Huutomerkillisissä näyttelyissä

Kiersin eilen vaihteen vuoksi Museokortin kanssa lähiympäristössäni.

Kansallismuseoon poikkesin tarkistamaan näyttelyä Come to Finland! Se oli paljon isompi kuin olin ajatellut ja takki olisi pitänyt jättää narikkaan. Ainoa otokseni ei kuvaa alkuunkaan näyttelyn mukavaa ja aurinkoista tunnelmaa, jossa 1900-luvun alkupuolen matkailujulisteita oli vain kevyesti kehystetty esinein.

Tunnelman ohella ihastuin julisteiden esittelyteksteihin. Ne eivät olleet puristetun lyhyitä vaan tarjosivat tietoa ja näkökulmaa julisteeseen. Useampia luettuani havahduin minä-muotoon. Palasin alkutaulun luo ja katselin sitten tarkemmin julisteiden omistajatietoja.

Useat (tai useimmat?) näyttelyn julisteista kuuluvat Magnus Londenin kokoelmaan, jonka ympärille hän on rakentanut yrityksen Come to Finland, joka myy julisteiden uusintapainoksia ja muita kuvista rakennettuja tuotteita. Näitä voi ostaa näyttelyn viimeisen huoneen kaupasta.

Kriittisesti voisi siis sanoa, että Kansallismuseoon on tuotu myyntinäyttely. Mutta kun se on nautittavampi kuin moni "aidompi" museonäyttely, niin miksi motkottaa. Ehdottomasti aion mennä katsomaan näyttelyä toisenkin kerran. Ilman takkia ja kiirettä.

(Liiallisella kiirellä kurkistin myös Kultturien museon kokoelmista koottuun näyttelyyn Arktisen henki ilmaisessa pop up-tilassa. Aivan upeita esineitä. Esillä vuoden loppuun.)

Jatkoin nuoren itsenäisen Suomen parissa HAM:n näyttelyssä Modernia elämää! Yläkerran isoon tilaan on luotu komea katsaus taidetta ja muotoilua. Mielenkiintoisin rinnastus oli ryijyjen ja modernin arkkitehtuurin välillä, mutta siitä ottamani valokuva ei tunnelmaa tavoittanut.

Mieleen pulpahti verrokkina viime hetkellä katsastamani Designmuseon Kekkos-näyttely. Siinähän minua miellytti erityisesti näyttelytekstit, joissa oli ajatuksia ja oivalluksia. HAM:ssa tekstit olivat tappavan tylsiä kliinisessä objektiivisuudessaan. Ei niitä edes jaksanut lukea.

Matkojen, maantieteen ja kartografian historiaa

Eilen kävin kuuntelemassa seminaarin Matkojen, maantieteen ja kartografian historiaa 13 esitystä. En ihan jokaista tässä blogitekstissä mainitse.

Juha Nurmisen katsaus navigaation innovaatioiden vaikutuksesta kartantekoon oli valaiseva. Joko en ollut koskaan tajunnut, tai sitten olin unohtanut, että kompassin käytöllä oli ajallinen ja tekninen yhteys ensimmäisiin merikarttoihin, joilla irtauduttiin rantojen seuraamisesta. Se, että kompassia alettiin kartanteossa käyttää näkyy muuten varhaisissa kartoissa tietyn suuruisena erantona karttapohjoisessa! Suoraan sanottuna portolaanikartat ja niiden varhainen syntymäaikakin (viimeistään 1200-luvulla) tuntui uudelta tiedolta.

Matti Enbuske mainosti Olaus Magnusta tutkimuskohteena. Minulle matkansa 1518-1519 Trondheimin kautta Tornioon oli uutta tietoa ja olisin kuullut aiheesta (anekauppoineen!) mielelläni enemmän. Yleisökeskustelussa kävi ilmi, että Pohjoisten kansojen historiassa ei ole saamelaisiksi tunnistettavaa ryhmää, ja todettiin, että kirjan etnisyyskysymyksiäkin voisi tarkemmin tutkia.

Erään esityksen keskustelussa tuotiin esiin Helsingin maantiedon laitoksella oleva kuvapostikorttikokoelma. Sen alkuperää ei tunneta, mikä koettiin ongelmalliseksi. Minä en ajatellut kuin digitointia ja kuvien käyttöä.

