Kokemäeltä Amerikkaan, osa 30

Lempaisen työmiehen Juho Kustaa Lammisen vaimo Wilhelmiina synnytti 10.11.1895 tyttären, joka sai jo samana päivänä kasteessa nimen Martha Wilhelmiina.

Seitsemäntoista vuotta myöhemmin Martta lähti Liverpoolista laivalla Empress Of Ireland ja saapui Kanadan Quebeciin 23.5.1913. Myöhemmin täyttämissään kansalaisuushakemuksissa hän muisti tulleensa sitten Minnesotan Virginiaan 29.5.1913.

Täyttäessään kansalaisuushakemusta 28.6.1929 martta oli naimaton ravintolatyöntekijä Seattlessa. Jostain syystä anomusta ei tuolloin käsitelty loppun vaan arkistoissa on toinen hakemus päiväyksellä 7.8.1936, josta kuva oikealla. Kuten allekirjoituksesta näkyy Martta oli mennyt naimisiin ja olikin nyt kotirouva Seattlessa. Häitä Ivar Kytän (s. 29.5.1899 Soini) kanssa oli vietetty 23.1.1931.

Martta kuoli Washingtonjin osavaltiossa 30.1.1949.

Lähteet:
Kokemäki kastetut
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. U.S. Naturalization Records - Original Documents, 1795-1972
Ancestry.com. Washington Death Index, 1940-1996

Tapahtui häissä Lappeella

Sanan-Lennätimmelle lähetetty kertomus, julkaistu 25.06.1858

"Tosi tapaus. Lappeen pitäjäässä Viipurin rajalla pidettiin häitä ennen joulua eräässä talossa liki maantietä. Häät olivat tavalliset kyllä, vaan vieraista oli yksi, joka kutsuttiin piika-kaaso, ja hän oli sangen uneljas. Työ oli hänelle aina vaikeata ja lapsuudestansa asti oli hän jo oppinut työnsä ääressä torkkumaan, niinkuin meikäläisistä moniki näkyy tekevän, eikä vanhemmatkaan olleet häntä opettana työtänsä ajattelemaan, jos kunnolla muka askarettansa tekee eli huonosti, että vireät ajatukset näin virkistäisivät unesta. Tämmöinen ajattelemus, älyttömyys ja vireyden puute synnyttää uneliaisuuden ja lakkaamattoman torkkumisen.

Kun nyt näissä häissä sulhainen ja morsian olivat ruualla, niin kaaso-raukka nukkui ruoka-pöytään makaamaan. Toiset söivät ja nauroivat, hän vaan makasi siinä ja vehnäinen oli hänen päänsä alla. viimein kun taas jo toisen kerran tuotiin morsiammet ja sulhaset syömään, käytiin kaasoa ajamaan ylös. Kaasoa nyittyä, tempasi hän vehnäisen käsiinsä ja alkoi huiskaa ja häilää tämän vehnäisen kanssa; hän kanteli kaikki ruuat maahan ja viskasipa vielä kynttilällä morsianta silmiä vasten. Ämmät kohta siunaamaan ja miehet luulivat piika-kaason jo hulluksi muuttuneen. Piian vaan telmäessä, rohkesi viimein kaksi jura-luontoista miestä ja ottivat kaason käsistä kiini ja veivät ulos, panivat hänelle lunta päähän ja niskaan ja yksi toi vettä, jolla pestiin kaason silmät. Tuosta piika piristyi ja kaaso karmisti luontonsa ja heräsi unesta ylös. Sitte alettiin kysellä vasta piika-kaasolta: että "mitäs sinä nyt niin pahasti teit ja olit niinkuin hullu?"

"Niin, kuin minä luulin lauvantain olevan," vastasi tähän kaaso, "ja rupesin jo pesemään pöytää pyhäksi."

Kaikki rupesivat nyt piika-kaasolle pitkiä tora-puheita pistelemään, josta piika päätti pitonsa ja mäni koikusi kotiinsa. Kotonansa itki piika raukka, että vesi juoksi viisi päivää silmistä. Hän katuu nyt katkerasti, että torkkuminen on päässyt hänelle niin pahaksi tavaksi."

Paljonko sukututkijoita?

