Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tenhola. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tenhola. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Serkuksia kuninkaan luvalla naimisiin 1758

Kuningas Adolf Fredrik lähetti Turun tuomiokapituliin vuonna 1758 neljä kirjettä, joilla annettiin naimalupa neljälle parille, jotka olivat keskenään liian läheistä sukua (E I 8:264, 283, 291, 298). (Aiemmin poimin serkusten naimalupia Oikeusrevision pöytäkirjasta vuodelta 1792.)  

Loimaalla lupaa tarvitsivat Sieppalan kylän Tiirin Anders Mattson ja Lisa Michelsdotter Ylistaron Mäenpään kylästä. Kuninkaallinen kirje oli päivätty 25.4.1758 ja häät vietettiin jo 9.7.1758. Vihkimerkinnästä käy ilmi, että Anders oli vanhaisäntä ja että Lisa "naikkonen" eli todennäköisesti oli saanut avioliiton ulkopuolella ainakin yhden lapsen. Rippikirjastakin (1758-63:323) näkyy, että 15.11.1688 syntynyt Anders oli jo siirtänyt isännyyden Simon-pojalleen (s. 23.10.1710). Lisa Michelsdotter oli pojan ikäluokkaa eli syntynyt 1714. Syntymävuosi on niin varhainen, että kirkonkirjoilla tarkka sukulaisuussuhteensa Andersiin ei siis ole selvitettävissä. Kovin pitkää avioliitosta ei tullut, sillä Anders on kuollut 9.5.1767.   

Kuninkaan 12.7.1758 päivätyllä kirjeellä saivat avioitua nimismies Henrik Swahn ja Hedvig Christina Fontelia. Geni-profiilien perusteella Henrikin äidin Christina Uhoniuksen vanhemmat ovat Johan Uhonius ja Christina Johansdotter Utter. Hedvigin äidin Maria Ulrika Uhoniuksen vanhempia ei (tätä kirjoittaessani) ole esitetty, mutta vaikuttaisi todennäköiseltä, että Henrikin ja Hedvigin äidit olivat sisaruksia. Henrik ja Hedvig vihittiin avioliittoon Vehmaalla 28.8.1758.

Sukulaisuussuhteen tarkka määrittely oli tietenkin tarkkaa ja oletettavasti esitetty hakemuksissa. Päiväyksellä 1.8.1758 naimaluvan saaneet Elias Palm ja Catharina Elias olivat "halfsyskonebarn" eli eivät täysserkuksia. Tarpeelliseksi oli nähty mainita, että he olivat romanisukua.

Neljäs kirje oli päivätty 9.11.1758 ja koski pariskuntaa, joka piti häänsä Bromarvissa vasta 1.3.1759. Bromarvin (kyllä, tila on samanniminen kuin seurakunta) "nuori rusthollari" Michel Jöransson oli syntynyt 14.8.1726 eli ennen säilyneen kastelistan alkua. Morsian Catarina Henriksdotter oli Tenholan puolelta Germundbyn Kärran tilalta ja syntynyt 4.4.1738. Tenholassa kastettujen tietoja on säilynyt 1600-luvun lopultakin, mutta vuoden 1738 kohdalla on aukko, joten suoraviivaista reittiä serkussuhteen vahvistamiseen ei ole. (Syntymäpäivät poimittu Bromarvin rippikirjan 1768-74 sivulta 15.)

maanantai 22. elokuuta 2022

Runolla avusta kiittänyt Brita Catharina

Vuosikymmen sitten SukuForumilla kaivattiin tietoa Tenholassa asuneen kruununvoudin Anders Myhrin vanhemmista ja vaimonsa Brita Katarina Sahlstedtin alkuperästä. Tuolloin totesin "Anders Sahlstedt med familjen här. Har dotter Brita Katarina f 1732." Tuohon aikaan ei ollut verkossa Lewenhauptin karoliinimatrikkelia, josta Andersin eteneminen ratsumestariksi olisi selvinnyt. Hän oli eronnut armeijasta lokakuussa 1723. Trollshovdan ruukkialueen kulttuuriympäristöselvityksestä näkyy, että 
År 1725 köptes Bovik skattehemman av ryttmästare Anders Sahlstedt. År 1739 grundade Sahlstedt i byn en såg som sålde virke bl.a. till Åbo. Samma år fick han även tillstånd att grunda en mjölkvarn i Trollshovda.

