Roikkuvaa vuodelta 2011

Maanantaina mainitsin Agricolassa vastausta vaille jääneen kysymyksen (*) ja avaamattoman gradun. Työviikon aikana asiantila ei muuttunut ja muutakin roikkuvaa riittää. Ja lisää on löytynyt blogiarkeologiassani.

Helmikuussa 2011 noteraasin omituisen mömmön museosivustolla. Yhteysosoitteisiin lähettämääni viesteihin ei koskaan tullut vastausta ja sama mömmö on museilaboratoriet-sivustolla edelleen. Sivuston kehittymistä on ulkoisella arvioinnilla mahdotonta tehdä. Mistä tulikin mieleeni oheinen Twitter-keskustelu.

Elokuussa 2011 mäkätin siitä, ettei Suomen turismisivuissa ole mitään siirtolaisten jälkeläisiä houkuttelevaa. Sittemmin naapurimaassamme on tuotettu TV-sarja Allt för Sverige, jossa kauniissa kesäisessä Ruotsissa etsittiin kontaktia esivanhempien maahan. Wikipediasivun perusteella ohjelma saatiin myytyä Amerikkaankin.

VisitSweden-sivuston Heritage-teksti ei ole tip-top, mutta on yritetty. Alareunassa luvataan jopa opasbrosyyrin lähetystä. Tekisi tosin sähköisenä vielä positiivisemman vaikutuksen

Samaan aikaan Suomessa? VisitFinland-sivuilla saa nollatuloksen hauilla genealogy ja ancestry. Ilmeisesti halutaan esiintyä tulevaisuuden maana. (Archive tuotti yhden tuloksen. Joulupukin toimiston.)

Syyskuussa 2011 heitin ilmaan kysymyksen kirjoittajasta John Jackol. Ei ole löytynyt lisätietoa.

Eikä myöskään marraskuussa 2011 esittelemääni suomalaissyntyisen metsänvartija Rheimannin suorittamaan salamurhaan vuoden 1843 paikkeilla Pietarissa.

(*) Agricolassahan on aiemminkin  jäänyt kysymyksiäni vastausta vaille. Ainakin

• Sapatinpitäjät 1554? (19.3.2010) 
• Rahasta avioliiton kautta suomalaiseksi - vuonna 1920 (21.6.2011) 
• Kolehmainen olisi halunnut edustaa Amerikkaa olympialaisissa? (21.06.2011)

Toukokuun keskiosaa

15.5.

• Digitaalisen maailman historiankirjoitus aloitettu 1600-luvun kirjasensuurilla. Kirjoittajana @JPvE  
• Kuriositeettikabinetin numero 1/2013 ilmestynyt. Esittelyssä museoita ja niiden näyttelyitä.

16.5.

• Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistossa osa graduista lukkojen takana. Parempi tämäkin kuin Turun tilanne?
• Suomen sukuhistoriallinen yhdistys ry sai Uudenmaan kulttuurirahastolta 5000eur Tuomiokirjatietokannan toteuttamiseen ja koostamiseen! 
• "Viipuri - postikortteja 1900-luvun alkupuolelta" "copyright: Lahden kaupunginmuseon kuva-arkisto" Just, joo.
• Oliko Macbeth suomalainen? 180 vuotta Shakespearea suomeksi

18.5.

• Kartat ovat kivoja. Sellaisella voi ymmärtää esim. sen, etteivät muinaisjäännökset ole tasaisesti jakautuneita.

• Minusta järjetöntä, että kohteen nimessä kylännimi, jonka alueella kyseinen kohde EI ole. … Mutta @museovirasto tietää.
• Kokemäen Villiön kylän koordinaatit aivan päin honkia. Mihin tässä maassa enää voi luottaa, @Museovirasto?

19.5.

• Joku oli unohtanut kynänsä kirjan väliin. 1700-luvulla.
• Harvoin Helluntai tähätöin, Mittumaaria jyvätöin. #helluntaisanonta #aito

20.5.

