Lokakuun loppupuoli

15.10.

• Museovirasto tutkii loppukuussa harvinaista tuhotyötä Kokkolassa | Yle Uutiset | yle.fi
• Tubettaja ja #museot. Mukana maailman suurin sikamuseo.

16.10.

• Vietän lomapäivää ja odotan seminaarin Tila ja tilallisuus 1700-luvun kulttuurissa alkua Tieteiden talon yläkerrassa. [Tilaisuudesta syntyi blogipostaus]
• Otin Tukholman reissua varten kruunupussin esiin. Ja mitäs sieltä löytyikään...  

• Tyhmä minä. Jos BM:n pomo tekee BBC:lle radiosarjan Saksan historiasta, niin onkohan museoon tulossa näyttely Saksan historiasta?! No on.

21.10.

• Puheeni pyörtäneenä odotan @HYAvoin luennon alkua. Uusimaa keskiajalla arkeologisesti ei ole vetänyt massoja puoleensa.

22.10.

• Uusi(n) termi: omatoimiarkeologi
• Anu luki Laila Kohosen kirjan Noora ja Oolannin sota, jonka lukeminen jäi minulta ensisivuille

 24.10.

• OneDrive onnistui poimimaan vinosta kännykkäkuvasta fraktuuraa. Käsialakin aukeaa vielä joskus?  

• "Unknown author (1450-1650)" & "Publikationen är skyddad av upphovsrätten." @aboakademi, vad är logiken? [Twitterin kautta ei saanut vastausta. Todnäk valokuvattu ja kyse kuvien tekijänoikeudesta.]
• Kohti kierrosta Kurja Viapori. Mamiksena otin taskulampun laukkuun mukaan. #helsinki
• Kurja Viapori oli hyvä teemakierros, johon kylmä tuuli toi oman lisänsä. Sairauksia, rikoksia ja taskulamppujen valossa tyhjässä museossa...

25.10.

• Dick Harrisonin blogissa näkemyksensä kveeneistä ja pirkkalaisista.

 26.10.

• Jo muinaiset kreikkalaiset... 

• Hyväntekeväisyysäänitteet ovat vanhempi ilmiö kuin äkkiseltään luulisi

27.10.

•  Matkaraportti vuodelta 1404. Tuonne kun pääsisi, turistiksi.

28.10.

• Voidaaanko nyt lakata huolehtimasta kirjablogien vaikutuksesta, kun ei niitä kukaan lue? Vai "Lifestyle"/"Sisustus"?

29.10.

• Anu luki Johannes Linnankosken Pakolaiset (1908) 

Naisista ennen 1900-lukua

Raiskaus

• Unkila, Petra: Raiskatut ja ryöstetyt : raiskauksen uhrin asema Ruotsin lainsäädännössä keskiajalta 1700-luvulle
• Jansson, Karin Hassan: Kvinnofrid: Synen på våldtäkt och konstruktionen av kön i Sverige 1600-1800
• Mathold, Ulrika: När man tager kvinna med våld: Synen på våldtäkt och genus i lag och rättspraxis 1634-1734 

Ja muu historia

• Ojala, Maija: Protection, Continuity and Gender: Craft trade culture in the Baltic Sea Region (14th-16th centuries)
• Granbom-Herranen, Liisa: Sananlaskut kasvatuspuheessa - perinnettä, kasvatusta, indoktrinaatiota? 
• Tegenborg Falkdalen, Karin: Kungen är en kvinna: retorik och praktik kring kvinnliga monarker under tidigmodern tid
• Maj Pettersson: Den passiva kvinnan? : En studie om kvinnligt och manligt deltagande i Sundals härad 1700 till 1710
• Rotbain, Avigail: En gemål i förändring: Den svenska drottningrollens utveckling ca 1750-1850
• Berntsson, Linnéa: Magdalena Rudenschölds medverkan i Armfeltskonspirationen 1792-1794
• Wikstrand, Johanna: Årstafruns dagbok 1793-1839: Nöjen, sevärdheter och resor  

