lauantai 29. kesäkuuta 2024

Lampeniusten viljelmät (Pellosta kaupungiksi II)

Saatuani esille Helsingin kartan vuodelta 1810 katselin sitä tietenkin tarkemmin ja kiinnitin huomioni isoon alueeseen "Lampenius plantage", josta katsoen tien toisella puolella oli "Lampenii trädgård"

Vuoden 1776 kartassa ensiksi mainittu alue oli "Trädgårdsmästare Nybergs plantage" ja puutarha-alue saman mallinen, mutta ilman tunnistetta. Tarkoitettu puutarhurimestari lienee Jonas Nyberg, joka meni Helsingissä 5.6.1759 naimisiin puutarhurimestari Olof Filmerin lesken Christina Jungin kanssa. Tämä kuoli Birger Åkermanin perukirjakoosteen mukaan 29.3.1767, jättäen 5-vuotiaan tyttären. Jonas solmi uuden avioliiton Kirkkonummella 10.11.1767 rusthollarin Christina-tyttären kanssa. Tämä liitto päättyi Jonaksen kuolemaan 46-vuotiaana 2.12.1780. Niinpä alue oli vuonna 1784 laaditussa listauksessa "Trädgårdsmästaren Nÿbergs Änckas Plantage"

Kun lesken kuolema 10.3.1806 merkittiin rippikirjaan (1806-19, 177) samalla sivulla olivat puutarhamestari Gustaf Lampenius (s. 1765) ja vaimonsa Maria Michelsdotter (s. 1762). Gustaf oli Helsingissä viimestään 9.10.1792, jolloin pari oli mennyt naimisiin. Vihkimerkinnässä ja lasten kastemerkinnöissä Marialla on sukunimi Nyberg, mutta mitään ilmeistä yhtettä puutarhuri Nybergiin ei ole.

Gustaf Lampenius kuoli 54-vuotiaana 14.5.1819. Perukirjassaan (HKA 313 & 878) on mainittu puoli tusinaa omistettua tai vuokrattua viljelysaluetta. Kiinnostuksen kohteena olevista puutarha oli omistuksessaan samoin kuin maapala "uti det såkallade Nybergska plantaget" kellareineen. Loput Nybergin viljelysalueesta oli kaupungilta vuokralla, jonka kaudesta oli jäljellä 10 vuotta. Maria Lampenius kuoli 75-vuotiaana 28.5.1835. Mieheltään perimänsä puutarhan puolikkaan hän oli myynyt pojalleen marraskuussa 1832 (HKA 1345).

Puutarhan kohtalo selviää sekä helmikuussa 1830 tehdystä Gustafin perinnönjaosta (HKA 878) että August Schaumanin muistelmasta, jossa surraan puiden kaatoa (Lördagsqvällen 1.12.1888). Kaavoituksen jälkeen paikalla oli kortteli Riikinkukko (62, Påfogeln). Kaupunginarkiston kiinteistökortisto kertoo kuitenkin hieman eri tarinaa kuin Gustaf Lampeniuksen perukirja, jossa tämä omisti puutarhan. Korttien mukaan Gustafin poika osti vuonna 1826 kaupungilta korttelin tontin 1 (Mannerheimintie 6), josta 1860-luvulla lohkottiin Lönnrotinkadun ja Erottajan päät. Kuolemansa jälkeen lapsensa puolestaan ostivat kaupungilta tontin 3, Lönnrotin- ja Yrjönkadun kulmassa ja tontin 7 Bulevardin ja Mannerheimintien kulmassa. (Tonttien muodot ja numerointi on vaihdellut epätavallisen paljon.)

Vuokra-alueiden selvittelyssä olen lukenut maistraatin pöytäkirjoja, joissa ihmetellään, mihin oikeuksiin kaupungin ulkopuolisten maa-alojen hallinta perustuu. Tässä näyttää siltä, että Lampeniukset kuvittelivat omistaneensa puutarhan alan, mutta kaavoituksen yhteydessä kaupunki oli todistanut toisin. Olisin mielelläni tarkistanut kortistossa mainittuja lainhuutoja lisätietojen toivossa, mutta huomasin, että "Raastuvanoikeuden lainhuudatusasiain pöytäkirjat" eivät ole tulleet digitoiduiksi. Enkä sentään jaksanut lähteä arkistoon.

Isomman viljelysalueen vuokrasopimus päättyi vuonna 1829. Kaupunki tarjosi sitä tuolloin vuokralle ilmaisulla "wid f. d. Esbo Tull belägne Carlstedske åkern , för den del deraf, som sedan den i och för den del deraf, som sedan den i och för det nya Theatre-huset m. m. erforderlige plats afgått, ännu kan wara öfrig." (HT 5.12.1829). Minkämallinen alue oli Esplanadin ja teatterin kaavoituksen jälkeen jäänyt käyttöön, ei tule selväksi mistään eteen saamastani materiaalista.

