Wikipedia tiesi kertoa, että "Adresskalendrar för Stockholm utgavs för några spridda år på 1700-talet (först 1728)". Tämän pohjalta kysyin paikallisessa kaupunginarkistossa, josko heillä on näitä aikaisia materiaaleja mikrokorteilla. Ohjasivat laatikolle, joka alkoi 1800-luvulta. En viitsinyt kysyä enempää.
Otin asian esille kaupunginmuseon faktahuoneessa. Eivät olleet ikinä kuulleetkaan. Ihan uusia asia. Vaikka heidän hyllystään sitten löytyi yksi kirja, johon aikaista kalenteria oli kirjoitettu puhtaaksi.
Kovin outoa. Ja oudommaksi muuttui, sillä kun lähetin eilen tiedustelun Kungliga Bibliotekiin sain vastaukseksi, että teos "Den nu för tiden florerande widtberömde kongl. residence-staden Stockholm, eller: Fullkommelig förteckning, på alla kongl. maj:ts och cronans höga embets-män / Anders Joakim von Henel " löytyy puhtaaksikirjoitettuna Stockholmskällanista ja on sen sinne laittanut... kaupunginmuseo.
Ettei elämä tulisi liian helpoksi viimeinen dokumenttilinkki vei perjantaina ihan muualle. No onneksi vuoden 1789 kalenteri on aakkosjärjestyksessä ja kokonaisena. Ei kylläkään yhtään tuttua nimeä. Asiasanalla Adresskalendrar hakemalla saa koko tarjonnan esille. Mukaanlukien osoitelistan vuodelta 1460!
lauantai 14. helmikuuta 2009
Tiistai Tukholmassa
Yön aikana tuli tietenkin mieleen jotain jota olisi kaupunginarkistossa voinut katsoa. Mutta sinne olisin sitten jäänyt koko päiväksi, joten parempi jättää väliin. Sen sijaan kävelyretkeilin aamiaisen jälkeen Södermalmilla. Nyt myös Marian kirkon puolella, josta sain otettua kuvia Hansin ja Margaretan rannasta, suunnilleen.
Palasin sitten hotellille ihailemaan viimeistä kertaa (kruunu tuskin pysyy näin halpana) hotellin antiikkikokoelmaa. Tavaraa vitriinien lisäksi huoneissa ja auloissa.
Olin varttia yli 11 Historiska museumilla ja yritin parhani mukaan audioguiden (suomeksi?) avulla keskittyä kokoelmiin kun koululuokkia oli vapautettu juoksemaan valvomattomina ympäri museota.
Esihistoria (forntid, kuva alla hautalöydöstä ja kasvojen rekonstruktiosta) teki yhtä positiivisen vaikutuksen kuin edelliselläkin käynnillä. Ajassa liikuttiin yksittäisten löytöjen/ympäristöjen kautta. Uutta tietoa minulle oli roomalaisen kulttuurin vaikutukset Ruotsissa. En muista myöskään nähneeni Vendel-osuutta.
Näyttelyn kakkososa ei ainakaan ollut auki viime kerralla käydessäni, oli teemapohjainen eikä auennut täysin. Kauttaaltaan huomio kiinnittyi monikulttuurisuuden, sukupuolten arvottamisen/luokittelun välttämiseen sekä Ruotsin valtion historiattomuuden korostamiseen. Siis, että Vendel-aikaa ja viikinkejä ei voida pitää ruotsalaisina. Puhumattakaan vanhimmista esihistoriallisista löydöistä, jotka olivat niin eteläisestä Ruotsista, että se oli Tanskaa vielä 1600-luvulla.
Historian parissa vierähti viitisen tuntia ja enemmänkin olisi saanut menemään, jos aivot olisivat jotain vielä omaksuneet. Olisi voinut vaikka leikkiä arkeologia.
Palasin sitten hotellille ihailemaan viimeistä kertaa (kruunu tuskin pysyy näin halpana) hotellin antiikkikokoelmaa. Tavaraa vitriinien lisäksi huoneissa ja auloissa.
Olin varttia yli 11 Historiska museumilla ja yritin parhani mukaan audioguiden (suomeksi?) avulla keskittyä kokoelmiin kun koululuokkia oli vapautettu juoksemaan valvomattomina ympäri museota.
