Syyskuussa twiitattua

1.9.

• Todella lyhyt mainos voudintileistä lähteinä, äänessä @anulah . Katsoessa tajusin, etten ole noita koskaan esineinä nähnytkään. [Myöhemmin samassa kuussa aiheesta Yliopsto-lehden juttu Tekoäly auttaa tutkijoita ymmärtämään 1500-luvun suomalaista arkea — vanhat tilikirjat ovat rikas tietolähde]

4.9.

• Keynote @MilaOiva : Uncovering the Formation of Fake History Narratives

5.9.

• Helsingin kaupunginarkiston systeemit on pikkasen huonossa hapessa. Nyt [latausaika] hyppii tunnin ja kahden välillä. (Jos olisivat käyttäneet ratkaisua, joka ei vaadi lataamaan usean asiakirjan pdf:ää yhden sivun esiinsaadakseen...)

8.9.

• Maailman ensimmäiseksi kutsutun julkisuuslain (1766) perintöä ja henkeä vaalitaan Suomen lisäksi Ruotsissa. [Kommenttina ruotsalaiseen uutiseen, jossa viranomainen oli vastannut tietopyyntöön 1800 sivun tulosteella taulukkolaskentaohjelmasta.]

10.9.

• Leikkipuistoja Suomessa jo yli 100 vuotta. @essijouh projektissa paljon mielenkiintoisia näkökulmia. Valokuvien analyysikin mukana. Ja käynnissä muistitietokeräys

11.9.

• Kuinka hauskaa onkaan alkuperäisen lähteen etsiminen... [eli suosittelen CGP Greyn videota Someone Dead Ruined My Life… Again.] 

13.9.

• 40 minuuttia hukattua aikaa ja sydämentykytystä kadonneesta datasta / huonosti tehdystä työstä. Tosiasiassa filtteri päällä. Perkeleen taulukkolaskentaohjelmat!

14.9.

• Kestikö tosiaan vuoteen 1905 ennen kuin Marie-keksi saapui Suomeen? [Tuskin, mutta eka osuma sanomalehtikirjastosta oli Västa Nylandista 15.12.1905. Hakuun innoitti twiitti ketju, jossa kerrottiin "Marie biscuit (galleta María) was created by the London bakery Peek Freans in 1874 to commemorate the marriage of the Grand Duchess Maria Alexandrovna of Russia to the Duke of Edinburgh." "It became popular throughout Europe, particularly in Spain where, following the Civil War, the biscuit became a symbol of the country's economic recovery after bakeries produced mass quantities to consume a surplus of wheat."]

17.9.

• Palautin semmapaperin. Kastelin sitten huonekasvit, joista yksi näyttää olevan kuoleman kielissä, mikä kertonee jotain viime kuukausien prioriteeteista.
• Kirjeiden metatietokokoilu kuullosti ensin helpolta, mutta nimet ja paikat eivät ole oikeasti koneluettavia ilman lisätyötä. (Käynnissä 1800-luvun kirjeenvaihdon laajat ja syvät verkostot -tutkimushankkeen aloitusseminaari.) [Tuttava kirjoitanko blogitekstin. Vastasin "En. Alkava projekti, katsotaan mitä saavat aikaan. Yllättävintä oli into biografisen datan keräämiseen, josta heräsikin eniten kysymyksiä. Lisäksi kuuntelijoilla oli vaikeuksia ymmärtää, että fokuksessa metadata eikä sisältö eikä materiaaliset kirjeet."]
• Opin uuden ruotsin kielen sanan: kjolsäck. Tarkoittaa entisaikaista naisten irtotaskua eli silloista vyölaukkua.
• Hampurissakin syödään korvapuusteja, joiden väitetään liittyvän Napoleonin joukkoihin? [Havainto oli videosta Americans Try North Germany's BEST Street Food! Hamburg Food Tour. Googlaten löytyi Kotuksen vastauksesta tieto "Saksan Hampurissa korvapuustia pidetään paikallisena erikoisuutena, ja sitä kutsutaan siellä nimellä Franzbrötchen ”ranskanleipä”."]

