston Linna / josa myös paloit Duomio Kircon Kirjat.
1459 Poltti Uckoisen walkia Kircon ja Caupungin.
1473. Paloi taas yxi osa Caupungi .
1522. Ryösti Söfringi Norbyyst Caupungin / ja Nils Andin Poica poltti sen.
W. 1544 . Oli suur nälkä Ruotzis / silloin Rucous päiwät aljettin.
1546 . Paloi enin osa Kircost ja Caupungist.
1565. Paloi jällens yxi osa Caupungist. 1569 . myös 1592 . Mätäjärwen Cortteli. 1594 . Caupungi ja Kircko Kelloinens. 1603. Yxi osa Kluostarist / Carjacatuld ja Mätäjärweldä.
W. 1580. Oli suomes suuri Yskä Wuosi.
W. 1588. Oli cauhia Rutto Suomes.
W. 1597. Oli Nuja Sota C. Carl. 9. aicana.
1599. Andoi hän månda Suomen Adelist Surmata / jotca händä wastan itzens asetit .
W. 1601. Oli Suomes suuri halla wuosi.
W. 1603. Lijcui Rutto Suomen Maasa.
1612 . Jään sulut weit Caupungin Sillan.
1614 . Paloi Turun Linna . 1618 . Kircko catuld . 1624 Mätäjärwen Cortteli /
W. 1618. Ilmannui Suuri Pyrstö tähti Taiwasa.
W. 1621. Pimeni Auringo coconans.
1629. Oli Rutto Turusa /
1630 Toimitettin Turcun Gymnasium / 1640. Asetettu Academia. 1642. Tuotin Kirjan Pränttäjä /
1649. Olit callit cato wuodet Suomes.
1656. Oli Wänäläinen lijckellä / jost oli pelco Suomalaisill / Wänäläisill sitä enämbi.
1656. paloi iso puoli ja Duomio Kircon waskicatto / muiden Cattoin canssa / paitzi iso Tornia.
1657. Oli Rutto Ruotzis / Suomes / Rigas / Narwas/ Wiburis ja Wirois.
1664. Näkyi kirkas Pyrstö Tähti.
1678. Wanhald ja Udeld Kirckocatuld / enin osa mätäjärweld / ja pitkin Carjacatuld. 1679. Linnan Catuld muutamia taloja. 1681. Enin osa Caupungia / Ynnä Kircon / Hoffrättin / Raastuan ja Schoulun canssa / sisäldä ja ulco. 1684. Yxi osa Hämen Cadun päästä.
1680. Näyi suur Pyrstötähti Jouluu edellä Lännesä.
1682 . Paloi Rauman Caupungi / Kircon / Raastuan ja Schoulun canssa.
W. 1685. Dominica Trinitatis , Satoi Turun Caupungis äkist yhden hetken sisäll / nijn paljo wettä / että Wenhellä olis pian saanut soudella linnan Cadulla.
1686. Oli suur Calan saalis Talwella Caxikerrasa / nijn että yhdestä Luomasta saatin liki 1000. Tynnyriä Lahnoja.
1696. ja 1797. Oli juuri cowat catowuodet coco Ruotzin Waldacunnasa: Waan erinomaisest Suomesa / Wirois ja Ingerinmaasa / Nijn että ainoastans Turun Hijppacunnasa surkiast nälkän näännyit ja cuolit ylitzen 62000. Ihmistä.

Vuoden 1318 jälkeen tiedot vaikuttavat luotettavammilta. Tosin melko Turku-keskeisiltä. Jatkoa aikajanaan löytyy joulukuisesta postauksesta Ajan-Tieto eli Muisto-Kirja merkillisimmistä tapauksista ja olen tainnut näitä listoja joskus aikaisemminkin täällä ihmetellä ja esitellä.

Wikittelyä sukututkimuksellisesti

Kansainvälinen Wikipedia täytti tällä viikolla 10 vuotta. Kuuntelin BBC:n radio-ohjelman aiheesta ja vedin taas kerran herneen nenään. Haastateltiin jotain skeptikkoukkelia, joka innovatiivisesti jankkasi, että "kun ei Wikipedian tietoihin voi luottaa". Pönttö! Kaikki esitetty täytyy kyseenalaistaa! Ei ole mitään tietolähdettä, jonka esittämä on aina totuus. Sillä mistään asiasta ei edes ole olemassa yhtä totuutta, vaan...

