Kokemäeltä Amerikkaan, osa 120

"John Niemin" lähti Kokemäeltä vuonna 1906. Hän meni naimisiin (ilmeisesti Amerikassa) Sanni Santalan kanssa. He olivat ansainneet rahaa täysihoitolassa ja sepän pajassa. Näillä rahoilla he ostivat maata ja perustivat maatilan Wisconsinin osavaltion paikan Owen metsissä.

Owen sijaitsee Clarkin kauntissa, jossa vuosien 1920 ja 1930 väestönlaskennoissa löytyy perhe, jonka isä on John E. Nieminen ja äiti Sanni. Nämä olivat molemmat syntyneet Suomessa ja menneet naimisiin vuoden 1909 paikkeilla. John on maitofarmari eli mahdollisesti tuo muistitiedon mukaan Kokemäeltä lähtenyt mies.

Lähteet:
Gerald Ronning: Jackpine Savages: Discourses of Conquest in the 1916 Mesabi Iron Range Strike, Labor History, 44:3, 359-382
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Hixon, Clark, Wisconsin; Roll: T625_1979; Page: 2A; Enumeration District: 21; Image: 930)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Hixon, Clark, Wisconsin; Roll: 2564; Page: 5A; Enumeration District: 18; Image: 31.0.)

Matkustusta 1760-luvun alussa

Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 6.4.1761 pari matkustukseen liittyvää juttua.

Edellisenä vuonna oli Turkuun tullut ulkomailta 1 laiva Amsterdamista, 1 Cagliarista, 1 Gripswaldista, 1 Helsingöristä ja 1 St. Ybesistä. Ulkomaille lähti enemmän laivoja 1 Amsterdamiin, 1 Cadiriin, 1 Kartagenaan, 1 Genovaan, 2 Livornoon, 1 Malagaan, 1 Pietariin, 2 paikkaan "Port a Port" (?) ja 3 Stralsundiin.

Venäjän rajan oli 17.2.-24.3. maata myöden ylittänyt kauppias Brusin matkalla Loviisasta Lappeenrantaan, kauppias Joh. Melander mennessään Haminaan; Loviisaan olivat matkalla Auditööri Brandeberg, kirkkoherra Jonathan Gestrin sekä kauppiaat Jost. Fabricius ja Anthoni Nath.

Jos olisi ylenmääräisesti aikaa voisi kerätä kaikki kulkijat kokoon. Tehdä tiukkaa analyysia. Kuinka kauan oltiin missäkin ja kuka liikkui kenen kanssa? Mihin aikaan vuodesta vilkkainta? Ajan lehdistä (niinkuin 1800-luvunkin) löytyy myös raportointia meren yli Tukholmasta Turkuun saapuneista kulkijoista. Jossain välissä klipsin näitä rajaylitysuutisia talteen miettimättä tarkemmin miten niitä hyödyntää. Ihailkaa vaikka tässä...

Satu viikonlopuksi

Olipa kerran suomalainen tila, jossa asui ja vaikutti isäntä, emäntä ja pari päivätyöläistä. Isäntä oli vähän omapäinen, mutta kulmakunnalla ja kirkonkylällä häntä arvostettiin aikaansaavana. Peltoja kaskettiin, latoja nousi, jatkuvasti syntyi jotain uutta. Suru oli suuri, kun uutinen hänen kuolemastaan tuli tiedoksi.

Talo sai uuden isännän, joka edeltäjänsä tapaan aloitti paljon hankkeita. Mutta muutamassa vuodessa alkoivat kulmakuntalaiset ja kirkonkyläläisetkin huomata, että kasketut pellot jäivät kylvämättä, leikattu vilja pellolle, talon punamaali puolelle seinälle. Vaikka talkooväkeä olisi kokoon saatu.

Emäntä hymyili ja hääräsi tuvassa. Hän ei vieraille talon töiden tilannetta kommentoinut. Sanoi, että on isännän asia.

Isäntä harvoin tuli vieraiden aikana tupaan. Toisinaan sentään sanomaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Rivien välistä erotti, ettei arvostelua osakseen toivonut. Sillä pitihän ihmisen olla täysin ymmärtämätön, jollei isännän toimia pystynyt arvostamaan.

Yksi piika löysi paremman paikan, toinen palkattiin tilalle. Renki mutisi töiden järjestelystä ja sai lähtöpassit. Piika katsoi tilannetta hetken ja lähti sitten itsekin. Talo oli isäntäparin ja talkoolaisten varassa. Isäntää näkyi entistä harvemmin.

Syksyn pestuumarkkinat lähestyivät ja kirkolla mietittiin, josko talo hankkisi riskin rengin tai kaksikin tekemään työt, kun ei emäntä kaikkea voinut hoitaa. Kulmakuntalaiset kuulivat juoruilun ja yksi heistä tuli raivon vallassa keskustelijoiden luo. "Te olette patologisia valehtelijoita, tuhopolttajia eivätkä omat talonne ole missään kunnossa!" Kyseisellä kulmakunnalla oli siis isännän lisäksi muitakin tavanomaisesta poikkeavia yksilöitä.

