Leikki-Heikin juttuja Loimaalta

 XVI. Luutnantti P. kuulusteli piikaansa, mihinkä yksi naula voita joutunut oli. Piika päätti että kissa oli sen syönyt. — "Punnitaanpa nyt kissa, niin saamme nähdä, sanoi isäntä; vaan koko kissa ei painanut enämmän kuin yhden naulan. — "Niin", sanoi luutnantti, "tässä kyllä nyt voi on; mutta mihinkäs sitte kissa on joutunut?" (10.12.1858)

XVII. Kuin Tanskan sotaväellä vielä oli punanen vaatteus, saivat he ylipään kantaa "krapun" nimeä. — Kerran tuli soukalla käytävällä upsieri ja nokikolari eli korsteinin perkaaja vastatusten. Upsieri tiuskasi: "pois tieltä, sinä musta nauta!" — Noki-poika, joka ei juuri suoraan tohtinut sanoa häntä krapuksi, vastasi kuitenkin: "sinä olit yhtä musta sinäki ennenkuin sinä keitettiin". (7.1.1859)

XVIII. T—n kaupungissa kutsuttiin yhtä miestä yleensä "pikku rakkariksi". — Matkustavainen kuin kysyi häneltä syytä siihen, vastasi mies: "ihmiset tahtoovat minun sillä eroittaa muista tässä kaupungissa, jotka kaikki tyyni ovat "suuria rakkareita"! (14.1.1859)

XIX. Huolimattomuudesta viran toimituksessa eroitettiin kerran lääkäri muutamaksi kuukaudeksi virastansa. Asianomainen päällysmies kuin oli julistanut tämän päätöksen lääkärille, sanoi murhettivansa, mistä nyt olis viran toimittaja saatava siksi aikaa, johon tuomittu lääkäri lohdutti: "niitä löytyy kyllä; esimerkiksi minäkin olen nyt joutilas, ja kahdenkertaiseen palkkaan olen minä kohta valmis ottamaan viran toimituksen!" (4.2.1859)

XX. Sairasta katsastamaan aamulla varhain tullut lääkäri sanoi, tutkittua sairaan tilan: "te yskitte tänäpäivänä paljo raskaammin kuin eilen". — "Se kyllä ihmeellistä", vastasi sairas, "minä olen kuitenkin koko yön harjoittanut itseäni siihen"! (15.4.1859)

XXI. "Miksikäs ei paratiisissa löydy yhtään avioliittoa?" kysyi muuan vaimo papilta. — "Sitä varten kuin ei avioliitossa löydy mitään paratiisia", vastasi pappi. (20.5.1859)

XXII. Talonpoika markkinoilla osteli hevoista hevoiskauppiaalta, ja ajatteli sitte sen seljässä ratsastaa kotiinsa. Sovittua hinnasta, talonpoika jo rupesi lukemaan rahoja, kuin kauppias, kylliksi jo hevoista kiitettyänsä, sanoi vielä lisäksi: "se juoksee kaksitoista peninkulmaa yhtämittaa". — "Kaksitoista peninkulmaa?" kysyi talonpoika hämmästyneenä. — "Niin, kaksitoista, ilman seisahtamatta", oli vastaus. — "Koska niin on", sanoi talonpoika, "niin en minä ollenkaan taida ostaa hevoistanne: se juoksee sivuitse kotini, jonne on vaan kymmenen peninkulmaa". (3.6.1859)

XXIII. "Oh! nyt ovat huonot ajat!" valitti kerran mylläri: "kaikki menee huonommaksi, kuin ei edes tuulikaan puhalla enää niin hyvin, kuin parikymmentä vuotta sitte". (17.6.1859)

XXIV. Kuin talonpoika tuli sorvarinpuotiin ostamaan hammasluuta piippunsa varteen ja tahtoi tinkiä hintaa alemmaksi, vastasi sorvarin rouva: "ei, ei millään lailla; sillä se on minun mieheni parhaasta sarvesta tehty". (15.7.1859)

Isojoen Lauhanvuoren kivimuuri?

 Nimimerkki A. A. kirjoitti Oulun Wiikko-Sanomiin harvinaisen perusteellisen kuvauksen "Lauhan vuoresta", joka ei sijaitse erityisen lähellä Oulua. A. A.:n omin sanoin kyseinen "santa-vuori on peninkulman päässä koillisella puolella Ison jokea Lappfjärdin pitäjään kuuluvasta kappelin kirjosta ja puolentoista penikulman päässä Maanselästä Kankaanpään pitäjän läpitse kulkevasta vuoresta". Perusteellisuudesta huolimatta olin iloinen löytäessäni paivan myös Nimisammosta. 

