Frans Vihtorin (s. 26.10.1879 Kokemäki) isä käytti sukunimeä Välimäki ja Frans käytti sukunimeä Mäki ottaessaan passin 4.6.1913. Samat etunimet ja syntymäpäivä on kaivostyöläisellä, joka täyttää ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin Minnesotassa.
Myös Kokemäeltä lähtenyt Frans Mäki tuli laivalla Empress of Britain Vermontin St. Albansiin 4.7.1913. Tämä Frans oli 33-vuotias eikä ollut käynyt Yhdysvalloissa aiemmin. Häneltä jäi Kakkulaisiin Maria Maki ja vastaanottajana oli setä/eno Herman Letila?
Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1869-1879 s. 873 , 1881-1890 s. 1105, 1891-1900 s. 1391
Siirtolaisuustilaston aineisto Kansallisarkistossa
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Itasca County, Minnesota; Roll: 1675511; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
lauantai 27. elokuuta 2011
Keitolla vahvistettuna virtuaaliretkelle Savoon
Petter Wilhelm Aurénin kirja Risto Rytkönen on alaotsikkonsa mukaan Kertomuksia Pohjois-Savosta vanhoilta ajoilta. I. Siinä tarinoidaan seuraavasti:
Savostakin raportoitiin uutisia Ruotsin sanomalehtiin. Vasemmalla leike sanomalehdestä Inrikes tidningar 24.8.1761. Muuta kertynyttä:
Keväällä auenneessa Saranat-sivustossa on esillä Varkaus, Heinävesi, Joroinen, Leppävirta ja Pieksämäki sekä Keski-Savon perinne- ja kulttuurimaisemat.
Mikkeli-seuran sivulla Mikkelin alueen ja rakennusten historiaa.
Savo-Karjalaisten oppiwaisten toimittamia Lukemisia Suomen kansan hyödyksi 3. (1847) sisältää kertomuksen "Muuan pyhä-ilta ukko Hannon talossa", jolla mainostettiin kinkeri-kouluja.
Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen Savo ja Savonlinna on tuoreehko lisäys Project Gutenbergiin.
Koitar. Savo-karjalaisen osakunnan albumi I (1870) kertoo Savolaisten sijasta Suomen asutus-historiassa ja sisältää kuvaelmia kansan elämästä Salmin kihlakunnassa.
Viipurin kirjallisuusseuran toimittamassa Kirjallisessa aarreaitassa on "Muutamia sanoja Juvan pitäjästä" vuodelta 1869.
Pohjois-Savon muistin verkkonäyttelyissä mm. Vanhoja kuvia Riistavedeltä ja Hääkutsuja 1840-luvulta nykypäiviin.
Wikiaineistossa Savon savupirteistä
Kartta vuodelta 1700: Savolax lähn : Sysmä, Hardola, Hirvensalmi, St Michels, Jockas, Sulkava, Menduharju, Christina, Pumala socknar och capeller
Alla ylioppilaskunnan kansatieteellisten kokoelmien savolaisia. (Helsingin Wiikko-Sanomia 29.12.1882)
Sitte kun keitto oli tarkoin maistettu ja kypseksi tunnettu, ammennettiin se kapustalla lihoinensa lieminensä isoon pöydälle asetettuun pahkakuppiin, jonka ympärille kestivieraat ynnä talonväki Lassi, Jussi ja Risto istuivat. Itsekukin leikkasi omalla puukollansa kupista lihapalasen ja nosti viisihaaraisella kahvelilla eteensä pöydälle, jossa se pienenneltiin suunmukaisiin palaisiin.
Risto tosin oli huomauttanut isäänsä että kestissä Uudellamaalla ja kaupungeissa käytettiin "taltrikkia" ja "kahvelia", joita voisi tehdä, taltrikkiä vahvasta tuohesta, ja kahvelia katajasta eli kuivan kuusen oksista. Vaan Lassi vastasi: "sellaisia joutavia herrastelemisia ei tarvitse, pyytömiehet ovat ennenkin pitäneet kestinsä samalla lailla ja siihen on jokainen tyytyväinen kun vaan keitto on makia ja kun siihen saapi viinaryypyn alle. Minulla on vielä senverran viinaa, että saatan tarjota vieraille ja setällesi; sinä et saa ottaa ryyppyä, viina ei piisaa. Tässä tuonnoin ostin savotan Eerikalta putelin viinaa, siitä meni kaksi jänestä vaikka on hän noita — se Eerikka saattaa niin paljon ottaa viinasta".
Savostakin raportoitiin uutisia Ruotsin sanomalehtiin. Vasemmalla leike sanomalehdestä Inrikes tidningar 24.8.1761. Muuta kertynyttä:
Keväällä auenneessa Saranat-sivustossa on esillä Varkaus, Heinävesi, Joroinen, Leppävirta ja Pieksämäki sekä Keski-Savon perinne- ja kulttuurimaisemat.
Mikkeli-seuran sivulla Mikkelin alueen ja rakennusten historiaa.
Savo-Karjalaisten oppiwaisten toimittamia Lukemisia Suomen kansan hyödyksi 3. (1847) sisältää kertomuksen "Muuan pyhä-ilta ukko Hannon talossa", jolla mainostettiin kinkeri-kouluja.
Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen Savo ja Savonlinna on tuoreehko lisäys Project Gutenbergiin.
Koitar. Savo-karjalaisen osakunnan albumi I (1870) kertoo Savolaisten sijasta Suomen asutus-historiassa ja sisältää kuvaelmia kansan elämästä Salmin kihlakunnassa.
Viipurin kirjallisuusseuran toimittamassa Kirjallisessa aarreaitassa on "Muutamia sanoja Juvan pitäjästä" vuodelta 1869.
Pohjois-Savon muistin verkkonäyttelyissä mm. Vanhoja kuvia Riistavedeltä ja Hääkutsuja 1840-luvulta nykypäiviin.
