lauantai 7. elokuuta 2021

Suomalaisten mittauksista, pääkalloista, valokuvista ja kolonialismista

 Pääkalloista eri kokoelmissa olen kirjoittanut blogiin jo useampia kertoja 

ja teema tuli Retzius-keskeisesti vastaan kahdesti tänä kesänä.

1) Ensinnäkin osuin digitoituun lehteen Tidskrift för antropologi och kulturhistoria utgifven av Antropologiska sällskapet i Stockholm, jonka yhdeksännessä numerossa ilmestyi artikkeli  Till kännedomen om de finska folksstammarnes raskarakter. Bidrag samlade af Christian Lovén, Erik Nordenson och Gustaf Retzius. Rotutunnisteita oli kerätty Hämeessä ja Itä-Suomessa eläneiltä ja artikkeliin sisältyi mittaustiedot nimien kera. Sukututkijoille voi nyt olla hauskaa saada selville esiäidin hiusten ja silmien väri, mutta saman taulukon kallonmitat eivät anna unohtaa, mistä oikeasti oli kyse.

2) Heinäkuun lopulla lehdessä ETC julkaistiin Karolinska institutetin opiskelijoiden mielipidekirjoitus Karolinska Institutets skallsamling måste återlämnas till folken. Tästä selvisi, että vuonna 2018 esitetyn pääkallojen palautusvaatimuksen jälkeen ei ole paljoakaan tapahtunut. Tai siis, minulta oli mennyt ohi Karolinska Institutetin päätös olla palauttamatta suomalaisia pääkalloja. Perusteluna, että palautukset eivät ole käytäntö(n)ä kansallisvaltioiden enemmistöryhmille. Siltä varalta, että teksti joutuu bittiavaruuteen, suora lainaus:

Redan 2018 begärde den sverigefinska, nybildade Kommittén för återlämnandet av finska kvarlevor att 82 kranier från finska kyrkogårdar skulle lämnas tillbaka. Ett kravbrev undertecknades av 34 organisationer och personer, många med direkt anknytning till de gravplundrade platserna.

KI skrev i sitt svar till kommittén att ”För återlämningar till majoritetsbefolkningar i självständiga nationer finns ingen (…) praxis i dagsläget. Mot den bakgrunden kommer KI att fortsätta utreda kommitténs önskemål om återlämning av finska kvarlevor”.

Utredningen och den lovade kartläggningen har dröjt, enligt uppgift bland annat på grund av pandemin, och ­återlämningarna har uteblivit.

Finländarna har alltså ännu inte fått tillbaka sina förfäders skallar.

Sveriges Radio teki tästä suomenkielisen jutun KI:n opiskelijat liittyvät kiistaan – vaativat, että kallot palautetaan Suomeen, jonka alla lukee "Keskiviikkona 21.heinäkuuta Karoliininen instituutti vastasi ETC-lehden mielipidepalstalla, että yliopisto on tehnyt toimenpiteitä koskien oman historiansa läpikäymistä. Karoliininen instituutti keskustelee parhaillaan suomalaisviranomaisten kanssa varmistaakseen asian eettisen ja oikeusturvallisen läpikäynnin."

Samana päivänä Kommittén för återlämnande av finska kvarlevor kommentoi FB-sivulla Språkrevolten i Göteborg // Kielikapina Göteborgissa: "Komiteamme on asiakirjojen julkisuusperiaatteen perusteella hankkinut haltuunsa Karoliinisen instituutin ja Suomen hallituksen "kalloasiaa" hoitavan vastuullisen virkamiehen välisen kirjeenvaihdon, ja siitä käy ilmi, että mitään palautukseen tähtäävää keskustelua ei näiden osapuolten välillä ole käyty. Mistään eettisistä ja "oikeusturvallisista" (mikä svetisistinen sanahirviö!) kysymyksistä ei myöskään ole keskusteltu. Sähköpostit käsittelevät lähinnä erilaisia luettelointeja, säätä, lomia, sitä, miten harmillisia, hankalia ja huonosti käyttäytyviä jäänteiden kotiuttamista vaativat ruotsinsuomalaiset aktivistit ovat, sekä sitä, kuinka ikävää aktivistien asialle saama mediajulkisuus on, varsinkin Suomessa, jossa se on ollut näyttävästi esillä maan kaikissa päälehdissä TV:n ja radion ohella."