No, rakentavampaan asiaan wiki-ympäristöistä. SSHY:n Digi-wiki on tuoreiden muutosten listan perusteella tehohoidon tarpeessa (8 muutosta 30 päivän sisään). SSS etsii omille wikisivuilleen moderaattoreita, muistaakseni toista kertaa.

Ruotsissa on valtakunnallinen sukututkimusjärjestö perustanut kokonaisuuden Wiki-rötter. Sen julistettiin joulukuussa olevan "redan en succé". Tätä kirjoittaessa siinä ei kuitenkaan ole sivua suomalaisesta sukututkimuksesta, joten työtä on vielä jäljellä. Hyvä vauhti päällä, yli 500 muutosta 30 päivän sisään. Lahden länsipuolellakaan eivät kaikki juo kahvia samassa pöydässä eli löytyy myös toinen sukututkimuswiki: GeneaWiki (8 muutosta 30 päivän sisään.) (Edellinen wikikatsaus tässä blogissa oli näköjään 26.7.2009 . Tuolloin Ruotsissa oli GenWiki, joka ei ainakaan enää tätä kirjoittaessa aukea. )

Amerikkalaisillakin on (tietenkin) useampi sukututkimuksellinen wikipedia. MAP-kirkon Family search on siirtänyt sukututkimuksen taustainformaation wiki-muotoon. Ruotsilla on hiano portaali ja Suomen sivu on, sanoisinko, alkutekijöissään. Jostain on muistilappuuni löytynyt Familypedia, jonka tausta jää pikaisella vilaisulla epäselväksi. Kaupallisen Ancestry.com:n wiki on kaikille vapaa.

Eli jos olisi hinkua tietojen jakamiseen, foorumeista ei ole puutetta. Wikien rasittavin puoli on, ettei niitä voi repostella tuntematta pistosta omatunnossa. Mikään ei estäisi osallistumista yhteiseksi hyväksi tehtävään työhön.

Mutta kun surffaus on helpompaa... Wikimedian etusivulla osui silmiin Wikibooks, jonka suomenkielisestä Wikikirjastosta löytyy kokonaisuus Suomen historia. Ala-asteikäisille suunnatun osuuden lopusta opin, että

Suomen historiasta on kirjoitettu monta kirjaa ja artikkelia. Ilmeisesti kukaan ei tiedä tarkalleen kuinka monta niitä on.

Blogi-idealistallani on paluu Hikipediaan, mutta tämä lainaus siis Wikipedia-tuotantoa.

Luin Kirjeitä teille

Vaihteeksi (?) blogi mash-up. Alaotsikkonsa mukaan "Sannan pohdintoja pään sisältä ja ulkoa: osa-aikaopiskelijan, menneisyystyöntekijän ja harrastajan elämää"

27.9.2004:

Eräs lapsi kysyi loistavan kysymyksen kertoessani hylyistä ja niiden tuhoutumisesta. Laivojen hylythän eivät Itämerelleä tuhoudu niin nopeasti kuin muualla maailmassa, sillä pohjoisella Itämerellä ei esiinny “laivamatoa”. Kerrottuani tämän kyseli eräs lapsista varsin hämmästyneesti kuinka voi yksi pieni mato syödä kokonaisen hylyn ja tuleeko sille madolle pullea maha kun se on syönyt sitä hylkyä. Hymyssä oli pitelemistä.

14.12.2006:

Ja mikä siinäkin on ettei tietyistä aikakausista löydä muuta kuin historistista (historismi on/oli vähän niin kuin kronologiseen objektiivisen oloiseen tapahtumaketjuja kertovaan historiantutkimukseen pyrkivää), poliittista historiaa ja suurmieshistoriaa? Mietin mitä sellainen historiankirjoitus voi kellekään jälkipolvista antaa ja miten paljon se kenties poikkeaa siitä miten aikalaiset ovat aikansa mieltäneet. Pohdin ihan vain kokeeksi mitä muistaisin tästä vuodesta jälkikäteen. Ei, mä en todellakaan muistaisi poliittisia tapahtumia kronologisena syy-seurausketjuna (tuskin ne sellaisia koskaan edes ovat ennen kuin historioitsija niistä sellaisen muokkaa!) tahi erinäisten päättäjien nimiä.

