Pääkalloista eri kokoelmissa olen kirjoittanut blogiin jo useampia kertoja
- Suomalaisia pääkalloja 22.2.2011
- Päänsä menetystä pelännyt Iisakki Antinpoika Niemi 28.8.2011
- Pääkallojen paluu 20.3.2014
- Pääkallojen paluu - uudestaan 26.3.2016
- Taitteista avautuva historia 23.2.2017
- Pääkallojen ei pitäisi olla ruotsalaisilla? 9.12.2018
- Täydennysosia 2.11.2019
Redan 2018 begärde den sverigefinska, nybildade Kommittén för återlämnandet av finska kvarlevor att 82 kranier från finska kyrkogårdar skulle lämnas tillbaka. Ett kravbrev undertecknades av 34 organisationer och personer, många med direkt anknytning till de gravplundrade platserna.
KI skrev i sitt svar till kommittén att ”För återlämningar till majoritetsbefolkningar i självständiga nationer finns ingen (…) praxis i dagsläget. Mot den bakgrunden kommer KI att fortsätta utreda kommitténs önskemål om återlämning av finska kvarlevor”.
Utredningen och den lovade kartläggningen har dröjt, enligt uppgift bland annat på grund av pandemin, och återlämningarna har uteblivit.
Finländarna har alltså ännu inte fått tillbaka sina förfäders skallar.
Sveriges Radio teki tästä suomenkielisen jutun KI:n opiskelijat liittyvät kiistaan – vaativat, että kallot palautetaan Suomeen, jonka alla lukee "Keskiviikkona 21.heinäkuuta Karoliininen instituutti vastasi ETC-lehden mielipidepalstalla, että yliopisto on tehnyt toimenpiteitä koskien oman historiansa läpikäymistä. Karoliininen instituutti keskustelee parhaillaan suomalaisviranomaisten kanssa varmistaakseen asian eettisen ja oikeusturvallisen läpikäynnin."
Samana päivänä Kommittén för återlämnande av finska kvarlevor kommentoi FB-sivulla Språkrevolten i Göteborg // Kielikapina Göteborgissa: "Komiteamme on asiakirjojen julkisuusperiaatteen perusteella hankkinut haltuunsa Karoliinisen instituutin ja Suomen hallituksen "kalloasiaa" hoitavan vastuullisen virkamiehen välisen kirjeenvaihdon, ja siitä käy ilmi, että mitään palautukseen tähtäävää keskustelua ei näiden osapuolten välillä ole käyty. Mistään eettisistä ja "oikeusturvallisista" (mikä svetisistinen sanahirviö!) kysymyksistä ei myöskään ole keskusteltu. Sähköpostit käsittelevät lähinnä erilaisia luettelointeja, säätä, lomia, sitä, miten harmillisia, hankalia ja huonosti käyttäytyviä jäänteiden kotiuttamista vaativat ruotsinsuomalaiset aktivistit ovat, sekä sitä, kuinka ikävää aktivistien asialle saama mediajulkisuus on, varsinkin Suomessa, jossa se on ollut näyttävästi esillä maan kaikissa päälehdissä TV:n ja radion ohella."
Jos tästä oli juttua suomalaisessa mediassa, meni silmieni ohi.
Saamelaisista otetut kuvat ja museokuvien lisenssointi nousi mediaan kesän alkupuolella Ylen jutussa Edesmenneen isoäidin kasvot päätyivät amerikkalaisnettikaupan leggingseihin – näin voi käydä sinullekin, sillä kuvia on julkaistu laajalla lisenssillä. Otsikon luettuani reaktioni oli "no tottakai", sillä, jos minulla on vapaa oikeus kulttuuriperintölaitoksen verkossa avaamiin kuviin, niin niin on kaikilla muillakin.
Ylen jutussa kuvataan lapsenlapsen tunnekuohua, mutta ei varsinaisesti sanota, miksi kuvien kaupallinen käyttö oli "väärinkäyttöä", vaikka se ei rikkonut digitoidun kuvan lisenssiä. Valokuvataiteen museon intendentin Anni Walleniuksen kirjoituksessa Avoin data ja eettisesti kestävä museotyö – kipupisteitä ja virheistä oppimista koettu ongelma käy ilmi virkkeestä "Kun museo sai tietoonsa, että kuvia on käytetty kaupallisesti tavalla, joka ei kunnioita kuvissa esiintyvien kulttuuria, päätettiin kuvissa esiintyvien henkilöiden sukulaisten kanssa käydyn keskustelun jälkeen, että kuvat poistetaan museon Flickr-tililtä."
Onko tämä lausuma yleistettävissä valtakulttuuria dokumentoiviin kuviin? Onko olennaista, että kuvia käytettiin kaupallisesti? Onko menneisyyden ihmisiä kunnioittavampaa, että heitä esittävät kuvat ja heistä kertovat aineistot ovat löydettävissä vai eivät? Miten pitäisi ottaa huomioon kuvan alkuperäinen konteksti - varsinkin kun/jos kulttuuriperintölaitos ei ole tietoa siitä tallentanut tai jakanut?
Keskustelu aiheesta kuoli melko nopeasti, mutta voi olla, että se nousee uudelleen esiin esimerkiksi syksyn kuva-arkistopäivillä.
4) Keskustelu kolonialismista ja Suomesta on pysynyt käynnissä, mutta sen hedelmällisyys on kyseenalaistettavissa. Loppukesän lisä oli Hesarin julkaisema mielipidekirjoitus Suomalaisuus on strateginen narratiivi, joka oli Keijo Kaarisateen performanssi: "Yhtenä iltana mietin: voisiko suomalaisia syyttää kolonialismista, siirtomaaisäntänä toimimisesta koska olimme siirtomaa. Luovuin ajatuksesta. Liian ilmiselvää huttua. Ei menisi läpi. Vai luovuinko sittenkään? Terveisin: Sofia Hannonen, filosofian maisteri"
