Tutkimusaineistoista ja viittauksista

Luonnontieteellinen koulutukseni ei ole jättänyt merkittäviä muistijälkiä, mutta kuitenkin vahvan mielikuvan siitä, että tieteen pitäisi olla toistettavaa. Tietyllä tulkinnanvaraisuudella tämä koskee myös humanistista tutkimusta, jossa varsinaista kokeellista osuutta ei ole. Samoista tai vastaavista materiaaleista pitäisi tutkijan B pystyä vetämään samat johtopäätökset kuin tutkija A tai ainakin ymmärtämään miten A päätyi minne päätyi.

Viime viikkoina esillä olleessa Bäckman-tapauksessa tutkimuksen aineisto oli jokseenkin uniikki. On mahdotonta matkustaa aikakoneella menneeseen ja haastatella samoja tai vastaavia henkilöitä. Siis ainoa tapa verifioida tutkimuksen laatu on käyttää alkuperäistä aineistoa. Mutta sen eettisyys on kiinni siitä, mitä haastateltaville on luvattu.

Aikanaan kuulemani Yhteiskunnallisen tietoarkiston edustajan esitys jäi mieleen positiivisena kehityssuuntana. Tutkijat osaavat ottaa huomioon ainesitonsa jatkokäytön huomioon ja sijoittavat ne talteen yleiseen arkistoon. Elämän realiteetit tulivat muutama viikko sitten vastaan, kun istuin erään väitöskirjatuttkijan haastateltavana. Hän ei pyytänyt suostumustani kirjallisesti eikä ollut vielä päättänyt, mitä materiaalille tapahtuisi tutkimuksensa jälkeen. Jos jaksaa litteroida kolmen tunnin monologini, niin voisi sitä joku muukin...

Historian puolella useimmiten lähteet ovat paperia ja ainakin teoriassa tavoitettavissa. Joihinkin arkistoihin ja aineistoihin voi olla käyttörajoituksia, mutta harvemmin. Haasteita syntyy "eksoottisemmista asioista" kuten tietokantahauista. Joista kirjoitin tänne jo kerran, julkisten (tai yleisesti avoimien) tietokantojen näkökulmasta.

Mutta entäs jos tietokanta on tutkijan oma? Tarkastellaanpa Jarkko Keskisen käytäntöä väitöskirjassaan Oma ja yhteinen etu. Kauppiaiden keskinäinen kilpailu ja yhteistyö Porin paikallisyhteisössä 1765–1845, jossa merkittävässä asemassa on Porin kaupungin kauppiasyhteisön sukutietokanta ja Porin kaupungin laivatietokanta. Näihin molempiin viitataan lähdeviitteissä tyyliin "Souranderien sukutaulu, tietokanta-aineisto". Liitteessä 1 selvennetään tietokantojen sisältöä ja lähteitä, mutta duplikaattia olisi näillä tiedoilla mahdoton luoda. Mutta tarpeeksi lähelle olisi mahdollista päästä? Eli on OK, tehdä sukukirja, jossa "lähteenä" tekijän hallussa oleva sukututkimustietokanta? Kunhan selittää, mitä (varsinaisia) lähteitä on käyttänyt.

Wreden sukuhauta ja jauhoja

Inrikes tidningar julkaisi 6.10.1783 Loviisassa 10.9. päivätyn paikalliskirjeen. Siinä tiedotettiin paroni Rabbe Gottlieb Wreden ansiosta seurakunnan saaneen hautausmaan. Aiemmin oli Anjalan kappelin maata käytetty epävirallisesti.

Wrede ei ollut ainoastaan lahjoittanut maata vaan oli myös rakennuttanut muuratun haudan, jossa oli "ganska prydeligt" hautakuori. Google translate kääntää määreen "ihan siisti", mikä ei taida olla alkuperäinen merkitys.

Mitä lienee tuolle hautakuorille sittemmin tapahtunut. Verkkohaku löytää Kymenlaakson arkkitehtuuritietokannasta Wrede-suvun hautakappelin vuodelta 1860. Sanomalehtijutussa luetellaan useita suvun ruumiita, jotka aiempaaan kappeliin siirrettiin, liekö siirretty sittemmin tähän uudempaan. Haku suomalaisissa sanomalehdissä vuoden 1860 paikkeilla ei selventänyt asiaa. Ilmeisesti tuolloin hautausmaa oli jäänyt vain suvun käyttöön eikä ollut laajemman kiinnostuksen kohteena.