Se, että kyseessä oli Nybergin käytössä ollut viljelyalue varmistuu maistraatin pöytäkirjasta (14.12.1829), jossa käytetään rinnakkaisilmaisua "Carlstedska eller Nybergska plantagen". Huutokaupan voitti kauppias Gustaf Fredrik Kåhlman. Ilmeisesti hän sai tarvittavat takuut kokoon, sillä uutta huutokauppailmoitusta ei tullut vastaan.

Kun 10 vuoden vuokrakausi oli ohi, kaupunki tarjosi vuokralle alueen "Carlstedska eller Nybergska plantagen" (HT 8.1.1840). Samassa ilmoituksessa oli monia muita huutokauppoja, joiden tulos näkyy maistraatin pöytäkirjassa 11.1.1840, mutta pykälissä ei ole kyseistä aluetta. Kiinteistökortistosta näkyy, että kaupunki myi korttelin 95 eli Pohjois-Esplanadin länsipään tontteja vuonna 1839, joten vuokrattava alue oli kutistunut entisestään.

Mistä sitten pulpahti esiin nimi Carlstedt? Hiski-hakujen mukaan nimen käyttäjiä oli Helsingissä 1700-luvun alkupuolella eli ilmeisesti joku heistä oli Jonas Nybergiä edeltänyt vuokraaja. 

P. S. Sarjan aloitus eli aiempi osa: Pellosta kapungiksi (17.6.2024)

Lisäys klo 10:22 Lampeniuksen viljelmän sijainti sekä viljelysalueella sijainnut tontti näkyvät sievästi Kansallisarkiston kartassa Katsauskartta Korkeavuorenkadun jatkon ja Erottajan välillä olevan Esplanaadiosan järjestelyyn 1800-luvun alusta nykyaikaan


perjantai 28. kesäkuuta 2024

Historiallista vertaisarviointia vuonna 1915

Vertaisarviointi on nykyään tieteellisyyden mitta, mutta tätä(kään) ei voi sellaisenaan heijastaa menneisyyteen. Toimitusprosessit sata vuotta sitten jäävät enimmäkseen mysteereiksi, mutta sattumalta osuin tapaukseen, joka kertoo edes jotain.

Tavanomaiseen tapaan Helsingin Sanomat julkaisi 5.5.1915 pari päivää aiemmin pidetyn Historiallisen seuran kokouksen selostuksen, jossa kerrottiin, että "Historiallisessa Arkistossa julkaistavaksi hyväksyttiin Lyyli Kurjen tutkielma nälkävuosista Pohjois-Savossa vuosina 1695-1697." Saman kokouksen pöytäkirja julkaistiin Historiallisessa Arkistossa 25, josta selviää hyväksyntä oli ehdollinen. Kirjoitus tarkastettaisiin sitä tarjonneen professori Kustavi Grotenfeltin ja tohtori A. R. Cederbergin toimesta. Seuraava kokous pidettiin 27.5.1915 ja pöytäkirjaan merkittiin

Niiden muistutusten johdosta, joita toht. Cederberg toisena tarkastajana teki yliopp. Lyyli Kurjen Pohjois-Savon nälkävuosia 1695-1697 koskevaa tutkielmaa vastaan, päätettiin lykätä kysymys kirjoituksen julkaisemisesta Hist. Arkistossa siksi, kunnes on saatu tilaisuutta verrata tutkielman tietoja alkuperäisiin arkistolähteisiin.

Vuoden loput pöytäkirjat julkaistiin Historiallisessa Arkistossa 26, mutta tekstihaun perusteella asiaan ei palattu. Joko unohtui tai lähteiden tarkistuksen jälkeen Kurjen työtä ei katsottu julkaisukelpoiseksi. Tai hän ei halunnut tehdä vaadittuja korjauksia.

Työ ei kuitenkaan jäänyt Kurjen pöytälaatikkoon, vaan Savon sanomat julkaisi kirjoituksen Tietoja suurien kuolovuosien 1695-7 ajoilta Pohjois-Savosta numeroissa 41/1916, 48/1916, 54/1916 ja 57/1916.

Kuka sitten oli Lyyli Kurki? Ylioppilasmatrikkelin mukaan hän oli syntynyt Kuopiossa 27.5.1884 vanhempinaan sahanhoitaja Johan Herman Kurki ja Anna Bethulia Karjalainen. Kurki suoritti ylioppilastutkintonsa keväällä 1906 Kuopion suomalaista yhteiskoulua käytyään. Hän kirjautui yliopistoon, mutta syksyn 1906 ylioppilasluettelossa hänellä ei ole osoitetta Helsingissä. Opiskelu ei ollut jatkuvaa, sillä vuonna 1907 ja keväällä 1908 Kurkea ei löydy ylioppilasluetteloista. Keväällä 1908 hän sai matkastipendin "harjoittaakseen kieliopistoja Saksassa ja Itämeren maakunnissa" (HS 26.4.1908)  

Syksyllä 1908 ja keväällä 1909  Lyyli Kurki asui Helsingissä. Keväällä 1909 Kurki haki Toijalan yhteiskoulun saksan- ja ruotsinkielen opettajan virkaa (Aamulehti 2.6.1909), mutta pääsi saksan- ja ruotsin opettajaksi Terijoen suomalaiselle yhteiskoululle (Karjala 31.7.1909 & 21.12.1909). Hän oli paikkakunnalla vielä syksyn 1910 alussa (Karjala 9.9.1910). Keväällä 1911 Kurki haki opettajan paikkaa Lahden tyttökoulusta (Lahti 1.6.1911).

