Kaksipäiväiset arkeologisten kenttätöiden esittelypäivät käynnistyivät eilen viranomaisten eli Museoviraston edustajien päivityksillä. Viestinsä oli suunnattu ammattiarkeologeille, mutta muutama detalji kiinnosti minuakin.
Tulossa on esinekokoelman 3D-digitointia "opetus- ja tutkimuskäyttöön" ja esimerkkinä mainittiin Kansallismuseon esihistorianäyttely. Kun kysyin aikaansaannosten jakoperiaatteista eli avoimuudesta tai mahdollisesta lisenssistä, Sirkka-Liisa Seppälällä ei ollut valmista vastausta. Emme ihan vielä elä maailmassa, jossa ensireaktionsa "mikä estäisi" olisi lupaava. Varsinkaan kun sitä seurasi puhe pienemmästä resoluutiosta.
Katja Vuoriston esityksestä kävi ilmi, että Kyppi-portaalista henkilötietosuojasyistä puuttuvia aineistoja näkee menemällä Museoviraston oman tutkijasalin koneelle. Mutta näkeekö portaalissa, että tietoja on olemassa, että tietää lähteä? Teija Tiitisen esityksen keskusteluosioissa puolestaan vakuutettiin, että poistetut kohteet näkyvät muinaisjäännösrekisterissä. Ehkä itse rekisterissä, mitta eivät sen julkisessa versiossa
vuonna 2016. Entä nyt?
Varsinaiseen arkeologiaan päästiin lounaan jälkeen viime vuoden eniten julkisuutta saaneilla kaivauksilla eli Turun Katedraalikoululla ja torilla, joista kertoivat Kari Uotila ja Maija Helamaa. Olen tyytyväinen, että ehdin ekaan, mutta pännii, että toka jäi näkemättä. Onneksi sentään oli hyviä kuvia ja niistä koostettuja virtuaalimalleja kivetyistä kaduista ja rakennusten perustuksista. Raskas rakentaminen oli alueella alkanut vasta juuri ennen Turun paloa, joten vanhoja kerroksia 1600-luvu puolesta välistä alkaen oli säilynyt useimmissa kohdissa.
Kosteuden ansiosta oli säilynyt myös orgaanista ainesta, josta mainittiin erityisesti nahka-aines, jota oli paljon. Erikoisuutena mainittiin rautaesineet, joita ei oltu kierrätetty, vaikka samoissa kortteleissa oli kuonaa kertomassa sepän työstä. Jokseenkin ennennäkemättömiä olivat punasaviset figuurit, joista Helamaa on menossa kertomaan konferenssiin ulkomaille eikä kommentoinut tälle yleisölle ajatuksiaan.
Yhdet esivanhempani asuivat aivan alueen lähellä 1700-luvun puolivälissä, joten jään mielenkiinnolla odottamaan lisätietoja.
Kaivaus, jonka olisin suonut tapahtuneen jo pari vuotta sitten, oli Helsingin tulli- ja pakkahuone, josta kertoivat John Lagerstedt ja Johanna Roiha. Perustan korjaustyön valvonnasta kaivauksiksi muuttunut työ tehtiin viime vuoden lopulla ja paljasti isovihaa edeltäneen Helsingin materiaalista kulttuuria. Eli olisi ollut avuksi
Petter Sundista kirjoittaessani. En uskaltanut sijoittaa kaupunkiinsa kaakeliuuneja, mutta nyt nähdyn kaakelinkappale olisi rohkaissut. (Olisipa muuten kiva, jos sivustoa Kurkistuksia Helsingin kujille päivitettäisiin. Se kertoo nyt vain paikan
tutkimuksista vuosina 1996 ja 2000.)
Rakennus itsessään on valmistunut 1755, mutta kaikki löydöt liittyivät venäläisten miehitysaikana rakentamaan linnoitukseen, johon oli kasattu maata hirsisen ja osin kivisenkin rakenteen päälle. Linnoituksesta saatiin nyt siis uutta tietoa, mutta ihmettelin kun keskusteluosiossa kommentointiin, kuin ei siitä olisi koskaan kuultukaan. Esimerkiksi suurelle yleisölle suunnatussa Jaana Mellasen sarjakuva-albumissa
Helsinki Helsingin alla on linnoituksesta kaksi aukeamaa, sillä sen todennäköistä hirsivarustusta löytyi myös syksyllä 1999 Snellmaninkatu 4-6:n sisäpihalta. Mutta oli kyllä syynsä sillekin, että linnoitus oli mukana viime
vuoden aprillipostauksessani. Kukapa haluaisi muistaa miehitysaikaa?
Tulli- ja pakkahuoneen esityksestä kävi esiin paikan ahtaus ja muu haastavuus, joten nyt ymmärsin, miksei siellä Katedraalikoulun tapaan voitu panna pystyyn pop up -museota. Yleisötyöhön sen sijaan on mahdollisuus Aboa Vetus -museossa, jonka viime vuoden projektista kertoivat Ilari Aalto ja Elina Mattila.
Samana päivänä kun kävin Katedraalikoululla, näin kaivausalueensa, jossa silloin oltiin vasta 1800-luvulla. Mutta kesän loppuun mennessä oli päästy kellarin pohjaan rakennuksessa, joka todennäköisesti ajoittuu 1500-luvulle. Tästä vakuutti kuva, jossa alkuperäisen oven kynnys oli runsaan metrin 1700-luvun katutason alapuolella.
Työhön osallistui vapaaehtoisryhmä, joka pääsi kokemaan niin esi- kuin jälkityötkin. He
kirjoittivat kokemuksistaan blogia, joka muistaakseni on jäänyt seuraamatta ja lukematta.
Päivän lopetti Oulun yliopiston arkeologien Timo Ylimaunu, Marika Hyttinen, Tuuli Matila ja Tiina Äikäs kirjoittama teksti, jonka Ylimaunu luki. Huolenaan oli tutkimattomina tuhoutuvat kaupunkikohteet, erityisesti 1900-luvulta. Yhdet asuntomessut ovat tuhonneet saksalaisten vankileirin jäänteet ja tulossa olevat vievät viimeiset jäljet parakkikylästään, jota käytettiin 1970-luvulle asti asumiseen.
Sodan aikaisten kohteiden lisäksi nostettiin esiin teollisuusympäristöt, joissa tarkemman tutkimisen arvoiseksi on katsottu vain vanhimmat. Tutkimus on usein (aina?) kohdistettu tuotantolaitoksiin ja jätetty huomiotta asuinalueet.
Hieno teksti toivottavasti julkaistaan jossain. Ihan kaikkea subtekstiä en ehkä ymmärtänyt, mutta panin merkille, etä Museoviraston edustaja näki tarpeelliseksi vastata puolustelevasti.