Rauhallisempi kulmakuntalainen lähestyi keskusteluryhmää ja raportoi, että pestuumarkkinoilta oli tosiaan tarkoitus saada apua. Sieltä piti löytää taloon tiedottaja. Ettei tarvitsisi enää isännän itsensä muiden kiireiden ohessa talkoolaisia kutsua, uutisia jakaa ja kuulutuksia pappilaan viedä. Sielunsa silmin kirkonkyläläinen näki nälkiintyneen piikatytön kamarin kynnyksellä kysymässä isännältä "puidut viljat jäivät riihen lattialle ja hiiret söivät puolet, mitä minä kylillä sanon?"

Uusia satuja odotellessa, sen pituinen se.

Kuvat piirtänyt Jacques Onfroy de Bréville kirjaan ABC - Petits Contes.

Kun maa järisee

Vasemmalla uutisointia sanomalehdestä Inrikes tidningar 17.4.1783. Hollolassa oli joku vetänyt maastonmuodoista johtopäätöksen, että tälläkin puolella Pohjanlahtea maa oli joskus järkkynyt. Tällä alustuksella päästiin tuoreeseen maanjäristykseen, jollainen oli havaittu 25.12.1782 yhden aikaan päivällä. Suuremmat rakennukset olivat tärisseet ja matalammissa majoissa kattoon jämähtänyt noki pudonnut lattialle. Lammella sama ilmiö oli tuntunut niin voimakkaana, että uuninrappaukset varisivat ja jossain taisi sortua piippukin. Havaintoja järistyksestä oli laajahkolta alueelta: Hauhosta, Tuuloisista sekä Asikkalasta, jonka Särkijärven kylässä oli huomattava kallio murtunut.

Tuskin oli tästä toivuttu niin maa järkkyi uudellen 16.1.1783.

Verkosta löytyvä Suomen maanjäristysluettelo 1610 - 1999 kuittaa tämä tapaukset hieman kliinisemmillä riveillä. Omia tutkimuskohteita koskevia järistyksiä voi olla helpompi hakea kartasta Suomen maanjäristyksistä 1610 - 1964

Tarinaa Turun maanjäristyksestä 1755 on Salme Kotivuoren blogissa. Juha Vuorela on blogissaan kertonut maanjäristyksestä Ahvenanmaalla 1823 sekä Riihimäellä ja Viipurissa 1904. Eric Tuneldin klassikossa Inledning til Geographien öfwer Sweriges Ricke mainitaan maanjäristys Pohjanmaalla 1626 (s. 515) ja Kymenlaaksossa 1751 (s. 549).

Itse en ole vielä maanjäristystä koskaan kokenut, mutta uskoisin olevan järisyttävä kokemus, kuten monet muutkin luonnonilmiöt, joiden yhteyksistä sukututkimukseen keskusteltiin taannoin SukuForumilla.

Sosiaalista metriikkaa

Ajattelin tuossa taannoin koota laajemman esityksen historiablogien suosiosta, mutta taisin kokea turhan työlääksi. Aivan äsken "kilpakumppanini" Juhan suku-uutiset (JSU) kuitenkin lupaili ilmaisia kirjoja Fb-tykkääjien keräämiseksi, joten täytyy ottaa numeroita ylös ennenkuin ne räjähtävät käsiin... Muiksi vertailukohdiksi SSS:n blogi (SSS), Näkökulmia arkistosta (NA) sekä keskiaikablogien kuningatar Neulakko (N). Vertailussa julkisesti saatavilla olevat metriikat eli Facebook-tykkääjät, Bloggerin seuraajat sekä Google Readerin kautta rss-syötettä tilaavat.

Eli ei tässä ihan pohjalla olla, mutta Facebookin käyttäjät... Sukututkijan loppuvuosi on tykättävissänne. Voin suositella myös Agricola-historiaverkkoa, sillä toisinaan kyseiselle keskustelupalstalle työntämäni uutiset nostetaan FB-sivulle esiin. Sillä tykkääjiä jo 1029 eli kyllä historiasta kiinnostuneiden potentiaalia on.

Karstulan kirjastossa

Yllä ei ole Karstulan kirjasto vaan SKS:n talo esitettynä Kyläkirjaston kuvalehdessä 30.9.1890. Sinne suuntasin maanantaina Annan salonkiin ja vietin fiksussa seurassa antoisat tunnin ja kolme varttia. Aiheena Karstulan kirjasto ei ehkä äkkiseltään kuullosta viihdyttävältä. Mutta siitä tutkimusta tekevä Tarja-Liisa Luukkanen kuvasi eloisasti tutkimuskohdettaan ja -aineistoaan, josta virisi myös vilkas keskustelu.

