AS21: Oulusta Raaheen

Lähtiessäni Oulun Turkansaaresta olin taas kuningasparin kesän 1802 reitillä. Noin niin kuin suunnilleen. Yritin erityisesti seuraavana päivänä seurata rantatien merkkejä, mutta historiallisuus oli useimmiten kaukana.

Ja kaukana oli rantakin, kun kerran maankohoama-alueella ollaan. Yövyin Liminganlahdella, jonka luontopolulle oli erillisenä, lukiolaisten tekemänä, sarjana asetettu merkkejä rannan sijainnista joinakin merkkivuosina. Lähteissäni hotellilta lintutornille tuli vastaan 1917 ja vettä näkyi vasta paljon myöhemmin. Lähtiessäni hotellilta pois ohitin ensin 1809 kyltin ja sitten vuoden 1650.

Aamun ohjelma oli kiireetön, joten kun Siikajoella näin viitan Suomen sodan muistomerkistä käännyin tutustuakseni. Pysäköidessäni olin yksin, mutta lyhyehkön pysäykseni aikana paikalle tuli kolme muuta seuruetta eli vetovoimainen kohde.

Siikajoen taistelun kuvauksen

ja varsinaisen muistomerkin

lisäksi ihailtavissa oli Siikajoen vuonna 1701 rakennettu kirkko.

Kiinnostuneet (kuten minä) saattoivat myös lukea Siikajoen kotiseutupolun joitakin kylttejä. Lautturista kertovasta selvisi, että "Perimätiedon mukaan Aleksanteri I oli matkannut syksyllä 1819 seurueineen tästä kulkiessaan Raaheen." Arvatkaapas oliko sanaakaan Kustaa IV Aadolfin matkasta samaa reittiä? No ei tietenkään.

Juuri ennen kuin saavuin Raaheen söin eväitä ruokakaupan parkkipaikalla ja satuin huomaamaan tien toisella puolen kiven, jossa oli kyltti. Kävin tarkastamassa enkä suuresti yllättynyt, että liittyi Suomen sotaan.

Raahessa oli kaupungin perustajaa Pehr Brahea juhlistavien Pekan päivien viimeinen päivä ja siksi Raahen museon 7 kohteesta peräti 4 auki. Näistä huomenna.

AS20: Turkansaaressa

Kemistä etelään jatkaessani en kääntynyt Iin Haminan tai Kierikkikeskuksen viittojen kohdalla, sillä ne näin vuonna 2012. Tuolloin kiersin myös Oulun keskustaa (Oulusta, Pohjois-Pohjanmaan museo, OMA-testaus, Oulun hautausmaalla), mutta en päässyt kaupungin ulkopuolella olevaan ulkomuseoon, joten tein nyt pysäyksen siellä eli Turkansaarella.

Turkansaari on ihan historiallinen paikka, sillä melko vähäeleisesti yhdessä taulussa kerrottiin, että vuonna 1490 talonpoikien tekemästä valituksesta selviää etä kruunu oli "kieltänyt venäläisiä laskeutumasta Oulujoella Turkansaaren alapuolelle. Tämän kiellon seurauksena Turkankylästä ja Turkansaaresta kehittyi varsinainen markkinapaikka ja Turkansaaresta tuli epävirallinen rajapiste Venäjän ja Ruotsin välille". Kiitos Diplomataricum Fennicumin karttaominaisuuksien, kyseinen dokumentti oli helposti löydettävissä. Luulisin tehdyn arkeologista tutkimustakin?

Ulkomuseo saaresta tuli 1900-luvun alkupuolella läheisen tilanomistaja Östen Elfvingin harrastuksena. Hän m.m. huomasi vanhasta kartasta merkinnän, että Turkansaaressa oli 1700-luvulla rukoushuone. Hän onnistui jäljittämään sen Oulusta, jossa se oli uusiokäytössä varastorakennuksena. Pienen fiksailun jälkeen se näyttää nyt tältä ulkoa.

Sisustus oli tietenkin varastorakennuksena riisuttu, mutta esillä on "koristeleikkaukset, toinen kuoripylväs, virsitaulunjalka ja eteisen ovi" Enontekiön Markkinan vuonna 1661 rakennetusta kirkosta.