Syksyllä 1912 ja keväällä 1913 Kurki oli jälleen kirjoilla yliopistossa. Kesällä 1913 hän piti Kuopiossa kielikursseja ylioppilaskokeisiin valmistautuville ja ehtoja saaneille (Savo 29.5.1913). Hän palasi Helsinkiin syksyllä 1913 suoritti saksan pro exertio -kokeen (Savotar 15.10.1913). Keväällä 1914 opinnot jatkuivat, kesällä hän piti kursseja Kuopiossa (Savo 26.5.1914) ja syksyllä oli jälleen Helsingissä. Vuoden loppuun mennessä Kurki suoritti pro gradu -kokeen suomen kielessä (24.12.1914).

Mikään ei viittaa kiinnostukseen historiaan, mutta keväällä 1915 Lyyli Kurki toimitti tutkielmansa professori Grotenfeltille. Hän oli kirjoilla yliopistossa saman kevään, vietti ensin kesää Hämeenlinnassa, mutta piti perinteiset kesäkurssinsa heinäkuussa Kuopiossa (Savo 29.5.1915). Opinnot jatkuivat syksyllä 1915, keväällä 1916syksyllä 1916 ja keväällä 1917. Kesäkuun 1917 Lyyli Kurki vietti jälleen Hämeenlinnassa ja piti elokuussa preppauskurssit Kuopiossa (Savo 19.5.1917). Suorittamastaan filosofian kandidaatin tutkinnosta kertoi Helsingin sanomat 21.11.1917. Maisteripromootioon hän osallistui vasta vuonna 1927.

Sanomalehtien ja ylioppilasmatrikkelin perusteella Lyyli Kurki opetti ruotsia ja saksaa useissa kouluissa. Kansaneläkelaitoksen henkilökorttiin tehdyn merkinnän perusteella hän kuoli vuonna 1952.

torstai 27. kesäkuuta 2024

Kaivopuiston runoilijatar

I Jba:30, 1841:186
Johanna syntyi vuonna 1811. Helmikuussa 1837 Helsingissä kirjoitetun muuttotodistuksen perusteella työläisen tyttäreksi "Eknäsissä", myöhempien Helsingin rippikirjojen mukaan Lohjalla. Tarkkaa syntymäpäiväänsä ei Helsingissä tunnettu.

Varhaisin löytämäni asiakirja on juuri tuo muuttokirja, jonka Johanna Qvarnström otti 20.2.1837 lähtiessään Preussiin. Tai tarkemmin sanottuna Bonniin, jonne hän seurasi professori F. W. A. Argelanderin perhettä (Hbl 8.6.1892)

Jostain syystä Johannasta tai oikeastaan aiemmin kirjoitetusta todistuksesta oli kirjoitettu uusi versio 14.8.1839 (1840:467). Siinä todettiin isänsä nimeksi Alexander Qvarnström, mutta syntymäpaikasta ei sanota mitään. Kääntöpuolella on ilmeisesti sama teksti saksaksi. Tämä todistus oli palannut Helsinkiin vuonna 1840. Alkuperäisen todistus palautettiin Helsinkiin 30.3.1841 (1841:186).  

Saksan kielen oppineena Johanna Qvarnström oli palannut ja merkittiin Helsingin naimattoman työväestön rippikirjan 1838-1853 sivulle 243. Rippikirjasta ei selviä se, milloin alkoi vuosikymmeniä pitkäksi kuvattu uransa Ullanlinnan kylpylaitoksen lipunmyyjänä (Hbl 8.6.1892).

HKM

Keväällä 1845 Johanna Qvarnström meni naimisiin hienovaluri Fredrik Wilhelm Kliemetzin kanssa. Tämän tausta selviää Jouni Yrjänän väitöskirjan Metsäpirulainen : Liikemies Erik Johan Längman (1799-1863) talousjärjestelmän murroksessa (2009) maininnoista. Vanhempansa olivat "viinaan menevä, pahasuinen ja väkivaltainen", Porvoon ainoa miespuolinen leipurimestari Fredric Benjamin Klimetz ja Lovisa Wassén, joka oli Erik Johan Längmanin sisarpuoli.

Johanna tuli tuntemaan Längmanin, sillä tämä oli suunnitellessaan Pietariin muuttoa aikeissa palkata Johannan kodinhoitajakseen. Johannan miehen puolestaan piti muuttaa Jyväskylään. Jälkimmäinen aie toteutui mutta Johanna taisi jäädä Helsinkiin. Yrjänän mukaan "Längman moitti sukulaispoikaansa hutilukseksi, eikä tämän pesti leveranssihommissa kestänyt kuin vuoden" (s. 263). Jyväskylään viety muuttokirja palautui Helsinkiin helmikuussa 1860 (RK 1856-69 III:424). Erik Johan Längman kuoli Helsingissä  16.10.1863. Testamentissaan hän jätti vuosikoron sisarpuolelleen, tämän pojalle sekä pojan vaimolle eli Johannalle (Yrjänä s. 324). Helsingfors Dagblad kertoi 29.6.1866, että Johannan mies oli kehittelemässä revolverikivääriä.

