Marras-joulukuussa

22.11.

• Blogilöytönä "hanke, jossa tulkitaan periruotsalaisia C. M. Bellmanin lauluja slaavilaiseen tyyliin ja suomeksi." 
• Urheilu-ummikolle ei KVG-metodilla selvinnyt onko maastohiihdossa SE- ja ME-tuloksia. Tieto olisi tarpeen ja lähde myös.

24.11

• Tunnustan ymmärtämättömyyteni. Cartier-Bresson @AteneumMuseum ei antanut minulle mitään.

25.11.

• Illan tilaisuudessa yleisöltä valot pois. Sokkona kirjoittamani muistiinpanot yllättäen ihan samannäköiset kuin normaalioloissa tehdyt. [Mutta olisivat voineet olla monisanaisemmat ja tuottaneet informatiivisemman blogitekstin.]

7.12.

• "Suvi-Päivi teki yllättävän löydön". Olisiko Jussi-Matti tai Pekka-Taneli päässyt samoin otsikkoon? [Ja kas, otsikko onkin muuttunut myöhemmin muotoon "Suomalaisen uskomaton löytö saksalaisesta kirjastosta – paljastaa ensimmäisen suomalaisen virsikirjan nimen".]

8.12.

• Koskaan ei ranska ole näyttänyt yhtä helpolta lukea kuin keskellä pääosin venäjänkielistä akti-nippua vuodelta 1904

13.12.

• Pölyiset arkistohyllyt historiantutkijoidenkin tekstissä. Oikeesti, hei [Ote apurahahakemuksesta hankkeeseen Towards a Roadmap for Digital History in Finland: Mapping the Past, Present & Future Developments of Digital Historical Scholarship]

14.12.

• Kävin katsomassa Kultaisen naisen. Kannatti. Mutta miksen Nykin keikoilla käynyt katsomassa taulua?!
• Sitten SLS:n esitelmätilaisuus, jonka ensimmäinen otsikko näyttää uhkaavasti tanskalta. Ei ainakaan ruotsilta. [Tästä blogiteksti]

19.12.

• Anukin piti Mikaela Strömbergin romaanista Sophie [Oma lyhyempi ja epäanalyyttisempi tekstini]

Tapaninpäivänä 1882

Onni Wetterhoff kertoo tarinassaan  Puutis'en ilvesajo Kalvolassa joulujuhlina 1882 (Saloilta ja vesiltä I-II. Metsästys- ja pyyntiretkiä) ohimennen tapaninpäivästään:

Muutamia päiviä ennen joulua tuli Sääksmäeltä Rommun rusthollin isäntä minua tervehtimään. Hän esitti, että pyhäin aikana tulisin koirieni kanssa Kalvolan sydänmaille, sillä meille molemmille tuttu ja muuten hyvin harjautunut metsästystoveri, torppari Haaranoja, oli hiljan Rommun isännälle ilmoittanut nähneensä useiden ilvesten jälet. Pari viikkoa sitten oli Rompu itse samalla salolla tappanut kaksi ilvestä ja kolmatta kauan ahdistanut, kunnes sudet kesken ajon hyökkäsivät koirain kimppuun, repivät ne palasiksi ja söivät suuhunsa, ennenkuin jälkiä seuraava Rompu ennätti sille paikallekaan, jossa tuo verinen leikki oli tapahtunut. Kovin valitteli hän tätä tuskin korjattavissa olevaa tappiotaan ja pyysi nyt pyhien ajaksi saada yhtyä minuun ja koiriini. 

Sovimme niin, että Rompu lähettää sanan Haaranojalle ja pyytää häntä tutkistelemaan tienoota, jotta meillä, paikalle tultuamme, olisi jotakin viittausta suunnasta, jonne oli lähteminen. Jos Haaranoja jostakin syystä tahtoi siirtää metsästysaikaa tuonnemmaksi, niin antaisi Rompu minulle siitä tiedon; muuten matkustaisin niin pian kuin mahdollista kaupungista.  

