Kaikki digitoinnit eivät ole yhdessä osoitteessa

Olin eilisen ja toissapäivän Jyväskylän perinteisessä Kustaa Vaasa -seminaarissa saamassa virikkeitä tutkimuksiini. Sain myös näkymän itselleni outoon ajatteluun tai toimintaan. Eräs esittäjä nimittäin hehkutti julkaisusarjan Kungliga Vetenskaps Academiens Handlingar artikkelia unohdettuna ja digitoimattomana. Leukani melkein loksahti auki, sillä olen juuri viime viikkoina useina kertoina avannut sivuston Sök i Kungliga Vetenskaps Academiens Handlingar, joka nimensä mukaisesti on hyvä paikka hakea (ja selata) kyseisen sarjan sisältöä.

Näköjään olin löytänyt kyseisen paikan vuonna 2012, vaikka osoite on sittemmin vaihtunut. Jo tammikuuhun 2010 mennessä olin myös haravoinut sarjaa Googlen digitoinneista. Nyt ne löytyisivät Hathin kautta, tosin epätyypillisen sekavana listana. 

Koska esittäjän mainitsema artikkeli oli aiheeltaan nykykäsityksin arveluttava, ajattelin mahdolliseksi (vaikkakaan en todennäköiseksi) että se olisi pudotettu digitoinneista pois, joten tätienergiallani hyökkäsin esittäjän kimppuun. Selvisi, että hän oli kuvitellut julkaisusarjan digitoimattomaksi, sillä hän ei ollut löytänyt julkaisusarjaa Alvinista.

Moisella tiedonhakustrategialla jää paljon löytämättä. Pari viikkoa sitten totesin FB-päivityksessä

Tänä aamuna kiitän (taas) sveitsiläisiä, jotka eivät ole kirjadigitoinneissaan jääneet valtiorajojen sisään. Miinuspisteitä puolestaan saa (taas) KB, jonka kirjastotietokannassa Urban Hjärne ei ollut yhdistynyt yhdeksi tekijäksi, jonka tuotannon olisi saanut kerralla esiin.

Olin hakenut epätarkoin lähtötiedoin 1700-luvun alkuvuosien ruotsalaista julkaisua, joka lopulta löytyi Kungliga Biblioteketin Libriksestä. Siellä ei ollut kuitenkaan viitettä digitoinnista. Tämä ei tarkoittanut lannistumista ja lopettamista vaan todennäköisesti googlauksella paikansin digitoidun kappaleen sveitsiläiseltä  e-rara -sivustolta, johon törmäsin muistaakseni ekaa kertaa viime syksynä hakiessani ranskalaista kirjaa vuodelta 1891.

Omillakin kyvyilläni on toki rajansa. Toukokuussa metsästin ruotsalaisen seuran vuosikirjan artikkelia, joka suhteellisesta tuoreudestaan huolimatta olisi teoriassa voinut olla verkossa. Epäonnistuttuani hauissani lähetin viestiä Kansalliskirjaston kaukopalveluun, sillä vuosikirjaa ei Finnan perusteella ollut Varastokirjaston kiinniolon takia Suomesta saatavissa. Iloiseksi yllätyksekseni vastausviestissä oli ammattilaisen verkosta onkima (oma ilmaisunsa) digitaalinen kopio. 

Zimmermannin juttu (5/5)

Tavanomaisen tauon jälkeen Zimmermanin kuoleman oikeuskäsittely alkoi jälleen syyskuun lopussa 1879 (Tapio 24.9.1879, Tapio 27.9.1879, Savo 30.9.1879, Tapio 1.10.1879, Savo 3.10.1879, Savo 3.10.1879, Tapio 4.10.1879). Lokakuun puolella tapahtui merkittävä käänne, kun Erik August Särkioja perui yksityisesti todistuksensa (Savo 7.10.1879, Tapio 8.10.1879). Käsittely ei tietenkään tähän loppunut ja toimittaja pohti "Saapa nähdä mitä todistaja Särkioja oikeuden edessä sanoo!" (Tapio 15.10.1870, Tapio 25.10.1879) "Mikä tässä tutkinnossa oli merkillisintä, on se, että todistaja Särkioja pysti entisessä todistuksessansa, jonka hän oikeudessa on antanut, jota vastaan sanoi puhuneensa valhetta v. t. vankihuoneen saarnaajalle, pastori Granitille." (Savo 28.10.1879, Tapio 29.10.1879)

Marraskuun lopussa jatkettiin vain yhden istunnon verran ja lykättiin jatko kuukaudella (Savo 4.11.1879, Savo 2.12.1879, Tapio 3.12.1879). Väliaikana Varjakan holhouslaitoksen johtaja P. Jurva vastasi Särkiojaa puolustaneeseen kirjoitukseen (Tapio 13.12.1879). Joulukuun istunnossa ei tapahtunut paljon muuta kuin siirto kuukautta myöhemmäksi (Tapio 24.12.1879). Zimmermannin kuolemasta oli nyt kulunut kaksi vuotta.

