lauantai 14. toukokuuta 2022

Turistipäivä kotimaisemissa: 1. museo

Pyöreän syntymäpäiväni juhlimisen sijaan olin "matkoilla" - lähtemättä kovin kauas. Tunnelmaan pääsemiseksi aloitin ulkomaanelävien kahvilassa. Kahvi vaan viileni puolessa tunnissa, joten piti jatkaa matkaa aikaisemmin kuin olin suunnitellut.


Lisää ulkomaaneläviä oli Suomenlinnan lautalla, jossa saattoi tuntea hetkellisesti jättävänsä kotikaupunkinsa. 

Suomenlinna ei ole minulle hirvittävän tuttu, joten oli ihan hyvä, että aikaa jäi haahuiluun. Maantieteellinen laajuus palasi mieleen ja oli helpompi ymmärtää, että täällä asui enemmän porukkaa kuin kaupungissa. Joku on varmaan joskus tehnyt kuvan, jossa Suomenlinnan saaret on sijoitettu havainnollisesti Helsingin päälle?

Ensimmäiseksi avautui Ehrensvärd-museo, jossa olin ilmeisesti viimeksi käynyt vuonna 2015. Sisään tullessa olin valmis väittämään, että keittiöinteriööriä ei ennen ollut, mutta kassa väitti, että on. Mitenköhän on päätetty lieden korkeus, joka on joissain kuvissa huomattavan matala ja näin ollen jäänyt mietityttämään?

Voi olla, että edellisellä kerralla tyyli-interiöörit eivät minuun vedonneet, mutta nyt kun olen viettänyt jo melkein kolme vuotta 1700-luvulla, niissä oli mukava pyöriä. Sanomalehteä ei ollut millään pöydällä, mutta muuten näkyvissä oli monta kirjallisuudesta ja maalauksista tuttua tavaraa: kahvikalusto, pelikortit, liitupiippu ja silkkilompakko. Ja kaksi aitoa Elias Martinin maalausta, mikä oli iloinen yllätys. Kussakin huoneessa oli laminoidut kortit, joissa oli tavanomaista perusteellisemmat selostukset esineistä. Arvostin erityisesti rehellisiä ajoitustietoja.

Lähes tulkoon kävelin museosta ulos kääntymättä sen toiseen osaan, jossa esiteltiin Ehrensvärdiin liittyen saaristolaivaston aluksia, Viaporin rakentamista ja Ruotsinsalmen taistelua. (Selviytyisinköhän tämän vuoden puolella Kotkaan tutustumaan Merimuseon näyttelyyn?)

perjantai 13. toukokuuta 2022

Kaisa Kyläkoski täyttää 50 vuotta

Haastattelija: Jaahas, blogistista pitäisi sitten syntymäpäiväjuttua tehdä? Kaivelin vähän lehtiarkistoja ja huomasin, että isäsi isoisästä kirjoitettiin 50-vuotispäivänsä johdosta Satakunnan kansassa 30.8.1922  näin:

Maanvilj. Kyläkoski on paikkakunnallaan valppaimpia ja luotetuimpia kunnallisten ja muiden yhteisten asiain ajajia. Hän on Kokemäellä toiminut kunnallislautakunnan esimiehenä ja valtuuston jäsenenä y. m. kunnallisissa ja seurakunnallisissa tehtävissä. Hän kuuluu myöskin pitäjän osuusmeijerin, sähkölaitoksen ja paloapuyhtiön johtokuntiin.

Jalmari Kyläkoski ei saanut kouluoppia enempää kuin yhden vuoden kansanopistoa ja sinä olet puolestasi kolmannen sukupolven ylioppilas 5 laudaturin ja yhden magnan papereilla ja valmistunut Teknillisen korkeakoulun vaativimpana pidetystä koulutusohjelmasta, joten aikaansaannoksiasi on varmaan pidempi rimpsu kuin tuossa sadan vuoden takaisessa lehdessä?

Kaisa Kyläkoski: Öööö... tota... olen mä ollut kahden asunto-osakeyhtiön hallituksessa. Ja vuoden Suomen sukututkimusseuran hallituksessa. Muistaakseni.

Haastattelija: Vain niin. No, olet kuitenkin päässyt elämässäsi pitkälle? Asut nyt Taka-Töölössä ja ensimmäinen kotisi 50 vuotta sitten oli...

Kaisa Kyläkoski: Fredan päässä, Temppeliaukiolla. Puoli kilsaa tästä etelään.  