Ebba Emerentia Aejmelaeuksen elämästä

Ebba Emerentia syntyi Isossakyrössä 10.8.1814 kirkkoherran tyttäreksi. Isäänsä Nils Aejmelaeusta hän ei ehtinyt tutntemaan, sillä tämä kuoli keväällä 1817. Isossakyrössä hän ainakin kirkonkirjojen mukaan kuitenkin kasvoi, kunnes äitinsä kuoleman jälkeen keväällä 1832 muutti isosiskonsa luo Turkuun (Turku I Aa2:12, 1:10:2; I Aa2:15, 1:10:2, 1:2:1). Kun isosiskon mies sai vuonna 1833 viran Aleksanterin yliopiston teologisen siveysopin professorina perheensä muutti Helsinkiin. Ebba Emerentia ei seurannut mukanaan vaan meni vuonna 1834 naimisiin Naantalin kirkkoherran apulaisen kanssa. Avioliitosta tuli hyvin lyhyt, sillä mies kuoli Naantalissa 3.6.1835. Ebba Emerentialle jäi tammikuussa syntynyt tytär Emma Ulrica.

Emmasta ei tullut taidemaalaria kuten kolme kuukautta myöhemmin syntyneestä kaimastaan, vaan Ebba joutui hyvästelemään esikoisensa helmikuussa 1836. Hän asui edelleen Naantalissa, jossa hänet syksyllä 1839 kuulutettiin avioliittoon salolaisen kauppiaan Josef Lönnbergin kanssa (RK 1833-1839 s. 80, 116). Häät pidettiin Helsingissä 17.9.1839.

Tästä avioliitosta tuli pidempi ja lapsirikkaampi sekä toivottavasti myös onnellinen. Salossa ei ollut vielä kansakoulua, joten Ebba Emerentia piti (tyttärentyttärensä tiedon mukaan) lastensa kanssa seudun lapsille sunnuntaikoulua, missä opetettiin luku- ja kirjoitustaitoa. Surutta ei selvitty, sillä vanhin lapsista kuoli 11-vuotiaana.

ÅU 17.02.1852

 
Ebba Emerentia oli 51-vuotias kun hän jäi toisen kerran leskeksi 20.5.1865. Lisää menetyksiä oli edessä. Selma-tytär kuoli marraskuussa 1874 jättäen kaksi lasta äidittömiksi. Ebba Emerentia hoiti heitä ja tyttärentyttärensä Ester muisteli MLL:n julkaisuun Uutta kylvöä 1922

Hän oli taitava emäntä ja pienen yhteiskuntamme seuraelämässä yleisesti arvossapidetty henkilö, joka hoiti talonsa vanhaan yksinkertaiseen ja samalla vieraanvaraiseen tapaan, minkä oli tuonut mukanaan Pohjanmaan pappilasta. Hänen kasvatusmetoodinsa oli yksinkertainen ja ankara kuten vanhaan hyvään aikaan, mutta samalla lempeä ja johdonmukainen. Kun siihen alistui, niin silmäys hänen puoleltaan jo riitti, nykyajan lasten viisastelut eivät olisi tulleet kysymykseen. Jos niitä sattui, olivat aina valmiina nuo vanhan ajan hyvät opetukset: Ester vill! - Din vilja hänger i spjällsnöret! - Jag kan inte! - Lägg kannan bort och ta stopet! Kun valitti vähäistä sairautta - nog blir du frisk igen! - kun oli loukannut itsensä nog blir det bra igen! j. n. e. Ruoka oli yksinkertaista, puku yksin= kertainen, pääasia oli että lapsi oli hyvä, nöyrä ja tottelevainen ja luki iltarukouksensa jättäen itsensä Jumalan haltuun. Mutta isoäitini oli myöskin leikinlaskija ja satujenkertoja, hän osasi laulaa lastenlauluja ja opettaa raamatun kauniita kertomuksia niinkuin ei kukaan muu. Hänen luonaan oli rauhaa ja lempeyttä.

Ester joutui toteamaan, että "Kotini ei ollut mikään tavallisessa merkityksessä sopusointuinen ja yhtenäinen koti, sillä isoäitini ja isäni olivat miltei toistensa vastakohtia niin elämänkäsityksensä kuin henkilöllisten ominaisuuksiensa puolesta". "Uskonnon suhteen sain pienestä alkaen sen kokemuksen, että ne kaksi ihmistä, joita enin rakastin ja ihailin, olivat siinä vastakkaisella kannalla: isoäitini lämpimästi kristillismielinen ja kirkollinen, isäni yhtä avonaisesti n. s. vapaa-ajattclija ja ratsionalisti. Istuin isoäitini kanssa kirkossa ja kuuntelin isäni uskonnonvastaisia mietteitä ja sain siitä jo aikaisin sen elävän käsityksen, että voi pyrkiä totuuteen ja rakastaa totuutta monella eri tiellä." 

