Flachsenius, lisämuistiinpanoja

 

ArkivDigital heitti eilen postilaatikkoon tarjouksen kahdesta viikosta kuudella eurolla. Oli tarpeen puolikas, joten tartuin mahdollisuuteen ja varsinaisen asian tultua (kiitos perukirjahakemiston) nopeasti hoidettua testailin jo 1700-luvun puolellekin edistynyttä historiakirjojen hakemistoa. Vaihteeksi Flachseneilla, jotka olivat mielessä Mari Välimäen saatua Jalmari Finnen säätiöltä rahaa projektiin "Professorin perhekunta. Turun kuninkaallinen akatemia sukuyhteisönä 1600-luvulla".

Kun kokosin kirjan "Flachsenius, muistiinpanoja" vuonna 2009 loppuun ArkivDigital oli jo olemassa, mutta en edes selvittänyt mitä ja paljonko käyttö olisi vaatinut. Ähelsin kyllä Tukholman kaupunginarkistossa istuen 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa eläneitä Flachseneita esiin Tukholman perukirjahakemistoista, mutta mitä jäi löytymättä?

Haku tähän mennessä ArkivDigitalissa indeksoituihin kasteisiin tuotti 9 lapsukaista, joiden äidit olivat tyttönimeltään Flachseneja. Näistä olivat ennestään tuttuja (kirjaseni sivut 90-91) Johanna Christina, jolle löytyi toinen lapsi, ja sisarensa Carolina Theresia. Sisaruussarjaan kuului myös Eva Maria, joka 3.10.1762 meni naimisiin Johan Fredrik Hoffmanin kanssa. Tämän jälkeisestä elämästään tuli nyt kastehausta esiin Sorundan seurakunnassa 19.3.1768 syntynyt tytär. Onneksi sain osuman myös perukirjahakemistosta, sillä Evan perukirjassa lapsia oli enemmän. Eli kastehakemisto on vielä kaikkea muuta kuin kattava. 

Perukirjassa mainitun Evan tyttärenpojan sukunimi oli siinä määrin erikoinen, että kokeilin googlausta. Ja kas, miehen elämäkerta ja kuva! Varsin fiksun oloinen nanoserkku. Suhteellisen luotettavat perhetietonsa puolestaan löytyivät Otto Mauritz Kugelbergin kirjasta Postmästare i Sverige och Finland från äldre till närvarande tid : biografiska anteckningar.

Mutta Hoffman on niin yleinen nimi, että Evan muiden lapsien mahdolliset menestystarinat jäävät tässä välissä tuntemattomiksi.

Jäljellä olevien kasteiden kaksi äitiä näyttivät vieraammilta, mutta kirjaani selaillen (miksi en tehnyt kunnon kaavioita ja henkilöhakemistoa?!) selvisi, että Susanna Flachsen oli ennestään tuttu professori Jacob Flachseniuksen pojantytär. Lapsiaan en ollut selvittänyt (s. 45), joten kaikki kolme olivat uusia tuttavuuksia. Kurkkaus Geniin kuitenkin paljasti, että hakemiston tarjoama sarja ei ollut taaskaan täydellinen. ArkivDigitalin hakuominaisuudet ovat Hiskiin verrattuna surkeat, joten en tehnyt testailuja siitä oliko kyse indeksoinnin puuttumisesta vai kirjoitusasusta, joka ei tarttunut hakuun. Kesken tekemisen tajusin (sentään) kokeilla alkuperäisen'flachsen*' -haun lisäksi muodot Flachse* ja Flaxe* ja edellä mainitun Evan lapsisarja täydentyi merkittävästi.

Genissä Susannan sisaruksista puuttuu Elisabet, joka paimenmuiston mukaan mainittiin kummina 1740 eli kuulumisensa perheeseen voi olla tentatiivinen. Yhtä hennosti voin ehdottaa, että samainen Elisabet on Norrköpingissä 23.2.1766 syntyneen Catharina Elisabethin äiti. Aviomiehensä Hans Eneroth osoittautui (suhteelliseksi) julkkikseksi, sillä googlaus toi esiin tekemänsä kaappikellon huutokaupan. 

ArkivDigitalin perukirjahakemisto paljasti Hans Enerothin kuolleen 17.1.1781 Norrköpingin sijaan Nyköpingissä. Tuolloin Elisabet oli elossa, mutta lapseton Nyköpingiin Norrköpingistä saadun vakuutuksen mukaan. 