Jos tästä oli juttua suomalaisessa mediassa, meni silmieni ohi.

3) Taulukoiden lisäksi Lovén et al. käyttivät suomalaisten rotupiirteiden havainnollistamiseen valokuviin perustuvia kuvia, kuten esimerkiksi oheista otosta jämijärveläisestä perheestä, jonka ajatuksia rotututkimukseen osallistumisesta emme tunne. Kuvan käyttö on minusta aivan yhtä epäeettistä kuin vastaavien saamelaisista otettujen dokumenttikuvien. 

Saamelaisista otetut kuvat ja museokuvien lisenssointi nousi mediaan kesän alkupuolella Ylen jutussa Edesmenneen isoäidin kasvot päätyivät amerikkalaisnettikaupan leggingseihin – näin voi käydä sinullekin, sillä kuvia on julkaistu laajalla lisenssillä. Otsikon luettuani reaktioni oli "no tottakai", sillä, jos minulla on vapaa oikeus kulttuuriperintölaitoksen verkossa avaamiin kuviin, niin niin on kaikilla muillakin.

Ylen jutussa kuvataan lapsenlapsen tunnekuohua, mutta ei varsinaisesti sanota, miksi kuvien kaupallinen käyttö oli "väärinkäyttöä", vaikka se ei rikkonut digitoidun kuvan lisenssiä. Valokuvataiteen museon intendentin Anni Walleniuksen kirjoituksessa Avoin data ja eettisesti kestävä museotyö – kipupisteitä ja virheistä oppimista koettu ongelma käy ilmi virkkeestä "Kun museo sai tietoonsa, että kuvia on käytetty kaupallisesti tavalla, joka ei kunnioita kuvissa esiintyvien kulttuuria, päätettiin kuvissa esiintyvien henkilöiden sukulaisten kanssa käydyn keskustelun jälkeen, että kuvat poistetaan museon Flickr-tililtä."

Onko tämä lausuma yleistettävissä valtakulttuuria dokumentoiviin kuviin? Onko olennaista, että kuvia käytettiin kaupallisesti? Onko menneisyyden ihmisiä kunnioittavampaa, että heitä esittävät kuvat ja heistä kertovat aineistot ovat löydettävissä vai eivät? Miten pitäisi ottaa huomioon kuvan alkuperäinen konteksti - varsinkin kun/jos kulttuuriperintölaitos ei ole tietoa siitä tallentanut tai jakanut?

Keskustelu aiheesta kuoli melko nopeasti, mutta voi olla, että se nousee uudelleen esiin esimerkiksi syksyn kuva-arkistopäivillä.

4) Keskustelu kolonialismista ja Suomesta on pysynyt käynnissä, mutta sen hedelmällisyys on kyseenalaistettavissa. Loppukesän lisä oli Hesarin julkaisema mielipidekirjoitus Suomalaisuus on strateginen narratiivi, joka oli Keijo Kaarisateen performanssi: "Yhtenä iltana mietin: voisiko suomalaisia syyttää kolonialismista, siirtomaaisäntänä toimimisesta koska olimme siirtomaa. Luovuin ajatuksesta. Liian ilmiselvää huttua. Ei menisi läpi. Vai luovuinko sittenkään? Terveisin: Sofia Hannonen, filosofian maisteri"

perjantai 6. elokuuta 2021

Kesämyrskyssä 1782 kuollut

Heinäkuun 14. ja 15. päivän välisenä yönä Mats Kräki oli laivallaan kotimatkalla Kööpenhaminasta Uuteenkaupunkiin. Hän seurasi Ruotsin rannikkoa ja oli jossain Ystadin ja Sandhammaren välillä kun puoli yhdeltä yöllä alukseen osui myrsky. Se kaatoi aluksen ja jätti miehistön veden varaan.

Kräkin 14-vuotias poika Frierch oli ollut kajuutassa nukkumassa, mutta onnistui pääsemään sieltä ulos. Meressä hän huusi pari kertaa apua, mutta hukkui.

Pinnalla pysyneet poimittiin toisen Uudenkaupungin kauppiaan Jacob Wadénin laivaan. Se joutui sään takia jatkamaan matkaansa keräämättä ruumitta ja sukeltamatta uponneesta laivasta arvotavaraa.

