Poikkeama Kokemäen Pyhänkorvaan 1700-luvulla

Aikojen alussa tein kirjan Kamariherra, Herrassöörinki ja Kokemäenkartanon torpparit, sillä minusta tuntui, että kartanon olemassaolo oli näkymätöntä Kokemäen 1800-luvun historiakuvassa. Vielä näkymättömämpi on Pyhänkorva, jonka Herrassöörinki von Knorring myös omisti. Sen nimi on elänyt koskessa, joka perkauksien ja voimaloiden jälkeen ei enää ole mekittävä virtauspaikka nykyisen Uuden sillan kohdalla.

Kyläkirjaston kuvalehti 4/1906

Tilan historiaan en ole kunnolla koskaan perehtynyt ja Wikipedia-sivulla mainittu yhteys Kurkien sukuun tuli yllätyksenä. Sen sijaan epämääräisyys 1700-luvun kohdalla on yllättävän yleistä suurtiloilla. Varsinkin, kun Pyhänkorvan omistajien päähuomio on ilmeisesti aina ollut toisaalla.

Omistajasarjan täydennys tosin oli hämmentävän helppoa. Johan Adolf Lindströmin pitäjähistorikista nimittäin selviää, että Kurck-suvun Katarina Elisabetin kuoltua Pyhänkorva huutokaupattiin keskellä sotaa 12.6.1706. Voittavan tarjouksen teki Tukholman pormestari Olof Hansson Törnflycht, joka on merkitty maakirjaan vielä vuonna 1727, vaikka hän kuoli jo vuonna 1713. 

Törneflychtillä oli paljon omaisuutta, mutta myös monia jälkeläisiä. Pyhänkorva päätyi Margaretha-tyttärelleen ja tämän miehelle kreivi Johan Lillienstedtille. Tämä on merkityksellistä pitkäaikaiselle Belin-tutkimukselleni, jossa Liljenstedtin maita Kalannin Tuorlahdessa hoitaneen miehen veli ilmaantuu Kokemäelle. Muitakin selittäviä tekijöitä pitää toki olla.

Jos Lillienstedtillä ei ollut muita omistuksia Kokemäellä, Pyhänkorvan hallinnointi on voinut tapahtua Ulvilan Anolasta käsin. Esimerkiksi vuoden 1737 henkikirjassa Pyhänkorvassa on yksi ainokainen talonpoikaistaustainen viljelijä. Olisiko hän yksinään vuokrannut manttaalin tilan? Lasse Iso-Ivarin listuksessa Pyhänkorvan viljelijät muodostavat sukupolvien saumattoman sarjan vuodesta 1676.

Margarethn ja Johanin poika kreivi Karl Liljenstedt  omisti Lindströmin tietojen mukaan Pyhänkorvan vuoteen 1767 eli kuolemaansa asti. Siitä eteenpäin omistus sitoutui Kokemäenkartanoon.

Matkamuistoja Tanskasta

Tanskan kansallismuseon pienessä amulettinäyttelyssä oli kaksi minulle kiinnostavaa esinettä. Toinen oli lähes kaiken parantava Volta-risti, jota konsultoimani tuttavan mukaan myytiin Suomessakin.

Toinen oli onnenlippunen. Mahdollisesti samantapaisia posetiivarit kaupasivat Suomessa markkinoilla ja kaduilla.

Keskiajan elävöittäjien usein mallina käyttämä puku löytyi sivuhuoneesta eikä näyttänyt kiinnostavan muita kävijoitä.

Valtaa käsittelevässä salissa oli hauska kuva peltotöistä vuoden 1588 kartanotilien kannesta.

Samanoloisia hattuja tuli kierroksella vastaan myöhemmin. Nämä olivat neulottuja eikä kuvauksessa selitetty, miten ne ovat säilyttäneet muotonsa. 

Tuli vastaan myös itselleni uusi media. Esimerkiksi Lutherista oli oli tehty reliefikuvia sarjatyönä painamalla muottiin paperimassaa. 

Keskiajan säästöpossut oli ryhmitelty lasten leluiksi. Onkohan näiden käytöstä jotain kirjallisia lähteitä? 

Vuosi 1645 oli merkitty ikkunantekijän mallikirjasta avattuun aukeamaan.

Ikkunoitakin pääsi näkemään osana porvariskodin sisustusta. 

Jäin kuitenkin käsitykseen, että näiden koristeelliset keskiruudut olivat kirkkoihin lahjoitettuja.