Muutaman vuoden kuluttua Ebba Emerentian vävy solmi uuden avioliiton.

Äitipuoleni oli tullessaan kotiimme nuori 22-vuotias nainen, iloinen, helläsydäminen ja lapsirakas. Isoäidin ankaria kasvatusperiaatteita hän koetti parhaimpansa mukaan jäljitellä, mutta muistan vallan hyvin, miten kriitillisin lapsensilmin 6-vuotiaana seurasin niiden sovelluttamista itseeni ja miten ne vähitellen höltyivät ja muuttuivat. Se muisto minulle kuitenkin on jäänyt, että aina sittemmin pidin isoäidin opetuksia sitovina siveyssääntöinä ja uskon että ensimmäiset 6 vuotta lapsen elämässä voivat olla hyvinkin määrääviä hänen tulevalle elämänsuunnalleen.

Kun lapsilla oli uusi kasvattaja Ebba Emerentia muutti Porvooseen, jossa poikansa Ernst Johan oli Porvoon ruotsalaisen lyseon latinan ja ruotsin kollega. Tässä kaupungissa hän kuoli 19.1.1895.

Lisää varhaisia palovakuutuksen ottajia

Nykyisen Suomen alueen palovakuutusten listaus jatkuu numeroista 1751-2000 (*). Siinä missä edellisestä 250:sta kertyi 28 suomalaista vakuutusta, tässä otoksessa on 45.

Kertauksena, että Riksarkivetilla on digitoituna palovakuutuksia ja niiden karttoja ja Centrum för näringslivshistoria on digitoinut rakennusarviointeja ja karttoja. Ainakin varhaisten vakuutusten osalta hakutulokset ovat sivustoilla samat ja olen merkinnyt säilyneet ja digitoidut kolme kappaletta listaan. Toistaiseksi kaikki löytyneet palovakuutukset ovat kaupunkien ulkopuolelta. Panu Savolaisen esityksistä tiedän, että Turun palovakuutuksia on Turun kaupunginarkistossa. 

Kapteeni Molanderin asuinrakennuksen pohjapiirros ja sijainti.

N:o 1759 Handelsmannen Spormans Gård i Uleåborg
N:o 1764 Handelsmannen Kerkströms
N:o 1765 Öfwerste-Lieutenanten von Knorrings
N:o 1766 Handelsmannen Nymans
N:o 1767 Gördetmakaren Muths, och
N:o 1768 Handelsmannen Planmans Gårdar i Åbo
N:o 1777 Handelsmannen Trapps, och
N:o 1778 afledne Handelsmannen Taimelins omyndige Barns Gårdar i Åbo
N:o 1783 Handelsmannen Zansens Gård i Helsingfors
N:o 1803 Professoren Schalbergs
N:o 1804 Hökaren Wallmans
N:o 1805 Borgaren Tyméns, och
N:o 1806 Hofslagtaren Thunbergs Gårdar i Åbo
N:o 1818 Handelsmannen Keckmans, och
N:o 1819 Råd- och Handelsmannen Petrelii Gårdar i Uleåborg; 

N:o 1824, N:o 1825, N:o 1826, N:o 1827, och N:o 1828, Handelsmannen Sederholms Gårdar i Helsingfors [1828, joka koskee sahaa, on digitoitu]

N:o 1833 Handelsmannen Daniis Gård i Lovisa

N:o 1846 Borgaren och Slagtaren Wialéns, och 

N:o 1847 HofRätts-Rådet Walléns Gårdar i Åbo
N:o 1855 Enkefru Assessorskan Alans och des omyndige Barns Gård i Wasa

N:o 1859 Guld- och Silfwer-arbetaren Levons, 

N:o 1860 Skräddaren Södergrens, och 

N:o 1861 Skomakaren Åbergs Gårdar i Åbo 

N:o 1865 Capitainen Modenswärds Gård i Helsingfors

N:o 1867 Fält-Commissarien Enqwists Gård i Lovisa

N:o 1871 Magister Docens Tammelanders, och 

N:o 1872 Kopparslagaren Hafwerbergs Gårdar i Åbo

N:o 1882 Handelsmannen Foeders Gård i Åbo

N:o 1883 Fabrikören Stadighs åbyggnad på Pappila Rusthåll i Åbo Län, Masko Härad och Reso Socken [digitoitu]