Mitään sanaa ei tullut, ja toisena joulupäivänä matkustin minä kolmen koirani kanssa Kuurilan asemalle. Koiria kaulavitjoista taluttaen astuin jalkaisin pari virstaa Rommun luo, ja tapasinkin isännän kotoisalla. Hän tervehti minua sydämmellisesti ja kertoi Haaranojan samana päivänä sydänmaalta ilmoittaneen myöntyvänsä tuumaan.  

Kauan tuumailtuamme, päätimme vasta seuraavana aamuna matkata metsämökille. Sen sijaan valjasti Rompu pulskan juoksiansa ja niin ajoimme erään pitäjäläisen luo ja vietimme siellä hupaisen pyhäillan jouluiloineen, kuten vanhanaikuisten ihmisten tapa on. Illan kuluessa sateli hiukan lunta, joten sekin näytti suosivan huomenaamuista retkeämme ja kun myöhään yöllä palasimme kotiin, oli taivas taas kirkas, ilma talvinen ja raitis, niin että lämpömittari näytti 12 astetta kylmää.

Talvimaisema vuodelta 1890 Tukholman lähistöltä. RAÄ, Flickr Commons.

Joulupäivän tunnelmaa

Norjalaisen joulukortin (Nasjonalbiblioteket , Flickr Commons) luodessa tunnelmaa lainaus nimimerkin Kah (Gustaf Adolf Heman) kirjasta Kertomuksia. (1888)

Laurilassa oli joulu niinkuin muuallakin. Tuore pärekerros oli orsilla ja valkasi somasti avaran pirtin laen, pahnat kahisivat lattiassa; pitkä honkapöytä oli peitetty lumivalkealla pöytäliinalla, röykkiö leipiä ja kaakkuja oli pöydän yläpäässä, ja keskellä oli kolmihaarainen kynttilä, joka tukevasti seisoi raskaassa tinajalassaan ja katseli korkealta asemaltaan uhkarohkeasti katajaista, suurta ja monivanteista oluthaarikkaa. Kynttilä ei enää palanut, sillä nyt oli jo päivä, joulupäivä. Kirkossa oli oltu, paleltu ja yskitty. Kirkon kuulumisina oli kerrottu muun muassa, että nyt jo se Äijälän maisterikin ensikerran puusäkissä paukutteli. Aamiainen oli syöty, ruo'at korjattu, paitsi leivät ja kaakut, sillä viimemainituista oli alimmainen syötävä vasta suvella ruistoukoa tehtäissä.

Siinä talon renkipari venyi pahnoilla ja imeskeli piippujansa. Naispalvelijat, Maiju ja Kaisu, istuivat ovisängyn laidalla ja supisivat hiljaa keskenänsä. Mutta siellä heidän takanaan oli pitkällään talontytär, ja vaikka näyttikin kauemma pirtissä olijoista kuin olisi lapsi nukkunut, niin eipä nukkunutkaan, vaan kuunteli tarkoin, mitä Maiju ja Kaisu puhuivat, kuunteli tarkkaan, nykäsi väliin heitä hameen selkämyksestä ja naurahti hiljaa, saipa silloin tällöin sanan parikin kuiskatuksi. 

Kävihän se nuhina laatuun niin kauan kuin isäntä pöydän päässä jouluvirsiä veisasi, mutta sen tuiki tau'ota täytyi kun Laurila otti postillan ja rupesi siitä joulusaarnaa lukemaan.

Mutta loppui jo saarna pitkäkin, ja väljemmin hengitti naisväki pirtissä; vieläkin tuntui väljemmältä kun isäntä, tallissa miesten kanssa käytyään, pujahti vaarin kamariin toiselle puolen pihaa ja laski sinne rauhassa vaarin sänkyyn nukkumaan. Ja rengitkin ne lähtivät toiseen taloon, tuonne vaan toiselle puolen tanhuaa.