Koska Friedrichin ruumista ei tuotu Uuteenkaupunkiin, hänestä ei ole mainintaa haudattujen luettelossa. Rippikirjaan on merkitty oikea kuolinpäivä, mutta ei syytä eikä paikkaa.

Onnettomuudesta kirjoitettiin 14.9. ja osa kirjeestä julkaistiin Inrikes Tidningarissa 7.10.1782.



torstai 5. elokuuta 2021

Täydennystietoa Abraham Stenfeltiin

Pari vuotta sitten julkaisemassani kirjassa Stenfeltin moninaiset vaiheet uskalsin arvailla siikajokelaisen Abraham Stenfeltin (s. 1835) tienneen Raahen koulun olemassaolosta, mutta en todellakaan uskaltanut häntä sinne sijoittaa vaan pidin todennäköisempänä epävirallista oppimista. Valitettavasti vasta tänä kesänä otin käsiini Eino E. Suolahden toimittaman kirjan Muistikuvia III (1956). Sen ensimmäisessä Auli Nuolivaaran kirjoituksessa on otsikkonsa mukaisesti Piirteitä Jaako Länkelästä hänen omien ja omaistensa muistelmien valossa. Länkelä oli syntynyt toukokuussa 1833 Revonlahdella. Vaikka perheen talous oli niin heikoilla, että talo oli jo myyty, poika pääsi syksyllä 1844 Raahen ala-alkeiskouluun. Länkelän omana 80-vuotiaana sanelemana muistelmana:

Syyslukukausi kului, eikä oppilas saanut taululleen noita pelättäviä nollia, joista jokaisesta aina seurasi patukan paukaus sormiin tahi kämmeniin. - - - Kevätlukukaudella tuli uusi temppu eteen. Käteen joutui ruotsinkielinen katekismus, ja sen ensi käsky oli opittava. Kukas opetti? Kumppani. Oli vanhempi oppilas, Kiviniitty, Stenfelt, joka kirjoituksen taitavana pani paperille ruotsin- ja vastaavan suomenkielisen sanan. Siten opittiin käsky, joka painettiin muistiin. Kumppani taulu ja kynä kädessä luetti, eikä nollaa taululle piirtänyt.

Abraham Stenfelt oli Länkelää kaksi vuotta nuorempi, mutta ehkä "vanhempi" viittaa siihen, että hän oli aloittanut koulunkännin aikaisemmin. Koulunkäynti tietenkin selittäisi Stenfeltin myöhemmän erinomaisen ruotsinkielen taidon kirjoitustaidosta puhumattakaan. Jos edelleen työstäisin käsikirjoitusta lainaisin siihen vielä Länkelältä ainakin tämän pätkän:

Kirjaa ei ollut eikä karttaakaan (oppilailla). Koulun seinällä riippui kartta. Istuimme pulpeteilla, jalat raheilla, ja yksi oppilas näytti paikkoja sanoen nimet. Ei liene poika poloisten hiljaisuus ollut mallikelpoinen, sillä toisesta huoneesta tuli äkkiä koulun rehtori Finelius ja tapansa mukaan käytti omaa asettaan, kämmentään. Sitä myöten kun hän eteni, pyörähti poika pulpetin ja rahin välitse lattialle, kunnes koko rivi oli sinne huvennut.

Pännii, mutta muistelmaa ei (käsittääkseni) olisi taaskaan millään järjellisellä tavalla olisi ollut löydettävissä. Missään kun ei ole tietokantaa, jolla hakea "1800-luvun alkupuolella Siikajoen läheisyydessä syntyneiden muistelmat ja elämänkerrat".

(Jos joku sattuu kaipaamaan kuvausta Oulun ylä-alkeiskoulun käynnistä 1848-1852, niin sellainen ja Kuopion lukion käynti seuraavina vuosina sisältyy Länkelän kokemana Nuolivaaran artikkeliin. Alaviitteenä sivulla 20 siinä on myös eloisa kuvaus Miina Simolinin matkasta Helsingistä Jyväskylän seminaariin elokuussa 1863.)  

keskiviikko 4. elokuuta 2021

Kiva, kun digitoidaan, mutta...