Esihistoria (forntid, kuva alla hautalöydöstä ja kasvojen rekonstruktiosta) teki yhtä positiivisen vaikutuksen kuin edelliselläkin käynnillä. Ajassa liikuttiin yksittäisten löytöjen/ympäristöjen kautta. Uutta tietoa minulle oli roomalaisen kulttuurin vaikutukset Ruotsissa. En muista myöskään nähneeni Vendel-osuutta.
Näyttelyn kakkososa ei ainakaan ollut auki viime kerralla käydessäni, oli teemapohjainen eikä auennut täysin. Kauttaaltaan huomio kiinnittyi monikulttuurisuuden, sukupuolten arvottamisen/luokittelun välttämiseen sekä Ruotsin valtion historiattomuuden korostamiseen. Siis, että Vendel-aikaa ja viikinkejä ei voida pitää ruotsalaisina. Puhumattakaan vanhimmista esihistoriallisista löydöistä, jotka olivat niin eteläisestä Ruotsista, että se oli Tanskaa vielä 1600-luvulla.
Historian parissa vierähti viitisen tuntia ja enemmänkin olisi saanut menemään, jos aivot olisivat jotain vielä omaksuneet. Olisi voinut vaikka leikkiä arkeologia.
perjantai 13. helmikuuta 2009
Maanantai Tukholmassa
Ensimmäinen kirkas pakkaspäivä. Aloitin aamun Kungliga Biblioteketissä. Ei uusia löytöjä, mutta tilasin Margareta Hohenthalin hääpainatteen nähtäväksi. En jäänyt odottamaan sitä, vaan kipitin kaupungin halki kaupunginarkistoon. Siellä löytyi taas uusia rekistereitä ja etsin Hjellmanien jälkipolvia kaikenlaisilla keinoilla.
Jossain välissä ehdin jo rentoutua Släktforskarnas årsbok 2008:n pariin. Tisi hyvä artikkeli Bure-suvun sukututkimuksen alkuvaiheista. Kaikki vanha tieto ei ole oikeaa.... vaikka olisi painettua 1700-luvun väitöskirjaan.
Sitten takaisin KB:hen. Ensin henkilökunta väsäsi minulle lainauskorrtia. Kun selitin heikolla ruotsillani, että kyse oli yhdestä ainoasta lukusalilainasta, minulle selvisi vihdoin, että erikoislukusali oli tältä päivältä kiinni ja seuraavana päivänä remontin takia kiinni. Itku pääsi, lähinnä varmaan väsymyksestä, mutta tulos oli ilmainen kopio painatteesta. Ja pääsin näkemään sen alkuperäisenkin siinä tiskillä.
Tutkimukset tehty, huomenna pääsee museoon.
Jossain välissä ehdin jo rentoutua Släktforskarnas årsbok 2008:n pariin. Tisi hyvä artikkeli Bure-suvun sukututkimuksen alkuvaiheista. Kaikki vanha tieto ei ole oikeaa.... vaikka olisi painettua 1700-luvun väitöskirjaan.
Sitten takaisin KB:hen. Ensin henkilökunta väsäsi minulle lainauskorrtia. Kun selitin heikolla ruotsillani, että kyse oli yhdestä ainoasta lukusalilainasta, minulle selvisi vihdoin, että erikoislukusali oli tältä päivältä kiinni ja seuraavana päivänä remontin takia kiinni. Itku pääsi, lähinnä varmaan väsymyksestä, mutta tulos oli ilmainen kopio painatteesta. Ja pääsin näkemään sen alkuperäisenkin siinä tiskillä.
Tutkimukset tehty, huomenna pääsee museoon.
torstai 12. helmikuuta 2009
Sunnuntai Tukholmassa
Hyvän hoteliaamiaisen voimin kävelin Södermalmin ylämäen etsien Katarinan kirkkoa. Seurakunnassa oli aikoinaan saarnannut esi-isäni Petrus Arenbeckius. Asunut perheineen kirkon länsipuolella. Ja itäpuolella 1800-luvulla yksi viimeisistä Flachseeneista.
Kirkon ympäristö näytti uudelleenrakennetulta, mutta onneksi katselin vähän pidemmälle ja löysin 1720-luvulla rakennetut puurakennukset. Niitä kuvattuani kuivasin kirkkoon, jossa kuoro avasi ääntään jumalanpalvelusta varten. Katselin ympärilleni, ostin kirjan kirkon historiasta. Paloi viimeksi 1990.
