Kurkistus savupirttiin Mouhijärvellä

Yllä kuvattu savupirtti on löytynyt Mouhijärveltä kun "monessa paikoin Suomessa ei enää hakevakaan löydä oikein vanhanaikuisia savupirttejä". Näinpä aihetta kannatti kuva kanssa käsitellä Helsingin Wiikko-Sanomien numerossa 31.03.1882.

Kyseinen saunanoloinen pirtti oli ollut torpan ainoana asuntona kunnes pari vuotta ennen kirjoituksen julkaisua sen viereen rakennettiin uusi koti. "Vanhassa pirtissä oli toinen ikkuna myöhemmin varustettu lasilla, jotta se ei enää ollut ihan pimeä, mutta toinen, niinkuin kuvasta näkyy, oli avattava laudalla, joka kulki pienain välistä."

Lapsille suunnattua tekstiä savupirteistä löytyy Museoviraston sivustolta.

Ja Markus Kajon radio-ohjelmasta voi kuunnella (soitin oikeassa reunassa) kun "vuonna 1950 radiossa esiteltiin Suomen köyhin kunta. Rautavaaran Katajanmäen kylässä asuttiin tuohon aikaan vielä savupirtissä, mikä lienee tämän päivän ihmiselle aivan kauhistuttava ajatus."

Elämänkerran kirjoittamisesta

Heli Seppälän vuonna 2007 valmistunut gradu on otsikoltaan Olga Gummerus-Ehrströmin biografia. Tämä Olga oli 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteessa elänyt taiteilija, josta ei elämänkertatietoja löytynyt valmiiksi koottuna. Niinkuin ei monesta muustakaan aikansa ihmisestä.

Sukututkijalle luvun Taiteilijan elämän tutkiminen metodit tarjoavat ihan hyvän muistutuksen ajan lähteistä ja metodeista. Seppälä oli kohdannut tuttuja haasteita:

”Olga Ehrströmiä ei kuvataiteilijamatrikkeleista löydy.”…

”Lehtien läpikäyminen on työlästä puuhaa, jollei käytössä ole hakemistoja (esim. henkilöhakemistoja) tai tiedossa tarkkoja päivämääriä.” …

”Olga ja Eric Ehrströmin omien lasten tietojen löytyminen oli taas asteen hankalampaa. Lähtötieto oli, että Ehrströmeille oli syntynyt kaksi lasta, tyttö ja poika, joista poika syntyi kuolleena ja tyttö eli hyvin lyhyen aikaa. Koska poika syntyi kuolleena, ei häntä merkitty kirkonkirjoihin lainkaan. Syntyneiden ja kastettujen luettelo ei antanut tulosta myöskään tytön syntymästä. Hänet merkittiin vuonna 1905 vain kuolleiden luetteloon.”…

”Olga Ehrströmin elämää tutkiessani ongelmakohdaksi muodostui Olga ja Eric Ehrströmin muuttoajankohta Helsingistä Kirkkonummelle. Tietoa sinne tai takaisin muutosta ei löytynyt Helsingin seurakuntien eikä Kirkkonummen seurakuntien muuttaneiden kirjoista. Tämä tarkoittanee, että he eivät muuttaneet tietojaan seurakuntaan. Ehkä muuton ei ollut tarkoitus olla pysyvä. Muuttoajankohta oli kuitenkin mahdollista selvittää Hämeenlinnan maakunta-arkistossa olleiden henkikirjojen avulla.” …

”Olga Ehrströmin perukirjaan kuului testamenttien lisäksi kuolinpesän kiinteän omaisuuden luettelo, saatavien ja lainojen listaus sekä pesänjako. Perukirja sisälsi myös seurakuntien antamia virkatodistuksia sukulaisista ja testamenttiin merkityistä henkilöistä.” …

”Olga Ehrströmin elämää tutkiessani etsin hakemistojen avulla poliisilaitoksen osoiterekisteristä Olga ja Eric Ehrströmien osoite-ilmoituskaavakkeet. Osoitetiedot löytyivät Kirkkonummelta muuton jälkeen vuodesta 1913 molempien kuolemaan saakka. Tutkin myös Olga Ehrströmin verotietoja, mutta niiden tulkitseminen olisi vaatinut parempaa kunnallisverotuksen tuntemusta, jotta olisin voinut hyödyntää niitä Olga Ehrströmin biografiassa.”

Seppälä ei ole Olgaa unohtanut, vaan raportoi uusista löydöistä blogissaan.

