Lauantain Limnell: ent. kaartilainen ja vaskenvalaja

Vuoden 1898 Juhannus-Vekkulissa esiintyi Limnell uusissa vapaakaupungin sanantavoissa:

"Opetetaan poikaa pelaamaan", tuumi Limnelli, kun turakan sai.

Jatkoksi tapahtunutta muutama vuosi aiemmin (Turun Lehti 21.7.1894):

Tietoja Raumalta. 11.7.1894. Merihädästä pelastettu.
Kun ent. kaarttilainen ja vaskenvalaja Limnell Helsingistä oli täällä ollut parisen viikkoa työnetsinnässä eikä onnistunut saamaan mitään ammattinsa-työtä, sai hän eräältä paikkakuntalaiselta rahdata vähäisen purjeveneen, jolla sitte lähti Kaunissaaren sahasta tuomaan polttopuita.

Ensimmäinen matkansa onnistuikin hyvin, vaikka ei Limnell ollutkaan juuri purjehtimiseen tottunut, mutta sitte toisella kerralla, viime sunnuntai-aamuna, jolloin hän taasen tuli pienellä lastillaan mainitusta sahasta, sattui hän purjehtimaan matalikolle n. k. Paijukarin luona Rauman ulkosatamassa. Tässä menetti hän sitte toisen aironsa, jolloin myöskin vahva tuulenvihuri kallisti veneen, joka sitten tuli vettä täyteen. Nyt ei ollut muuta neuvoa kuin koittaa saada henkensä pelastetuksi.

L. onnistuikin pääsemään mainitulle asumattomalle saarelle, eikä aikaakaan, kun siitä ohi purjehti eräitä huvittelijoita. Heiltä pyysi sitten L. apua, vaan ne vastasivat: "ole siellä vaan" — ja täällä saikin miesparka nyt viettää myrskyssä, sateessa ja nälässä kolmatta vuorokautta, kunnes Rauman tullijahti sattui purjehtimaan lähelle ja huomaamaan onnettoman avunpyynnön tiistaina puolenpäivän aikana, jolloin mainitut tullimiehet pelastivat onnettoman vankeudestaan, antaen hänelle inhimillistä apuaan.

— Mainitut kovasydämmiset purjehtijat, jotka eivät hengenhädässä olevaa pelastaneet, sietäisivät saada asianomaisesta paikasta opetuksen, minkäkaltainen velvollisuus meillä ihmisinä on hädässä olevaa lähimmäistämme kohtaan, sillä jos ei nyt kenkään olisi sattunut häntä siellä huomaamaan, olisi hänen täytynyt sinne nälkään kuolla.

 Kuva: SLS:n Flickr-tili.

Juhannus-Vekkulista (1/2)

Nykyisin meillä on iltapäivälehtien juhannusnumerot. Vuonna 1898 eläneillä puolestaan Juhannus-vekkuli. Huvittavaa lukemista nuorille ja vanhoille. Ilopilleriä iloisille. Naurupulveria sureville.

Kun 10 penniä maksat vaan
sirulei, sirulei, sirulei
Niin Juhannus-Vekkulin omakses saat
sirulei, sirulei, sirulei

Nyt näytteitä täällä, ihan ilmaiseksi.

Katukohtaus Porissa.
Rouva A. kysyy vastaan tulevalta tuttavaltansa, rouva B:ltä, joka itkee: "No mit sä niin kriävit?"
Rouva B. Enhän mä lainkaan mittää kriävi, mutt' äkkööttää ni kovi ku mä men Kalsonskalt' muffii lainaama ja hän haukkusis minnuu niin häpeemättömä, mutt' mä sanosis hänt' et pir sus lii, ja hän sanosis minuu ett' pir it, pir it.

Köyhä mies sanoi kuolinvuoteellaan:
"Ei minulle kannata pappia hakea hautaa lukemaan; hihkaiskoon vaan pappi ohimennen: "Nouse silloin kuin kuulet muidenkin nousevan."