Ja sitten Tukholman kaupunginmuseoon. Ilmainen. En tosin ehtinyt tutustumaan näyttelyihin vaan istuin neljä tuntia putkeen Faktarummetissa kirjoittaen sekalaisia muistiinpanoja esillä olevasta kirjallisuudesta.
Kuten niin usein hyödyllinen löytyi lähes sattumalta. Olin jo yhdestä kirjasta oppinut, että Hans Meisnerin talosta ei ole jäljellä mitään – tietoakaan. Mutta tartuin sitten kuitenkin pari vuotta sitten tehtyyn inventointiin. Pienen hämmennyksen jälkeen ymmärsin edellisen illan sekaannukseni syyn. Katunumerointia oli muutettu 1900-luvun alun jälkeen! Hain Lilla Nygatan 23:a ja löysin sen väärästä korttelista. Uusi yritys numerolla 19 – sujui kivuttomammin.
Kirkon ympäristö näytti uudelleenrakennetulta, mutta onneksi katselin vähän pidemmälle ja löysin 1720-luvulla rakennetut puurakennukset. Niitä kuvattuani kuivasin kirkkoon, jossa kuoro avasi ääntään jumalanpalvelusta varten. Katselin ympärilleni, ostin kirjan kirkon historiasta. Paloi viimeksi 1990.Ja sitten Tukholman kaupunginmuseoon. Ilmainen. En tosin ehtinyt tutustumaan näyttelyihin vaan istuin neljä tuntia putkeen Faktarummetissa kirjoittaen sekalaisia muistiinpanoja esillä olevasta kirjallisuudesta.
Kuten niin usein hyödyllinen löytyi lähes sattumalta. Olin jo yhdestä kirjasta oppinut, että Hans Meisnerin talosta ei ole jäljellä mitään – tietoakaan. Mutta tartuin sitten kuitenkin pari vuotta sitten tehtyyn inventointiin. Pienen hämmennyksen jälkeen ymmärsin edellisen illan sekaannukseni syyn. Katunumerointia oli muutettu 1900-luvun alun jälkeen! Hain Lilla Nygatan 23:a ja löysin sen väärästä korttelista. Uusi yritys numerolla 19 – sujui kivuttomammin.
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Kirja tuli painosta!
Tukholman reissun aikana Kamariherra&kumppanit olivat päässeet Helsinkiin asti. Ihan siisti lopputulos.Pientä mutinaa: A5-koko on silmääni hieman leveä. Marginaalia olisi voinut jättää vielä enemmän sisään ja vähemmän ulos. Heikon resoluution kuvat erottuvat, mutta eivät osoittautuneet katastroofaalisiksi.
Mutta ei siis suurempaa hävettävää. Eli sitten siirrytään tiedotteen pykäykseen.
Lauantai Tukhomassa
(Kuvassa kaupungintalo. Onneksi en ollut nähtävyyksiä katselemassa)
Lensin aamukoneella Tukholmaan ja olin hyvissä ajoin 9:15 kaupunginarkistolla. Hyvissä ajoin siihen nähden, että arkisto avasi ovensa klo 10! Olipahan aikaa etsiä parin korttelin päästä pieni leipomo, jossa myytiin sairaan hyviä pullia.
Kaupunginarkisto oli siirtänyt mikrokortin lukukoneet varsinaiseen lukusaliin, joten aivoni vaativat pienen kalibroinnin ennen kuin pääsin työn touhuun. Ei suurempaa ruuhkaa. Eikä suurempaa edistymistä ennen kuin tajusin, etten ollut(kaan) hakenut Flachseniuksia 1800 jälkeen perukirjahakemistosta. Ihan pikku fiba. Jonka korjaamiseen lauantain puitteissa oli vain pari tuntia aikaa, joten onneksi on maanantai ja tiistai jäljellä.
Löysin hotellini vanhassa kaupungissa ennen kuin ehdin hakeakaan. Heti sen ulkopuolella oli Suurkirkko, jonka oli Flachsenius+Meissner-maailmassa sekoittanut Riddarholmenin kirkkoon. Jälkimmäisessä saarnasivat suomalaisen seurakunnan kirkkoherrat muk. luk. pari esi-isääni. Ja Suurkirkkoon haudattiin Hans Meissner, esi-isäni.