Pian se pikku nukkuja, talon pikku Sanna, kepsahti vuoteeltaan ylös, kun se olo tuvassa, isän mentyä, väljemmältä rupesi tuntumaan. Eikä tuossa äidin läsnä-olo ollenkaan tukalalta tuntunut; vapaasti sai Sanna hilpeän luontonsa irralle laskea. Äiti siinä peräsängyssä oli vähän aikaa lonkallaan ja katseli virsikirjaa, mutta kirjaimet rupesivat niin hullunkurisesti silmissä tanssimaan ja peittyivät vihdoin ihan harmaasen hämärään. Kas kun raukaisee, tulleeko vaan pyry kun niin ramasee, tuumii emäntä ja katoo porstuanperä-kamariin. Meni kai huokuulle, sillä oli jo kolmesta ollut ylhäällä, keittänyt väelle joulukahvit, ollut kirkossa ja taas aamiaisen laittanut.

Ja nyt oli tuvassa niin väljä olla. Maiju ja Kaisu rupesivat laulamaan; reistasivat ensin "Koko maailmaa", sitten "Kuin kirkkaast' kointähti koittaa." Mutta laulu meni vaan semmoisella akkain nuotilla, ivaili Sanna ja lauloi ne niin kuin niitä hänelle kansakoulussa oli opetettu.

Siinä sitä laulu antoi aihetta toiseen. Jo Maiju lauloi helevällä äänellään: "Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu." Eikä se Kaisukaan ollut huonompia, hän se veti niinkuin pelillä vaan: "Tuoll' on mun kultani ain' yhä tuolla."

Heitä Sanna kuunteli, hyräili vaan hiljaa joukkoon. Mutta kun laulu oli loppunut, niin alkoi Sanna. Siinä hän ensin oikein nuottiniekan tavalla puhui aivan kuin itsekseen, mutta niin että toisetkin kuulivat: mistä se alkaneekaaan se: "Suomi armas synnyinmaamme", kun ei vaan alkaisi Aasta.

S:llä se alkaa, tokasi Maiju. Olipa se aika hömppö, aatteli Sanna; mutta eihän se vaivainen ollut nähnytkään, kuinka alkuääntä annetaan. Opettaja siellä koulussa painoi harmoonion näppäintä, sitte kuului semmoinen kimakka ääni, opettaja vilkasi luokkaan, lauloi äänen mukaan "aaaa", ja koko oppilasjoukko yhtyi viidelläkymmenellä suullaan laulamaan "aaaa." Ja sitte vasta se laulu aljettiin. Ja nyt se Sanna lauloi, lauloi monta isänmaallista, niin hirmuisen koreata laulua, kuten Maiju ja Kaisu arvostelivat. Mutta osasi se toisiakin. "En voi sua unhottaa poijes, vaikk'en ikänään sua saa; sinä sydämessäni olet ikuisessa muistossa." Se oli Sannan kuulijain mielestä kovasti koree; Kaisu melkein itki.

Kyöstä Suomalaisen jouluaatto

Kyöstä Suomalaisen teksti Joulu-aatto julkaistiin Lentävät Lehdet -numerossa 24/1877 ja sen myötä toivotan lukijoilleni mukavia joulunpäiviä.

Joulu-aatto tuli. Ei enää muutamissa paikoissa sinä päivänä lukua puolisesta pidettykään; sillä varustettiin tyhjiä mahoja sille suurelle ja muhkealle ehtoolliselle, sitä vaan häärittiin ja käärittiin, kakkaroita laitettiin ja makkaroita paistettiin. Illan pimetessä alkoi tulet joka asunnosta loistaa kirkkaammin kun muulloin, tämä liikanainen valo tuli siitä juhla-illan kunniaksi valmistetusta joulukuusesta, johonka oli, paitsi kymmeniä kynttelin pätkiä, varustettyu killumaan korupapereita ja kaikenlaatuisia makeita lapsien näpsittäviksi. 

Kello alkoi lähetä kuutta iltaa, kun vielä istua kahjotin yksinäni kirjoituspöytäni ääressä kammarissani, talikyntteli edessäni; en kumminkaan epätiedossa joulu-ilostani. Vaan ajattelin, kuinka montaa köyhää raukkaa saapi kukatiesi jouluansa vastaan ottaa päresoitolla, jollakulla kaljatuopilla ja muutamalla leipäkakkaralla atriapöydällänsä, siihen siaa kun nuo rikkaat latelevat rököt herkkuja yksi toistansa mehevämpiä ja makeampia, mutta ajattelin taaskin, kaikilla ei voi olla yhdellä lailla, kaikki eivät osaa kaivata koko moisia herkkuja, ja siksi toiseksi, onhan jokaisella ollut kokonainen vuosi aikaa varustella jouluansa.