Luukkanen pyrkii hahmottamaan lukeneisuuden syntyä ja leviämistä paikkakunnalla. Kuka luki ja mitä. Tähän tarjoaa mahdollisuuden kirjastossa 1800-luvun puolelta säilynyt aineisto, kirjat ja lainausluettelot. Vaikka jälkimmäisiä on vain yhdeltätoista vuodelta, kuola alkoi melkein valua. Ajatella jos pääsisi katsomaan, mitä kirjoja esivanhemmat ovat lukeneet.

Mielenkiintoistahan se on myös pitäjän tasolla. Luukkanen mainitsi suosituksi Lutherin tekstit ja Setä Tuomon tuvan. Pöydän ympärillä alkoi yleinen kauhistelu ja voivottelu, kun selvisi, ettei kirjastossa ollut Kiven Seitsemää veljestä eikä sitä täten kukaan päässyt lainaamaan.

Mutta keskustelu ehti kääntyä myös lähdekriittiselle polulle. Se, että kirjoja lainattiin, ei tarkoita sitä, että niitä välttämättä luettiin. Lukija ei välttämättä ollut (ainoastaan) lainaaja. Kirjojen lainaamiseen saatoi olla sosiaalisia tai henkilökohtaisia esteitä, joka heikentää lähteen kykya kertoa kokonaiskehityksestä.

Keskustelun lomassa kuulin myös itselleni uusista aineistoista. Kotuksen murrekerääjistä on elämänkertoja, joita on esitelty Annan salongissa jollain sellaisella kerralla, jolla en ole ollut mukana. Suku- henkilö tai paikallishistoriallista lähteistöä se siis. Paikallisen lukeneisuuden selvittämiseen Anna itse suositteli Kirkollisen kansanperinteen keruuaineistoa, joka löytyy SKS:n kansanperinnearkistosta. Tiedon taso vaihtelee paikkakunnittain, mutta kun itselläni on vaan kolme tai neljä tarkastettavana, niin ehtinen joku päivä moisen tehdä. Lisäys klo 9:17: Tarkennuksena saatu spostitse kommentti "Vielä siitä kirkoll. kansanperinteen aineistosta: siinä kysyttiin muistaakseni vain uskonnollisten kirjojen ja lehtien lukemisesta."

Jotain täysin mätää Ruotsinmaalla

Jessica Parland-von Essen jaksoi lukea Kungliga Biblioteketin uutisen loppuun. Hän reagoi twitterissä

Öh? "Av upphovsrättsliga skäl kommer tidningarna i nuläget inte att kunna läggas fritt tillgängliga på internet" - 1800-talet??

Liityin kuoroon

"Men förhoppningsvis kommer materialet att vara sökbart inom KB:s väggar i framtiden. " Vad i *** ?! Inte ens 1700-talet?

Mukaan tuli vielä Lars Lundqvistilta lisäkysymys "Hur ser avtalet ut och vem finansierar?" ja Pär Nilsson KB:stä vastasi

Huvudsakligen finansierat av EU, men även av KB, RA, MiU, Schibsted Sverige & Länsstyrelsen i Västernorrland. Mer info här: http://www.riksarkivet.se/default.aspx?id=22567 - Restriktionerna för fri internetpublicering är hårda och ett årtal som nämns är 1850. I mina ögen är det helt tokigt, men ryktet säger att det är Kulturdepartementet som laborerar med detta gränsår. Det kommer ju en ny lagstiftning på området och möjlighet till avtalslicenser med upphovsrättsorganisationer. jag tror att försiktigheten motiveras av osäkerhet kring detta system.

Jessican reaktio vastaa omaani

Nä men på *riktigt*!!?? 1850??? har väl inte hört att nån klagat hos oss ...

Kuittaus KB:stä kuului

Precis! Upphovsrättsorg. har uppenbarligen inte upplevt den finländska digitaliseringen som problematisk :)

Ja Jessica totesi vielä

Ja, viktigt är ju förstås först att rädda, men ändå. Som att köpa en RR och ställa den i garaget ...

Eli nautitaan tästä KB:n testiversiosta niin kauan kuin se on saatavilla. Hauista on tullut ulos sivuja jopa vuodelta 1918. Etten luulisi myöhemmin nähneeni moisesta vain unta, alla klipsi sanomalehdestä Kalmar 24.4.1918. Suomessa sisällissota ja Ruotsissa painomuste loppu (tai digitoinnin harjoittelu pahasti kesken).


Suomessahan päästiin vihdoin siihen jokseenkin tyydyttävään ratkaisuun, että sekä sanomalehtien että aikakauslehtien osalta käytetään sataa vuotta rajana. Tarkkoja tekijänoikeuslakejahan ei voi käytttä, kun kaikkia kirjoittajia ja heidän kuolinvuosiaan ei tunneta.