Randy Seaver oli tarkastellut Ancestry.com:n julkistamia käyttäjätietoja. Viime vuoden lopussa sivustolla oli rapiat miljoona maksavaa käyttäjää. Valitettavasti Seaverin linkittämässä materiaalissa ei ole mitään vihjettä näiden maantieteellisestä jakaumasta. Suhteutettuna Pohjois-Amerikan populaatioon 0,3%, mutta suhdeluku on todellisuudessa pienempi, sillä joukossa on eurooppalaisia.

Vastaavasti esim. SSHY:n jäseniin (4 000+) kuuluu ulkomaalaisia, mutta sivuja käyttää myös moni ei jäsen. SukuForumilla on rekisteröityneitä käyttäjiä tätä kirjoittaessani 5 314. Konservatiivisesti arvioiden Suomessa noin 6 000 sukututkimuksen harrastajaa? Noin prosentti väestöstä?

Kun on itse harrastaja niin näkyvyys luonnollisesti vinoutuu. Työpaikaltani tiedän itseni lisäksi 4 sukututkimuksen harrastajaa, mikä tuntuu suhteellisen suurelta määrältä. Mutta kokonaisuutena toimistolla tuntemieni henkilöiden joukko ei ole tietenkään satunnaisotos vaan koostuu fiksuista ja kivoista ihmisistä - eihän työpaikalleni muunlaisia palkattaisikaan.

Pronssiaikaa

Kaikkea en ehdi enkä jaksa lukea. Vaikka näyttäisi kuinka laadukkaalta. Kun kirjastonhoitaja ojensi minulle Jonathan Lindströmin 572-sivuisen kirjan Bronsåldersmordet. Om arkeologi och ond bråd oli jokseenkin selvää etten lukisi sitä kannesta kanteen.

Mutta selailin läpi. Ihaillen. Kaikki tämä alle puoliksi säilyneestä luurangosta. Analyysiä elämänvaiheista, kielestä, yhteiskunnasta, ruokavaliosta. Jälkimmäinen ei mitään yleistä arvailua vaan fysikaalisella analyysillä todennettua tietoa.

Moista ei irtoa rippikirjan riveiltä, mutta tämän mallin mukainen kuvaus 1600-luvun talonpoikaiselämästä Suomessa olisi varmasti yli 600-sivuinen. Kukahan sen kirjoittaisi? Mieluiten suomeksi.

Mutta takaisin arkeologiaan ja esihistoriaan, joista on muistikirjaan jäänyt:

• Flickr:ssä Janne Heinosen kuvia suomalaisista kalliomaalauksista
• Jari Okkonen: Jättiläisen hautoja ja hirveitä kiviröykkiöitä — Pohjanmaan muinaisten kivirakennelmien arkeologiaa
• Kati Salo: What Ancient Human Teeth Can Reveal? : Demography, Health, Nutrition and Biological Relations in Luistari
• Wesa Perttola: Lapinrauniot ja ennustava mallintaminen: : menetelmän alustava kokeilu pienellä aineistolla
• Johan Hegardt: Fyrtio minuter: En essä om arkeologins berättelser
• Mikael Gustavsson: Ärans män: En studie i bronsålderns krigsföring och krigare
  Sophie Bergerbrant: Bronze Age Identities: Costume, Conflict and Contact in Northern Europe 1600-1300 BC
• Juha-Matti Vuorinen: Rakennukset ja rakentajat Raision Ihalassa rautakauden lopulla ja varhaisella keskiajalla
• Charlotte Hedenstierna-Jonson: The Birka Warrior: the material culture of a martial society
• Kristiina Mannermaa: Archaeology of wings : Birds and people in the Baltic Sea region during the Stone Age
• Antti Lahelma: A Touch of Red : Archaeological and Ethnographic Approaches to Interpreting Finnish Rock Paintings
• Miikka Tallavaara: Vihiä teknologisista strategioista : Tutkimus Rääkkylän Vihin kampakeraamisen ajan asuinpaikan piikivi- ja kvartsiaineistoista
• Meri Varonen: Valinnan vapautta kulttuurin kehyksissä : Saviastian valmistusprosessi ja sen muutos Rääkkylän Vihin kampakeraamisen ajan asuinpaikalla
• BBC:n sivulla videopätkiä sarjasta Blood of the Vikings. Viikingeistä muutakin. Myös erillinen arkeologiasivusto.

