Upea suomalainen menestystarina

Internet-tonttujen ja bittiväen ansiosta törmäsin nimeen Hanna Rauta ja älysin varata kirjastosta hänen kirjansa Kalle Antinpoika (1938). Sen luin parissa tunnissa ja nautin joka hetkestä. (Jos joku muu innostuu kokeilemaan, niin lukemista helpottaa, kun muistaa, että hämäläisissä murteissa oli l siinä missä nykyään d.)

Raudan modernilta maistuneen kielen lisäksi kirjassa viehätti maaseudun kuvaus. Se oli erittäin todennäköisesti realistista, sillä kirja kertoi Raudan isästä (1839-1919) ja perustui arvatenkin sekä tämän tarinoihin että Raudan paikallistietouteen. Jonkinlaista tutkimustakin Rauta on ehkä tehnyt muistitiedon aukkojen peittämiseksi. Sillä

"Aikaisemmin nukkuneiden lasten yksilöllisyys, jopa nimetkin, häipyivät unohduksen hämärään, kun nuorin sarja keikkui isän ympärillä. - Oli senkin niminen, ja oli senkin niminen - koetti isä muistella, milloin häneltä kysyttiin entisiä asioita, mutta lastensa lukumäärääkään ei hän tarkoin muistanut eikä muistuttelemalla päässyt siitä selville."

Torppareiden(kin) jälkeläisenä minuun vetosi tietenkin myös Kallen elämänkaari. Lapsuutensa torpasta poisajettu ostaa vanhoilla päivillään ensin samaisen kartanon tyttären kotikartanon ja lopuksi vielä entisen herransakin kartanon. Nousu on tapahtunut velkarahalla, mutta myös armottomalla työllä, jota Rauta kuvaa lähes joka sivulla. Tyylikkäästi, ilman ylisanoja.

Parhaillaan/taas käytävän pakkoruotsi-keskustelun osaksi toinen tekstinäyte Kallen isän selittäessä kartanon lasten kieltä

"Reisumiehelle se olis hyvin tarpeellinen taito, sillä jos se huutelee ihmisille torilla, että tulkaa ostamaan voita, nin ei kukaan käännä päätänsäkkän sinneppäin, mutta jos huuletaan niille että möör, nin herrasväki ryntää siehen oitis ja kauppa käy kuin siimaa. Paras on, että sinäkin aikonaan opettelet sanomaan möör, sillä ilman ruottia ei tässä maalimassa pitkällekkän päästä. Sano nyt möör minun perässäni."

Ilmeisesti Kalle ei muuta ruotsin kielen sanaa oppinut ja kirjoittamisenkin vasta aikuisiällä. Kouluakaan ei käynyt, mutta silti pärjäsi enemmän kuin hienosti. Taloustirehtööriksi asti.

Tyttärensä Hanna puolestaan kiersi koko maailman ja kirjoitti matkastaankin kirjan. Ja poikansa Väinö on luokiteltu talousvaikuttajaksi.

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuva
Sigfrid August Kenäsen maalauksesta Hämeestä (noin 1893)

Milloin maanjakohuhut alkoivat?

Vasta pari vuotta sitten törmäsin ensimmäistä kertaa maanjakohuhuihin. Todennäköisesti jossain sanomalehtiharhailussa ja mielikuvat jäivät hämäriksi. Yritetään parantaa tilannetta.

Aloitetaan Raimo Parikan lisensiaattityön osasta "Varo veli, topora yksin matkustaa" - Rahvas, vastarinta, politiikka. Sen yksi alaviite tuntuu tarjoavan alkupisteen aiheelle:

Jutikkalan mukaan maanjakohuhuja oli ollut jo 1880-luvulta lähtien:. Venäläisiä topografeja oli kuviteltu ”keisarin lähettämiksi maanmittareiksi, jotka jakaisivat maata tilattomille”. (Eino Jutikkala, Historiantutkijan sana, s. 191.) Kaikkea se tyhmä kansa uskoi.