Siunausjuhlallisuuksien yhteydessä Wredet lahjoittivat seurakunnalle kaksi uutta paarivaatetta. Jo aiemmin he olivat lahjoittaneet kappeliin kirkkoirtaimistoa ja -tekstiilejä.

Kartanonomistajat olivat myös antaneet 100 leiviskää ruisjauhoja seurakuntalaisille, jotka olivat kärsineet Kymijoen tulvassa.

Keskiajan aikaa

Valmistauduin Glossan tiistaiseen esitelmäiltaan suhteellisen perusteellisesti. Aamulla kuuntelin (vihdoin ja viimein) In Our Time jakson The Measurement of time. Mieleen jäi (hämärästi) muinaiset luut, joihin on kaiverrettu aikamerkkejä, luostarin äänimerkit ja heilurikellon keksiminen. Omasta muististani onnistuin palauttamaan aikanaan luettua: keskiajalla ajan määreenä käytettiin (aika usein) tietyn mitan kävelymatkaa. (Luulisin lähteen olevan jossain täällä blogissa. Ei löytynyt.)

Esitelmän aiheena oli siis aika Euroopan keskiajassa ja puhujana Denis Casey. Hän aloitti filosofiasta, josta en paljoakaan omaksunut. Uskonnolliseen käytäntöön siirtyessämme luostarin kellot olivat aamusta tuttuja. Mutta pääsiäisen ajoituksen problematiikka oli tuoretta tietoa. Tottakai tiedän, että se on hassusti liikkuva juhla, mutta en ollut tullut ajatelleeksi, että vuosisatoja määritelmät erosivat toisistaan ja kalenterit erosivat toisistaan... Kun pääsiäisestä juontui lukuisia määräyksiä, kuten paasto, sekaannuksia Caseyn mukaan syntyi.

Sen sentään tiesin, että Jeesuksen syntymästä alettiin laskemaan vuosia vasta vuosisatojen päästä. Casey kuvasi kalentereita, jotka saivat pään pyörälle. Vuoden alku saattoi määräytyä hallitsijan kauden alusta. Alkupisteestä alkavia ennen ja rinnalla oli esimerkiksi 4 tai 15 vuoden syklisiä kalentereita.

Kun eri maiden kronikoita alettiin vihdoin asettaa rinnakkain ja synkata, heräsi tarve täydentää oman kansan historian alkuhämärää sitomalla se klassiseen historiaan. Tämä 600-luvulla, ei 1600-luvulla kuten Ruotsissa!

Tavallisen kansan elämässä aika oli maatalouden ja vuotuisjuhlien kiertoa. Keskusteluosuudessa kysyttiin juhlittiinko yksityisten henkilöiden syntymäpäiviä. Casey ei ollut ehkä asiaa aiemmin ajatellut, sillä hän (minusta) heijasti nykypäivän menneisyyteen. Kyllä, jos vanhemmat olivat varhaislapsuuden jälkeen elossa, lapsi saattoi kuulla syntyneensä esim. "juhannuksen alla". Ei tästä yhdistettynä tietoon "jouluhan on Jeesuksen syntymäpäivä" seuraa sitä, että tavallinen kansa olisi juhlinut syntymäpäiviä. Tosin olisi kiva, jos minulla olisi tästä joku muu viite kuin Dick Harrisonin blogikirjoitus. Jonka mukaan syntymäpäivänviettoa vastustettiin uskonnollisista syistä.

1500-luvun lopulla olikin sitten jo kellotuotanto Keski-Euroopassa täydessä vauhdissa
(Klokkenmakers, Philips Galle, 1589. Rijksmuseum )

P. S. Keskiajalle palaten ...

• Maria Kallio: Lupaus lahjasta, toivo täyttymyksestä – keskiaikaiset testamentit Turun hiippakunnassa
• Johanna Haapamäki: Piispamme on pyhimys : Nils Hermanssonin (1325/1326-1391) pyhimyskuvan rakentaminen
• Matti Leskelä: Kaupungistumisen historialliset käytännöt : jääkauden päättymisestä keskiajan loppupuolelle

Selasin valoja ja harjoittelin hakemiston tekoa

Pikkuviha"koosteessani" työlistalle siirretyt uskollisuudenvalat palasivat kiitettävän nopeasti työpöydälle. Kiitos digitaaliarkiston ei tarvitse kuin selata. Ja selata ja selata. Satunnaisesti erotin seurakunnan nimen ja valateksti tapasi aloittaa uuden dokumentin. Joko käsin kopioituna tai painettuna.