Huono saalis.
Rosvo: Rahat tai henki!
Matkustaja: Mitä teillä on minun hengestäni hyötyä? Henkivakuutuskirja on vaimoni hallussa.

Väljä kurkku.
Räätäli: Oletko Kaapo kuullut puhuttavan siitä Ameriikan neekeristä joka söi posliini lautasia, harjoja muuta sellaista töskää?
Suutari: Kyllä niitä sellaisia paljonkin on jotka kuivaa tavaraa syövät, mutta koittakoot juoda, niinkuin minä joulun pyhinä join molemmat neulomakoneeni ja kahdeksan paria naisten kenkiä.

Kyytipoika: Saanks' mie luvan kysyä mikä herran nimi on?
Herra: Härkepeus.
Kyytip. Niin niit' ihminen nimmii saa, minunkin isäni pantiin "Mullikka Jussi" koska hän oli varastanut mullikan!

Tuomarin tykönä.
Ijäkäs, ruma vanhapiika tuomarille: Ah, rakas herra herrassyötinki, te olette toden todella päättäneet tämän riidan minun hyväkseni! Ah, minä olen teille suuressa kiitollisuuden velassa, mutta tällä kertaa en kuitenkaan voi teille tarjota muuta, kuin kiitollisen sydämeni.
Tuomari: Hyvä, hyvä, sen te voitte antaa kirjurilleni — hän saa kaikki pikkutuloni.

Luulevainen sulho.
"Tuossa morsiameni lähettää minulle 10,000 suuteloa, eikä edes vakuuta kirjettä!"

Juhannustunnelmaa Helsingin saaristosta SLS:n Flickr-tililtä.

Häissä kreivin aikaan

Nyky aikana saa jokainen, kellä vaan varat riittävät, käyttää pidoissansa ja muulloinkin jos vaan haluttaa, niin monta ruokalajia ja niin monenlaatuisia juomia, kuin vaan mieli tekee; mitään eroitusta tässä suhteessa enään ei tule kysymykseen ylhäisen ja alhaisen välillä. Alhaisin ammattilainen saa kestiä pidäissään laittaa pöydälleen yhtä monta herkkua ja juomalajia kuin itse kaupungin korkeasti kunnioitettava pormestari tahi joku sen mahtava kauppaneuvos.

Mutta niin ei ole aina ollut asian laita meidänkän maassamme. Seuraava asetus ylellisyyttä vastaan, annettu Turun Raastuvasta Lokakuun 4 p. v. 1648 ja vahvistettu syysk. 19 p. 1649 sen aikaiselta kenralikuvernöriltä, kreivi Pehr Brahelta, sisältää nykyajan ihmisten mielestä hyvin kummallisia sääntöjä, jotka osoittavat, kuinka tarkkaan silloin eroitettiin kaupungin eri säätyluokat toisistaan.

Niin esimerkiksi määrää mainittu asetus, että kaupungin pormestarilla, kun hän piti häitä, oli oikeus kutsua 50 paria, miehia ja vaimoja ja niille valmistaa 9 eri ruokalajia yhtä aikaa sisään kannettaviksi, kuin myös juomia niin monenlaatuisia kuin hän vaan halusi ja varat myönsivät, kuitenkin kohtuullisuutta noudattaen niin ettei sen kautta ylellisyyttä ja vallattomuutta syntyisi. Raatimies sai kutsua 45 paria, miehiä ja vaimoja, ja myös hankkia 9 ruoka-lajia sekä tarjota juotavaksi mitä ulkomaan juomia tahaansa. Ylhäisempi porvari eli kauppias sai kutsua 40 paria ja pitää 9 ruoka-lajia, mutta juomaksi vaan Ranskan ja Espanjan viiniä.