Kotuksen Nimiarkiston kortti oli myös perusteellinen. Sen korkeostieto 232 m ja "loivarinteisyys" sopii vanhempaan kuvaukseen, jossa "Kulku tämän vuoren kukkulalle on huomaamatointa matkustajalle, sillä vuori on loivaa ja nousee puolen peninkulmaa kultakin tahalta." Vuonna 1967 paikannimiä keränneelle ilmeisesti kukaan ei keronyt, että sata vuotta aiemmin "Kukkulalla on suuri lähdet, jonka vedellä sen paikkakunnan sairaat käyvät itsiänsä parantelemassa."

Vuonna 1967 todettiin, että "Viime vuosina Lauhanvuoren kasvillisuutta on tutkittu". Sata vuotta aiemmin kasvillisuudesta ei ollut mitään sanottavaa, mutta "Vuoren etelä-lappiossa, vähän alempana kukkulaa, on pieni järvi, jossa tavataaan kaloja, joita ihmiset mainitsevat pitaali-kaloiksi. Nämät ovat sormen mittaisia mustain pruunin värisillä pilkoilla täytetyt, pieniä piikkiä nähdään leuka- ja vatsa uimusten ylipuolella ja seljässä, pidetään talonpojan säädyltä myrkyllisinä." Nykynimistössä on mukana Spitaalijärvi, mutta vuonna 1967 nimeä ei selitetty millään tavalla eikä erityisistä kaloista ole puhetta.

Eläintieteestä en ymmärrä mitään, mutta muinaismuistoista olen kiinnostunut, joten A. A.:n tekstin mielenkiintoisin osuus seurasi kalaselostusta:

Tätä järveä alempana on samassa lappiossa kaksi, pientä järveä, Leikistön kedon lammit ja vielä alempana puolta penikulmaa pitkä kivimuuri, paikkakunnan ihmisiltä kivi-jadaksi kutsuttu. Tämä muuri on kaiketi ennen muinoin ollut varustuksena Lappalaisilla Suomen kansaa vastaan. Siihen arvelukseen joutuu tutkia ei ainoastaan muurin ulkomuodosta, vaan myös etelä puolella olevan kankaan nimestä. Muuri, ehkä 4 eli 500 vuoden vanha, on vielä monessa paikassa kohmollansa. Kangasta mainitaan riitakankaaksi. Paikkakunnan asujamet ei tunne tästä asiasta mitään.

Myös Isojoen Riitakangas löytyy Nimisammon avulla. Vuoteen 1967 mennessä oli keksitty/muistettu nimen tausta: "Isojokelaisten ja kauhajokelaisten välille syntyi usein riita kumpiko siirtyy syrjään, kun tultiin talvisaikaan kuormissa kapealla tiellä vastakkain Riitakankaalla. Tästä nimi."

Viisi kilometriä pitkän kivimuurin pitäisi siis sijaita Lauhanvuoren huipun ja Riitakankaan välissä, lähempänä jälkimmäistä. Kiitos Muinaismuisto.info -kartaston katsoin vähän laajemmalle ja löysin Korsunkankaan kivijatan, jota kuvataan Muinaismuistorekisterissä näin:

Paikalla on paljas muinainen rantakivikko, jonka keskivaiheilla on metrin korkuista kylmämuurattua seinämää, joka muodostaa nelikulmaisen, kulmista pyöristetyn "huoneen", jonka aukko on lounaaseen. Rakennelman koko on 2 x 2 m, sisäläpimitta noin 1,5 m. Ikä ja tarkoitus ovat epäselvät, mahdollisesti ampumasuoja.

Sijainti, koko ja muoto eivät mielestäni stemmaa 1800-luvun kuvaukseen, mutta sana kivijata näitä kyllä yhdistää.  Googlaus paljastaa, että myös Lauhavuoren kansallispuiston rantakivikkoa eli pirunpeltoa kutsutaan nykyään kivijataksi. Sen pituus on on lähempänä sanomalehden tekstiä ja kivipelto on varmaankin ollut näkyvillä sata vuotta sitten. Mutta olisiko sitä kutsuttu muuriksi?