Suomalaisista digitoiduista sanomalehdistä ei siis vielä voi lukea netin kautta Kokemäenjoella tapahtuneesta purjehdusonnettomuudesta, josta raportoitiin sanomalehdessä Kalmar 14.6.1912.

Luista

Jatkan vieläkin pyhäinmiesten päivän teemalla...

Eilen kotiin tullessani postiluukusta törrötti lupaavan näköinen Amazonin kuori, yksi DVD tilauksestani oli jälkitoimitettu. Iloni muuttui harmistukseksi, kun sain paketin auki ja totesin kyseessä olleen History Cold Casen kakkoskausi. Ykköskausi tuli nimittäin viikonloppuna katsottua ja tuomittua. Vaikka tekijät olivat englantilaisia tyyli oli amerikkalaisen dramatisoiva ja jankkaava.

Kussakin jaksossa analysoidaan luurankoa tai useampaa. Kaikille tehdään suunnilleen samat testit ja useimmiten merkityksetön kasvojen ennallistus. Ohessa mietitään historiaa, mutta aika yksinkertaisella tavalla. Yhdessä jaksossa tutkittiin afrikkalaisen oloista luurankoa keskiaikaisen luostarin hautausmaalla. Neuvoin ruutua sanomalla "ristiretket" suunnilleen varttia ennenkuin ohjelmassa päästiin samaan tulokseen. Mielenkiintoisin jakso oli kaivoon haudatut 17, jotka dna-analyysillä selvisivät todennäköisesti juutalaisiksi, mikä paljasti uutta tietoa kyseisen kansanryhmän kohtelusta keskiajalla.

Kyseisessä jaksossa jäänteet luovutettiin "omalle yhteisölle" eli nykyiselle kaupungin juutalaiselle seurakunnalle. Missään muussa katsomassani jaksossa en huomannut mainintaa luiden loppusijoituksesta eikä analyysin oikeutusta (tietenkään) kertaakaan kyseenalaistettu. Moni olisi kyllä sen voinut tehdäkin.

Suomessa ei inhimillisten jäänteiden käsittelystä ja sijoittamisesta ole suuremman yleisön kuullen keskusteltu. Ainoa mieleeni tuleva juttu on Ylen sivuilla ollut uutinen Kolttavainajat haudataan uudestaan Neidenissä. Se loppuu

Tarinat kertovat, että luut lähtivät, kun haudat ryöstettiin yönpimeydessä. Aivan näin yksinkertainen asia ei ole.

- Tätä asiaa voi katsoa usealta puolelta. Me tiedämme sen, että yksi Neidenin kolttakylässä asuva kolttasaamelainen myi luiden jäänteet Anatomisen instituutin tutkijoille. Se on toinen puoli asiaa.

Ei ehkä koskaan selviä, keitä Neidenin vainajat olivat. Heitä on haudattu paikalle pitkän ajanjakson kuluessa. Luiden uudelleensiunaamisella on kuitenkin suuri symbolinen ja henkinen merkitys Suomen ja Norjan puolen kolttasaamelaisille.

Ruotsissa keskustelua on näkynyt enemmän. Tuoreimpana Åsa M. Larssonin blogikirjoitus, jossa viitattiin Historista museetin paneelikeskusteluun, jonka voi katsoa verkossa. Aikanaan minulla oli aiheesta useampia linkkejä, olenko laittanut hukkaan vai jonnekin tänne blogissa...?

Lisäys 9.11.2011 klo 12:48: Åsa M. Larsson kommentoi paneelikeskustelua tuoreimmassa blogikirjoituksessaan.

Hautakivistä pari sanaa

Olen taas ajastani jäljessä, haudoista ja hautakivistä olisi pitänyt kirjoittaa pyhäinmiesten päivänä... Mutta sopivaa aihetta tuli vasta, kun FB-tuttavani inspiroitui ruotsalaisten hautakivi-inventoinnista kyselemään, mitä suomalaiselle projektille kuuluu. Luulin, että hän kysyi eteneekö se ja kaivoin esiin SukuForumin ketjun, jossa mainittiin projektista vastaavan henkilön nimi.

Mutta tuttavani haki paremminkin tietoa siitä, mitä oli tapahtunut tietosuojavaltuutetun aikanaan esittämälle lausunnolle, joka jäädytti projektin etenemisen. Pystyin jälleen vastaamaan linkillä SukuForumille, vaikka muistaakseni olen kyllä maininnut kyseisestä hallinto-oikeuden päätöksestä täälläkin.

Sosiaalisen verkoston kautta vahvistui, että SSS:n kyseisellä projektilla on edelleen sama vastuuhenkilö. Lisäksi löytyi projektin sivu linkkeineen tietokantoihin. Ainakin toistaiseksi yleisesti käytettävissä.