Sen, että varastorakennus todella oli entinen rukoushuone on ilmeisesti vahvistanut hirsiin tehdyt merkinnät, joiden jäljennökset Elfving on 1922 tehnyt ulkoseiniltä

ja sisäseiniltä.

1710-luvulla kaadetuista hirsistä tehty asuinrakennus esitti pappilaa.

Muut ulkomuseon rakennukset olivat tutumpia. Aitat olivat huomattavasti isompia kuin Pöljällä.

Edelleen kesänavettojen aluetta

Olki- tai ruokokatto tervanpolttopaikalla ihmetytti, mutta pienellä rakennuksella ei ollut kylttiä tietoa jakamassa.

Tavanomaisen ulkomuseon lisäksi museoon kuuluu erillinen "metsä- ja uittomuseo". Onneksi olin Lapin metsämuseossa nähnyt vesireellä nimen vesipasa, joten jalaksessa roikkuva lappu "pasareki" ei hämmentänyt. Tässä museossa sen metsätyöhön liittyvästä käytöstä ei saanut mitään tietoa.

Nähtyäni aiemmin päivällä reikätuolit Keminmaalla ja Kemin savupirtissä en ollut hirvittävän yllättynyt, kun ulkomuseon pirtissä sellainen oli tälläkin. Mutta oli aika koristeellinen hirsiarinalle (!) rakennetun uunin viereen. Rakennuksissa oli muutamien sivujen esittely, mutta ei esinekylttejä eikä tietoja.

(Muistaessa muistiin esinetutkimusidea: mitataan reikätuolien korkeuksia ja reiän kokoa ja arvioidaan seisomaan opetelleiden lasten koon ajallista ja maantieteellistä vaihtelua.)

Eli täälläkään ei selvinnyt jo Keminmaalla mietityttänyt moninkertaisen rullatuolin tausta. Tavallisestihan näissä on vain paikka kahdelle rullalle.

AS19: Kemissä

Keminmaasta lähdettyä piti tietenkin pysähtyä Kemissä, kaupungissa, joka on antanut meille Kaponieeri-blogia ja FB-sivua pyörittävän Kari Hintsalan. Järkytyksekseni Kemin museo ei maininnut häntä sanallakaan.

Mutta ilokseni Kemin museossa nostettiin esiin ihmisiä, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Kuten paikallinen yrittäjä Susanna Gustaava Ylitalo (1848-1929), taiteilija Otto Vallenius (1855-1925) ja kirjanpitäjä Alice Keckman (1866-1945), joka lahjoitti Kemin museolle vaatteitaan ja ison nukkekaapin, joka ei ollut lapsuutensa lelu vaan aikuisiän harrastus.

Eli toisin kuin Kainuussa, täällä naiset olivat toimijoita. Heitä löytyi valokuvista jopa tukkeja kekseillä lajittelemassa. Housut jalassa vuonna 1956!

Ja lisää ihmiselämiä oli kosketusnäytöillä, joita en kaikkia läpitökkinyt. Jäi vaikutelma, että tekstit eivät suoraan liittyneet näyttelyssä esitettyyn.

Museon rakenne oli melko selkeä. Puukuutioiden sisällä kerrottiin puuteollisuudesta. Oikealla oli yksi osio Kemijoen alueen arkeologiasta ja muuten kaupunkielämää.

Kaikista esineistä ei ollut tietoa, joten ulkopaikkakuntalaiselle jäi epäselväksi, miksi uskonelämän vitriinissä oli ortodoksien tavaroita. Ilmeisesti ortodokseja joskus tänne tullut?

Ajattelin, että vitriinien QR-koodien takana voisi (ärsyttävästi) olla lisätietoa, mutta poislähtiessäni huomasin, että ne ohjeistettiin ruotsiksi, saksaksi ja venäjäksi eikä suomeksi, joten taisivat olla käännökset.