Wikiaineistossa Savon savupirteistä
Kartta vuodelta 1700: Savolax lähn : Sysmä, Hardola, Hirvensalmi, St Michels, Jockas, Sulkava, Menduharju, Christina, Pumala socknar och capeller
Alla ylioppilaskunnan kansatieteellisten kokoelmien savolaisia. (Helsingin Wiikko-Sanomia 29.12.1882)
perjantai 26. elokuuta 2011
Kipupisteitä
Tietokirja-tapahtuman eilisen paneelikeskustelun otsikkona oli "Tietokirjat Suomen historian kipupisteiden kuvaajana". Luulin kuulevani tuoreista vankileirikirjoista tai aiheista, jotka on peräti käsittelemättä. Vaikka saamelaisten kohtelusta? Hui hai. Ensimmäinen kysymys käsitteli sotaa ja sotakirjallisuuden määrää. Puheenjohtajalta, joka esitteli itsensä filosofian tohtoriksi, olisin halunnut kysyä mihin tutkimukseen perustui väite sotakirjallisuuden erityisen suuresta määrästä Suomessa. Kun sitä julkaistaan suurehkoja määriä muuallakin.
Matti Klinge vastasi aloitukseen noin vartin mittaisella monologilla, josta tavoitin selitysmalliksi sodan viihteellisyyden. Jenni Kirves argumentoi kyseessä olevan trauman ja halun hakea "todistusta sille, että uhrit eivät olleet turhia". Klinge yritti teilata tämän anekdootilla. Moinen ei sopisi luonnontieteisiin, mutta kuuluu näköjään ansioituneen historiantutkijan työkalupakkiin.
Markku Jokisipilä ehti jossain välissä viitata mielenkiintoisen kuuloiseen tutkimukseen, jossa hän oli vertaillut muutaman maan historian esityksiä internetissä. Suomenkielisessä wikipediassa kuulemma viimeisten sotien sivut katsotuimpia.
Puheenjohtaja yritti viedä keskustelua kauemmas menneisyyteen, mutta valitettavasti käytti käsitteitä, joista Klinge sai aiheen kritisoida niitä ja muitakin propagandistisia eli kantaa ottavia sanoja. Saimme m.m. kuulla maailmansodan olevan amerikkalainen termi. Luulin juuri luennoilla oppineeni, että sen ottivat ensimmäisenä käyttöön saksalaiset jo ensimmäisen maailmansodan aikaan, mutta ilmeisesti olen erehtynyt. Samoin kuin ajatellessani, että paneelikeskusteluun osallistujien pitäisi huomioida toisensa ja yleisö?
Järkevin Klingen pointti oli nostaa esiin Tuomas Heikkilän Piispa Henrik -tutkimus esimerkkinä kaukaisempaan menneisyyteen liittyvästä kipupisteestä (ja tietokirjasta, mainittiin niitäkin siis yksi). Tosin hän ei halunnut käyttää sanaa kipupiste ja tässä kohtaa olen samaa mieltä. Eli puhuttiinko tässä loppujen lopuksi kansallisen identiteettimme kulmakivistä?
Loppukaneetissaan Kirves totesi historian tuntemusta tarvittavan, jotta pystyisimme tuntemaan empatiaa ylemmyydentunnon sijaan tarkastellessamme tänä päivänä kärsiviä ihmisiä ja yhteisöjä. Jokisipilä puolestaan huomautti tasapainottelusta: jos tekee tutkimusta yleisön kiinnostuksen kohteista moititaan kaupallisuudesta ja jollei, istuu norsunluutornissa.
Kaikkea sitä yhden otsikon alle mahtuukin.
Matti Klinge vastasi aloitukseen noin vartin mittaisella monologilla, josta tavoitin selitysmalliksi sodan viihteellisyyden. Jenni Kirves argumentoi kyseessä olevan trauman ja halun hakea "todistusta sille, että uhrit eivät olleet turhia". Klinge yritti teilata tämän anekdootilla. Moinen ei sopisi luonnontieteisiin, mutta kuuluu näköjään ansioituneen historiantutkijan työkalupakkiin.
Markku Jokisipilä ehti jossain välissä viitata mielenkiintoisen kuuloiseen tutkimukseen, jossa hän oli vertaillut muutaman maan historian esityksiä internetissä. Suomenkielisessä wikipediassa kuulemma viimeisten sotien sivut katsotuimpia.
Puheenjohtaja yritti viedä keskustelua kauemmas menneisyyteen, mutta valitettavasti käytti käsitteitä, joista Klinge sai aiheen kritisoida niitä ja muitakin propagandistisia eli kantaa ottavia sanoja. Saimme m.m. kuulla maailmansodan olevan amerikkalainen termi. Luulin juuri luennoilla oppineeni, että sen ottivat ensimmäisenä käyttöön saksalaiset jo ensimmäisen maailmansodan aikaan, mutta ilmeisesti olen erehtynyt. Samoin kuin ajatellessani, että paneelikeskusteluun osallistujien pitäisi huomioida toisensa ja yleisö?
Järkevin Klingen pointti oli nostaa esiin Tuomas Heikkilän Piispa Henrik -tutkimus esimerkkinä kaukaisempaan menneisyyteen liittyvästä kipupisteestä (ja tietokirjasta, mainittiin niitäkin siis yksi). Tosin hän ei halunnut käyttää sanaa kipupiste ja tässä kohtaa olen samaa mieltä. Eli puhuttiinko tässä loppujen lopuksi kansallisen identiteettimme kulmakivistä?
Loppukaneetissaan Kirves totesi historian tuntemusta tarvittavan, jotta pystyisimme tuntemaan empatiaa ylemmyydentunnon sijaan tarkastellessamme tänä päivänä kärsiviä ihmisiä ja yhteisöjä. Jokisipilä puolestaan huomautti tasapainottelusta: jos tekee tutkimusta yleisön kiinnostuksen kohteista moititaan kaupallisuudesta ja jollei, istuu norsunluutornissa.