Tammikuun istunnossa kuulusteltiin kaksi todistajaa ja siirettiin käsittely kuukaudella eteenpäin. "Saapa nähdä, million ja kuinka tämä merkillinen juttu vihdoinkin päättyy." (Savo 27.1.1880, Tapio 28.1.1880). Helmikuun lopulla kuulusteltiin neljä todistajaa, jotka eivät selventäneet asiaa mitenkään. "Juttu lykättiin tulevan huhtikuun 7 päivään, jolloin virallisen syyttäjän tulee tehdä loppukaanteensa, jos hän nimittäin sitä ennen kerkiää saada osan asiakirjoista niin hyvissä ajoissa, että kanteensa tehdä voipi. Näyttää siis siltä että tämä hämärä ikävä juttu vihdoinkin on lähellä loppuansa." (Savo 2.3.1880, Tapio 3.3.1880)

Vaikka edelleenkään ei ollut yleistä mielipidettä kenenkään syyllisyydestä Iisalmen markkinoilla "Rakkaus viisujen ja murhajuttujen, varsinki surullisen kuuluisaksi tulleen Zimmermann'in murhan johdosta syntyneen laulun loilottajia oli runsaanlaisesti". (Savo 23.3.1880)

Virallinen päällekantaja (yleinen syyttäjä?) ei saanut asiakirjojaan valmiiksi huhtikuun alkuun mennessä, joten juttu siirtyi toukokuulle (Savo 9.4.1880, Tapio 10.4.1880). Tuolloinkin vielä kuultiin todistajia, mutta esitettiin myös syytöskirja, jonka mukaan Zimmermannin murhaan olivat olleet osallisina ravintolanpitäjä Holmberg, kauppias Keinänen ja puhvettipiika Sofia Huovinen. Ruumiin poiskuljettamiseen ja piilottamiseen osallistui kolme miestä, neljä kaupunkilaista oli salannut tietoa ja kaksi todistajaa tehnyt väärän valan. (Savo 21.5.1880, Tapio 22.5.1880)

Nyt alkoi siis vasta varsinainen oikeudenkäynti, joka päättyi heinäkuun alussa (Savo 11.6.1880, Tapio 12.6.1880, Savo 9.7.1880, Tapio 10.7.1880). Kuun lopussa Holmberg tuomittiin "osallisuudesta Zimmermannin rääkkäämiseen ilman tappamisen aikomuksetta kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen" sekä maksamaan korvauksia.(Savo 30.7.1880, Tapio 31.7.1880). Hovioikeus sai eteensä vuoden lopussa 680 arkkia asiakirjoja (Savo 3.12.1880).