Poislähtiessäni huomasin myös julisteen avoinna olevasta Yli-Jaakheikin savupirtistä "Meripuiston museoalueella Sisätasatamassa". Määreet eivät sanoneet minulle mitään, joten kysyin infotiskiltä ja sain selkeän katuosoitteen, joka olisi sopinut myös julisteeseen ja jaossa olleeseen moniväriseen esitteeseen. Paikka oli alle kilometrin päässä museolta, joten sinne.

Matkalla ohitin komean pavilijongin meripuiston keskellä

ja ilmeisesti "museoalueen", jossa taloilla oli numerot, mutta muuta kyltitystä ei näkynyt.

Paikan päällä en googlannut, mutta jälkikäteen Wikipediasta luettuna pavilijonki on 1890-luvulta ja "museoalue on perustettu 1950-luvun alussa, jolloin Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistys siirrätti sinne vanhoja rakennuksia Kemijokivarresta."

Savupirtti yllätti täysin ulkolaudotuksellaan, jossa oli juuri nyt taloisa muodikas tumma väri. Rakennus oli saanut laudat saman 1860-luvun isännän aikana kuin uloslämpiävän uunin. Kemiin siirron jälkeen uuni muurattiin "ajan hengen mukaiseksi". En tiedä mitä tämä tarkoittaa, mutta panin huvikseni merkille (jälleen) Pöljän kotiseutumuseossa savolaiseksi markkinoidun hirsiarinan uunin alla.

Esineistössä erikoisempaa ja selitystekstin vaativaa oli leilinkantopuu, joka on "kaareva olkapäähän sopiva kantopuu leilin eli pyöreän soikeahkon ja puisen juomien (yleisimmin piimän) säilytysastian kuljettamiseen".

Paluumatkalla autolle pääsin vielä ihailemaan puuarkkitehtuuria.

AS18: Keminmaalla

Tornion jälkeen pysähdyin Keminmaalla. Pyhän Mikaelin kirkko on korjauksen alla, joten piti tyytyä ulkotiirailuun.

Vasta nyt blogitekstiä tehdessäni googlailin ja tajusin, että tämä oli sen kirkko, jossa kirkkoherra Rungiuksen ruumis muumioitui. Siitä tehdyistä tutkimuksista voi lukea Kirkko, tila ja muisti -projektin blogista tai voi katsella ruumiista vätitöstutkimuksen tehneen Tiina Väreen videoita.

Niin ja kirkko on siis 1500-luvun alkupuolelta.

Keminmaan kotiseutumuseo oli tavanomaisesti kirkon viereisessä vanhassa viljamakasiinissa. Myös esillepano ja sisältö oli enimmäkseen toisaalta tuttua. Poikkeuksiakin oli.

Aivan ihana kolmipyöräinen. Ajoituksesta ei mitään tietoa. Esillä ei ollut kylttejä ja kanssani kiertäneen museovahdin kommenteista päätellen dokumentaatio paljolti puuttui tai hän ei ollut saanut sitä luettavakseen.

Kun kerran on ollut arkkutuoleja (joita oli yksi kappale myös Tornionjokilaakson maakuntamuseossa)

... niin miksipä ei myös kaappipenkkejä. Enpä vaan ole moista nähnyt aiemmin.

Kertaus on opintojen äiti. Päänaluslauta, joka oli minulle vielä Rovaniemellä uutuus. Tästä kappaleesta puuttuu päähän potkimisen estolevy.

Nämä kolme olivat museovahdille mysteeri. Näytin valokuvani Pudasjärven museosta ja tästedes hän tulee väittämään, että ne ovat marjapuimureita. Näin se "tieto" leviää.

Koristeltu harava, ihan kuin keskiajalla! (Ks. Tornionjoenlaakson maakuntamuseo)

Uppouduttuani yksityiskohtiin museovahti muistutti, että alueella tärkeintä oli kalastus, ennen uittojen ja patojen tuhoavaa vaikutusta.