• Virtanen, Anu: Silk and ink. What were silk wallets, and what can they, together with Jacobina Charlotta Munterhjelm’s diary, tell us about the gentry women’s lives in the 18th and 19th century?
• Nakari, Minna: Variation i kvinnors namnfraser i officiella dokument i Helsingfors 1780-1930 : Socioonomastiska synvinklar på makt och identitet
• Karlsson, Jessica: ‘God! Let me not waste a moment of This year’: An Intersectional Perspective on the Practices of Time-use in Gentry Women’s Households in Sweden 1793 to 1839

• Henriksson, Blanka: "Var trogen i allt" : den goda kvinnan som konstruktion i svenska och finlandssvenska minnesböcker 1800-1980
• Eiskonen, Satu: Arkea ja juhlaa Jyväskylän seminaarissa : elämä 1800-luvun laitosyhteisössä
• Lappalainen, Tarja: Kirjoittamisen ja rakkauden paloa : Juhani Aho sekä Elisabet Järnefeltin ja Minna Canthin kirjalliset salongit
• Prokkola, Susanna: "Kynttilätehtaan tytöt" : kansakoulunopettajien kasvattaminen ja naiskasvatuksen tavoitteet Jyväskylän seminaarissa 
• Tavallisen epätavallisia naisia : historian naisten elämänvalintoja pohjoisessa
• Ahlbeck-Rehn, Jutta: Diagnostisering och disciplinering : medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889-1944

Kuvat

• Elertska släktboken - enr 17791 (unr 1691). Livrustkammaren, Wikimedia Commons
• Kirjasta 'A Simple Story ... With illustrations, etc. [With a memoir, by B.]'. British Library, Flickr Commons
• Tanskalaisen Punch-lehden numerosta 41/1889. Wikimedia Commons

Kamarimetsästäjät

Kamariherra ja kamarineito kuuluvat yläluokan kulttuuriin, joten kamarimetsästäjä on varmaankin myös jotain tosi hienoa. Tämä oli ensiajatukseni kun Turun ulkomaalaisten kortistossa tittelin kohtasin. Mutta samassa tanskalaisen D. Gillinin kortissa luki myös "Reser för att fördriva råttor." ja vilaisu verkossa saatavilla oleviin sanakirjoihin vahvisti, että kamarimetsästäjän jahtina olivat rotat ja muut tuholaiset.

Ainakin sanomalehtien perusteella puuha tämän tittelin alla jätettiin ulkomaalaisille. D. Gillin, joka matkusti vaimonsa ja kolmen alaikäisen lapsen kanssa, saapui Turkuun Tukholmasta 19.7.1837. Saatuaan kaupungin lääkäriltä suosituksen hän mainosti 2.8.1837 ilmoituksessaan Åbo Tidningissä myrkyttömiä metodejaan, joissa kuitenkin oli kyse jonkinlaisista "annoksista".

Gillin (ilmoituksissaan myös Gilling) jatkoi Hämeenlinnaan 17.8.1837 ja julkaisi ilmoituksia Finlands Allmänna Tidningissä 28.8.1837, 30.8.1837 ja 13.9.1837 (asumassa Liisankadulla porvari Forsbergin luona, Helsingissä?). Liekö sitten hän vai joku lapsistaan ollut kööpenhaminalainen kamarimetsästäjä D. Gillin, joka mainosti rotanmyrkkyjään vuonna 1860 (Åbo Underrättelser 2.10.1860, 11.10.1860, Finlands Allmänna Tidning 15.11.1860, Wiborg 17.12.1860.)

Wieniläinen kamarimetsästäjä Josep Meyer mainosti Åbo Underrättelserissä 1.4.1840 oheisella tekstillä. Hän lienee sama kuin J. A. Meyer, joka asui maaliskuun lopussa ja huhtikuussa kapteeni Ekmanin talossa Helsingin Esplanaadilla (Helsingfors Tidningar 28.3.1840, 4.4.1840, 11.4.1840).

Hampurilainen Adolf Jacobs saapui Turkuun Tukholmasta 26.5.1843, mainosti (Åbo Tidningar 17.6.1843, Åbo Underrättelser 21.6.1843) ja jatkoi kohti Oulua 22.7.1843.