Alhaisempi porvari kuin myös varallisimmat käsityöläiset saivat kutsua 30 paria ja käyttää 7 ruokalajia, mutta ei muita juomia kuin Suomen olutta ja Ranskan viiniä. Kaupungin muut asujamet ja köyhemmät käsityöläiset saivat kutsua 20 paria ja tarjota 5 ruoka-lajia, vaan ei muuta juomaa kuin Suomen olutta. Vierasten luvun määräämisessä ei koskaan otettu lukuun kaupungissa asuvia virkamiehiä, joten he saattoivat kutsuttuina kaikkiin kestiin moittimatta tulla kaupan päällisiksi.

Samassa asetuksessa säätään myös, ettei häät koskaan saaneet kestää yli yhden päivän eikä niissä enemmän kuin kerran syödä sekä että ruoat oli pöydältä korjattavat ennen kello 9 illalla, ja kaikki tämä 40 markan sakon uhalla Samanlaisen sakon uhalla myös kiellettiin porvarityttöjä sekä heidän vertaisiansa koristelemasta itsiänsä "helmivitjoilla ja muilla senlaisilla kalleilla koristuksilla, joidenka käyttämiseen vain ylhäisemmät säätyläiset ovat oikeuetut." Myös kielletään porvarien ja heidävertaistensa häissä käyttämästä "konfekti-sokeria," jota vastaan he tytykööt torttuihin ja muihin leivos-kukkuihin, ja tämä kaikki 40 markan saken uhalla. (Hämäläinen 3.7.1873)

 Vincent van Goghin villiruusut Wikimedia commons via Google art via Van Gogh museum

Huomentuoppi

Kuva George Eastman House, Flickr Commons
Nimimerkki Semmotoinen, Uusi Suometar 16.4.1879:

Huomentuopin juonniksi tavallisesti nimitetään sitä juominkia, jota talonpoikaishäissä juodaan sulhaiselle ja morsiamelle rahoja kerätessä. Tämä — mieleni tekee sanomaan — raakamainen tapa on toki jo sivistyneiden talonpoikainkin seassa heitetty inholla nurkkaan, ja sen sijaan kerätään rahoja muihin yleisiin hyödyllisiin tarkoituksiin, joka onkin jaloa aatetta. Mutta suurin osa talonpoikaiskansassa on vielä, aivan suurten pohattainkin joukossa, jotka huomentuopin juonnin rohkenevat käyttää oman säkkinsä täytöksi. Mainittu toimi tapahtuu seuraavaan suuntaan:

Sulhainen ja morsian istuutuvat pöydän taakse, ja heitä kahden puolen vartioitsee n. k. juohtojoulko. Lautanen on kummankin edessä rahoja varten. Sitten valitaan joitakuita joukosta, rohkeimpia miehiä, jotka kantavat hääjoukolle totivettä — useenkin paloviinasta tehtyä — ja sitten ottavat kunkin antamat rahat, mitkä tuovat parikunnan lautasille ja kuuluttavat koko hääjoukon kuullen minkä verran mikin pani, ja ken vaan enempi rahojansa uhraa, se saapi kauniita ylistyksiä. Kiihottaa kai kunniantunto, etenkin jos on vähän "liehkassa", antamaan viimeisetkin penninsä. Sittekös tuntee häissä käyneensä, kun on ensi hyvän "leipä-virsun" kantanut ja sitten vielä rahansa menettänyt.

Kummallista, että tuota huomentuopin juontia ei ole otettu hautajaisissa käytäntöön,vaikka se olisi parempaankin tarpeesen, sillä useinkin jääpi alaikäiset lapset ja velkainen pesä käsiin, ja eikö tässä olisi apu kipeempään tarpeesen, kuin noille paraassa ijässä oleville henkilöille? — On siis koko huomentuopin juonti tunnustettava ihan naurettavaksi ja hyljättäväksi tavaksi. Jos kerran tarvitsee kerjätä, niin tehtäköön se ilman väkevillä juomilla viekoittelematta, eikä hääpäivänä, jolloin toki pitäisi vapaasti iloita!