Hänen potentiaalisia kotikulmiaan etsin sumuisessa kaupungissa erinäisiä askelia. Täysi labyrintti. Mutta nyt toisenlainen kun tiedän Hans Meissnerin perheineen liikkuneen ”samoilla” kaduilla.
tiistai 10. helmikuuta 2009
Kurvilan emäntä
Kolmas Yrjö Hirvoisen runoista kirjassa Väinämöiset 1 (1828) kertoo elämästä Ristiinassa. Gottlundin mukaan Ristiinan Kurvilan kylässä asui aikanaan veljekset Maunus ja Niiles Torniainen. Maunuksen vaimo Anna Himainen muistetaan suurena tuhlarina, joka hukkasi talon varoja ja joutui lopulta muuttamaan tyttärensä luokse.
Annan ja Maunuksen tytär Vappo Torniainen avioliitto saman kylän Maunus Tiusaisen kanssa löytyy Hiskistä päivämäärällä 26.12.1803. Heillä ei mennyt taloudellisesti hyvin ja C. A. Gottlund on ymmärtänyt Yrjö Hirvoisen runon kuvaavan ensin Vappon komeita häitä ja sitten köyhää elämää.
Kurvilass’ oil korja vaimo, /Akka aivan ankarainen,
Kovin kuuluisa Emäntä, / Sepä käyvä käpsyttääpi
Kirkko-tietä kiekkarasti; / Sielä panoo pajakkata
Kansan kanssa käyvessänsä, / Oman tulonsa tapoja.
Yksin tyttö urhollinen, / Piene-läntä piika-lapsi
Kerhekästi kätettiini, / Kiekkarasti kihlattiini,
Sepä naitiin nuapupurihin, /Temmattihin Tiusaisehen,
Kopattiin koti-kylähän.
Käytiin sielä kättäisissä, / Vietiin viinat viemisiksi,
Lihat, leivät, liittiäiset, / Piti piot Piiallensa,
Lävähytti läksiäiset / Kotonasek korkiasti,
Kuuluisassa Kurvilassa, / Lattiassa laveassa,
Pöyän piässä pökiässä. / Kussui vieraita kotiisek
Pöyän piähän pökiästi, / Yökaueksi ylpiästi.
Iltasella istuttiini / Rekeheni riemuisesti,
Ahvakkaasti ajettihin. / Oli kuasot kannoilahan
Puhemiehet puolellahan. / Ruuna eissä roilottaapi
Yli pellon ylpiästi, / Rokan iäreen röyhkiästi,
Pöyvän piähän pökiästi. / (Kohta koto muistettava
Kuuuluisassa Kurvilassa, / Jossa huomena holisi,
Hiäväkiä helisi) / Ilon kanssa erettiini -
Sukulaiset suuta anto, / Kättä kaikki kämmen-päihen.
Täss’ on suvut, sulhaisetkin, / Pökiämme poika-miehet
Miniätä mielivätten, / Rikkahaita riitelöövät
Kaunihita kasseloovat. / Täss’ on lapset laitettavat
Kuin on tyrsät tyttäretkin; / Ouvot ovat orpanoina,
Karva-piänä kartanoilla.
Tulipa kesä kerkiästi, / Tuli lehti lempiästi,
Ruoho puhkeis röyhkiästi. / Laskit Lampaat laitumellen,
Karjat kaikki kartanoillen. / Tulipa ruuasta rojua,
Tuli viljasta vihelys, / Tuli sota syömisestä,
Tuli rahasta ramina, / Tuli pannuista parina,
Tuli karjasta kamina, / Tuli nuja nuotastakin,
Tuli riita riistastakin. / Aitat lyötiin aukiaksi.
Ei ou elo ennellään. - / Jopa ero ilmistyypi!
Nikolausipä nimeltä / Ilmaisekse Isännäksi,
Akka aivan ankarainen / Ennustaiksen Emännäksi.
Pilkall’ syötiin suola-heinät / Pimiässä pirtihissä,
Sakeassa savuhussa / Petkelellä pieksettihin.