Johanna Kliemetz istui vuodesta toiseen lippumyyntitiskillään. Häntä ei opisttu tuntemaan ainoastaan erinomaisesta palvelusta ruotsiksi ja saksaksi vaan myös molemmilla kielillä esittämistään runoista. Nya Pressen totesi 3.6.1892, että Johanna "var under namnet "skaldinna i Brunnsparken" känd såsom ett poetiskt original, hvars kväden esomoftast och enkannerligen på första maj stodo att läsas i någon af hufvudstadens tidningar." Valitettavasti vapunpäivien lehtien haravointi vuosikymmenien ajalta ei ole kovin yksinkertainen tehtävä. Mahdollisesti haun voisi rajoittaa Hufvudstadsbladetiin, jossa 8.6.1892 todettiin Johannan "specielt omfattade Hufvudstadsbladet, åtminstone under dess första tjugu år, med sina varmaste sympatier, och någon gång äfwen hugnade dess publik med prof af sin rikt födande skaldegåfwa, hwilka wisserligen woro alt annat än klassiska mönster af poesi."

Hbl 5.6.1892
Kuolemaansa edeltävinä vuosina "J. Klimetz" esiintyi Helsingin osoitekalentereissa 1890 ja 1891 leskirouvana. Oikeasti miehensä oli kuitenkin elossa. Perukirjassa (HRA 9878) ei mainita lapsia.

Lyhyiden kuolinsanojen ohella Hufvudstadsbladetissa  ilmestyi 8.6.1892 pidempi muistokirjoitus. Lisäksi Johanna Kliemetzin hautajaisetkin huomioitiin lehdistössä (Finland 7.6.1892). Hän oli siis tietyissä piireissä hyvin tunnettu ja hyvällä muistettu ihminen. 
Hbl 18.6.1892

keskiviikko 26. kesäkuuta 2024

Aktin selailua (3/3): leivoksia, kuvailutietoja ja torppareita

1) Arkistolöytöjä on on Kansallisarkistossa tehty hämmentävän vähän, sillä Aktissa 3/2014 kierrätetään jo aiemmin nähty "Kuningatar Kaisa Kalliolle" osoitettu kirje. Harmittavan monesta puuttuu myös viite kyseiseen arkistoon.

Jopa linkki oli kuitenkin mukana, kun Mervi Lampi esitteli Aktissa 1/2015 historiallisen herkun eli reseptin Saksalaiseen sitruunakeksileivokseen. Uudelleen ohjauskin pelitti ja aukeama löytyi Astiasta. Tarkemmin sanottuna reseptikirja kuuluu Christoph Adam Stedingin arkistoon. Ilmeisesti sillä ei ole yhteyttä Suomeen, sillä muutenhan se olisi ollut mukana SLS:n Historiska recept -hankkeen ensi vaiheessa.

2) Aktissa 2/2015 kerrotaan neljän arkeologian opiskelijan harjoituksesta etsiä Senaatintoria koskevaa arkistomateriaalia. Dokumentoivatkohan tuloksia muualle kuin palautettuun kurssityöhön?

3) Aktissa 3/2015 Taina Saarenpää kirjoittaa otsikon "Avoimuutta ja yhteistyötä metatietojen tuottamiseen" muun muassa, että

Yksi tapa parantaa arkistojen ja tutkijoiden yhteistyötä voi olla sosiaalinen metatieto. Se mahdollistaa asiantuntijuuden jakamisen ja voi olla keino tuottaa yhtä laadukkaampaa ja monipuolisempaa metatietoa resurssien ollessa tiukoilla. 

Nih. Suuresti harmittaa, kun ajattelee kuinka paljon tietoa olisi voitu digitoidun materiaalin aikakaudella jo saada talteen. Ja harmittaa myös se, että Kansallisarkiston korvatessa mikrofilmidigitointeja alkuperäiskuvauksilla, Digihakemistoon tehty työ menee kuralle. 

Alkuperäiskuvausta kannatan tietenkin lämpimästi, mutta onkohan mahdollista, että mikrofilmauksissa oli mukana, jotain sellaista sisältöä, jota ei olisi enää originaaleissa?

4) Jo aiemmassa Aktissa esitellyt Luotsi- ja majakkalaitoksen valokuvat pääsivät digitoinnin myötä Aktissa 2/2016 kierrätykseen. Nyt selviää, että "osa lasnegatiiveista oli jo niin vahingoittuneita, ettei niitä voinut digitoida: tärkeä muistutus digitointityön merkityksestä". Seulottiinko nämä pois arkistosta? Dokumentoitiinko tämä? Olisiko kuvien tieto voinut erottua myöhemmän teknologian avulla? 