Kaikkea sitä yhden otsikon alle mahtuukin.
Asumusero (p.o. pesäero) Hattulassa
Fiksaus 19.3.2024: Vuosikymmen sitten olin ymmärtänyt sanan boskillnad tarkoittavan asumuseroa. Kyseessä on oikeasti pesäero.
Hattulan kihlakunnan oikeus oli talvikäräjillä päättänyt Christina Elisabetin hakemasta Hiski löytää Elias Forsmanin uskottavan kuoleman Rengon Kuittilasta 28.6.1813. Rippikirjasta 1812-1823 näkyy, että hän oli vuonna 1807 muuttanut vävynsä perheeseen. Vaimonsa kanssa, että se siitä asumuserosta. Veikkaan, että kyse oli oikeasti vaimon perinnön turvaamisesta velkojilta tai jotain sellaisesta. Tai sitten rahat olivat niin loppu ettei ollut rahaa kahteen residenssiin?
Kun ei tästä tämän mielenkiintoisempaa irronnut, niin tsekkaan vielä Christina-neidon syntyperän. Salon seurakunnassa syntynyt 24.2.1759, vanhemmat Hr: Serg: Lars Jean Cumlander ja Eva Marchqvard. Hiskistä löytyy heille Salosta aika monta lasta, eikä tämä tälläkään parantunut. Pariskunta löytyy jopa Lauri Kiviniemen tauluistakin.
Ainoa haasteen paikka on siis rahaa hassannut Elias Forsman, joka syntyi 15.7.1739, jos rippikirjaa uskoo. Pakitetaan Hattulassa rippikirjaan 1785-1790, jossa Elias ei suinkaan ole ainoa Forsman. Ikäluokkansa puolesta päällimmäinen Joseph Forsman (s. 1732) sopisi veljeksi. Hänelle löytyy rippikirjasta 1779-1784 äiti ja opiskelemaan lähtenyt/lähetetty veli Johan. Loikataan ylioppilasmatrikkeliin... ja tullaan siihen tulokseen, että opiskelu lienee tapahtunut toisaalla.
Google löytää muuten myös Josephin vaimoineen Kiviniemen tauluista. Ilman vanhempia.
Niin, ja asumuseroista pesäeroista oli puhetta kesällä SukuForumilla.
torstai 25. elokuuta 2011
Sotaa postiluukustakin
Maanantaina sain sodan historiasta tarpeekseni, lähdin luennolta tauolla pois ja jätin tiistaisen finaalin väliin. Mutta sota ei jättänyt minua rauhaan, sillä alkuviikolla postista haettavaksi pyydetty suurikokoinen kirje paljastui kesällä Arkistolaitoksen visasta voittamakseni isoisäpaketiksi.
Kävin vaarini sodankäynnin mielestäni suhteellisen perusteellisesti läpi toimittaessani hänen muistelmansa kirjaksi Ilmavallaksi ja Ilmavaltana. Mutta ajattelin, että kiva nähdä mitä ammattilaiset saavat aikaan. (Eikä Arkistovisan palkinnoissa ollut mitään sopivaampaakaan. Osallistumisesta kiinnostuneiden sopii poiketa Kansallisarkiston FB-sivulle.)
Kuoresta löytyi paksu pinkka kopioita ja parin sivun kooste. Sodan jälkeiset ylennykset olivat uutta tietoa, sillä en kotiarkistossa ollut törmännyt niistä kertoviin papereihin. Jatkosodan yksiköt oli koosteessa esitetty suuremmalla tarkkuudella kuin mihin olin kiinnittänyt huomiota. Lopuksi oli annettu viitteitä sotapäiväkirjoihin, mutta näistä oli erikseen selittämättömästä syystä myös kopioitu kaksi otetta. Jälkimmäisessä oli kohta, jota olin ollut liian laiska itse hakemaan, vaikka tiesin sen olemassaolosta:
Eli seuraa sivukaupalla vaarini käsialaa, joka pysyi samanlaisena yli 50 vuotta tämän jälkeen.
Muiden kopioiden joukossa oli myös papereita, joita en ollut nähnyt. En tainnut osata kysyä kuin kantakortin perään? Kopioihin ei ollut merkitty mistä arkistoista ne olivat peräisin, mutta kun olin jo heittämässä kirjekuorta pois, löysin sen sisältä saatekirjeen, jossa oli lueteltu käytetyt arkistot.
Minulle uusia asiakirjoja oli Upseerikoulun arvostelukirjan ote, joka ei vaarin osalta ollut kovin kiitettävä. Jopa "sotilaallinen käyttäytymis- ja esiintymiskyky" oli vaan Hyvä. Tätä hän ei olisi halunnut minun näkevän... "Sopivuusarvostelu reservin upseerista" oli päiväämätön, mutta ilmeisesti ajoittuu syksyyn 1960, jolloin vaarin luonnekuva oli yhden mielestä "toimelias, vilkas, omaa hyvän huumoritajun" ja toisen "rauhallinen, pehmeähkö, hieman selittelevä". Totuus katsojan silmässä?
Kyllä tämä kannatti voittaa. Vaikka arkistojen käytäntöjä on viime aikoina ylisuojelusta sukututkijoiden parissa kritisoitu, olemme Suomessa kuitenkin onnekkaassa asemassa sekä sota-arkistojen säilyneisyyden että saatavuuden suhteen. Katsottuani nyt 7 kautta brittien Who do you think you are -ohjelmaa on tullut selväksi, että siellä ensimmäisen maailmansodan palvelutiedot tuhoutuivat toisen maailmansodan pommituksessa. Tuoreimmissa jaksoissa eräs julkkis pääsi katsomaan isoisänsä palvelutietoja Irlannin armeijasta itsenäisyystaistelun ajalta. Päälle spiikattiin, että tämä oli vaatinut erityisluvan. Arkistot suljettu politiikan takia?