Henkilönnimiä oli nimikirjoituksina ja toisten kirjoittamana listana puumerkeillä tai ilman. Ylioppilaiden nimmarit olivat selkeimpiä.

Yhden niteen kahlasin läpi näkemättä Kokemäestä muuta kuin Kokemäenkartanon vuokraajan:

Mutta ei ollut mitään syytä lopettaa kesken kaiken. Eikä myöskään tihrustella seurakuntien nimiä laittamatta niitä samantien muistiin! Niinpä otin ensimmäisen kerran käyttöön Kari Kujansuun kehuja saaneen digihakemiston. Kirjasin sinne vihkon reunaan tekemäni muistiinpanot ensimmäisstä yksiköstä ja aloitin toisen. Jos Kokemäen vannojia kuitenkin löytyisi, vaikka Tapio Salminen ei moisesta maininnut Kokemäen historiassa yhtään mitään.

Klik-klik, ja kas, Kokemäki tuli näkyviin ja hakemiston tekoni lopui. Toivottavasti joku jatkaa ja myös korjailee aikaansaannoksiani, talkoistamishengessä. Kiva olisi myös jos Arkistolaitoksen omat hakemistotyökalut ja tietomallit paranisivat. Upeaa olisi, jos joku kaunis päivä ilmaantuisi summa, jolla kaikki digitoinnit tehtäisiin uudelleen originaaleista. Kuvan laatu Kokemäen kohdalla on tässä aineistossa lähestulkoon lukukelvotonta, eikä parin sivun päässä bongattu esi-isä Gabriel Gottlebenin nimmari ole myöskään tarkkuudella pilattu.

Kuva laivasta

Australian National Maritime Museumin valokuva Flickr Commonsissa kiinnitti huomioni  komean laivansa vuoksi. Yllätyksekseni kuvateksti kertoi, että laiva oli suomalainen. Neljämastoinen parkki Pamir oli kuvattu Sydneyn satamassa, mahdollisesti sen ollessa Australia Day regattan lippulaiva 27.1.1947.

Laivan Wikipedia-sivulta selviää  lisää. Suomalaisessa omistuksessa Pamir oli vuodesta 1931. Se teki historiaa 3.8.1941 Wellingtonin satamassa. Uudessa-Seelannissa "tiedettiin", että Suomi oli "vihollisen valtaama alue", ja tällä perusteella laiva vallattiin ja palautettiin Suomeen vasta 1948. Siis regatan jälkeen!

Lisäsurffauksen perusteella laiva on komeudessaan päässyt Ahvenanmaan postimerkkiin. Wikipediaa perusteellisemmallakaan Jukka A. Mikkolan Pamir-sivulla ei puhuta regatasta mitään. Onneksi Australiassakin on digitoitu sanomalehtiä ja sallittu niiden käyttö pitkälle 1900-luvulle, joten uskon vahvistus on helposti saatavilla:

Ja yhdessä näistä Pamir "Uudesta-Seelannista".

Viimeinen vilkaisu Flickr-sivulle ja huomasin vielä toisenkin kuvan Pamirista. Vielä komeampi. Tämän kommenteihin oli äskettäin lisätty tieto Uuden-Seelannin osuudesta ja linkitetty englanninkieliseen Wikipediaan, jossa olikin paljon enemmän tekstiä kuin suomalaisessa. Mutta ei regatan lippulaivana toimimista!

Lisäys 16.11.2012, kun löytyi samasta paikasta vielä se kaikkein komein kuva. Paitsi, että oli kyllä vielä yksi, toinen, ...

Ylioppilaiden krouvi-illan ikävä loppu

Suur-savolaisen kirkkoherran poika Johannes Martini kirjoittautui Uppsalan yliopistoon heinäkuussa 1627. Hän oli ehkä saanut pohjakoulutusta Viipurissa, sillä yliopiston matrikkeliin nimensä jälkeen kirjoitettiin Wiburgensis. (Selvennys 7:47. Merkintä matrikkelissa siis tarkoittaa, että poika oli Viipurin suunnalta eli täten on voinut käydä koulua Viipurissa(kin).)