Tästä alkupistettä voidaan kyllä hieman siirtää. Ruotsalaisessa sanomalehdessä Wermlands läns tidning on hakuuni osunut 16.8.1878 julkaistu maanjakohuhu-uutinen Suomesta. Siinä viitataan Satakunta-sanomalehteen, joten säästyn kääntämiseltä. Kyseinen uutinen löytyy numerosta 3.8.1878:

Kansantajuista valtioviisautta. Monien suurimpain kartanoiden alusväessä etelä-Hämeessä ja Satakunnassa on syntynyt huhu että Suomessa piankin pannaan käytäntöön "Venäjän valtakunnan laki," jonka mukaan herrain suuret tilukset jaettaisiin torpparien ja muonamiesten kesken tasan ainoastaan vähäistä lunastusta vastaan kruunulle "niinkuin Venäjälläkin kuuluu tapahtuneen uuden lain tultua". Tämä huhu on saanut vahviketta siitä, että monioissa kartanoissa on viime kevännä vähennetty työväkeä ja työpalkkoja, sekä keskeytetty tekeillä-olevia töitä. Laki luullaan astuvan voimaansa yhteydessä asevelvollisuuden kanssa.

Mutta tämäkään ei ollut huhun alkupiste Suomessa. Sillä noin vuotta myöhemmin (3.5.1879) Satakunta kertoo ilmiöstä hieman laajemmin:

Levottomuutta herättävä huhu. Vähintäänkin 20 vuotta on maassamme kulkenut semmoinen huhu, että Suomessa otetaan muka seurattavaksi uusi laki, jonka mukaan maat jaetaan tasan kaikille miehille, ja niistä maata nauttivista miehistä otetaan osa arvalla sotapalvelukseen. Lieneekö mainittu huhu reppu-ryssäin alkuun panema? He lienevät ainakin kansalle kertoneet, että Venäjällä otetaan arvalla sotaväkeä ja maata jaetaan mieslu'un mukaan. Onpa joku reppuryssä tiennyt kertoa Puolankin kohtalosta ja huomauttanut suomalaisille, että heilleki saattavat tulla pian toisellaiset olot, kuin nyt. Alussa ei meikäläisistä moni uskonut huhutun lain muutoksen mahdollisuutta, mutta sitte kun pitkän lepo-ajan perästä ruvettiin taas valtiopäiviä pitämään, ja tuli puuhia yhdestä ja toisesta lain muutoksesta, alkoivat ihmiset puhenna olevalle lorulle lainata yhä enemmän korviansa. Viime vuosina, kun on ollut puhetta asevelvollisuudesta, ovat huhut maanjaosta ruvenneet vieläkin enemmän liikkumaan. Nyt on asevelvollisuus-laki vahvistettu ja jokainen tietää sen tulevan pian käytäntöön. Monta miestä uskoo myös jo täytenä totena, että maan tasa-jako seuraa välttämättömästi asevelvollisuutta. Syntyypä miesten kesken väliin kovia kiistoja. Toiset väittävät perättömäksi koko maajakojuttua, toiset taas väittävät kiveen kovaan, että maanjako pannaan toimeen. Viime mainitut eivät tahdo saada mitenkään päähänsä, että asevelvollisuus ja maanjako omat kokonansa eri asiat. Tuskin voi uskoa, että puhenna olevassa piilisi mitään sosiallisuuden oireita; sillä ei irtainkaan näytä juuri toivovan maanjakoa; he vaan uskovat sen asevelvollisuuden luonnolliseksi ja välttämättömäksi seuraukseksi. Mutta vaikka saatetaankin olla jotenkin varmat siitä, ettei maanjakohuhulla ole mitään sukulaisuutta ajan vaarallisimman vihollisuuden, sosialismin kanssa, on usein mainittu huhu sentään tavallansa haitallinen. Ihmiset ovat sen vaikutuksesta vähän levottomia, moni vähätietoisempi maan-omistajakin saattaa sitä pelätä niin, että lyö laimiin maanviljelystänsä. Kukapa rupeaa parantamaan semmoista maata, jonka pelkää muutaman vuoden päästä pois vietävän. Tarpeen olisi, että kansalle laitettaisi semmoisia kirjasia, joissa helppotajuisesti selitettäisi maanomistusoikeutta sekä pelätyn maanjaon mahdottomuutta.

Ja tästä on vielä toiset 20 vuotta siihen, kun tunnetuimmat maanjakohuhut olivat liikkeellä keväällä 1899. Välivuosilta löytyy lukuisia sanomalehtijuttuja, Sanomia Turusta 28.05.1883 kertoo Jutikkalan mainitsemista venäläisistä maanmittareista.

Kommentteihin saa mielellään jakaa kirjallisuusvinkkejä näitä ennen vuotta 1899 kulkeneita huhuja koskien.