Tässä artikkelissa mainitaan myös kokeilu, jossa kuvia vietiin Flickr-palveluun, jossa "kuvat eivät ole monen klikkauksen takana ja samalla sivulla näkyy monta kuvaa samanaikaisesti". Mielenkiintoista on se, että mahdollisuutta kerätä lisätietoa kuvista ei mainita. No, nopean silmäilyn perusteella kuvat eivät olekaan saaneet montaa kommenttia.


5) Yksi Luotsi- ja majakkalaitoksen valokuvista pääsi Ville Kontisen tarkemman tarkastelun kohteeksi Aktissa 3/2016. Sen luettelotiedot olivat niukat: "Tuntematon paikkakunta, Englantilainen risteilijä lähikuvassa. 

Itse kuvassa aluksen kyljessä on tunnus G10, jonka avulla Kontinen selvitti, että kyseessä oli HMS Versatile, joka osallistui vuonna 1919 operaatioon Itämerellä. FB-kommentoija puolestaan tunnisti keskellä kuvan vasenta laitaa Kulosaaren Casinon. Kansalliskirjaston sanomalehtien tiedoilla ajankohta tarkentui toukokuuhun ja Kontinen sai myös selvitetyksi minkä uponneen laivan mastot näkyvät kuvassa. 

Sekä ilokseni että hämmästyksekseni kuvailutietojakin on täydennetty: Uaaf:570 Versatile; Helsinki, Kruunuvuorenselkä; englantilainen hävittäjä HMS Versatile lähikuvassa (1919-1919). Ihmettelemään jään sitä, ettei sen paremmin luetteloija kuin Kontinenkaan hyödyntänyt kuvaan kirjoitettua tietoa: Takana Europan masto.


6) Vihoviimeisessä Aktissa 2/2020 esiteltiin Maanvuokratilasto reittinä torpparien jäljille. Juttu on erillisenäkin luettavissa, mutta kopsaan kumminkin perustiedot vuonna 1912 aloitetusta Maanvuokratilastosta talteen. Kun en sitä torppareita tutkiessani ole tiennyt olevankaan:

Se koottiin painetuille vihoille, joiden tiedot oli systematisoitu, ja maanvuokralautakunta keräsi ne. Vihot päätyivät Asutushallituksen ja sittemmin Tiken haltuun. Ne luovutettiin vuonna 2015 Kansallisarkistoon ja liitettiin ASO:n (Maatalousministeriön asutusasiainosasto) arkistoon Hämeenlinnassa. [...]

Vihot on järjestetty lääneittäin ja kunnittain. Yhdessä kunnassa saattoi olla useita maanvuokrapiirejä, ja jokainen piiri on tehnyt oman vihkonsa. Oikean kylän löytämiseksi joutuu yleensä selaamaan useampia vihkoja. Kylän kohdalla luetellaan talon numero ja vuokraajan nimi sekä vuokra-alueen laatu (torppa, mäkitupa). Torpan nimeä ei yleensä ole merkitty. Taulukko kertoo vuokraajan vuositulot sekä muusta kuin maanviljelyksestä saadut tulot.

Seuraavaksi luetellaan vuokrasopimuksen tekoajankohta ja pituus sekä se, onko sopimus kirjallinen vai suullinen.

tiistai 25. kesäkuuta 2024

Aktin selailua (2/3): pelilauta, lehmiä ja moottoripyöriä

1) Aktissa 3/2012 Jari Oinonen kertoi arkistolöytjen palstalla, että "Viipurin maistraatin arkiston kätköistä, vanhaan arkistoluetteloon tunnisteella J II 7 merkitystä paperinytystä kuoriutui esiin asiakirjanippu, joka sisälsi 1700-1800-luvun vaihteessa kirjoitettuja ja jäljennettyjä runoja. Näiden pääasiassa romanttisten ja uskonnollisten säkeiden joukosta löytyi myös tuntemattoman tekijän todennäköisesti 1800-luvun alussa laatima, selvästikin miehille suunnattu Drottningholm Spelet -niminen lautapeli." 

Mielenkiintoista, mutta mielenkiintoista olisi myös tietää missä kohdassa Viipurin maistraatin arkistoa aineisto nyt on? Vai onko se siirretty toisaalle?

2) Aktissa 1/2013 tuotiin esille mahdollisuus eläinten sukututkimukseen ja siinä sivussa lähde 1900-luvun maaseutua esittäville valokuville. Kerrotaan, että Itä-Suomen Karjanjalostusyhdistyksen (1898), Länsi-Suomen Karjanjalostusyhdistyksen (1904) ja Pohjois-Suomen Karjanjalostusyhdistyksen (1905) "aineistot käsittävät kantakirjat alusta asti sekä kortistoja noin 1930-luvulta lähtien. LSK:n aineistosta on olemassa vain sonnien kortisto, mutta mukana on 1920-luvulla otettuja valokuvia. PSK:n arkistoa on myös Oulun maakunta-arkistossa." Suurin osa yhdistysten aineistoista on päätynyt Hämeenlinnassa säilytettävään Karjanjalostusosuuskunta Faban arkistoon. Hämeenlinnassa on myös alueellisten yhdistysten vuonna 1946 muodostaman Suomen Karjanjalostusyhdistyksen kortisto yli 280 000 lehmästä.