Arvo Peltonen kertoi Italian palatsien seinille 1500-luvun lopulla freskoina tai kankaalle maalattuina toteutetuista karttakokonaisuuksista, joista neljässä on Suomikin mukana. Kopsattuna Olaus Magnuksen Carta Marinasta, jos oikein ymmärsin.

Susanna Lahtinen on aloittamassa väitöstutkimusta pimeyden vaikutuksista matkustamiseen. Alustavastikin jo lukuisia näkökulmia, joista yllätti Etelä-Euroopan matkailukohteissa käyminen yöllä - viileyden vuoksi.

Osmo Pekonen selitti Maupertuis'n Lapin matkan tieteellistä taustaa. Tämäkin täytti joko aina olleen tai unohtamisella syntyneen aukon tiedoissani. Olin nimittäin kuvitellut mittaustouhun täysin akateemiseksi, mutta sen taustalla oli oikea ongelma kartoista, jotka eivät täsmänneet todellisuuteen.

Pekosella oli mukanaan havaintoesineinä mandariini, sitruuna ja päärynä. Ranskaa osaavat saavat kiinni kahden ensimmäisen merkityksestä verkkovideosta Sitruuna vai mandariini, jossa Pekonen esiintyy ranskalaisen tutkijaretken jäsenenä. Tähän tyyliin:

Hedelmät ovat myös mukana verkkovideossa Lapin yö. Sekin on (nimestä huolimatta!) ranskaksi eikä tarjolla ole tekstityksiä millään kielellä. Kun näiden tarkoituksena on (sivuston Maurertuis'n Tornionlaakso kautta) matkailun edistäminen, niin en pidä A-luokan suorituksena resurssien hyödyntämisessä.

Ville Vuolanto ja Jouko Keski-Säntti kertoivat kirjaprojektistaan, jossa on tarkoitus tarkastella muutosta etelän asujien suhteessa Lappiin. Jo esimerkkinsä kuva-aineistosta olivat oivaltavia. 1800-luvun ulkomaisissa kuvissa, joita olen itsekin täällä usein käyttänyt, on keskiössä ihminen ja kuvakulma usein alhaalta ylös. Kansallisromantiikan myötä kuvattiin enemmän maisemaa (joka haluttiin esittää koskemattomana?) ja usein kiivettiin katsomaan ylhäältä alas.

Enkä ollut tullut ajatelleeksi, että ruotsalaisten Lappi-suhde on (Vuolannon ja Keski-Säntin mukaan) aivan erilainen kuin suomalaisilla.

AncestryAI-testausta

S'oli syksyä 2014 kun harmistuin Eric Malmen väitteestä, että hänellä oli käytettävissään "Suomen kirkonkirjat 1600-luvun alusta 1900-luvun alkuun digitaalisessa muodossa". Kehitys kehittyy ja tämänpäiväinen Aallon tiedote lupaa, että AncestryAI-algoritmi piirtää sukupuusi yli 300 vuoden päähän. Nyt aikamääre on realistisempi ja itse tekstissä rajavuodet ovat melko realistisesti ilmaistuja.

Huomasin tiedotteen sukututkimustuttavan FB-päivityksestä ja kommentoimassa oli lisää sukututkijoita, jotka raportoivat vaihtelevia tuloksia. Pitipä itsekin kokeilla, joten kävin Hiskistä valitsemassa lähimmän mahdollisen koekappaleen sukuhaarasta, jonka tunnen erityisen hyvin. Eli mummoni isoisän Oskari Forsbyn. Tulos näytti ensi askeleella tältä:

Sukupuu, joka näyttää vain toisen vanhemmista on outo otus. Malmin algoritmi on poiminut Gustavan ensimmäisen avioliiton kuudesta lapsesta yhden ja toisen avioliiton yhdeksästä lapsesta kaksi.