15.1.2007:

Maanantain kunniaksi ryhdistäydyin ja aloitin aamuni seminaarilla. Maailma on ihan liian täynnä kaikenlaista ehkä hyödyllistä tietoa ja arkistot pullollaan vaikka mitä mainintoja, niin, että olen hieman hukassa siitä mistä aloittaa.

19.1.2007:

Ja kaiken tämän jälkeen ikuisuuspohdintani: mikä on kansantanssin syvin olemus? Mikä tekee kansantanssista kansantanssia? Kytkeytyykö sukupuolittuneisuus tähän jotenkin?

17.1.2008:

Seminaari seisoo pitkälti myös siitä syystä, että olen lukenut jo kaikki kotona olevat (ok, en sitä yhtä megalomaanista ja liian hyvää gradua) suomenkieliset lähdekirjat ja työn edistymisen kannalta olisi tässä vaiheessa oleellista perehtyä nerokkaaseen Peter Aronssoniin, joka valitettavasti kirjoittaa vain ruotsiksi – teoreettisesti, filosofisesti historiankäytöstä, mukaväärinkäytöstä ja tuottamisesta. Oletan, että Aronssonin kirja tulee olemaan yksi päälähteistäni. Ja se on todella vain ruotsiksi. Ei sen puoleen, potisin samaa, mikäli kirja olisi englanniksi. Varmaan itkisin, jos tyyppi olisi kirjoittanut vain saksaksi.

4.3.2008:

Olen pohtinut pääni puhki miten luokitella, lajitella ja tiivistää n. 70 kulttuurihistoriallista museota (eli museoita, jotka eivät ole taidemuseoita tai luonnontieteen saavutuksia esitteleviä museoita), jotta niiden olemassaoloa, syntyvuosia ja niiden edustamia teemoja – tai kateogorioita – voisi jotenkin tutkimuksellisesti analysoida. Tehtävä ei ole helppo ja mieleen onkin juolahtanut, että kenties se on tämän lähdeaineiston suhteen järjetön ja typerä, kun se ei meinaa onnistua. Olenkohan nyt änkemässä luokittelutyyppiseen tiivistelmään (tai tilastoon, sillä tilasto on tapa tiivistää tietoa) sellaista aineistoa, jonka luonne ei siihen sovi? Argh.

10.3.2008:

Tänään olen jälleen koettanut tahkota Lowenthaliani (The Past is a Foreign Country. 1985) eteenpäin. Tyypillä on kyllä jonkin verran hyvää asiaa ja monta huomiota helposti itsestäänselvyyksinä pidetyistä jutuista, mutta viisisataasivuisen opuksen olisi kyllä ilman jaaritteluja saanut puristettua varmasti puoleen!

16.10.2008:

Ja oletteko muuten koskaan miettineet, miksi toista maailmansotaa opetellaan yleensä kaikissa kirjoissa kuukausi kuukaudelta, sotarintaman ja politiikan tapahtumien tasolla. Sota kesti kuiteskin vain alle 10 vuotta! Onhan meillä ollut noita 100 vuoden ja 30-vuotisia sotiakin. Ei niitä tahkota lineaarisesti kuukausittaisten tapahtumien tasolla! Toki lähteistöä nyt vaan on enemmän tästä viimeisimmästä isosta sodasta, kuin niistä vähän vanhemmista konflikteista, mutta eikös opeteltavan aineksen rajaus ole taito sekin? Ja toisaalta, mitä lisäarvoa meille tuo se, että osaamme luetella mitä Adolf teki minäkin kuukautena? Teemmekö niin tarkalla reportterimaisella tiedolla mitään? Eikö olennaisempaa olis hahmottaa kokonaisuus, merkitys, syyt ja seuraukset osana pitkää, mutta katkonaista ihmisen historian jatkumoa? Ehkä ne hissanopetuskirjoja kirjoittavat ajattelevat, että kokonaisuus on helpommin nieltävistä, kun sen pilkkoo sarakkeisiin: kuukausi, vuosi, valtio, tapahtuma. Mene ja tiedä, mutta mä en ainakaan tuollaisen tiedon takaa enää näe metsää puilta.