• Palaute @museovirasto'lle rekisteriportaalin Villiön sijainnista poiki vastauksen, jossa puhutaan Villilän kylästä. I'm so impressed...
• Fenno-Ugrica Digitization Project:"..main concern that great majority of potential copyright holders cannot be found" 
• Kadonneet kirjaintyypit: "Väitöskirjaksi se on harvinaisen selkeästi jäsennelty ja ymmärrettävästi kirjoitettu"
• Kutsu muistelemaan Vekaranjärveä. Vain linkki FB-sivulle puuttuu.
• "I have heard it said that the Germans eat ants. Finlanders relish penny candles." [Uutisissa puhetta hyönteisten syömisestä.]
• Maaginen ajattelu -5min. Keski-ikäisiä naisia ja yksi ponihäntäpoika. Pienehkö ryhmä luentokurssiksi.
• Luennoitsija _olisi_ voinut testata verkkovideon esityksen 20min tauolla. Mutta ei. Eikä ääntä sitten tule.

21.5.

• Mundaneum: A Proto-Internet Made of Index Cards
• Ajattelin käydä tarkistamassa Särkänniemen Koiramäen ennen @museoidenyo'tä. Mutta 37 euroa aikamoinen hinta kun en nauti "huvi"laitteista.
• Lahden museoiden kuva-arkistolla ei enää tekijänoikeusväitettä skannattuihin postikortteihin. Mäkättämisellä tulosta!
• Ateneum @ Google Art via Yle

22.5.

• Työmatkan ilona paneelikeskustelu popularistisesta historiankirjoituksesta. Henkilökeskeisyys a ja o. (16th May 2013)
• Ja sitten kahvitauon verran aikaa täydentää maanantain luennon reflektiotehtävä lähetyskuntoon.
• Ensi viikolla alkavaan arkeologian verkkokurssiin virittäydytään kuuntelemalla kaivauksen ääniä. Innovatiivista! [Kurssi kylläkin alkaa vasta 3.6.2013, di-ootti] 
• Do You Really Want to Know What’s in Your Genome?  
• Spostilaatikkoon tuli mielenkiintoinen luentoinfo, mutta kun ei ole vastaavaa tietoa millään verkkosivulla niin mites moista levittää?
• Väitös: ”Kuvien maaseutu – Maaseutumaisemakuvaston luomat mielikuvat suomalaisesta maaseutukulttuurista”
• Poetry Makes Nothing Happen: Thoughts on Ai Weiwei from the Indianapolis Museum of Art by John Green
• Pomonpomonpomon kanssa osastokahvikeskustelun aiheena @HardcoreHistory . Ihmisissä on erilaisia puolia.

23.5.

• .@raevaara : "museoiden ja tiedekeskusten unohtaminen tieteen yleistajuistamisen areenoina on huono juttu" 
• "Mutta missä mielessä kulttuurinen artefakti tai immateriaalinen idea on tekijänsä omaisuutta?" + tekijänoikeudesta

 24.5.

• Arkistolaitos digitoinut ajankohtaista: Ylioppilastutkinnon koetehtävät 1874-1920 (Db:1). Tullee tiedote/mainoskin?
• Jukka Vahti sai berliiniläisestä museosta ajatuksia ajasta. 
• Britit ovat alkaneet kerätä maksuja arkistoissa valokuvaamisesta. Onneksi Suomessa ei koskaan seurata ulkomaiden m... 
• Kemppinen: "nykykielemme venäläiset, suomalaiset ja ruotsalaiset ovat kaikessa olennaisessa samaa sakkia"  
• Laaja kirjadigitointi? "Kuka, miten ja millä rahalla, on vain Suomessa täysin auki"
• Samassa brittiläisessä arkistoyksikössä Churchillin ja Stalinin kännäystä ja mietintää sodanjulistuksesta Suomelle.

Peruskoulun historia 1, katselmointi (2/2)

Viidennen luokan koulukirjani loppuosio alkaa viemällä Suomen esihistoria jääkaudesta  rautakauteen yhdellä aukeamalla.  Vaikka kyseessä on pitkä ajanjakso, jonka aikana muuttui paljon, vaikutelma elämästä on paikallaan pysyvä ahertaminen. Ei muuttoliikkeitä, ei yhteyksiä ulkomaailmaan.