Ilmavallanniemestä

Lukuisia kommentteja (tosin vain kahdelta henkilöltä (korjaus: kolmelta, plus minä)) keräänneen Ilmavalta-tekstin kunniaksi lyhennelmä kirjani Ilmavallaksi ja Ilmavaltana ensimmäisestä luvusta. Lähdeviitteet jätetty pois samoin kuin torpparilistaus ja tiedot Urajärven kartanon omistajista.

Ilmavalta nimenä muistuttaa kantasuomalaiseksi kutsuttuja henkilönimiä kuten Hyvälempi, Ikäpäivä ja Lempivalta. Sekä ilma että valta esiintyvät näiden nimen osina. Joidenkin tutkijoiden mukaan nimityyppi on lainaa germaaneilta, joko viikinkiajalta tai jopa kauempaa, pronssikaudelta.

Henkilönimi on jossain vaiheessa sitten tarttunut niemeen Ruotsalaisen Rutalahden itäpuolella. Kansanomainen selitys nimelle on, että Ruotsalaisen selältä tuulet ovat joka suunnasta osuneet niemeen.

Asikkalan seurakunnan kirjanpidossa Ilmavalta esiintyy ensimmäisen kerran rippikirjassa 1780-1789, silloin torpan nimenä (ja kirjoitusasussa Ilmavalda). Aikakautena perustettiin Asikkalassa paljon torppia, Urajärven kylässä oli ollut vuonna 1771 vain yksi torppa, mutta jo 1791 niitä oli 13 kappaletta.

Ensimmäisen torpparin, Joonas Juhanpojan mukaan torppaa kutsuttiin myös Joonaksen torpaksi ja niemeäkin vielä paljon myöhemmin rinnakkaisnimellä Juonaksenkärki. Rippikirjasta löytyy "Ilmavalda tp.” toiseltakin sivulta, eli torppia oli lähes alusta alkaen kaksi, ja molemmilla sama nimi – selkeyden vuoksi.

Käytettävissä ei ole varmaa tietoa siitä oliko torppareilla käytössään koko niemi, enemmän vai vaan osa. Epäselvää on myös se olivatko torpat alusta alkaen Niemelän säterirusthollin (eli n.s. Urajärven kartanon) torppia, vai muodollisesti Uunilan tilan, joka tosin oli tässä vaiheessa jo Niemelän augmenttitila.

Ilmavallan torppareista tuli henkikirjan mukaan 1900-luvun alkuun mennessä Uunilan tilan vuokraajia. Uunilan tilaan kuului Ilmavallan niemen lisäksi kotipalsta noin 10 kilometriä kaakkoon, Asikkalan puolella Nastolan ja Heinolan rajakulmassa.

Von Heidemanien sisarusten kuoltua Uunila (Rekisterinumero 6) jäi muun omaisuuden ohessa monilukuiselle perikunnalle. Perikunta myi 2 osaa tilasta 16.12.1918 päivätyillä kauppakirjoilla. Torppari Juho Kustaa Heinonen lunasti noin 18 hehtaaria Uunelan kotipalstasta. Tästä tuli Ylä-Tervala niminen tila (Rekisterinumero 6:1). Majuri Aarne Uimonen ja lakitieteen tohtori Heimo Helminen ostivat ”Uunelan perintörustitilasta RN:o 6 Ryytlahti-nimisen, lohkomissuunnitelmassa numerolla 37 varustetun, Ilmevaltanimisen lohkomissuunnitelmassa numerolla 38 ja Ilmevallanniemi nimisen lohkomissuunnitelmassa numerolla 41 varustetun sekä noin 1 ha suuruisen suuruisen mutasuopalstan”. Yhteensä tämä oli 115,5 hehtaaria. Torpparisopimuksista todettiin kauppakirjassa ”Ilmevallan nykyisten torpparien kontrahdit torpparialueista pysytetään siinä voimassa kuin laki niille myöntää”.

Kauppakirjaa tehtiin jälleen 29.10.1919. Silloin Uimonen ja Helminen myivät edellä kuvatusta Ilmevallan tilasta (Rekisterinumero 6:2) ”torppareille Aarne Ilmevallalle ja Petter Ilmevallalle yhteisesti 80 ha suuruisen maakappaleen Taipaleen puoleisesta rajasta alkaen, pohjoiseen sekä Ruotsalaisjärvestä Ryytlahteen vedettävän suoran linjan eteläpuolella”. Samassa kauppakirjassa Petter Ilmevalta ja J. K. Ilmevalta luopuvat torpparioikeuksistaan vuokraamiinsa Ilmevallan torppiin ja vaatimuksistaan tai oikeuksistaan Niemelän, Uunilan ja Ilmevallan talojen muihin maihin. J. K. Ilmevalta on ilmeisesti Juha Erkinpojan poika, Aarne Ilmavallan setä, Juho Kustaa.