16.1.2009:

Kyse on siis ehkä pikemminkin jonkinlaisesta yhteiskunnan hegemoniallisesta historiakulttuurista, jossa tuottajatasot sekä mainstream ja underground-tulkinnat ovat jatkuvassa vuoropuhelussa. No, miten tän sit todistais? Siihen mulla on visio, mutten tiedä onko resursseja toteuttaa sellaista vertailevaa tutkimusta. Anyway, akateemiselle maailmalle tuntuu silti olevan kova kolaus väittää, ettei niiden tuottama historia nyt niin ältsin radikaalisti erilaista ole teemoiltaan ja näkökulmiltaan kuin se arjessa pyörivä kuva menneisyydestä.

17.1.2009:

Mies oli ostanut työmatkallaan alesta Suomen lasten historian. Kirja vaikutti kivalta ja kuvitus oli varsin jees. Pienenä miinuksena mainittakoon, että a) se on Suomen Lasten historia ja b) takakansi kertoo sen haluavan valottaa “kansakuntamme kohtalonhetkiä” esi-isiemme ajoilta yli 4000 vuoden takaa. Historiandidaktiikkaa ja -teoriaa päivittäin opinnoissaan pähkäilevä ei voinut olla älähtämättä, et Aijaa! Vai kansakunnan historiaa reilun 4000 vuoden takaa. Just joo, kyl ne vasarakirvestyypit olikin jus sitä KansaKuntaa, jepjep. Kun avasin kirjan, jäin jumii. Istuin reppu purkamatta persuksillani varmaan tunnin tai puolitoista ja luin – Turun palosta, nälkävuosista, Vapriikin tehtaan lapsityöläisistä, maahanmuuttajista 1900-luvulta 2000-luvulle.

21.3.2009:

Totesin jälleen opetusharjoittelussa miten ihmiset ällistelivät ja putosivat kelkasta, kun paljastui, että olen hissanopeharjoittelussa aikuisopetuksen pedagogisten linjan puolelta ja että olen hum.kand, mutta valmistun valt.maisteriksi ja kaikenkukkuraksi olen vielä töissä museossa. Mun mielestä tässä ei ole mitään kummaa.

2.6.2009:

Tenttikirjavuoren ääressä kuulun jonnekin, kuulun menneisyyteen ja sen ketjuun. Tapahtumille on syynsä ja sattumuksensa. Mutta kuka sitten arvioi kelpaanko, kun ei enää ole yliopistossa? Jos ei sitä aina lähipiirilleen kelpaa tällaisena toisinaan erakkomaisena koulutusorientoituneena historianörttinä.

15.12.2009:

Tänään Tampereella järjestetyssä Aikuisten museo -seminaarissa pohdittiin museota aikuiskävijöiden näkökulmasta. Tai pikemminkin museota palveluiden tarjoajana aikuisille. Näkökulma oli vahvasti museon, kohderyhmän – aikuisten – näkökulma ei juurikaan kuultanut läpi. Seminaariesitelmistä kuulsi hieman sellainen valkoinen mies Afrikassa -henki. Museo on kovasti tarjoamassa monenlaista opettavaista aikuisille kävijöille. Olivat he sitten amislaisia, maahanmuuttajia tai senioreita. Kohderyhmän (pitäisi ehkä mieluummin puhua kohderyhmistä) näkemys ei jutuista tullut ilmi.

15.7.2010:

Mummo kertoi, että myöhemmin Idan päälle tippui hellasta kekäle ja Ida kuoli heti. Tarinan kerrottuaan mummo vakuutteli minulle – kirkosta eronneelle – ettei uskonasioissa tule olla liian jyrkkä ja kieltää ylempiä voimia.

Hetkellisesti olin keskellä folkloristin työkenttää. Aitoa kiteytynyttä uskomustarinaa. Ehkä se kansanperinne ei kuollutkaan silloin joskus kaupungistumisen jälkeen.