Haastattelija: Krö-höm. Jos tehdäänkin sitten ihan vaan rivi-ilmoitus ja laitetaan siihen joku edustava valokuva.

Kaisa Kyläkoski: Joo.



torstai 12. toukokuuta 2022

Ylioppilaiden vappusuunnitelmat 1818

Ylioppilas  Olof Anders Järnefelt kirjoitti Gustaf Adolf -veljelleen Turusta 12.5.1818 (A. R. Cederbergin suomentamana, olettaisin)

"Syystä, että kenttä, jolla ylioppilaat ennen ovat juhlineet vappua toukokuun ensimäisenä päivänä, ei vielä ollut aivan lumesta vapaa, siirrettiin vapun viettäminen huomiseen, joka on 1 päivä toukokuuta vanhaa lukua. Tästä juhlasta kuuluu tulevan sellainen, etteivät ylioppilaat vielä monta sellaista ole ennen viettäneet. Kaikki professorit, apulaiset, maisterit tai yhdellä sanalla sanottuna kaikki, jotka kuuluvat Akatemiaan, ovat kutsutut. Olipa osakunnan kokouksessa puhetta siitä, että kenraalikuvernööri ja muutamat senaatin jäsenet, nimittäin ne, jotka kuuluvat kommisioniin yleisiä koululaitoksia varten, kutsuttaisiin. Jos eivät muut osakunnat ole tätä vastaan, kutsutaan kaikki nämä.  

Professorit ovat olleet kovasti hyvillään siitä, että heitä pyydettiin juhlaan. Tuo äksynkupsakka ja lystikäs arkkiaatteri Bonsdorff aikoi huomenna matkustaa maatilalleen, mutta siirsi matkansa tuonnemmaksi saatuaan kutsun juhliin; niille, jotka kävivät häntä kutsumassa, syötti hän aamullista ja juotti viiniä niin s-sti; muuten oli ukko ollut niin hyvillään, että [Cederbergin sensuroima akateemisen opettajan arvolle vähemmän sopiva arvostelu]. Myöskin muut opettajat kuuluvat olleen erinomaisen kohteliaat. 
 
Niin hyvin professorit, apulaiset y. m. s. kuin myös ylioppilaat, kaikki täysissä univormuissa, kokoontuvat huomenna k:lo 1:n aikaan Akatemia-rakennukselle, sieltä lähdetään kulkemaan yhtenä kulkueena; professorit ensin rehtorin johdolla, sitten apulaiset ja maisterit ja lopuksi ylioppilaat, osakunnittain inspehtorinsa ja kuraattorinsa johdolla. Tämä tulee näyttämään komealta. 
 
Uudenmaan tullin luona on rykmentin koko soittokunta vastassa ja juuri kun rehtori astuu ulos tulliportista, rupee soittokunta - se käy kulkueen etunenässä - puhaltelemaan ja soittaa, kunnes saavumme kentälle. Siellä soittaa se koko illan, [C. W.] Salge on mukana. Hän on ottanut säveltääkseen kansanlaulun ja Bellmannin uuden, kauniin ylioppilaslaulun y. m. Professorien kunniaksi luetaan värssyjä - erinomaisen kauniita kuuluvat olevan -, ja, kuten varmuudella arvellaan, koettavat "peruukit" myös kakistella itsestään joitakuita kuivia, suorasanaisia värssyn sirpaleita ylioppilasten kunniaksi. --"

Lähde: A. R. Cederberg. Vanhaa ja uutta. WSOY 1916, s. 152-154

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Täydennysosia

1) Osallistuessani huhtikuun lopulla Tampereella 1500- ja 1600-lukujen päiviin (torstai ja perjantai) ylimääräiselle ohjelmalle ei jäänyt paljoa aikaa. Mutta perjantaiaamuna tein hotellin ja yliopiston välissä koukkauksen Kalevankankaalle. Siellä sain ensimmäiseksi ihmetellä kirkkoaidan ulkopuolella olevaa hautamuistomerkkiasetelmaa. Twitteriin heittämääni kysymykseen vastasi Johanna Kurela: "Ne ovat esimerkkejä eri aikakausien hautakivistä. Kivet on poistettu hautausmaan puolelta. Ainakin yhden kiven luokse omaiset tuovat yhä kukkia."