Schäferin antia

Kiitos taannoisen Flachsen-löydön älysin kirjastossa tarttua Matti Piispan toimittamaan Petter Schäferin päiväkirjaan Minä Pietar ja minä Anna. Vangin muistiinpanot 1707-1714 eivät varsinaisesti ole lukuelämys, mutta läpikäyäni kirjan pariin kertaan, siinä näyttäisi olevan paljon tutkimusmateriaalia. Muuhunkin kuin kirkkohistoriaan.

Teksti ei varmaankaan ole aatelisten kirjeiden tasoa, mutta tarjoaa yksityiskohtia ajan kulttuurista ja ihmisuhdeverkostoista. Ja paljon pienempää kuten mainintoja uutisista -> uutisten leviämisnopeus ja –reitit.

Tai kommentteja Suomen identiteettiin, josta jaksetaan olla niin kiinnostuneita. Schäfer lähettää rakkauden leipiä ”Ruotsiin”, hänen tuttavansa ”menevät Ruotsiin” ja tulevat ”Ruotsista”. Ihan niinkuin Turku ei olisi(kaan) ollut Ruotsin osa??

Suurta huomiota Schäfer kiinnittää ruokaansa, joten poimin ruokamaininnat talteen ja katson jos niistä saisi jotain tilkettä Flachsenius-käsikirjoitukseen. Pari heidän sukulaisen sukulaistaan päiväkirjassa esiintyy, eikä parempaa lähdettä ajan ruokataloudesta Turussa todennäköisesti löydy.

Kvantitatiivinen data eksploraatio alla

Amerikan perinnöistä

James Fiskin olemus on viereen poimittu Wikipedian sivulta. Hän oli syntynyt (samaisen sivun mukaan) 1.4.1835 Vermontissa. James ei viihtynyt koulussa vaan karkasi ja liittyi sirkukseen. Aikanaan hän jatkoi isänsä aloittamaa kauppaliikettä. Sisällissodan aikana hän sai koottua omaisuuden, mutta menetti tämän pian spekulaatiossa. Hänet ammuttiin New Yorkissa 6.1.1872 ja haudattiin Brattleboron kaupunkiin Vermontissa.

Borgåbladet tiesi kertoa 29.6.1872 , että James Fiskin 33 miljoonan dollarin perinnöstä riitti elossa olevalle isälle, omalle vaimolle, lapsille mutta myös "Suomessa asuville sukulaisille". Tutkimusten perusteella James Fiskin isä oli Lars Johan Fisk, joka oli muuttanut 1805 Porvoosta Pietariin. Tämän isä oli edellisellä vuosisadalla Porvoon pitäjässä syntynyt Johan Fisk, joka oli ollut Uudenmaan rakuuna. Porvoon kaupungissa asui edelleen kaksi naispuolista sukulaista. Seuraavassa numerossaan (6.7.1872) lehti kertoi yksityiskohtaisesti Fiskin elämästä.

Helsingfors Dagblad tiesi 3.8.1872 jo tarkempia sukutietoja. Johan Fisk oli kuollut 1813. Hänellä oli ollut 4 lasta. Pietariin mennyt Lars Johan oli palannut Porvooseen ja 1815 mennyt naimisiin Lena Stina Ingraeuksen kanssa. Näillä oli 3 lasta: Wilhelmina (s. 1817 k. 1819), Lars Johan Magnus (s. 1818) ja Albertina (s. 1821). Vaimo kuoli vuonna 1824 ja Lars Johan hävisi merille vuonna 1825. Poika Lars Johan Magnus muutti vuonna 1841 Porvoosta Helsinkiin renkinä ja vaihtoi sieltä sotilasseurakuntaan. Albertina sai veljeltään vuonna 1842 kirjeen, jossa tämä kertoi lähtevänsä ulkomaanmatkalle. Albertina itse muutti vuonna 1832 Porvoosta Pernajaan. Ilmaan jäi kysymys oliko kuollut miljonääri tämä maailmalle hävinnyt Lars Johan Magnus Fisk vai oliko isä mennyt maailmalla uudelleen naimisiin. Tiedettiin kyllä että miljonäärin isä oli pojan kuollessa 88-vuotias eli tuskin syntynyt vuonna 1818.