20.1.2011:

Olen toivottoman huono muistamaan mitä milloinkin tapahtui. Onkin aika ironista, että teen graduani historiantutkimuksen parissa. Ehkä kärsin lähimuistia syövästä nuoruusiän dementiasta?!? Siitä säikähtäneenä oli pakko kirjoittaa ylös, mitä milloinkin on tapahtunut (vaikkei historia olekaan vain sitä mitä on tapahtunut, vaan sitä, mitä kulloinkin menneestä muistetaan ja tuotetaan historian kertomuksiksi)

Savuiset kodit tappavat

Hesarin verkkosivuilta löytyvä STT:n uutinen Savuiset kodit tappavat tuhansia kehitysmaiden asukkaita joka päivä vei ajatukseni kehitysmaiden sijaan Suomen 1600-luvulle. Jos

Huono sisäilma aiheuttaa keuhkokuumetta, kroonisia hengitystiesairauksia, keuhkosyöpää ja jopa häkämyrkytyksiä.

niin kuinka suuri osa 1700-luvulla alkaneesta väestönkasvusta on savupiippujen ansiota?

Entisajan papit ja lähdemerkinnät

Hutaisin tänne jo yhden tekstin tuoreesta paimenmuistosta. Katselin teosta senkin jälkeen ja löysin oikean reunan valikon kautta projektin historian, joka sisälsi Saatteeksi-tekstin vahvikkeeksi tiedon:

Paimenmuistotyöryhmä pääsi kokoontumaan kymmenen kuukauden kuluttua käsikirjoituksen valmistumisesta, maaliskuussa 2007. Käsikirjoitukseen tutustunut Yrjö Kotivuori oli laatinut työryhmälle yksityiskohtaisen ja osittain kriittisen lausunnon. Painavin kritiikki Kotivuorella kohdistui lähdeviittausten pois jättämiseen. Tähän Väänänen saattoi todeta, että hän oli seurannut Pirisen ja Blomstedtin hänelle alkuvaiheessa antamia ohjeita. Myös työryhmä totesi, että paimenmuisto voidaan julkaista ilman lähdeviitteitä. Muuten Väänästä kehotettiin ottamaan huomioon Kotivuoren tekemät korjausehdotukset.

Tuossa vaiheessa projektia lähdemerkintöjen lisääminen olisikin ollut aika urakka. Kokemuksen käheyttämällä äänellä: pidä lähdemerkinnät mukana aineistossa ja työstössä mahdollisimman täydellisinä ja mahdollisimman kauan. Jos julkaisu ei niitä kaipaa, deletointi on huomattavasti nopeampaa kuin lähteiden metsästys jälkikäteen. Ihan oikeasti. (Ja vaikka ei yritä/halua tieteellisen oloista tekstiä tuottaa, tekee lähteiden jonkinlainen maininta tekstistä uskottavampaa. Ihan oikeasti.)

Eli matrikkelin selitysosioiden perusteella ymmärrän kyllä älyllisesti miksi lopputulos on sellainen kuin se on. Mutta silti se pännii. Sillä olenhan minä (kuitenkin) pohjimmiltani ihan-oikeiden-historiantutkijoiden inhoama ja halveksima Sukututkija, joka nipottaa lillukanvarsista, kuten aikaisemmista avioliitoista ja oikeista isistä. Eli suomeksi sanottuna, tarkistettuani pari esi-isää kyseisestä matrikkelista, löysin pari virhettä.

Esiäidin avioliittoa väitettiin hänen ensimmäisekseen, vaikka hääpainatteesta näkyy, että hän on ollut ainakin kerran aikaisemmin naimisissa. Toiselle esi-isälle oli merkitty isä, josta ei tietääkseni ole mitään todisteita. (Ja ilman niitä tietoa ei ole oikeasti olemassa. Piste.) Mahdollisesti kopsattu historiikista, jonka kirjoittajalta kysyin pari vuotta sitten lähdetietoja (joita kirjassa ei ollut) ja hän tunnusti (kuin mies), että kyseessä oli silkka patronyymipäätelmä. Joten "tieto" lensi omasta tutkimuksestani kuin kevyt leppäkeihäs.

Mutta nyt on sama "tieto" virallisen oloisilla Biografiakeskuksen sivuilla ja hyvin voin kuvitella innokkaiden sukuhutkijoiden kopioivan ukkelin sukutauluihinsa. Yksi sukupolvi lisää, hienoa. Mahdollisesti mainiten lähteen tai oikeastaan mitä väliä sillä on. Yksi lillukanvarsi muiden joukossa.