Näitä ajatellessani tuli käsky minullekin astua herraskartanoon jouluaatto illalle. Kas tämä sanoma sävähytti sisälläni ilo-liekin, niinkuin sinne jo olisi pistetty joku joulukuusi kynttelinensä palamaan. Astuin sisälle iosoon saliin. Ihme mikä näkö! Ensin en nähnyt kaukaan aikaan mitään, sillä silmäni huikenivat näistä lukemattomista valo-säteistä, jotka loistivat siitä suuresta ja komeasta kuusiruunusta. Vähän aikaa silmiäni au'ottua ja hierottua, aloin jo ruveta huomaamaan ympäristööni, ja taaskin sävähti sisälläni liekki, kun näin suuren joukon niinkuin markkinoilla vaimoväkeä. Mutta mitä enemmä ja terkemmin ulkonainen tuli rupesi valaisemaan näköpiiriäni, sitä himmemmäksi kävi sisällinen liekkini, kun huomasin seurassani muutamia herroja ja jonkun tusinan vanhoja piikoja ja väkäleuka rouvia, jotka hyvin terävillä silmillä tarkastelivatr seuran urospuolisia jäseniä, toivossa, jos vielä joku noista sattuisi muutamalle rupeamaan vanhuuden tu'eksi ja turvaksi. 

Mitäpä noista, nyt alkoi tulla rahteerinkia, kahvia, punssia, viiniä makeisineen ja teetä hyvine, hienoine leivoksineen ynnä muuta, Näitten ravittua, erkani seurueesta pois muutamia sekä mies- että vaimopuolisia jäseniä jotka palasivat kotiinsa joulua viettämään ja pukkia odottamaan, joka myöskin tuli ja oli näin juhlallisena iltana yhtä kauhean näköinen, kun itse piru olisi astunut seuraan joulua viettämään. Tämä pukki myötänsä toi suuret kääröt, joita sitte pukin poismentyä, isäntä paksu keskeltä kun kaljatynnöri, rupesi jakelemaan seurueellensa lahjasiksi. Minäkin sain tulevan vuoden allakan, kaulahuivin ja Turun tupakan. Sittepä juotiin pari lasia totia, joka sai minutkin vähän iloisemmalle mielelle. Sen perästä kaikui kutsumus iltaruoalle. 

Pöytä oli katettu monenlaatuisilla ruo'illa ja herkuilla, mutta paistia ja puuroakaan ei ollut unhotettu, joka myöskin oli tyhjään mahaan hyvä ja turvottava. Atrialle astuessa, enemmän kun lopettaessa ei lauletu ilo-, riemu- eikä kiitos-lauluja, niinkuin ennen patriarkalliseen aikaan, vaikka isäntä näkyi olevan, kun hyvä patriarkka. Iltasen syötyä tarinoitiin ja lörpöteltiin muudan aika, ja sitten mentiin levolle. 

Kellot kalisi ja hevot hirnui, joka herätti minutkin unestani ja juohutti mieleeni, että on menon aika Herran temppeliin. Sinne tultuani näin taas komean kirkkauden loiston, mutta sen iloliekin, jonka sana ja Herran synty saattoi minuun, himmeni, kun huomasin ympärilläni jonkuun tusinan vanhoja piikoja ja muutamia väkäleuka rouvia. Joulupukin muotoista ei persoonallisesti näkynytkään näin väkirikkaassa kokouksessa. Sieltä päästyä palasi jokainen kotiansa joulua viettämään. Eikä muuta kun kohta aletaan toivottaa onnellista uutta vuotta kaikille, mutta erittäinkin vanhoille piioille.