Kirje Kuopiosta. Helmik. 16 p. Viimeisten vuosien kuluessa on kaupunkimme suuressa määrässä ollut koko maan huomion alaisena. Aikoja on löytynyt, jolloin Zimmermannin murhajuttu oli jokaisen keskusteluaineena, ylhäisen ja alhaisen, etäällä ja lähellä. Jokainen on käyttänyt järkensä terävyyttä selvittääksensä asian todellista laitaa, oikeus on vuosien kuluessa pitänyt tutkintoja ja kuulustellut noin kuusisataa vierasta miestä ja jo jutussa tehnyt päätöksensäkin, mutta asian oikea laita on yhä vielä salaisuudessa. — Tämä himmeä asia kuuluu niiden joukkoon, jotka vasta aikojen kuluessa selvenevät. Uutisten puutteessa tällä alalla on yleisön huomio hetkeksi siitä luopunut; odotetaan ainoastaan mitä Viipurin hovioikus jutussa määrännee. Sieltä kerrotaan, että kuuluisa vierasmies Airaksinen on ollut kuulusteltavana itse hovioikeuden istunnossa — hovioikeuksien oikeudenkäyntijärjestyksessä tosin harvoin nähty tapahtuma. — Tarkoituksemme ei ole nyt esitellä mitään luuloja tässä ikävässä asiassa, jonka oikea selvitys on arvaamattoman tulevaisuuden. Mieleemme johtuu ainoastaan ne seuraukset, mitkä jutussa ilmi tulleet kohdat ovat saattaneet itse kaupungillemme. Sekä yksityisesti että julkisestikin on lausuttu, että Kuopion kaupunki on „mädäntynyt yhteiskunta". Se kyllin lukuisa yleisö, joka on kaupungistamme antanut tämän syvästi moittivan lauseen, noudattaa tämänkaltaista mielipidettä ei itse tapahtuman tähden, sillä tapaturmia ja murhia tapahtuu kaikkialla — vaan sen omituisen seikan tähden, ett'ei asiaa voida saada selville ja sen tumman kuvaelman tähden, minkä asiakirjat antavat täkäläisestä kansaelämästä. Monasti ovat nämät mielipiteet astuneet julkisuuteen, mutta ylen harvoin ovat ne meikäläisten puolelta herättäneet mitään vastinetta. Me olisimme kuitenkin velkapäät sekä omalle itsellemme että suurelle yleisölle selvittämään asian oikeata kantaa ja jos Kuopion yhteiskunta tosin on niin mädäntynyt kuin sanotaan. Hiljaisuus tässä kohden voi muukalaisten mielestä näyttää myöntämiseltä.  (Kuopion Sanomat 17.2.1881)

Hovioikeus vahvisti Holmbergin vankeustuomion, mutta vapautti muut osallisuudesta syytetyt todisteiden puutteessa (Savo 19.4.1881). Päätös ei olennaisesti muuttunut Senaatin oikeusosastossa (Kuopion Sanomat 23.1.1882)

Zimmermannin juttu (4/5)

Jo "surkean-kuuluisa" Zimmermannin kuoleman selvittely jatkui Kuopiossa 17.1.1879 (Savo 17.1.1979, Tapio 18.1.1879). Tammikuun kolmen päivän istuntojen jälkeen todistajien lukumäärä oli ylittänyt neljä sataa, mutta mitään hyödyllistä ei selvinnyt (Tapio 22.1.1879, Savo 24.1.1879). Helmikuun alun istunnon jälkeen Tapioon toimitettiin aiempaa yksityiskohtaisempi teksti, jossa uskottiin tutkinnon lähenevän loppuaan. Vielä oli kuitenkin joukko todistajia, jotka eivät olleet saapuneet paikalle (Tapio 5.2.1879, Savo 7.2.1879, Tapio 8.2.1879).

Jälleen pidettiin noin kuukauden tauko ja aloitettiin taas saavuttamatta ilmeistä läpimurtoa (Tapio 22.2.1879, Savo 28.2.1879, Tapio 1.3.1879, Tapio 5.3.1879, Savo 7.3.1879, Tapio 8.3.1879). Parin viikon tauon jälkeen jatkettiin samaan tapaan (Tapio 19.3.1879, Tapio 22.3.1879, Tapio 26.3.1879, Savo 28.3.1879, Tapio 29.3.1879, Tapio 2.4.1879, Tapio 5.4.1879, Tapio 9.4.1879). Savon toimittaja ajatteli jutun näyttävän "vihdoinkin lähenevän päättymistänsä", kun uusia todistajia ei enää ollut jonoksi asti (Savo 10.4.1879). Istunnot eivät kuitenkaan heti loppuneet (Tapio 30.4.1879, Savo 2.5.1879, Tapio 17.5.1879, Tapio 21.5.1879, Savo 23.5.1879, Tapio 11.6.1879, Savo 13.6.1879).  

Vasta heinäkuun alussa saatiin kiinni viranomaisten kaikin keinoin hakema Erik August Särkioja, jonka uskotiin olleen tarjoilijana Holmbergin ravintolassa Zimmermannin viimeisenä iltana (Savo 1.7.1879, Tapio 2.7.1879, Tapio 16.7.1879). 