Korjauksia saa antaa palautelomakkeella (joka näyttää jokseenkin samalta kuin Ylioppilasmatrikkelin), mutta jos/kun lopputuloskin jää ilman lähdemerkintöjä, niin eihän se siitä parane. Luotettavuudeltaan.

Muistitietoa täällä ja siellä

Viime viikolla oli kulttuurihissan keskustelutehtävänä varhainen lapsuusmuisto ja muistitiedon käyttö. Kuten täällä blogissa (muistaakseni!) taannoin paljastin, en muista luotettavasti penkkareitani 20 vuoden takaa ja tämän havaittuani suhtaudun muistitietoon erittäin epäilevästi.

Mutta mukavaahan sitä olisi käyttää. Lähetin (myös) viime viikolla viestin isäni serkulle ja pyysin mahdollisia muistoja mummostaan. Sellaisia, joita hän haluaisi lapsilleen kertoa. Paluupostissa tuli todella kivoja juttuja, jotka päätyvät sukukirjaan, kunhan sen kirjoitan. Toivottavasti tiedonantajani kyselee sisaruksiltaan. Itse pitäisi ryhdistäytyä ja sopivilla pihdeillä käsitellä isäni muistikuvia. Kyllä siellä lettujen ja mustan huivin lisäksi jotain täytyy olla.

Mukavien muistojen julkisuuteen kertomisesta ei syntyne ongelmaa. Vaikea uskoa, että joku hermostuisi, siitä että lapsenlapsi kehuu mustikkakeittoa tai lettuja. Tosin kaikkea voi ihmiset keksiä.

Omissa kirjoissani muistitiedon käyttö on ollut niin vähäistä, etten ole joutunut kovin vaikeiden päätösten eteen. Hohenthal-kirjaan kävin arkistosta(kin) hakemassa isoäitini isoisästä tarinoita, jotka olivat enimmäkseen nokkelaa sanailua. Mutta joukossa oli yksi ikävämpi juttu. Jätin sen pois. En pelkästään sisältönsä vuoksi, vaan myös siksi, että oli epäselvää tarkoitettiinko miestä vai isäänsä, molemmat kun olivat Vetelin kirkon vehtareita.

"Arveluttavan" muistitiedon käyttämisestä keskusteltiin SukuForumilla (myöskin) viime viikolla. Mielipiteitä lähes yhtä paljon kuin keskustelijoita. Alkuperäistä kysyjää miellytti Sami Lehtosen toteamus:

Ohjeeni on, että kirjoittaa jokaisen mahdollisesti arkaluonteisen tiedon arvoneutraalisti ja toteavasti.

Tarvitaan lukkari, vai tarvitaanko?

Inrikes tidningar julkaisi 9.11.1796 yllä olevan työpaikkailmoituksen. Jämsän pitäjän Korpilahden kappelin lukkari O. J. Appelroth oli tullut niin vanhaksi ja sairaaksi, että työtä tekemään tarvittaisiin uusi lukkari. Taitavien hakijoiden sopisi ilmoittautua tammikuun loppuun mennessä.

Tähän asti kuullostaa lupaavalta. Mutta sitten, kerrassaan rehellisesti, paljastetaan, että Appelrothin poika on ollut isänsä sijainen jo monta vuotta ja nauttii seurakunnan täyttä rakkautta ja luottamusta. Kannattaako tuhlata paperia ja mustetta hakemuksen tekoon?

Lukkari Otto Johan ei loppujen lopuksi kuollut sairauteensa, hän hukkui 2.7.1798 58-vuotiaana (Hiski). Hermosairauteen kuoli samanniminen 48-vuotias lukkari 18.11.1817. Arvatenkin tämä oli tuo seurakunnan rakastama poika, joka sai isänsä viran. Ainakin hän oli paikkakuntalainen sillä Korpilahden puhtaaksikirjoitetusta lastenkirjasta löytyy vuonna 1769 syntynyt Otto Johan Appelroth sisaruksineen.