Sahan perustamiseen sopii se, että Geni-puuhun on selvitetty, että ratsumestarin vaimo Helena Stålhammar kuului äitinsä puolelta Thorwösten sukuun ja oli itsensä Elin Sågerin jälkeläinen. Rippikirjassa 1732-1738 kasvava perhe oli kuitenkin Lindön kartanon sivulla 73 ja 82. Tytär Helena Margareta oli syntynyt 23.?.1730, Beata Magdalena 19.9.1731, Brita Catharina 17.12.1732 ja Eric Anders 16.12.1733. Kauniisti kirjoitetussa rippikirjassa 1739-1745 perhe on vielä yhdessä. Seuraavassa on merkitty perheen äidin kuolema vuonna 1748 (RK 1746-1752 s. 164).

Juuri ennen tätä perhe oli kirjoilla Trollshovdassa, jossa syntyivät Lovisa Eleonora 23.5.1745, Thore Gustav 30.7.1746 ja Adolph Amandu 26.10.1747. Ehkä joku heistä oli joutunut odottamaan vuoden hautausta ja sai ratsumestarin kutsumaan kirkkoherraa sielunmurhaajaksi.

Vid urtima tinget i Tenala 29.3.1750, där ryttmästaren Anders Sahlstedt på Lindö bötfälldes till 30 daler krmt för att ha kallat von Glan »själamördare», beskyllde Sahlstedt kyrkoherden för att ha vägrat begrava Sahlstedts barn, så att det »ett helt åhrs tid legat obegrafwit», för vägran att kyrktaga Sahlstedts dåmera avlidna fru, varom han riktat förbud jämväl till det övriga prästerskapet, samt för vägran att låta fru Sahlstedt nyttja sina salighetsmedel. (Werner W:son Wickström: Tenalagrenen av släkten von Glan. Genos 14(1943), s. 120-125)

16-vuotiaana äitinsä menettänyt Brita Catharina eli Lindön kartanossa kunnes isänsä kuoli 26.2.1765 (RK 1753-59 s. 91, RK 1760-65). Mahdollisesti Lindössä oli puhuttu Kullaan ruukilla piian 7.8.1760 synnyttämästä lapsesta, jonka isäksi merkittiin vouti Anders Myhr. 

Vuoteen 1766 mennessä Brita Catharina Sahlstedt oli Anders Myhrin vaimo ja asui Tenholan Lindsbyn Lillahemmanetissa (RK 1767-1773, 100). Avioliitossa syntyi Helena Catharina 11.6.1766, Johan Eric 12.4.1768 ja Anna Sophia 28.2.1774. Mutta jo seuraavaan rippikirjaan Brita Catharina on merkitty leskeksi (1774-1779 s. 191). Kaksi vanhinta lasta lähtivät kotoaan 1780-luvulla (RK 1780-1785, 183 1786-1791, 177, 1792-1797, 143). Nuorin tytär kuoli 27-vuotiaana kesäkuussa 1801 (RK 1798-1803, 139).

Jollekin oli tullut tietoon Brita Catharinan taloudellinen ahdinko ja hän sai ilokseen Tammisaaren postikonttoriin kirjeen, jossa oli kaksi kahden riikintaalarin seteliä ja yksi yhden. Lähetys oli nimetön, joten Brita Catharina päätti esittää kiitoksen runona, jonka hän lähetti Åbo Tidningariin, jossa se julkaistiin 14.12.1803.

I min halmbetäkta koja
hwilande på sorgens bädd
litet född, än sämre klädd,
b?nden hårdt af nödens boja,
låg jag hungande och gret:
djup war sucken, tåren het,
wiss war min erfarenhet
att jag swalt och billigt gret.
Bekymrande öden
och sorgen och nöden
och åldren och döden
mig hotade, tryckte: o christmilde blöden!
blöden med en känslans tår.
Rike dig ej nöden fårar,
lyckan ror med bräckta årar:
brutne, - nöd dig förestår.
förra behofwet i ditt hus
skymt sin sol med sorgens dimma
lät af hjelpsamhet en strimma
i min koja sprida ljus.