Valitettavasti ihan alhaisemmalla sivistyksen kannalla olevat talonpojat noudattavat häissään vieläkin inhottavampaa tapaa, joka seuraa huomentuopin perästä, s. o. morsiamen tanssitus. Oikein tokisurkealta näyttää, kun morsian parka saa hiessä päin hypätä joitakuita penniä saatuansa, mikä sulhaista imelästi huvittaa, humalaisten kynsissä. Ei toki kunnon mies ruunaansa siihen muokkiin panisi. — Pitäkäämme siis me talonpojatkin siksi arka kunnian tunto ja heittäkäämme yksimielisesti nuo arvoamme alentavaiset kujeet ikuisesti unhotuksiin.

Måns Pederssonin häissä

Tukholmalaisen oikeuden eteen tuotiin 16.8.1620 Thomas Buraeuksen palvelija Bencht Masson. Päder Jacobsson Norrmalmllta väitti, että edellisenä talvena Hauhon Konkolassa (Kokkala, Kokkila vai Kuckola?) vietetyissä Måns Pederssonin häissä Bencht oli miekalla kuoliaaksi pistänyt toisen palvelijan nimeltä Eschil Simonsson.

Bencht todisti, että Eschil oli pyytänyt hänet ulos häätuvasta tappelemaan. Syynä maljan juomatta jättäminen? "at han icke wille giöra honom besched een schåll som honom war till druckenn"

Tappelussa Bencht kertoi osuneensa miekallaan Eschiliä päähän ennenkuin heidät oli toisistaan erotettu. Sitten he olivat mennneet takaisin tupaan ja juhlineet yhdessä muun väen kanssa. Kunnes miesten välille tuli taas sanakopua ja he olivat toistamiseen pihalla. Tappelun aikana Eschil kaatui ja sai kuolemaan johtaneen piston omasta veitsestään. Näin väitti Bencht.

Koska muita todistajia ei ollut, oikeus siirsi käsittelyn tapahtumapaikkakunnalle.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,  Del XII 1620-21. (1976) s. 79
Kuva miekan käsisuojuksesta LSH

Niinkuin häissä ainakin, oli näissäkin hauskaa

Kuten kesäsuunnitelmissani totesin, ohjelmassa on kahdet häät. Yhdet tulevana viikonloppuna ja toiset seuraavana. Näissä merkeissä tällä viikolla hääteemaa, jonka tunnelmaan vie tehokkaasti Kirje Turusta (Sanomia Turusta 13.7.1858)

Ensin mainitsen teille häistä Metsän kulmilla, koska ette te kerinneet sinne tulemaan tärkiäin asiainne toimitusten tähden. Niinkuin häissä ainakin, oli näissäkin hauskaa. Paha onni vaan kun ette olleet saapuvilla. Kyllä olisitte saaneet hyvää morsiamen puuroa, jota niin mielellänne syötte.

Häät alkoivat niinkuin tavallisesti kello kaksi päivällä tiistaina niinkuin ainakin. Kun väki vähitellen oli kokoontunut, tarittiin ensin kahveeta. Miehet myöskin vähä tupakoivat.

Sitte ruvettiin vihille. Morsiuspari soitettiin sisälle viululla ja huilulla (klarinetilla). Morsiamen päässä ei nyt nähty semmoista puolen kyynärän korkiaa, kissan kullalla koritettua kruunua, kuin muutama vuosi aikaa näillä kulmilla oli tavallinen. Tavat omat muuttuneet ja niin oli tässäkin. Morsiamen päässä oli ainoastansa vähäinen, matala, mirtistä kokoon kääritty viheriäinen kruunu. Mitä muutoin morsiamen korituksiin kuuluu, niin en tahdo niistä niin pitkälle puhua, koska ette niistä niin suurin valita, kuin vaimoväki, joiden ensimäinen kysymys häistä tultua aina on, kuinka morsian oli vaatetettu. Vihkimys tapahtui tavallisella tavalla papin lukemisella ja lukkarin veisaamisella.