3) Aktissa 2/2013 Jari Oinonen esittelee juuri uudelleen järjestettyä Kymenkartanon lääninhallituksen arkistoa ja toteaa, "Suur-Savon tuomiokunnan 1600-luvun lopun ja 1700-luvun kantatuomiokirjat jalostuivat Mikkelin Sairilan kartanon mamsellien käsittelyssä hiuskkiehkuroiksi ja leivospapereiksi". Onko tästä arkistotuhosta kirjoitettu jossain laajemmin?

4) Aktissa 2/2014 kerrottiin, että 

"Kansalliskirjasto on digitoinut Turun ja Porin lääninhallituksen moottoriajoneuvorekisteriä vuosilta 1922-1965, ja se on nyt moottoripyörien osalta tarkasteltavissa Digitaaliarkistossa. Suomen Royal Enfield Owners Club - moottoripyöräkerhon jäsenet indeksoivat yksittäiset kortit talkootyönä. Jokaisesta kortista on kerätty moottoripyörien rekisterinumero, merkki ja tyyppi. Tiedot ovat hakukelpoisia ja ne on linkitetty digitoituun korttiin."

Korteista ei tietenkään saanut poimia omistajien nimiä. Mielenkiintoista kyllä, kortit ovat kuitenkin avoimesti esillä. Ja tehty luettelointityökin on näkyvillä, joskaan ei erityisen helppokäyttöisessä muodossa. Eikä ainakaan testini "EA-164" ei yleisessä haussa tuonut oikeaan yksikköön.

maanantai 24. kesäkuuta 2024

Aktin selailua (1/3): kuvailutiedot ja perinnöksiostot

Arkistolaitoksen asiakaslehti Akti lopetti ilmestymisensä vuonna 2020. Todistettavasti olen lukenut sen vuosikerran 2010, mutta onko sittemmin jäänyt näkemättä jotain hyödyllistä tai hauskaa? Huomasin (vasta!) äskettäin, että numerot ovat Issuussa, joten tarkistuksen saatoin tehdä omalta työpisteeltäni.

1) Numeron 1/2011 pääkirjoituksessa edesmennyt Pertti Vuorinen kertoo digitaalisuuden hyödyllisyyden ohessa asiakirjojen kulkureiteistä. Riksarkivetin Vadstenan toimipisteessä Godegårdin ruukin arkistoluettelossa 1400-luvulta peräisin oleva käsikirjoitus on merkitty kadonneeksi. "Hämeenlinnalainen historian lehtori G. E. Eurén oli tutkimusmatkallaan "löytänyt" asiakirjan ja lahjoittanut sen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, joka oli siirtänyt sen Valtionarkistoon." Aiemman tiedon perusteella Vuorinen tiesi etsiä pergamenttikokoelmasta, mutta toteaa, että "koekäytössä oleva Astia-verkkopalvelukin löysi tekstin."

Löytyy Astiasta edelleen. Siellä ei puhuta mitään alkuperäisestä asiakirjakokoelmasta tai Eurénista: "Saapui Tukholman Vuorikollegioon kopiointia varten 8.4.1643. Siirrettiin 1734 Kamarikollegiosta Antikviteettiarkistoon, josta päätyi yksityisomistukseen." Onkohan Vadstenassa nykyään tiedossa sijoituspaikka? (Vuorinen esitteli samaa asiakirjaa arkistolöytöjen palstalla Aktissa 2/2013.)

2) Samassa numerossa esiteltiin Merenkulkuhallituksen yli 2500 negatiivin kokoelmaa, johon kerrotaan kuuluvan ainakin 18 lasinegatiivia vuodelta 1893. Yksi esittää Bogskärin majakkaa, jossa "kävi arvovaltainen vierasjoukko kesällä 1893 ja ylihallituksen Eläköön-tarkastusalukseen kannella seissyt valokuvaaja ikuisti majakan "noin 200 metrin päästä", kuten lasinegatiivin suojapaperin reunaan on raapustettu." Lisäksi "Kokoelman helmiin kuuluu 59 nitraattifilminegatiivia, jotka ovat peräisin vuosilta 1903-1904. Tuntemattomalla valokuvaajalla oli käytössään ns. panoraamakamera, jossa negatiivikoko oli 10*30."

Artikkelissa kerrottiin myös, että tarkoituksena oli luetteloida aineisto "mahdollisimman tarkasti". Bogskärin majakan kuva onkin kiitettävän helppo löytää. Eläköön-laivasta tai suojukseen kirjoitetusta tekstistä ei ole mitään puhetta. Kyseessä on "Uaba:109 Bogskär; majakka lähikuvassa, kuvattu alhaalta venesatamasta (1893-1893)" ja lisätietona "Majakan vierelllä muutamia miehiä. Negassa teksti 1893 no 109." Kuvakohteisiin perustuva luokittelu ei mahdollista esimerkiksi panoraamakuvien kokonaisuuden havaitsemista.