Testaus Kungliga Biblioteketin digitoimaan Norrköpingin paikallislehteen kertoi pariskunnan menneen naimisiin Norrköpingissä keväällä 1764. Kyseiseltä vuodelta sattuukin puuttumaan kaupunginseurakunnan vihityt eli tieto ei tule koskaan mihinkään hakemistoon. 

Rohkaistuneena avioliitto-osumasta sanomalehdissä testailin niitä Flachsen-variaatioilla, vaikka voin vannoa tehneeni saman useita kertoja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Mutta ehkä en ole jaksanut silmäillä tukholmalaisen laivurin dominoimia tuloksia tai vasta nyt tuli esiin loviisalaisen Johan Petterin tekemä lahjoitus

Inrikes Tidningar 28.10.1794

ja kuolemansa jälkeinen velkojien kuulutus, jossa mainitaan elossa olleet tyttärensä vänrikin leski Brita Maria Kerckisudd ja Johanna Christina Flachsen.

Posttidningar 31.3.1804

En kymmenen vuotta sitten onneksi ollut aivan kädetön vaan olin tavannut samat perillisten nimet itse perukirjasta (s. 82). Siitä oli selvinnyt, että Johanna Christina asui Pietarissa ja tämän jälkeen en ole hänestä kuullut. 

Matkalainen Torniossa 1851

Preussilainen Harris Newmark oli 17-vuotiaana aloittelevana mustetta myyvänä liikemiehenä Haaparannassa kesällä 1851. Paljon myöhemmin hän muisteli kirjassaan Sixty Years in Southern California 1853-1913 Haaparannasta Tornioon tekemäänsä hyvin lyhyttä vierailua.

...while at Haparanda, I was seized with a desire to visit Torneå, in Finland. 

I was well aware that if I attempted to do so by the regular routes on land, it would be necessary to pass the Russian customhouse, where officers would be sure to examine my passport; and knowing, as the whole liberal world now more than ever knows, that a person of Jewish faith finds the merest sally beyond the Russian border beset with unreasonable obstacles, I decided to walk across the wide marsh in the northern part of the Gulf, and thus circumvent these exponents of intolerance. Besides, I was curious to learn whether, in such a benighted country, blacking and ink were used at all. 

I set out, therefore, through the great moist waste, making my way without much difficulty, and in due time arrived at Torneå, when I proceeded immediately to the first store in the neighborhood; but there I was destined to experience a rude, unexpected setback. An old man, evidently the proprietor, met me and straightway asked, "Are you a Jew?" and seeing, or imagining that I saw, a delay (perhaps not altogether temporary!) in a Russian jail, I withdrew from the store without ceremony, and returned to the place whence I had come. 

Runo kielevistä ihmisistä

 Kirjoittanut H. K., julkaistu Mikkelin ilmoituslehdessä 27.12.1862

Mistäs, aivon nyt alullen
Panna puheeni polullen
Vaiko tuosta vaimoväestä
Niihen kielestä keveestä.
Jo muuten suusta sukkelasta 

Kuin ne puhuuvat pahasti
Aina toinen toisestansa
Tekeevätten tarinoita,
Itse alkaavat asian
Sen toisen suulla jo sanopi
Pojes suustansa puhuupi
Ilmoittaapi ilkiästi.
Olkoon kuinka kaunis juttu
Sen jo vääntääpi väkise
Oikialta alaltansa
Oman mielensä mukahan. 

No empä minä miehiäkän
Tästä viasta vapauta
Olen niissäkin älynnyt
Irvi hampaita olevan,
Paljon meitä poloisia
On tuosta syystä turmiolla
Mahtaa olla etessämme
Koska tuonelaan, tullaan. 

Empä mina itsiänkään
Siitä puhtaaksi puhista
Enkä muita paremmaksi
Ite ihteeni eroita 

Kaikkein meitän kielet pitäsi
Puhtaita sanoja puhuman
Valhe ja myös väärä toistus
Pojes suustamme oleman,
Koska luoja kerran laitto
Kahteksannen käskyn kansa
Tämän kovan sanan meillen
Että valetta välttäisimme
Siinä on se kaikin puolin
Selvillensä selitelty; 

Eipä kieli lakkar ole
Lähimmäiselle rakas
Vaan on aina salaisesti
Toisensa kunnian varas. 