[...]Vihiltä päästyä toivotettiin morsiusparille kätellen ja nyökäten onnea ja menestystä. Tämä onnen toivotus mahtaakin morsiusparille olla aivan ikävällistä tekoa. Tämän tempun tehtyä ruvettiin rualle. "Voista Ruotsi ruan alkaa" sanotaan, mutta niimpä Suomessakin. Sitte tuotiin ruokia monellaisia, esipäässä lohtakin, josta pitkät puheet saatiin sen hyvyydestä ja saaliista. Yksi vieras sanoi myöskin hiljakkoin saadun paljo lohia Kokemäellä. Tässä en rupee ruokia luettelemaan, ei niistä tiedä muut kuin vaimoväki ja kokki, sillä niin monta laija pitää niitä häissä olemaan.

Syömästä päästyä ja vähän aikaa istuskeltua pitkällisen aterian jälkeen, ruvettiin ankaraan hyppy-työhön. Viulun ja klarinetin soittajilla on siansa perä-nurkassa. Ennen aikaan häissä oli ainoastansa viulun soittaja eli pelimanni ja niitä kaksikin väliin, mutta nyt ei häitä hypätä, jollei huilun soittajaa elikkä klarinetin puhaltajaa ole. Mutta täällä oli myös, jota en ennen ole häissä nähnyt, "lonselli", se on semmoinen suuri viulu, jonka perää permannossa, pitäin mies soittaa koljaa ääntä.

[... ] Hypyt ovat monenlaisia, niinkuin valsia, katrillia, polskaa, joita enimmästi hypätään, mutta on niitä uudenaikaisempiakin, niinkuin polkkaa ja polkettaa, vaikka ei niitä moni osannut hypätä. Mutta "koko maailman polskaa", sitä nyt jokainen osasi, eikä siinä muuta tarvittukaan kuin ainoasti ympäri kiertää vahvasti vaan. Tässä vanhatkin jalkojansa notkistelivat, ehkä he muutoin vaan istuskelivat ja katselivat nuorten iloa tehdessä. Ja se tässä mies, joka vaan parhain taisi tansit tansailla ja hypyt hypellä.

Ehtoolla tulikin hyppy vilkkaammaksi, kun väkea lisääntyi; sillä "nurkkahyrrit", joita aina ehtoolla tulee häitä katsomaan, saavat myöskin hypätä, ja nämät oikein ahkeraan sitä tekevätkin, tietävät kaiketi heillä lyhemmän ajan olevan tähän tekoon kuin oikein kutsutuilla vierailla. Hyppyä kesti aina siksi että ehtoollista ruvettiin pöydille tuomaan. Ja vielä ehtoollisen jälkeenkin hypättiin, semminkin nurkkahyrrit aina toisen paivän aamuun saakka.

Keskiviikkona suurukselta päästyä lähdettiin morsiamen kotoa ylkämiehen taloon, morsianpari edellä ajain ja sitte pelimannit ja hääjoukko perässä. Tässä ajetaan vahvasti mitä hevoiset jaksaa, kuitenkin seisatetaan joka kylän kohdalla ja annetaan väelle, jota on kokoontunut tien vieriin, "hääpassia", se on viinaryyppy, nisuleivän palanen ja juuston kappale. Ensityöksi ylkämiehen taloon tultua juodaan kahveeta ja ruvetaan taas syömään ja sitte hyppyyn. Ja tätä tekoa kestää häitten alusta aina loppuun saakka; eikä siihen väsytäkkään. Mutta morsianparan pahin on, kun täytyy kaikkein kanssa hypätä.

Tuorstai aamuna on morsiamen päästä jo kruunu riisuttu ja sen siaan myssy pantu, jonka vuoksi morsian nyt antaa "päänpeittäjäisiä" se on, hän käy ympäri, tarjoo jokaiselle viinaryyppyä ja hänen perässänsä tulee muita naisväkeä tarjoen mikä nisuleipää, mikä juustoa, mikä muita hippeitä. Nyt taas aterialle ruvettua syödään myöskin "morsiamen puuroa", joka pöytään tuodaan pelimannin soittaissa.