Brita Catharina Myhr, o.s. Sahlstedt kuoli vuonna 1809 (RK 1804-1809, 141)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Hoitamattomat haudat Turussa, Närpiössä, Akaassa ja Tenholassa

Posttidningarissa 1730- ja 1740-luvuilla yksi yleisimpiä ilmoitustyyppejä oli kirkon sisäisten hautojen myynti (erityisesti Tukholmassa) ja kuulutukset haudoista, joiden perillisiä seurakunnat eivät tunteneet. Jälkimmäistä laatua edustaa turkulaisten ilmoitus, joka julkaistiin 11.5.1738.

Jöns Kurckin ja Gustaf Hornin komeita hautoja oli ylläpidetty seurakunnan rahoilla, mutta nyt oli päätetty, että ellei omistajia löydy marraskuuhun mennessä, niin haudat myytäisiin edelleen.

Turun historiallisessa arkistossa julkaistu Arvi Korhosen kirjoittama tietopaketti (pdf) antaa joko ristiriitaista tai täydentävää tietoa
...1650-luvulla rakennettu n.s. "Kankaisten ja Kurjen kuori", joka oli Horn- ja Kurkisukujen rakennuttama ja kokonaan ornistajiensa hoidossa. Toisinaan kylla tuorniokirkon oli siina toimitettava korjauksia, rnutta niistä perittiin kuorin omistajilta korvaus. 
Kaikista sekavin kuitenkin oli Horn- ja Kurkisukujen rakennuttaman ja myoskin kokonaan omistaman Kankaisten kuorin omistus. Näiden sukujen edustajia ei enää 1600-luvun lopulta paikkakunnalla asunut eikä kukaan huolehtinut kuorin korjaamisesta. Kun tuomiokiikko oli sita vv. 1686-1735 korjauttanut 765 kup. tal. 8 äyrin edesta sekä v:n 1738 palon jalkeen lisaksi kuluttanut korjauksiin 1,495 kup. tal., oli tuomiokirkon saatava Horn- ja Kurkisukujen haaroilta kummaltakin erikseen 1,130 tal. kup. 4 äyriä. Kun kysyrnykseen tulevat sukuoikeuksien omistajat olivat hajallaan yrnpari valtakuntaa, aiheutui tuomiokapitulille melkoinen vaiva saatavan perimisestä kirjeenvaihdon kautta.
Ilmeisesti maksajat siis löytyivät sanomalehti-ilmoituksella tai muuten. Miten lie käynyt 7.5.1741 ilmoitetuille haudoille Närpiön kirkossa? Vaikka kyseessä olivat entisen papin (Holmius) ja kirkkoherrojen (Laurentius Smolantus, Wazaeus ja Beckman, viimeksi mainittu vaimoineen) haudat, seurakunta ei ylläpitoa halunnut jatkaa.
Hiskin pappilistassa Holmiuksista on ylitarjontaa. Laurentius Johannis Smolandus oli kirkkoherrana vuodet 1624-33 ja  Johannes Johannis Wazæus kappalaisena 1636. Paimenmuistossa Laurentiuksen sukunimenä Gallus tai Tupp. Wazaukselle sukua olevia Beckmaneja ja Bäckmaneja on seudulla pappeina, mutta ei Närpiössä. Mahdollisesti jonkun jälkeläiset aktivoituivat, sillä verkkolähteiden mukaan "Kirkossa on säilynyt kuusi hautakiveä 1600-luvulta".

Kolmas esimerkki Posttidningarista 5.7.1750. Akaan kirkon muurattua hautaa oli käytetty viimeksi 1723 ja kun omistajaa ei tunnettu ajateltiin myydä eteenpäin. Akaan haudattujen listassa on paikat ja muutamia hautauksia kirkkoon, mutta sanaa muurattu en huomannut.
Neljäs huomaamani ilmoitus Posttidningarissa 21.7.1755 koskee Tenholan muurattua hautaa, jonka kunnosta ei puhuta mitään, mutta omistajaa kaivataan. Haudatut ovat kuuluneet sukuihin Stålarm. Gripenberg, Gyllenhierta ja Kiörning. Adelsvapen-wikiin katsoen Stålarm-suvusta löytyy Gyllenhiertan kanssa avioitunut ja 1670-luvun lopussa Tenholan kirkkoon haudattu tytär. Körning-suvussa on Tenholan kirkkoon haudattuja, mutta ei sukuyhteyksiä muihin nimiin. Gripenbergeillä ei näy yhteyttä Tenholaan eikä muihin sukuihin. Mihinköhän tietoon nimilista on perustunut?