Lapset laulaavat kotona: / ”Makea on maito kulta
Kaunihista koalin kanssa; / Meill on leikki leivästäkkin,
Parittain on pannujamme, / Kaksittain on kattiloita,
Lehmiä on leviästi, / Lampahaita laviasti;
Koska uutinen ulettuu,
Elon-ajat ennättääpi, / Huasioita havakasti,
Kuhiloita kukkuloinsa -/ Näkyy näitä nuapurihin.”
maanantai 9. helmikuuta 2009
Heinolan markkinat
Gottlundin painattamista Yrjö Hirvoisen runoista kaksi käsitteli Heinolaa. Pitkänpuolinen Jyränkö jääköön väliin, mutta alla kuvaus Heinolan markkinoista, joilla joku tai jotkut Asikkalan ja Heinolan esivanhemmistani ovat olleet myös.
Mieli-juotella julistan / Kuinon syksyllä, suvella,
Keväellä kerkkiällä; / Silloin suuri Suomenkansa
Kovahasti kokountuupi / Jylkisehen Jyränköhön.
Kuin on latsit laitettuna, / Mierä-päivät piätettynnä;
Markkinat on mainittavat, / Jossa samuu Savolaiset,
Pohjolaiset polisoovat, / Hämäläiset helisöövät.
Tuli tänne Turun Liäni, / Helsingistä suuret Herrat,
Kaupunkista Kauppa-miehet / Kyyin kanssa kulettaapi,
Tavaroita tanhuillen. / Kuinon puo’it pyvättynnä,
Lauvoista on laitettunna. / Silloin suuri Suomenkansa
Kaupuniss’ on kahen-puolen, / Onpa toisia torilla;
Piikkinäitä pihti-pieliss’, / Kahvi-pannuja kavulla
Rahtyörit on rakettanna - / (Paloviina parempana).
Hämäläiset helisöövät / Sillan-suussa, sunti-paikka
Jossa parret parisoovat. / Väki valta vaeltaapi,
Tahtoi kuatua kaunti; / Ajoivat Muaherran muahan,
Piältä kassoi Kammareerit. / Oli vahvat vahti-miehet -
Otti kiini kiiruhusti, / Voati vanki-kartanoihin,
Miehet tuotiin tokki-huusiin. / Koska päivä piätettihin,
Aamu toinen alottihin, / Tuli Tuomar’ tutkimaani
Kuinka eilen elettiini. / Silloin vankit vastuellivat:
”Hyvät Herrat helpoittaaka! / Eilen tässä elettiini,
Rahallamme ravittini, / Toverit on toisin-käsin. -
Viina tämän villin suatto!” / Tuomarit ne tutkistivat,
Juoma-sakot juttelivat. / Laskit vankit vallollehen.
Mieli-juotella julistan / Kuinon syksyllä, suvella,
Keväellä kerkkiällä; / Silloin suuri Suomenkansa
Kovahasti kokountuupi / Jylkisehen Jyränköhön.
Kuin on latsit laitettuna, / Mierä-päivät piätettynnä;
Markkinat on mainittavat, / Jossa samuu Savolaiset,
Pohjolaiset polisoovat, / Hämäläiset helisöövät.
Tuli tänne Turun Liäni, / Helsingistä suuret Herrat,
Kaupunkista Kauppa-miehet / Kyyin kanssa kulettaapi,
Tavaroita tanhuillen. / Kuinon puo’it pyvättynnä,
Lauvoista on laitettunna. / Silloin suuri Suomenkansa
Kaupuniss’ on kahen-puolen, / Onpa toisia torilla;
Piikkinäitä pihti-pieliss’, / Kahvi-pannuja kavulla
Rahtyörit on rakettanna - / (Paloviina parempana).
Hämäläiset helisöövät / Sillan-suussa, sunti-paikka
Jossa parret parisoovat. / Väki valta vaeltaapi,
Tahtoi kuatua kaunti; / Ajoivat Muaherran muahan,
Piältä kassoi Kammareerit. / Oli vahvat vahti-miehet -
Otti kiini kiiruhusti, / Voati vanki-kartanoihin,
Miehet tuotiin tokki-huusiin. / Koska päivä piätettihin,
Aamu toinen alottihin, / Tuli Tuomar’ tutkimaani
Kuinka eilen elettiini. / Silloin vankit vastuellivat:
”Hyvät Herrat helpoittaaka! / Eilen tässä elettiini,
Rahallamme ravittini, / Toverit on toisin-käsin. -
Viina tämän villin suatto!” / Tuomarit ne tutkistivat,
Juoma-sakot juttelivat. / Laskit vankit vallollehen.