3) Numerossa 2/2012 Pertti Vuorinen kertoi katsoneensa Antiikkia, antiikkia -ohjelmaa, jossa "esiteltiin poikkeuksellisesti 1700-luvulta peräisin oleva virallinen asiakirja. Kysyjä kertoi sen olevan rälssikirja, samaa mieltä oli asiantuntija. Hän totesi, että sen kaltaisia on Suomessa paljon eikä arvo oli kovin suuri." Tämä oli puppua kahdella tavalla. Kyseessä oli perinnöksiostoasiakirja, jotka ovat hyvin harvinaisia. Vuorinen kertaa arkistotilanteen, jonka yksityiskohdat olivat itseltäni unohtuneet, joten kopsataan muistiin:

"Ruotsin vallan aikana perinnöksiostoasiakirjat lähetettiin maaherran käsittelyn jälkeen kamarikollegioon Tukholmaan. Kollegoon kolmas provinssikonttori käsitteli mun muassa suomalaisten anomuksia. Asiakirjat luetteloitiin, ja niistä laadittiin konseptit, joita säilytettiin valtakunnallisesti ensimmäisessä provinssikonttorissa." 

Tulipalo vuonna 1802 "tuhosi Suomesta, Baltiasta ja Inkeristä tulleet perinnöksiostoasiakirjat. Todisteiksi jäivät ainoastaan toisessa rakennuksessa olleet konseptit." "Kamarikollegion arkistoa säilytetään Tukholmassa, Riksarkivetin suojissa. Asiakirjoista on tehty kortisto, jonka avulla asiasta kiinnostuneet voivat tilata kopion itselleen. Luettelo konsepteista on mikrokuvattu, ja se on tutkijoiden käytettävissä ainakin Kansallisarkistossa. Konsepteja ei ole kuvattu." 

Kyseistä luetteloa metsästin vuonna 2012. Hakemani perinnöksiosto tapahtui vuoden 1802 jälkeen ja sain sähköpostitse tietoa Ruotsista. Toivottavasti viesti on tallessa, sillä siihen pitäisi pian palata.

Muistutuksena Arkistojen Portin artikkelista Senaatin perinnöksiostoasiakirjat:"Täydennetyt maakirjat vuosilta 1875 ja 1905 ovat hyviä lähtökohtia perinnöksioston ajan selvittämiseksi. Tilan perinnöksioston päivämäärä on merkitty maakirjoissa muistiinpanoja-sarakkeeseen (anteckningar)." 

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Tukkukauppias Adrian Gottleben

Esi-isäni poika erityisosana sarjaan "sunnuntain suomalainen Tukholmassa". (Edellinen yritys oli vuonna 2010.)

Adrian Gottleben syntyi Porissa 15.6.1729. Isänsä Gabriel Gottleben oli Porin kappalainen, joten ymmärrettävästi Adrian aloitti 9-vuotiaana Porin trivaalikoulussa ja 18-vuotiaana Turun akatemiassa. Epäselväksi jää kauanko hän yliopisto-opintoja harjoitti. Veri tai ainakin kulttuuriperintö veti kohti kaupantekoa. Adrianin isoisä oli ollut porilainen kauppias, hänen veljensä Gabriel (s. 5.9.1725, k. 27.9.1751) ja Johan (s. 3.2.1734, k. 1795) olivat kauppiaita Porissa ja sisarensa Katarina Elisabet (s. 1737, k. 18.7.1776) meni naimisiin porilaisen kauppiaan kanssa.

Adrianin äidin Katarina Gravanderin sukutausta oli Tukholmassa. Äidinpuoleinen isoisä Anders Gravander oli ollut amiraliteetin palveluksessa ja kuoli Adrianin ollessa pieni lapsi. Isoäiti oli kuollut jo äidin ollessa pieni lapsi. Jos Adrian sattui Posttidningarista 12.8.1751 huomaamaan ilmoituksen, jossa kaupattiin Helena Gravanderin hautaa, hän ei välttämättä tiennyt kyseessä olevan tätinsä.[1]

Jos Adrianin ura seurasi tavanomaista polkua, hän oli jossain kauppaharjoittelijana ennen porvarioikeuksien saantia. Valitettavasti nimeään ei löytynyt Tukholman porvarioikeuksien hakukortistosta senkään jälkeen, kun ymmärsin kortiston olevan kolmessa osassa. Hakemuksessa olisi (yhden sellaisen näkemäni perusteella) tietoja harjoitteluvuosista. 

Tukholmaan Adrian päätyi, kuten jutun alussakin jo paljastin. Vuonna 1760 hänet kirjattiin siellä henkikirjoituksessa tehtailijaksi. Tehtailun tuote ei selviä, mutta kylläkin se, että 30-vuotias Adrian maksoi ylellisyysveroa puuterin käytöstä. Sekä tietenkin osoitteensa: kortteli Orgelpipan Klaran kirkon naapurissa.[2] Viisi vuotta myöhemmin Adriania kutsuttiin jo suur- tai tukkukauppiaaksi (grosshandlare).[2a] Kymmenen vuotta myöhemmin hän vietti edelleen sinkkuelämää, nyt korttelissa Norrbro nykyisen Riksdagshusetin kohdalla.[3]

Elokuun alussa 1771 tukkukauppias Adrian Gottleben saapui salmen yli Tanskasta Helsingborgiin. Emme tiedä miksi, mutta ainakin yhtenä päivänä sijaintinsa on tarkka.