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Paluu Bergbyhyn sekä Viipuriin

Tartuin Tenholan pitäjänhistoriaan tarkistaakseni Paavali Juustenin läänityksiä. Nämä löytyivätkin, mutta sain myös viitteen Historiallisen Arkiston osaan 17 vuodelta 1902. Pöytäkirjassa 16.12.1901 (s. 49) raportoitiin Ruotsin valtionarkiston Oxenstjernan kokoelmaan sisältyvän 2 Cröellin sukua koskevaa kirjettä. Näistä toinen on Anna Paavalintytär Juustenin toisen aviomiehen Hans Cröellin valituskirje kanslerille 12.7.1624.
Siinä lausuu Cröell joutuneensa Viipurin käskynhaltijan Sven Maununpojan vihoihin ja vainon alaiseksi, koska kansleri Viipurissa käydessään ei ollut asunut Linnassa vaan Cröellin köhässä majassa. Vielä kääntyy Cröell kahdella pyynnöllä kanslerin puoleen. Hän pyytää nimittäin vapautusta kaikista kaupungin veroista, koska oli jo vanha eikä enää kyennyt kauppaa käymään. Toiselta puolelta kehoittaa hän kansleria ostamaan Bergbyn Tenholassa, Lindön kartanon läheisyydessä, olevan talon, jonka Cröellin puoliso ja hänen velipuolensa Eerikki Eerikinpoika olivat perinnöksi saaneet. Tämän talon oli Eerikki Eerikinpoika pantannut 150 talarista, jotka hän oli jäänyt velkaa toimittamastaan Elfsborgin lunnaitten kannosta. Kansleri saisi talon jo mainitusta panttaussummasta.
No, mutta! Esiäitini on saanut vieraaksi itsensä Axel Oxenstiernan! (Kuva kirjasta Berättelser ur svenska historien) Tuskin Cröellien koti ihan matala maja oli.

Kuvittelin, että vierailun ajankohdan selvittäminen olisi lasten leikkiä. Mutta käsiini saamat Viipurin paikallishistoriat eivät auttaneet. Kotiin kantamassani Nils Ahnlundin tiiliskivessä Axel Oxenstierna intill Gustav Adolfs död ei ollut hakemistoa eikä tiukasti kronologista rakennetta. Oxenstiernan painetuissa kirjeissä 1610-luvun lopulta vuoteen 1624 ei ole yhtään päiväystä Viipurista. Lyhyt pysäys Liivinmaan sotaretkillä 1621 tai 1622?

Sukututkimuksellisesti merkittävämpää on maininta Bergbyn perimisestä. Yhteisen äidin nimeä ei mainita, mutta ainakin hän on olemassa. Ja Anna Sigfridsdotterin ja Erik Mårtenssonin poika Erik elänyt niin aikuiseksi, että on saanut 1610-luvulla luottotehtävän, jonka on toheloinut. Hänet on merkitty Bergbyhyn 1605, 1606, 1611, 1614, 1619 ja 1621, mutta ei sen jälkeen (SAY Tenhola 1600-1619 s. 53, 1620-1639 s. 60). SAY:stä ei näy tilan siirtyminen Oxenstiernalle, joka kerrotaan kyllä Oscar Nikulan kirjoittamassa Tenholan pitäjänhistoriassa. Sen sijaan SAY:stä kyllä näkyy, että ratsupalvelusta suorittava Erik Eriksson on Paavali Juustenin lesken poika.