Iloisesti yllätyin, kun saamelaisten historia (alusta nykypäivään) oli saanut kokonaisen aukeaman. Sijoituksesta esihistorian ja historiallisen ajan välissä voi vetää nurjiakin johtopäätöksiä, mutta päällisin puolin teksti on asiallinen sisältäen myös faktan "Uudella ajalla myös poronhoito alkoi tulla tärkeäksi elinkeinoksi", jonka opin oikeasti vasta viime vuotisen Oulun reissun yhteydessä maakunta-arkiston näyttelyyn tutustuessani. Olin luullut poronhoidon olleen paljon vanhempi perinne.

Kolmannella aukeamalla alkaa porukka liikkua niin, ettei perässä pysy. "Tänne muutti väkeä muualta ja he toivat mukanaan uusia elintapoja sekä parempia aseita ja käyttöesineitä kehittyneemmistä maista. Mutta myös täältä muutti väkeä muualle. Suomessa asuvat olivat siis vain osa siitä kansojen merestä, joka asutti Euroopan pohjoisosia." Aika hienosti sanottu!

Neljännellä aukeamalla eletään myyttien maailmassa, jossa "Vartiotulet palavat mutta hieman liian myöhään. Viikingit ovat päässeet osittain yllättämään kylän ja onnistuneet tunkeutumaan esilinnaan." Oppilaita ohjeistetaan katsomaan tarkkaan piirroskuvan aseita ja varustuksia...

 Ja seuraavalla sivulla

Kysymyksiä:
Oliko tarkoitus rohkaista lähdekritiikkiin vai opettaa
... että viikingit tekivät hyökkäyksiä Suomessa ja
... että viikingit käyttivät sarvikypäriä ja
... että viikingit olivat niin rikkaita, että värjäsivät laivansa purjeet Euroopan kalleimmalla väriaineella?

Jäin miettimään näitä niin kauan, ettei jäänyt aikaa lukea loppusivuja.

Peruskoulun historia 1, katselmointi (1/2)

Kai R. Lehtosen ja Veikko Huttusen Peruskoulun historia 1 (1971, painos 1981) on kulunut käsissäni lukuvuonna 1982-83, mutta ei kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen tuntunut ollenkaan tutulta. Ensimmäinen reaktioni oli, että "tässä on ihan h*lvetisti tekstiä", mutta tallessa ei enää ole muita 5. luokan kirjoja, joihin verrata.

Kirjan rakenne on silmissäni kolmijakoinen. Alun johdantokurssissa määritellään historia ja yritetään ottaa siitä otetta kuvailemalla elämää "sata vuotta" sitten tai "kun isovanhemmat elivät". Sitten loikataan aikaan "sata tuhatta vuotta sitten" ja kahden sivun jälkeen aloitetaan klassinen sivilisaatioiden historia Babyloniasta Egyptin kautta Kreikkaan ja Roomaan. Rooman tuhon jälkeen on aika aloittaa kolmas osa, jossa hypätään Suomen jääkaudelle ja tullaan lopuksi Suomen melko yleis-eurooppalaiseksi kuvattuun keskiaikaan. Ei mikään kevyt katsaus historian opintojen aluksi.

Johdantokurssin materiaalissa oli paljon viehättävää. Ensimmäisellä sivulla oppilaita innostetaan lukemaan "historiallisia romaaneja, muistelmia, kuvateoksia ja muita historiateoksia" sekä katselemaan "vanhoja esineitä, taloja tai linnoja" ja kuvittelemaan "millä tavoin niiden käyttäjät ovat eläneet". Liikkuvaa kuvaakaan ei väheksytä, sillä "kuvaruudun tai valkokankaan komeat kuninkaat ja kuningattaret, purjelaivat partaisine merirosvoineen tai rääsyiset kerjäläiset antavat tilaisuuden elää hetken menneisyydessä".

Seuraavalla aukeamalla kehoitetaan haastattelemaan vanhempia ihmisiä ja huomaamaan kertomusten välisiä eroja. "Oikea historiantutkija harjoittaa kriittistä eli arvostelevaa ja tietoja punnitsevaa tutkimustapaa. Samoin hän joutuu tekemään lukiessaan kirjallisia lähteitä tai tutkiessaan vanhoja esineitä; nehän voivat olla väärennettyjäkin tai muuten epäaitoja." Nuo lauseet eivät olleet saaneet huomiokynäni väriä osakseen, joten niiden merkityksellisyys on todennäköisesti jäänyt ymmärtämättä.