Vuoden 1660 jälkeisestä ajasta otin vähemmän kuvia, alla kätilön kyltti jostain kaupungista.

Tanskan esihistoriasta ja sen esittämisestä

Viime viikolla kuvattujen Lundin päivien jälkeen siirryin Kööpenhaminaan, jossa sain kulumaan kaksi päivää paikallisessa kansallismuseossa ja ehdin lisäksi vain hätäiseen käväisyyn kaupunginmuseossa. Koska Lundissa esihistorian ymmärrys oli jäänyt saavuttamatta, yritin tosissani keskittyä kansallismuseon esitykseen ja vertailla sitä muististani löytyneeseen tietoon.

Jääkauden jälkeisen metsästykseen ja kalastukseen perustuneen asutuksen synty vaikutti tutulta. Jonkinlainen animoitu kartta rannoista olisi kyllä ollut tarpeen, sillä asiaa ajattelematta olettaa Tanskan aina olleen saman mallinen. Jos olisin pysähtynyt hetkeksi, olisin muistanut, että paikalliset arkeologit löytävän kivikautta veden alta. Mutta olisinko tajunnut, että Britannian mantereeseen yhdistänyt maa-alue ulottui Tanskaan asti?

Sattumalta Lundisssa junan lähtöä odottaessani olin katsellut yliopiston mainosikkunaa, jossa selostettiin tuoretta DNA-tutkimusta, jonka mukaan Tanskan väestö on vaihtunut kahteen kertaan "kokonaan". Tämä tuli museossa mieleen ja onnistuin googlaamaan vastaavan helmikuulta 2024: 100 ancient skeletons reveal dramatic turnover of Denmark’s population. Verratessani artikkelia seinäteksteihin, huomasin, että jälkimmäiset eivät ottaneet mitään kantaa tapaan, jolla maanviljelys oli tullut alueelle 4000 eaa. Niistä löytyi kuitenkin sama tuhannen vuoden "viive", joka mainitaan artikkelissa. Metsästäjä-kalastaja-kerääjät pistivät hanttiin tai varhaiset maanviljelijät eivät olleet kiinnostuneita.

Nationalmuseet
Wikimedia

Seinäteksteissä Tanskaan tuli 4500-4000 eaa vasarakiveskulttuuri, jonka väkivallan jäljet näkyvät paikallisessa maassa säilyneissä luissa. Jäljellä on myös järviin uhrattua vaurautta, kuten yhdessä astiassa uhratut 1720 merpihkahelmeä, sekä hautakumpuja ajoituksella 3800-3300 eaa. Vuosina 3200-2800 eaa, jolloin tuoreen tutkimuksen mukaan Jamnakulttuurin porukka täytti Tanskan, tehtiin Jyllannissa kulttitaloja ja käytävähautoja eli Tanska oli osa eurooppalaista megaliittikulttuuria. 

Tanskan varhaisimmat säilyneet kultaesineet ovat kivikauden lopusta. Paikallinen pronssikausi alkoi 2000 eaa. Yksi sen tyypillinen esine oli piitikari, joiden esiintymäkartassa oli pisteitä niin Tanskan eteläpuolella kuin Upplannissa asti, mutta ei Suomessa. Muut esineet kertovat yhteyksistä Kreikkaan asti. 

Tanskan maaperässä on säilynyt pronssikaudelta tammiarkuissa haudattuja vainajia sekä heidän vaatteitaan vuoden 1350 eaa. tienoilta. Eikä vain tilkkuja, mutta nämä olivat tietenkin esillä niin hämärässä, ettei ottamastani valokuvasta saa mitään tolkkua, Tunnetuin vainajista on Egvedtin tyttö, josta tehdyt analyysit kertoivat runsaasta liikkumisesta. Seinäteksteistä opin, että tuloksista on erimielisyyttä ja että dna-analyysi ei ollut onnistunut.

Egvedtin tytön vyötäisillä oli pyöreä pronssilevy, joita on löytynyt muistakin haudoista. Miesten statusesine oli puolestaan miekka. Muutakin näyttävää oli: kultaesineitä ja eksoottisia kypäriä.

Rautakauden alettua 500 eaa vauraus ei olennaisesti vähentynyt, vaikka yhteyksiä eteläisimpään Eurooppaan ei enää ollut. Uhrattavaksi oli ajanlaskun alun aikaan esimerkiksi rautakoristeiset vaunut.