Lauantaina 17.1.1629 Johannes oli Tukholmassa samoin kuin opiskelututtavansa Växjön piispan poika Josephus Petri, joka kävi samana päivänä kanslerin luona pokkaamassa stipendin. Yhdessä kolmannen ylioppilaan kanssa siirryttiin Södermalmille istumaan krouviin. Juotua tuli 5 tuoppia olutta ja yksi tuoppi espanjalaista viiniä. Pois lähdettiin neljän, viiden maissa.

Ensimmäisenä portista ulkona oli Johannes, joka joutui silmänräpäyksessä riitaan kadulla kulkeneen kapteenin ja vänrikin kanssa. Miekat vedettiin esiin ja tilanne eskaloitui nopeasti. Kolmas ylioppilas jättäytyi tappelusta sivuun ja kapteenikin karkasi. Lopussa oli jäljellä maahan kaatunut vänrikki, joka yritti epätoivoisesti puolustautua, ja häntä teräasein lyövät Johannes ja Josephus.

Vänrikki kuoli saamiinsa haavoihin, joita ruumista tutkinut löysi 15 kappaletta. Kämnerinoikeus käsitteli tapausta jo 19.1. ja perusteellisia kuulusteluja pidettiin 21. ja 26. tammikuuta. Vaikka todistajia löytyi ei oikeus saanut selville kumpi ylioppilaista iski tappavat iskut. Molemmat tuomittiin kuolemaan.

Johannes teloitettiin 31.1.1629. Miten ja milloin lie kirkkoherra Suur-Savossa kuullut poikansa opintojen katkeamisesta?

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVIII 1629. (2000) s. 7-10, 118-121, 123-128, 336
Uppsala universitets matrikel I 1515-1632 s. 37, 40, 44
Kuva Peter Sillén SHMM

Marraskuun alkua

1.11.

• Keräilijöiden kokoelmista syntyy Häme-tarina | Yle Uutiset | yle.fi 
• "Museot pihtaavat aineistojaan. Museoiden Internetissä tarjoama aineisto ei ole kiinnostavaa. Näin väittää..."
• Varauksia enemmän kuin kappaleita - kerran minunkin elämässäni! 

•  Erikoinen otsikko muistot>teatteri -hankkeesta. Neuvostoliitto Kansallisteatterin hampaissa | Yle Uutiset | yle.fi 

3.11.

• HS D7 Sisko laittaa mutkat suoraksi kuvien käyttöoikkien kanssa: CC-lisenssillä kuvat ilmaisia. Joo, muttei mihin tahansa, välttämättä.
• Kaapelitehtaalla. Kinnasneulakurssilla, en erotiikkamessuilla.

4.11.

• Arvokohteita ei pidä museoida hengiltä | Yle Uutiset | yle.fi 
• Ihastus Rijksstudioon laantumassa. Alareunan Terms&conditions heittää museon sivulle, jossa on vain tiukkaa tekstiä.
• Selvitetty: Rijksstudion kuvia saa käyttää henk.koht verkkosivuilla(kin). Mutta iskeekö sitten lapsipornosyyte?
• Päivän pisteet saa @SLSdigi . Selvät ja löysät käyttöehdot. Rijksmuseum sanoo yhdellä sivulla yhtä ja toisella toista. 

5.11.

• Lounaskeskustelu päättyi Kokoomusnuorten päivittelyyn, joten tuli kaivettua esiin tämä. Unohtunutta historiaa?
• Arkistolaitoksen Vakka ja Aarre ovat "tietovarantoja". Kaikkea sitä asiakastyytyväisyyslomakkeesta oppii.

6.11.

• Väitös: Lehmä on hyödyn väline, mutta samalla ystävä | Yle Uutiset | yle.fi  
• Laiturissa/laiturilla esillä kaupunginmuseon kokoelmista lainattu empire-ajan Helsinkiä esittävä pienoismalli. 
• Hmmm... museovirastolla jotain todella mielenkiintoista, kun pitää väittää ettei ole mitään... 
• Viron kielessä on kannustavia fraaseja. "Edu!";

 7.11.