Inrikes Tidningar 12.8.1771

Adrian meni vuonna 1772 naimisiin tukholmalaisen suurporvarin tyttären Brita Christina Lindbergin kanssa.[4] Kolme vuotta myöhemmin he asuivat vuokralla appiukko J. H. Lindbergin omistamassa talossa Drottninggatanin ja Fredsgatanin kulmassa, korttelissa Tigern.[5] Adrianin vaimon sisko vietti aikaa Carl Michael Bellmanin kanssa ja on mahdollista, että Brita Christina päätyi yhteen runoistaan.[6] J. H. Lindberg kuoli vuonna 1777 ja jätti jätti kolmelle lapselleen suuren omaisuuden.[7]

Adrianin isä oli kuollut vuotta aiemmin Kokemäen kirkkoherrana ja vähäistä omaisuuttaan olivat jakamassa Adrianin ja täyssisarustensa lisäksi kaksi alaikäistä lasta toisesta avioliitosta.

Adrianilla oli tietenkin jäljellä yhteyksiä Poriin, kävihän sieltä kauppiaita Tukholmassa läpi purjehduskauden. Yhdellä kesän 1777 aluksista tulivat Tukholmaan Adrianin veli Johan ja tämän tytär, jotka majoittuivat Adrianin luo Lilla nygatanille.[8] Johanin vierailulla kaksi vuotta myöhemmin osoite ilmoitettiin sanomalehden matkustajalistassa tarkemmin: "på Sockerbruket wid lilla Nygat."[9] Yksi Tukholman kolmesta sokeritehtaasta oli Lilla Nygatanilla Midas-korttelissa ja juuri siellä Adrian asui vaimonsa ja 10-vuotiaan ottotyttärensä Lovisan kanssa vuonna 1780.[10]

Jo kaksi vuotta myöhemmin perhe oli muuttanut Helsingborgiin.[11] Siellä he asuivat myös vuonna 1787.[12] Vierailukirjaus Göteborgissa.marraskuussa 1789 kertoo, että he eivät vielä asuneet kaupungissa.[11] Jossain vaiheessa muutto tapahtui, sillä Göteborgissa Adrian kuoli 9.1.1803.[12]

Adrianin perukirjaa olen ihmetellyt, mutta tuolloin en huomannut, että hänellä ja vaimollaan oli keskinäinen testamentti.[13] Perintö jaettiin vasta kun leskensä kuoli helmikuun alussa 1821.[14] Tuolloin oli jäljellä vain irtaimistoa, joka muutettiin rahaksi huutokaupassa, eikä Adrianin lähimpiä sukulaisia enää muisteltu.[15]

Mutta he muistivat Kokemäellä Adrianilta saadun perinnön...


[1] Äidin suku, ks Kaisa Kyläkoski: Catharina Gravander - Tukholman kaupunginarkiston aineiston valossa. Orpana 2/2012 s. 19-22
[2] Henkikirjat Tukholma 1760 Klara Västra Nedre, s. 68 (Tukholman kaupunginarkiston digitointi, kuva M176006010071.jpg)
[2a] Kronotaxeringslängder 1765, St. J 9v
[3] Henkikirjat Tukholma 1770 Klara Västra Nedre, s. 4
[4] Seurakunnan Jakob och Johannes vihityt
[5] Carl Michael Bellman. Standardupplaga, VIII. Dikter till enskilda. I (1942), 176 & Kronotaxeringslängder 1775, Klara 368r
[6] Carl Michael Bellman. Standardupplaga, X. Dikter till enskilda. III (1957), 128
[7] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:248 (1777) Bild 5460 (AID: v222864.b5460, NAD: SE/SSA/0145a)
[8] Dagligt Allehanda 16.7.1777
[9] Dagligt Allehanda 2.6.1779
[10] Henkikirjat Tukholma, Stadens södra och västra del 1780, 151
[11] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:269 (1782) Bild 5640 / sid 1121 (AID: v222889.b5640.s1121, NAD: SE/SSA/0145a)
[12] Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:287 (1787) Bild 6680 / sid 651 (AID: v222926.b6680.s651, NAD: SE/SSA/0145a)
[11] Götheborgska nyheter 7.11.1789
[12] Götheborgs tidningar 11.1.1803 & Götheborgs Allehanda 11.1.1803
[13] Inrikes Tidningar 30.3.1803
[14] Götheborgs allehanda 7.2.1821 & Aftonbladet 7.2.1821
[15] Götheborgs Allehanda 7.3.1821 & Göteborgs Rådhusrätt och Magistrat före år 1900 (O) EIIIa:57 (1821) Bild 66 / sid 125 (AID: v67703.b66.s125, NAD: SE/GLA/12098)