AS17: Pysähdyksiä Torniossa

1. Rovaniemeltä ajelin Tornioon lauantaiaamuna 30. kesäkuuta. Koska toukokuiselta Ruotsin matkalta oli autoon jäänyt kassillinen palautuspulloja, kurvasin ensin Haaparantaan. Onnistuneesti valitsin kaupan, johon oli rakennettu (jo tuhoutuneiden?) rakennusten fasadeja infokyltteineen. Näistä opin, että Tornionjoenlaakson talot ovat merkittävästi erilaisia kuin muut Ruotsissa "idästä" tulleiden vaikutteiden vuoksi. Näin sanottiin tuossa valkoisessa, toinen vasemmalta.

2. Torniossa pääkohde oli Tornionjokilaakson maakuntamuseo (Lisäys/korjaus 26.7.2018 16:00: Helena Ruotsala huomautti FB:ssä, että museon nimi on Tornionlaakson maakuntamuseo - Tornedalens museum). Jo ennen sisäänmenoa ulkoseinästä (ja viereisestä kyltistä) selvisi, että Tornion ja Haaparannan välillä oli ensimmäisen maailmansodan aikaan posti-ilmarata. Eivät paketit ainakaan päässeet kiertoreiteille.

Museon perusnäyttely koostuu kahdesta isosta huoneesta, joista toisessa oli "yhteinen jokilaaksomme", jossa elettiin melko mennyttä aikaa, ja toisessa "yhteinen kaupunki" eli Tornio (ja hieman myös Haaparanta), jotka molemmat on perustettu 1800-luvulla  (Korjaus 26.7.2018 16:00: No, eivät todellakaan ole, kuten Helena Ruotsala huomautti FB:ssä,. En tajua mitä olen ajatellut kirjoittaessani, sillä olihan Tornion kaupunkielämän arkeologisia todisteita esillä 1600-luvulta ja kaupungin historiaa olen useaan kertaan lukenut.) eli kerrottiin tuoreemmistakin jutuista. Lisäksi parvelle oli sijoitettu sodan vaikutukset, koulunkäynti ja musiikkielämää.

Menneisyys alkoi arkeologisesti ja raudansulatusuuni Karjalaisen kokeiluin tuli nyt nähdyksi kolmatta kertaa tällä reissulla. (Toinen esiintymä oli Lapin maakuntamuseossa.) Torniossa on kaivettu paljon ja esillä oli tarkemmin esinetiedoissa ajoittamattomia kaupunkilöytöjä.

Suomen vanhin tunnettu harava 1200-1300-lukujen paikkeilta on ollut koristeltu.

Myös tuoreemmassa maatalousvälineistössä oli epätavallisen paljon koristelua, värin muodossa

Selkeän rakenteen lisäksi museossa oli kohtuullisen hyvät esinetiedot ja kosketusnäyttöjä, joilta saattoi lukea järkevän mittaisia taustapätkiä. Jälkeenpäin ajateltuna (erityisesti myöhempään museoon verrattuna) tajusin, että ainoat henkilöt, joita nostettiin esille, olivat ulkomaiset tutkimusmatkailijat.

3. Tornion kirkko on 1600-luvun lopulta, joten piti käydä katsomassa. Ei oikein mahtunut kuvaan.

4. Jossain kartassa Alatornion kirkon viereen oli merkitty museo, joten kiersin lähtiessäni sitä kautta. Kirkko 1700-luvun lopulta oli komea. Kellotornia en nähnyt, mutta varmasti ajoin sen ohi, joten kuittaan Struven ketjun maailmanperintökohteiden listalta koetuksi.

Museo oli todennäköisesti kirkon viereisessä makasiinissa, mutta siinä ei ollut mitään merkkiä aukioloista.

AS16: Lapin maakuntamuseossa

Lopetin päiväni Rovaniemellä Artikumissa, jossa on Lapin maakuntamuseo. Aloitin sisääntulokerroksesta eli yläkerrasta, jossa käsittääkseni oli vaihtuvia näyttelyjä. Umpiovissa luki vain "näyttelyt", mikä oli erikoinen eikä kovin kutsuva ratkaisu.