Aika kronkeli algoritmi, enkä perus-Hiski haun perusteella (5/6 & 5/9) esiintulleita tietueita katsoen ymmärrä, miksi juuri Loviisa, Seraphia ja Oskari olivat valittuja. Mutta ainakin olivat oikein. Ja ymmärrettävissä

Sen sijaan kun käsittääkseni olin yrittämässä Gustavasta taaksepäin, sain tämän näkymän:

Täh? Kokeilin muita näkymävaihtoehtoja ja kartta näytti pistettä Kuopiossa, mikä vastasi tunnelmaa paremmin kuin dataa. Sillä kaikki henkilöt ruudulla olivat syntyneet Kokemäellä.

Noh, unohdetaan Gustavan lapset ja katsotaan löytyvätkö hänen vanhempansa. Kyllä, "Tietoa"-näkymään on onnistuttu arpomaan oikea kastemerkintä eli myös oikeat vanhemmat. Myös sisarien nimet näyttävät tutuilta, mutta esi-isäni Gabrielin kakkosperhe on täysin outo.

Ihmisjärki tuski kuvittelisi Halikon kappalaista Gabriel Gottlebenia samaksi kuin Kokemäen rusthollari Gabriel Gottleben. Ilmeisesti titteleihin ei ole toteutettu mitään päättelylogiikkaa ja yhdistäminen perustuu lapsikatraiden syntymäaikojen sopivaan limitykseen.

Tämän jälkeen en odottanut algoritmin löytävän rusthollarille oikeaa kastetta, mutta erehdyin. Puu putoaa täysin raiteilta vasta ehdottaessaan (todennäköisyydellä 14.3881 %), että anna elisabetha saren voisi olla "anna scarin."

Eli tämän testin mukaan saa aikaiseksi osin todellisen ja osin virheellisen sukupuun. Ja valitsi kokeiluun sukunimellisen henkilön. En peru kirjoitukseni Ymmärrysvaikeuksia pointteja.

Lahjoituksia Turun historialliseen museoon, osa V

Viimeinen (ainakin toistaiseksi...) osa poiminnoistani Turun historiallisen museon lahjoituslistoista.

Åbo Tidining 8.3.1885. F. J. Färling oli lahjoittanut Färling-suvun sukutauluja. Onko Turun museokeskuksella arkisto, jossa nämä voisivat edelleen olla tallella vai onko paperiainesta luovutettu myöhemmin muualle? [Aiempaan vastaavaan ihmettelyyn sain yksityisesti vastauksen "Mainitsemasi arkistoaineistot lienevät museoarkistossamme."]

Åbo Tidning 28.3.1885. Museo oli saanut vuoden 1719 almanakan, johon Joh. Gezelius on isoa vihaa paossa ollessaan tehnyt merkintöjä Tukholmassa. Tähän tutustuisin mielelläni. Neiti Palander oli samassa yhteydessä lahjoittanut myös Gezeliuksen silkkisen papillisen päähineen, jota oli säilytetty sukupolvesta toiseen. Sanoista "en prestelig hufwudbonad, af siden" ei minulle synny mielikuvaa lierillisestä huopahatusta, joka on ainoa Gezeliuksen päähine Turun museokeskuksen kokoelmista Finnassa. Vika taitaa olla ruotsinkielen taidossani.

Turun museokeskus CC BY-ND 4.0

Åbo Tidning 2.6.1885. Turun maistraatti oli dumpannut museolle sinettileimasimia ja kestikievaripäiväkirjan Turusta vuodelta 1766. Jälkimmäinen olisi hauska nähdä.

Åbo Tidning 13.8.1885. Rouva Tamlander Maarianhaminasta on antanut siluettimuotokuvan, joka esittää Fredrika Charlotta Kunitsinia (o.s. Mörk), josta on suluissa selitys "hjältinnan i "Romantiska öden" af Draba Verna". Kirjoitusasulla Kunitzin selviää, että naisen kohtalo kiinnostaa lähinnä Ahvenanmaalla. Johan Granlundin blogista voi lukea (på svenska) pitkähkön elämäkerran. Salanimeä Draba Verna käyttäneen Eva Ljungbergin romaani Romantiska öden on suomennettu nimellä Sorretun voitto ja on luettavissa verkossa. (Olinkin maininnut sen jo vuonna 2014, mutta tuolloin en saanut kiinni tositarinasta.)