Itse hautausmaalla oli lisää erikoisuutta 1900-luvun komeissa perhehaudoissa, joista muotokuvin varustettu Haarlan hauta teki suurimman vaikutuksen. Aivan viime metreillä silmäni osui kivien nimiin ja nopeassa tahdissa löysin pari lisäesimerkkiä "merkityksellisistä" nimistä: Vakaa Aina (s. 14.7.1865), Toivo Hyvä (s. 3.1.1904). Perhehaudoissa sukulaisuussuhteet voivat olla muuta kuin miltä näyttää, mutta sain vaikutelman, että sisarukset oli nimetty tavanomaisemmin eli "merkityksettömästi".

2) Viime syksynä olin Jyväskylässä kuulemassa projektiesittelyjä. Yksi puhujista oli Miia Kuha, joka kertoi äskettäin omin sanoin hankkeestaan SHS:n blogissa otsikolla Vaimo, äiti ja kunnon kristitty – Pappien vaimot 1600-luvun esikuvallisina naisina.

3) Dahlströmin kortistosta olen repinyt monta blogijuttua (kuten Karhuja 1700-luvun Turussa), sillä kortisto on ollut digitaalisena käytettävissä jo vuodesta 2015 (kuten totesin tekstissä Iloa Dahlströmin kortistosta) . Mutta kortiston historiaan en ole missään välissä perehtynyt, joten oli ilo lukea Veli Pekka Toropaisen teksti Dahlströmin kortisto tienä Turun historiaan.

4) Väitöskirjatutkimukseni aineistoa kerätessä huomasin useita ilmoituksia Tukholmassa karanneista koirista. Niitä oli paljon enemmän kuin viitsin leikata talteen tai edes lukea, joten ei ollut ihme, että Christopher O’Regan vuoden 1792 Dagligt Allehandan läpiluvussaan tarttui teemaan videossa Med ständigt grinande tänder

5) Kirjoittaessani Torniosta Ranskaan 1700-luvulla päätyneistä sisarista en tehnyt perusteellista kirjallisuustutkimusta ja löysinkin myöhemmin lehtikirjoituksen vuodelta 1919. Äskettäin he tulivat vastaan Yrjö Hirnin kirjassa Matkamiehiä ja tietäjiä. Tutkielmia suomalaisesta sivistyksestä ja Kalevala-romantiikasta (1939) sivuilla 34-46. 

6) Täysin olemattomalla taustoituksella sohaisin kirjastohistoriaa pätkässä Kirjastoyrittäjä 1830-luvun Helsingissä. Tarjolla olisi jo tuolloin ollut Milla Järvelän opinnäyte Valikoimabibliografia Suomen kirjastojen historiasta 1785–2016 (2017), jossa pyrittiin " tuottaa bibliografia niiden ihmisten käyttöön, jotka opetus-, tutkimus- tai harrastesyistä ovat kiinnostuneita Suomen kirjastojen historiasta ja sitä käsittelevästä kirjallisuudesta. ". Itse bibliografia on opinnäytteessä mukana. (Tosin mikään bibliografia ei ole täydellinen, kuten äskettäin taas sain huomata.)

7) Taannoinen Luwunlasku Suomen Biblia-Seurain Jäsenistä Talonpoikasesta Säädystä (1, 2, 3, 4, 5, 6, 7) oli vauhdilla tehtyä blogitäytettä. Analyyttisemmasta otteesta antaa Hanna Snellman esimerkin tekstissään Luettelo avaimena.

tiistai 10. toukokuuta 2022

Kolme sitaattia kokemäkeläisistä

Siitä kun muutin pois Kokemäeltä on pian 32 vuotta. Silti koen edelleen olevani kokemäkeläinen. Nimenomaan koen, sillä en väitä, että kukaan muu minua näkee kokemäkeläisenä. En tainnut olla sellainen muiden silmissä edes paikkakunnalla asuessani. Myöhemmin on ihmetelty, ettei puheestani kuulu maalaisuuteni, vaan vaikutan peruspääkaupunkilaiselta. (Olen syntynyt Helsingissä, mutta se on oma juttunsa.)

En tiedä olisiko kokemäkeläisyyden identiteettini yhtä vahva, ellen olisi saanut elää lapsuuttani paikkakunnalla, jossa asui myös isoäitini ja tämän sisaruksia, isäni serkkuja ja näiden lapsia. Ja suurimmalla osalla oli sama sukunimi kuin minulla. Lapsuus isossa kaupungissa olisi antanut toisenlaiset eväät, mutta olen kiitollinen niistä, jotka sain. Ei tarvitse miettiä mistä olen kotoisin.