Kävin vaarini sodankäynnin mielestäni suhteellisen perusteellisesti läpi toimittaessani hänen muistelmansa kirjaksi Ilmavallaksi ja Ilmavaltana. Mutta ajattelin, että kiva nähdä mitä ammattilaiset saavat aikaan. (Eikä Arkistovisan palkinnoissa ollut mitään sopivaampaakaan. Osallistumisesta kiinnostuneiden sopii poiketa Kansallisarkiston FB-sivulle.)
Kuoresta löytyi paksu pinkka kopioita ja parin sivun kooste. Sodan jälkeiset ylennykset olivat uutta tietoa, sillä en kotiarkistossa ollut törmännyt niistä kertoviin papereihin. Jatkosodan yksiköt oli koosteessa esitetty suuremmalla tarkkuudella kuin mihin olin kiinnittänyt huomiota. Lopuksi oli annettu viitteitä sotapäiväkirjoihin, mutta näistä oli erikseen selittämättömästä syystä myös kopioitu kaksi otetta. Jälkimmäisessä oli kohta, jota olin ollut liian laiska itse hakemaan, vaikka tiesin sen olemassaolosta:
Eli seuraa sivukaupalla vaarini käsialaa, joka pysyi samanlaisena yli 50 vuotta tämän jälkeen.
Muiden kopioiden joukossa oli myös papereita, joita en ollut nähnyt. En tainnut osata kysyä kuin kantakortin perään? Kopioihin ei ollut merkitty mistä arkistoista ne olivat peräisin, mutta kun olin jo heittämässä kirjekuorta pois, löysin sen sisältä saatekirjeen, jossa oli lueteltu käytetyt arkistot.
Minulle uusia asiakirjoja oli Upseerikoulun arvostelukirjan ote, joka ei vaarin osalta ollut kovin kiitettävä. Jopa "sotilaallinen käyttäytymis- ja esiintymiskyky" oli vaan Hyvä. Tätä hän ei olisi halunnut minun näkevän... "Sopivuusarvostelu reservin upseerista" oli päiväämätön, mutta ilmeisesti ajoittuu syksyyn 1960, jolloin vaarin luonnekuva oli yhden mielestä "toimelias, vilkas, omaa hyvän huumoritajun" ja toisen "rauhallinen, pehmeähkö, hieman selittelevä". Totuus katsojan silmässä?
Kyllä tämä kannatti voittaa. Vaikka arkistojen käytäntöjä on viime aikoina ylisuojelusta sukututkijoiden parissa kritisoitu, olemme Suomessa kuitenkin onnekkaassa asemassa sekä sota-arkistojen säilyneisyyden että saatavuuden suhteen. Katsottuani nyt 7 kautta brittien Who do you think you are -ohjelmaa on tullut selväksi, että siellä ensimmäisen maailmansodan palvelutiedot tuhoutuivat toisen maailmansodan pommituksessa. Tuoreimmissa jaksoissa eräs julkkis pääsi katsomaan isoisänsä palvelutietoja Irlannin armeijasta itsenäisyystaistelun ajalta. Päälle spiikattiin, että tämä oli vaatinut erityisluvan. Arkistot suljettu politiikan takia?
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Only in America
Amerikkalaisia tv-sarjoja seuranneet ovat tutustuneet paikalliseen koulunkäyntiin kuuluvaan vuosikirjaan, johon kustakin oppilaasta tulee passikuvan tapainen otos. Harrastusaktiivit pääsevät muihinkin kuviin, joita voi sitten hävetä minuutin tai loppuelämänsä.
Tuskin on tullut 1900-luvun mittaan koulunsa käyneille mieleen, että kyseiset kirjat päätyisivät maailmanlaajuiseen jakeluun, jossa sukunimellä hakien löytää yksittäisenkin ihmisen. Tämä on nyt kuitenkin tilanne, sillä Ancestry.com laajensi 24.8. vuosikirjakokoelmaansa huomattavasti. "Hohenthals in America"-kokoelmani sai komistuksekseen muun muassa oheisen uimarin. Omatuntoani kaivertaa, mutta vain vähän.
Suomessahan tällaista vastaavaa perinnettä ei laajemmalti ole ja korkeakoulujenkin apinakalenterit toivottavasti jääneet arkistoimatta. Voi vaan kuvitella mikä myrsky tämäntapaisesta matrikkelidigitoinnista tällä puolella Atlantia nousisi. Kuvien tekijänoikeudet, tekstien tekijänoikeudet ja sitten vielä henkilötietolaki päälle.
1500-luvun muuttoliikkeistä ja 1700-luvun alkupuolen (?) saunomisesta
Lukiessani keväällä Kaarlo Blomstedtin kirjaa Henrik Klaunpoika Horn - ajankuvaus. I Kustaa Vaasan ja Juhana herttuan palveluksessa. hämmästyin maininnasta 1500-luvun suomalaisesta maastamuutosta ja raportoin näkemyksistäni tänne blogiin. Sama aihe tuli esiin Werner Tawaststjernan 25-vuotisen sodan tutkimuksessa, jossa hän on kirjoittanut
Eli vaikka geneettinen perintömme eroaa keski-eurooppalaisesta, on sekoitusyrityksiä ollut jo ennen 30-vuotista sotaakin.