Erik Mårtensson merkittiin tileihin Bergbyn kohdalle 1582, 1583, 1584 ja 1590 (SAY Tenhola 1580-1599 s. 60). Kun Erik-poikansa on suorittamassa ratsupalvelusta 1605, hän lienee syntynyt 1580-luvun alkupuolella tai 1570-luvun loppupuolella.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Palkittuja opettajia vuonna 1911

"Suutarinleski Sofie Karolina Gröning Tenholasta, synt. 1832 ja neljäkymmentä vuotta hiljaisuudessa toiminut pienokaisten alkuopettajana;"

"Nauvon meripitäjässä asuva 77 vuotias itsellisnainen Helena Grandell joka jo 25 v. ikäisestä tähän saakka on uskollisesti työskennellyt lastenopettajana;"

"Laivurintytär Edla Karolina Holm (synt. 1838) Inkoon Bjursin kylästä, lapsista saakka rampa, aikaisista nuoruudesta tähän asti uupumaton kotiseutunsa lasten opettaja;"

"Mäkitupalaisen leski Maria Yrjöntytär Kujanpää Ikaalisten Kurkela kylästä, synt. 1842, hänkin yli 50 vuotta toiminut palkattoman lastenopettatajan raskaassa, mutta siunausrikkaassa työssä;"

"Itsellisnainen Kreeta Juhontytär Vakkolan kylästä Askulassa, missä jo kauan ennen kierto- ja kansakouluja opettanut lapsukaisia; itse jo 81 vuoden ikäinen ja hyvin virkavapautensa ja kunniapalkinnon ansainnut."

"Torpanmies Heikki Savolainen (synt. 1839) Nilsiän Halunasta, kuudettakymmentä vuotta häärinyt lasten alkuopetuksessa, sen lisäksi pyhäkoulun ja virsikanteleen soiton opettajana;"

"Kyläkoulunopettaja Amanda Maria Haglund, 68 vuoden ikäinen neljänkymmenen vuoden kuluessa ohjannut pienen Getan serakunnan melkein koko nykyisen sukupolven opin teille ja sillä ansainnut armoa koko Ahvenanmaalla."

Tekstilainaukset: Helsingin Sanomat 14.1.1911
Tunnelmakuvana Daniel Nyblinin mv-valokuva Albert Edelfeltin maalauksesta Kalastamassa
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto

torstai 25. lokakuuta 2012

Perintöasioita Uudellamaalla

Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 14.10.1796 alla oleva ilmoitus. Edellisenä syksynä oli kuollut piika Brita Andersdotter. Jos Vihdissä, jossa ilmoitus allekirjoitettu, niin ilmeisesti kyseessä siellä 6.11.1795 rintatautiin kuollut 56-vuotias "G:l pig. Brita". Brita oli testamentannut omaisuutensa siskonpojalleen Henric Bäckmanille. Tämä oli Suomen sodan, jolla tässä yhteydessä tarkoitetaan Kustaan sotaa, jälkeen asunut Tukholmassa, muttei ollut antanut kuulua itsestään syksyn 1791 jälkeen. Perintönsä lunastaakseen hänen tuli nyt ottaa yhteyttä Vihdin nimismieheen.
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin ilmoitettiin sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 10.6.1825 toista perintöasiaa. Tenholan Skallbölessä oli kuollut talonpoika Jonas Jacobsson 17.3.1815. Pesänjako oli jäänyt kymmeneksi vuodeksi, sillä lapsistaan Jonas ja Emmanuel olivat teillä tietämättömillä. Tämä oli kolmas kuulutus, jolla heistä pyydettiin elonmerkkiä.

perjantai 17. elokuuta 2012

Ruotsissa naimisiin menoa yrittäviä

Renki Jacob Malm oli oman väittämänsä mukaan syntynyt Inkoossa vuonna 1779. Oltuaan merillä kolme vuotta hän asettui vuonna 1809 asumaan Tierpiin ja syksyllä 1810 Hagan Österbyn tilalle. Sitten halusi naimisiin ja esteettömyystodistuksen puuttuessa julkaistiin m.m. alla oleva kuulutus sanomalehdessä Posttidningar 19.7.1811.

Johan Blomfeldt ei ollut aivan varma syntymävuodestaan, joko 1771 tai 1772. Paikka Pernaja. Hän oli liittynyt vuonna 1797 Uudenmaan jalkaväkirykmenttiin, tuli vuonna 1810 Piteån pitäjään ja muutti sittemin Skellefteån pitäjään, jossa aikoi naimisiin. Alla oleva kuulutus sanomalehdestä Posttidningar 29.9.1814.

Seuraava tapaus on entinen Jägerhornin rykmentin sotilas Johan Kask, joka oli syntynyt Pernajassa. Suomen sodan aikaan, jolloin nimensä Blomfeldt, palveli Uudenmaan jalkaväkirykmentissä. Halusi mennä naimisiin Skellefteåssa ja allaoleva kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 16.2.1819. Onkohan tässä kyse samasta miehestä kuin edellisessäkin?