Pitkin Suomea haettiin Fiskejä ja Wiborgs Tidning tarjosi 31.8.1872 Loviisassa vuonna 1804 syntynyttä Johan Fiskiä, jolla ei ollut mitään todistettavaa yhteyttä porvoolaiseen perheeseen. Österbotten otti puolestaan 15.2.1873 esiin Oravaisista lähteneen Erik Fiskin. Joutui kuitenkin 19.4.1873 toteamaan ettei toiveita perinnöstä ollutkaan.

New York Times raportoi 8.3.1875, että Pietarin amerikkalaisten lukuhuoneessa kävi ihmisiä väittämässä, että heidän isänsä/isoisänsä Uudesta Kaarlepyystä/Loviisasta oli miljonäärin sukulainen. Mutta New York Timesin tietojen mukaan testamentissa ei oltu puhuttu suomalaisista sukulaisista sanaakaan.

Mutta yrittänyttä ei laiteta. Syyskuussa 1888 useat sanomalehdet Suomessa toistivat uutisen, jonka mukaan uusi Fiskin perinnönhakija oli Isak Fredriksson Kalin Mouhijärveltä. Tämän mukaan miljonäärin isä oli ollut alkuperäiseltä nimeltään Kalin, mutta koska oli koulussa kiusattu Kalevan pojaksi, oli vaihtanut nimeen Fisk. Oli muuttanut vuonna 1836 Amerikkaan ja asettunut Battlebow'n kaupunkiin Connecticutissa. Mutta eikös miljonääri itse ollut syntynyt jo vuonna 1835?

Toivottavasti kaikki Amerikan perinnöt eivät osoittautuneet saduksi. Tammikuussa 1891 sanomalehdissä kerrottiin, että helsinkiläisen insinööri C. Reuterin vaimo oli saanut Amerikasta perinnön (31.1.1891 Vasabladet). Joulukuussa 1892 tiedettiin Helsingistä lähteneen Karl Fredrik Skönin, joka oli vuodesta 1871 asuneen Black Hawke nimisessä paikassa Coloradossa, kuolleen "muutama vuosi sitten" ja jättäneen 15,000 dollarin omaisuuden mm. Helsingissä asuneille tyttärelleen ja vävylleen (17.12.1892 Aftonbladet). Tyrnäväläisen Kaisa Ristelinin tiedettiin tammikuussa 1893 perineen pojaltaan 3,400 markkaa ja piti saaman vielä 15,000 markkaa (03.1.1893 Aftonbladet). Seuraavassa kuussa utisoitiin K. F. Vinkin kuolema. Tämä oli kotoisin Salon suunnalta ja oli 40-vuotiaana muuttanut vuonna 1864 Amerikkaan. Uskelan kirkkoherranviraston kautta yritettiin löytää perillisiä "melko huomattavalle omaisuudelle" (23.2.1893 Aftonbladet).

Näyttää olevan "Iltalehti"juttuja nämä. Markus Kajon ohjelmassa taas 1960-luvun tunnelmia kun Matilda Virtanen odotti siskonsa perintöä Floridasta. Televisio oli ostolistalla.

Työtahtia radion kautta

Markku Kajon tuoreessa ohjelmassa voi perehtyä entisaikojen työntekotapoihin. Vuonna 1953 tehdyssä haastattelussa kerrotaan "työpäivistä jotka alkoivat aamuviideltä ja jatkuivat iltakahdeksaan saakka. Sirppi ja viikate heiluivat ja riihestä kuului kova varstojen mätke."

Mutta eikö ennen eletty kiireettömämmin? "Ennakkoluuloja-ohjelmassa kysymykseen vastaa Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma "

(Radiosoittimet löytyvät linkitettyjen sivujen oikeasta reunasta ja siitä voi ladata myös mp3-tiedoston sopivassa soittimessa soitettavaksi.)

Valmiista tutkimustyöstä - koskien 1700-luvun aateliselämää - kertoo professori Kirsi Vainio-Korhonen. Ladattavissa Epookki-ohjelman sivulta. Sieltä voi löytyä jotain mielenkiintoista myöhemminkin, "Kohtaloita ja käännekohtia, teoksia ja tulkintoja eri aikakausien kulttuurihistoriasta ja yhteiskunnastakin. "

Iättömät jääkukat kirjasta Round-about Rambles in Lands of Fact and Fancy

Kotiseuturetki

Sunnuntaina oli asiaa Töölöön, joten päätin kokeilla pätkän verkosta löytynyttä kotiseutureittiä Kivikaupungin puutalokierros. Osoittautui haasteellisemmaksi kuin odotin, sillä kartassa oli 28 numeroa ja selosteessa 27 eivätkä nämä täsmänneet aloituskohdassani. Onneksi maisemat eivät olleet aivan vieraita.