Ja sitten, ennen entiseen aikaan siirtymistä, toteamus, että pienelle tytölle tai pojalle on intiaaneja ja linnanneitoja helpompaa tutkia "oman sukusi ja kotitalosi historiaa tai ehkä koko kotiseutusi menneisyyttä". Siitä vaan, ilman akateemista tutkintoa! Amatööritutkijoihin tuskastuneet voivat osoittaa syyttävän sormensa koululaitokseen?

Entisen ajan agraariyhteiskunnan kuvaus ilman vuosilukuja on tietenkin yleistävä, alusta lähtien. Aikuisen silmin rinnastukset nykyaikaan tuntuvat kuitenkin järkevältä tavalta luoda historiatietoisuutta. Olen suurella hartaudella alleviivannut eri väreillä sekä lisännyt kuviin ja marginaaleihin sanastoa eli ilmeisesti olen ottanut opiskelun melko tosissani. (Joillakin ala-asteen tunneilla luin ihan muuta kuin koulukirjoja ja pari kertaa kärähdinkin.) Eikä silmäilemällä vastaan tulekaan vieraan näköistä tietoa, joten tämä sisältö on voinutkin painua kerralla muistiin?

Kuvituksena Pekka Halosen maalaus lukevista lapsista (Wikimedia via Google Art via Emma)

Liikavarpaasta irronutta

Amerikkalainen suomen kielen opiskelija ihmetteli äsken Twitterissä sanaa liikavarvas ja lähes automaattisesti syötin sen sanomalehtikirjastoon. Montakohan potilasta on Rauman lehdessä 29.10.1887 mainostanut "Liikavarpaiden operatööri Tukholmasta" päässyt kaupungissa hoitamaan?

Google Books -haku näytti palan Kaisa Häkkisen kirjasta Mistä sanat tulevat: suomalaista etymologiaa (1990). Sen mukaan

Sanassa liikavarvas on alkuosa mukaelmaa ruotsin samaa merkitsevästä yhdyssanasta liktorn tai liktä (lik 'ruumis, torn 'oka, piikki', ta 'varvas') (ibid.). 

Liikavarpaat syntyvät kenkien hankauksesta. Kenkiä ei jokaisella ennen vanhaan ollut, joten luulisi kyseessä olevan suhteellisen tuoreen elintasovaivan. Lönnrotin Suomalaisen talonpojan koti=lääkäri ei sitä mainitse. Mutta Erkki Itkosen ja Ulla-Maija Kulosen kirjasta Suomen sanojen alkuperä: etymologinen sanakirja Google Books vilauttaa tiedon, että sanan olisi Lönnrot maininnut 1886. Jos tulkitsin lyhenteen oikein.

Sanomalehdissä varhaisimmat suomenkieliset maininnat ovat vuonna 1873, jolloin Sanomia Turusta julkaisi kaupungin haavalääkärin Karl O. Noreliuksen ilmoituksen, jonka jälkihuomautuksessa todetaan mahdollisuus liikavarpaiden leikkaukseen.

Hieman erikoisemmassa yhteydessä sana on Tapion ilmoituksessa 15.12.1877.

P.S. Niin, ostin alkuviikosta elämäni ensimmäiset liikavarvaslaastarit.

Adam Viskari

Olen selaillut Jac Ahrenbergin (1847-1914) muistelmia Människor som jag känt : personliga minnen, utdrag ur bref och anteckningar. Kaikista teksteistä hienoin on mielestäni ensimmäinen: Adam Viskari. Siinä Ahrenberg kertoo lämpimästi ja elävästi Viipurin saaristossa sijainneen lapsuudenkotinsa Vainikan apumiehestä, josta en tohdi käyttää sanaa renki.

Ahrenbergin kuvauksessa Viskari oli vähäsanainen, juopotteleva ja paljon sylkevä, mutta ilmiselvästi pienen pojan paras ystävä. Ajan ruokaopin mukaan lapsien piti syödä kevyesti aamulla, mutta Viskari pelasti Jacobin nälältä:

När min knappa frukost i hemmet var slut, gick jag till statarestugan, satte mig på bänken invid honom, och gubben stoppade i mig strömming, halstrad braxen, hålkaka och kalja, allt medan han muttrade om herrskapets oförstånd. Barn skulle få äta när de ville, det var hans teori, en teori som i hög grad tilltalade mig. Kom vid denna dejeuner någon misstänkt person in, som ansågs löpa med limstången, tog Ukko mig varligt om nacken och gömde mig under bordet mellan sina ben. När faran var öfver, drogs jag åter fram — åt än mer och mådde godt.