SukuForumin hakujen yhteydessä tuli esiin oma viestini Find A Grave -sivuston suomalaisesta annista. En tarkalleen muista kuinka laajaa se oli viime vuoden huhtikuussa, mutta nyt mukana on jo huomattavan monen hautausmaan kivet. Lista tulee esiin tästä.

Ja koska haudoista tuli näinkin paljon puhetta, alla A. Edelfeltin piirros Ruokolahden hautausmaalta. (Harper's New Monthly Magazine Volume 0082 Issue 489 Page 351 (February, 1891))

Sotaisia uutisia toukokuulta 1714

Tukholma 5.5. (London Gazette 22.5.1714): "Letters from Carlscroon bring an Account, that on 22rd past Admiral Wattrang set sail from thence with Seven Men of War for Finland. He is to be reinforced by Two Ships more from Calmar, and Six from this Place. They write from Gottenbourg, that a Muscovite Vessel, with several Officers on Board, had been taken by one of our Men of War, and brought into that Port. We have received Advice from Finland, that the Czar had ordered a Manifesto to be published in that Province, in which he endeavours to shew that the continuation of the War can be attributed only to his Swedish Majesty."

Gottorp 26.5. (London Gazette 29.5.1714): "Letters from Copenhagen bring an Account, that a Squadron of Seven Men of War, under the Command of Monsieur Tanssen, was preparing to set sail from thence, with Two of the Czar's Frigats, in order to join the Muscovite Fleet on the Coasts of Finland, and it was thought the King of Denmark's whole Fleet would be in a readiness to put to Sea in a short time."

Hämeen ratsurykmentin jatkosodan kirjallisuutta, Ilomantsi-painotuksella

Lainasin kirjastosta Erik Appelin syksyn uutuuskirjan Sista striden. Ilomants, augusti 1944 uteliaisuudesta: "minkälainen kirja tarvittiin entisten lisäksi". Lyhyt ja ruotsinkielinen, näköjään. Omien sanojensa mukaan myös erityisesti ylistys 21. prikaatille. Ratsuväkiprikaatista sain esipuheesta tietää, että "Brigaden hade inte det allra bästa renommé efter att ha lagt benen på ryggen vid Vammelsuu." Pitäisiköhän siihenkin taisteluun joskus perehtyä?

Historiantutkimuksessa on yksi osa, jossa onnistumisen voi konkreettisesti havaita. Jos on tosissaan yrittänyt haravoida kaiken aiheeseen liittyvän kirjallisuuden ja myöhemmin huomaa aukkoja jääneen, ei voi kuin todeta epäonnistuneensa. Näin minulle kävi vuoden 1918 sodan kanssa ja nyt joudun sanomaan saman Ilomantsin taistelusta. Appelin kirjallisuuslistassa mainituista oli minulla nimittäin jäänyt löytämättä:

- Brantberg, Robert. Korpikenraali. Rukajärven komentajan ja erämiehen Erkki Raappanan elämäkerta. 2006
- Ekman, Torvald; Vansjärveltä Ilomantsiin, Venttiprikaatin taistelujen tie 1943-1944. [Julkaisija 21. Prikaatin kilta]
- Kilin, Juri: Ilomantsin mottitaistelut kesällä 1944 venäläisten arkistojen mukaan. 2001
- Linsuri, P: Ilomantsin taistelu v. 1944. Taktillinen vertailu ja tutkimus operaatiosta, jossa molemmat osapuolet toimivat korpiolosuhteisssa. SKK:n diplomityö 1963.
- Palaste, Onni: Korpisodan sankarit. 14 Divisioonan tie 1943-1944.1998
- Jukka Partanen, Juha Pohjonen, Pasi Tuunanen: E. J. Raappana. Rajan ja sodan kenraali. 2007
- Platonov, S. P.: Taistelut Suomen rintamalla 1941-1944. 1979
- Vuorenmaa, Anssi: Ilomantsin vastahyökkäysoperaatio kesällä 1944. Operatiivis-taktinen tarkastelu 1982. Sotaveteraani/Krigsveteranen 3/2009

Viimeisen selittää se, että tein oman listani "Hämeen ratsurykmentin jatkosodan kirjallisuutta" vuonna 2007. Olen sen julkaissut kirjan Ilmavallaksi ja Ilmavaltana (jossa isoisäni HRR-muisteluita mukana) liitteenä, mutta laajemmalle kansalle mahdolliseksi hyödyksi alla.