Monille muille Kokemäen sijainti ja luonne on varsin epäselvä, joten on aina ilo löytää asiantunteva maininta. Sellaisia on osunut eteen tänä keväänä kaksi. Kokemäellä kasvanut Ville-Juhani Sutinen kirjoitti tuoteimpaan kirjaansa Matkalla Suomeen: tarinoita heimojen maasta (2002) otsikon Kokemäen suuruudesta alle

Kokemäki on suuri kunta, jotta sen asukkaat voisivat pysyä kaukana toisistaan. He eivät puhu turhaan, eivätkä edes silloin kun olisi asiaa. Joskus paikallisten koko nimet selviävät vasta hautakivistä.

Kyse ei ole siitä, että Kokemäellä vihattaisiin toisia tai kyräiltäisiin kaikkia. Etäisyys on myös osoitus kunnioituksesta. Se on tilan antamista - sitä, että sälytetään mahdollisimman vähän omaa toisten harteille.

Postikorttikuva Kokemäeltä. Museovirasto CC BY 4.0

Yli sata vuotta aikaisemmin eli vuonna 1892 Kuurolan kansakoulunopettaja Oskar Fröberg kirjoitti yksityiskirjeessä

No kansa eli ihmiset sitten? Ne ovat nyt semmoisia kuin Porin puolen kansa yleensä, ulkonaista mahtavuutta sekoitettuna tyhjään ylpeyteen, jota joidenkuiden olen kuullut sanovan itsetietoisuudeksi, mutta kokemuksesta ainakin minä voin sanoa sen olevan kaukana itsetietoisuudesta. Kokemäki, kova väki, on sananparsi. En tätä kumminkaan tahdo kaikista sanoa. Kyllä täällä löytyy ajattelevia ja itsetietoisiakin varsinkin isäntämiehen joukossa, niin että toimeen kyllä tulee jos kohta miestä ei hyppysissä kanniskella. (Aulis J. Alanen: Perinteitä ja paljastuksia. Tarinaa Alasista ja muistakin. 1987, 126)

Kokemäen Kova Väki oli lapsuudessani urheiluseura enkä ole ajatellut sitä koskaan väestön käytöksen kuvauksena. Ymmärryksen lisäämiseksi tein Kansalliskirjaston digitointeihin haun, joka tarttui E. N. Setälän Satakunnan laulu-, soitto- ja urheilujuhlassa 1.6.1905 pitämään puheeseen (HS 4.7.1905). Sanonta esiintyi tässä jaksossa

Minä tahdon heti sanoa että länsi-Suomen kansa verraten maamme muiden seutujen väestöön, osottaa useita hyviä ja kiitettäviä puolia. Se osottaa huomattavaa edistyshalua, etenkin aineellisella alalla, se osottaa suurempaa tarmoa ja pontevuutta eteenpäin pyrkimisessä kuin väestö monella muulla seudulla maatamme. Mutta samassa emme myöskään saa ummistaa silmiämme varjopuolilta.

Eräällä vanhuksella, joka jo kauan sitten on manan majoille muutanut ja jota muistan isällisenä ystävänäni, oli tapana sanoa "Kokemäki kova väki". Tällä hän tahtoi lausua, että näiden seutujen väki olennoltaan, käytökseltään, tavoiltaan oli kopeata ja ylpeätä. 

Sutinen kirjoitti paljon maakuntaidentiteettien tietoisesta ja tarkoituksellisesta luomisesta 1800-luvun Suomessa. Paljon on päälle liimattua, mutta paikallinen kulttuuri on ja on ollut yhtä todellista kuin organisaatiokulttuurit, joista on enemmän puhuttu viime vuosikymmeninä. Ei ole globaalisti yhtä ainoaa hyväksyttävää tapaa olla ja toimia, joten Suomen suuruiseen maahan on mahtunut monta erilaista normistoa, jotka ovat tietenkin muuttuneet ajan myötä.

(Kyllä, olen täysin tietoinen siitä, että olen kaukana Sutisen esittelemästä vähäpuheisuudesta. Äitini ei ollut kokemäkeläinen ja pääsi vaikuttamaan käytökseeni. Ja myönnän, että Fröbergin kuvauksen alkupuoli on helposti yhdistettävissä persoonaani.)

maanantai 9. toukokuuta 2022

Kuuntelin seminaaritallenteita

Perjantaina järjestettiin yhtäaikaa Kalevalaseuran vuosikirjan 100-vuotisjuhlaseminaari ja Tuomiokirjahaun ja Karjala-tietokannan julkaisuseminaari. Olin aikonut osallistua jompaan kumpaan paikan päällä, mutta päätöksenteko oli niin vaikeaa, että jätin molemmat väliin. Onneksi saataville tuli tallenteet ja paikkasin tilannetta eilen. Antoisammaksi osoittautui Kansallisarkiston tilaisuus.