Viskarilla oli myös merkitystä laajemmin, hän oli kansanparantaja, jonka luokse tultiin Ahrenbergin muistelmien mukaan Lappeenrannasta ja Haminasta asti. Viskari oli nuorempana itse käynyt Jacobille kertomansa mukaan Amsterdamissa ja hänen muotokuvansa matkusti Dresdeniin asti, jossa Ahrenberg sen hämmästykseen näki taidenäyttelyssä nimikkeellä "Der Zauberkerl von Rasalaks". Mielelläni esittelisin sen tässä, mutta voin tarjota vain saman saksalaisen taiteilijan Bernhard Reinholdin vuonna 1872 maalaman muotokuvan Ahrenbergin isästä Carl Wilhelm Ahrenberg. (Taulun mv-valokuva Daniel Nyblin.)

Jälkeenpäin Ahrenberg arvelee, että Viskari ei ollut sukunimi vaan muunnos kalastajasta eli sanasta fiskare. Henkikirjassa 1855 Vainikassa on kaksi Adamia: loinen Adam Porka ja muonatorppari Adam Wiskas. Jälkimmäinen myös henkikirjassa 1860. Tilattomien rippikirjassa 1851-1865 hänellä on selvemmin sukunimi Viskars, patronyymi Pettersson, syntymävuosi 1798 ja vaimo Anna Kyckling s. 1810. Näillä tiedoilla Hiskistä löytyy Viipurin maaseurakunnasta lapset Michael (s. 9.10.1844), Jonas ja Helena (s. 17.8.1848), Helena (s. 3.9.1851). Kastetietojen mukaan perhe asui Rasalahdessa, jossa sekä Adam että Anna olivat asuneet myös avioituessaan 22.12.1839. Katiha-hapuilulla selviää, että Adam kuoli 2.1.1879 ja Anna 26.12.1882. Hiskin litteroinnissa Viipurin maaseurakunnan Merijoen kylässä on 19.5.1798 syntynyt Adam, jonka isä "t. Peter Virkari". Sopii rippikirjan syntymävuoteen, mutta jätän todistusketjun rakentamatta.

Kultakuumetta ja Vinkkeliä

Latailin äskettäin Ylen Areenasta radio-ohjelmia kuunneltavaksi ja ilokseni mp3-tiedostojen nimiin oli ilmaantunut ohjelman nimi ja esityspäivä entisen kryptisen merkkijonon sijaan. Vielä kun saisi jakson otsikon metatietoihin...

Varsinaisten historiasarjojen ulkopuolelta eniten ajatuksia herätti Kultakuumeen jakso Kebab-Kalevala. Sen esittely alkaa toteamuksella

Unohtakaa kansanperinnekokoelmat, arjen kulttuurihistoriaa käsittelevät opaskirjaset ja tv-sarjat. Paras paikka kurkistaa suomalaiseen arkeen on YouTube.

Oli hupaa kuunnella kun verorahoin maksettu toimittaja ihaili ITE-toimittajia, joiden pystyyn polkaisemat YouTube-kanavat ovat keränneet hämmästyttävän suuria katsomismääriä. Olen vasta äskettäin herännyt siihen, että yksityisihmisten videoiden joukossa on viihdyttävää sisältöä, enkä arvannut, että suomalaisillakin on yleisöä. Ovat ikäänkuin nykyaikaisia runojen laulajia, joiden ei enää tarvitse kiertää tuvasta tupaan.