Sääksmäkeläinen New Yorkissa

Eilisessä Töölön Taipaleen viimeistelyssä osuin koskettavaan tekstiin Merimiehen ystävässä 6/1889. New Yorkista välitettiin (monien muiden vastaavien viestien joukossa) terveiset Sääksmäellä syntyneeltä Viktor Granatilta, joka "toimittaa täällä luotsin virkaa ja on nainut suomalaisen vaimon. Hän haluaisi saada tietää, vieläkö sisarensa Ulrika Ekman, joka on asunut Helsingissä, elää. Kolmeen vuoteen ei ole onnistunut saamaan kuulumisiakaan tältä ainoalta omaiseltaan." Ulrika Ekman oli elossa ja eli Taipaleessa vielä vuonna 1933, mutta en tiedä kirjoittiko veljelleen.

Siirtolaistutkimuksen ruosteisten taitojeni verryttämiseksi avasin FamilySearchin, joka tarjosi päällimmäiseksi hämäläisiä rippikirjoja. Niistä selvisi, että Viktor Granat oli syntynyt Sääksmäellä 22.7.1856, oli 1870-luvulla töissä Tampereen paperitehtaassa, värväytyi 1877 Suomen kaartiin (Sääksmäki RK 1863-69, 660; RK 1870-79, xxxiiii; Tampere RK 1867-77, 298, 1228). 

Syntymätietoa vastaavaa kastetta ei Hiski sylkenyt ulos Viktorille eikä Ulrika-sisarelleen, joka Helsingin rippikirjan mukaan oli syntynyt Sääksmäellä 26.2.1849. 

(Uskomatonta, mutta totta: Ulrikalla on 6 päivää vanhempi täyskaima, syntynyt Artjärvellä. Ettei elämä olisi liian helppoa.)

Molemmille varhainen rippikirjamerkintä on kasvattina hämäläisessä pappilassa: Viktor on Sääksmäellä (RK 1856-62, 686) ja Ulrika Hämeenlinnassa (RK 1858-64, 92). Ulrikalle oli onneksi niin selvä lähtömerkintä, että löydän sisarukset yhdessä Hämeenlinnan maaseurakunnasta (RK 1855-61, 145). Sääksmäeltä vuonna 1847 tulleella Ulrika Henriksdotter Granatilla (s. 1825) oli kaksoset Gustaf & Ulrika ja Viktor. Tämän kuoltua Sääksmäellä 12.4.1859 lapsensa ovat päätyneet eri osoitteisiin. Gustaf Granat oli räätälinopissa Kalvolassa ja elossa vielä vuonna 1866 (RK 1860-66, 396)

Aika jännää, että 3-vuotiaana orvoksi jäänyt Viktor kuitenkin oli yhteydessä isosisareensa myöhemmin ja tiesi tämän vuonna 1874 solmimasta avioliitosta. 

Kun rajasin FamilySearchin tuloslistan Yhdysvaltoihin, päällimmäiseksi ja varhaisimmaksi lähteeksi jäi vuoden 1910 väestönlaskenta, johon oli Brooklynissa kirjattu Suomessa vuonna 1856 syntynyt Victor Grant. Vaikutti erittäin lupaavalta ja onneksi pääsi katsomaan varsinaisen asiakirjan digitoinninkin.

Victor ei ole luotsi, vaan laivakirvesmies eli on mahdollista, että kyse on väärästä miehestä. Tytär Lillian oli syntynyt vuoden 1889 paikkeilla, poika Edward noin vuonna 1894, tytär Ida 1899 ja Hilda 1901. 

Hakemalla Lilliania sain esiin vuoden 1900 väestönlaskennan. Tämä on onnekasta, sillä kyseiseen väestönlaskentaan merkittiin syntymäkuukausi ja vuosi. Victor Grant on syntynyt kesäkuussa 1856 eli vaikka kuukausi heittää, vaikuttaa varsin todennäköiseltä, että hän on Sääksmäellä syntynyt mies. Hän (tai tietoja väestönlaskijalle antanut) muisti tulleensa Yhdysvaltoihin vuonna 1870 ja oli ottanut maan kansallisuuden. Vaimonsa Johanna oli syntynyt jossain Suomessa elokuussa 1862 ja tullut Yhdysvaltoihin vuonna 1885. 

Lillianin tiedoilla mukaan tuli myös New Yorkin osavaltion väestönlaskenta vuodelta 1892. Victor oli jo tässä vaiheessa kirvesmies.

Sekä Victorin että tyttärensä nimillä löytyi Brooklynin väestönlaskenta vuodelta 1905, mutta sitä ei saa auki. Litteroinnista saa selville, että perheen äiti oli vielä tässä vaiheessa elossa. 

Victorin hakutuloksiin palaten vaikuttaa todennäköiseltä, että hän eli Brooklynissa vielä vuoden 1940 väestönlaskennan aikaan. 