Särkioja kertoi kerjuumatkallansa toissa vuonna myöskin olleensa Kuopiossa ja jonkun aikaa syksyllä Holmberg'in palveluksessa, josta hän kuitenkin pienten varkauksien tähden tuli pois, jolloin hän ensin meni Leppävirroille ja sieltä sitten Suonenjoelle. Täällä oli hän, ollessaan kyytipoikana Toholahden kestikievarissa, Rautalammin kirkolla ensi kerran kuullut Zimmermann'in katoamisesta puhuttavan. Holmberg'ista oli hän siis lähtenyt pois ennen kysymyksessä olevaa tapausta, josta hän muutoinkaan ei mitään tietänyt. (Savo 18.7.1879) 

16-vuotias Särkioja lähetettiin passittomana kotiseudulleen Kalajoelle, jossa hänet tunnistettiin Varjakan holhouslaitoksesta karanneeksi. Tässä yhteydessä nuorukainen innottui kertomaan, että "hän muutamana yönä joulukuussa 1877 oli nähnyt kauppias Keinäsen lyövän Zimmermannia otsaan, ja, Zimmermannin ruvettua apua huutamaan, Holmbergin, Ranisen ja buffettimamselin karanneen Z:n kimppuun sekä lyöneen häntä useampia kertoja mortelilla. Syyksi miksi hän ei Kuopion raastuvan-oikeudessa totta puhunut, sanoi Särkioja sen, että hän muutamalta syytöksen alaiselta henkilöltä oli muka saanut 600 m. rahaa," (Tapio 13.8.1879)

Särkioja lähetettiin tietenkin takaisin Kuopioon, jossa häntä kuultiin suljetuin ovin. Muitakin todistajia oli kuultavana, ennen kuin käsittely jälleen keskeytettiin kuukaudeksi (Tapio 16.8.1879, Tapio 20.8.1879). Tällä välillä Särkiojan luotettavuus kyseenalaistettiin Varjakan holhouslaitoksen johtajan sanomalehtikirjoituksessa:

Huomattava tässä on: miten Särkioja olis muutamissa viikoissa, ensin: ehtinyt samota Kuopioon; toiseksi: saavuttaa niinkin paljo luottamusta että hän voi tulla passariksi (kypariksi); kolmanneksi: persoonallisesti tuntea osan Kuopion kaupungin asujamista (Keinäsen, Ranisen y. m., sekä ajurit päälle kaupan); sekä neljänneksi: yön pimeydessä, Holmbergin kartanolla, voi tuntea Airaksisenkin, joka ei ollut kaupunkilainenkaan, sekä vasta tullut kaupunkiin? Tämä on suurempi edistys kuin mitä tavataan tavallisilla ihmisten lapsilla. (Savo 2.9.1879)

Tähän vastattiin samoissa lehdissä: 

Varmuudella on P. J. tietävinään että S:ja Lokakuussa oli Brahen kaupungin markkinoilla, mutta siinä on suuri erehdys, sillä usein mainittu S:ja on ollut, oman puheensa mukaan, jota myös vierailla miehillä toteen näytettiin, Ravintolan pitäjä Holmbergissa, Loka- Marras- ja Joulukuussa, käskyläisenä; jonka Holmberg myös itse oikeuden edessä myönsi. Olisi tuo lysti tietää, jos P. J. on itse nähnyt S:jan Brahen markkinoilla, yhtä selvästi kuin eräs Herra myöskin, nimeltä Jurva, oli ehkä unissa nähnyt vainaaja Zimmermannia vaasassa, kolme päivää ennen täältä löytöä, josta mainittu Jurva kiirehti luvattua palkintoa Z:n löydöstä saamaan. (Tapio 17.9.1879)

Zimmermannin juttu (3/5)

Niitä ja näitä Kuopiosta (Tapio 21.11.1878) 

Vuosi on kohta kulunut ummellensa tuosta merkillisestä miehen katoamisesta Holmbergin hotellissa. Siitä päivin on kuntamme elänyt jonkummoisessa kuohussa, jopa levottomuudessa tuon orakelimaisen kysymyksen ratkaisun odotuksessa ja saanut sen ohessa vissin maineensa kentiesi aina punanaamain maahan asti. 

Jos itse asia on tullut kuuluisaksi, niin eipä tuo olekaan mistään tavallisesta miehestäkään, sillä kumma mies tuo Zimmermanni tuntuu kuitenki olleen; kummempia retkiä kun hän lienee tuskin Mynchausikaan tehnyt kun hän viimetalvena. Joulukuun 13 p:nä katosi hän näkymättömänä henkenä Holmbergin hotellista; seuraavana päivänä nähtiin (eli oikeimmin luultiin) hänen kulkevan sivu saman hotellin; jonkun päivän kuluttua oli hän Kuopion lasaretissa ja samalla aikaa karannut pois koko seudulta, Jumala tiesi mihin; vielä jonkun päivän kuluttua nähtiin hän jo Oulun- ja samaan aikaan Vaasan-tienoilla; hiukan myöhemmin nähtiin mies jo Ruotsin manterella, josta tuli aivan varma ilmoitus Kuvernöörille että mies on paennut sinne. 