Virtuaalisen kirjahyllyn tila

Google laittoi Books-osuuteensa uuteen uskoon ja entisistä labeleistä tuli kirjahyllyjä. Onneksi automaattisesti, sillä yli tuhannen kirjan uudelleenjärjestäminen ei olisi ihan hirveästi houkutellut.

Uudistuksen kunniaksi julkistan, enemmän tai vähemmän havainnollisesti nimetyistä, kirjahyllyistäni seuraavat:

• Suomen sota
• berättelser ur svenska historien
• sanakirja
• Biografiskt lexikon
• Ruotsin historia
• saksankielinen
• hemliga handlingar
• minnen ur sveriges nyare historia
• Skandia
• handlingar rörande skandinaviens historia
• suomenkielinen
• acta societatis scientiarum fennicae
• kungliga svenska vetenskapakadiemiens handlingar
• samlingar för nordens fornälskare
• Ridderskap och adel
• Svenskt diplomatarium
• krimin sota
• SKST
• Societas pro Fauna et Flora Fennica
• Danske magazin‎
• Frey
• Kanteletar
• juteini
• DelaGardie
• tietosanakirja
• kirkkohistoria
• suomi
• talvisota
• Tanskan historia
• Arkiv till upplysning om svenska krigens och krigsinrättningarnes historia‎
• svenska academiens handlingar
• Bidrag till Skandinaviens historia ur utländska arkiver
• Bidrag till kännedom om Finlands natur och folk‎

Olisi perin kivaa, jos Project Runeberg, Project Gutenberg ja Internet Archive-löydöt saisi samaan kokonaisuuteen. Ja Pelasta kirja/Kansalliskirjaston aarteet (jota ei muuten ole linkitetty Kansalliskirjaston digitoituihin aineistoihin?)

Koko touhu olisi tarpeetonta, jos haut toimisivat virheettömästi ja metatiedot olisivat täydellisiä. Sitä odotellessa alla Per Brahen tekijänoikeusvapaa muotokuva, jota kaipasin viime syksyllä Flachsenius-kirjaa kuvittaessani. Oli kätkenyt itsensä kirjaan Fredrik Boye: Riksdags-historien, ifrån 1627 til och med 1823: i sammanhang med samtelige landtmarskalkars porträtter; Copierade efter de Originla-Taflor som förvaras på Riddarhuset, jemte dessa Herrars Biografier. Förra delen, josta lienee hyötyä muutenkin eli keskitytään positiiviseen.

Kuka luulet olevasi?

"Joulupukin" tuomat DVD:t BBC:n sarjasta Who do you think you are? tulivat läpikatsotuiksi. Niissä oli paljon järkevää ja hyvää, mutta päällimmäiseksi jäi mieleen auton ajaminen.

Jokainen jakso alkoi päähenkilön kotoa, sitten ajettiin vanhempien tms. kotiin keräämään lähtötietoja ja sitten ajettiin... ei suinkaan lähimpään arkistoon tarkistamaan lähtötietoja. Vaan useimmiten suoraan sille paikkakunnalle, jossa mielenkiintoisin esivanhempi oli vaikuttanut. Ja paikan päälle päästyä kadulla tulee vastaan paikallinen historioitsija/sukututkija, joka vetää takataskustaan lisätietoa, jolla päästään eteenpäin.

Eli kyse oli suurimman osan aikaa tutkimustulosten esittelyä ja tutkimusprosessi jäi piiloon.

Kiva oli, että keskityttiin lähisukupolviin, joiden ohi suomalaisessa sukututkimuksessa on tapana porhaltaa täyttä vauhtia. Vain muutamassa jaksossa päädyttiin 1700-luvulle ja vain yksi päähenkilöistä sai esi-isäkseen kuninkaan ja pääsi paikalliselle ritarihuoneelle ihailemaan 1500-luvulla piirrettyä sukukaaviota, joka päättyi Jeesuksen kautta Jumalaan.

Parilla päähenkilöistä oli juuria Intiassa, jossa päästiin ajassa taaksepäin pappien (?) pitämillä muistiinpanoilla eli ihan (melkein) kuin Suomessa. Yhtä perhettä haettiin kylän maanomistuskirjanpidosta, joka oli kirjattu pitkälle ja kapealle kankaalle, jonka katkaisemattomuus takasi tietojen oikeellisuuden. Kukaan ei ole päässyt leikkaamaan mitään pois. Vanhoissa kulttuureissa on fiksuutta kertynyt asiakirjahallintaankin.