N:o 1909 Handelsmannen Lillströms Gård i Lovisa

N:o 1922 Capitenen Molanders Åbyggnad i Tawastehus Län, Öfre Sexmäki Härad, Pälkäne Socken och Kuljala By [digitoitu]

N:o 1925 Tilbyggnad i Stadsbetjenten Salmbergs Gård i Åbo

N:o 1932 Hattmakare-Åldermannen Öhmans

N:o 1933 Vice Håradshöfdingen Rungs

N:o 1934 HofRätts-Actuarien Strokircks och 

N:o 1935 Professoren Magister Bilmarks Gårdar i Åbo

N:o 1939 Guld- och Silfwer Arbetaren Edmans

N:o 1940 Guld- och Silfwer-Arbetaren Törnqwists, och 

N:o 1941 Handelsmannen Wassenii Gårdar i Tawastehus.
N:o 1972 Assessoren och Lands-Kamereraren Nordenswans Gård i Tawastehus

N:o 1982 Krigs-Commissarien Florins Gård i Tawastehus

(*) Inrikes Tidningar 1794-09-17, 1794-09-19, 1794-09-23, 1794-10-22, 1795-01-02, 1795-02-04, 1795-02-11, 1795-02-13

Kohtaus Helsingin rautatieasemalla

Tositapauksia-otsikolla Uudessa Suomettaressa 2.3.1887:

Matka-innoissaan puhalteli höyryä veturi, levotonna se kimakalla äänellään kirkasi joskus. Hevonen hevosen perästä lennätti matkustavaa yleisöä rautatien asemalle, joka jo ennestäänkin kiehui ihmisiä täynnä kuin muurahaispesä. Eivät ne sentähden kaikki kumminkaan matkustavia olleet — toiset olivat tuttaviaan ja ystäviään saattamassa, toiset kirjeitä tai kääreitä postiin tuomassa, kolmannet muita katsomassa ja itseään näyttämässä ja neljännet, viidennet... mitä varten lienevät tulleetkaan. Mitä kirjavin näytelmä tarjoutui tässä katsojalle. Siinä sai nähdä muotileijonia kumpaakin sukupuolta, siinä uuden ajan naisia, siinä pöyhkeileviä rahamiehiä, äkkinäisten matkustajain hätäilemistä, maalaisten ällistelemistä ja sanalla sanoen: levotonta elämää täydessä merkityksessään. Eikä siinä ainoastaan saanut nähdä, vaan sai siinä tunteakin — tuuppailemista, tyrkkimistä, varpaille astumista j. n. e. siinä toinen toiselleen kaikessa sovinnossa tarjoili. Mutta mitä hellimpiäkin puolia tässä näytelmässä esiytyi. Kenenkä kynä voisikaan luettavaan muotoon saattaa, mitä nuo ystävälliset kädenpuristukset, suudelmat, niin innokkaat että huulet ovat vaarassa, ja nyökytykset ja liinojen liehutukset oikeastaan sisältävätkään!... Ja mitä lähemmäksi lähtöhetki joutuu, sitä liikuttavampia saa nähdä. Armoton se on tuo rautatienhallitus, kun se ei anna aivan junaan asti saattaa, vaan jo odotussalissa täytyy erota — ellei tee pieneen varkauteen itseään syypääksi ja pujahda mennä muiden mukana!...

Axel Lindahlin valokuva
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Mutta nyt jo alkaa tulevien tulva vähetä. Yksi ja toinen kirjeen tuoja tuolta vielä tulisessa kiireessä juosta hipsasee, melkeinpä sääriltään liikojakin vaatii, jotta perille ennättäisi, ennenkuin postiluukku suljetaan. Muutama matkustajakin vielä tulee ja onneksi se ennättää ostaa piletin, joiden myönti eräiden minutien kuluttua loppuu. Vaan katsos tuonne! Hurjaa vauhtia ajaa vossikka torin ylitse ja pian on hän asemahuoneen edustalla, rouva kärryissään. Tämä, jonka lihavuus todistaa, ettei hän ole turhaan "Jumalan viljaa" käyttänyt, vaan nauttinut sitä vahvistuksekseen, nousee läähättäen kärryistä ja ojentaa ajurille 50 pennin rahan. 

— "Markka minulle tulee", sanoo vossikka niin huonolla ruotsinkielellä kuin olisi hän ainoansa pannut. 