Tenholassa syntynyt Carl Gustaf Eklund päätyi tuntemattomia reittejä rengiksi Wämdön pitäjään Tukholman läänissä. Esteettömyyttään avioliittoon kuulutettiin sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 8.11.1823.

Vielä kauan Suomen sodankin jälkeen päätyivät miehet Ruotsiin. Merimies Matts Mattsson Westersund oli syntynyt Pedersöressä 8.12.1813 (synnyinkoti Ytter Essen Östi ja vanhemmat Matts Danielsson ja 39-vuotias Clara Hansdr.) ja aikoi naimisiin Göteborgissa, joten kolmas kuulutus sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 25.2.1842.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Yhteyksiä Ruotsiin vuoden 1809 jälkeen

Yhteydet Ruotsiin eivät tietenkään katkenneet kuin leikaten kun Suomesta tuli osa Venäjää. Suomalaisia koskevia ilmoituksia löytyy ruotsalaisista sanomalehdistä myös vuoden 1809 jälkeen, alla muutamia esimerkkejä.

Inrikes tidningar julkaisi 15.6.1811 kaksi kuulutusta. Ensimmäisessä kaivattiin tukholmalaisen Eric Gråån perillisiä, sillä näillä oli osuus tämän Kokkolassa kuolleen veljen, tullimies Lars Dahlströmin pesään. Jälkimmäisessä yritettiin selvittää avioliiton esteettömyyttä. Inkoossa 1779 syntynyt Jacob Malm oli ollut merillä kolmisen vuotta, muuttanut Tierpiin 1809 ja edellisenä syksynä ryhtynyt rengiksi Hagan Österbyn tilalle.
Tukholmassa aikoi keväällä 1820 naimisiin merimies Abraham Frimodig, joka oli syntynyt Keuruulla ja oleskellut Ruotsissa vuodesta 1812 alkaen. Ensimmäinen kuulutus esteettömyyden varmistamiseksi julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 7.6.1820.
Tenholan Bredvikissä syntynyt Isaac oli vuoden 1790 paikkeilla lähtenyt Ruotsiin oppiakseen puutarhamestariksi. Sukulaiset Suomessa eivät olleet hänestä kuulleet. Isän perintö piti saada jaettua, joten veli J. Wikblom kuulutti Isaacin perään sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 11.8.1825. Osoitteensa sopi jättää Tukholman parmaajille, joko Nybron tai Blasieholmenin luo.
Sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar kuulutettiin 23.7.1832 seppä Anders Grönlundia, joka oli kadonnut jonnekin Ruotsin valtakuntaan. Häntä kaivattiin Tenholassa, sillä isänsä seppä Anders Grönlund oli kuollut 12.4.1831 ja perintö piti saada jaettua.

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Karannut renki

Isaac Henriksson Nyberg oli syntynyt Tenholassa vuonna 1771 (josta etunimeä ja patronyymia vastaavaa kastetta ei löydy) ja päätynyt vuoteen 1796 mennessä Lasson pitäjään Tukholman läänissä. Siellä hän oli tiilentekijärenki Såbyholmin tiiliruukilla, kunnes katsoi parhaaksi/tarpeelliseksi karata. Kaipaamaan jäi vaimo Anna Lisa Åberg, joka parin vuoden odottamisen jälkeen oli valmis uuteen avioliittoon ja näimpä miestään ylläolevalla ilmoituksella kuulutettiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 31.1.1798.

lauantai 6. elokuuta 2011

Puuttuvia esteettömyystodistuksia siellä ja täällä

Armeijasta irtautunut sotilas Johan Mansnerus oli syntynyt joskus Tukholmassa, mutta päätyi kuninkaallisen Tornerhjelmin rykmentin riveissä palvellessaan Suomeen. Loppujen lopuksi Nurmijärvelle, jossa ilman esteettömyystodistusta päässyt naimisiin. Niinpä kuulutusta kehiin, alla oleva sarjassa ensimmäinen ja julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 29.8.1797.

Vakuuttavasti Hiskistä löytyy Nurmijärvellä 8.11.1797 vihitty pariskunta "Alsk.Sold. Johan Mansneurus (af Toren Hjelmska)" ja "Pig. Maja St. Mouhiander".