Siperian matkailua

Suomalaiset historialliset sarjakuvat ovat yllättäneet sekä sisällöllään että (suhteellisella) runsaudellaan. Pauli Kallion ja Pentti Otsamon M. A. Castrén ja Siperian kielioppi antoi viitisenkymmenellä sivullaan hienon kuvan Castrénin tutkimusmatkojen iloista ja vaivoista.

Episodisuus ei haitannut ollenkaan. Fiilis tuolta, tarina sieltä. Elämäntarinan ei tarvitse olla jatkumo.

Alla M. A. Castrén staattisemmassa ja sivistyneemmässä ympäristössä kuvattuna lehdessä Mehiläinen 12/1860:

Yliopiston antia

Tämän vuoden ensimmäinen Yliopisto-lehti (joka on, kuten nimestä näkyy, Helsingin yliopiston tiedelehti) mainitsi Lyhyet-osuudessa saman ketun kesytys tutkimuksen, josta höpötin lokakuussa. Tutkija Kukekova oli ollut joulukuussa vierailemassa Helsingissä.

Geeneihin liittyi myös juttu Simuloidut kromosomit, jossa kerrottiin Argeopop-tutkimuksesta. Siinä pyritään löytämään skenaarioita, joilla voitaisiin selittää suomalaisen geeniperimän ero eurooppalaisesta ja myös itä- ja lähsisuomalaisten välillä todettu ero. Edellistä voisi selittää se, että kivikauden populaatio on ilmaston viilennyttyä 4000-3500 e.a.a. kutistunut niinkin vähiin kuin tuhanteen henkeen.

Lisää aineksia tutkimukseen tullaan saamaan viime syksynä valmistuneesta muinais-DNA:n käsittelyyn erikoistuneesta laboratoriosta, jossa aloitetaan Museoviraston luunäytteiden tutkimus. Vanhimmat säilyneet näytteet ovat tosin vain 1500 vuotta vanhoja.

Veli-Matti Huhdan sivun juttu Katoavainen meri käsitteli aihetta, josta olisin luullut jo aiemmin kuulleeni. Mutta en moista muista. Eli miten 1600-luvun ja 1700-luvun tiedemiehet selittivät Pohjanlahden siirtyvän rantaviivan?

Eivät todellakaan maan nousulla vaan olivat vakuuttuneita veden pinnan laskusta, mahdollisesti koko maapallon vesivarojen vähenemisestä. "Yksi ajan kuuluisimmista tiedemiehistä, Anders Celsius, piti veden vähenemistä komeettojen liikkeiden aiheuttamana. Toisaalta vesi saattoi kadota myös merenpohjassa oleviin nieluihin."

Hämmennystä Hämmäisistä

Hämmentelen vanhoja muistiinpanopinoja testatakseni mikä projekti olisi parhaimmissa lähtökuopissa. Kuvittelin, että Procopaeus-sukua koskeva juttu oli vain (!) kirjoittamista vajaa, mutta luettuani vanhat artikkelit huomasin, ettei vanhoja verotietoja oltu ollenkaan hyödynnetty.

Pöh, otetaan SAY esille... Uskelasta ei ole SAY:tä ennen vuotta 1634! Apua! Millä otsikolla lähetin tutulle tutkijalle viestin käyttämättä montaakaan minuuttia mietintään.

Rauhoituttuani hieman lähdin tarkastelemaan tilannetta internet-ajan keinoin. (Palaan suositeltavampaan tapaan seuraavassa kappaleessa.) Digitaaliarkiston materiaalista (1875 maakirja) sai selville, että Halikko oli hyvä nimi muistaa ja samasta paikasta löytyi Halikon voutikunnasta 1600-luvun alkupuolelta erinäisiä tilejä. Haparoin niiden parissa muutaman hetken ja löysinkin Hämmäisen ja jopa oikean nimisen esi-isän. Jee! Pakitettu vuoteen 1600 avaamatta arkiston ovea. Mutta koska digitoidussa aineistossa oli 1500-luvun loppu tekemättä, tartuin seuraavalla Kansallisarkiston käynnillä vouditilien luetteloon ja aloin poimia sieltä lupaavan näköisiä yksikköjä mikrofilmeiltä kelattaviksi.