• Arkistolaitoksella digitoituna jo "Lounais-Suomen maistraatin Salon yksikön väestörekisteriarkisto"a. Vaatii käyttöluvan, mutta hyvä suunta!  
• IL otsikoi "Järkyttävä luurankolöytö Helsingin keskustasta – ”Siellä on tuhansia hautoja”". Siis valopäät, hautausmaalla yleensä on luita! 
• Hyvä, Elkan edustaja kommentoi jo blogikirjoitukseen Miten markkinoida arkistoja? @JPvE ehkä jatkaa?
• Yli puoli miljoonaa euroa oopperan historian tutkimukseen | Yle Uutiset | yle.fi
• Piirros näyttää silmiini modernilta, mutta on vuodelta 1615. Ja silloinkin siis pahoinpideltiin kirjoja...
• Toinenkin modernin oloinen piirros Rijksmuseumin kokoelmista. Tämä 1700-luvun loppupuolelta.   

8.11.

• Eilen twiitattujen Rijksmuseum-kuvien linkit tuottavat nyt Runtime errorin. Ihan olivat sivun itsensä generoimia linkkejä. 
• Onko DPLA USAn Europeana?
• Aamun Hesarissa maisterismies toteaa verkkokurssien pedagogiikan alkeelliseksi. Saman voi sanoa monista avoimen yliopiston kursseista.  
• Jos sotasaaliita aletaan palauttelemaan niin eiköhän viikinkien keräämät kamat tule vasta viimeksi?

 9.11.

• Väitös: Kalevala oli osa keskustelua modernista perheestä  
• Lincoln-leffaan on löydetty hämmästyttävän näköiset näyttelijät.
• "Maalle! Helsingin seudun kulttuuriympäristöopas" saatavilla myös verkosta
• Palme on katsaus Ruotsin lähihistoriaan | Yle Uutiset | yle.fi 
• Hauskaa, että #m12i stream on jo päällä. Siellä se @JPvE touhuilee.
• Vähän on RAÄ erilainen kuin MV. @arkland_swe puheen alun perusteella #m12i 
• Nyt sitten skeptinen kysymys amatöörien osallistumisesta menneisyydenkirjoitukseen. Kyllä se on kamalaa. Nim. elämäntapahistorioitsija #m12i 
• Varsinaisessa @arkland_swe esityksessä oli siis huomio "Folk kan saker". Sitä ei ole helppo niellä, havaittu on. #m12i 
• Historiantulkintojen moninaisuus ei vähene sillä, että data laitetaan lukkojen taakse. #m12i
• Ruotsissa mikrofilmejä sanomalehdistä vasta vuodesta 1949! No, nyt tulee sitten digitoitua originaaleista. @#m12i
• Ruotsisa digitoitu kolmessa projektissa. Nyt verkossa kakkosen tuotokset? @selanna mainitsee 1860-luvun rajavuoden. #>m12i
• Esityksessään @keskitalo kertoo, että Arabian hintalistat ovat kiinnostavampia kuin raittiuskirjallisuus. #m12i 
• Kansallisarkisto FB:ssä ja @TomiAhoranta vihjailevat merkittävästä Portti-uudistuksesta maanantaina. Veikkaukseni: edaus avataan yleisölle.  

10.11.

• BBC,Point of view: Mary Beard toteaa, että köyhistä puhutaan edelleen samoin kuin Rooman valtakunnassa. 
• Valmistaudun Palmen katsomiseen lukemalla Dagens nyheteriä nimikkotalossani. 

12.11.

• Hain asiasanalla 'Nylands regemente', mutta Helmetissä oli poimittu otsikosta 'Kungliga Nylands regemente'. Hae aina monella tavalla...  
• Ei mennyt arvaus putkeen. Portti laajeni arkistojen keskuudessa, ei kansan. Hyvä suunta tämäkin.
• Arvokkaiden keskiaikaisten sormusten varas löytyi viimein Tampereelta | Yle Uutiset | yle.fi  
• San Franciscon mennyt ja nykyisyys yhdistetty hienosti valokuvista. 

Kuka rankaisi ja ketä?

TMA:n Loimaan kruununvoudin arkiston yksikön B1 "muissa luetteloissa" on erikoinen yhteen sidottu vihkonen puhtaaksikirjoitettuja asiakirjoja, jotka liittyivät vankeihin. Sen keskivaiheilla on seitsemän rangaistusten annosta kertovaa kuittia.

Risare eli vitsankäyttäjä Jacob Berglund kuittasi Loimaalla 26.1.1834 saaneensa nimismieheltä 96 kopeekkaa varkaudesta tuomitun Johan Michelsson Hakalan (Koenperän kylästä) rankaisusta.