Ilmeisesti siis lähes jatkuvasti veteen uhrattiin tavaraa ja vuosina 800 eaa - 200 myös ihmisiä. 

Hieman yli 2000 vuotta sitten Tanskassa oli tai siellä kudottiin kaunista ruudullista kangasta. Tarkistin tekstiiliarkeologiaan perehtyneeltä tuttavaltani: Suomesta ei tunneta edes raitoja ennen keskiaikaa. (En kuvannut esinekylttiä, mutta todennäköisesti samaan löytöön perustuu tuore video I Hand-wove a Shawl Using 2000-Year-Old Techniques 🐑 From Sheep to Shawl.)

Ajanlaskun alun aikaan tanskalaiset saivat kontaktin Rooman valtakuntaan ja paikallisen yhteiskunnan hierarkkisuus lisääntyi entisestään. Seinätekstien perusteella kansainvaellusaika ei vaikuttanut Tanskassa mitenkään, vaikka lähistölle saapui ainakin slaaveja. 

Valtionmuodostusta ei esitetty esihistorian näyttelyssä ja se piti kaivamalla kaivaa esille viime vuonna avatusta viikinkinäyttelystäkin. Viikinkiajan esityksen keskiöön oli asetettu ennustajatar (Vala, völva tai völa) ja puolet näyttelytilasta oli uhrattu elämykselle, josta en nauttinut enkä saanut mitään irti. Keskiajan esitys keskittyi kulttuurihistoriaan enkä huomannut yhtään mainintaa esimerkiksi kuningatar Margaretasta tai Kalmarin unionista. Maantieteellisten rajojen piirtäminen alkoi vasta vuodesta 1660.

Yhteisiä merkkipäiviä vuosina 1850-51

Sarjan edellisessä osassa jäi epäselväksi, missä määrin Suomessa huomioitiin keisanin valtaistumelle nousun ja keisariparin kruunajaisten vuosipäiviä, jotka Venäjän puolella olivat esimerkiksi koulujen vapaapäiviä. Ainakin juhlintaa järjestettiin useissa Suomen kaupungeissa, kun kyseessä oli 25-vuotispäivät.

Valtaistuimelle nousun merkkipäivää 2.12.1850 juhlittiin Tampereella juhlaillallisella, kunnialaukauksilla, juhlavalaistuksella ja ilotulituksella. Nottbeckien puisto oli koristeltu värillisin lyhdyin. Uudessakaarlepyyssä oli samana päivänä juhlavalaistus, josta mainittiin erikseen kuultokuva raatihuoneella. Kristiinankaupungissa järjestettiin aamiainen, kunnialaukaukset, juhlavalaistus ja tanssiaiset. Oulussa viranomaiset marssivat juhlallisessa kulkueessa esittämään onnittelut läänin kuvernöörille. Illalla oli juhla-ateria ja tanssiaiset. Kaupungissa oli tietenkin juhlavalaistus ja kauppias Granberg oli tilaisuutta varten hankkinut bengalintulilla valaistun kuultokuvan.[1] Helsingissä oli tietenkin myös juhlavalaistus ja seurahuneella 900 hengen tanssiaiset.[2]

Museovirasto

Kruunajaisten vuosipäivä oli 3.9.1851. Tuolloin Turussa

nousi aurinko ihanasti ruskottavalle taivaalle, heittäen suloisia säteitään kirkkaalla loisteella ylitse maan ja mantereen, ikäänkuin muistuttaen meitä merkitsemään tätä päivää. Se oli päivä, jona meidän Armolliset Ruhtinasparimme: Venäjän Keisari ja Keisarinna, viiskolmatta vuotta takaperin ruunattiin Venäjän maan Keisariksi ja Keisarinnaksi, ja Suomen Suuri-Ruhtinaaksi ja Suuri-Ruhtinattaareksi. Kukin tietää miten iloisesta ja tärkiästä arvosta tämä päivä oli niin Venäjän Keisari-vallalle kuin myös Suomen Suuri-Ruhtinakunnalle. Kiitollisuudella sydämmessä siis jokainen tahtoi viettää tätä päivää juhlana; ja sen tekivät meidänkin kaupunkilaisemme. Kaikki koulut, erityiset työpaikat ja Kauppapuodit olivat sinä päivänä suljetut, ja ihmisiä juhlapuvussaan astuskeli joukottaisin pitkin kaupungin katuja. 