Taideäänin varustetut luontovalokuvat eivät kiinnostaneet, mytta Petsamon aika osana Suomea kylläkin. Ja taas löytyi aukkoja omista tiedoista ja myös näyttelyn esityksestä. Ortodoksinen luostari "siirtyi Suomen valtiolle, joka määräsi osan luostarin kiinteistöistä muuhun käyttöön. Vaikea paikka oli Alaluostarin kirkon siirtyminen luterilaiselle seurakunnalle." Kai jollain kommervenkillä laillista, mutta kuullostaa aika törkeältä. Ja miksi sisäministeriö huolehti luterilaisten kirkkotilanteesta?

Luterilaisten väestöosuuden kasvu näyttelyteksteissä mainittiin, mutta en löytänyt absoluuttisia väestömääriä ja oletettavasti merkittäviä muuttomääriä mistään kohtaa. "Petsamossa puhuttiin useita kieliä, joista huomattavimmat olivat suomi, karjala, koltansaame ja venäjä." Huomattavimmat Suomen hallintakauden alussa vai sen lopussa? Rohkenen epäillä, että opetus perustamissa 7 kansakoulussa ei ollut monikielistä.

Alakerrasta löytyi perusnäyttely, jonka pahaksi onneksi aloitin päästä, jossa näyttelyä esittelevä pömpeli oli rikki. Ehdin sitten kiertää koko näyttelyn, ennen kuin hahmotin sen kolmijakoisen perusrakenteen. Yksi osa Ylä-Lappia eli saamelaisia, yksi Perä-Pohjolaa eli kalastusta ja maataloutta ja yksi Rovaniemeä sota-aikaa painottaen. Kaikkien kolmen takaseinällä oli arkeologisia löytöjä.

Kokonaisuus oli tyyliä "valitut palat" eikä varsinaisesti tarjonnut lisäymmärrystä alueen historiasta ja elämästä. Ylä-Lapin kohdalla esineteksteissä ei ollut tietoa ajoituksista eikä muistaakseni lokaatioistakaan.

Hämmentävästi näyttelyn aloittavasta pukuparista löysin vain tekijän äänellä kirjoitetun tekstin enkä mitään "faktaa". Voi kyllä olla, että en huomannut kaikkea, sillä vasta blogiin kuvia valitessani näin, että pukuparin takana olevissa vitriineissä oli laatikoita, jotka olisivat ehkä auenneet.

Johanna Metsäpelto totesi , että "Erityisesti dioramat on hienot." Niitä oli runsaasti arkeologiarivissä, mikä useimmissa tapauksissa avitti ymmärrystä. Sen sijaan toivon, että avokota ei jätä joillekin kävijöille aivan väärää kuvaa Lapin asumisratkaisuista.

Arkeologiaosuuden ymmärtämiseen kaipasin karttakuvia kun Lapin paikannimet eivät mitään sano minulle juuri mitään.

Kuten Pudasjärvellä, täälläkin oli suksen palanen. Sen kaunis nauhakoristelu ei valaistuksessa tarttunut kuvaani. Ajoitus jäi epäselväksi, vaikka kyseessä olisi ollut esinetekstissä mainittu Sallasta löydetty "Suomen vanhin" suksi.

Rovaniemeltä on löytynyt tämä lempparisolkityyppiäni edustava kansainvaellusaikaan ajoitettu kappale.

Sitä kutsuttiin nyt reliefisoljeksi, kun Levänlahtiseminaarissa käytettiin sanaa selkänappisolki. Kai puhuttiin jotain levinnäisyydestä ja löydöistä, mutta tuli yllätyksenä, että Suomessa on näin hieno kappale. Esinetekstissä arveltiin päätyneen Ounasjoen Alajärven törmälle Norjasta. Pari löytöä tunnetaan myös Ruotsin Helsinglandista.

Rovaniemestä opin päivän aikana sen, että täällä on joki ja itse asiassa kaksikin. Aamulla kaupungin synty oli vielä täysin mysteeri kun kuvittelin sen olevn täysin kuivalla maalla! Matkailu avartaa... Yksi arkeologiaosuuden pienoismalleista kuvasi Rovaniemen Ylikylää, jossa viljeltiin maata viimeistään 1000-1200 -luvuilta.