Eli jotain vielä osaan. Väestönlaskentoja jäi löytämättä, kansalaisuuden vaihtoon liittyviä asiakirjoja oli ennen vanhaan ainakin maksullisessa Ancestryssa, yli-ikäisenä Victorista voisi olla yleensä hyvin informatiivinen 1917 kutsuntakortti, vaimon kuolemasta muistokirjoitus ja ehkä tietoa haudasta sekä tietenkin pitäisi jäljittää neljän lapsen kohtalo. 

Albertina Jaakontytär - kilpa-ajaja ja maitokauppias

Albertina Saarela astui julkisuuteen helmikuussa 1883 ilmoittaessaan 8-vuotiaan Maija-tamman kilpa-ajoon (US 2.2.1883). Hänessä ei ollut poikkeuksellista ainoastaan sukupuoli, vaan myöskin sääty, sillä hän oli maitokuski. Jokapäiväinen harjoitus ei kuitenkaan auttanut kilpailussa, jossa hän jäi muutaman sekunnin päähän karsintarajasta eikä päässyt varsinaiseen kilpailuun (Helsingfors Dagblad 7.2.1883). Nimensä jäi mieleen ja seuraavan vuoden liikenneonnettomuutta raportoidessa muisteltiin yhdessä sanomalehdessä ylenmääräistä itsevarmuuttaan (Nya Pressen 18.6.1884). Asiallisemmin

Eilen kello 3 ja 4 välillä kiltoi hevonen ja kaatoi rattaansa Sofiankadun ja kauppatorin kulmaan niin että rattailla istuva vuokraajanvaimo Albertina Jakobsson Saarela Forsbystä Helsingin pitäjässä sekä hänen muassaan oleva pieni poikansa heitettiin alas kadulle. Vaimo sai siinä kolme jotenkin vaarallista haavaa päähänsä, jonka tähden oli pakko viedä hänet klinikaan. Hevosta, joka jatkoi rajua kulkuaan, ei tiettävästi vielä eilen illalla oltu löydetty. (SWL 18.6.1884)

Albertina oli syntynyt Seinäjoen Kitinojalla 20.5.1849, josta hän lähti virallisesti Helsingin pitäjään vuonna 1869 (Seinäjoki RK 1864-1872, 310). Muistokirjoituksensa perusteella Albertina oli jo tullut jo nälkävuonna 1867 Helsinkiin, jossa "hän sai alussa kärsiä kovaa puutetta, joetti elättää itseään leipomisella, pullojen pesemisellä olutpanimossa, virkkuulla y. muulla" (Koti ja yhteiskunta 4/1902). Virallinen muutto liittyi varmaankin siihen, että samaan aikaan Helsingin pitäjään toimitti muuttokirjansa entinen tarkk'ampuja Isak Valentin Isaksson Saarela (s. 15.6.1843 Peräseinäjoki), jonka kanssa Albertina oli kuulutettu avioliittoon (Helsingin pitäjä, muuttaneet).

Häiden jälkeen Albertina asui miehensä kanssa Tapaninkylässä Henriksdalin kestikievarissa (Helsingin pitäjä RK 1866-1875, 121). He muuttivat vuonna 1874 Helsingin pitäjästä 1874 Espoon Kiloon, jossa Isak oli pari vuotta tallirenkinä (Espoo RK 1868-1877, 277 & muuttaneet). Kevällä 1876 palattiin Henriksdaliin, josta muutettiin vuonna 1882 Forsbyhyn, josta kaksi vuotta myöhemmin Albertina kuskasi maitoa Helsingin keskustaan (Helsingin pitäjä RK 1876-1879, 622; RK 1880-1889, 706, 159; RK 1890-1899, 192) 

Samat vuodet kuvataan muistokirjoituksessa toisin, korostaen Albertinan aktiviteettia: ... rupesi hän karjanhoitajaksi Domarbyn kartanoon. 6 vuotta myöhemmin hän tuli maitokuskiksi Staffansbyyhyn ja muutti 8 vuotta myöhemmin Kilon maantilalle, jossa hän "vuokrasi maidon". (Koti ja yhteiskunta 4/1902)

US 5.12.1885

Uusi vaihe Albertinan elämässä alkoi vuoden 1885 lopussa, kun hän perusti Mikonkatu 11:een, kauppias C. R. Janken uuteen kivitaloon kaupan Forsbyssä tuotetulle maidolle, kermalle, voille, ryyneille ja herneille. Maitokauppa sisätiloissa pihojen ja torien sijaan oli tuolloin Helsingissä vielä melko uutta, sillä ensimmäinen yrittäjä oli aloittanut ja lopettanut viitisen vuotta aiemmin (Suomen sosialidemokraatti 1.9.1932)

Albertinan kauppa ei loppunut parissa vuodessa vaan menestyi niin, että kunnallisverotuksessa hänelle määrättiin 15 äyriä vuonna 1889 ja kaksi vuotta myöhemmin 25 äyriä. (HKA, kunnallisverojen rekisteri).