Ainakin yhden helsinkiläisen silmissä nämä kiertäjät rinnastuivat nuorallatanssijoihin, päälläänseisojiin ja liikavarvastohtoreihin (Helsingfors Tidningar 19.6.1841). Liekö heistä sitten ollut hyötyä tai edes iloa asiakkailleen?

Rotan kuva Collection of National Media Museum, Flickr Commons

#kulttuuriwiki

Kuvallinen todiste osallistumisestani ensimmäiseen sessioon Ylen arkistossa.
Kuvaaja Teemu Pirhiö, lisenssi CC BY-SA 2.0.

Tänään oli neljäs tapaaminen muokkaustapahtumasarjassa Tuo kulttuuri Wikipediaan. Olen ollut jokaisessa ja räpeltänyt parhaani mukaan.

Tätä ennen Wikipedia-muokkauksiani oli tehokkaasti hillinnyt se, etten tuntenut käytäntöjä. Joillain sivuilla oli tarkat lähdeviitteet, joillain vain lähdeluettelo ja minä en ymmärtänyt, mikä oli oikein tai edes tarpeeksi hyvin. Tapaamiskertojen opastuksesta jäin siihen käsitykseen, että yksityiskohtaisempi on parempi, mutta vähänkin voi rittää.

Kuvallinen todiste osallistumisestani toiseen sessioon Rikun kirjastossa.
Kuvaaja Teemu Pirhiö, lisenssi CC BY-SA 2.0.

Eli olenko nyt vapautunut ja innokas Wikipedia-kirjoittaja? En todellakaan. Selväksi nimittäin tehtiin (ja oli ennestäänkin tiedossani), että Wikipediaan viedään vain olemassaolevaa tietoa aiheista, joita "on käsitelty huomattavan laajasti aiheesta riippumattomissa luotettavissa lähteissä". Kirjoittaen hajuttomasti ja mauttomasti.

Kun olen nyt seitsemän vuotta huvikseni kirjoittanut tänne blogiini nimenomaan asioista, joita muut nykymediat eivät ole noteeranneet, käyttäen (kykyjeni rajoissa) elävää tyyliä, niin Wikipediaan kirjoittaminen maistuu duunilta.

Ja kun tänään jaksoin a) valittaa viikon takaisesta editointini kumoamisesta ja b) vielä äänekkäämmin siitä, että joku päätti parissa sekunnissa, että Kustaa III:n sodan meritaisteluista tehdyt maalaukset ovat tarpeettomia Kustaa III:n sodan artikkelissa, niin lienee selvää, että en ole oikeassa paikassa. Mahdollisesti tekee minusta perin kehnon ihmisen, joka ei ole valmis oppimaan uutta, mutta harjoittelen palautteen vastaanottoa mielummin toisaalla. (Kommenttilaatikko edelleen tuossa alhaalla.)

Kuvallinen todiste osallistumisestani
kolmanteen sessioon Ateneumissa.
Kuvaaja Teemu Pirhiö, lisenssi CC BY-SA 2.0.

Artikkeli Engendering Online History. Wikipedia vs. Ancestry.com: Historianship at a crossroads tarjoaa analyysiä sukututkijoiden (ja ehkä myös historiantutkijoiden) suhteesta Wikipediaan ja sopii omiin ajatuksiini:

Or perhaps the trait [an independent streak] is a function of the arcane nature of most genealogical research—it is a deeply personal quest to understand the quotidian lives of largely unremarked-upon ancestors; unlike on Wikipedia, there is no “notability” threshold in genealogy.

Kurssin hienoimmat hetket muuten koin viimeisen valokuvan tunnelmissa Ateneumin arkistossa. Pääsimme näkemään Werner Holmbergin Hämeen matkallaan tekemiä luonnoksia eli saimme editoimattoman näkymän menneeseen. Aah! Alkuperäinen materiaali...

Ei meidän datalla saa leikkiä!