Sen aloitti Tytti Voutilaisen katsaus Katihan kehitysvaiheisiin. Nekin olivat mielenkiintoiset ja yllättävän pitkät, mutta oudoin yksityiskohta tuli heti aluksi: 

"Eli idea Karjala-tietokannan kaltaisesta tutkimusta hyödyttävästä tietokannasta syntyi itse asiassa 1980-luvun alussa Jyväskylän yliopiston historian laitoksella. Eli historian laitoksella oli tutustuttu ruotsalaiseen Uumajan yliopiston yhteydessä toimivaan Demografiska databas -hankkeeseen, jossa kirkonkirjatietoja saatettiin tietokoneella luettavaan muotoon, jotta niitä olisi helpompaa hyödyntää tutkimuksessa. Ja jyväskyläläiset innostuivat Uumajan tietokannasta ja onnistuivat perustamaan työllistämisvaroin hankkeen, jossa tallennettiin Petäjäveden seurakunnan kirkonkirjatiedot. Tämä hanke hiipui rahoituksen puutteeseen."

Ikinä kuullut ja minä kun olen kuvitellut perehtyneeni digitaaliseen historiantutkimukseen myös sen historian osalta. Ilmiselvästi siinä on vielä paljon dokumentoitavaa. Toivottavasti myös Voutilaisen Katiha-tiedot tulevat julkaistuksi muuallakin kuin YouTubessa.

Tuomiokirjahaun kontekstoimiseksi Juho Mattila kertoi elämän perusasioita.

Kaupunkien tuomiopiiriasia on aika selkeä, mutta maaseudulla se on vaihdellut tosi paljon - eri pitäjien eri osat ovat kuuluneet eri käräjäkuntaan eri aikoina. Että meillä on ihan sellaisia hyviä hakemistoja missä nämä pienet poikkeukset on lueteltuna, mutta ei oikeastaan sellaista luetteloa, milloin ne on muutunut. Eli on tieto, että joku kylä tuolla Jaalassa on kuulunut aikoinaan ensin [...]  taikka, että Someron tietyt osat siirrettiin Hämeen oikeudelliseen hallintoon 1875. Meillä on tällaisia hajatapauksia, mutta kaikista ei tiedetä ja sen takia uskalleta tehdä ikään kuin sellaista kokoovaa luetteloa niistä. Mutta me ollaan tehty Tuomiokirjahakuun tällainen havainnollistava tuomiokuntakartta, eikä käräjäkunta. Se on tehty 20 vuoden välein ja sen muutokset on selitetty siellä tekstiosassa.

Olin tiedostanut (käytännön kokeen kautta) haasteen käräjäkuntien esittämisessä rakenteellisena datana, mutta en ollut ymmärtänyt, että tietoa puuttuikin. Toisenlaisesta tiedon puutteesta oli kyse hieman myöhemmin, kun Mattila selosti Turun palossa menetettyä.

Sen lisäksi, mikä selvisi meidän tutkimuksissa - ehkä joku muukin on tiennyt tän aikaisemmin - kaikkien silloin toimivien tuomiokuntien ilmoitusasiat ovat palaneet. Ne on ilmeisesti olleet jonkinlaisessa kansliassa ja lakkautuneiden tuomiokuntien aineisto siirretty sinne holviin, jossa tuomiokirjat ovat säästyneet. Mutta 1827 taaksepäin niin ilmoitusasioissa koko Etelä-Suomessa on vaihtelevan pituinen aukko. 

Tätä olen epäillyt yrittäessäni löytää esi-isäni holhouksen alaiseksi hakemista. Mutta asia on jäänyt "pitää joskus selvittää pinoon". Toivottavasti seuraavan kerran mieleen tullessa muistan kuulleeni puutteesta.