Jonkun aikaa sitte lepäiltyänsä vierailla mailla, kiiruhtaa hän jo tuohon Kuopion kymnasion kellon hukuttajaan "Kello"- eli Maljalahteen semmoisella kiireellä että, mies parka, rikkoi, hiukan kasvonsa ja päänsä kulkiessaan liukkaalla jäällä ja tuulispää vei hatun muutaman kadun kulmaan. — Näin ainaki huhut kertoivat koko viime talven ja me emme suinkaan voi aavistaakaan mistä ne alkunsa saivat. — 

Jaa, jaa sinä Z:merman, joka teit tämmöiset kummat matkat, ettäs tulit vielä kyttyrään vetäyneenä ikäänkun jostain kulista otettuna siihen Maljalahden rannalle päivänpaisteesen kasvoasi ja päätäsi mustaksi paistattelemaan niin että kentiesi valantehneet tutkiasi ja muut ihmiset ovat erehtyneet luulemaan sinulle väkivaltaa tehdyksi ja sinun niin onnettoman halvan persoonasi vuoksi on aivan viattomain ihmisten täytynyt tehdä täällä tämä kummallinen, koko vuoden kestänyt "Moskovan marssi." — 

Yhtä kummat kun sinun retkesi, ovat myöski matkakertomukset niistä olleet. Nuo noin neljäsataa kertoiliaa ovat antaneet aivan selvän kuvan vaelluksesi vaiheista Kuopiolle ja koko liki Suomen yleiseksi sivistykseksi — monjaat ainaki näistä edistyksen vaikuttajista tulee ainaki täällä pysymään kauan aikaa sangen huomattavassa muistossa. 

Mihin sinun matkustelusi vielä loppuneekaan ja mitä valaisevia kertomuksia siihen vielä lisäyntyykään, on aivan epätietoista. Vahinko vaan olisi tälle mainerikkaalle miehelle jos sattuisi vielä semmoisiaki löytymään, jotka näyttäsivät tuon rannikolla paistattelian pienen miehen kyttyrän joksiki muuksi kun juuri tuoksi Joulukuun 13 p. Holmbergista kummallisia retkiä alkaneeksi Zimmermanniksi, ja jos sattuisi ilmauntumaan niin varmoja tietäjiä jotka näyttäisivät ettei Kuopion "Alamannakassa" olisikaan koko yötä Joulukuun 13 ja 14 päiväin välillä. — "Koiramäen Aadami," joka osasi almanakan ulkoa Aapelin päivästä Sylvesterin päivään, sekä lyhemmän kyntömiehen almanakan, joutuisi varmaan sitte tämmöisestä ylihyppäyksestä ai'an laskussaan auttamattomaan pulaan. — 

Luuloja on levinnyt sekä itse Kuopiossa ja vieläki sitä enemmän muualla, että asiassa olisi rahat pelanneet jonkunlaisen näytelmän ja vieläpä tuntuu luuloja liikkuvan että oikeuden palveliatki olisivat antaneet näiden välikappalten vaikuttaa itseensä. Kukaan oikein ajatteleva ja joka itse ei ole suuri konna, ei suinkaan täällä enemmän kun muuallakaan ole ottanut semmoista korviinsakaan koska ei vähintäkään aihetta millään puolella ole semmoiseen alhaiseen tekoon ilmauntunut. Mistä semmoisia huhuja on tulvaillut, ei varmaan tiedä, vaan ne ei voine olla muuta kun, kaikkein sievimmin sanoin tuon hävyttömän roistoväen mielikuvituksista syntyneitä juoruja. — Itse asialla kaikessa surkeudessaan onki se hyvä puolensa että tämmöiselle alalle kuuluvat juorukellot tulevat ehkä tästä edes suuremmalla mallilla käyttämään tuota niin tärkeätä puhe-organiansa.