• G. Ehrnroothin kertomus ”Komentaja kertoo rykmentistään”on julkaistu osina Ratsumies-lehdissä 1970-luvulla. Se on luettavissa myös Sota-arkistossa.
• K. Ala-Koskela: Raportti jatkosodasta eli ”Kansio X:n” viesti kaikelle nykykansalle. Ryhmä Oinosen ja Ratsuväkiprikaatin joukkojen mukana Ilomantsista Ääniselle. 1988 Kalervo Ala-Koskelan omat muistelmat Ratsuväkiprikaatin Viesti-Eskadroonaan keskittyen, hän kuului alunperin Uudenmaan rakuunarykmenttiin. Päättyy vuoden 1943 alkuun.
• Hattuvaaran taistelu 30.7.1944. Toim. Lauri Häyhä. 1991 Kokelma veteraanien muistelmia, jotka kerätty puhelinhaastatteluilla syksyllä 1990 ja keväällä 1991.
• Hämeen ratsurykmentti. Hämeen ratsujääkäripataljoona 1917-1967. 1967. Sisältää kirjoituksen jatkosodasta rykmentin osalta.
• Antti Juutilainen: Ilomantsi – lopultakin voitto. Ryhmä Raappanan taistelut 26.7.-13.8.1944. Sotahistoriallisen seuran julkaisuja VII. 1994. Kuvaus Ilomantsin taistelun kulusta kokonaisvaltaisesti.
• Eros Jäske: Hämeen Ratsurykmentin ensimmäinen eskadroona. Vuoden 1944 kronikkaa. 1992. Hämeen ratsurykmentin 1. eskadroonan, johon Jäske itse kuului, tapahtumat 1944 sotapäiväkirjojen ja muutamien muistelijoiden mukaan.
• Pertti Kilkki ja Heikki Pohjanpää: Suomen ratsuväen historia II osa: Ratsuväki Suomen sodissa 1939-1944. Sotatieteen laitoksen julkaisuja XXVIII. 1991. Sisältää yksityiskohtaisen kuvauksen Ratsuväkiprikaatin (johon Hämeen ratsurykmentin lisäksi kuului Uudenmaan ratsurykmentti) jatkosodasta.
• Matti Koskimaa: Veitsen terällä. Vetäytyminen Länsi-Kannakselta ja Talin-Ihantalan suurtaistelu kesällä 1944. 1993. Taistelukuvaus IV Armeijakunnan (johon Hämeen ratsurykmentti tuolloin kuului) osalta. Koskimaa on kirjoittanut Kannaksen tapahtumista kesällä 1944 myös kirjat Murtajan tykistössä, Torjuntavoitto Viipurinlahdella ja Karhumäestä Ilomantsiin.
• Niilo Lappalainen: Viipurinlahti kesällä 1944. 1988. Kokonaiskuva molempien osapuolien toiminnasta Viipurinlahden taisteluissa viimeisenä sotakesänä.
• Laila Hietamies: Koivu ja tähti. 2002. Romaani, joka kertoo rakuuna Tukevan ja hänen läheistensä vaiheista talvella 1942.
• Laila Hietamies: Siellä jossakin. 2003. Romaani, joka sijoittuu aikaan jolloin Ratsuväkiprikaati jättää tammikuussa 1943 hyvästit Sungun niemelle ja siirtyy Karjalan kannakselle.
• Laila Hietamies: Kallis kotimaa. 2004. Romaani, joka kuvaa Ratsuväkiprikaatia Kannaksen taisteluissa ja kotirintamaa samana aikana.
• Jorma Leitzinger: Ilomantsista itään. 1988. ”Mielikuvista ja tositapahtumista yhteenpunottu” kertomus Ilomantsin tuhoamistaisteluista 1944.
• Martti Santavuori: Ratsumies Pentti Vänskä. 1969. Kertomus Hämeen ratsurykmentissä palveleen Pennti Vänskän sodasta kesällä 1944 Kannaksella ja vihollisen vankileirissä.
• Eero Tuomaala: Ilomantsin motti. 1970. Kertomus kersantti Tukiaisen partion kokemuksista Ilomantsin mottitaisteluissa. Loppuu ensimmäiseen rauhan päivään.

Tuskin nämä kaikki tässäkään ovat? Ottaen huomioon sotakirjallisuuden määrän,

Kuinka eri tai samaa mieltä olette seuraavien Suomen menneisyyden ja tulevaisuuden kehitykseen liittyvien väittämien kanssa?

Historiatietoisuus-kyselyn täyttäminen jatkuu II osion "Kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät" kysymyksellä Kuinka eri tai samaa mieltä olette seuraavien Suomen menneisyyden ja tulevaisuuden kehitykseen liittyvien väittämien kanssa? Käsittelen siitä menneisyyteen liittyvät kolme väittämää ja jätän nykyajan politiikan ja tulevaisuuden arvailun väliin.