On se etessä sivakka
Jo toista toisellen puhuupi
Aivan siitä asiasta.
Monta olen minä nähnyt
Varrella vähän ikäni,
Jos on asia alulla
Pienen kissan kokosena
Siitä karhu kyhätään
Aivan isonta paria.
Vaikka kaikki käskyt täällä
Pienestä oppina pitääpi
Moni sen loruna lukeepi
Aatoksetta ammentaapi.
Tämä mahtaapi monellen
Olla hyvin helppo juttu
Paljon toisesta puhua
Toisen virheet viritellä
Vaikka pitäisi paremmin
Sitä aina sivistellä
Ettei turmio tulisi
Seurakuntamme seassa.
Vaan ne akat ilkivallat
Irvi hampaat kuin harakat
Annas kuin yhtehen tulevat
Siinä se sähinä käypi
Laritukset laavillensa,
Noista nuorten naimisista
Vieläpä vanhainkin vähäsen.
Nehän nyt matkalla monella
Vielä pojan taitavankin
Aivan ilkeeksi tekeevät
Kielellänsä koukkuleevat.
Vielä neiton nätimmänkin
Ottavatten olallensa;
Tuolta kunnian keräävät
Vievät varkahan tavalla,
Miten ilkeemmin osaisi
Niin on aina iloisempi.

Helena Riifin elämä omana kertomuksenaan

Olen kerran kertonut höyrylaivassa lahjoituksiin innoittaneesta tarinoinnista, joten suhtaudun Sanomia Turussa -kirjoitukseen 2.8.1861 skeptisesti. Totta on ainakin, että tällainen elämäkerta kerrottiin, ja parhaissa valheissa on jonkin verran totuutta. 

Joku kertoo (sanomissa Åbo Underr. [18.7.1861]) kohdelleensa viimeis kuun 15 p. höyrylaivalla, kun tultiin Helsingistä Tammisaarelle, sotamiehenlesken nimeltä Helena Riif, joka jutteli syntyneensä Pietarsaaressa v. 1810, jääneensä seitsemän vuotisena orvoksi, 

Pedersöressä syntyi 6.9.1810 Läpplaxin Riifin Eric Anderssonille ja Greta Lena Andersdotterille tytär, joka kastettiin Brita Lenaksi. Molemmat vanhemmat ovat elossa vielä vuonna 1826 (RK Pedersöre 1820-26, s. 48). Seuraavasta rippikirjasta (RK 1827-34, s. 52) selviää, että äiti kuoli 1831 ja isä 1833. Tilan viljelyä jatkoi Brita Lenan siskon mies ja Brita Lena muutti Turkuun (ainakin virallisesti) vasta vuonna 1838 (RK 1837-47 s. 208).

menneensä nuorena Ahvenanmaalle ja palvelleensa siellä 20 ajastaikaa Groundt nimisellä herralla, joka nyt on insinyöri-kenraalina; sitten oli hänen siellä nainut sotamies-nikkari Jaschkin, joka vuotta sen jälkeen määrättiin menemään kotipaikallensa Tobolskin kaupunkiin länsi-Sipiriassa; siellä elivät yhdessä 11 ajastaikaa, ei heillä ollut lapsia, mutta muutoin oli avioliittonsa onnellinen. 

Bomarsundissa oli insinööri-eversti Alexander Grount, mutta hänen talouteensa Brita Lenaa ei ole merkitty (RK 1843-1851 Skarpans s. 2,  1852-54 s. 6).

Pedersörestä lähtenyt Brita Lena on päätyi kyllä vuonna 1838 Turun sijaan Ahvenanmaalle, mutta Sundin seurakuntaan nimismiehen piiaksi. Sieltä hän muutti jo seuraavana vuonna Turkuun (RK Sund 1836-1842, s. 78). Hän oli myöhemmin Bomarsundin väen joukossa vuosina 1844-45 luutnantti Salanoffskin talouden piikana (RK 1843-1851 Skarpans, s. 10) ja sitten  kapteeni Malvistoffin talouden piikana (RK 1843-1851 Skarpans, s. 5). Jälkimmäisestä hän lähti jälleen Turkuun. Hän on Skarpansin seurakunnassa kirjoilla myös Nestor Jackschinin vaimona (RK 1843-1851 Skarpans, s. 37), mutta tähän ei liity mitään ajoittavaa merkintää. Bomarsundista lienee lähdetty sen tultua Krimin sodassa pommitetuksi.