Vasta tuorstai ehtoolla lähtee muutamia häävieraita, semminkin morsiamen puolen väkeä, mutta loput lähtevät vasta perjantaina, ehkä muutamat likimäiset sukulaiset jäavät vielä lauvantaiseksikin, niin että melkein koko viikko menee häissä. Lähteissä jakaa morsian likeisimmille sukulaisille kaikellaisia antimia, niinkuin paitoja, liinoja, hanskoja, polusteita ja muita semmoisia.

 Myrtin kuva sivustolta Plant illustrations.

Arkeologian salaisuudet, viikko 2

Toisten tekemiä ensimmäisen viikon harjoitustehtäviä pääsin arvostelemaan torstaina. Ei tuottanut suurempia ongelmia, mutta todennäköisesti olin hiukan turhan kriittinen. Ei mitenkään yllättävästi.

Arkeologian verkkokurssin toisen viikon aiheena oli "mikä jää löydettäväksi". 

Luentovideoissa Sue Alcock selitti, että arkeologisen kohteen muodostaneiden prosessien ymmärtäminen on välttämätöntä oikeiden tulkintojen tekemiseksi. Prosessit myös määräävät sen mitä on tutkittavissa.

Prosessien tärkeä toimija on ihminen, joka hukkaa tavaraa ja heittää sitä pois. Mutta myös jättää tarkoituksellisesti: hautaamalla, uhraamalla ja piilottamalla. Eikä ainoastaan jätä vaan myös ottaa. Metalliesineitä on kierrätetty kautta aikojen. Myös arkeologiset kaivaukset tai kohteiden ryöstöt ovat ihmisten muokkaavaa toimintaa.

Isommassa mittakaavassa ihmiset muuttavat maisemaa maanviljelyllä, patoamalla jokia ja mahdollisesti vaikuttamalla ilmastonmuutoksiin, jotka muuttavat merenpinnan tasoja. Kaikki nämä tuhoavat arkeologisten kohteiden alkuperäistä kontekstia.

Mutta sitä tekee myös luonto, maanjäristyksistä matoihin. Luonnonilmiöt hajottavat materiaaleja, mutta saattavat myös suojata niitä. Alcock korosti, että on tärkeää ajatella jo etukäteen kohteeseen mahdollisesti vaikuttaneita tekijöitä, jotta ne on kaivauksella helpompi tunnistaa ja tietää minkä voi odottaa säilyneen.

Luennon toisessa puolikkaassa puhuttiinkin eri aineksien säilymisestä erilaisissa oloissa. Kivi ja kulta jää jäljelle kaikkialla ja keramiikka säilyy hyvin. Mutta orgaaninen aines säilyy vain erikoisissa oloissa, joissa bakteerit ja pieneliöt eivät pääse hajottamaan: kuivassa, kylmässä tai kosteassa. Säilyvyyteen vaikuttaa sekä kohteen ilmasto että maaperän ominaisuudet.

Neljän kaivauskohteen esittelyvideot tukivat luentoa hyvin tuoden esiin erilaisia puolia säilymisestä ja tuhoutumisesta. Kolme videota nuolenpääkirjoituksesta tuntuivat hieman irtonaisilta. Video, jossa käytiin läpi joukko esineitä ja niiden teoreettinen selviäminen amerikkalaisen yliopiston pihamaalla vs. Egyptin erämaassa ei tuottanut yllätyksiä eli vaikutti turhan selvältä.

Egypti ei tuottanut vaikeuksia valitsemassani viikon harjoitustehtävässäkään. Mutta kun piti kuvitella mitä tapahtuu laukulleni ja puhelimelleni sadassa vuodessa Suomen maaperässä jäi ilmaan monta kysymystä. Aikanaan puuvillainen kangas häviää happamassa maassa, mutta kauanko siihen menee? Routa repii railoja teihin, mutta rikkoisiko se puhelimen rakenteen? Vai pääsisikö puhelimen sisään niin paljon kosteutta ja happea, että pullistuva ruoste popsauttaa palasiksi?