Hukkumalla kuolleen Otto Johanin vanhemmista toteaa Kari Kukkanen SukuForumilla:

Havaitsin ongelman koskien Korpilahden lukkaria Otto Johannes A:ia. Aloin "kysellä perään" koska hänen isänsä olisi Collianderin Paimenmuistion mukaan papinapulainen Isaac A., mutta tämä olisi ollut vain 20-vuotias ja lukiolainen, kun hän sai pojan Otto Johannes 29.6.1741. Toinen epäselvyys johtuu siitä, että myös toinen poika olisi nimeltään Otto, nimittäin Otto Magnus, syntynyt 11.5.1764 Hollolassa?

Ratkaisu tähän ongelmaan on, että on olemassa vielä yksi sotilashenkilö nimeltään Appelroth, nimittäin korpraali Otto Johan A., joka eli Kolloisten talossa Haldian kylässä Luopioisten kappelissa Hämeessä, lähellä Hl. Koskea. Olisiko tämä Isaacin, Salomonin och Larsin neljäs veli?

Hän oli naimisissa Margareta Tuomaantyttären kanssa (vihitty Pälkäneellä 26.12.1739) ja sai tämän kanssa pojan nimeltä Otto Johan synt. 29.6.1743 Luopioisissa. Ero Collianderin mainitsemaan syntymäpäivään on tasan kaksi vuotta. Eli kuukausi ja päivämäärä ovat samat.

Korpraali Otto Johan Appelroth kuoli 13.12.1764 Luopioisissa 49 vuotiaana, eli hän olisi syntynyt n. 1715, ja sopisi hyvin Appelrothin veljessarjaan. Ainoaksi kysymysmerkiksi jäisi maininta Luopioisten rippikirjassa 1744-57, jossa korpraalin perheessä löytyy 'Lisa Mickelsdotter mor'. Tarkoittaako merkintä Otto Johanin vai hänen vaimonsa äitiä?

Pälkäneen rippikirja 1736-42 selvitti ongelman. Margareta Tuomaantytär löytyi sivulta 81 jossa hän oli vanhempiensa Pohjalahden Siukolan isännän Tuomas Jaakonpojan ja tämän vaimon Beata Juhontyttären kanssa ja hän muutti sieltä Tossaan. Sivulla 56 Lovensalon kylän Tossassa löytyi sotilas Otto Danielsson Appelroth vaimonsa Margaretan kanssa ja heti näiden alapuolelta 'gl. korpralen Daniel Korpilain och ho. Lisa Mickelsdotter'!

Siis Korpilahden lukkari ja hänen jälkeläisensä kuuluvat hämäläiseen sukuun eivätkä kersantti Olof Appelrothin perheeseen.

Metsästettyä

Kuvatekstinsä mukaan metsästäviä lappalaisia esittävä kuva poimittu Kansan ystävästä 18.2.1882.

Kiiltomato.net ssä on julkaistu Tuomas Heikkilän toimittaman Kirjallinen kulttuuri keskiajan Suomessa arvostelu. Viime vuoden puolella oli arvosteltu Ulla-Lena Lundbergin Jägarens leende. Resor i hällkonstens rymd. Pääkirjoitusten puolelta löytyy Anna Kuisminin teksti ITE-buumi ja 1800-luvun itseoppineet kirjoittajat.

Reiska kehui Veikko Litzenin kirjaa Tie Nikeaan. (Litzenin muistokirjoitus Agricola-palstalla.)

Jenni oli lukenut kirjan Naisten Helsinki – Kulttuurihistoriallinen opas.

Elina kävi Aboa Vetuksen luksus-näyttelyssä. Koska se on nyt mennyttä, enkä itse käynyt, oli kiva nähdä kuvat.

Juha Leinivaara oli lukenut artikkelin kirkollisen antisemitismin historiasta Suomessa 30-luvulla.

Pikkumuseon vuoden ensimmäisenä haasteena oli nostaa rekiä hyllylle.

Esoteerisen maantieteen koulun Marko Leppänen oli kirjoittanut sanasen paikannimistä Helsingissä ja muuallakin.

Skoonessa aloitettu aviottomien lasten isien metsästys tuomiokirjoista. Tästä på svenska Helsingborgs Dagbladissa.