• Suomalaiset ovat kautta historian olleet ahkeria ja työteliäitä. / Ahkeria ja työteliäitä käräjillä kävijöitä ja viinan kittaajiako? Suosittelen Phil Schwartzmannin tuoreen kirjan How to marry a Finnish girl toimistopäivän kuvauksen lukemista. Täysin eri mieltä

• Suomen kansa on aina ollut olemassa ja kehittynyt erillisenä ryhmänä, jolla on oma asuinalue. / Siis minkälaisella logiikalla tähän voisi vastata olevansa samaa mieltä? Jos Suomen kansa on ollut "aina" olemassa pitäisi Raamatun kertomuksiin täysin uskovan myöskin kyetä identifioimaan Nooan arkista se suomalainen/ne suomalaiset, jotka mahdollistavat kansan olemassa olon tuolloin. Kyseinen ajankohtahan kuuluu kokonaisuuteen "aina".
  Vastaavasti evoluutioon nojaavat joutuisivat visioimaan vähälukuisena syntyneeseen ihmisrotuun kansallisuuksien haltijoita. Mikä tuottaa vaikeuksia kun porukkaa oli vähemmän kuin nykyajan kansoja. Ja jonkun kanssa piti seuraavien sukupolvien aikana lisääntyäkin. Eli puuttumatta kansan kehityksen käsitteeseen ja asuinalueen aikahorisonttiin: täysin eri mieltä
• ”Talvisodan henki” vaikuttaa suomalaisen yhteiskunnan taloudelliseen menestykseen. / Jos verbi olisi ollut imperfektissä, olisin vastannut toisin. Nyt osin samaa mieltä

Tämän jälkeen kysely pysyy 1900-luvulla, suomalaiseen historiatietoisuudeen ei kuulu totinen menneisyys.

Virallisia ilmoituksia 1500- ja 1600-luvun taitteesta

Kungliga Biblotek esitteli Vardagstryck-blogissa laivan kuvan vuodelta 1661. Kyseessä oli virallisen määräyksen kansi. Tekstin joukossa oli linkki sivulle, jossa kerrottiin että nämä viralliset julkaisut (Svenskt Offentligt Tryck) vuosilta 1541-1632 on jo (vuonna 2007!?) päättyneessä projektissa digitoitu. Ja ei kun etsimään.

KB:n omilla sivuilla harhailun sijaan turvauduin Googleen, joka vei takaisin KB:n syövereihin. Kyseiset painatteet on syötetty Libris-tietokannan osatietokantaan Äldre svensktryck, johon voi tehdä yksinkertaisia ja monimutkaisia hakuja rajautuen digitoituun materiaaliin. Suomenkielisiä näistä on kaksi, mutta Suomea tai suomalaisia koskevia lakeja, määräyksiä yms. varmasti enemmän.

Esimerkiksi: Sentens och dom öffeur Arffwidh Erichsson och hans medhållere vthi Finland, affsagd j Abo [!] then 7. novembris, åhr &c. 1599. ther thesse gode herrer och män säto i rätten

P.S. Taannoisessa kirjoituksessani linkitin asetuskokoelmiin, joissa lienee osa näistä teksteistä.

Metsästettyä

Jääkarhun metsästystä esitettynä suomalaiselle yleisölle Mehiläisen numerossa 11/1859.

Havaintoja-blogissa kehuttiin Sirpa Kähköstä:

Ennen kaikkea voin kuitenkin sanoa, että Kähkönen on saanut minut näkemään sen, että historiallinenkin romaani voi olla syvällinen, kauniisti kirjoitettu ja vaikuttava lukuelämys niin metatasolla kuin myös lukukokemuksena, juonellaan (jonka ei tarvitse olla suuri ja maailmaa mullistava ja se voi silti olla kiinnostava vähäeleisenäkin) ja tuoden lukijan ulottuville mahtavia henkilöhahmoja. Ei pröystäillä vain historiallisilla tapahtumilla ja sillä loputtomalla sota-ajalla ja kaikella sellaisella, jota en nyt osaa pukea sanoiksi.

Kaasuputkessa sunnuntai-sarja Gustaf Mannerheim -anekdootteja. Hannu Salmi raportoi italialaisesta väitöstapahtumasta, jossa oli aiheena valssin historia. Heli edisti tutkimustaan kaukolainauksella.

Kokoomusnuorten blogissa Antti Vesala mietti totuuden olemusta viitaten myös historiantutkimukseen. Ihmiskunta.org -sivustolla käsiteltiin keskiajan käsitettä.

Jenny Kangasvuo kuvasi tutkimustyön ajankäyttöä:

Tässä viikko, pari sitten käytin neljä tuntia lukemalla suomalaisen aikakauslehdistön historiaa. Väikkärin kannalta lopputulos on kolme viitettä lisää kirjallisuusluetteloon ja yksi lause alaviitteeseen (se lause kuuluu jotensakin näin: "1980-luvun lopulla lehtitalojen yhdistymiset muuttivat suomalaista aikakauslehtien julkaisemisen kenttää"). Niistä kirjallisuusviitteistäkin saatan myöhemmin poistaa osan. Toisaalta kesällä luin puistossa jäätelön äärellä yhden artikkelin ja kirjoitin sen pohjalta puolitoista sivua selvitystä kenttätyömetodeista - aikaa meni yhteensä noin tunti, jäätelön nautiskelu mukaanluettuna.