Maanmittaustoimenpitein erotettiin 21.2.1922 niemen kärkeen Uimoselle ja Helmiselle jäänyt Ilmevallanniemi (Rekisterinumero 6:4) ja uusien tilallisten Ilmevalta (Rekisterinumero 6:5). Jälkimmäinen jaettiin kahtia 4.8.1927 ja näin syntyi Aarne Ilmevallan omistama Ilmevalta (Rekisterinumero 6:8) ja Petter Ilmevallan Uusitalo (Rekisterinumero 6:9).

Jälkimmäistä jakoa aloitettaessa 19.10.1922 Petter Ilmevalta pyysi rajaa piirrettäväksi talojen rakennusten väliin. Toimitusmiehet totesivat, ettei raja mitenkään voi mutkitella kaikkien rakennusten välitse; nämä olivat niin lomittain. Tässä vaiheessa Ilmevallanniemi kuului jo Petter Ilmevallalle ja ehdotettiin, että Petterin talo siirrettäisiin pohjoiseen päin. Petter ei ollut tähän suostuvainen ja Aarne ei halunnut osallistua muuttokustannuksiin. Asia siirtyi maanjako-oikeuden ratkaistavaksi.

Jakoa jatkettiin vasta 29.7.1926, toimitusmiesten ehdotuksen mukaisesti. Muuttokustannuksia ja tienrakennusta tuli maksettavaksi 25 535 markkaa. Tästä anottiin kolmannesta avustuksena valtiolta ja kummallekin jääviin osiin valtion lainaa kymmenen vuoden maksuajalla.

Aika tarttua kynään

Kynän kuva Hasse Zetterströmin kirjasta Anna-Clara och Hennes Bröder. En Bok om Barn, piirtänyt Eigil Schwab.

Nyt on sitten lomailtu harrastuksesta pari viikkoa. Kävin katsomassa Rakkautta ja Anarkiaa leffoja. Luin tusinan hömppäromaaneja.

Pitäisi valita uusi kirjaprojekti. Vahvimpana kandidaattina on Tavarantasaajat Österholm ja Sutki, jota työstin elokuun loman alussa kunnes katsoin parhaaksi keskittyä Flachseniusten loppuun saattamiseen. Tulostin tavarantasaajat paperille viime viikolla. Ei hirvittävästi aukkoja, mutta teksti on kirjoitettava kokonaan uudelleen. Että pitäisi sitten aloittaa.

Kävin tällä viikolla Kansallisarkistossa. Ajattelin saavani Tuhlaajatytön vastaanoton, mutta syksyn tultua päivittäiset kävijäluvut olivat nousseet yli sataan eivätkä yhtä koheltajaa kaivanneet.

Kansallisarkiston kirjaston hyllystä sain käsiini Hauhon historia II:n, mutta jäin heti sen jälkeen suustani kiinni enkä ehtinyt kuin avata pari aukeamaa. Anu Lahtisen blogissa ainakin kehuttiin eikä mitään syytä epäillä arviota. Henkilöhakemistoa oli kymmeniä sivuja, mistä jäi positiivinen mielikuva ennen perusteellisempaa tutustumista. (Lisäys julkaisun jälkeen: ilmaus epäonnistunut. Perusteellista tutustumista en ole siis vielä tehnyt. Odotan sen jälkeenkin suhtautuvani positiivisesti kirjaan.)

Kirjaston lehtivalikoimassa oli uusi ruotsalainen lehti Släkt. Tidning för Sveriges släktforskare. Olisi sekin ansainnut paremman tutustumisen. (Olikohan joku vanha julkaisu saanut uuden nimen?) Vantaalaisten Sukuri-lehdessä kerrottiin vierailusta Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotus) nimiarkistoon, jonka kortista selvisi torpan koordinaatit. Tuollainen mahdollisuus ei ole aikaisemmin tullut minulle eteen. Olisi voinut olla käyttöä.

Torppa siellä tai täällä

Minulla on edelleen traumoja Kokemäenkartanon torpista. Ja Asikkalan Urajärven torppareista. Rippikirjoissa tuolla tai siellä.