Åbo Tidning 1.11.1885. Ylioppilas Julio Reuterin kautta Paraisilla talteen otettu käsinkirjoitettu laulu, joka kuvaa suomalaisten sotilaiden taisteluja Carl Johanin joukoissa Saksassa.

Turun museokeskus, 

CC BY-ND 4.0 

Åbo Tidning 29.3.1886. Vaihteeksi lahjoitus, joka on helppo löytää Finnasta. Augusta Granberg lahjoitti Kristian Trappin miniatyyrimuotokuvan kultaraameissa. Kuten aikanaan totesinkin, Trapp oli Granbergin esi-isä.

Åbo Tidning 31.12.1886. Miksi torpparin poika Henrik Adamsson Risala Padasjoelta lahjoitti kivikirveen Turkuun?

Åbo Tidning 5.2.1887. Hugo v. Haartman lahjoitti painetun nimipäiväonnittelun 1700-luvulta, joka olisi mielenkiintoista nähdä.

Åbo Tidning 2.6.1888. Senaatorska Geitel on lahjoittanut öljyvärimuotokuvan, joka esittää Heinrich Levin Geiteliä, Turun kaupunginkirurgia. Taakse tehdyn muistiinpanon mukaan maalauksen oli tehnyt mallin veli Johan Georg Geitel, jonka olinkin ehtinyt blogissa kerran mainitsemaan. Sen sijaan turkulaiset eivät ole tämän muotokuvan valokuvaa toistaiseksi vieneet Finnaan.

Pitäisikö harjoitella fiktion kirjoittamista?

Helsingin kaupunginmuseon asiakaspaneeli ärsytti edellisellä kerralla ja nyt huokaan syvään.

Kun bodybuilding oli kilpailua ruumiinkauneudessa

Fyrenin kansikuva numerossa 41/1904 esittää kuvatekstin mukaan miehistä kauneuskilpailua Yliopiston voimistelusalissa. Että kyseessä on myöhemmin bodybuildingiksi kutsuttu laji käy ilmi Uuden Suomettaren raportista 4.10.1904, vaikka siinäkin käytetään termiä "kilpailu ruumiinkauneudessa", joka on harmittavasti myöhemmin unohtunut.

Helsingin atleettiklubin jäjestämään kilpailuun osallistui 3 muunkin seuran jäseniä, kaikkiaan 28 miestä.

Arvosteltaessa otettiin huomioon erikseen ylä- ja ala-ruumiin kehitys sekä niitten keskinäinen suhde. Sen lisäksi saivat kilpailijat neljässä eri asennossa näyttää ruumiin suurimpien lihasryhmien kehityksen. Yleensä oli melkein kaikilla kauneuskilpailijoilla yläruumis kehittynnt alaruumiin kustannuksella, oikea olka ei ollut sopusuhtainen vasemman kanssa, toisilla taasen iso reisilihas muodottoman suureksi kehittynyt, joten ruumis sai naiselliset piirteet, ja eräillä pohe suhteettoman vähän kehittynyt.

Voiton vei ylioppilas Y. Ropponen. Ylioppilasmatrikkeliin (pdf) vilaisemalla näyttää siltä, että kyseessä oli vuonna 1904 opintonsa aloittanut

29175. ROPPONEN Yrjö Johannes, SKO/SavO. * Kuopio 24.4.1884, vanht nimismies Mathias Ropponen ja Mathilda Olivia Norlund. Yo Kuopion lys. YHt 1907. Palv. ensin lääninhallinnossa, viim. poliisikoulun johtaja 1929-48. Poliisineuvos. † Helsinki 9.10.1955. — Pso 1910 Mimmi Sigrid Niilekselä.

Kuka kukin on 1954 tarjoaa ripauksen laajemmat tiedot, mutta ruumiinkauneuskilpailun voitosta ei mainita mitään.