Mieleeni tuli kevään Anna salonki, jossa mietittiin kansanperinteen keräyksen historiaa ja nykyisten kirjoituskeräysten rajoitteita. Niihin vastaavat kirjoitusmieliset ja aiheet ovat ylhäältä annettuja. Omatoiminen dokumentointi - oli se sitten perinteistä päiväkirjaa, blogia tai verkkovideota - on ehkä hankalammin hyödynnettävää, mutta mahdollisesti tuo esiin aiheita, joita tutkijat eivät älyä kysyä. Jäävätkö kyseiset aineistot tulevien kansantieteilijöiden tai historioitsijoiden käyttöön, on toinen asia. (SKS:n upeassa blogissa ilmestyi tänä aamuna Juha Nirkon teksti keräysten teknisistä haasteista.)

Toisesta asiasta puheenollen. Ylen tiedeohjelma Vinkkelissä on "Hygienian kulttuurihistoria" -sarjassa tehty pistoja menneeseen ja kysytty, millaisia tapoja ja asenteita liitämme hygieniakäyttäytymiseemme.

• Osassa 1 "käsittelyssä myös nykyajalta tuttu kammotus, päätäi!"
• Osassa 2 on aiheena haju ja puhtaus ja haastateltavana Heikki S. Vuorinen
• Osassa x kysytään "Millaista kulttuurihistoriaa karvojen ajamiseen ja ajatuksiin ruumiillisesta kauneudesta tai puhtaudesta liittyy?" 
• Osassa 2 (!) kysytään "Miksi pölyjen metsästäminen on ollut niin oleellinen osa 1900-luvun kodinsiivousta?"
• Osassa 5 "Melun vaikutuksista ja ääniympäristön muutoksista kertoi historioitsija, Helsingin yliopiston dosentti Outi Ampuja" 

 Esimerkin pölyjen metsästyksestä tarjosi Nordiska museet Flickr-tilillään.

Kirkkovarkaiden kohtalo

Turkulainen Simon Simonsson lähti vuoden 1623 paikkeilla Ruotsin puolelle. Hän oli tiilentekijän palveluksessa vuoden, kolme vuotta Nyköpingissä ja vuoden toimettomana. Marraskuun 17. päivä 1628 hän oli Tukholmassa oikeuden edessä seuranaan Peder Eskilsson, jonka syntymäpitäjä oli Peite (Pöytyä?), ja Lohjalla syntynyt Jacob Jacobsson.

Simon ja Peder oli jo tuomittu Nyköpingissä varkaudesta Bredan kirkossa, jonne olivat päässeet sisään ikkunasta ryömimällä. Kirkosta he olivat saaneet saaliikseen 6 taalaria rahaa, hopeisen vyön, hopeisen tuopin ja neljä lusikkaa. Miehet olivat yrittäneet pyrkiä pohjoiseen, mutta jääneet kiinni väärennetystä matkapassista. Tavarat oli löydetty miesten hallusta, joten rikostutkinta oli yksinkertainen ja yksiselitteinen.

Jacob oli vankina Tukholmassa Stäketillä tekemästään kirkkovarkaudesta, jossa oli ottanut haltuunsa alttarivaatteen, tinapullon ja verhon. Nyt häntä syytettiin yhdessä Pederin kanssa keskikesällä tehdystä iskusta Österhanningen kirkkoon, josta oli hävinnyt 100 taalaria pieninä kolikkoina, 30 taalaria kuparirahana ja 70 luotia hopeaa. Hopean he olivat myyneet raumalaiselle porvarille ja jakaneet sitten saaliin keskenään. Peder lähetti osan vaimonsa ja kahden lapsensa mukana Suomeen.

Simon liittyi asiaan siten, että 8 päivää varkauden jälkeen hän oli tavannut Pederin Södermalmilla ja pyytänyt velan takaisin maksua. Peder vei Simonin peninkulman päähän Tukholmasta. Sinne, metsän mäkeen, hän oli haudannut rahojaan ja antoi Simonin pyytämän summan. Kun Simon oli kysynyt rahojen alkuperää oli Peder suoraan sanonut olleensa Jacobin kanssa Österhanningen kirkossa varkaissa. Rahaa olivat miehet ottaneet mukaansa niin paljon kuin jaksoivat kantaa.