Mutta vieläkin huonommin voi olla! Selatessani Raimo Viikin Suur-Huittisten historia II:ta huomasin sivulta 429 pätkän jonka mukaan Kauvatsan kappalainen kirjasi appensa, joka oli Kokemäen kirkkoherra, luvalla Kauvatsan kirjoihin Kokemäen torppareita, itsellisiä ja muita. Sekä kantoi näiden verot. Hommaan saatiin tolkkua vasta kappalaisen vaihduttua 1832. Meinasin saada kohtauksen sympatiasta ao. henkilöitä etsineille.

Muut torppareiden kanssa touhunneet ovat toivottavasti selvinneet vähemmin vammoin. Verkosta löytyy:

Matti Kumpulaisen gradu Sukevan talot, torpat ja mäkituvat 1722 - 1920

Salon seudun sukututkijoiden sivulla on Toivo Haation tutkimukset Sammatti: Leikkilä, Sammatti: Haarjärvi, Sammatti: Luskala, Sammatti: Kiikala, Lohilampi, Sammatti: Kaukola, Niemi, Myllykylä ja Sammatti, Sammatti/Karjalohja, Mustlahti ja Sammatti, Karstu

Verkosta voi myös löytyä vaikka torpparisopimus!

Heikki K. Lähteen artikkeli Isojako ja torpparijärjestelmät
Pekka V. Virtasen artikkeli Maareformit itsenäisessä Suomessa

Torpasta lähtevä opetuskokonaisuus löytyi aikanaan Länsi-Norrlannin lääninmuseon sivulta. Torppa- ja sukututkimusta ruotsalaisittain. Ja opetus/esittelyasioihin hypäten, arkistolaitoksen sivuille on käteketty kuvitettu esittely sukututkimuksesta.

Kuvitukseksi savupirtti Ruokolahden pitäjästä, julkaistu Helsingin Viikko-Sanomissa 5.1.1882.

Täällä Pohjantähden alla

Aloitin eilen illalla ja pääsin aamiaisen aikaan vuosisadan vaihteeseen. 900+ sivua jäljellä. Hienoa tekstiä ja ajankuvaa. Lukee melkein faktana, enemmän kuin muita historiallisia romaaneja, vaikka ei Linna ole henkilökohtaisesti kokenut mitään ennen vuotta 1920. (Jolloin syntyi)

Olisin kai voinut lukea aikaisemmin. Mutta en olisi ymmärtänyt esim. viisi vuotta sitten samalla tavalla kuin nyt. Oman tutkimuksen kautta on suuri adressi jäänyt mieleen yhden viejänsä, äidinäidin isänisän J. A. Hohenthalin kautta. Linnan teksti antoi toisen näkökulman ja mahdollisia selityksiä sille miksi isäni puolella osa allekirjoituksista puuttuu (vaikka talollisia olivatkin). Ja torpparitutkimukseni ansiosta arvasin jo alkuvaiheessa, että virkakausien katkaisemasta vuokrakaudesta tulee kirjaan jännite. Ja ymmärsin jotain suon muokkauksesta pelloksi.

Työohje: kartanon torppien selvitys

Viikonlopun työrupeamien jälkeen olen vihdoin siinä tila(ntee)ssa, että uskallan kirjata tänne opittuja läksyjä aiheesta

Kartanon torppien selvitys

Aloita kirjallisuusselvityksellä. Vaikka et löytäisi valmista torppaluetteloa on erinomaisen arvokasta tietää mitä muita tiloja kartanon omistajat hallitsivat. Torppia voidaan nimittäin merkitä lähteestä riippuen joko varsinaisen tilan tai kartanon alle. Kun on alusta lähtien täydellinen lista, lähteitä ei tarvitse käydä montaa kertaa läpi.

Ajallinen rajaus. Torpparikausi loppuu hyvin selkeästi, mutta kartanosta riippuen voi olla muitakin rajausperusteita kuten omistajan vaihdos tai iso häätö.

Vain torpparit vai myös lampuodit ja muonatorpparit? Entä muonarengit? Mieti mistä nimikkeistä keräät tietoa ja työn aikana joudut päättämään miten käsittelet asuinpaikkoja sekä henkilöitä, jotka esiintyvät useamman nimekkeen alla.

Arkistotutkimusta. Kirjallisuustutkimuksen lisäksi selvitä onko torppareista/torpista tietoa kartoissa, kartanon arkistossa, paikallisarkistoissa. Jos ulotat tutkimuksesi torpparikauden loppuun, käytettävissäsi on myös (paikkakunnasta riippuen) maataloustiedustelut, tilattoman väestön alakomitean paperit, vuokralautakunnan arkisto sekä torppien luovutukseen liittyvät asiakirjat.