Paul Kalle Hänninen raportoi elokuvakuvauksesta:

Kohtaus filmattiin ravintola Kaisaniemessä ja kohtauksessa “elettiin” vuotta 1927. Mukana oli paljon avustajia jotka osasivat tanssia hyvin Charlestonia ja muita 1920-luvun tansseja. Kaikilla oli kauniita 1920-luvun asuja ja naisten hiukset olivat 1920-luvun tyyliä. 1920-lukua voi todellakin sanoa iloiseksi ajaksi (USA:n pörssiromahduksesta huolimatta!). On hyvin mielenkiintoista nähdä kuinka elokuvia tehdään. Minulla ei ollut nyt kummoista roolia, sillä olin olevinani “töissä” vaatenaulakon vartijana. Minulla oli kuitenkin tyylikäs virka-asu – jollainen asu oli käytössä 1920-luvulla.

Merva Mikkola oli marraskuussa kirjoittanut Espoon Niittykummun kappelin purkuluvan käsittelystä ja toteaa:

Hannah Arendt korostaa kirjassaan Vita Activa, että julkisen merkitys kulkee juuri rakennushistoriamme kautta - kaikki, pienetkin miljööt rakennuksineen, aitoineen ja istutuksineen kantavat mukanaan ihmiskunnan historiaa - puiden ikääntyessä havaitsemme silmäimme eessä, että aika on kulkenut - ja kulkee -

Kulttuurihissa yli laidan

Viikon lopulla oli paha olo. Duunin puolivuosittaisella palautekeskustelulla osansa, mutta ei ollut muutenkaan kivaa.

Yritin parantaa tilannetta karsimalla CD-hyllyäni ja se auttoi hieman. Tavaran saaminen kämpästä ulos yleensä helpottaa ja kävi vielä niin kivasti, että muutama levy kelpasi kaverilleni.

Yön yli nukuttuani kuitenkin valkeni, että oikea ratkaisu on astetta radikaalimpi: lopettaa Turun avoimen yliopiston kulttuurihissan opinnot. Tai pikemminkin niiden teeskentely. Syksyllä sopimieni tutkielmien materiaalit tukkivat olohuoneeni rahin ja tietokoneeni, mutta kumpikaan töistä ei liiku mihinkään. Aiheet ovat edelleen kiinnostavia, kirjoittaisin niistä sujuvasti ihan-tavallisen-historian tutkielman. No, problem. Mutta kulttuurihissan... kun en edellenkään ymmärrä mitä se on ja kaikki ao. alan artikkelit näyttävät vieläkin sisällyksettömältä jaaritukselta. Jos tämä on asenteeni, mitä järkeä on tätä erikoishistoriaa opiskella?

Sitä tuntee itsensä (niinkuin keski-ikäisen pitäisikin). Jo syksyllä tiesin, että näin tässä todennäköisesti käy. Mikä ei ole varsinaisesti ongelma. Yksi tapa priorosoida on ahtaa lautanen täyteen ja katsoa lopuksi, mikä jää syömättä. Parempi näin kuin olla kokonaan yrittämättä.

Vaikka suhtauduin Helsingin avoimen yliopiston hissan opintoihin aluksi myös nurjamielisesti, eikä esseiden vääntäminen ole ollut varsinaisesti hauskaa, ovat ne kuitenkin antaneet enemmän. Johdantokurssin katastrooffiluennot rikastivat jutturepertuaariani. (Ja muistin vielä viime viikkoisella aatehissan luennolla, mistä alkoi hellenistinen kausi.) Esseiden kautta tiedän, mitä on kirjoittaa tilaustekstiä, ja huomattavasti enemmän aiheista, joista on ihan hyödyllistä tietää enemmän. Lisäksi luennoilla olen saanut kontaktin kahteen pikkumimmiin ja tiedän, että 90-luvulla syntyneet eivät (kaikki) ole toivottomia tapauksia. (Eli suostuvat kuuntelemaan monologejani ja pystyvät näyttämään marginaalisesti kiinnostuneilta.)

Jo aloitetusta kulttuurihissan tutkielmasta tulee artikkeli Orpanaan tms. ja joku päivä maatalouskerhojen arkistomateriaalin ihanuudesta blogiteksti. Hyvin vähän menee hukkaan.