102 ja 100-vuotiaina kuolleet

Oulun Wiikko-Sanomia 8.8.1840:

Vuonna 1824, 15 päiv. Huhtikuusa kuoli Oinolan kyläsä Nummisten kappelisa ja Lohjan pitäjäsä Sota-miehen Leski Anna Antin tytär, 102 vuoen ijäsä. 35:nellä vuoella nai hänen Sotamies Johan Möller, Karja Lohjalta ja hänellä oli tämän kanssa, joka kuoli Saksan soasa, kaksi tytärtä. Leskenä eli hän 59 ajastaikaa ja oli kaikena elinaikanansa lahjoitettu raittiilla ruumiilla ja hyvällä terveyellä, paitti niitä kahta viimmeistä vuotta eellä kuolemaansa, joina hän tuli heikoksi ja voimattomaksi, niin että hänen päivänsä hiljaisuuesa loppuivat. 

Oulun kaupunnisa ennen asuvan Matts Lasseenin Leski kuoli 100 wuoen ijäsä. Hän syntyi täällä 24 p. Tammikuusa 1697 ja kuoli, myös täällä 12 p. Tammi-kuusa 1797.— Vuonna 1713 lähti hän pakoon vihollisia Kemin syänmaihin. Sieltä tuli hän Ruottin Valtakuntaan ja palveli 12 vuotta Dalarne nimitetysä maakunnasa. Soan lopetettua, v. 1721 , kun rauha jälleen ilahutti Suomen joka haaralle hajonneita asukkaita, tuli hänki takasin syntymä maallensa, naitiin täällä ja sai 10 Lasta. Hän oli kaiken aikansa ollut viriä, Jumalaa pelkäävä vaimo ja hiljainen luonnoltaan; hänellä oliki ollut hyvä mielen ja ruumiin terveys ja voima, aina viimmiseen elämä vuoteensa saakka, kun hän heikkouensa vuoksi enemmiten piti vuoetta ja oli kavottanut muistinsa.

Ensiksi mainittu Anna Antintytär on Nummen rippikirjassa 1822-29 Oinolan Päkärin sivun alareunassa ilman syntymävuotta. Nummella oli vihitty 22.10.1752 sold: Johan Möller Karjalohjan Myllykylästä ja Anna Antintytär Oinolasta. Jo Karjalohjan rippikirjan 1754-1767 sivulla 130 Anna on sotilaan leski kahden tyttärensä kanssa. Tässä hänelle on merkitty syntymävuosi 1730 eli olisi avioitunut 22-vuotiaana eikä 35-vuotiaana, kuten myöhemmin muisteltiin tai laskettiin.

Jälkimmäinen teksti on lähes sama kuin Oulun haudattujen listassa, jossa ei myöskään mainita vainajan nimeä. Oletettavasti hän on sellaisen saanut, mutta vaikka syntymäaika annetaan päivän tarkkuudella ei Oulusta tietenkään ole tuolta ajalta kasteluetteloita tallella. Ensimmäisen sarakkeen numero vaikuttaa viitteeltä rippikirjaan. Ennen kuin ehdin miettiä sitä, huomasin rippikirjan sisäkannessa hyvin selkeän viitteen. 100-vuotias Maria oli poimittu esiin Sara Wacklinin ja Toppeliuksen kanssa.

P. S. Tuomas Salste on kerännyt tietoja vanhoina kuolleista.

Brita Kaisa muutti Kajaanista Ranskaan

Brita Catharina Tallgren syntyi Kajaanissa 25.10.1763. Isänsä oli Henric Tallgren ja äitinsä Catharina Qveflander. Rippikirjassa 1762-69 s. 4 näkyy, että taloudessa asui kaksi äidin sukulaismiestä ja Brita Kaisan isän puoleinen isoisä Eric. Lisäksi perheessä oli Brita Kaisan syntyessä ainakin isosiskot Anna s. 11.12.1756 ja Elisabeth s. 27.10.1759.

Lisää lapsia syntyi ja perheen päästä tuli Kajaanin raatimies ja valtiopäivämies. Elisabeth meni 4.6.1776 naimisiin suutarin kanssa ja rippikirjasta 1770-87 s. 7 näkyy, että Annakin on mennyt naimisiin. Siitä näkyy myös perheen äidin kuolema vuonna 1787 ja Brita Kaisan lähtö jonnekin 1782, 19-vuotiaana.