sunnuntai 8. helmikuuta 2009
Yrjö Hirvoinen, 1800-luvun alun viihdetaiteilija
C. A. Gottlund esittelee kirjassaan Väinämöiset 1 (1828) puolen tusinaa kansanrunoilijaa. Alla Yrjö Hirvoisesta esitettyjen tietojen tueksi löytyy Hiskistä avioliitto 30.11.1808 ”b.s. Jöran Hirvonen” ja ”rust. dr. Anna Walkoin” sekä 80-vuotiaan ruotuvaivaisen ”Göran Hirvoin” kuolema 25.2.1848.
”Talvella vuonna 1823 kulki Juvalla yksi miero-ukko, joka Hevoisineen kävi kylästä kylään kiertämässä, eli kerjäilemässä niin kuin keillä sanotaan. Hänellä ei ollut muuta reissä kuin yksi säkki, joka oli hänen ainua aittansa, ja kussa hään säilytti niitä ruoka-palaisia, jotka annettiin hänelle ja hänen Runo-ruunallensa. Minä näin häntä Joulu-pyhinnä Vintturin luonna Männymäellä, kussa hään yhellä jalallansa lauleli olven eäressä, ja lauluillansa kootti sinne koko kylänkunnan kuuntelemaan.
Hänen nimensä oli Yrjö Hirvoinen, ja sanoi olevansek Ristiinasta kotoisin, ehkei hänellä ollut kotia niin taivaallista. Ite hään oli varsin onellinen mielestään, ja lauluissaan niin mielullinen, että se heihin unohutti kaikkia muuta. Nähessäin häntä, juohtui minun mieleen Diogenes tynnörinensä, ja oattelin: jos onnellisuus ainoastaan seisoo siinä että olla ilman huoletak, niin ei löyvyk näitä miehiä onnellisempia!
Hänen isänsä, samalla nimellä (Yrjö Hirvoinen) oli ollut sotamiessä, ja asunna Ristiinan kirkolla; hänen äitinsä nimi oli Anna Skottman. Ite hään oli jo nuoruutessaan tullut vaivaiseksi oikeesta jalastaan, ettei hään kyenyt käyvä, jostapa Hevoinen oli hänelle tarpeellinen. Hään oli ollut aikanansa tolppari; mutta ne moalliset menot eivät tahtoneet häneltä kävestyä. Hänen vaimonsa Anna Valkoinen – sekin oli ollut roaja-rikko, sillä se oli tullut sokeeksi. Niin että se kyllä näytti meistä ouollen, mistä se lie soanut näitä ilon-aineitansa.
Tästäpä nähään että ihmisissä löytyy toinenkin mieli, ei ainoasti se luonnollinen tai moallinen; ja että tämä toinen mieli ussein näyttäiksen meillen luonottomaksi, koska sillä ei ouk tämä moallinen luonto. Niinpä Ukko Hirvoinen ei pannut suutansa suruillen näistä ruumiillisistä murheistansa, mutta hukutti heitä näihin henkellisiin huvituksiin, ja oli lauluissansa varsin onnellinen. Hän piti joulua Juvalla kauvemmin kuin ykskään muu. Ja kuin toisten ilot oli aikoa loppunut, niin silloin Yrjö vielä veisaisi laulujansa kylän raiteilla, ja hujautti heitä kujan-suussa.
(Häntä piettiin, ikeän kuin vähä hällä-päissä tahi hölmönä muissa asioissa, ja niin se näytti minustakin kuin ei kaikki saumat oisvat olleet paikoillansa, tahi kuin joku voarna oisi ollut varsin helpoillaan. – Hänen Runoissa osoittaiksen paljon huolimattomuutta ja harjoittamattomuutta; mutta ettei hään ollut ilman runollista juohutusta nähään monesta paikasta, liioitten Kurvilan emännästä, kussa hänen runossa tavataan yhtä erinkummasta mielen-hilpeyttä ja somaisuutta.)
Minä kuulin että hänellä oli monta äkkinäisiä Runoja, joita en oli ennen kuulut; ja kuin kyselin näitä, niin hään sanoi heijän olevan omatekämiään. Minä otin häntä kanssaini Pappilaan, kussa minä viinalla laulatin kaikkia hänen laulujansa.”