Koska torppien merkinnät rippikirjoissa voivat olla varsin epäselviä, suosittelen aloittamista henkikirjoista, jotka 1800-luvun osalta on mikrofilmattu 5 vuoden välein. Poimi kustakin lista tilojen alle merkityistä torppareista (tarvittaessa myös lampuodeista ja muonatorppareista). Työtä myöhemmin helpottaa, jos torpparin lisäksi kirjoittaa muistiin hänen vaimonsa ja muut aikuisilta perheenjäseniltä näyttävät.

Henkikirjoista poimitut tiedot järjestettynä torpan nimittäin antavat ensimmäisen rungon luettelolle. Sitä on yksinkertaista täydentää Hiskistä, jossa lasten kasteista voi poimia paikannimissä ja t:llä alkavalla ammattinimikkeellä paruskuntia.

Tämän jälkeen voi lähteä rippikirjojen pariin etsimään tarkentavia tietoja kuten syntymäaikoja, sukulaisuususuhteita, muuttoajankohtia yms. Jos kohdeseurakunnan rippikirjat löytyvät SSHY:n sivuilta, kannattaa kullekin torpalle kerätä linkkilista. Näin voi tehdä (lopullisen) tarkistuksen vuosien läpi nopeasti.

Köyliön kartanon vuokrakirjat

SSS:n kirjastosta löysin pari viikkoa sitten Johanna Rantalan gradun Köyliön kartanon torpparien taloudellinen ja sosiaalinen asema 1784-1862 (Turun yliopisto, 2004). Siihen kannattaa tutustua, jos on torppien tutkimuksesta kiinnostunut. Köyliön kartanon torpista saa liitteistä 2 ja 6 perustiedot.

Rantalan tulosten sijaan referoin tähän hänen huomioitaan lähteistä.

Kartanon maista on tehty 1797-1801 kartta. Selostusliitettä on noin 200 sivua, jonka avulla voidaan määrittää mille torpalle kuului mikin pelto-, niitty- tai metsäpala.

Toisin kuin minulla Kokemäenkartanon kanssa, Rantalalla oli käytettävissään Köyliön kartanon vuokrakirjoja 1784-1864 ja jopa kirjalliset sopimukset vuodelta 1859. Vuokrakirjoihin on merkitty kesän ja talven viikoittaiset päivätyöt sekä veroparselien määrät vuodessa. Kunkin torpan kohdalle on kirjattu lyhyt sopimus, joka on allekirjoitettu puumerkillä. Ensimmäiset tiedot ovat vuodelta 1784. Sen jälkeen on katkos vuoteen 1807. Vuodesta 1823 alkaa jatkuva sarja tietoja. Katkoskohdissa torppien merkitsemistapa tai nimet ovat saattaneet muuttua. Vanhimmassa aineistossa torppien nimet olivat epämääräisiä tai niitä ei ole lainkaan.

Vuokrakirjoissa esiintyy vuodesta toiseen samat torpparit, kunnes yksittäisenä vuonna haltija vaihtuu monessa torpassa. Rantalan tulkinta on, että kirjuri on tehnyt päivityksiä kerralla useamman vuoden ajalta. Rantala pitää rippikirjaa näin luotettavampana lähteenä torpparikausien ajoitukseen. (Hän ei ole käyttänyt henkikirjoja ollenkaan.)

Rippikirjoista Rantala on löytänyt torppia jopa vuosikymmeniä aikaisemmin kuin vuokrakirjoista. 1700-luvun rippikirjoissa torppa saattoi olla ensin nimetön, torpat saatettiin merkitä eri vuosina eri kyliin ja kartanon torppareita ei eritelty muista torppareista. 1800-luvulla on vaikeutta erottaa kuka torpparitaloudessa pitäisi tulkita ”todelliseksi” torppariksi: vanhempi kuolemaan asti vai nuorempi jostain hetkestä alkaen.

Rantala mainitsee keränneensä kaikki torpparit ja torpat kortistoonsa. Toivottavasti tämä on päätynyt tai päätyy johonkin arkistoon?

(Ajallisesti Rantalan työtä jatkaa Kristiina Laiho-Laaksosen gradu Perhetalous – murroksessako? Kartanon ja vuokraviljelmän työllistämä Köyliönkartanon torppariperhe ja –ruokakunta murrosajalla 1865-1911 (Turun yliopisto, 1995).)