— "Mutta minä en markkaa anna", virkkoi rouva ylenkatseellisesti ja viittasi asemahuoneen ovella seisovaa tavarankantajaa tulemaan sekä itse aikoi ottaa jotakin pientä laukkua kärryjen istuimelta.

— "Ja minä en anna tavaroita, ennenkuin markan saan", sanoi vossikka kiivaasti, hypäten kuskilaudaltaan alas ja itsepintaisesti estäen sekä rouvan että kantomiehen tavaroita kärryistä saamasta. 

— "Mutta 50 penniä on taksa", tiuskasi rouva. 

— "Niin, — vaan te seisotitte välillä, kun kävitte puodissa, ja sentähden minun tulee saada markka." "Älkää lähestykö, lisäsi hän, kun rouva yritteli kampsujaan hamuilla. 

Nyt pääsi rouvan kieli valloilleen ja selvään kuului, ettei se ensi kertaa irti ollut. Taivas sitä sanojen runsautta! Mutta luultavasti tämä oli leikkiä sen suhteen, mitä hän esim. kyökissä kotonaan "saa suullaan aikaan". Kuuli se vossikka-parka nyt kunniansa! Jo siihen alkoi katupoikiakin y. m. asemalla olevaa yleisöä keräytyä, päästellen itsekukin sanasutkauksiaan lisäksi. Muuan hyväntahtoinen kantomies juoksi asemahuoneesta ja sanoi: "Maksakaa markka, rouva, ja joutukaa ostamaan piletti. Ainoastaan muutaman silmänräpäyksen ajan saa niitä enää ostaa." 

— "En maksa, en maksa kiusallakaan! Vai niin minua nylkisivät! Missä on polisi? Hakekaa polisi!" 

Kun ei kukaan näyttänyt polisin hakemiseen halukkaalta, eikä polisia näkynyt missään — ne olivat näet menneet perongille kävelemään, ikäänkuin muille olisivat tahtoneet sanoa: pääsemmepäs sitä me! — lähti rouva juosta lönkkäsemään asemahuoneesen ja huusi mennessään: "Polisi, polisi!" 

Hetkisen kuluttua hän siellä palasi, polisi muassaan.

Nyt syntyi ankara käräjöiminen, jonka loppujen loppu oli se, että rouvan piti maksaa vossikalle 50 penniä lisää, koska hän oli välillä seisottanut. Vihaisena hän sen vossikalle viskasi, joka huolettomasti pisti rahan avaraan taskuunsa. Nyt ryntäsi rouva pilettiluukulle. Mutta taivahan tasakäpälä! Luukku on kiinni ja myöjä on mennyt hyvällä mielellä pois, kun mokomasta kiireestä on päässyt. Mitäs nyt tehdä! "Tuokaa tavara vaunuun, minä maksan piletistä siellä vaikka viisinkertaisen hinnan", huusi rouva ja juosta lönkkäsi perongille. 

Mutta kun onnettomuuksia rupeaa tulemaan, niin niitä tulee monta peräkkäin — on totuus, joka taasenkin toteutui. Juuri kuin rouva pääsi perongille, puhalsi konduktöri pilliinsä ja juna läksi kiitämään matkaansa. 

Rouvan tila on paremmin arvattu kuin kerrottu... Jos olisimme kylänkelloja, voisimme lisätä, että hän huomispäivänä matkustaessaan sai huonolla ajopelillä matkustaa rautatieltä kotiinsa, kun sitä vastoin eilen oma miehensä oli tullut häntä vastaan kotipaikan pysäkille. Sen lisäksi vielä mies häntä kelpolailla torui. 

Niin, — vihaisena ja tuskastumisesta läähöittävänä palasi rouva kortteeriinsa takaisin huomiseen asti, jolloin hän, kuten jo sanottiin, matkusti. Mainitsemattakin lukija arvannee, ettei hän samalla vossikalla enää ajanut, jolla oli tullut. Päivänsä oli Helsingissä ijankaikkisuuden pituinen ja yönsä uneton — ja kaikki nämä rettelöt teki 50 penniä! Niin, — tarkkuuskaan ei ole hyvä, kun se ei ole paikallaan!

Muistojen ja ansioluettelon ero

 

Kirjassa Muistikuvia I (1945) julkaistiin Jaakko Forsmanin kirjoitus Kaksi isoisää ja heidän perheensä. Ensimmäisenä sai esittelyn äitinsä isä nimismies Jean Alander.