Rahaa riitti muuhunkin kuin verojen maksuun, sillä Isak osti vuoden 1890 alussa Pirkkalasta Epilän tilan (Tammerfors Aftonblad 4.3.1890). Tämä herätti kiinnostusta Tampereella, jonka sanomalehden jutusta ilmestyi myös suomenkielisiä lyhennelmiä.

Maidon myyntiä suuressa määrässä. Rouva A. Saarelan maitokauppa täällä lienee suurimpia maassamme. Hänen tavaransa, rieskamaito sekä piimä on puhtaudellaan saavuttanut hyvän maineen. Rouva Saarelan on onnistunut huolellaan ja säntillisyydellään kehittää liikkeensä tavattoman laajaksi meikäläisiin oloihin verrattuna. Yksistään Helsingissä myydään joka päivä hänen kaupassaan toista tuhatta kannua maitoa ja 25 k. kermaa ja liikkeessä pitää hänen kauppansa jo vuosittain noin 400,000 markkaa. Vielä suuremmassa määrässä laajentaakseen maito-liikettään, aikoo rouva Saarela, tietää T. A., avata haaramyymälän Tampereella. Hänen miehensä, hra I. Saarela on sen tähden vuokrannut Tyrvään pappilan ja ostanut 5 virstan päässä Tampereelta olevan Epilän tilan, joka on aiottu liikkeen varastopaikaksi. Etupäässä aiotaan pitää piimää kaupan työväen varalle. (Uusi Suometar 7.3.1890)

Helsingissä avattiin uusi myyntipiste viimeistään vuoden 1890 lopulla.

US 6.11.1890

Vielä vuoden 1892 alkaessa myymälöitä oli kaksi, Mikonkadulla ja Eerikinkadulla (US 3.1.1892)

Helsingin menekin tyydyttämiseksi Isak vuokrasi vuoden 1893 lopulla kaupungilta Kumpulan kartanon (Helsingfors Aftonblad 24.10.1893). Vuosien 1894 & 1895 osoitekalenterissa Isakilla on hallussaan myös yksi Vallilan rakentamaton huvilatontti. Sitten hän on hankkinut pari tonttia Hermannista sekä vuokrasi Käpylän rusthollin puolikkaan. Tampereelta Isak osti Hämeenkatu 90:n 41000 markalla. (Aamulehti 24.1.1897)

Kun Albertina ja Isak viettivät elokuussa 1894 hopeahäitään, Nya Pressen ei yltynyt muistelemaan kilpa-ajoa vuosikymmen aiemmin.

Nya Pressen 3.8.1894

Muistokirjoituksen mukaan vuonna 1896 Albertinan hoitamassa yrityksessä oli "48 naista, paitse maitokuskeja, konttoristia ja puotipalvelijoita". Osoitekalenteri samalta vuodelta todistaa, että liiketoimintaa oli jo 8 toimipisteessä. Kunnallisverojen äyritkin jatkoivat kasvuaan: 45 äyriä vuonna 1894 ja 60 äyriä vuonna 1898. 

US 8.12.1896

Avioparin liiketoimintaa eivät aikalaisetkaan osanneet aina erottaa. Yhden sanomalehden mielestä arkkipiispa T. T. Renvallin Isokartanon Muurlassa osti rouva Saarela ja toisen mukaan maanviljelijä I. Saarela (US 1.9.1898, Päivälehti 8.12.1898). 

Yhteisesti Albertina ja Isak puolustatuivat, kun maidontarkistuksesta uutisoitiin: "Vuokraaja I. V. Saarelaa Gumtähdestä, jolla on useita maitomyymälöitä täällä, sakotettiin 20 mk. Aikaisemmin on S. jo sakotettu samanlaisesta rikoksesta." (US 22.9.1898) Saarelat reagoivat sanaan rikos ja perusteellisessa vastauksessaan huomauttivat, että maidon rasvaprosentin alhaisuus ei ole kiistaton todiste siitä, että maitoa olisi jatkettu vedellä. Tekstissä he totesivat jo 28 vuotta harjoittaneensa "karjan hoitoa ja maitoliikettä" (US 28.9.1898). Saarelan maitomyymälät saivat sakkoja vielä monta kertaa samasta syystä (US 23.1.1900, Työmies 10.7.1900, US 10.10.1900)