SSS:n kirjastonhoitaja Vuokko Pärssinen-Tainio linkitti eilen FB:ssä Aalto-yliopiston tiedotteen Tiedonlouhija lähtee Berliiniä valloittamaan. Tiedonlouhija eli Eric Malmi tiivistää hankkeensa siinä seuraavasti

Minulla on käytössäni Suomen kirkonkirjat 1600-luvun alusta 1900-luvun alkuun digitaalisessa muodossa. Tavoitteeni on ratkaista, miten niistä voitaisiin muodostaa koko Suomen sukupuu automaattisesti sekä pystyä myös analysoimaan sukupuuta niin, että esimerkiksi sotien ja luokkaerojen vaikutusta voitaisiin tutkia

Rutinoitunut sukututkija hämääntyi täysillä. Kirkonkirjoja ei ole Suomessa tallessa 1600-luvun alusta. Sanasta kirkonkirja tuli ensimmäisenä mieleen digitaaliset kuvat, joista ei ole täytä settiä olemassa. Eikä niistä saa millään louhinnalla sukupuuta. Eli mitä tässä oikein ollaan tekemässä?

Parissa tunnissa aivoni ruksuttivat tausta-ajona ehdotuksen: kyse on HisKi-datasta. Malmi vahvisti tämän Twitterissä.

@K_KM_K @samklai Viittaan HisKi-projektin aineistoon. Toki sieltä puuttuu kirjoja, mutta poikkeuksellisen laaja aineisto siitä huolimatta.
— Eric Malmi (@ericmalmi) October 29, 2014

Lisäksi hän vastasi Sam Kaislaniemen reaktioon "Heh. Ja kätevästihän se puu syntyisi, kun kerran samoja nimiä ei esiinny, ja kaikkien syntymä-ajat ja -paikat tunnetaan. #not"

@samklai @K_KM_K Tämä nimenomaan tekee ongelmasta kiinnostavan! :) Puutteellisten tietojen yhdistelemiseen on onneksi paljon menetelmiä.
— Eric Malmi (@ericmalmi) October 29, 2014

Menetelmiä on moneen menoon. Ikäni muistan kun ulkoinen taho analysoi työhöni liittyvää dataa "hianolla" menetelmällä ja sai selville että A korreloi B:n kanssa. Tämä ei varsinaisesti ollut tulos, sillä B oli johdettu A:sta ja menetelmän oikeassa käytössä tämä olisi otettu huomioon jättämällä toinen muuttuja pois.

Yritän siis sanoa, että olen edelleen (kiitos koulutukseni, työkokemukseni ja historiaharrastukseni) siinä uskossa, että datan tuntemus on ensiarvoisen tärkeää analyysille. Tuntematta Malmin tekniikoiden hienouksia, totean, että sukupuita ei voi rakentaa pelkkien historiakirjojen varaan. Piste. Yrittää toki saa, mutta olen suuresti yllättynyt, jos lopputulokseen saadaan mukaan sukunimettömät ja liikkuvat ihmiset. Ja jos he jäävät puuttumaan tai ovat merkittävästi väärin kiinnitettyjä, ainakin luokkaerojen vaikutuksen tutkimus on täysin vääristynyttä.

Kuva kirjasta "Skämtbilden och dess historia i konsten" (1910). Internet Archive, Flickr Commons.

Takaisin farmille

Kun keväällä huomasin, että BBC:n historiallisesta maaseutuelämästä tekemiä ohjelmia oli kaksi DVD-pakettia katsomatta, ryntäsin ostamaan. Mutta meni syksyyn ennenkuin katsoin molemmat kokonaan läpi.

Yritin Wartime farmia heti tuoreeltaan, mutta sankarillinen musiikki tökki niin pahasti, että jäi kesken. Tyylilaji ei miellyttänyt toisellakaan yrittämällä. Joka jaksossa muistutettiin, miten brittien selviäminen sodasta oli kiinni maataloudesta. ”The plow had become a weapon of war.”

Mikä pitää paikkansa, mutta jotenkin elo farmilla tuntui varsin vaivattomalta. Naispäähenkilö jaksoi nauraa kaikelle. Traktorin käynnistysvaikeuksista kortilla olevaan ruokaan.

Voitaisiinko suomalaisesta kotirintamasta kertoa samoin? Ainoa kuvaus jonka muistan on parin vuoden takainen naisiin keskittynyt dokumentti, jossa elämä saatiin vaikuttamaan niin rankalta, etten itse olisi siitä selvinnyt.