Hän oli syntynyt v. 1814 Urjalassa tilanvuokraajan poikana ja oli saanut jonkin verran koulusivistystä. Ukko itse kertoi, että puuttui muka vain 17 "plootua", jotta hän olisi voinut jatkaa opintojaan ja tulla papiksi. [...] En tiedä, mitä tietä kulkien hän sitten verraten nuorena noin v:n 1840 paikkeilla pääsi Hämeenkyrön nimismieheksi pysyen tässä virassa 1880-luvulle asti.

Kurkkaus Geniin kertoo Alanderin elämän alusta jo enemmän. Isänsä oli Urjalassa Allin rusthollari vuodet 1811-1827 ja tilan myytyään muutti perheineen Hämeenkyröön. Sen rippikirjassa (1823-30 s. 93) Jean (eli arkisemmin Johan) on merkitty koululaiseksi (scholaris). Rippikirjoja seuraten isä on pian itsellinen, joten "tilanvuokraaja" johtaa ajatukset väärään suuntaan.

Kiitos Googlen Jeanin koulutuksesta ja uran alkuun pääsystä saadaan lisää tietoa. Haku nimittäin tarttui Kansallisarkiston digitoimaan ansioluetteloon. Siitä selviää, että Jean käynyt Hämeenlinnan triviaalikoulua. Sitten hän oli "seurannut tuomaria käräjillä" (jonkinlaisena apulaisena?) ja sai ensimmäisen varsinaisen paikan ylimääräisenä kanslistina Turun maaherran luona kesäkuussa 1836. Ilmeisesti hän oli tehnyt hyvän vaikutuksen, sillä jo maaliskuussa 1838 Jean sai nimityksen Ruoveden nimismieheksi. Nimitys Hämeenkyröön tehtiin tammikuussa 1841. Tyttärenpoika ei tainnut tietää tai muistaa, että Jean Alander sai heinäkuussa 1857 pronssisen muistomitalin Krimin sodan takia.

Mutta kirkonkirjat ja ansioluettelo, eivät voi kertoa sitä mitä muistot:

Oikeastaan ukko Jean kuitenkin oli hyväntahtoinen ja ennen kaikkea vieraanvarainen mies. Tuttavat, jotka kulkivat Aspnäsin ohi, harvoin malttoivat olla poikkeamatta tähän taloon, jonka isäntä aina ystävällisellä hymyllä otti vieraansa vastaan. Rikkautta ja ylellisyyttä ei talossa näkynyt, mutta siellä oli aina vuode vieraan käytettävissä ja hyvää ruokaa runsaasti. Muuten tähän aikaan elettiin niin sanoakseni paraimmassa "totikaudessa". Ei ainoastaan vieraille tarjottu totia, isäntä itse joi joka ilta määrätyt totilasinsa. Tavallisesta yksinkertaisuudesta olivat poikkeuksena vain parina, kolmena merkkipäivänä pidetyt kemut, joissa pöydät notkuivat ruoista ja juomista. 

(Yllätyksekseni Forsmanin tieto isoäidistään "Karin Eklund, muistaakseni luutnantintytär Uudestakaupungista. Hänen sukunsa oli tietääkseni peräisin ruotsinkieliseltä Uudeltamaalta." pitää ainakin alkupuolelta Kalannin kastelistojen perusteella paikkansa. 

Pari kirkonkirjaa tarkistaen Karinin äiti oli syntynyt 10.5.1783 Vehmaalla rushollarin tyttäreksi. Isä Carl Gustaf Eklund oli syntynyt vuonna 1775. Wirilanderin virkataloluettelon perusteella hän oli tullut Porin läänin jalkaväkirykmentin ratsutilapataljoonan varusmestariksi alkuvuodesta 1802 ja näin päätynyt asumaan Kalannin Paulahden Vapolaa, joka oli virkatalonsa. Miten hän hyppäsi luutnantiksi Suomen sodan jälkeen on mysteeri samoin kuin taustansa. Kalannin rippikirjan mukaan hän tuli Vehmaalta.)

Menneen kesän kuvia

Tietokonetta siivotessani löysin promon Browse over one million newly digitized images from Yale’s Beinecke Library. Sen siirtämistä paikasta toiseen järkevämpää oli testata tarjottua aineistoa tutulla kokeella eli sanalla Finland. Tuloksia oli kolmisenkymmentä, enimmäkseen karttoja 1600-luvulta 1900-luvulle.