Apropoo kansojen sekaantuminen. Google Booksissa törmäsin Royal Societyn julkaisemaan sarjaan The Philosophical Transactions and Collections. Vuodet 1719-33 kattavassa osassa on juttua Norjan suomalaisista, kirjoittaja Peter Kinck, joka muun muassa totesi
"Yleistä köyhyyttä todistaa muun muassa sekin, että väkeä muutti maasta pois. Vuonna 1580 Suomen maaherra Klaus Aakenpoika ilmoitti kuninkaalle, että paljon ihmisiä, sekä naineita että naimattomia, jätti kotinsa ja kontunsa mennen ulkomaille. Juhani III silloin käski voutien estää tätä siirtolaisuutta, koska, kuten hän sanoi, ei ollut luvallista, että kuka hyvänsä oman mielensä mukaan lähti milloin ja minne hän itse halusi. Erittäin kerrottiin kuninkaalle, että täältä kulki vuosittain paljon palvelusväkeä Saksaan ja muihin maihin paikkoja hakemaan, joten Suomessa oli palvelijoista puute. Tämän johdosta Suomen merikaupunkien voudit vuonna 1583 määrättiin valvomaan, ettei renkejä eikä naispalvelijoita pääsisi ulkomaille menemään. Jos ne eivät tulleet toimeen omassa maassa, niin niiden oli siirryttävä Viroon ja Inkeriin asukkaiksi niille alueille, jotka Ruotsi oli valloittanut."Lisäksi kyseisen sivun 750 alaviittestä selviää että vuonna 1588 Kymenkartanon läänin entinen vouti Yrjö Matinpoika todisti, että joukko tämän läänin talonpoikia oli köyhyyden tähden ollut pakoitettu jättämään maatilansa ja karkaamaan Liivinmaalle (Viroon).
Eli vaikka geneettinen perintömme eroaa keski-eurooppalaisesta, on sekoitusyrityksiä ollut jo ennen 30-vuotista sotaakin.
Apropoo kansojen sekaantuminen. Google Booksissa törmäsin Royal Societyn julkaisemaan sarjaan The Philosophical Transactions and Collections. Vuodet 1719-33 kattavassa osassa on juttua Norjan suomalaisista, kirjoittaja Peter Kinck, joka muun muassa totesi
As for their Language, (tho' the much greater Part of them both understand and speak the Norwegian Tongue, as well as the Swedish) yet they mostly use their own, which has not the least Affinity or Resemblance of either the other Two. As for Example, where the Swedes and Danes, in numbering tell 1, 2, 3. Een, Toe, Tree, they in theirs tell Yx, Kax, Kolime; and as the first say, for give me Bread, Giv mig brod, they say Alla mina leip, &c. And when we stand and hear them converse together, we are surprized to conceive how they understand each other, since they speak so very low, that we can scarce hear them.Lisäksi kerrotaan heidän kaskiviljelystään ja saunomisestaan, joka kuullostaa kovin tutulta.
And their Method of Bathing seems so very particular, as would scarce agree with any other Constitution, or meet with Approbation from Physicians. The Method is this: In the Middle of the House (which generally consists of one large Room, built all of whole Timbers laid cross, and notched in at the Ends to let them close, and then caulked with Moss, as the Seams of a Ship are with Okam) they build an Oven with Stone without Mortar, and without a Funnel; the Smoak going out at a Hole in the Roof, which is left open while the Wood is burning in the Oven, but shut close as soon as 'tis all burnt to a bright Coal, which keeps in all the Heat. When the Oven is thus made red hot, they then strip, both Men and Women, without any Reserve, and place themselves on Benches made near the Roof on Purpose: Then cold Water is brought in, which from Time to Time is sprinkled upon the Oven; from whence arises a thick Steam on the Bathers, which makes their Bodies so warm, that they sweat very plentifully. Each Person has a Rod in his Hand, with which they gently beat their whole Bodies; and if they find themselves so hot that they cannot well endure it, they call for cold Water, which they pour over themselves in so dextrous a Manner, that it diffuses its self over their whole Bodies, and so cools them again. Thus when they have bathed sufficiently, they go directly out into the Air, though in the most inclement Season of the Year; and what is more, will roll themselves in the Snow for a good while together, and get no Harm by so doing: And this Method of Bathing they make Use of as their ordinary Cure, when they find any Indisposition of Body upon them.(Suoraan ja vain ja ainoastaan kyseiseen tekstiin pääsee käsiksi Internet Archiven puolella.)
tiistai 23. elokuuta 2011
Sotaisia uutisia 1600-luvun lopulta
London Gazette on Iso-Britannian virallinen lehti, joka aloitti ilmestymisensä vuonna 1665. Tekstihaun hutien joukosta löysin 1600-luvun puolelta neljä uutista, joissa mainittiin Suomi. Siis se kokonaisuus, jota ei tähän aikaan ollut oikeasti olemassa, kun oli täysin integroitu osa Ruotsia...
Lehdessä 14.9.1676 oli kaksi päivää aikaisemmin Kööpenhaminasta lähetetty tiedote. Sotilaat Suomesta olivat lähestymässä Tanskan rantoja. Käynnissä oli Skoonen sota.
Numeroon 2.11.1676 on onnistuttu painamaan kaksi päivää myöhemmin päivätty tiedote Hampurissa. (Britit vaihtoivat juliaanisesta kalenterista gregoriaaniseen vasta 1752.) Lyypekkiin oli tullut laiva Tukholmasta ja matkustajilta kuultu, että Ruotsin armeijaa oli merkittävästi vahvistettu nostamalla miehiä Suomesta.
Sota jatkui ja Kööpenhaminassa 14.8. päivätty uutissähke painettiin paperille 16.8.1677. Ruotsalaiset odottivat neljän rykmentin verran vahvistuksia Suomesta.
Wikipedian mukaan Skoonen sota loppui vuonna 1679, mutta suurvallaksi noussut Ruotsi ei laskenut valmiuksiaan. Tukholmasta tiedotettiin 13.7. (lehdessä 27.7.1682) laivaston olevan käskystä valmis lähtöön. Kuningaskunnan osina luetellaan Ruotsi, Suomi, Liivinmaa, Pommeri ja Bremen.
Nämä sotaiset uutiset aloittavat uuden viikottaisen sarjan, joka ensi viikosta alkaen tiistai-iltaisin seuraa yleisön pyynnöstä (terveiset Kari Hintsalalle Turkkuseen) suuren Pohjan sodan Lontoossa raportoituja tapahtumia Suomea koskien.