Tudor farm oli ajankohdaltaan kiinnostavampi. Maatalouden perusta 1500-luvun alun Englannissa oli erilainen kuin ajan Suomessa, mutta tarjosi kuitenkin jotain tuttua.

Savutuvasta alkaen. Olin kuvitellut, että vain meillä oltiin tuolloin niin alkeellisia. Virhe. Englannissa oli tulipaikka oli keskellä huonetta kuin kiviajan rekonstruoiduissa asumuksissa.

Ohjelman tekijät kyntivät härkäparilla. (Tai oikeastaan lehmäparilla, joka oli ainoa tehtävään sopiva Brittein saarilla.) Olin ajatellut, että meno olisi tuskaisen hidasta, mutta miehet joutuivat lähes juoksemaan auran takana. Kävikö näin ennenkin?

Esiteltiin puuastian tekoa sorvilla. Kuinka suuri osa suomalaisista puuastioista tehtiin kotona ja kuinka paljon ostettiin? Herneet niitettiin viikatteella ja puitiin. Minulla ei ole mitään käsitystä miten Suomen alueella hernerokan ainekset koottiin, perattiin ja kuivattiin. Onko jätetty selittämättä kirjallisuudessa vai olenko lukenut huolettomasti?

Maataloudellista 1500-lukua olisin katsonut mielelläni enemmänkin, mutta valitettavasti sarjaa oli ”rikastettu” kuvaamalla luostarikulttuuria: käsikirjoituksen ja ikkunamaalauksen tekoa. Farmilla elämisen maku, joka viehätti ensimmäisissä sarjoissa, jäi tästä puuttumaan samoin kuin Wartime Farmista.

Joki ei ole viiva

Joki ei ole viiva. Sillä on rannat. Niitä voi seurata teillä, jotka eivät aina ole samalla etäisyydellä rannasta. Rantojen välillä voi kulkea - helpommin tai vaikeammin.

Ulvilan kohdalta ote kartasta Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Pori - Koko kunta; Kartta ja selitys Kokemäenjoen kalastuslaitteista (Laatikko 127, kartta N:o 25) . Viivat joen rannoilla teitä. Etusivunsa mukaan kartan ajoitus 1844/57. Valitettavasti loppui Kokemäen rajalle.

Kotiopettaja Hartolan pappilassa

Rakennushallitus - Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) -Kirkot, kappelit, rukoushuoneet, tapulit, hautausmaat ja seurakuntatalot - 1. [Hartolan vanhan kirkon korjaus ja muutos]. (RakH II Iaa. 24:/- -)

Sunnuntaisin esittelemieni palkittujen opettajien elämänkerroista voi vetää johtopäätöksen, että monille opettaminen oli tarpeellinen tulonlähde, johon ei välttämättä ollut suurta intoa tai taitoa. Sama asiantila saattoi esiintyi yhteiskunnan ylemmissäkin luokissa.

Ernst Jakob Valdemar Bonsdorff muistelee suuremmin kaunistelematta kirjassaan Elämäni varrelta (1933, 2p.) lapsuutensa kotiopettajaa. Tämä leskirouva Tavaststjerna oli "pelastettu pappilaan poikansa, Venäjän palveluksessa raaistuneen kapteenin säälimätöntä käytöstä pakoon".

Hartolan rippikirjaan kurkistus kertoo, että kyseessä oli Eva Sofia Tavaststjerna (s. 1778, o.s. Ingman). Hänellä oli aikuisikään elänyt poika Johan Sigfrid Tawaststjerna (1819-1876), joka aateliswikin mukaan oli sotilasuralla.

Rouva Tavaststjernan antamasta opetuksesta, 1840-luvun lapsen silmin nähtynä Bonsdorff kirjoittaa

"Hän oli jo 70 vuoden ikäinen ja hampaaton, joten oli vaikea ymmärtää hänen soperteluaan. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta oikeasta opetustavasta. Määräaikana kokoonnuimme hänen ullakkokamariinsa joka päivä."