Ryhmään muut kuului Romanov Collectionin Album 2 ajoituksella 1912-13. Haku tarttui siihen, sillä valokuva-albumin kaksi sivua oli nimetty "Ashore, in Finland" & "The rock shore of Finland". Oheiset kuvat näistä.

Siinä, että keisarillinen perhe (tms.) rantautui Suomeen, ei tietenkään ole mitään kummasteltavaa. Joten ryhdyin huvin ja opin vuoksi selvittämään, kuinka hyvin voin ymmärtää kuvien kontekstia verkkoarkistossa olevan tiedon varassa.

Vasta tarkemmin katsottuna ja kuvat jo "sivuilta" leikeltyäni huomasin, että ne oli digitoitu ja nimetty myös erikseen. Albumin ekat kuvat oli ajoitettu vuoteen 1909, miksi albumilla oli myöhäisemmät vuodet?

Albumin toisella sivulla "Ashore, in Finland" on kuvat "Admiral Niloff and the Emperor", "Officers of the Standart", "Nicholas with one of his daughters and officers", "Nicholas with one of his daughters and officers", "Nicholas and one of his daughters", "Nicholas with Olga and officers Rodionov and Woronoff", "Officers with one of the Grand Duchesses", "Prince Waldemar of Prussia, cousin of the children" ja  "Arseniev".

Kolmannella sivulla "The rock shore of Finland" on kuvat "The Emperor", "Officers with Anna Vyrubova and Tatiana", "Olga reading on the beach", "Anna Vyrubova", "Nicholas on the tennis court", "Alexis with his nurse, Alexandra Tegleva (future wife of Pûna Gilliard)", "Arseniev and Anna Vyrubova", "Anna Vyrubova and Ira B." ja "On the Standart".

Seuraavalla sivulla on kuvia alukselta Standardt, jonne saapuu Ruotsin kuningas Gustav ja kuningatar Maud. Eli itse albumin kohdalla kryptiseltä vaikuttanut kuvaus "Prince Valdemar of Prussia, the King and Queen of Sweden, the centenary of the Battle of Borodino, visit to Sarov, Spala (Poland). For a detailed listing, see the Finding Aid Appendix." avautuu. Ilmeisesti kyse on kuvien tunnistetuista konteksteista. 

Mutta ovatko kuvat vuodelta 1909 vai 1912? Fuskukurkkaus Kansalliskirjaston digitointeihin kertoo keisarin kesäkuussa 1909 käynnistyneestä Euroopan matkasta, jonka ensimmäinen varsinainen pysähdys oli Tukholmassa. Borodinon taistelun satavuotispäivä oli tietenkin 1912. Tarkistushaku tuotti kuninkaan ja keisarin "ehdottomasti yksityisen" kohtauksen Viipurin edustalla 23.7.1912. Rantakuvat ovat siis todennäköisesti Pietarin ja Viipurin väliltä ja kesältä 1912. Niitä ei nimittäin seuraa mitään kuvia viralliselta Ruotsin vierailulta.

Takaisin Yalen digiarkistoon. Siirtymällä kokoelmasivulle selviää, että kyseessä on yksi kuudesta keisarillisen perheen valokuva-albumista, joiden provinienssista jää pitkä pätkä epäselväksi, sillä tiedossa on vain viimeinen omistaja ennen tätä kokoelmaa.

Detskuja puuttuu ja ajoituksessa on epävarmuutta, mutta verrattuna moneen muuhun verkkoarkistoon metatietoa on paljon. Selviää jopa kuka oli selvittänyt albumi 2:n henkilöt: "These identifications were provided by Marilyn P. Swezey as part of her research for The Romanov family album (New York: Vendome Press, 1982). They have not otherwise been verified by the library. Additional corrections added 2004." Esimerkillistä!

Kauppoja Turun tiellä 1880-luvulla (2/2)

Eilen luvatun mukaisesti vuorossa Tångin kauppa, jota pyöritti Richard Constantin Tång lehtitietojen perusteella viimeistään vuoden 1882 lopusta Etu-Töölön Fjälldalin huvila-alueella. Nykykäsityksellä kauppa sijaitsi nykyisen Kansallismuseon lähellä suunnilleen Museo- ja Aurorankadun kulmassa.