Miehen kuoltua, v. 1859, ei muijaa enää haluttanut asua Sipiriassa; sillä hänen siellä asuvaiset kytynsä, vaikka kyllä hyviä ihmisiä, olivat maan tavan mukaan aivan ruokottomia kotomenossansa: koiria ruokittiin samoista astioista, kun ihmisiäkin, astioita sillä valin pesemätä jne. Se myös ikävystytti muijaa, ettei hän ollut yhteentoista ajastaikaan saanut olla oikeissa kirkonmenoissa. Tobolskissa ja sen tienoilla sanoi olleen lutherilaisen opin tunnustajoja noin 60, ja lutherilaisen papin tulleen kerran vuoteensa, paaston aikana pitämään näille jumalanpalvelusta; mutta sen käyneen niin, että pappi, ripin ja herran ehtoollisen ohessa, ainoastansa puhui muutamia sanoja kunkin ripittävän kielellä, jota sen enempää ei osannutkaan puhua. Sanoi mies vainajansakin pitäneen Suomenmaata maista parhaana ja kuolinvuoteellansa neuvoneen häntä palajamaan Suomeen. 

Matkaa luki hän kulkeneensa 500 penikulmaa, ennen kun pääsi Helsinkiin; oli käynyt jalkapatikassa, paikoin pääsnyt armontullen hevosellakin ja kaivantoja pitkin muutamat matkat, välisti saanut kumminkin pussinsa kulkemaan jonkun kuorman päällä. Sanoi matkalla kohdelleensa hyväntahtoisuutta, eikä mitään onnettomuutta tapahtuneen; kuitenkin kuluttaneensa rahaa noin 50 ruplaa, vaikka kyllä koki kaikin tavoin säästää; nyt olevan hänellä vielä yhden ruplan, jolla aikoo pyrkiä Pietarsaareen; siellä toivovansa ja luulevansa vielä elävän kaksi hänen sisartansa, joilta oli saanut postin kautta terveisiä Tobolskiin. Tobolskissa oli hän pitänyt lehmän ja kirnunnut "puhdasta ja kaunista voita", joka niin kelpasi siellä asuville suomalaisille herrassäätyisille, että hän tuskin koskaan itse sai sitä maistaa, ja lisiksi hankkinut elatustansa, kuin muutkin sotamiesten muijat, torikaupalla. 

- - - Matkustavaiset höyrylaivalla, kun kuulivat muijan puheet, kokosivat nyt keskenänsä rahaa ja antoivat hänen heikkoin matkavarainsa avuksi.

Turussa Helena Eriksdotter Rif on merkitty ruotsalaisen seurakunnan rippikirjaan 1856-65 sivulle 544 tarkk'ampujien kasarmille sotilas Jackschinin leskenä. Aviomies oli kuollut vuonna 1859.

Kapteenin tyttärestä köyhäintalon asukiksi

Greta Caisa, joka myöhemmin oli kirkonkirjoissa myös Magrareta Catharina, syntyi Naantalin Taimossa 2.1.1747. Isänsä oli kapteeni Anders Hessling ja äitinsä Maria Hiilos. He olivat menneet naimisiin Naantalissa jo 5.12.1723, joten Caisa Greta oli iltatähtensä. Caisa Greta ehti kuitenkin kasvaa melkein teini-ikäiseksi, ennen kuin Maria kuoli 58-vuotiaana 27.2.1761.

Tämän jälkeen Greta Caisa muutti Anders-veljensä ja leski-isänsä kanssa Sysmään (RK 1769-1781 s. 31). Muuttoa selittää se, että Seppälän tilan isäntä ex-kielenkääntäjä Samuel Salin oli naimisissa Maria Christina Hesslingin kanssa. Tämän yhteyttä Naantalin Hesslingeihin ei ole löydetty, mutta sukulaisuus vaikuttaa todennäköiseltä. Sysmässä Greta Caisa menetti isänsä 31.3.1775.