"Lukukirjoina käytettiin Raamattua ja pientä maantiedon oppikirjaa. Tuossa oppikirjassa oli muun muassa myös lyhyt esitys Ranskasta. Kun ei eukolla ollut aavistustakaan ranskankielen lausumisesta, luettiin ranskalaiset paikannimet aivan niin kuin ne oli kirjoitettu. Kerrankin luimme Loire-virrasta. Kun sitten luimme läksymme äidin kuullen, oikaisi hän sanan Loariksi. Siitä opettajatar kovasti suuttui ja nuhteli äitiäni, kun opetti lapsiaan lukemaan väärin. Äitini selitti, että ranskalaiset lausuvat sanan siten, mutta eukko vastasi: "Kyllä ranskalaiset osaavat lukea oikein kieltään." Siihen se jäi ja yhä edelleen loirittelimme. Paitsi sisälukua luimme katkismusta, luullakseni isompaa, koska siinä oli niin mahdottoman paljon raamatunlauseita."

Ilmapurjehdukset Helsingissä

Velikullassa 11/1907 esitettiin

Helsinkiläisten hartaushetki eli kansa rankkasateessa tähystelemässä Cettin ilmapalloa. Sanomalehdistä löytyy vaivattomasti lisätietoa. Esimerkiksi Uusimaa 29.5.1907 raportoi, että

Tanskalainen ilmassapurjehtija, kapteeni Francesco Cetti teki nimittäin ilmapurjehdusretken Hesperian puistossa "Scandinav"-nimisellä pallollaan. [...] Pallon alla riippuvassa korissa olivat kapteeni Cetti ja Pohjoismaisen biograafi- komppanian edustaja, hra Hallseth, joka retkillä otti eläviä valokuvia. Kolmatta matkustajaa, ylioppilas Lundqvistia, alkoi nähtävästi viime hetkellä jänistää, koska hän katsoi parhaaksi jäädä kovalle maalle. [...] Kello 7,50 illalla laskivat ilmapurjehtijat alas Sipoon saaristossa.

Vaikka Wikipedian mukaan

Suomessa oululainen apteekkari Johan Julin lennätti kuumailmapalloa vuonna 1784, kun kaupunki juhli Kustaa III:en paluuta pitkältä Italian matkalta. Kuninkaan nimikirjoituksin ja vaakunoin varustettu pallo nousi ilmaan Oulun torilta väkijoukon seuratessa.

ja Montgolfierin keksinnöstä oli kertonut Åbo Tidningar 4.11.1799 ja  Maamiehen Ystävä  25.01.1845, helsinkiläisille se oli "livenä" uutuus, sillä

Viimeksi tapahtui Helsingissä ilmaannousu 1800-luvun alkupuolella, jolloin ilmassapurjehtija Sachs Kampin kentältä nousi ilmaan Montgolfier-pallollaan. Pallo löydettiin samana iltana merestä, mutta miestä ei sen koommin oltu nähty. Sen jälkeen kiellettiin viranomaisten toimesta ilmapurjehdukset Helsingissä, joka kielto vasta aivan äskettäin on peruutettu. 

Kolme vuotta myöhemmin ilmapurjehtijat itärajallamme eivät aiheuttaneet suurempaa hämminkiä.

Uusimaa keskiajalla, 1. luento

Aloitin viime viikon tiistaina avoimen yliopiston kurssilla Uusimaa keskiajalla ja uuden ajan alussa - historiallisen arkeologian näkökulma. Luulin, että sinne olisi ollut ryntäys (paikallishistoria JA keskiaika), mutta erehdyin. Suurin osa kansastamme siis on kiinnostunut muista asioista kuin minä. Perin yllättävää.

Ensimmäisellä luennolla Georg Haggrén kävi läpi historiallista katsausta, joten en vielä tiedä kuinka koetukselle ADLS-kurssin (kesä 2013) ja Time Team -toiston varassa olevat arkeologian tietoni tulevat olemaan. Joka tapauksessa toivon saavani hieman hienojakoisuutta keskiaikaan, joka on parhaista yrityksistäni huolimatta edelleen yksi mötti piispa Henrikin ja Kustaa Vaasan välissä.

Uuden ajan alun Uusimaa minulla pitäisi olla läntiseltä puolelta hallussa Ångerman-väännön jäljiltä. Haggrénin näyttämä hallinto- vs. kirkkopitäjä kartta näytti hyvin tutulta. Tunnistusreaktionko takia meni ohi/yli selitys siitä, miksi rajoilla oli eroja?