Hiidenkivi-blogissa raportoitiin käynnistä Luonnonhistoriallisessa museossa. Mari Wikholm törmäsi museoihin lukuisissa kirjoissa. Satu Kantokärvi kertoi etsimisen vaivasta ja löytämisen ilosta.

Jaakko Heinimäki kommentoi historiallisen tilan muutoksia:

Mutta ei Turun tuomiokirkkokaan ole jäänyt keskiajalle. Historian eri aikakaudet ovat jättäneet kirkon seiniin ja lattioihin omat jälkensä, useimmiten juuri taiteen muodossa.

Onko niin, että se mitä meidän ajastamme kansallispyhättöön jää, ovat töpselit, valokatkaisijat ja valvontakamerat? Emmekö voisi jättää tuleville sukupolville myös jotakin, joka kertoo sisällöstä, tämän ajan uskon tulkinnasta? Vai onko niin, että meidän aikanamme juuri tekniikasta on tullut se varsinainen sisältö?

Augustintytär esitteli ihastuttavin kuvin ja tekstillä in English 1760-luvun muotipukua ja sen valmistusta.

Anders Lindqvist kirjoitti taioista ja niiden estämiskeinoista på svenska. En yllättynyt ollenkaan, että suomalaiset vilahtivat tekstissä.

Juri oli arvioinut Rauno Lahtisen kirjaa Turun puretut talot 2. Salla Brunou haastatteli historiallisen romaanin kirjoittanutta. Aikalaisessa arvioitiin Heikki Paunosen kirjaa Stadin mestat. Ikkunoita Helsingin ja sen asukkaiden historiaan ja nykyisyyteen. Siellä oli myös raportointia Kivi-seminaarista:

Käsitys Kiven oppimattomuudesta on myytti, joka ei pidä paikkaansa. Kivi oli päinvastoin hyvin lukenut, vaikkakaan ei akateemisesti pätevöitynyt. Hän luki ruotsiksi, sillä maailmankirjallisuutta oli suomeksi vaikea hankkia.

Serlachius-museon lehdessä Sydämellisesti sinun 2/2011 juttua kirjearkiston digitoinnista. Sarka-museon kuukauden esine on Käsikirja maanviljelyksestä 1852. Lokakuun museoesineet on koottu Artefactan sivulle.

Hankalaa hopealusikoiden hankintaa

Nykyään sitä voi hankkia mitä vaan parilla sormen näpäytyksellä. Paljon hankalampi hopealusikoiden hankintamenetelmä/kuvio löytyi sanomalehden Inrikes tidningar numerosta 14.6.1793.
Lokakuussa 1790 oli eräs upseeri matkalla Tukholmaan. Hän sai eräältä naimattomalta naiselta riikintaalereita seteleinä sekä hieman vanhaa hopeaa, joita vastaan upseerin piti Tukholmassa valmistuttaa puolitusinaa ruokalusikkaa ja "förläggareslef".

(Tämä sana löytyi Googlella vuonna 1888 julkaistusta kirjasta Oumbärlig Rådgifvare för hvarje Hem. En lättfattlig Handbok för hvarje . husmoder att rådfråga. Olisikohan annostelukauha?)

Kesää vastaan nainen lähetti postin mukana samaiselle upseerille lisää rahaa samaan tarkoitukseen. Upseeri oli jo 11.2.1791 ilmoittanut kirjeitse lusikoiden olevan valmiita ja että ne lähetettäisiin heti tilaisuuden tullessa.

Mitään ei kuulunut. Nuori porvoolainen kauppias sattui vuonna 1792 tapaamaan kyseisen upseerin Tukholman kadulla ja upseeri lupasi toimittaa hänelle lusikat vietäväksi Porvooseen. Mutta tämän jälkeen hän katosi, eikä häntä löytänyt kauppias eikä muutkaan kyselijät.

Kun upseerista ei ollut mitään kuulunut ja hänen olinpaikkansa oli epäselvä, turvauduttiin tähän nimivapaaseen sanomalehti-ilmoitukseen. Upseerilla oli kaksi kuukautta aikaa toimittaa lusikat tai palauttaa rahat. Ellei onnistunut asiasta tehtäisiin vielä julkisempi.

Tällaisiakin syitä saattoi olla upseerien jäljettömiin katoamisen takana?

P. S. Porvoohan ei ollut mitään maaseutua vaan kaupunki, jossa ei sitten ollut omaa hopeaseppää? Kaupungin markkinoiden ajoituksesta oli jotain kismaa vuosisadan lopussa ja ilmoitus sanomalehdessä Inrikes tidningar 17.8.1798.