Ja tässä vaiheessa alkoi hahmottua tapa, jolla olisi voinut aloittaa tai jolla pitäisi ainakin jatkaa. Eli ensin joku sopiva kirja kauniiseen käteen ja opiskellaan perusasiat asiakirjoista, joita ollaan tutkimassa. Ovatko maakirjat parempia, vai mahdollisesti kymmenyslistat? Sitten, ellei välttämättä halua rullata esiin joka ainoaa merkintää, niin voisi katsoa Halikon SAY:stä (joka on olemassa myös aiemmilta vuosilta) miltä vuosilta on (erityisen hyviä) tietoja. Mahdollisesti jopa tarkistaa asiakirjojen värikoodit SAY:n oppaasta. Ja palata sitten voudintilien luettelon kautta mikrofilmikoneelle tai digitaaliarkistoon.

(Varsinais-Suomen hopeaverotilien toimittaja (joka lienee jo kuollut, sillä kirja julkaistu vuonna 1892) ei saa minulta kovin lämmintä arviota. Koko kylän maksamat verot läntätty yhdelle riville. Todella havainnollista.)

Yöllistä fiilistä

Lauantaisen keskustakäynnin yhdessä muistin vihdoin poiketa yliopistomuseon alus- ja yövaatenäyttelyyn. (Vivika mainosti sitä jo marraskuussa.) Ei hirveän iso, mutta vuoden alusta koko museo ilmainen.

Suurin osa näyttelyssä esillä olevista tekstiileistä on harjoitustöitä, mutta joukossa oli pari aitoa käytössä ollutta vaatekappaletta 1800-luvun puolelta kuten Elias Lönnrotin Ida-tyttären alushousut (kuvassa vasemmalla). Yleensä olen erinomaisen tyytyväinen, kun esineistä ilmoitetaan alkuperäinen käyttäjä tai omistaja, mutta jotenkin tämä attribuutio tuntuu yksityiselämää loukkaavalta. (Tiina Myöhäsen gradu Nimettömät näkyvillä : Naisten alushousut ja katsomisen kulttuuriset säännöt voisi ehkä selittää tunnettani?)

Eksoottisen oloinen kapistus oli kupurintaliivi 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteesta. Muoti ei ole tähän malliin vielä kertaakaan palannut?

Yöasuja oli esillä myös läheisessä Sederholmin talossa, onhan Helsingin kaupunginmuseon näyttelyn nimenäkin Yö. Oikein mukava kokonaisuus teemasta saatu aikaiseksi. Oli 1700-luvun sisutusta Wetterin perukirjaperusteisesti, yötyötä, tähtitaivasta, biletystä ja kummituksia. Viimeksimainitun osana Senaatintorin länsilaidan alla olevasta hautausmaasta talteenotettuja 1600- ja 1700-luvun ruumisarkkujen kahvoja sekä valkoinen helmikaulakoru.

Yksi seinälle kirjatuista kummitustarinoista käsitteli "Kaivopuiston valkoista rouvaa". Siinä kummittelijaksi epäiltiin helsinkiläisen ravintoloitsijan Louis Kleinehin toista vaimoa Mariaa, josta "ei tiedetä kovin paljon". Tuo fraasi alkaa olla jo toistuva vitsi ja ties mitä sillä oli tällä kertaa tarkoitettu. Kansallisbiografian uudesta Moninainen Suomi -osasta (joka julkaistu näyttelyn avaamisen jälkeen) selviää, että Kleineh oli heti tulovuonnaan 1840 avioitunut haminalaiseen sotilas- ja porvarissukuun kuuluvan Maria Christina Forsellin kanssa. Kyseinen sivu "ei tiedä mitään" toisesta avioliitosta. Kleinehin leski hoiti Kappelia vuodet 1874-1877 ja tämänkin jälkeen Hotelli Kleinehia.

Ihmissyöjätiikeri ja valheet

Iluusioita-blogin ansiosta tutustuin Timo Mäkelän ja Jukka Parkkarin sarjakuva-albumiin Mannerheim ja ihmissyöjätiikeri. Pitkähkö esipuhe yllätti: "Tämän sarjakuvakirjan tärkein tehtävä onkin uuden Mannerheim-tutkimuksen käynnistäminen." Ei siis vain Mannerheimin mielenkiintoisimpien elämänvaiheiden kuvittaminen.