US 16.3.1902

Töölön keisaripavilijonki

Lukiessani Suomen matkailijayhdistyksen vuonna 1889 kustantamaa opasta "Helsinki ympäristöineen. Käsikirja matkustajille. Kahdella kartalla." uudelta tiedolta tuntui Töölön puiston eli Töölönlahden pohjoisrannan kuvauksessa kohta

Etempänä puiston sisällä, vasemmalla, on n. k. Keisaripaviljonki, joka rakennettiin keisari Aleksanteri ll:sen ja keisarillisen perheen käydessä Helsingissä kesällä 1876, kun kaupunki toimeenpani tässä puistossa kansanjuhlan, jota korkeat vieraat läsnäolollaan kunnioittivat.

Kyse on siis samasta matkasta, jolla keisaripari kävi yleisessä näyttelyssä. Muistan kiertäneeni puistoa opastuksen kanssa, mutta oliko pavilijongista puhetta? Perustiedot siitä löytyvät Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaososton selvityksestä (2013:2, pdf) "Eläintarhan alueen ympäristöhistoriallinen selvitys". Heinäkuussa 1876 "Alppilan ravintolan lähellä olevalle kukkulalle pystytettiin tilapäinen telttamainen paviljonki keisarillisen seurueen illallisia varten." Telttamaisena se tallentui Thorsten Waenerbergin maalaukseen.

HKM CC BY 4.0

Selvitys jatkaa 

"Tätä avoseinäistä, telttamaista rakennelmaa pidettiin kuitenkin niin onnistuneena, että se päätettiin säilyttää. Niinpä se varustettiin puukatolla ja sitä vahvistettiin muutenkin siten, että se saattoi palvella puistossa kävijöitä oleskelu- ja näköalapaikkana. Sen lisäksi päätettiin, että paviljonkia ympäröineelle alueelle ei saanut pysyttää rakennuksia, jotta näköalat eivät turmeltuisi, ja että kyseinen alue tuli säilyttää osana yleistä puistoa."

Tyhjä paikka on kuvattu julkaisua tehdessä (s. 126) ja todettiin, että "Keisaripaviljongin kukkula tuhoutuu, jos Pisararata rakennetaan" (s. 129). Tekstihaulla en kuitenkaan löydä tietoa rakennuksen purkuajankohdasta.

Apuun tulee Isänmaan ystävä, jossa 9.7.1897 kirjoitettiin

Helsingin kävelypaikkoja kaunistellaan ja muutamin paikoin on kaunistustyöt jo loppuun suoritettu. Niinpä Eläintarhassa Keisaripaviljongin paikalle, josta paviljonki on revitty pois, on tehty ympyriäinen hiekotettu tasanko, jonka keskustaan on järjestetty kukkaryhmä. Paikka on nyt varsin hauskan näköinen.

Vähemmän hauskan näköisenä (?) paikan ikuisti K. E. Ståhlberg kamerallaan.

HKM

Jokapäiväisessä elämässä tavattavia aineita

Oulun Wiikko-sanomissa julkaistiin pitkä sarja tietopaketteja otsikolla "Tietoja jokapäiväisessä elämässä tavattavista aineista". Niiden sisältö voi olla vanhentunutta, muuta mitä olivat aineet, joita sanomalehden lukijoiden ajateltiin käsittelevän tai kohtaavan?