Kesäinen tiedote, joka ensin ilahdutti oli otsikoitu Koleran kurimuksesta koronan koettelemuksiin – Arkisivistyksen digikirjasto avaa säätiön julkaisut kaikille. Pandemiakärjellä kerrottiin, että käynnistyvä hanke digitoi "Kansanvalistusseuran varhaisia julkaisuja". Alareunan linkistä avautuva projektisivu tarkensi, että "Projektissa digitoidaan otos vuonna 1874 perustetun Kansanvalistusseuran, silloin tärkeän sivistyskustantajan, alkuvuosikymmenien julkaisuja."

Tästä heräsi joukko kysymyksiä, jotka syötin KVS:n FB-päivitykseen kommentiksi:

Kuinka suuren osan julkaisuista digitoitte? Mikä on aikarajaus? Perustatteko oman julkaisualustan vai käytättekö jotain olemassaolevaa julkaisuarkistoa? Onko kokotekstihaku mahdollistettu? Tuleeko digitoidun version olemassaolo näkyville Finnaan?

Projektipäällikkö  Esko Clarke Sario vastasi: 

Ensimmäisessä vaiheessa digitoidaan noin 70–100 julkaisun otos ajalta 1875–1921. Sekä nyt digitoitavat että kirjastojen aikaisemmin digitoimat julkaisut listataan Arkisivistyksen digikirjaston sivulle, mutta tarkoituksena on käyttää jo olevaa alustaa ja saada ne haettaviksi myös Finnan kautta.Tiedostomuotona tulee olemaan PDF, jonka teksti on haettavissa. Etenkin fraktuuralla painetun tekstin tunnistuksessa pitänee sallia joitakin puutteita. Vedän projektia Kvs-säätiössä ja kerron siitä mielellään lisää.

Valintaperusteet jäivät siis epäselväksi, mutta en kysynyt lisää. Koen jo ajatuksen otoksesta ongelmalliseksi. Ennemmin tai myöhemmin joku taho haluaa tai joutuu täyttämään aukot tai digitoi kaiken uudestaan, jos KVS:n digitoinnit eivät vastaa kriteerejä, ole tiedossa tai enää saatavilla. Sitä ennen ehtii joukolle ihmisiä (taas) syntyä mielikuva, että on digitoitu jotain kokonaan. 

Siis sille joukolle, joka tekstit löytää. Jos ne olisivat (taas uuden) digikirjaston sijaan jossain olemassa olevista julkaisuarkistoista, sekä näkyvyys että haettavuus olisivat turvatumpia. Projektipäälliköltä olisi voinut vastauksensa perusteella vielä kysyä, minkälaiset hakumahdollisuudet digikirjastoonsa rakennetaan. Sekä tarkentaa perustuiko sijoitusvalinta rationaaliseen mietintään vai Kansanvalistussueran lehtisen 51 nimekkeen "Tule omillasi toimeen" turhan kirjaimelliseen seuraamiseen.

Olisiko ollut mahdotonta tehdä yhteistyötä Kansalliskirjaston kanssa ja viedä digitoitu materiaali omana kokoelmanaan käytettävyydeltään (*) erinomaiseen portaaliin, jossa on jo muuta suomalaista kirjallisuutta vuosisadan vaihteesta? Mukaanlukien jo 65 Kansanvalistusseuran julkaisua! Toivoa sopii, ettei Arkisivistyksen digikirjastoon digitoida uudelleen samoja kirjoja! Eikä myöskään niitä Kansanvalistusseuran kalentereita, jotka odottavat Doriassa(**) siirtoa uuteen ympäristöön. 

(*) Peruskäytettävyyden ohella Kansalliskirjaston portaali liittää digitoidun materiaalin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jota tutkijat voivat hyödyntää myös digitaalisin keinoin.

(**)


tiistai 3. elokuuta 2021

1700-luvusta tutkimusta

Keväällä muun touhun jalkoihin jäi Saara-Maija Kontturin artikkeliväitöskirja Lääkärikunnan synty: Suomen lääkärit n. 1750-1850, vaikka sen puolustusta ruudun ääressä seurasin. "Varsinaista opinnäytelinkitystä" blogiin ei myöskään saanut Kari Laitisen väitöskirja Piipareita, klarinetinpuhaltajia ja musikantteja : Sotilassoittajat Suomessa Ruotsin ajan lopulla. Perinteiseen tapaan samaan syssyyn muita 1700-luvusta kertovia opinnäytteitä, joita ole hillonnut vielä kauemman aikaa.. 