Tuomiokirjahakua demosi Jan-Erik Engren. Oli kiva, että hän oli valinnut esimerkiksi haaksirikkoutuneen laivan eikä henkilöä. Keissi osoitti erinomaisesti, että tutkijan oletukset tuomiokirja-aineiston hyödyllisyydestä eivät pitäneet paikkaansa. Vain hakemalla tietää ja tuomiokirjahaku tekee testauksesta hyvin huomattavasti helpompaa. Mutta tietenkin Ihan Oikeassa Tutkimuksessa pitää huomioida myös mahdollisuus, että haku ei tartu kaikkeen mahdolliseen. Petri Talvitie kertoi omassa osuudessaan tehneensä vertailua tuomiolistaan konseptituomiokirjoissa. 

sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Tupakkiruno

 Juhana Ihalaisen runo, joka julkaistiin Mehiläisessä 7/1836

Sattuipa seki Savossa,
Savon saunassa tapahtui,
Että morsian mokoma
Suuttui kerran sulhasehen,
Tuskastui tupakin tähen;
Tunnusti tupakin ruukin,
Mahottomaksi manasi,
Sanoi saatanan opiksi. 

Sanoi myös sanoilla näillä:
"Isännäll' on ihtellänsä
Puolitalvesta puhenna,
Kysymys joka kylässä,
Sievä toimi siemenistä.
Kun on saanut siemeniä,
Jopa pälvehen pitäisi,
Tuonne tallin tunkiolle,
Tehä taimet taitavasti,
Panna pehut peitteheksi.
Kohta on vaarilla varotus,
Iso murhe muorillaki,
Kuinka kunnossa pysyisi,
Ettei kuitvatsi kuraha,
Eikä pakkanen panisi.
Jospa taimet joutuisivat;
Ukkoja ojantekohon,
Akkoja aianpanohon,
Piiat pojat polvillensa,
Joka kynsi kyykyllensä,
Tainta maahan tunkemahan.
Ovat sitte sievät vielä
Kaikki vettä kantamahan
(Min' en vielä millonkana
Koskenna korennan päähän,
Ole ottanut olalle,
Tuoani tupakki maalle;
Enkä koske kullonkana.) —
Heti kun heinä rupeepi
Tupakissa tuntumahan,
Koht' on kiire kitkeminen,
Heinänperkaus perätön.
Kun ne joutuvat' kukalle,
Kukat kohta kuivamahan,
Joita pojat polttelevat;
vaari ei vanhoja anna,
Ennen kun on kukat kaikki.
Ihte istupi isäntä
Kylpyajat kynnyksellä,
Hallan tuulta haistelepi,
Kahtelepi kiikailepi,
Onko näkeillä otava.
Jos on pouta Pohjosella,
Vasta kiirut kiintiäpi;
Väki jos miten väsynyt,
Muusta työstä tultuansa,
Ei saa ennen maata mennä,
Kun on kumossa tupakki.
Vasta työ tytöiltä puuttui,
Murhe muorilta väheni,
Vaan ei vielä vaarin vaivat
Ole kaikki ollenkana;
Alas kankia katella,
Varustella vaikkanoita.
Viel' on huolta hiieksiki.
Kun on kuivana tupakki;
Komisee se koivun pölkky,
Ennenkun on kukkarossa.
Nyt sen kuulit, kulta poika,
Liekö tuosta liika vaiva!
Onko sulla ymmärrystä,
Heitä piippu helsinkihin;
Kylvä ennen kaurakappa,
Osta otria nelikko,
Josta jouluna olutta
Joka henki juoa saisi."

Tästä pitkästä puheesta
Suuttui viimmen sulhapoika,
Kiskoi kihlansa takasin.
Sanoi suulta julkialta:
"Olin poika onnellinen,
Että kuulin kunniasi,
Ihte ilmoitit tapasi;
Sill' en nyt sinusta huoli,
Ehkä omilla eväillä
Varsin vaimoksi tulisit." 

Tämä morsian mokoma
Ei saanut sinä ikänä
Puhemieheltä puhetta.
Eikä suuta sulhaselta.
Jopa outti, jonka jaksoi,
Kun ei kuulunut ikänä
Oikiata ottajata,
Sai viimmen salamusikan.
Sitte kohta kortit osti,
Alkoi povata pojille,
Emännille ennustella;
Tuli palkaksi tupakki.
Talvet korjassa körötti,
Kesät kulki kuokkimassa,
Kuokkapalkalla kylissä.
Viimmen suuttunut sihenki
Jopa vaihtoi vaattehensa ,
Kantoi kamlottiasunsa,
Vietäväksi Viipurihin,
Saaha lehtiä leveitä,
Vielä kerran virnaskoita
Niin poltti polonen akka
Tupakkia tuskissansa;
Neuoi aina nuorempia,
Ettei pahasti pitäisi
Piippuväelle puhua;
Lapset vahvasti varotti,
Ettei taimet tallattaisi;
Veipa vettäki välistä,
Kantoi taimen kasteluksi;
Varottipa varpusetki,
Taimitarhasta ajeli.