Oikeus ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin tuomita kaikki kolme kuolemaan. Yhden pöytäkirjaversion mukaan Simonille tarjottiin pelkän korvan menetystä, jos hän ryhtyisi pyöveliksi. Mutta hovioikeuden päätöksessä 11.12.1623 Simonille määrättiin kuolemantuomion korvikkeeksi varastamansa tavaran arvon korvaus, sakkona sama summa kolminkertaisena sekä kirkonrangaistus. Todennäköisesti hän ei tähän pystynyt ja lienee sama kuin Turun "Quistala"n kylässä syntynyt vanki Simon Simonsson, joka 7.2.1629 ryhtyi "skarnfogde"ksi. Hän vannoi uskollisuuden valan kaupungille ja jos joskus karkaisi, tultaisiin mestaamaan.

Elämänsä sai siis säilyttää toisin kuin toverinsa. Milloin lienee Pederin vaimo kuullut miehensä kohtalosta ja saiko hän pitää varastetut lusikat omanaan?

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVII 1628 (1998) s. 146-148, 291-292
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVIII 1629. (2000) s. 130
Kuva 1600-luvun skandinaavisesta riippulukosta Walters Art Museum, Wikimedia.

Naisten työvelvollisuudesta kysymys

Hakusanalla Pori SA-kuvista tuli esiin useita tehdasotoksia, joissa naiset tekivät töitä koneiden äärellä. Esimerkkinä yllä kuva 92525 Rosenlew OY:stä. Lieneekö osa työvelvollisia? Kyseinen teema tuli mieleeni mummojeni poismenon yhteydessä. Toinen mummoistani oli maatalosta eikä hänen olisi periaatteessa pitänyt edes joutua lottakomennukselle kotipitäjän ulkopuolelle. Toista mummoa ei oman kertomuksensa mukaan äiti päästänyt lottakomennukselle. Pienistä vihjeistä päätellen hänet määrättiin (?) lähikaupunkiin töihin, mutta itse hän ei asiaa koskaan maininnut.

Googlaten löytynyt muistelma (jonka tietoja en laittanut ylös, hyi!) antaa ymmärtää, että asiassa oli mieleenpainuvia puolia.

Yksi päivä siinä poliisihommassa oli hankala, kun jouduin olemaan yhdellä suurella koululla ovimiehenä. Siellä oli naisten työvelvollisuus kutsunnat ja naisia oli suuressa salissa ainakin 1000 sinne kutsuttuna. Minun olisi pitänyt päästää niitä naisia aina 10 kerrallaan sisälle toimistoon, mutta niitä ryntäsi välistä 20:kin ja minä pelkäsin saavani siitä moitteita. Jouduin olemaan siinä hommassa koko sen päivän ja seuraavana päivänä oli sitten joku toinen. 

Voisiko mummoni työn laadusta päästä asiakirjojen avulla selville? Arkistolaitoksen Portin teemassa Talvi- ja jatkosodan henkilöhistorialliset lähteet on kaikenlaista, mutta työvelvollisuus mainittu vain miesten kohdalla, mistä syntyy vaikutelma, ettei naisilla moista olisi ollutkaan. Palautteeseeni Tomi Ahoranta vastasi

Täällä säilytettävässä Naisten Työvalmiusliiton arkistossa on tietoa vapaaehtoisesta työpalvelusta, mutta ehkä työvelvollisina palvelleita naisia koskevia tietoja kannattaisi etsiä myös heidän kotikuntansa arkistosta? Kunnalliset työvelvollisuuslautakunnat käsittelivät yksilötason työvelvollisuuskysymyksiä ja olen Tampereen osalta saanut joskus kaupunginarkistosta tiedon, että lautakunnan arkisto on näissä asioissa tutustuminen arvoinen (ainakin miesten osalta).  

Ei siis varmaa eikä valmista vastausta. Agricolan keskusteluihin laitoin 3.5. aiheesta kysymyksen, johon vastausta ei tätä kirjoittaessa ole tullut. Pääkaupunkiseudun kirjastoilta tuli pitkä, mutta ei kuvin lupaava vastaus. Oma apu, paras apu? Lisätietoa todennäköisesti saisin, jos pääsisin lukemaan Helsingin yliopiston kirjastossa gradua

Salminen, Henna
"Laissa säädetyn rangaistuksen uhalla kutsutaan täten" : naisten työvelvollisuus jatkosodan 1941-1944 aikana / Henna Salminen
Helsinki : Helsingin yliopisto, 2000
107, [7] s.
Pro gradu -työ, Suomen historia

Tähänastiset yritykset epäonnistuneet.