Kuvassa Punavuoresta 1990-luvun alussa Kaisaniemeen siirrettyjä rakennuksia. Kaupunginmuseon sivustolta löytyy kuvien kera lisätietoa keskustan puurakennuksista. Ja vaivaton panoraamakatsaus Helsingin maisemiin.


Seurasin reittiä Tervasaareen asti. Siellä 200 vuotta vanhan hirsirakennuksen seinässä vakuutettiin että saarella oli säilytetty tervaa jo vuonna 1640.

Poikkesin sitten lämmittelemään Rahamuseoon. Olen kerran käynyt katsomassa siellä julistenäyttelyä, jätinkö perusnäyttelyn väliin? Museo on ilmainen, joten kannattaa käydä vaikka vain katsomassa vuoden 1721 plooturahaa.

Rikhardinkadun kirjastossa Ritva-Sofia Linnun raku-keramiikkaa otsikolla Kalevalan naiset. Viehättäviä hahmoja, alla esimerkki.

Raportti viikonlopusta

Sain vihdoinkin aikaiseksi kunnon työrupeamat Tukholman muistiinpanojen purkamisessa ja Flachsenius-käsikirjoituksen edistämisessä. Toivottavasti siitä ei tule koko vuoden ”sivuprojektia” vaan että pääsisin myös Collina/Procopaeus/Qvist/Saren-sikermän pariin. (Tämä tunnettiin ennen leikkauksia Gustava Adrina Gottlebenin esipolvina.)

Lauantain Hesari uutisoi Sari Kaasisen väitöstä Erään karjalaisen naisen laulut. Siinä tuli esiin yksi nykyisistä lempiteemoistani, menneisyyden tutkiminen tekemällä. Kaasinen oli halunnut tietää voiko kykyajan ihminen oppia laulamaan niin, että tarina hersyää käsillä olevasta hetkestä. Hän toteaa ”Olen varma, että Suomessa on paljon ihmisiä, jotka suoltavat itse lauluja ja tarinoita. Runonlaulaja-sana vain ei ole tätä päivää. Siitä tulee heti mieleen vain kansallispuku ja tuohivirsut.”

Jossain välissä kuuntelin Aristoteleen kantapään tuoreen jakson Mies Kalevalan varjosta! (Soitokone oikeassa reunassa) Käsitteli C. A. Gottlundia, joka on unohdettu? Anteeksi, mutta enkös MINÄ ihan äskettäin varannut tätä mediaa lähes viikoksi esitelläkseni hänen kirjoittamiaan ja keräämiään tekstejä. Pitää sitten olla oikein YLEISRADIOSSA ennenkuin noteraataan...

Ohjelman juontaja muuten luki Gottlundin ”savoksi” kirjoittamia tekstejä aivan oudolla tavalla. Pitää laittaa sävelkulut kohdalleen eikä vaan lukea niinkuin kirjoitetaan. Ja tunnetta mukaan.

Jos muistan oikein niin jutussa todettiin Gottlundin kirjoittaneen ensimmäiset suomenkieliset masturbaatiokuvaukset. Nimimerkki Luen-edelleen-Schäferin-päiväkirjaa toteaa: Ei pidä paikkaansa.

Merenkäyntiä jo 120 talvea

Ylläoleva kuva on lehdestä Land och Stad 16.4.1890 ja esittää Suomen ensimmäistä jäänmurtajaa. Lehtitekstin mukaan pystyi liikkumaan 9-12 tuuman jään läpi. Wikipedia tietää, että murtajaa käytettiin 1950-luvulle asti !

Alla taas talviliikenteeseen sopiva höyrylaiva, joka liikennöi Hangon ja Tukholman väliä. Kuva lehdestä Land och Stad 12.11.1890.

Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (12)

Vuavate häve ja vuavate voitta, mut kute mittän koet, nii ei mittä saa. Laitila
Aina sitä suap kun ei käsijään taskussa piek. Tohmajärvi

Kannattaa tutustua lähteisiin, vaikka ei olisi varma niiden hyödyllisyydestä. Kannattaa lähettää tiedusteluja sukututkijoille, paikallishistorioitsijoille, historiantutkijoille. Mutta ei kannata loukkaantua, jos ei saa (haluamaansa) vastausta.

Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948