Seuraavan potilaan kuvaus löytyi samaisesta sanomalehdestä. Myöskin Tukholmassa syntynyt tammisaarelainen muurarimestari Anders Hedergren mieli naimisiin tenholalaisen Johanna Fribergin kanssa. Esteettömyyden selventämiseksi asiasta kuulutettiin toista kertaa. Tämäkin tarina päättyi onnellisesti, pari vihittiin Tammisaaressa 16.11.1797.

Sanomalehdessä Inrikes tidningar 2.1.1799 julkaistu kuulutus (alla) ilmoitti, että virolainen renki Fredric Henricsson Hagström, joka oli tullut Tallinnasta viisi vuotta sitten Uudellemaalle oli aikeissa mennä naimisiin inkoolaisen Margaretha Ericsdotterin kanssa. Mitään ongelmia ei ilmaantunut ja häät pidettiin Inkoossa 26.6.1799.


Merikarvian kirkkoherra lähetti alla näkyvän kuulutuksen, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 5.4.1803. Avioliittoon oli aikomassa Thomas Jöransson "ifrån Wiro, Auro socken och Wana by". Hänelle en löydä avioliittoa ainakaan Merikarviasta.


Rauman kaupungissa syntynyt renki Johan Lundberg oli päätynyt ensin sotilasuralle Tukholmaan ja sitten Ahvenanmaalle, jossa aikoi keväällä 1805 naimisiin Anna Maria Ranckin kanssa. Kumlingen kirkkoherra ei saanut yhteydenottoja mm sanomalehdessä Inrikes tidningar 28.5.1805 julkaistuun kuulutukseen ja pari vihittiin 19.10.1805.

Gustaf Dahlqwist oli keväällä 1806 varakorpraali kuninkaallisessa Adlercreutzin rykmentissä, Heinolan komppaniassa, asui luvan kanssa Tenholassa ja halusi siellä solmia avioliiton. Esteettömyystodistuksen puuttuessa tarvittiin ilmoittelua, alla oleva kappale sanomalehdestä Inrikes tidningar 29.4.1806. Bromarvin seurakunnassa Dahlqwist pääsi kristilliseen avioliittoon 5.10.1806, morsiamenaan "pig. Maria Christina Axelsdr. Lindholm".

Vaasassa ja Isokyrössä yhtäaikaa istunut kirkkoherra Äimelaus lähetti matkaan alla olevan kuulutuksen, joka julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 28.5.1807. Naimisiin halusi verotalonpoika Clemet Hiffasin poika Tobias Fors, joka oli syntynyt paikkakunnalla vuonna 1768. Esteettömyyttä oli selvitettävä, sillä Tobias ei ollut pysynyt synnyinkonnuillaan. Hän oli ensin palvellut Vöyrissä Pohjanmaan rykmentin sotilaana. Komennuksella Hangonniemelle Tobias oli karannut Venäjälle ja sitten ottanut pestin Leskikuningattaren henkirykmentissä Viaporissa, josta saanut eron vuonna 1804 ja palannut samana vuonna Pohjanmaalle. Kiertelijän halukas morsian oli Caisa Månsdotter Pipponen. Heidät vihittiin Isokyrössä 27.9.1807.

Postauksen viimeinen tapaus on entinen merimies Johan Gustaf Johansson Solander, joka oli päätynyt laivamieheksi Etelä-Suomen ja Ahvenanmaan komppaniaan numerolla 114 ja nimellä Myra. Tämä väitti syntyneensä Merikarvian Alakylässä 20.3.1783 ja toimineensa merenkulkualalla useilla seuduilla vuosina 1800, 1803 ja 1804, kunnes 1805 saapui Ahvenanmaalle. Miehestä kiinnostunut morsianehdokas oli talonpojan tytär Catharina Ericsdotter. Esteettömyyden selvittämistä kuulutettiin toista kierrosta sanomalehdessä Posttidningar 23.8.1808.