1. Aarakki (aarappi) (27.11.1852)

2. Arapian kummi (Gummi arabicum) (27.11.1852)

3. Arsenikki (27.11.1852)

4. Elefantin luu (elfenpeeni) (27.11.1852)

5. Hartsi (4.12.1858)

6. Hopia (4.12.1858)

7. Kaleppelit (4.12.1858)

8. Kalanluu (11.12.1858)

9. Elävä hopia (18.12.1858)

10. Kahvi (Kaffe) (24.12.1858) 

11. Kalkki (24.12.1858)

12. Intiko (siniväri) (31.12.1852, vrt. #101)

13. Kaneli (31.12.1852)

14. Kamelilanka (31.12.1852)

15. Kamfertti (31.12.1852)

1. Kimrööki (tervanoki) (8.1.1853)

2. Korkki (8.1.1853)

3. Kipsi (22.1.1853)

4. Kliitu (22.1.1853)

5. Kulta (22.1.1853 & 29.1.1853 & 5.2.1853)

6. Konsinelli (ehtapuna, karmiinipuna) (12.2.1853)

7. Kovaisimet (12.2.1853)

8. Kortit (12.2.1853)

9. Kruuti (ruutti, ruuti) (19.2.1853)

10. Krappi (turkinpuna) (26.2.1853)

11. Manna-kryynit (5.3.1853)

12. Konjakki (5.3.1853)

13. Kummi-elasticum (Kautsu) (12.3.1853)

14. Majavan-haju (18.3.1853)

15. Kummi-lakka (26.3.1853)

16. Lakritsi (lakris) (26.3.1853)

17. Kynät (pännät) (2.4.1853)

18. Mahonki (9.4.1853)

19. Hiestin-tee (liedertee, ruots. fläderthe) (9.4.1853)

20. Liima (16.4.1853)

21. Mangnetti (23.4.1853) 

22. Liinöljy (30.4.1853)

23. Lämpömittari (termometri) (30.4.1853)

24. Limsi (pii, linttu) (7.5.1853)

25. Marmori (7.5.1853)

26. Messinki (kasari) (14.5.1853)

27. Mantelit (28.5.1853)

28. Merihiili (kivihiili) (4.6.1852)

29. Nankiini (4.6.1853)

30. Myrtti (11.6.1853)

31. Mursun-nahka (18.6.1853)

32. Neulat (18.6.1853)

33. Neilikät (25.7.1853)

34. Naurisöljy (9.7.1853)

49. Okra (1.10.1853)

50. Olkihatut (1.10.1853)

51. Orleaani (orjaani) (1.10.1853)

52. Paloviina (1.10.1853)

53. Otekolonja (eau de Cologne) (15.10.1853)

54. Paperi (15.10.1853)

55. Peilit (5.11.1853)

56. Perkamentti (12.11.1853)

57. Parometri eli ilmavaaka (19.11.1853 & 26.11.1853)

58. Piki- ja pikiöljy (19.11.1853)

59. Pimpsteeni (hohkakivi) (19.11.1853)

60. Pirun-pihka (haisu-pihka, ruots. dyfvelsträck) (26.11.1853)

61. Pipliä (3.12.1853)

62. Plyjyspännät (10.12.1853)

63. Plyyertsi (10.12.1853)

64. Plyyvitti (10.12.1853)

65. Pippuri (17.12.1853)

66. Plyjy (lyjy, lyijy) (24.12.1853)

67. Pläkki (kirjoitus-pläkki) (24.12.1853)

68. Plankkirasva (31.12.1853)

1. Posliini (7.1.1854)

2. Plankkirasvaa (7.1.1854)

3. Prisilja (7.1.1854)

4. Potakat (14.1.1854 & 21.1.1854)

5. Puna-kliitu (puna-liittu) (21.1.1854)

6. Punamulta (punaväri) (21.1.1854)

7. Potaska (21.1.1854 & 4.2.1854)

8. Punssi (11.2.1854)

9. Porteri (25.2.1854)

10. Puraksi (puras) (18.3.1854)

11. Puun-öljy (29.4.1854)

78. Päärlynkuori (helmisimppu, ruots. perlemor) (10.6.1854)

79. Päärlykryynit (23.6.1854)

80. Helmet (23.6.1854)

81. Rauta (1.7.1854 & 8.7.1854)

82. Rautalanka (8.7.1854)

83. Riisikryynit (15.7.1854 & 22.7.1854)

84. Rikki eli tulikivi (22.7.1854)

85. Rommi (5.8.1854)

86. Rupiini (5.8.1854)

87. Rusinat (12.8.1854)

88. Puuvilla (pumpuli, pummuli) (12.8.1854 & 19.8.1854 & 26.8.1854 & 2.9.1854)

89. Saframi (2.9.1854)

90. Safraani (marokenki, turkin-nahka) (9.9.1854)

91. Safluori (9.9.1854)

92. Saksanruoho (9.9.1854)

93. Sakukryynit (23.9.1854)

94. Salmiakki (23.9.1854)

95. Salpietari (23.9.1854)

96. Siirappi (30.9.1854)

97. Sikarit (30.9.1854)

98. Sametti (7.10.1854)

99. Silli (14.10.1854)

100. Sinappi (14.10.1854)

101. Siniväri eli intiko (28.10.1854)

102. Sokeri (28.10.1854)

103. Merisieni (saksansieni, vamppu) (18.11.1854)

104. Suklaati (chocolade) (18.11.1854)