Olivatko he sitten "ensimmäisiä asukkaita" kuten Perä-Pohjalan osuudessa 1700-luvun "uudisasutuksesta" kerrottiin? Sana asukas rajattuna "pysyvään" asutukseen  on  hankala, mutta tavanomainen Suomen historian esityksissä. Kuitenkin olemassa (tämän museon arkeologiaosuuden mukaan) pohjoisen paikkoja, joissa on aineistoa lähes 3000 vuoden ajalta. Aika pysyvää, vaikka sitten kesät ja talvet oleskeltaisiinkin eri paikoissa.

AS15: Pöykkölän kotiseutumuseossa

No nyt ollaan melkein Pohjanmaalla totesin, kun Pöykkölän kotiseutumuseota lähestyessäni hahmotin umpipihan. Siinä päärakennus ja 40 metrinen sivurivi ovat harvoja Rovaniemen palosta selvinneitä ja muut pihapiirin osat toisaalta tuotuja. Museo osoittautui mielenkiintoiseksi ja suurin harmituksen aihe oli väärään järjestykseen sidotut laminoidut tekstikortit. Huomautin tästä lähteissä lippukiskalle, jolla näytti olevan luppoaikaa korjaustoimenpiteeseen.

Päärakennuksen pirtissä oli pari itselleni vierasta elementtiä. Yhtenä lattialla "nukkumaloova eli pielus- tai päänaluspuu."

Se oli lattialla oikeassa paikassa, sillä tällaista käyttivät lattialla nukkujat. Esillä olevan tekstin mukaan se "esti tyynyn liukumisen lattialle" (?) ja "suojasi lattialla nukkuvien päitä pimeässä liikkuvien kolhaisuilta". Ainakin jälkimmäinen kuullostaa järkevältä, varsinkin kun toisaalla selitettiin, että talon ovet olivat aina lukitsematta ja lisää yöpyjiä saattoi tulla vaikka keskellä yötä.

Pirtin seinällä hymyilytti kaulauslauta, jonka symboleissa oli tulkittavaa.

Sen takana näkyvä seinä oli minulle uutta tekniikkaa. "Hirsiseinien raot on ennen maalaamista tasoitettu ruisjauhoa, sahanpurua ja lehmänlantaa sisältäneellä seoksella. Tämän jälkeen seinät on kalkkimaalattu." Seinien kaunis okrankeltainen väri ei otokseeni ole oikein tarttunut, ainakaan oman tietokoneeni ruudulla.

Toisella puolella päärakennusta kurkin salista maitokamariin ja opin, että "Kaukaisille niityille ja muille työpaikoille piimä vietiin leileissä ja hinkeissä usein jo talvikelien aikana ja upotettiin hetteeseen, jossa piimä pysyi tuoreena ja raikkaana heinäntekoon saakka." Tämä esitys selittäisi Pöljän kotiseutumuseossa heränneen kysymyksen piimäleilien tarvittavasta määrästä. Mutta saiko siis talvikelien aikaan vielä lehmistä maitoa ja uppoaako leili talvikelillä hetteeseen?

Toinen mielenkiintoinen maitojuttu oli toteamus, että kirnupiimäsaavin ja kauhan reunoihin muodostui "valkoinen kerros n. s. naattaa, jota käytettiin lääkeaineena rupiin, palohaavoihin ja verenmyrkytykseen sen sisältämän penisiliinin takia." Ei meillä etelässä tällaista ole osattu tai ei minulle ainakaan ole kerrottu.

Maitoteknologiaa oli esillä lisää sivurivissä, mutta ilman turhia lisätietoja.

Sivurivi on paikallisella kielellä puovi kun taas Pudasjärvellä oli puoji. Oletan, että molemmat ovat sukua ruotsinkielen sanalle bod.

Yläkerrasta löysin tämän hienon rukin.

Monista ulkorakennuksista erikoisuutena kesänavetta, jollaisen kuvan olin jossain aiemmin jo ehtinyt nähdä ja osasin prujua lukematta nimetä pytingin, vaikka se ei muodoltaan varsinaisesti tuttu ole. Vilja-aitat täällä näyttivät jo ihan samoilta kuin Satakunnassa. Mutta täkäläisittäin ne olivat "kaukana pihapiiristä paloturvallisuuden vuoksi". Täh?