Perheen isä kuoli kirkonkirjojen mukaan vanhuuteen vuonna 1802. Tarkempi päivämäärä, 15. heinäkuuta tallentui sanomalehteen Inrikes Tidningar 30.3.1803.

Kuolinilmoituksen myöhäinen ilmestyminen liittynee siihen, että kun alkuvuodesta 1803 olisi pitänyt saada perintönsä jaettua oli ongelmana Brita Kaisa. Hänen tiedettiin menneen naimisiin ja muuttaneen ulkomaille, mutta elossaolostaan tai mahdollisista lapsistaan ei ollut mitään tietoa. Niinpä julkaistiin tavanomaiset kuulutukset sanomalehdessä Posttidningar maaliskuusta toukokuuhun. Samassa Tukholman postissa on sitten lähtenyt kuolinilmoituskin?

Näitä ilmoituksia olen aika monta julkaissut täällä blogissa pystymättä kertomaan tuottivatko ne tulosta. Tästä tapauksesta tiedetään, että ilmoitus tai sen sisältö olivat tavoittaneet Brita Kaisan Strasbourgin kaupungissa niin nopeasti, että hän päiväsi vastauskirjeensä 19.4.1803.

Valitettavasti kirje viipyi matkallaan Kajaaniin niin kauan, että aikamäärä ehti täyttyä ja isän omaisuus tuli huutokaupattua. Mutta koska kirje pääsi perille ja päiväys oli paikallaan, ryhdyttiin Kajaanissa järjestämään perinnönosan lähettämistä Ranskaan.

Sitä miten ja milloin Brita Kaisa Ranskaan päätyi eivät käytössä olevat lähteet kerro. Jos äidilleen tehtiin perukirja, voisi se sisältää tuolloin tuoreen tiedon Brita Kaisan tilanteesta. Aviomiehen nimi on varmaan mainittu vuoden 1803 kirjeessä, mutta se ei ollut oleellista tietoa Kajaanin kaupungin historiassa, josta tämän ulkomaille muuton löysin.

Lähteet jo mainittujen lisäksi:
Kajaanin seurakunnan tiedot HisKissä
Martti Tyrkkö: Kajaanin kaupungin historia II vv 1717-1809. 1948 s. 494-495

Rautakautta yli rajojen

Eilen pääsin ystävällisten ihmisten avustuksella Turkuun kuuntelemaan seminaaria Rautakautta yli rajojen. (Joukkoliikenne ei sopinut aikatauluihin.)

Seminaarin avasi Hannu Takala hienosti neljän pointin esityksellä, josta päällimmäiseksi jäi mieleen ilmakuvien käyttö 1970-luvun lopulla Hollolan Kirkkailanmäen tutkimuksissa. Varsin edistyksellistä. Tuolloin moiseen vaadittiin lentokone ja nyt homma hoituisi lennokilla ja kaikilla on mahdollisuus tiirailla LIDAR-kuvia.

Ensimmäisen session aloitti Minerva Piha, joka oli gradussaan tarkastellut rautakauden aikana (todennäköisesti Skandinaviassa) puhutusta germaanisesta kielestä saameen lainattuja sanoja. Jännittävästi niistä puuttuu kokonaan kaupantekoon liittyvät sanat, mutta mukana on paljon työntekoon kuuluvaa. Silmiinpistävästi jälkimmäisiin kuuluvat rauta, ahjo ja palkeet.

Pihan väitöstutkimukselle, joka pyrkii yhdistämään kielitieteen ja arkeologian, tämä on merkityksellistä, sillä raudan teknologia materiallisten jäänteiden mukaan tuli idästä. Miten selittää kaksi suuntaa? Minusta oli puolestaan mielenkiintoista, että itselleni ja yleisökysymyksen esittäjälle tuli mieleen, että rauta-sana olisi voinut tulla saameen suomen kautta. Sinänsä ihan asiallinen kysymys, johon kielitieteellinen vastaus oli, ettei tullut. Mutta kysymys saattoi myös sisältää ajatuskuvion, että suomea puhuvat olivat jotenkin etulinjassa, jonka taakse saamea puhuvat jäivät.