Joulukuusen kuva leikattu norjalaisesta joulukortista (Nasjonalbiblioteket, Flickr Commons)

Neiti Hydénin koulussa

Viime tingan joulusiivouksen hengessä valokuva lokakuulta 2014, jolloin taivalsin Tampereella kulttuuriraitteja. Patruuna Wilhem von Nottbeckin raitin (pdf) esitteestä selvisi miten lähellä tehtaita sijaitsi mamsellin koulu, jota kävi Minna Canth ja jonka opettajattareen Hydén olin tutustunut Vapriikin Vaikuttavia naisia Tampereella -näyttelyssä. Rakennusta ei enää ole, mutta epätoivoisesti yritin saada otokseen oikeaa henkeä.

Tarkempaa tietoa opettajasta on Jussi Hietalan gradussa Maria Charlotta Hydén Finlaysonin pikkulastenkoulun opettaja ja lähetyksen suuri persoona, mutta Kristillinen kalenteri Suomen lapsille 1878 tarjoaa tähän päivään sopivan kuvauksen 1860-luvun alusta:

Neiti Hydenin koulussa päätettiin syksylukukausi tavallisesti joulunaaton aattona. Se oli jokaisen oppilaan mielestä vuoden ihanin päivä. Silloin patronat, jo Herransa iloon mennyt Uhde ja vieläki vaikuttava von Nottbeck rouvineen, valmistivat koululapsille paljon iloa. Kaksi suurta hedelmillä ja kynttilöillä koristettua joulukuusta seisoi keskellä laattiaa, levittäen valoa ympäriinsä. Niitä ympäröivät pitkät, valkeilla vaatteilla peitetyt pöydät, joilla somia joululahjoja oli itsekulleki lapselle. Suuri makeistötterö ja iso rinkeli olivat varmaan jokaisella lapsella odotettavina, muta sitä paitsi saatiin kirjoja, saksia, sormustimia, neuloja y.m. Saatiinpa vielä lystimpääki. Nukkia, hevosia, lampaita, koiria, aasia ja soittopilliäkin oli joulupöydän koristuksena, mikä minki lapsen osalla. Ilo oli yleinen. Somasti kaikui lasten laulu. Ilokyynel kiilsi monen kuulian ja katsojan silmässä.

Parrasta merenkulun tapoihin

Kuuntelin ja katselin YouTubesta Richard J Evansin esityksen The Victorian Beard (osa luentoaan The Victorians: Gender and Sexuality). Onkohan joku analysoinyt suomalaisia partoja ja niiden yhteyksiä kansainväliseen muotiin?

Sanomalehdet olisivat moiseen tuskin paras mahdollinen lähde, mutta koetin silti. Päällimmäisissä tuloksissa oli niin mielenkiintoinen osuma, että jätin läpikäynnin kesken. Toimelan Elias kertoi linjakasteesta 1850-luvun tyyliin:

Merellä on myös sen mukainen keino, jonka läpi pitää jokaisen vissejä paikkoja ensikertaa kulkevan merellä olijan käydä, ellei hän lupaa maalle päästyään laittaa väelle jotakuta suuhun panemista. Tämä keino on parran ajo, josta ei vaimopuoletkaan voi päästä vapaiksi. Paikat, joissa tämä temppu tulee eteen, ovat Tanskan eli Juutin salmi, Gibraltarin ja Dardanellein salmet kuin myös päivän-tasauslinja. 

Elias ei ollut vielä ennen käynyt Kööpenhaminaa etempänä. Mutta nyt tultiin Tanskan salmeen. Muutamana aamuna, kun Elias korjaili purjetta laivan täkillä, nousi keulasta mies, jolla oli polviin asti ylettyvä parta, pitkä tukka, punanen jakku päällä ja suuri puinen sapeli kädessä, ja tuli kumppaninsa kanssa Eliasta kohti. Kumppanilla oli terva-pytty ja iso nahkuri kädessä. 

Mies, kiljasi partaniekka sapeliaan heiluttaen, mistä olet tullut tänne minun valtakuntaani? Minä olen meri-jumala Neptunus, joka en salli ketään ensikertaa kulkemaan ilman partaansa ajamatta tämän salmen läpi isompaan pohjan mereen. Hoi apulaiseni, tuo tänne parta-suti ja saippuaa! Samassa likeni apulainen kantaen tervapyttyä, johon oli pantu pikiöljyä ja jauhettuja hiiliä. 