Kaksi vuotta myöhemmin Greta Caisa oli leskeksi jääneen "varapormestari" Adolf Jakob Neumanin morsian. Näin hän päätyi asumaan Merimaskun Taattisten rustholliin (RK 1776-1784 s. 67). Siellä syntyivät tytär Elisabetha 24.9.1777 ja poika Adolph Jacob 6.2.1779. Aviomies oli ainakin vuonna 1778 Turun hovioikeuden asianajaja ja perhe lienee tuolloin muuttanut Turkuun, jossa kastettiin 2.4.1781 syntynyt  Catharina Margaretha ja 24.11.1785 syntynyt Elisabeth Eleonora. Elisabet Eleonora kuoli ennen ensimmäistä syntymäpäiväänsä 13.7.1786. 

Pari vuotta myöhemmin Greta Caisan aviomies kuoli 50-vuotiaana 30.11.1788. Vanhan muistiinpanoni mukaan Adolf Neumanilla oli ollut oikeus biljardisalin pitoon Turussa. Ilmeisesti Greta Caisa onnistui pyörittämään toimintaa joitakin vuosia, mutta luopui oikeudesta vuonna 1792 (Dahlströmin kortisto). 

Luopumisen syy on voinut olla terveydellinen. Vuoden 1796 alussa tilanne oli niin huono, että Greta Caisa päätti pyytää julkisesti apua Åbo Tidningarissa. Siinä julkaistiin 11.1.1796 teksti, jossa Greta Caisa vakuutti kärsivänsä hätää ja köyhyyttä. Häntä oli vaivannut sairaus useita vuosia, raajoissa oli kipua ja silmissä vaikea tauti. Ei siis voinut elättää itseään ja lapseaan. Ei ole sukua eikä ystäviä maan päällä vaan voi luottaa vain Jumalaan, jonka avulla toivoi saavansa rahalahjoituksia tuntemattomilta.

Turun rippikirjasta 1798-1803 (167 & 25) selviää, että ainoa elossa oleva lapsi oli 15-vuotias äitinsä täyskaima Catharina Margareta. Väite suvuttomuudesta on valhe ainakin suhteellisesti. Ainakin yhdessä Greta Caisan kanssa Sysmään muuttanut Anders-veli oli edelleen elossa.  

Ensimmäinen ilmoitus ei liene tehonnut toivotulla tavalla, sillä Åbo Tidningarissa oli 30.05.1796 uusi muotoilu, jonka oli allekirjoittanut arkkidiakoni Rosenback. Greta Caisa yritti vielä kerran 12.12.1796. Tässä ilmoituksessa osoitteenaan on "Biskops twärgatan i gränd til Ryssbacken i Hålländers gård N:o 73". Yhtään lahjoituksista kiittävää ilmoitusta en löytänyt, joten tuotto on voinut olla olematon.

Greta Caisa on yksinään seuraavassa rippikirjassa (RK 1804-1809, 231). Hän kuoli 63-vuotiaana 4.10.1811 köyhäintalon asukkina.

Korjaus/lisäys 23.11.2021 20:39: Tuttavani huomautti (kiltisti muotoillen), että Sysmästä tapaamani Maria Christina Hessling on Naantalin rippikirjassa 1729-35 sivu 224 Andersin perheen yhteydessä.

Lisäys 24.5.2024 9:45: Caisa pyysi apua sisarelleen Inrikes Tidningarissa vuonna 1801. Leikkeen esitin jo vuonna 2011.

Täydennystä Helsingin muinaislöytöihin

Muutama vuosi sitten kaivelin 1800-luvun sanomalehdistä Helsingissä tehtyjä maalöytöjä, kun en valmista listaa ollut löytänyt. En ole löytänyt vieläkään, mutta tietoon tuli sentään (vihdoin) Wilhelm Lagusin keräämä listaus Suomen kolikkolöydöistä (Bidrag tili Kännedom av Finlands Natur och Folk 60. 1900), jonka hakemistolla pääsee helposti käsiksi yhden paikkakunnan löytöihin. Ilokseni havaitsin, että Helsingin osalta vanhimmat tiedot olivat peräisin "vanhan tutun" Mathias Weckströmin käsikirjoituksesta. (Ks.Ihailijakirje Mathias Weckströmille, 1800-luvun pitkät suomalaiset, Kamariurkujen varhaiset valmistajat maassamme) Listaa kootessa huomasin, että Muinaiskalupäiväkirjaan voi tehdä paikkakuntahaun, joten tein poimintoja.