Kello noin 11 e. p. p. vietti täällä oleva Suomen Bataljoona Aleksanderin torilla avoimen taivaan alla, ja suuren kansan saapuvilla ollessa, Jumalanpalvelusta. virren veisattua, esiintuli Kirkkoherra Erlin ja selitti muutamilla sydämmellisillä sanoilla miten Juhlallisesta arvosta tämä päivä oli kaikille Suuren Ruhtinakunnan alamaisille, ja kehoitti kaikkia yhtä uskolllsesti ja rauhallisesti, kuin tähänkin saakka, elämään ja olemaan Suomen maan armollisen Esivallan alla. Oikeen liikuttavaista oli katsella sitä lukematointa kansaa avopäin biljaisuudella ja tarkkaudella kuuntelevan Saarnajan sydämmellisiä sanoja. Koska Jumalanpalvelus oli päätetty, lauvaistiin Samppalinnan vuorelta 101 Kanoonan paukkausta, ja kaikki Sotaväki, kuin myös Linnan-, vaivais-, Kehruu-, ja Parannus-huoneen asukkaat juhlallisesti ravittiin. 

Kello 1/2 3 i. p. oli Maaherra, Kenraali Cronstedt kutsunut päivällisiksi suuremman osan täällä olevista Sotaherroista ja virkamiehistä, ynnä osa maalaisia ja Porvaria; päivällisillä ollessa kohotti H:ra Kenraali alamaisuudessa H. H. M. M. maljan, joka tyhjennettiin mielisuosiolla. Illalla oli suuri, loistava tanssijuhla kukilla, lehviköillä ja kynttilöillä juhlallisesti kaunistetussa Societeetissä eli Yhteys-huoneessa, johonka noin 6 à 700 henkeä oli kutsuttuna; tanssi kesti kello viiteen aamulla. Kello 1/2 10 illalla juotiin Keisarin ja Keisarinnan malja sanomattomilla ilo- ja hurra=huudoilla ja lauvastessa 101 Kanoona, johonka ulkona tuhansittain kokoontunut ihmisjoukko yhdisti äänensä. 

Kohta sen jälkeen poltettiin kaunis Tuli-teos, kustannettu kaupungilta köyhemmän kansan huviksi, että sekin saisi iloilla näin juhlallisenä päivänä. Isot hurrahuudot ilmoittivat kansan mielisuosioa. Kaiken tämän aikaa ja vielä myöhään yötä soitteli Suomen Sotaväen Soittoseura Puuhistossa Tullihuoneen torilla. Erittäin kauniisti oli kaupunki sinä iltana valaistettu ja ilotulilla kaunistettu; kivisilta oli kuitenkin kaikesta kaunein; värjätyt lyhdit oli asetettu sen kaiteille. — Ehkä kansaa vahvasti oli kokoontunut, ei kuitenkaan mitään rauhattomuutta tapahtunut; ei edes vähiä riitojakaan kuulunut missään, vaan kaikki kävi rauhallisesti. — I'äti on muisto tästä päivästä pysyvä Suomen kansan, erittäinkin Turkulaisten rauhallisissa ja kiitollisissa sydämmissä. Ja me sanomme samoin, kuin muuan sinä iltana mainitsi sohisevan kansan joukossa: „Eläköön Suomi! Eläköön Suomen Suuri-Ruhtinas ja Suomen Hallitus!!!" —[3]

Helsingissä onnittelut vietiin v. t. kenraalikuvernöörille, järjestettiin paraati Senaatintorilla, illan juhlavalaistuksessa sekä Esplanaadilla että Kaivopuistossa oli Tivoli-tyylinen (lyhtyjä?) valaistus musiikin kera ja yliopistolla Turun yliopiston paloa esittänyt kuultokuva, joka perustui herra Godenhjelmin luonnokseen. Tämän lisäksi poltettiin ilotulitus. Jossain välissä järjestettiin myös köyhäinhuoneessa porvariston kustannuksella ruokailu, jonne olivat tervetulleita köyhät kaupungin ulkopuoleltakin.[4]

Vaasassa oli tanssiaiset ja juhlavalaistus.[5] Kokkolassa tanssiaiset ja ilotulitus.[6] Oulusta ilmoitettiin joihinkin lehtiin, että tanssiaisten sijaan sijoitettiin pikkulastenkouluun, mutta toisaalle kerrottiin jo aattona järjestetystä iltajuhlasta ja ilotulituksesta. Varsinaisena päivänä satamassa olleet alukset koristeltiin lipuin ja viirein ja läänin kuvernööri järjesti tannsiaiset. Kaupungin bulevardi/promenaadi oli valaistu Tivoli-tyylisesti värillisin lyhdyin, yksityistaloissa oli valaistus ja väkeä oli liikkeellä runsaasti. Päivän aikana järjestettiin rahankeräys, josta puolet käytettiin pikkulasten kouluun.[7]