Lehdessä 14.9.1676 oli kaksi päivää aikaisemmin Kööpenhaminasta lähetetty tiedote. Sotilaat Suomesta olivat lähestymässä Tanskan rantoja. Käynnissä oli Skoonen sota.
Numeroon 2.11.1676 on onnistuttu painamaan kaksi päivää myöhemmin päivätty tiedote Hampurissa. (Britit vaihtoivat juliaanisesta kalenterista gregoriaaniseen vasta 1752.) Lyypekkiin oli tullut laiva Tukholmasta ja matkustajilta kuultu, että Ruotsin armeijaa oli merkittävästi vahvistettu nostamalla miehiä Suomesta.
Sota jatkui ja Kööpenhaminassa 14.8. päivätty uutissähke painettiin paperille 16.8.1677. Ruotsalaiset odottivat neljän rykmentin verran vahvistuksia Suomesta.
Wikipedian mukaan Skoonen sota loppui vuonna 1679, mutta suurvallaksi noussut Ruotsi ei laskenut valmiuksiaan. Tukholmasta tiedotettiin 13.7. (lehdessä 27.7.1682) laivaston olevan käskystä valmis lähtöön. Kuningaskunnan osina luetellaan Ruotsi, Suomi, Liivinmaa, Pommeri ja Bremen.
Nämä sotaiset uutiset aloittavat uuden viikottaisen sarjan, joka ensi viikosta alkaen tiistai-iltaisin seuraa yleisön pyynnöstä (terveiset Kari Hintsalalle Turkkuseen) suuren Pohjan sodan Lontoossa raportoituja tapahtumia Suomea koskien.
Katsaus käännöskirjallisuuteen
Menneisyyden asiat unohtuvat kovin nopeasti. Mutta mielestäni muistan oikein ja selvästi, että parikymmentä (?) vuotta sitten, kun TV:stä katsoin Oscar-gaalaa eivät ehdokaselokuvat olleet vielä teatterista tuttuja ja olimme tuskin päässeet näkemään edellisenkään vuoden palkittuja. Tuntuu antiikkiselta, kun nykyään ensi-illat ovat lähes tulkoon maailmanlaajuisia.
Elokuvien levitysvauhtia 1900-luvun alkupuolella sivusin, kun esittelin Kokemäen Kinon tarjontaa. Mutta mites oli kirjallisuuden laita 1800-luvulla? Menikö vuosikymmeniä ennen kuin eurooppalaiset menestysromaanit oli saatu käännettyä ja painettua suomeksi?
Kuva oikealla on vuonna 1864 painetusta Frans Hoffmanin kirjasta Hyvä poika ja kelpo sotamies eli Sydän oikeassa paikassa. Tosi tapaus seitsemän-vuotisesta sodasta. Tuotteliaan kirjailijan bibliografiasta alkuteosta on haastavaa hakea, mutta seitsemän vuotisen sodan aikaan kirjaa ei ole kirjoitettu. Hoffman kirjoitti muutakin faktaa historiasta. Englanniksi on käännetty The stiff-necked king, stories from the life of Charles XII of Sweden. Useita suomennoksia on luettavissa Gutenberg-projektin sivuilla.
Norjan suuruuden Bjørnstjerne Bjørnsonin kirjoituksista julkaistiin suomeksi Iloinen poika vuonna 1862 (? En glad Gut 1860) ja Kala-tyttö 1869 (? Fiskerjenten 1868). Jos arvaukseni alkuteoksista pitävät paikkansa, kauaa ei käännösten tekemisessä nyhrätty.
George Eliotin klassikko Silas Marner ilmestyi Wikipedian mukaan vuonna 1861. Siitä painettiin suomennos Helsingissä 1869.
Charles Dickens kirjoitti kertomuksen Mugby Junction Wikipedian mukaan vuonna 1866. Googlen digitoima kappale suomennosta Mugbyn rautatie-haara on painettu 1869! Dickensillä oli varmaankin Suomessa menekkiä ja kannatti kaivella myös vanhempia julkaisuja. Koti-Sirkka ilmestyi vuonna 1870, alkuperäisteos The Cricket on the Heath Wikipedian mukaan jo 1845.
Englanninkielestä tehdyt käännökset eivät kaikki osuneet myöhemmin klassikoiksi noteerattuihin. Vuonna 1870 painettiin Helsingissä suomennos Jessikan äiti, kirjoittajanaan S. Smith. Nimimerkin takaa löytyy Hesba Stretton. Alkuteos oli ilmestynyt lehtikertomuksena vuonna 1866 ja kertoo kodittomasta Jessica-tytöstä, jonka oli hylännyt viktoriaaniseen Lontooseen alkoholisoitunut näyttelijätär-äiti. Pelastus löytyy uskonnosta.
Suomeksi julkaistusta käännöskirjallisuudesta 1800-luvulla varmaan olemassa joku asiallinen tutkimus?
P.S. Reijo Valta kirjoitti jokin aika sitten Guy de Maupassantin tuotannon vastaanotosta Suomessa.
Elokuvien levitysvauhtia 1900-luvun alkupuolella sivusin, kun esittelin Kokemäen Kinon tarjontaa. Mutta mites oli kirjallisuuden laita 1800-luvulla? Menikö vuosikymmeniä ennen kuin eurooppalaiset menestysromaanit oli saatu käännettyä ja painettua suomeksi?
Kuva oikealla on vuonna 1864 painetusta Frans Hoffmanin kirjasta Hyvä poika ja kelpo sotamies eli Sydän oikeassa paikassa. Tosi tapaus seitsemän-vuotisesta sodasta. Tuotteliaan kirjailijan bibliografiasta alkuteosta on haastavaa hakea, mutta seitsemän vuotisen sodan aikaan kirjaa ei ole kirjoitettu. Hoffman kirjoitti muutakin faktaa historiasta. Englanniksi on käännetty The stiff-necked king, stories from the life of Charles XII of Sweden. Useita suomennoksia on luettavissa Gutenberg-projektin sivuilla.