Weckströmin kuuleman tarinan mukaan "kauan ennen vuotta 1816" oli Vanhastakaupungin kallionhalkeamasta nimismies löytänyt isohkon astian täynnä hopeapalasia ja rahoja, jotka olivat nostaneet hänet hyvinvointiin. (Lagus #44)

Weckström tiesi myös, että ennen vuotta 1820 Gaddin tontin rakennustöiden yhteudessä (?) löytyi plooturaha. (Lagus #45)

Vuonna 1841 leski Nordbergin talon perustusta kaivettaessa löytyi pyöreä (halkaisijaltaan 8 tuumaa) marmorilevy, jossa oli kohokuva, ja rautainen mitali Kaarle XI:n kuolemaan liittyen ja 1 vanha raha. Nämä lahjoitettiin silloiseen yliopiston museoon eli voivat edelleen olla jossain tallella? (Lagus #73) Marmorilevy löytyikin Muinaiskalupäiväkirjasta numerolla 38. Kurkistus sanomalehtiin ja kaupunginarkiston kiinteistökortistoon kertoo, että Gustaf Adolf Nordbergin leski Helena asui Kärppä-korttelissa nykyosoitteessa Kirkkokatu 5 & Rauhankatu 6.

Senaatintorin vieressä Salingrenin kivitalon kivijalkaa korjatessa vuonna 1863 löytyi ruotsalaisia kuparirahoja 1744-1763 leimoilla. Nämä päätyivät rahakabinetin kokoelmiin. (Lagus #146 ja Museoviraston muinaiskalupäiväkirja KM 539:1)

Kaisaniemestä löytyi (oletettavasti maasta, mutta pinnalta vai sen alta?) alabasterinpalanen, lamppu ja peltinen torvi, jotka lahjoitti kansallisiin kokoelmiin lyseolainen K. H. G. Haartman 9.5.1866. (KM 609)

Vuonna 1869 Vanhankaupungin Jerikon (å ett ställe "kalladt Jericho") perunamaasta löytyi keväällä pieni hopearaha, joka lunastettiin vanhalta naiselta 50 pennillä kokoelmiin. (Lagus #182)

Ylioppilastalon tonttia valmistellessa löytyi kevällä 1871 pieni vuonna 1658 lyöty saksilainen raha. Myöhemmin kivijalkaa tehdessä löytyi pari muuta rahaa. (Lagus #195) Edellistä blogitekstiä kopsaten ajoitus sanomalehtitekstissä hieman toinen.

"Kaivaessaan ylioppilashuoneen pihamaata, työmiehet viimeis perjantaina löysivät vanhan kuluneen hopearahan, noin markan kappaleen kokoisen. Siinä oli toisella puolella vaakunan ympärystässä päällekirjoitus: "WILHELMUS DUX SAX:" Toinen puoli on täynnä myöskin latinaista tekstiä, josta ei ole helppo selkoa saada, kun useat kirjaimet ja tavuut ovat kokonaan kuluneet näkymättömiin. Löytö tarjottaneen yliopiston kansaistieteiselle museolle lunastettavaksi." (Uusi Suometar 17.10.1870)

Hakasalmen huvilan puutarhasta vuonna 1872 työmiehen löytämä saksilainen hopearaha lunastettiin kokoelmiin kahdella markalla. (Lagus #209) 

Porvari S. Nikolajev lahjoitti vuonna 1874 ruotsalaisen kolikon vuodelta 1535, joka oli löytynyt Korkeasaaresta. (Lagus #233)

Kasvitieteellistä puutarhaa vuonna 1875 kaivaessa löytyi vanhempi ja harvinaisempi kupariraha ja seuraavana vuonna ruotsalainen taaleri vuodelta 1715. (Lagus #246)

KM 1720: "Tohtori K. A. Bomanssonin lahjoitus, joka SMY:lle ilmoitettiin 1.2.-75. Esineet ovat kirjansitoja I. A. Lindenin ostamia ja löydetyt kiventakaa tätä särjettäessä luolassa hänen omistamassa talossaan Kampilla Erikinkatu N:o 14 Helsingissä. Kuittikirja N:o 210.
1. Silmällä varustettu ase raudasta muodoltaan muistuttava varhemman pronssiajan veitsiä. 104 mm pitkä. 2. Isonpuoleinen luinen kuula, johon jäljestäpäin uurros puoliväliin ympäri on kaivettu. 50 mm läpimitaten. 3. Pienempi kuula kipsintapaista ainetta, jonka keltainen pinta on koristettu mustilla sisäkkäisillä rengasryhmillä: 34 mm. läpimitaten."