Tauonnut tutkinta jatkui uudelleen tapauksen vuosipäivänä (Tapio 14.12.1878). Istunnoissa ei selvinnyt uutta (Tapio 18.12.1878). Vuoden vaihduttua kunnioitettu kansalainen pohti tilannetta ja muun muassa kysyi "Onko vanha suomalaisista kerskattu rehellisyys tykkönään kadonnut Savon maasta? Onko sokeus päässyt niin suureksi, ettemme tiedä ja tunne, mikä väärän valan seurauksena on?" (Tapio 11.1.1879)  

Zimmermannin juttu (2/5)

Kuopio 1880-luvulla.
Karl Granit / Kuopion kulttuurihistoriallinen museo, CC BY 4.0

Kadonneiden miesten ruumiiden löydyttyä Kuopion Maljalahdesta toukokuun alussa 1878 käsittely oikeudessa alkoi tietenkin uudestaan. Rissasen kuoleman tuottamuksesta epäilty löytyi heti vangittavaksi, mutta Zimmermannin osalta käsittelystä tuli paljon pidempi (Tapio 1.6.1878, 5.6.1878). Kesäkuun puolivälissä todettiin, että tutkinto oli "kestänyt melkein taukoamatta koko viikon. Ravintolan isäntä A. Holmberg ja työmies J. Miettinen on pantu asian johdosta toistaiseksi kaupungin arestihuoneeseen." (Tapio 15.6.1878, 19.6.1878)

Kuukauden juhannustauon jälkeen käsittely jatkui ja raastuvanoikeuden salit täyttyivät "lukuisalla vierasjoukolla asianomaisista, kutsutuista ja uteliaista kuokkavieraista. Silloin alkoi taas tuo kunnassamme yhtä merkillinen kuin surullinen oikeusjuttu hyvin kätketystä ja kierrellystä murhaasiasta, joka ihmisten silmissä luullaan kuvastelevan päivän selkeänä, vaan joka kumminki koettaa kätkeytyä parhainmassaki lain valosta kaikkein pimeimpään yöhön." (Tapio 17.7.1878, 20.7.1878)

Jo tässä vaiheessa O. Dyberg ilmoitti, että "Tiedoksi ja kilpailun estämiseksi ilmoitetaan että minun kertoelmani tutkinnoista Zimmermannin kuolemasta kohta tulevat eri vihkoissa suomeksi julkaistavaksi." (Tapio 20.7.1878) Ensimmäinen osa "Kuopion raastuvan-oikeuden tutkinto Zimmermann'in murhajutusta" ilmestyi vuotta myöhemmin ja oli suomennos Otto Edvard Dybergin Helsingfors Dagbladille lähettämistä kertomuksista (Savonlinna 31.5.1879). Dybergin kiinnostusta tapaukseen ehkä lisäsi se, että Zimmermann oli äitinsä siskon Maria Sofia Tammelinin aviomiehen serkku.

Elokuun puolessa välissä "todistukset tuntuvat jotenkin sekaville ja joutuvatpa joskus todistajatki ristiriitaisauksiin". Saavutettiin kuitenkin marginaalista edistystä, kun yksi todistaja kertoi päivää ennen ruumiin löytymistä havainneensa Zimmermannin lakin "läheltä Dahlströmin sauna lankun ja lumikinoksen välistä ja että lakki näytti vasta siihen jääneen koska sen vieressä oli avian nuoria saappaanjälkiä nähtävänä, josta näyttää että ruumista lie vasta vähän ennen sen löytöä hinattu Maljalahteen ja että luvatun palkinnon himo olisi uskolliset säilyttäjät pannut liikkeelle voidakseen ansaita luvatun löytäjäisen." (Tapio 14.8.1878) Tässä vaiheessa jutussa oli kuulusteltu paria sataa todistajaa. (Tapio 17.8.1878)

Kiinnostus käsittelyyn ei ollut laantunut, kun tauon jälkeen jatkettiin 10.9.1878. Nyt kuultiin ensimmäiset todistukset metelistä ja tappelusta Holmbergin ravintolassa Zimmermannin katoamisyönä. (Tapio 11.9.1878) Silminnäkijän todistuksen perusteella "Herrat Keinänen ja Raninen, työmies Hätinen ja Sofia Huovinen saatettiin oikeuspaikalta suoraan läänin vankilaan koskaei sattunut tilaa kaupungin vankihuoneessa. Ravintolan isäntä Holmberg ja työmies Miettinen, jotka tähän asti on pidetty kaupungin arestihuon. vietiin myös läänin vankilaan." (Tapio 14.9.1878) 