Lännen ja idän eroista Uudellamaalla sain jotain tolkkua ja keskiajan hallintorakenteista opin ehdottomasti jotain uutta. Haggrén puhui asutuksen jatkuvuudesta, mutta myös kolonisaatiosta, joka lähtöpisteitä oli sekä Suomessa, Ruotsissa että mahdollisesti myös Virossa. Heräsi mieleeni kysymys siitä miten maan omistusoikeus on syntynyt/määritelty. Aikalaisraportointia ei todellakaan ole, valokuvista puhumattakaan.

Kurssi suoritetaan esseellä, joten on mahdollista, että tulee jopa tehtyä. En vielä tiedä minkälaista aihetta kaivataan, mutta ehdin visioida yhteyksiä sukututkimukseen. Kysymysmerkeillä varustettuna Ångermanin kautta pääsee Karjaan Dönsbyhyn, josta olisi ainakin jotain sanottavaa. Esiäitini Brita Maria Sohlbergin esivanhempiin kuuluu (vuonna 2007 tekemäni kirjallisuushutkimuksen mukaan) 1450- ja 1470-luvulla Raaseporissa vaikuttanut Philippus Ivarsson, joka tarjoaisi sekä paikallisia että valtakunnallisia näkökulmia. Ja linnan kautta vielä ripauksen arkeologiaakin?

Sohlberg-räpellystäni selaten huomaan, että toinen juurihaara vaikuttaa Uudenmaan itäosissa runsaat sata vuotta 1417-1532. Porukka ei ollut jättänyt muistijälkeä, mutta voi osoittautua käyttökelpoiseksi?

(Kylläpä on kysymysmerkkejä.)

Kuva Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.

Klasisilmäin Walitsemisesta

Vuoden 1804 almanakassa (Vanhan kirjasuomen korpus, Kotus) julkaistiin Kuninkaallisen Tieto-akatemian Klasi-instrumenttimaakari Gabriel Collinin ohjeita “Yhteiselle kansalle”  Klasisilmäin walitsemisesa. Hyvän näön mittana oli, että “paljailla silmillä taitapi selkiästi ja parahiten nähdä pienembiä esimaalia, eli yhtä piendä kirjoitusta taikka pränttiä kahdentoistakymmenen tuuman eli puolen kynärän pituelda silmästä.”

“Klasisimäin walitsemisa on sentähden suurimmasta arwosta, että tarkkaudella etsitään ulostutkia, kuinga paljota kauwembana nyt täydytään pidettä kirjaa eli paperia ulottuwasa päiwän walkeudesa eli kyntilän ohesa, nähdäxensä yhtä keskenkertaisesti piendä kirjoitusta eli pränttiä selkiästi, elikkä myös selkiästi taitaaa nähdä ja eroittaa langoja yhdesä jotengin pienesä ljinawaatteesa kuin jolla edelläpäin koska näkö oli täydellinen, ilman waiwata taittjin tulla aikoihin.”

Jos siis silmälaseja hankittiin jollekin toiselle piti olla “Yxi jotengin tarkka ylösando kuinga kaukana silmästä yhtä jotengin piendä kirjoitusta taitaan nähtää ilman klasita”. Kirjoittaja, jolla lienee ollut oma taloudellinen etu mielessä, speksaa tarkasti minkälaisia ominaisuuksia hyvillä laseilla on ja suhtautuu varauksellisesti silmälaseihin, jotka “tännetulewat ulkomaan paikoilda, ja tawallisesti ulostaritaan ymbäriwaeldawilda personilda, njinkuin myös njisä usiammisa kräämäpuodeisa.”

Linssien värin ja materiaalin lisäksi Collinilla oli mielipiteensä kehyksien muodosta ja materiaalista.