Mirva Pääkkönen kävi läpi miten keramiikka-astioista tutkitaan niihin imeytyneitä orgaanisia jäänteitä. Maidosta ja kuumennetusta kalasta jää selvät jäljet, mutta keramiikan säilytys muovipussissa voi pilata koko jutun.

Joni Karjalainen selosti graduaan The Spell of Iron : Iron smelting experiments with stone box furnaces of the Finnish Early Iron Age varten tekemäänsä kokeellista tutkimusta kivilaatikkouunilla. Tämä raudanvalmistuksen tekniikka oli minulle aiemmin tuntematon, vaikka Karjalaisen mukaan yksi uuneista oli Kansallismuseon aiemmassa esihistorianäyttelyssä. (Ehkä on ihan hyvä, että uuteen tulee vähemmän tavaraa havaittavaksi?)

Monet pitivät esitystä päivän parhaana ja se herätti kommentteja itse tekemisen tärkeydestä (varsinkin yhdistettynä myöhempään lautanauharekonstruktioon). Mihin liittyen suosittelen tällä viikolla löytämääni YouTube-kanavaa How to make everything. Vaikka siis on tosiaan tärkeää tehdä ITSE, mistä puhuttiin juuri toisen kanavan videolla I'm Torn about Youtube and Living History.

Jussi Moision esitys Hetearkia ja yhteisöjen itseorganisoituminen roomalaisajan Suomessa oli niin täynnä asiaa, että en pystynyt omaksumaan kuin murto-osan. Ajatus pysyvistä ja yksiselitteisistä hierarkkioista pitää hylätä? (Jos sen on erehtynyt omaksumaan.)

Markku Oinonen esitteli tutkimusryhmän tekemää puulustojen hiili-isotooppianalyysiä, jonka perusteella isotooppien suhteella on kosteilla kasvualueilla yhteys valon määrään, josta puolestaan riippuu yhteyttäminen. Eli isotooppisuhteesta puulustoissa voi päätellä valon määrän. Lapin puulustoaineistosta oli näin saatu selville, että yleisemmin tunnetun vuoden 536 lisäksi valottomuutta oli vuosina 541-546, erityisesti 542-544. Toisaalla tutkittujen sulfaattien perusteella on todennäköisesti tapahtunut kaksi tulivuoren purkausta. (Blogissani tähän liittyen aiemmin: Vuonna 536, Tulivuorten vaikutus Suomessa ja Kun Krakataun purkaus näkyi Suomeen.)

Auli Bläuer käsitteli kotieläimiä rautakauden luuaineistossa. Rautakauden kuluessa luuaineisto kasvaa ja monipuolistuu, mutta kertooko tämä karjanhoidon tasaisesta kehittymisestä vai onko mukana luiden säilymisen/löytymisen vaikutusta? Tämän kysymyksen esittämisen lisäksi Bläuer korosti luiden ajoituksen ongelmallisuutta. Samasta kontekstista löytyvien luiden ikä voi olla kaukana toisistaan.

Sonja Hukantaival kertoi Bläuerin kanssa uudelleen tarkastelluista Raision Ihalan Mullin luulöydöistä. Aiemmin tunkioksi katsottu alue olikin joukko lampaiden rituaalisia hautauksia kotipiiriin. Jännää.

Ville Hakamäki tutkii myöhäisrautakautisia hautoja Sisä- ja Pohjois-Suomessa. Hänestä aiempi tulkinta eränkävijöiden haudoiksi ei stemmaa esineistön runsauteen ja luonteeseen. Eli voisivatkin olla pyytäjäväestön edustajille kaivettuja. Paljon hautoja on todennäköisesti löytämättä, sillä niistä ei päällepäin näy usein mitään.

Maikki Karisto ja Mervi Pasanen kertoivat mitä vaati Ravattulan Ristimäen lautanautalöydön rekonstruktio. Ei mitenkään suoraviivaista, mutta minun on turha mielenkiintoista esitystä referoida, kun sisällön voi lukea Pasasen bloitekstistä.

Lopuksi Aleksandr Saksa yhdisteli Novgorodista löytyneitä koruja, niihin Karjalan alueisiin, joilta on vastaavia löytöjä.

(Kuvakollaasin aiheet tarjosi Flickr Commons: tässä, tässä ja tässä)