Norjan suuruuden Bjørnstjerne Bjørnsonin kirjoituksista julkaistiin suomeksi Iloinen poika vuonna 1862 (? En glad Gut 1860) ja Kala-tyttö 1869 (? Fiskerjenten 1868). Jos arvaukseni alkuteoksista pitävät paikkansa, kauaa ei käännösten tekemisessä nyhrätty.
George Eliotin klassikko Silas Marner ilmestyi Wikipedian mukaan vuonna 1861. Siitä painettiin suomennos Helsingissä 1869.
Charles Dickens kirjoitti kertomuksen Mugby Junction Wikipedian mukaan vuonna 1866. Googlen digitoima kappale suomennosta Mugbyn rautatie-haara on painettu 1869! Dickensillä oli varmaankin Suomessa menekkiä ja kannatti kaivella myös vanhempia julkaisuja. Koti-Sirkka ilmestyi vuonna 1870, alkuperäisteos The Cricket on the Heath Wikipedian mukaan jo 1845.
Englanninkielestä tehdyt käännökset eivät kaikki osuneet myöhemmin klassikoiksi noteerattuihin. Vuonna 1870 painettiin Helsingissä suomennos Jessikan äiti, kirjoittajanaan S. Smith. Nimimerkin takaa löytyy Hesba Stretton. Alkuteos oli ilmestynyt lehtikertomuksena vuonna 1866 ja kertoo kodittomasta Jessica-tytöstä, jonka oli hylännyt viktoriaaniseen Lontooseen alkoholisoitunut näyttelijätär-äiti. Pelastus löytyy uskonnosta.
Suomeksi julkaistusta käännöskirjallisuudesta 1800-luvulla varmaan olemassa joku asiallinen tutkimus?
P.S. Reijo Valta kirjoitti jokin aika sitten Guy de Maupassantin tuotannon vastaanotosta Suomessa.
maanantai 22. elokuuta 2011
Elokuvaelämys
Espoo Cinén ohjelmistosta löysin yhden historiallisen filmin, jota "tietenkin" piti rynnätä katsomaan. Sijoittuikin niinkin lähelle kuin ensimmäisen maailmansodan alun baltiansaksalaisten maailmaan.
Kyse oli siis lopun alusta. Romanttisista ja rauhallisista pressikuvista en arvannut etukäteen, että kyse oli väkivallasta ja kuolemasta. Pienessä mittakaavassa, yhdessä pihapiirissä.
Käsikirjoitus perustuu jossain määrin ohjaajan tädin kokemuksiin. Tyylilaji oli kuitenkin unenomainen ja erityisesti mereen rakennettu päärakennus oli erinomainen tapa irroittautua täydellisestä realismista. Vaikka minun piti käydä elokuvan verkkosivuilta tarkistamassa että kyse oli lavasteesta.
Esitys massojen elämästä irrallaan elävästä yläluokasta tuntui tutulta muista yhteyksistä eikä elokuvasta ollut varsinaiseksi historian oppitunniksi. Mutta oli kyllä näkemisen arvoinen, valitettavasti ei vaan taida toista kertaa Suomen valkokankaille heijastua.
P. S. Rakkautta & Anarkiaa -lehti oli Espoossa jaossa ja ensimmäisellä aukeamalla 1500-lukulaisen oloinen mies. Liittyyköhän virolaiseen elokuvaan, jossa ratkotaan 500 vuotta vanhaa murhamysteeriä?
Hämäläinen seminaaripäivä
Hämeen linna Kyläkirjaston kuvalehdestä 2/1887
Lauantaina suuntasin Hämeenlinnaan. Mukana ripaus uteliaisuutta paikallisia keskiaikamarkkinoita kohtaan, mutta ensisijaisena ohjelmana Häme-seminaari, jossa puhuttiin tänä vuonna isovihasta. Viikolla kun ei ollut kuin kaksi sodan historian luentoa, niin piti saada täydennystä. Ei, kun...
Reippaan aloituksen tarjosi Kustaa H. J. Vilkuna, joka persoonallisella tyylillä levitti eteemme isonvihan tapahtumia yleensä ottaen ja erityisesti Hämeessä. Kauheus ei jäänyt epäselväksi ja kidutusmenetelmiä Vilkuna esitteli huomiotaherättävällä innolla. Hyvä kokonaisuus ja vaikka sisäinen sukututkijani on useimmiten seurannut pakoon lähteneitä pappeja ja porvareita Ruotsiin, tosiasiahan on, että neljäsosa esivanhemmistani eli kyseisen ajan läpi Asikkalassa ja Heinolassa. Ja yksi esiäideistäni oli naimisissa Daniel Björklundin kanssa. Mutta mitä vähemmän siitä puhutaan, sitä parempi.
Aino Katermaan esitys oli päivän helmi. Hän esitteli Hämeenlinnan varhaisia karttojen avulla Hämeenlinnan olemusta silloin kun kaupunki oli linnan pohjoispuolella. Katermaan tavoitteena on luoda tonttikartta kaupungille, josta ei ole yhtään täydellistä tonttikarttaa tai -luetteloa. Seurasin ihastuksella jokaista lähdekriittistä kommenttia. Ei ole kartoissa kaikki sitä miltä näyttää, näissä esimerkeissä esimerkiksi tori hyppi hälyttävällä tavalla keskuskadun ympärillä. Täytyy muistaa olla varovaisempi karttoja käyttäessä.
Lounastauolla kävin katselemassa markkinoita. Ostin nokkosletun naisilta, joiden käsitys keskiajasta ulottui kevyesti isovihaan, jopa sen jälkeen kun sanoin sen sijoittuvan 1700-luvulle. Käsitemäärittelykysymys.