Kristiinankaupungissa päivän aloittivat kauppalaivoilta ammutut kunnialaukaukset.[8] Naantalista mainitaan, että 101 kunnialaukausta ammuttiin aamukuuden ja yhdentoista välillä erityisissä sarjoissa. [9] Raumalla laukaukset alkoivat vasta aamukahdeksalta ja tori oli koristeltu lipuin. Illalla järjestettiin tanssiaiset ja juhlavalaistus.[10] Porista mainittiin puistojen Tivoli-tyylinen valaistus ja köyhille jaetut 500 annosta lihalientä ja leipää.[11]

Kajaanissa illan tanssiaset järjestettiin raatimies Öhrnin tiloilla ja shampanjaa juotiin. Juhlavalaistuksessa erikoisuutena olivat Koivukosken yläpuolella poltetut tervatynnyrit, jotka valaisivat kosken kuohut. [12]

Juhlinnasta kirjoitettiin kuvauksia myös Tampereelta, Uudestakaupungista, Kuopiosta ja Hämeenlinnasta, joissa kaikissa toistettiin samoja elementtejä, kuten varmasti myös kaupungeissa, joissa ei tartuttu kynään.[13] Maaseudulla kirjoitusintoa oli vain Eckerössä, jossa juhlapäivä oli huomioitu pappilassa järjestetyllä illallisella.[14]

Seuraavina vuosina päivä mainittiin ainoastaan kaupallisten valaistushuvien ilmoituksissa. Pimeneviin syysiltoihin osunut ajankohtahan sopi näihin mainiosti, aivan kuten nykyään venetsialaisiin.[15] Kaupungeissa, joissa oli venäläisiä varuskuntia, on voitu järjestää paraateja ja yleinen valaistus, kuten Viipurissa 3.9.1854.[16]

Lähteet:

[1] Åbo Underrättelser 17.12.1850 no 101; Åbo Tidningar17.12.1850 no 99; Ilmarinen 18.12.1850 no 100; erityisesti Kristiinankaupungista Ilmarinen 11.12.1850 no 98
[2] Utdrag ur J. Grots brevväxling med P. Pletnjov angående finska förhållanden vid medlet av 1800-talet ; översättning av Walter Groundstroem. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland 119. 1915, 342; Helsingfors Tidningar 04.12.1850 no 96;  Ilmarinen 11.12.1850 no 98
[3] Suometar 30.09.1851 no 39; myös Åbo Tidningar 05.09.1851 no 68; Ilmarinen 10.09.1851 no 72
[4] Finlands Allmänna Tidning 03.09.1851 no 203; Morgonbladet 04.09.1851 no 67; Helsingfors Tidningar 06.09.1851 no 71
[5] Ilmarinen 06.09.1851 no 71
[6] Ilmarinen 06.09.1851 no 71; Finlands Allmänna Tidning 12.09.1851 no 211;
[7] Ilmarinen 06.09.1851 no 71; Kuopio Tidning 11.09.1851 no 6; Ilmarinen 13.09.1851 no 73
[8] Ilmarinen 13.09.1851 no 73
[9] Åbo Underrättelser 12.09.1851 no 70
[10] Åbo Underrättelser 19.09.1851 no 72
[11] Ilmarinen 24.09.1851 no 76
[12] Morgonbladet 15.09.1851 no 70; Ilmarinen 08.10.1851 no 80
[13] Ilmarinen 17.09.1851 no 74; Åbo Tidningar 19.09.1851 no 72; Finlands Allmänna Tidning 20.09.1851 no 218
[14] Ilmarinen 20.09.1851 no 75
[15] Åbo Underrättelser 31.08.1852 no 68; Helsingfors Tidningar 01.09.1852 no 70: Helsingfors Tidningar 03.09.1853 no 69; Kuopio Tidning 03.09.1853 no 34; Helsingfors Tidningar 02.09.1854 no 68; Kuopio Tidning 02.09.1854 no 33; Oulun Wiikko-Sanomia 02.09.1854 no 35
[16] Wiborgs Tidning 06.09.1854 no 61