Aikaisempia vastaavia listauksia
Kuvitus kirjasta Perez the Mouse (1914)

maanantai 2. elokuuta 2021

Yliopistoon pääsyn helppous kesästä 1817 kevääseen 1818


Eivät olleet rehtorikaudet veljeksiä Turun akatemian sisäänotossa. Rehtorikausilla kesästä 1816 kesään 1861 sisäänottomäärät olivat 100, 203, 78, 102 ja 83. Lukuunottamatta kautta 1817-1818 siis noin sata ja tuolloin kaksi kertaa enem,än. Miksi? Mahdollinen selitys löytyy Olof Anders Järnefeltin  Gustaf Adolf -veljelleen keväällä kirjoittamasta kirjeestä, jonka otteen A. R. Cederberg on suomentanut ja julkaissut kirjassaan Vanhaa ja uutta (1916, s. 143-144).

Tämän vuoden dekaanus, Professori Gadolin (tuo vanha peijakas) oli puhellaan ja esimerkin kautta antanut tietää, että kaikki, ketkä tahansa, jotka vain ilmoittautuivat, tulisivat ylioppilaiksi. Suuri joukko, jotka parhaiksi olivat lukeneet [Euclideen] ensimäisen kirjan määitelmät, ilmoittautuivat ja tulivat hyväksytyiksi, saamatta kuitenkaan arvosanaa spes. 
 
Tämä helposti suoritettu ylioppilastutkinto sai aikaan sen, että lähes 2/3 täkäläisen katedraalikoulun oppilaista otti eronsa ja onpa useita esimerkkejä siitä, että sellaisista on tullut ylioppilaita, jotka eivät huonojen tietojensa tähden ole voineet päästä kouluun. Koulun opettajien ilmoitettua Consistorium Academicumille siitä, että oppilaat eroilivat koulusta, joten oli syytä luulla, että tämä oppilaitos tulevaisuudessa, - ehkä hyvinkin pian - saisi lopettaa toimintansa, kutsuttiin suomalainen koulukomissioni koolle (tämä tapahtui 4 à 5 päivää senjälkeen kun kirjoitin viimeisen kirjeeni) ja koska kommissionilla ei ollut valtaa laatia uusia ja muutella akatemian entisiä asetuksia, päätettiin, että Gadolinin löperyydestään tuli saada kunnon läksytys; sellaisen onkin hän saanut 2 1/2 arkin pituisen, hemmetin ankaran.  
 
Se on vaikuttanut niin ukkoon, että hän on miltei mielettömyyteen asti ankara. Aina siitä lähtien, kun hän sai läksytyksen, ei vielä kukaan oli tullut hyväksytyksi, vaan kaikkia on reputettu ja niistä monta tosiaankin kilttiä kimnasistia.

Järnefelt kirjoitti tämän Cederbergin arvion mukaan kuukautta tai puoltatoista ennen pääsemistään ylioppilaaksi 29.4.1818. Ilmeisesti kirjeessä ei siis ole ollut tarkkaa päiväystä. 

Kun vertaa rehtorikautta (jonka oletan myös dekaanikaudeksi) muiden keräämieni kausien keskiarvoon mitään ilmeistä linjan tiukennusta ei erotu, mutta joulukuussa fleksaus on ilmeistä. Matrikkelitiedoissa ei näkynyt katedraalikoulun keskeyttäneitä, mutta huomattavan paljon yksityistodistuksia ilman edeltävää koulunkäyntiä. (Perusteellinen selvitys olisi helpompaa, jos data olisi rakenteellisessa tietokannassa, tietenkin.)

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Kesäkuussa twiitattua

30.5.

31.5.