Munkkisaaresta, luujauhotehdasta vuonna 1882 rakennettaessa, löysi työmies E. Lindström kiven alta noin 4 leiviskää (eli 30 kiloa) venäläisiä ja ruotsalaisia kuparirahoja 1600- ja 1700-luvuilta. Löytöä ei lunastettu kokoelmiin. (Lagus #337)

Etelä-Espa 2:n tonttimaata kaivettaessa vuonna 1882 löytyi 92 venäläistä kuparikopeekkaa ja 7 kulunutta ja pientä venäläistä hopearahaa. Näitäkään ei lunastettu kokoelmiin. (Lagus #348) Eli

"Eilen löydettiin Etelä-Esplanadinkadun talossa n:o 2 pihalla vesitorvia kaivaissa 5-6 jalkaa syvältä maasta: 2 viiden, 5 kymmenen, 63 kahdenkymmenen ja 19 viidenkolmatta kopekan hopearahaa, vuosilta 1813-1833, 6 vanhaa Kaisan - Katarinan hopearahaa, joista vaan eroittaa vuosilu'ut 1766 ja 1767, sekä Paulin aikainen hopeainen risti-raha, josta ei voinut muuta nähdä kun ristin ja joku venäläinen kirjain. Rahat ovat otetut 1:seen polisikonttoriin, jossa niiden kanssa menetellään lain-mukaisesti." (Uusi Suometar 19.9.1882)

(Parikin rahalöytöä puuttuu Lagukselta vuoden 1886 paikkeilta eli sanomalehtien kaivelu ei ole ollut aivan turhaa.) 

Tullisaaresta löytyneen Kristiina-kuningattaren aikaisen kuparirahan lahjoitti vuonna 1891 kokoelmiin Karolina Borgström. (Lagus #472)

Kesällä 1892 Kaisaniemen puistosta löytyi ruotsalainen kupariäyri vuodelta 1724. (Lagus #482)

Kaivokadun talon katosta (!) löytyi vuonna 1898 ruotsalainen nelimarkka vuodelta 1606. (Lagus #570) 

Ja jostain päin Helsinkiä vuonna 1899 löytyi 2 äyriä vuoden 1769 rahaa. (Lagus #593)

Luwunlasku Suomen Biblia-Seurain Jäsenistä Talonpoikasesta Säädystä (3/7)

Björneborin Biblia-Seuran Läänissä.

• Eskola, Abraham Rusthållari Pys. Jäs.
• Heikkilä, M. Jacobin poika Rusthållari Pys. Jäs.
• Isoperä, Gustaf Rusthållari
• Jaakola, Henrik Mikkelin poika Talon Isäntä Pys. Jäs.
• Jarpa, Jacob Talon Isäntä
• Jussila, Isakki Talon Isäntä
• Järwenpää, Gustaf Rusthållari, Kuudennusmies
• Kupela, Imanuel Tuomaan poika Talon Isäntä
• Markula, Mikkeli Henrikin poika Pys. Jäs.
• Mattila, Jacob Kuudennusmies
• Soupas, Isakki Rusthållari, Kirkon Isäntä (Kirkkowäärti), Pys. Jäs.

Ainoastaan viimeksi mainittu on heti sijoitettavissa pitäjään eli Euraan. Ilmeisesti myös listan ensimmäisenä oleva Abraham Eskola on Eurasta, mutta ei 10.3.1839 kuollut mies.

Hiskin avulla Matts Jacobsson Heickilä löytyy uskottavasti Kiukaisten Paneliasta. Isoperä/Iso-Pere taloja on useammassa pitäjässä, mutta ilmeisesti on tarkoitettu Rusth. Gust. Gustafsson Isoperettä Kiukaisista. Myös Rusth. Gustaf Gustafsson Järvenpää on Kiukaisista, Laihian kylästä. 

Isak Jussila on Vähä-Säkylän kylästä Säkylässä. Immanuel Tuomaanpoika Kupela on Honkilahdelta. Harmittavasti muut miehet eivät pikaisin hauin paikantuneet.