Seuraavasta raportista näkyy miksi juttu koettiin erityiseksi. "Lukuisa joukko todistajia on nytki ollut tutkittavana, joista yksi puhuu sitä toinen tätä. Taaski on tullut esiin tuo ennenki tässä asiassa niin usein ilmauntuva ihmetyttävä ja inhottava seikka että todistukset ovat toisilleen kokonaan vastakkaisia. [...] Hirveältä kuuluu tämmöinen vastakohtaisuus, sillä toisella tai toisella puolella täytyy olla helvetillinen vääryys. [...] Asia näyttää niin kummalliselle ettei näytä enää voivan uskoa paljon ketään muutoin kun asianhaaroja myöten ja niitä merkkiä, mitä on huomattu pitetyissä tutkinnoissa - ne puhenevat asiassa todellisinta kieltä. (Tapio 21.9.1878)

Syytetyt yrittivät saada todistetuksi, ettei silmännäkijätodistaja ollut Zimmermannin katoamisiltana Kuopiossa, ja syyskuun lopulla todistajien kokonaismäärä oli jo 270 (Tapio 25.9.1878, 28.9.1878). Lisää todistajia oli vieläkin löydettävissä ja kuukauden tauon jälkeen käsittely jatkui lokakuun lopulla. Kutsuttujen todistajien määräksi laskettiin 360. (Tapio 23.10.1878, 30.10.1878). Silmännäkijätodistus menetti luotettavuutensa ja neljä vangittua vapautettiin (Tapio 2.11.1878, 9.11.1878). 

Venäjältä palannut konetehtaan asiamies kertoi, että suomalaiset "aina Volgalla, Astrachanissa ja Baku'ssa asti" olivat kyselleet Zimmermannin jutusta. (Tapio 13.11.1878)

Zimmermannin juttu (1/5)

Göteborgs-Posten 22.7.1878

Sanomalehteen Ahti (19. & 26.8.1880) kirjoittanut tiesi kertoa, että Kuopion raastuvanoikeudessa juuri loppuunkäsitelty Zimmermannin tapaus oli "vieläpä ulkomaillakin tullut kuulluksi, siitä on aikanaan ollut kertomuksia useissa saksalaisissa lehdissä, itse mailman suurin sanomalehti Times on katsonut sen ansaitsevan sijaa palstoissaan". Nimen Zimmermann hakeminen oikeasta yhteydestä saksalaisista sanomalehdistä osoittautui liian työlääksi, mutta huomio ulkomailla oli vahvistettavissa ruotsalaisesta sanomalehdestä.

Tapauksen julkisuus oli alkanut kuopiolaisen Tapion 22.12.1877 julkaisemalla pikku-uutisella, joka oli otsikoitu Arveluttavaksi seikaksi.

Viime viikolla torstaina kotosi herra kauppias R. Rissasen puotipalvelioista muuan nuorimies nimeltä Zimmerman niin ettei kenkään ole hänestä senperästä kuullut mitään. Kadonnut, joka oli siivo ja hiljainen luonteeltaan, oli mainittuna iltana mennyt erään tuttavansa kanssa muutamaan ravintolaan, josta kenenkään huomaamatta meni pois ja niin hävisi tielle tietymättömälle.

Kuukautta myöhemmin Kuopion lääninhallituksen etsintäkuulutus luettiin kirkossa ja poikkeuksellisesti julkaistiin myös Tapiossa 13.2.1877

Asianomaisen kaupungin fiskalin täällä tehdyn ilmoituksen mukaan ovat työmies Juhana Rissanen viime kuluneen Marraskuun 2 p:nä ja kauppakirjuri August Zimmermann edesmenneen Joulukuun 6 p:nä, molemmat tästä kaupungista, kadonneet tuntemattomiin, mitään tietoja heistä saamatta, vaikka näitä tarkimmittain on haettu; siis perään kuulutetaan mainitut Juhann Rissanen ja August Zimmermann täten Yleisesti, kehoituksella sille eli niille jotka yllämainituista henkilöistä voivat antaa jotaan asiaan kuuluvaa ilmoitusta siitä paikkakunnan ruunun palvelioille ilmoittaa, jonka oheessa ja tapauksessa että mainitut ilmoitukset voivat saatsaa näin kadonnutten löytämiseen Sata markkaa luvataan siitä palkinnoksi. Kuopion läänin kansselissa tammikuun 7 päivänä 1878.