Miehen antama syntymäaika ja -paikka eivät stemmaa Merikarvian Hiski-tietoihin. Mutta oli toivottavasti rehellinen. Avioliitto taisi siirtyi sodan takia, se solmittiin Hammarlandissa vasta 24.1.1810.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kuolinilmoituksia kotoaan lähteneistä

Elävien peräänkuulutuksien lisäksi vanhoista sanomalehdistä löytyy tiedotuksia kuolemista kaukana syntymäpaikasta. Esimerkeissä alla on kuitenkin niin niukasti tietoa (syntymäajasta ei anneta mitään käsitystä), ettei yhdistäminen sukulaisiin pelkästään näillä onnistu. Olikohan näistä omana aikanaan jotain hyötyä?

Alla ilmoitus sanomalehdestä Inrikes tidningar 13.3.1786. Kauppias Henric Nysten, jolla oli sukulaisia Uudellamaalla, oli kuollut 12.2.1786. Perintöä havittelevien piti ilmoittautua kauppias Jonas Widgrenille. Tämä asui talossa n:o 95 Tukholman Lundtmakaregatanilla.

Yllä oleva ilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 30.8.1796. Hindric Beckman, jonka sanottiin syntyneen Uudellamaalla "Hellsing"in pitäjässä oli kuollut 3.2.1796. Häneltä jäänyt omaisuus oli kulunut velkojen maksuun ja hautauskuluihin.

Sanomalehdessä Inrikes tidningar 8.11.1799 (yllä) ilmoitettiin, että "vanha piika" Lena Gustafsdotter, jonka sanottiin syntyneen Uudellamaalla oli kuollut Enköpingissä 19.10.1799. Suurempaa perintöä ei ollut luvassa, mutta mahdolliset sukulaiset saattoivat lähettää tiedusteluja kaupunginviskaalille.

Alla olevassa ilmoituksessa sanomalehdestä Inrikes tidningar 5.4.1803 kerrotaan, että Ådan säterissä Södermanlannissa on "vanha suomalainen renki" Henric Mattsson Karstunen (?) Saarijärven Karstulan kylästä kuollut 8.12.1802.

Vielä senkin jälkeen, kun Suomi kuului toiseen valtakuntaan, näitä ilmoituksia löytyy. Sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar tiedotetaan 15.10.1834 Tenholassa vuonna 1779 syntyneen piika Christina Åhmanin kuolleen Tukholmassa 10.9.1834 protokollasihteeri N. W. Forslundin palveluksessa. Lieko kyseessä ollut 3.12.1779 syntynyt Anna Christina, jonka isä Hiskissä "Sold. Joachim Åman"?

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Tenholassa palkittiin hengenpelastaja ja hedelmäviljelijä

Tenholassa 4.5.1783 palkittiin rahasummalla jumalanpalveluksen jälkeen vaimo Ingeborg Norell. Hän oli pelastanut elämälle hukkuneen lapsen. Juhlallisuuksista lähetettiin tiedonanto, joka julkaistiin vasemmalla olevan näköisesti sanomalehdessä Inrikes tidningar 17.7.1783.

Ingeborgista tietäisin ja kertoisin mielelläni enemmän.

Hiskistä yksi tarjokas on Porvoossa 9.8.1764 vihitty "J: Ingeborg Dan:dr:", jonka mies "Gullsmedsges: C: G: Norell ". Pariskunnalle syntyi Porvoossa 6.4.1765 tytär Elsa Greta, Vehkalahdella 24.7.1766 Jacob Johan ja 4.10.1768 Cathar: Elisabeth, joka kuoli 22.12.1768. Mutta mitä kultasepän vaimo olisi tehnyt Tenholassa?

Paikkakuntalaisesta oli selkeämmin kyse kolme vuotta aiemmin kun lukkarintuvassa pidetyn pitäjänkokouksen jälkeen palkittiin Prästkullan tilalta seppä Johan Berg hedelmäpuiden johdosta. Tästä kertoi Inrikes tidningar 10.8.1780. Samana vuonna oli vihitty 28.3.1780 Rombystä "Sne:Smed Johan Berg " ja Skinnarby Lillgårdin "Bond:Dr Caisa Johansdr. ". En pikaisella hakemisella löytänyt heitä Prästkullan sivuilta rippikirjasta 1780-1785, mutta ei siellä toistakaan seppää näkynyt. Hiskistä poimittuna suurin osa pariskunnan lapsistakin syntyi Rombyssä ja sieltä perhe löytyy myös edellä mainitussa rippikirjassa.