Lain kirjaimesta

Eilen SatakuntalaisetSuvut-listalla kyseenalaistettiin lausuntoni lain vaatimuksesta kirjallisiin torppien sopimuksiin. Että olisi tullut voimaan vasta 1900. Kerrankin oikeat muistiinpanot olivat a) tallella b) löydettävissä ja c) tarpeeksi täydelliset. Eli en väitä olevani oikeassa, mutta onpahan ainakin lähdeviitteet esillä.

Jo vuoden 1775 isojakoasetuksessa määrättiin, että torpan vuokrasopimus oli tehtävä kirjallisesti ja kiinnitettävä käräjillä. Vuonna 1864 lakiin tuli nimenomaan torpanvuokrausta koskeva lainpykälä. Tässäkin vaadittiin ”välipuhe siitä kirjallisesti tehtämän” ”laillisesti kiinnitettävän”. Samalla säädettiin, että suullisen sopimuksen saattoi irtisanoa milloin tahansa. Laki uudistettiin vuonna 1882 ja varsinainen asetus annettiin 1892.

Lakia ei kuitenkaan noudatettu vaan vielä vuonna 1912 torpparien ja lampuotien sopimuksista 30% oli suullisia. Yli 10 vuotta aikaisemmin Warén totesi herraskartanoissa sanotun suoraan, että suullisten sopimusten käyttämisen syy oli se, että torpparit ovat arempia ja nöyrempiä, kun tietävät olevansa kaikissa suhteissa isännistään riippuvia. Suulliset välipuheet olivat useimmissa tapauksissa olleet tapana vuosikymmeniä eli muodostuneet tavaksi niin torppareille kuin tilanomistajille.

(Juu, vähän niinkuin maksamattomat ylityöt ylemmille toimihenkilöille tämän päivän maailmassa. )

Lähteet:

• Viljo Rasila: Suomen torpparikysymys vuoteen 1909. Yhteiskunnallinen tutkimus. Historiallisia tutkimuksia 59. 1961 s. 42-44, 59
• Matti Peltonen: Talolliset ja torpparit. Vuosisadan vaihteen maatalouskysymys Suomessa. Historiallisia tutkimuksia 164. 1992 s. 271
• Aksel Warén: Torpparioloista Suomessa. 1898 s. 117

Torppatietoja 1700-luvulta

Torppia ei 1700-luvulla ollut vielä kovin runsaslukuisesti, mutta Kokemäenkartanon tutkinnan yhteydessä opitun perusteella voi arvata, että niistä löytää melko niukasti tietoja. Oletettavasti harvinaisen poikkeuksen muodostaa Ylä-Satakunnasta 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa Turun akatemialle kerätyt tiedot.

Näistä kertoo Terhi Nallinmaa-Luoto artikkelissaan Gustaf Magnus Biörckbomin torppakuvaukset lähteinä Ylä-Satakunnan torpparilaitoksen historiaan (kirjassa Työ tekijäänsä kiittää. Pentti Virrankoski 60 vuotta 2.6.1989. Turun Historiallinen Arkisto 44. 1989). Tekstin perusteella torpista on kirjattu esimerkiksi torpan sijaintipitäjä- ja kylä, nimi, etäisyys kyläkeskuksesta, asukasluku, lehmien ja nuoren karjan sekä hevosten lukumäärä, vuotuinen kylvö, heinäsato aameina, viljelyskelpoisen maan ala, torpasta tehdyt päivätyöt ja sen maksama rahavuokra. On voitu myös selostaa torpan syntyhistoriaa ja sopimusta.

Artikkelista löytyy perustiedot vuoden 1788 selvityksestä ja luonnollisesti lähdeviitteet joiden kautta pääsee alkuperäisaineistoon käsiksi. Tekstissä on arvioitu torpparien ilmoitusten luotettavuutta. Hyvä muistutus lähdekritiikistä.

Ylimääräisiä maataloustilastoja ja luentovinkkejä

Matti Peltola oli tutkimuksessaan Talolliset ja torpparit. Vuosisadan vaihteen maatalouskysymys Suomessa (Historiallisia tutkimuksia 164. 1992) käyttänyt oudompiakin lähteitä, joista mainitsin jo jokin aika sitten hypoteekkilainojen arviointipaperit. (Kokemäenkartanon osalta eivät muuten olleet hedelmällisiä - aina ei voi onnistua.)