105. Supiturkit (supipälsyt) (18.11.1854)

106. Silkki (25.11.1854)

107. Sumakki (9.12.1854)

108. Suola (16.12.1854)

109. Syöskumi (merenvaahti (23.12.1854)

110. Säämyskä (23.12.1854)

111. Terpentiini (tärpätti) (23.12.1854)

112. Uusi-hopia (valhe-hopia) (30.12.1854)

113. Taula (27.1.1855)

114. Tee (27.1.1855)

115. Timantti (3.2.1855)

116. Uurit (3.3.1855)

117. Viikunat (24.3.1855)

118. Viulun kielet (24.3.1855)

119. Vuodat (26.5.1855, jolloin myös sarjan loppusanat)

Sunnuntain suomalainen Tukholmassa

Johan Svahnin elämän alku 5.1.1775 Muhoksen Laitasaaressa ei ollut lupaavin mahdollinen. Kastekirjaan hänet merkittiin isättömäksi. Äitinsä Elsa Wendela Svahn (s. 7.3.1737) asui sisarensa perheen luona Muhoksen kappalaisentalossa (Muhos RK 1771-77, 234; 1778-80). Sisaren aviomies erotettaisiin aikanaan kappalaisen virastaan juopottelun ja epäsäännöllisen elämän takia.

Elsa Wendelan sisar kuoli vuonna 1781. Seuraavana vuonna kolmelle lapselleen tehtiin rippikirjaan Tukholmaan liittyvä muuttomerkintä (*). Elsa Wendela jäi poikansa kanssa Muhokseen, kunnes he syksyllä 1788 ottivat muuttokirjan Ouluun. (Muhos RK 1781-86; 1786-93, 189)

Oulussa avautui uusia mahdollisuuksia ja vuoden 1804 alussa Johan Svahnia tituleerattiin jo herra apteekkariksi, kun hänet Sotkamossa vihittiin Susanna Elisabet Schroderuksen kanssa. Pariskunnan esikoinen syntyi Kajaanissa 25.11.1804 ja perhe asui kaupungissa. Jostain syystä he ottivat vuonna 1805 muuttokirjan Tukholmaan, jossa he liittyivät suomalaiseen seurakuntaan. Esikoistytär kuitenkin otettiin seurakunnan kirjoihin vasta vuonna 1812. Väliin jäävinä vuosina perheeseen oli Tukholmassa syntynyt kolme poikaa. (Kajaani RK 1804-10; Finska församlingen (A, AB) AII:2 (1811-1820) Bild 67 / sid 10 (AID: v84788.b67.s10, NAD: SE/SSA/0004))

Inrikes Tidningar 19.3.1805

Tukholmassa Johan Svahn pyöritti vuoden 1805 alusta apteekkia Enhörningen Södermalmilla. Sen sijainti muutoksineen selviää sanomalehti-ilmoituksista, joissa apteekista saattoi kysyä asunnon, ihmisten tai tavaroiden perään.

Apotheket Enhörningen, Huset N:o 5 och wid Göthgatan å Södermalm (Dagligt Allehanda 4.1.1804) & Huset N:o 8 wid Mariaegatan, näst til Apothequet Enhörningen (Dagligt Allehanda 6.6.1804), wid Götgatan till höger ifrån Södermalmstorg, midt emot Stadshuset (Dagligt Allehanda 13.5.1806) 

 

Att det midt emot Stadhuset belägne Apothequet Enhörningen blifwit flyttadt snedt öfwer gatan till Huset N:o 13 i hörnet af Göthgatan och Pettermyndes Backe... (Dagligt Allehanda 1.12.1808)

Seuraavasta muutosta ilmoitettiin Johan Svahnin allekirjoituksella 24.3.1813: till Huset no 4 wid St. Mariaegatan, det andra till höger från Göthgatan (Daglig Allehanda 26.3.1813). Useat muutot ja siirtyminen pääkadulta sivukadulle eivät anna mielikuvaa taloudellisesta menestyksestä.

Vielä tytär Anna Sofia syntyi Tukholmassa 30.6.1813 ennen kuin vanhemmat ja kolme nuorinta lasta ottivat 25.7.1814 muuttokirjan Uuteenkaarlepyyhyn. Muuttokirjamerkintää ei ole esikoistyttärellä eikä Johan Isakilla, joka oli elossa ja päätyi Suomeen. Molemmat kuitenkin (tietenkin) muuttivat vanhempiensa mukana Suomeen (Uusikaarlepyy RK 1810-16, 10).

(*) Matts Salovin ja Johanna Swahnin tytär Elsa Greta (s. 26.2.1763) palasi Tukholmasta vuonna 1782. Veljensä Olaus (s. 25.7.1761) sekä lähti Tukholmaan vuonna 1782 että palasi sieltä. Johan (s. 11.9.1758) puolestaan lähti Tukholmaan 1782. Miksiköhän?