Sierckeneistä, vielä vähän

Onko mitään niin ihanaa kuin freesi sukunimi, jonka voi työntää hakukenttiin siellä, täällä ja joka paikassa? Maanantainen Siercken-kokoonpanoni oli vain pintaraapaisu,  johon löytyy vielä lisämuruja sortumatta varsinaiseen tutkimukseen.

Tukholmassa kuolleesta maustekauppiaasta H H Siercken on Tukholman kaupunginarkiston verkkoaineistosta kaksi henkikirjaosumaa: 1800 /  Staden inre och östra / 286 ja 1810 / Staden inre och östra / 226. Jälkimmäisestä on digitoitu kuva, joka viittaa siihen, että miehellä oli enemmän rahaa kuin perhettä.

Turun akatemiassa opiskelleen Carl Magnus Sierckenin kuolemasta ja hautauksesta olisi saanut tiedon kaupunginarkiston kirkonkirjahakemistoista Nikolain seurakunnan kohdalta sekä FamilySearchista, jossa kuolinseurakunta on suomalainen kuten ylioppilasmatrikkelissakin. Uratiedot ylioppilasmatrikkelia kapeammin osuivat Google Books -hakuun julkaisussa "Upsala universitets årsskrift, Volume 1". Ilmeisesti samasta miehestä on kyse myös julkaisussa "Suomen Historian Lähteitä":

Alkuperäiset helsinkiläiset kiinnostuksen kohteet vilahtavat Lars Gabriel von Bonsdorffin kirjassa Den ryska pacificeringen i Finland, 1808-1809...

Reinhold Hausen: Bref och uppteckningar från kriget i Finland s. 97

"Carl Siercken updrog jag att underrätta dig derom. Rörande 7:de årets brandförsäkrings afgift för dit hus, numererat med 4,243, har jag derom jemväl skrifvit till Herr joh. Fr. Sederholm i Stockholm. Dig, kära Lindberg, och Govinius äro dem af ..."

Ester Margaret von Frenckell: Offentliga nöjen och privata i Helsingfors, 1812-1827. Med in historisk översikt

Anrepin aatelismatrikkelissa Carl Siercken on "en, vid namn Siercken" leskensä päästyä ylemmän säädyn edustajan kanssa naimisiin.

Oikeampi tutkiminen on huomattavasti haastavampaa. Ainoa Sierck, jonka onnistuin paikantamaan Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjoista on Petter Ulrik, jonka luulin vaikuttavan Loviisassa. 

Tukholmassa 1791

Akateemisen kirjakaupan uutuushyllyssä kiinnitti huomioni leveähameisen naisen kuva, jonka alla luki The Stockholm Octavo. Kääntelin kirjaa käsissäni tovin ja tulin siihen tulokseen, että Karin Engelmann oli kirjoittanut kirjansa englanniksi ja että sen tapahtumat oli sijoitettu Tukholmaan vuoden 1791 paikkeilla. Ei kun kassalle.

Englanniksi kirjoittaminen näkyi outoina nimimuotoina. Sekä paikkojen että henkilöiden nimiä oli hassusti ja osin epäjohdonmukaisesti englannistettu. Historiallisesti kuvauksessa oli todennäköisesti paljon fiktiota. Vierastin päähenkilön viranostoa, mutta kolme kolmesta Twitterissä kiinnisaamaani 1700-luvun osaajaa vakuuttivat yksityiskohdan olevan OK. Keskeisessä asemassa olleista viuhkoista en ole lukenut Ruotsin historiassa mitään, mutta ei naisten muoti ole perusopuksissa muutenkaan näkynyt.

Paksuhkon kirjan lukeminen toppasi reilusti ennen loppua. Typerä päähenkilö ja korteista ennustaminen eivät jaksaneet kiinnostaa. Ajasta kiinnostuneiden kannattaa mielummin tarttua Årstafrun elämään.

Päähenkilö vietti juhannuksensa uhkapeliluolassa, mutta kuvituksena alla juhlintaa Ladugårdgärdetissä ja Munkbron luona. Kuvat tarjosi RAÄ Flickr-tilillään. Samasta lähteestä myös ylimpänä oleva näkymä Tukholmaan.