Loimaalla rankaisun kärsi myös Jeremias Johansson ja 96 hopeakopeekkaa kuittasi Jacob Berglund 3.10.1834. Risare on Jacobin tittelinä myös Alastaron kastettujen listassa 4.4.1833.

Renginvaimo Ulla Telin Kukonharjan kylästä sai varkaudesta neljä paria vitsaa. Vitsanannosta Matts Nanberg kuittasi Huittisissa 15.3.1834 96 hopeakopeekkaa.

Nanberg oli rankaisemassa myös Huittisten Siirikkalan kylästä kotoisin olevia Henrik Huhkaa ja Johan Julinia. Palkkiona 2 kertaa 96 kopeekkaa eli rupla 92 kopeekkaa, jotka Nanberg kuittasi Huittisten Sammun kylässä 10.7.1834. Huittisten kasteluettelossa Matts Nanberg on ensin Drg. ja sitten Risaren.

Virtsanojalainen Thomas Samuelsson Grön sai Loimaalla 13.12.1834 96 kopeekkaansa Birgitha Gyllenbergin rankaisusta.

Karkussa vastaavan kuittauksen kirjoitti 28.8.1834 Gustaf Grönstrand, mutta summana oli neljä ruplaa. Raipparankaistavana oli ollut vuokraaja Christian Kihli Mouhijärveltä ja torppari Salomon Saloniemi Kyrön pitäjästä.

Tyrvään Rautajoella samainen Gustaf Grönstrand oli kuittannut 18.3.1831 samana päivänä antamastaan rangaistuksesta. Herman Girs ja Eric Hagell saivat kumpikin maksimimäärän raippoja: neljäkymmentä paria, kolme iskua parilla. Tästä Grönstrandille maksettiin 6 ruplaa ja 60 kopeekkaa.

Useimmissa kuiteissa rankaisun muotoa ei määritellä. Arvatenkin 96 ruplalla sai häpeäpaalussa seisotusta tai "kevyttä" ruumillista rangaistusta, sillä varsinainen raipparangaistus eroaa hinnaltaan selvästi.

P.S. Otsikkoon sopiva gradulöytö vielä jatkoksi.... Milla Yli-Hyövälti: Vapausrangaistusten historia Suomessa

Kohdattua

Isänpäivän kunniaksi kuvituksena Chistina Chalonin (1758-1808) piirrustus Vader met kind ja piirrustuksesta työstetty painokuva Vader met twee kinderen. Edelleenkään en ole saanut selkeää vastausta Rijksmuseumin digitaalisten kuvien käyttöoikeuteen, mutta luonteeni vastaisesti etenen positivisella tulkinnalla.

A. Metsäpuro kertoi junan saapumisesta Tyrväälle.

Soihdunkantaja kirjoitti Helena Luomasta (o.s. Ignatius).

Eräs valokuvaaja on kyseenalaistanut amatöörien oikeuden ottaa muita kuin yksityisiä valokuvia. Kirjoitusta kommentoivat ainakin pni ja mtirronen.

Valtamedia on kyseenalaistanut jo kauan sitten hyväksytyn väitöskirjan ja dosentin arvon. Asiallista kommentointia ainakin Tiina Raevaaralta.

E digitoi fanikirjeitä.

The Kasper Stromman Design Blog esitteli 80-luvulta 5 kenkäaiheista tarraa, 50-luvulta osuuslikkeen julisteita, 80-luvulta 3 Matti Nykänen -tarraa, vuonna 1963 julkaistun kirjan Rakentajan muotokuva ja kirjan Finland Exports vuodelta 1986.

Dick Harrison selosti på svenska puolalaisten ja ranskalaisten näkemyksiä Ruotsista 1600-luvulla. Jukka Aakula kirjoitti Sarastuksessa norjalaisista vapaaehtoisista sodissamme.

Reijo Valta esitteli Suomen vanhinta valokuvaa. Sofia Gustafsson tarkasteli på svenska julkisuudessa tällä viikolla olleita Senaatintorin vainajia. Kari Hintsala esitteli Turun linnan maalöytöjä.

Ennen ja nyt julkaisi Päivi Marjasen väitöksen lectio praecursoria.

Sanna Uuttu kirjoitti "opasnäytelmä"kokemuksesta Kansallismuseossa.