  • Tohtoriseminaarista @uniofjyvaskyla tuli aamutuimaan normaali kurssipalautelomake. Hetken mietittyäni täytin rehellisesti, vaikka on aivan varmaa, että vetäjä, joka on lukenut jo satoja sivuja tekstejäni, tunnistaa minut avoimista vastauksista. Järkevämpää tapaa palautteelle?
  • Kun CfP:n palautus on sähköpostitse, niin pitäisikö 200 sanan abstraktista tehdä liitetiedosto vai ei? Kun ei ole speksattu, tietenkään. 
    ["Mä yleensä teen molemmat, kun säilön itsellenikin."
    "Laittaisin liittenä, koska järjestäjänä kerään nämä yhteen tiedostokansioon. Pelkkä s-posti vähän tylsä. Akateeminen maailma tuntuu toimivan edelleen liitetiedoistoilla :)"
    "Kyllä varmaan."
    "Liitetiedosto, näin äkkisesti ajatellen."
    "Järjestäjän näkökulmasta (mielestäni) liitetiedosto on parempi, jos niitä haluaa tallentaa johonkin folderiin tai tulostaa läpikäymistä varten. Toki jos ei ole määritelty niin oletetusarvoisesti molemmat fine. "]
1.6.
  • Minkälaisia ongelmia kohdannut, mitä haluaisit kysyä opettajalta ja lomakkeeseen asetettu 100 merkin rajoitus pakolliseen kenttään! Joten kirjoitin lauseen "kysymykseni ei mahdu 100 merkkiin".
3.6.
  • Kieli&kansallinen historiankirjoitus tai -esitys jaksaa hämmästyttää. Verkkosivuilta ei nimittäin ollut suoraviivaista löytää perustietoja Virossa 1700-luvulla ilmestyneistä saksankielisistä lehdistä. (Löytyi toki yrittämällä.)
  • Ranskalaiset osaa käyttää ohutta paperia. Ihan huomaamattani kannoin kirjastosta (@NatLibFi) melkein 1400 sivua lehdistöhistoriaa.
  • Nyt! (Ja myöhemmin) @auraotto & Salpalinja
8.6.
  • Kun herää (tahtomattaan) neljältä, on päivän urakasta ihan mukava osa tehtynä näin yhdeksältä. Taidan lähteä kippaamaan kassillisen kirjoja Oodiin.
9.6.
10.6.
  • [Kirja-arvio] "Aineistosta löytyi yksi teitittelyn kiivas kannattaja, vuonna 1937 syntynyt miesprofessori, joka paheksui syvästi sitä, että opiskelijat sinuttelevat professoreita." Piti tarkistaa: Matti Klinge on syntynyt vuonna 1936.
  • Ihanaa löytää Saksaa koskeva artikkeli enkuksi, mutta natiivia kielentarkastajaa ei ole taidettu käyttää: "landowners and tenants, office holders and clergymen, furthermore unemployed graduates or project makers". Mitä helkutin projektin tekijöitä? 1700-luvulla! [Oli turhaa lisätä sana natiivi, kielentarkastaja olisi riittänyt]
11.6.
  • Laajennettu itäisen ruotsin sanavarastoa: småkypsä. Ei kannattane käyttää Bernadottelandiassa kuvatessaan pikkasen kypsää tunnelmaa.
13.6.
  • Vitsin omaisesti kaikki 1800-luvun alussa on Engelin suunnittelemaa. Ilmeisesti tämä Viaporin ikonostaasi ihan oikeasti on. (Säilytys [Karttakokoelmat > Vanhempi kartta- ja piirroskokoelma > Muut piirustukset > Viapori, Engelin suunnittelema ikonostaasi, perspektiivipiirros (VKP-4/5:21)] ja digitointi @Kansallisarkist)
15.6.
  • Tajusin tänään suunnitelleeni tälle vuodelle uusinnan lapsuuden kesistä, jolloin mutsi tuli pari kertaa päivässä sanomaan "ulkona on niin kaunis ilma, älä lue koko päivää sisällä." #väitöskirja
18.6.
  • Jokohan olisi lukukauden viimeinen etäväitösseuraus? Vuorossa Zachris Haaparinne ja Voice of the People or Raving of the Rabble? Petitions and Disputes on Political Representation in Britain, 1721 – 1776
21.6.
22.6.
  • Helle aiheuttaa stressiä: aivotoimintaa vaativat tehtävät saatava tehtyä ennen klo 9, jolloin aurinko alkaa lämmittää kämppää. Onneksi heräsin ennen kolmea.
  • Testattu Suomenlinna-näyttely @Kansallisarkist. Vahva suositus: ilmainen ja viileä. Niin ja useita Helsinki-kuvia, joita en ole aiemmin nähnyt.