Seuraavana päivänä alkoi sukulaistn pyynnöstä Zimmermannin osalta tutkinta Kuopion raastuvan oikeudessa. Kuulusteltavana oli yli 30 henkilöä, joiden joukossa olivat ravintolan henkilökunta ja muusikot. Käsittely jatkui useammassa istunnossa, joiden jälkeen edelleen vallitsi yhtämielisyys siitä, että Zimmermann oli lähtenyt ravintolasta toveriensa kanssa eikä katoamiseensa liittynyt väkivaltaa (Tapio 16.2.1878, 2.3.1878, 9.3.1878, 16.3.1878, 30.3.1878).

Tilanne muuttui toukokuun alussa, kun Zimmermannin ruumis löytyi Maljalahden rannalta pesuhuonen länsipuolelta. Kaikki vaatteet kalosseja myöten olivat tallella ja vainajan kellokin taskussaan. Lääkärin tutkinnossa todettiin, että paidan rintamus oli veressä ja päässä jälki tylpällä esineellä lyönnistä. Kuin sivuseikkana mainittiin se, että rannasta löytyi myös Rissasen ruumis. (Tapio 11.5.1878)

Kesäkuun jumalanpalveluksissa 1800-luvun alkaessa luetut lait

Kansalliskirjaston digitointeihin kuuluu Yhteenweto njistä kuning. asetuxista, plakateista, kirjoituxista ja päätöxistä, iotka sarnastoleista pitä kirkoisa, osittain ylitze koko waldakunnan, ja osittain erinomaisisa paikkakunnisa ylösluettaman, ynnä tiedon kansa, millä ajalla wuodesta, njin myös paikkakunnasa, josa ylöslukeminen kustakin asetuxesta tapahtuman pitä. Hänen kuning. maj:tins armollisimman käskyn jälken kokoonpandu ja präntistä ulosannettu (1800). Tästä siis selviää ikivihreät tekstit, joita papit joutuivat toistuvasti lukemaan ja seurakuntalaiset kuuntelemaan. Kaiken muun kuulutettavan ohella.

Lokakuussa 1723 annettu asetus Trakunain ja Sotamiehen Munderingein visiteramisesta Rusthållarein ja Ruotuin tykönä luettiin kokonaan, joten rusthollareilla ja ruotuihin jaetuilla talollisilla piti olla selvät sävelet varustusvelvollisuuksistaan. 

Lokakuussa 1723 annettu Uudistettu Asetus ja Käsky, jonga jälken kaikkein oikeutta hakevaisten tule heitäns kuuliaisesti käyttä, ennen kuin he rohkenevat, anomuxellans Kuning:sen Maj:tin tygö tulla pyrki lopettamaan alamaisten valitus- ja anomusmatkat Tukholmaan. Piti ensin käydä läpi muut keinot eli maaherrat, tuomioistuimet, kollegiumit ja konsistorit.

Vuoden 1734 laista luettiin Pahanteon kaaresta pykälät 1 & 2 luvusta "Pilkasta Jumalata vastan, ja luopumuxesta sijtä puhtasta Evangeliumin opista", 2. pykälä luvusta "Taikauxesta" sekä pykälät 1-8  luvusta "Kirouxista ja Sabbatin rikoxesta".

Ennen juhannusta oli olennaista muistaa eli täten myös lukea helmikuussa 1773 Uudistettu Kieldo Kirkkoin lehdittämistä ja Lehtimajain rakendamista vastan, jonka aiempi versio oli annettu joulukuussa 1734. Syynä ei ollut koettu pakanallisuus vaan se, että "Lehtimetsät turhaan kaunistuxeen raiskataan ja tuhlataan". Puiden polttoa juhannuskokoissa ei ilmeisesti koskaan valtakunnallisesti kielletty tai ainakaan en sellaista tietoa löytänyt kirjoittaessani katsauksen Joitakin täydennyksiä juhannuskokkojen historiaan. 

Vuoden 1800 tienoilla kolmas rukouspäivä osui tyypillisesti kesäkuulle. Silloin luettiin vuonna 1746 annettu Asetus, Nijden rangaistuxesta, jotka luvattomasti avavat toisten Lähetyskirjoja, ja niistä ulosottawat rahaa, Banko-Sedeleitä, eli muita rahan vertaisia.

Meren rantojen seurakunnissa toukokuussa piti lisäksi lukea lokakuussa 1730 kuninkaan antama Protektoriali Dykerin eli Sukeldamisen Osanottaille ja heidän Palvelioillens, marraskuun 1734 asetus Dykeristä sekä asetuksesta viisi vuotta myöhemmin annettu selitys.