Jaana luki Elisabeth Ahon historiaallisen romaanin Sisar. Olli Seppälä luki Antti Tuurin Rauta-anturan. Suketus luki Anna Kortelaisen romaanin Ei kenenkään maassa. Salla Brunou luki Mauri Kunnaksen uutuuden Piitles.

Pikkuvihasta ja vähän muustakin

Sain viime viikonloppuna käsikirjoitukseeni aikaan ekan version pikkuvihasta 10-vuotiaan satakuntalaistytön näkökulmasta. Kevytkin kirjallisuustutkimus paljasti jälleen törkeitä aukkoja tiedoissani. Lisää voisi siis lukea. Vaikkapa ulkomaalaisesta näkökulmasta, kuten projektini London Gazetten ja suuren Pohjan sodan kanssa. Tai helpommin valmiina pakettina Samuel Boysen kirjasta An Historical Review of the Transcations of Europe, from the Commencement of the War with Spain in 1739, to the Insurrection in Scotland in 1745... Vol I (1747)

Näihin englanninkielisiin aikakausjulkaisuihin satunnaiset hakuni ovat osuneet säännöllisen epäsäännöllisesti. Olin toisenkin säilötyn linkin yhteyteen kirjoittanut "pikkuviha?", mutta kun nyt  kirjoitusharjoitukseni on vielä muistissa tiedän että vuosi 1749 ei ole pikkuvihaa. Eli pian pikkuvihan jälkeen oli tilanne, jossa Venäjä katsoi tarpeelliseksi koota joukkojaan rajoille "jos tulisi tarvetta". Tai ainakin he näin väittivät ulkomaailmaan

 Tämä leike on kuukausittain ilmestyneestä lehdestä Universal Magazine of Knowledge and Pleasure. Komea otsikko jatkuu sivun verran ja hieno on myös kuva, jossa viisaus leviää Brittein saarilta. Kiva, että universaali on toisinaan venynyt kattamaan Suomenkin.

Tokihan tallessa oli muitakin pikkuvihalinkkejä. Mutta niistä sainkin (taas) oivan läksyn dokumentoinnista. Jos kirjoittaa muistiin "http://helda.helsinki.fi/handle/10138/16907 (44) pikkuvihasta, uudenmaan retkestä" on kädetön, kun linkki ei enää toimi. Kyse oli jostain digitoidusta sarjajulkaisusta, joka on nyt siirretty toisaalle? Noh, onneksi muisti pelaa vielä joten kuten ja ongelman ratkaisu pienen testailun jälkeen protokolla s:n takana: Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk; 44. Siitä voi lukea kenraali J. Keithin sotapäiväkirjan 1741-1743. ("uudenmaan retkestä" viittasi muinaismuistoretkeen 1876)

Toisessa sarjan osassa (Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk; 16 ) on muistiinpanoja suomalaisista alkemisteista ja eräästä episodista vuonna 1742.

SLS:n Förhandlingar och uppsatser on päätynyt amerikkalaiseen digitointiin. Sisällössä Savon ja Karjalan puolustussodasta 1741-1742. (Sekä Fordell-suvun historiasta ja kahdesta ranskalaisesta. Jälkimmäiset esittäytyivät lokakuussa 1795 Turussa kauppiaanpoikina Strasburgista, mutta juttua riittää niin paljon, että kyse oli jostain monimutkaisemmasta.)

SukuForumilla mainittiin äskettäin Arkistolaitoksen digitoimat Uskollisuudenvaloja Uudeltamaalta keisarinna Elisabetille ja kruununperijä Peter Feodorovitsille 1742-1742 (7084), Uskollisuudenvaloja Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Ahvenanmaalta keisarinna Elisabetille ja kruununperijä Peter Feodorovitsille 1742-1742 (7083a, 2/2 f. 1-469) ja Uskollisuudenvaloja Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Ahvenanmaalta keisarinna Elisabetille ja kruununperijä Peter Feodorovitsille 1742-1742 (7083, 1/2 f. 1-155). Laitoin työlistalle.

Loppukaneetiksi vielä pieni sotilas valmiusasennossa juuri ennen pikkuvihaa eli vuonna 1739, jos yläkulmasta oikein erotan. Tuolloin 9-vuotiaan Johan Bengt Aminoffin maalasi Carl Gustaf Pilo. Maalauksen mv-valokuvasi Daniel Nyblin ja tarjosi käyttöön Kuvataiteen keskusarkisto.