“Reunain muodon uhten pitä Klasisilmäin-klasit oleman ymbyrjäiset ja njin suuret, kuin kahden hopia äyrin Banko rahan kappale, sisällepanduna pienjin teräs- eli hopia kaareihin. Ne klasit, jotka muodin tähden, owat saaneet yhden leweän wähän hiwotun randin reunan ymbärille, edesnäyttäwät samaa osotusta, ja owat njin paljota wahingollisemmat, kuin walkeus lange sen läpitse, ja jos lyödään alas silmää eli heitetän siwulle, njin nähdän njinkuin ikänänsä yhden öljyllä woideltun paperin reunan läpitse. Skölpadin eli sarwikaaret, jos he owat jotengin läpitseloistawat, matkansaattawat saman waikutuxen ja jos he owat pimiät eli läpitseloistamattomat matkansaattawat he silmän ymbärillä ylöllisen warjon, sillä ej ne tajda olla njin pienet kuin metallikaaret.”

Kuvitus "The Traveller's Album and Hotel Guide: containing views of places and buildings of historical and general interest, with descriptive letterpress; an account of the principal railways out of London, etc". British library, Flickr Commons

Taivalkosken kekri 1864

Sanomalehdessä Tähti 23.12.1864:

Rahvasväki on täällä tätä nykyä pitäneet kekriä, joka on heidän suurin juhlansa. Juhlan aluksi keitetään kokonainen lampaan runko raajelemata ja muuta lihaa siihen vielä lisäksi, sen mukaan kuinka talossa on suuri väestö. Tämmöinen liha-keitto nimitetään rasvakastiksi. Kuin liha keitettyä raajellaan palasiksi ihtekungin kuppiin, niin lihapalaset uivat aivan rasvassa. Kuin lihat ensin syövät, niin sulan rasvan ryystävät jälistä suuhunsa. 

Sitten tanssiahyppivät yökaudet. - Viulun soittaja, joka näissä karnavaaleissa pidetään, on somas kuvatus, sillä ilveitä on, se polkee jalkaa, vääntelee päätään, tavoin kuin soidin mehto, iskee silmiään, selkä ja kaula on rotmana kuin kahila virrassa, notkistellen sinne tänne; trokalla hän viulun kieliä karraa, soitannon nuotista hän hyvin vähän huolehtii.

Polska on tavallinen huvitus, muusta ei paljon mitään tietä. - Miehet siinä ottavat joukosta yhden naisen kumppanekseen, jonka kanssa se huojuen pyörii ja värnistelee. Nainen kokee olla tukena, että mies ei pääse kaatumaan, ja tuotuosakin nauraa remahtaa kohtikulkkuaan. Näiden tanssit ovat niin törkiät, että niitä ei voi kummastelematta kahtoa, kuinka raaka ihmiskansa vielä saattaa olla.

Tanssihuoneena on tavallinen savu-pirtti, jossa valaistus on pari päressoittoa, iso ihmeeksi joku kynttilän tapanen talidankki.

Tämmöstä huvitusta pidetään lähes pari viikkoa, jolla ajalla palkolliset menettävät selväksi mitä olis vuosipalkasta jälellä, ennenkö mennään uuteen palvelukseen.

Kotus julkaisi tällä viikolla verkossa Suomen murteiden kuudennen osan kala–käävätä. Viekä ei siis ole esillä rasvakastia, mutta kylläkin 111 kekri-alkuista artikkelia.

Kuvan pariskunta ei ole Keski-Suomea nähnytkään. Albert Engströmin piirtämä, Internet Archiven ja Flickr Commonsin välittämänä kirjasta "Skämtbilden och dess historia i konsten" (1910).

Tunnistatko isoja lohkareita?

Viime sunnuntain postaus tunnistamattomista rakennuksista sai yllättävän määrän tunnistuksia. Miten käy näiden (mielestäni) haastavampien kohteiden?

Luotsi- ja majakkalaitos - Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto - Työkuvat - Tuntematon paikkakunta; mies seisoo suuren vesirajassa olevan siirtolohkareen päällä (Uaf:595)

 

Luotsi- ja majakkalaitos - Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto - Työkuvat - Tuntematon paikkakunta; mies istuu suuren vesirajassa olevan siirtolohkareen harjalla. (Uaf:599)

 

Luotsi- ja majakkalaitos - Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto - Työkuvat - Tuntematon paikkakunta; mies seisoo suuren vesirajassa olevan siirtolohkareen päällä (Uaf:591)

Luotsi- ja majakkalaitos - Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto - Merimerkit - Tuntematon paikkakunta; merimerkki ja mies (Uabb:590)