Elias kysyi, eikö meri-jumala sallisi hänen partaa ajamatta mennä salmen läpitse. Jos laitat suuhun saamista laivaväelle maalle päästyä, niin pääset parran ajosta tällä kerralla, sanoi Neptunus. Varatoin minä olen kaikille juomia laittamaan, arveli Elias. Noh ei sitte muu auta kuin käydä käsiin, sanoi Neptunus, ja kohta otti apulainen muitten miesten kanssa Eliaksen kiini, pisti sutinsa terva-pyttyyn ja alkoi pyhkiä hänen kasvojaan noen kanssa sekoitetulla pikiöljyllä ja tervalla. 

Sitte otti Neptunus pitkän puusapelinsa ja alkoi pyhkiä Eliaksen kasvoja ja leukaa. Tätä tekoa tehtiin kappale aikaa siksi kun parran ajosta sanottiin tulleen hyvän. Mutta nyt toivat toiset vielä puhdistusvettä ja nakkasivat ämpäreistä sitä Eliaksen päälle, joka siitä kokonaan kastui, ja nyt vasta pääsi hän irti tästä pesusta. (Oulun Wiikko-Sanomia 29.9.1855) 

Lauri Kososen AMK-työssä Linjakasteen perinteet suomalaisilla kauppalaivoilla on maintoja symbolisesta parranajosta 1900-luvullakin.

Väestönlaskenta 1910

Kuva kahdesta Viipurin asukkaasta Ampiaisesta 19/1910. Ampiainen 25/1910 kommentoi vuoden väestönlaskentaa seuraavasti

Nyt sitä on laskettu, vaikka ei ole laskiainenkaan. Laskettu kaikki, jotka vain kynnelle kykenevät ja vielä lisäksi nekin, jotka ensimäisiä ääniharjoituksia pitävät.
Voi sitä puuhaa, voi niitä kysymyksiä, voi niitten vastausten vaikeutta! Hikoiltu on kirjoittaessa, hikoiltu nimiä kerättäessä enemmän kuin Pamauksen vaalipuuhissa. Entä se paperien, niitten lomakkeitten paljous!
[...] Yksi suuri vaillinaisuus noissa laskukorteissa oli. Ei tiedusteltu ihmisten henkisiä ominaisuuksia eikä puoluekarvaa. Se olisi käynyt helposti laatuun esim. ammatin yhteydessä ilmottamalla. Näin ikään:

"Luokkatietoinen suutari."
"Innokas tolstoilainen ja saamaton uneksija."
"Makkaramestari ja vanha puolue."
"Koruompelijatar ja toht. Tannerin oppilas."
"Kaupanhoitaja ja nuorsuomalainen."
"Pankkineiti ja runollisesti ikävöivä sielu."
"Haudankaivaja - kristillinen työväki."
"Tynnyrintekijä - raittiusmies."
"Mestari ja ruots. kansanpuolue."
"Palttuseppä - porvarien verivihollinen."
"Lannanvetäjä - maalaisliitto."
"Konttoristi - varieteen ihailija" y.m. y.m.

Kuinka selvän ja todellisen kuvan olisimmekaan saaneet viipurilaisten henkisestä tasosta, siveellisistä ihanteista ja valtiollisesta vakaumuksesta, jos näin olisi menetelty.
Toivottavasti tämä otetaan ensi kerralla huomioon.

Kieltämättä olisi ollut hienoa, jos aatteellinenkin puoli olisi huomioitu. Annetuista vastauksista paperilla ja kynällä väännetyt tilastot isoista kaupungeista ovat ilmestyneet vasta vuosia laskennan jälkeen:

Väenlasku Helsingissä, Turussa, Viipurissa, Tampereella, Nikolainkaupungissa, Porissa ja Oulussa joulukuun 7 p. 1910: Teksti
Väestön ryhmitys ammatin ja elinkeinon mukaan Helsingissä, Turussa, Viipurissa, Tampereella, Nikolainkaupungissa, Porissa ja Oulussa joulukuun 7 p. 1910
Väenlasku Helsingissä joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Turussa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Viipurissa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Tampereella joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Nikolainkaupungissa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Porissa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Väenlasku Oulussa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteet
Kiinteistö- ja rakennuslasku Helsingissä, Turussa, Viipurissa, Tampereella, Vaasassa, Porissa ja Oulussa joulukuun 7 p:nä 1910: Teksti
Kiinteistö- ja rakennuslasku Helsingissä, Turussa, Viipurissa, Tampereella, Vaasassa, Porissa ja Oulussa joulukuun 7 p:nä 1910: Taulusto
Asuntolasku Helsingissä, Turussa, Viipurissa, Tampereella, Vaasassa, Porissa ja Oulussa joulukuun 7 p. 1910: Teksti
Asuntolasku Helsingissä joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Turussa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Viipurissa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Tampereella joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Vaasassa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Porissa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä
Asuntolasku Oulussa joulukuun 7 p. 1910: Taululiitteitä

Väestönlaskennan materiaalia on Kansallisarkistossa Tilastollisen päätoimiston arkistossa. Portin sanoin

Väestönlaskentojen arkisto sisältää monipuolista aineistoa vuosilta 1870–1930, kuten henkilökortteja ja -lippuja, huonekunta- ja laskukirjelistoja sekä huoneisto- ja kiinteistökortteja. Eri vuosikymmeninä aineistoa on saatettu kerätä erilaisin kaavakkein. Tietoja on kysytty yksittäisistä henkilöistä tai huoneistoittain. Asunnoista on tiedusteltu mm. kokoa, rakennusainetta ja lämmitystä. Laskenta-aineisto kerättiin alueittain ja myös aineisto on järjestetty ensin kaupungeittain, niiden sisällä vuosittain ja lopulta kaupunginosittain, laskupiireittäin tai kiinteistön perusteella (esim. saaret ja huvilat). Eniten materiaalia on Helsingistä eli kymmenen vuoden välein (ei vuodelta 1910). Joistakin kaupungeista aineistoa on vain vuodelta 1930, jossa on koko arkiston painopiste.

Lukemisia kansalle: osat 150-161

Lukemisia kansalle...

150. Äkillinen kihlaus. Leikki-näytelmä yhdessä näytöksessä. 1861
151. Uusia suomalaisia wirsiä. 3. Suomentanut -t-t-t. 1861.
152. Palmqwist, P[er]: Lutheri luostarissa. W[ilhelm] C[arlsso]n suomentama. 1861
153. Kaksi kertomusta ihmiskunnan historiasta. 1861
154. Yhteinen ihmiskunnan historia. I. Frankkien kuningas, Roomalainen Keisari Kaarle suuri ja ruhtinas-sukunsa. 1861
155. Hengellisiä tarinoita. 1. Suomentama. 1862
156. Yhteinen ihmiskunnan historia. II. Paawi Gregorius VII ja Saksan Keisari Henrikki IV. 1862

Yhteinen ihmiskunnan historia ei myöhemmissäkään osissa eksy kauaksi Euroopasta.

157. Hagberg, K[arl] P., suom. Aaprah. Engblom: Jesus rauhantekiänä eteenasetettu saarnassa joulupäivänä. 1862
158. Akan ilma-matkustus. Tosi tapaus Turun tienoilta v. 1838. 1862

Akan ilma-matkustuksen referoin tänne blogiin vuosia sitten.

159. Roslöf, G.: Tämän elämän wiheliäisyys ja Ijankaikkisen elämän autuus, ymmä kehoitus tätä elämää halwaksi arwaamaan ja ijankaikkista arwossa pitämään. 1862

G. Roslöf oli "Lasten-opettaja Eurajoella"? Lienee Kansallisbiografian "Roslöf, Kustaa (1831 - 1898)"

160. Koipeliinin linnustus. III. 1862
161. Koipeliinin linnustus. IV. 1862

Osa I oli julkaistu Lukemisia kansalle osana 102 ja II osana 103. Reijo Valta on selostanut tätä Suomen ensimmäiseksi sarjakuvaksi laskettua tarinaa blogissaan. Esimerkkikuva