”Talvella vuonna 1823 kulki Juvalla yksi miero-ukko, joka Hevoisineen kävi kylästä kylään kiertämässä, eli kerjäilemässä niin kuin keillä sanotaan. Hänellä ei ollut muuta reissä kuin yksi säkki, joka oli hänen ainua aittansa, ja kussa hään säilytti niitä ruoka-palaisia, jotka annettiin hänelle ja hänen Runo-ruunallensa. Minä näin häntä Joulu-pyhinnä Vintturin luonna Männymäellä, kussa hään yhellä jalallansa lauleli olven eäressä, ja lauluillansa kootti sinne koko kylänkunnan kuuntelemaan.
Hänen nimensä oli Yrjö Hirvoinen, ja sanoi olevansek Ristiinasta kotoisin, ehkei hänellä ollut kotia niin taivaallista. Ite hään oli varsin onellinen mielestään, ja lauluissaan niin mielullinen, että se heihin unohutti kaikkia muuta. Nähessäin häntä, juohtui minun mieleen Diogenes tynnörinensä, ja oattelin: jos onnellisuus ainoastaan seisoo siinä että olla ilman huoletak, niin ei löyvyk näitä miehiä onnellisempia!
Hänen isänsä, samalla nimellä (Yrjö Hirvoinen) oli ollut sotamiessä, ja asunna Ristiinan kirkolla; hänen äitinsä nimi oli Anna Skottman. Ite hään oli jo nuoruutessaan tullut vaivaiseksi oikeesta jalastaan, ettei hään kyenyt käyvä, jostapa Hevoinen oli hänelle tarpeellinen. Hään oli ollut aikanansa tolppari; mutta ne moalliset menot eivät tahtoneet häneltä kävestyä. Hänen vaimonsa Anna Valkoinen – sekin oli ollut roaja-rikko, sillä se oli tullut sokeeksi. Niin että se kyllä näytti meistä ouollen, mistä se lie soanut näitä ilon-aineitansa.
Tästäpä nähään että ihmisissä löytyy toinenkin mieli, ei ainoasti se luonnollinen tai moallinen; ja että tämä toinen mieli ussein näyttäiksen meillen luonottomaksi, koska sillä ei ouk tämä moallinen luonto. Niinpä Ukko Hirvoinen ei pannut suutansa suruillen näistä ruumiillisistä murheistansa, mutta hukutti heitä näihin henkellisiin huvituksiin, ja oli lauluissansa varsin onnellinen. Hän piti joulua Juvalla kauvemmin kuin ykskään muu. Ja kuin toisten ilot oli aikoa loppunut, niin silloin Yrjö vielä veisaisi laulujansa kylän raiteilla, ja hujautti heitä kujan-suussa.
(Häntä piettiin, ikeän kuin vähä hällä-päissä tahi hölmönä muissa asioissa, ja niin se näytti minustakin kuin ei kaikki saumat oisvat olleet paikoillansa, tahi kuin joku voarna oisi ollut varsin helpoillaan. – Hänen Runoissa osoittaiksen paljon huolimattomuutta ja harjoittamattomuutta; mutta ettei hään ollut ilman runollista juohutusta nähään monesta paikasta, liioitten Kurvilan emännästä, kussa hänen runossa tavataan yhtä erinkummasta mielen-hilpeyttä ja somaisuutta.)
Minä kuulin että hänellä oli monta äkkinäisiä Runoja, joita en oli ennen kuulut; ja kuin kyselin näitä, niin hään sanoi heijän olevan omatekämiään. Minä otin häntä kanssaini Pappilaan, kussa minä viinalla laulatin kaikkia hänen laulujansa.”
Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (10)
Sinne kakko kannethan josta toista toivothan. Kittilä.
Myyjien kikkoihin kuuluu antaa ensin jotain, jolloin toisella osapuolella herää vastavuoroisuus osoittamisen tarve – he haluavat antaa eli ostaa. Sukututkimuksen yhteydessä tätä voi soveltaa niin, että tietoa tai apua pyytäessään kertoo jonkun oman tuloksensa. Näin voi todistaa myös, että on itse yrittänyt tehdä jotain eli ei ole pelkällä kopiontiretkellä.
Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)