Signe Branderin kuva Tångin kaupasta 1908
Helsingin kaupunginmuseo. CC BY

Kaupanpidosta on joitakin jälkiä lehdissä, mutta päälähde on Asmo Alhon & Uljas Rauanheimon kirja Helsinki ennen meitä. Vanhojen kuvien kertomaa. Toinen, uusittu painos. (1962, s. 218). Siinä julkaistiin muistitietoa espoolaiselta, joka oli nuorena miehenä ollut tilanomistajaisäntänsä "kaupunkikuski" ja näin ollen käynyt säännöllisesti Tångin kaupassa.

Monella 'kaupunginkuskilla' oli tietyt ostajansa Tallgrenin huviloilla ja Sokeritehtaanmäellä. Siellä he voivat tyhjentää peruna- ja maitokuormansa, kun sen sijaan muut ajoivat kaupungin torille tai tiheästi asuttujen talojen pihoihin, joissa myöskin saatiin kauppaa vapaasti tehdä. Mutta kapan tai puntarin tarvitsijoilla oli harvoin näitä kauppavälineitä mukanaan, minkä vuoksi ne lainattiin myymälöistä ja enin käytettyjä lainapaikkoja oli juuri Tångin liike. Sitä varten sinne poikettiin aamulla, saatiin sekä kappa että puntari ja samalla aamuryyppy eli morgnari vatsaan ja sikari suuhun. 

Tångin kauppa oikealla ja taustalla Tallgrenin villat vuoden 1900 paikkeilla.
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY

R. C. Tångin myymälää pidettiin suurena kauppatalona 1880-90-luvuilla. Suurella pihamaalla oli hyvin tilaa sadalle hevoselle ja sen lisäksi oli pitkämatkalaisten hevosia ja kuormia varten suuria vajoja. Tavallisesti he tulivat illalla yöksi mennäkseen seuraavana aamuna torille. Tällaisten maalaisten käytettävänä oli majatupa Tallgrenin villan kellarikerroksessa. Sinne ukot mielellään kömpivät kuivailemaan kastuneita vaatteitaan, syömään hyvin varustetusta eväsvakastaan limppua ja silavaa ja ryyppäämään palanpaineeksi pullollisen, pari olutta. Ilma oli siellä luonnollisesti tunkkaista ja täynnä mahorkan ja venäjänlehden savua, märkien vaatteitten ja hien tuoksuja ja ruoajätteitten lemua. Mutta siellä oli pitkän matkan jälkeen himmeän öljylampun kajossa kodikasta ja lämmintä ja sai juttutoverin, jos sellaista halusi, mutta sai kömpiä häiriintymättä pahnoillekin, jos niin halusi. 

Tångin kauppa Läntisen viertotien varressa.
Taustalla Tallgrenin villat
Helsingin kaupunginmuseo, CC-BY 

Tilaa Tångin myymälässä ja varastossa ei ollut niinkään vähän, mutta matalat holvit ja paksut tiilipilarit saivat ne vaikuttamaan ahtailta. Kaikki nurkat ja sopet olivat pakaten täynnä kaikenlaisia tavaroita ostajain mukavasti katseltavina ja tutkittavina - sekä ammattivarkaitten ulottuvilla. Mutta harvoin puhuttiin varkauksista, eikä koskaan, että maalaiset olisivat niitä tehneet... Erityinen myymälän tai kellarin osasto oli varattu yksinomaan alkoholitavaroille, erilaisille viineille, punssille, 'holipompelille' ym. Useita kymmeniä tynnyreitä, joissa oli  laskuhanat, oli pitkin seinänviertä, ja sitäpaitsi oli eräitä juomia valmiiksi pullotettuina. Kun tuttuja tai vakinaisia asiakkaita maaseudulta tuli aamusella lainaamaan kappaa tai muuta mittaa, ei ollut ensinkään tavatonta, että tutuimmat ilman muuta menivät viiniosastoon ja täyttivät lasinsa siitä tynnyristä, jonka katsoivat parhaaksi. Torilta palatessa tehtiin ostokset ja silloin voitiin taas tarjota lasi viiniä kaupanpäällisiksi sille, joka halusi.

Hbl 12.11.1927

Kaija Hackzellin kirjasta Viertotietä itään ja länteen (1988, 216-217) selviää, että puinen kaupparakennus katosi, kun Tång rakennutti samalle paikalle edelleen olemassa olevan kivirakennuksen, jossa hän asui ilmeisesti loppuelämänsä. Hyvin lyhyen muistokirjoituksen mukaan kauppa toimi Töölössä vuodet 1879-1914 (Svenska Pressen 14.11.1927).