Seuraavassa esityksessä Mervi Mattila esitteli hämeenlinnalaisvaimon Beata Jaakontyttären, joka oli esiintynyt kaupunginoikeudessa isovihaa edeltävinä vuosina useammin kuin muut naiset. Oikeusjutuista olisin mielelläni kuullut enemmän. Mattila ei myöskään suostunut ottamaan kantaa niistä paljastuneen naisen persoonallisuuteen. Mutta ilmiselvästi hänellä sellainen oli.
Päivän komea finaali oli tamperelaisten (Tiina Miettinen, Ulla Koskinen ja Jouni Keskinen) esitys Porin jalkaväkirykmentin Everstiluutnantin komppanian ruotusotilaiden liikkeistä ja kohtaloista Pohjan sodan aikana. Trio valoitti matkan varrella myös lähteitä ja niiden yksityiskohtien kertomaa. He olivat seuraneet miehiä yksityiskohtaisesti ja tulevassa Genoksessa ilmestyvä artikkeli on varmasti hyvää luettavaa aiheesta henkilö- tai ylätasolla kiinnostuneelle.
sunnuntai 21. elokuuta 2011
Kaapattua
Kuvitus kirjasta Mighty Mikko; a book of Finnish fairy tales and folk tales
Kirjavinkeissä Irja esitteli Niilo Koljosen kirjan Suomalainen vankileiriraportti.
Blogissa Scandinavia and the world oli viime vuonna piirretty Ahvenanmaan historiaa Suomen sodan aikana. Tekstit in English.
Kungliga bibliotekin Vardagstryck-blogissa Tuula Nylund-Stenberg esitteli på svenska toisen maailmansodan aikaisia painotuotteita, joilla houkuteltiin ruotsalaisia vapaaehtoisiksi Suomeen. Kovasti Döbelnin oloinen mies kuvituksessa.
Stadin friidu kirjoittimiesten hattujen historiasta ja Ekbergin konditoriasta.
Jessica Parland-von Essen kirjoitti på svenska kirjahyllyjen historiasta. Mistä puheen ollen, Pukstaavin "Kirjahyllyni" muistitietokeruu on edelleen käynnissä...
Fuksikronikka 2011 haastatteli Markku Kuismaa.
Talouselämä kirjoitti e-kuiteista ja lopetti juttunsa
Nähtäväksi jää mitä historiantutkijat ajattelevat e-kuiteista tulevaisuudessa. Tutkijoiden täytyykin olla tietokoneasiantuntijoita, jotta voivat tutkia 2000-luvun alun elämää.Parempi sekin, kuin vuodessa haalistuvat kuitit?
Historia pitää aina kirjoittaa uudelleen. Joonas Kuikka hoiti oman osuutensa vuonna 2007:
Suomen uusi uljas historia I - Esihistoria, Suomen uusi uljas historia II - Antiikki, Suomen uusi uljas historia III - Keskiaika , Suomen uusi uljas historia IV - Uusi aika ja Suomen uusi uljas historia V - Nykyaika
Tammikuun juusto ei ole päivittynyt tammikuun jälkeen, mutta näyttää sisältävän useamman vuosikerran sukuhistoriallisia tekstejä, kuten Raha ja rauha ratkaisee.
Nainen syvistä riveistä
Vuosina 1888-90 julkaistu Syvistä riveistä. Kansankirjailijaimme novellikokoelma on verkossa luettavissa Project Gutenbergistä ja Internet Archivesta (mistä kuvakaappaus). Useimmat kirjoittajien nimistä ovat tuttuja vastaavista yhteyksistä, mutta Liisa Tervosta (ainoa nainen) en ollut kuullut mitään. Hänen nimensä löytyi kyllä vastaavasta yhteydestä Eino Leinon kirjasta Suomalaisen kirjallisuuden historia, mutta siitä ei löytynyt yhtään enempää tietoa naisesta.
Itse novellikokoelmassa hänen nimensä perässä on sulkujen sisällä Oulu, eli sieltä lienee ollut kotoisin. Etusivun valokuvan (ohessa) perusteella ikää ei Liisalla vielä suuremmin ollut. Sanomalehtien kuvauksissa hän on ensikertalainen ja "työmiehen tytär Oulusta."
Uusi Suometar esitti novellista Uusi isä positiivisen arvion 24.7.1889 samoin kuin Satakunta 17.8.1889. Novelli ilmestyi ruotsiksi käännettynä Land och Stad -lehdessä, mutta julkaistiinkohan Liisalta enää mitään muuta? Tarina Uusi isä on lapsen näkökulmasta kirjoitettu kuvaus uusioperheen syntymisestä. Ehkä omista kokemuksista peräisin.
P.S. 1 Tunnetumpien suomalaiskirjailijoiden kuvia ja tekstejä on vuonna 1898 julkaistussa Kirjailija-albumissa. Vielä vanhemmasta kirjallisuudesta kiinnostuneet voivat tarttua virtuaalisesti Johan Robert Tengströmin vuonna 1845 julkaistuun kokoelmaan Finsk Anthologi eller samling af valda skaldestycken af Finska författare från äldre till nyare tider, jemte korta karakteristiker och biografiska notiser. Tässäkin mukana kuvia. Kattavampi kooste taisi olla vuonna 1857 julkaistu Luettelo Suomeksi präntätyistä kirjoista, kuin myös muutamista muista teoksista, joissa löytyy joku kirjoitus Suomen kielellä, tahi joku johdatus sitä tuntemaan. (Aukusti Liliuksen Suomenkielinen lukemisto vuodelta 1860 ei ole proosaa vaan sanakirja.)
P.S. 2. Liisan kotikaupunki sanomalehdessä Land och Stad 10.12.1890. Pauli Kruhsen sivustolta löytyy värikkäämpi kuva toisesta kulmasta. Keskustan ulkopuolisesta elämästä kertoo Ulla Pohjamon gradu Kesä Salmessa - porvarillista huvilakulttuuria Oulun Toppilansalmessa .
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)