Jos maatalous kiinnostaa ja tutkimus pitäjänä on Tuusula, Humppila, Kymi, Räisälä tai Vihanti niin Peltosen mukaan näistä vuonna 1904 kerätty Invaliditeettivakuutuskomitean perusaineisto löytyy osin Tilastokeskuksen arkistosta ja osin Kansallisarkistossa säilytettävästä Tilastollisen päätoimiston arkistosta. Tietoja on 1194 itsenäisestä tilasta ja 560 vuokraviljelmästä.

Mustialan maatalousopiston oppilaat taas keräsivät vuonna 1912 tietoja Tammelan ja Urjalan pitäjistä 277 tilasta ja 391 vuokraviljelmästä. Nämä lomakkeet ovat osa Mustialan maatalousoppilaitoksen arkistoa Hämeenlinnan maakunta-arkistossa.

(Mustialasta itsestään löytyy hieno valokuvakokoelma, ilmeisesti vuodelta 1906, Viikin kokoelmasta.)

(SSS:n tapahtumakalenteri kertoo, että

• Markku Haapanen luennoi 6.10.2008 ma klo 18.00 aiheesta Yleispiirteitä ratsu- ja rakuunatiloista sekä rustholleista ja
• Marja-Liisa Putkonen luennoi 3.11.2008 ma klo 18.00 aiheesta Vähemmän käytettyjä lähteitä maaseutuväestön elinolojen valaisijana.

Kalenteriin...)

Vaihteeksi Kokemäen kartanon torppareista

Olin poiminut digitaaliarkistossa olevista henkikirjoista (jostain syystä vuosi 1850 puuttuu) Kokemäenkartanon ja sen yhteydessä viljeltyjen tilojen torpparit taulukkolaskentaohjelmaan. Vasta tänään katsoin miltä torpparitalouksien (perheenpäänä joko torppari tai torpparin leski) määrä näyttää. Lopputulos selittää päänsäryn detaljitasolla: torppareita tulee ja menee. Lisäksi niitä listataan välillä sinne ja välillä tänne. Välillä yksi henkilö on lampuoti, välillä torppari ja sitten muonarenki... Päänsärky tuntuu taas...

TMA:ssa käymässä

Kokemäen kartanon arkistoon tutustuminen olisi periaatteessa voinut odottaa maaliskuun talvilomaan, mutta tuli tänään (lähes) tehtyä lauantai-aukiolon puitteissa. Mukana oli varatehtävää siltä varalta, että etätilaus ei olisikaan onnistunut tai että materiaali olisi tullut lyhyessä ajassa katsottua, mutta nämä jäivät odottamaan seuraavaa käyntiä.

Parempi olisi tietenkin ollut, että arkistokansioita olisi ollut enemmän. Ainokaisessa oli varsin sekalaista paperia, enimmäkseen erilaisia oikeuspöytäkirjojen kopioita. Tilikirjoja olisi voinut lukea ja analysoida viikkoja, mutta apua torppien tietojen keruuseen löytyi niukasti. Kartanon palkollisista kiinnostuneet voisivat tilikirjoista kerätä hyvin yksityiskohtaiset tiedot maksetuista palkoista.

Harmittaa etten viime keväänä päässyt Asikkalan Urajärven kartanoon käsiksi. Tosin siinä taas kuulemma on enemmän kartanonväen henkilökohtaisia kirjeitä eikä välttämättä mitään isoisäni torppariesivanhemmista.

Torppiin tolkkua? Osa 1

Knorring-löydöt ja taannoinen Forum-keskustelukin osaltaan haastivat minut selvittämään Kokemäen kartanon torppia. Parisenkymmentä tuntia on mennyt kun olen koostanut digiarkiston henkikirjojen ja Hiskin rivien perusteella "torppia".

Haasteita on monenlaisia. Selvästi yhdessä torpassa on asunut eri sukunimisiä torppareita, nimet kun tulevat ja menevät. Toisaalta yksi nimi esiintyy niin muonatorpparilla, torpparilla kuin lampuodillakin. Aikaansaatuja paloja pitäisi saada yhdistettyä ja kunhan ehdin katsoa rippikirjoja selviää onko se mahdollista.

PS. Katselmusluettelot ovat nyt siis verkossa. Rullalistan perusteella "autonomian aika" loppui vuonna 1880 eli turhaan hain juuri ennen armeijan hajoitusta palvellutta isoäitini isää.