Sellaisenakin se kyllä toimi ja Mannerheim-kirjallisuuteen täysin perehtymättömälle lukijalle oli käytännöllisesti katsoen kaikki uutta. Hitlerin käyntiin Suomessa sisältyi ilmeisesti paljon enemmän dramatiikkaa kuin päälle päin näkyi.

Uusia totuuksia sisältyi myös toiseen kirjastolainaan, Graeme Donaldin kirjaan Lies, damned lies and history. A catalogue of Historical Errors and Misunderstandings. Kaltaiselleni anglofiilille oli ikävää saada tietää, että Lontoon ilmapommitusten aika oli täynnä rikollisuutta. Samoin Suomessa?

Noukittua

Taannoisessa Vetenskapradion Språket ohjelmassa (jota jaksoa en valitettavasti löydä) oli joku tutkija demonstroimassa miltä Ruotsissa puhuttu kieli on joskus tuhat vuotta sitten kuullostanut. Moneen kertaan korostettiin, ettei todellisuutta tunneta ja että kyseessä oli arvaus. Mutta ei hätää, apu on Atlantin takana. Mel Gibson on kertonut tekevänsä viikinkileffan, jossa puhutaan niinkuin 900-luvulla. Sitä odotellessa...

Terhi Willman kirjoitti lukijan merkityksestä sukututkijalle ja antoi tietokirjaneuvoja. Jälkimmäisestä hyödyllisin itselleni tässä vaiheessa Nro 3 "Älä yritäkään olla fiksumpi kuin olet vaan ole oma itsesi. Omaääninen teksti nousee yläpuolelle kaiken soosin. Ihmisessä on luonnostaan viisautta, joka uhkaa muuttua tyhmyydeksi, jos lähtee muuttamaan itseään muuksi kuin on." Sen sijaan kohtaa 6 en ymmärtänyt ollenkaan: "Älä paljasta aihettasi etukäteen missään julkisesti, ellet ole aiheen ehdoton ja paras asiantuntija kohdealueellasi esimerkiksi Suomessa. Muussa tapauksessa ennakkouutinen lisää kirjan kysyntää etukäteen." Mitä pahaa on kirjan kysynnän kasvamisessa? Tai vaikka löytyisi isompia asiantuntijoita, niin eikös heitä pitäisi käyttää kirjan teossa hyödyksi?

Katleena Kortesuon teksti lohdutti tuskaista kirjoittajaa, aina voi pyrkiä parempaan. Ja analysoida aikaansaannoksiaan.

Anu Lahtinen kirjoitti biografiateksteistä. Asia on ajankohtainen, sillä 15.1.2010 julkaistiin Kansallisbiografian uudet Moninainen Suomi -artikkelit. Ne ovat vapaasti luettavissa 1.8.2010 asti.

Ilona Kemppainen kirjoitti siitä miten kuolleista saa kirjoittaa. Hän mietti myös valokuvia ja ulkonäkövaatimuksia nyt ja menneisyydessä.

Kolina PANUhuoneessa käsitteli rajantakaisia paikannimiä ja Marko Leppänen kommentoi Sörkka/Sörkkä-problematiikkaa.

Taivaankannen takojissa nimimerkki Alho kirjoitti suomalaisista ja perinnetavoista.

Jan Guilloun Arn-kirjat ovat suomennettuna Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnissä, mutta en ostanut. Liian monta kertaa mainittu niiden historiallisista virheistä. Viimeksi Anders Jonssonin blogissa (ruotsiksi). Suomenkielisestä historiallisesta fiktiokirjasta Pyhän Calixtuksen lähde, miten roomalaisesta orjasta tuli pankkiiri, rangaistusvanki, diakoni, piispa, marttyyri ja pyhimys luin Tuomo Kuitusen blogista.

Nimimerkki jvahe linkitti sotahistoriavisaan ja kirjoitti Ylikankaan jatkosotakirjasta.

Paholaisen asiantuntija valotti uutta ja vanhaa paikannusta.

Tukholmaan tekisi taas mieli, Keskiaikamuseo on avattu kolmen vuoden tauon jälkeen (DN:n uutinen, Agricola-keskustelu).

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia

Life-lehden kuvia tunnisteella Euro Finland Various Incl. Types