Ensimmäisinä puhuivat Kaarina Reenkola ja Aleksi Ahtola. Molemmat työstävät väitöskirjatutkimusta Aino Achtésta ja aviomiehestään, toinen toisesta ja toinen toisesta. Reenkola pyrkii Heikki Renvallin kautta tarkastelemaan fennomanian kehitystä, aineistonaan pariskunnan kirjeet. Ahtola puolestaan tutkii Achtén ja Bruno Jalanderin kautta julkisuuden mahdollisuuksia ja rajoja.
Molemmat keskittyivät esityksissään henkilöiden elämänkuvaukseen. Ei haitannut minua, sillä perustiedot Achtéstakin olivat olemattomat, puhumattakaan aviomiehistään. Kosketuspintaa "omaan maailmaani" tuli maininnasta, että Lapuan liikeen Achté-vastaisuus lakkautti Savonlinnan oopperajuhlat. Lapuan liikkeen vaikutuksista on siis vielä oppimista ja rinnastuksia nykyaikaan riittää.
Toisen esityksen pitivät Niina Timosaari ja Julia Dahlberg (av En märklig historia). Molemmat tutkivat Edward Westermackia ja ovat kirjoittaneet yhteisen artikkelin hänen väitetystä homoseksuaalisuudestaan. Josta eivät olleet löytäneet yhtään kritiikin kestävää lähdettä.
Muistitietoa oli vähän ja historiantutkijan kyseenalaistettavissa. Senkin lähde on saattanut olla oletukset perustuen naimattomuuteen, homoseksuallisuuden tutkimiseen, yhteyksiin homoseksuaalisiin piireihin ja oleskeluun alueella, jolla oli vapaamielinen maine. Dahlberg luki mainion esimerkin Vantaan kaupungin Sateenkaari-Suomi -sivustolta:
1800-luvun lopulla Marokkoon suuntautuneella kenttätyömatkalla Westermarck tutustui paikalliseen nuoreen mieheen, palvelija Abdessalam El-Baqqaliin, jota hän kutsui "Shereefiksi" ja "Sidiksi". Heille muodostui suhde, joka kesti yli 40 vuotta. Marokko edusti vuosisadan vaihteessa monille eurooppalaisen sivistyneistön homomiehille mahdollisuutta elää avoimesti vailla oman kulttuurin moralistista painolastia.Suhde oli ja kun kyse oli marokkolaisesta, siis homoseksuaalinen. Looginen päättelyvirhe jokseenkin ilmeinen.
Timosaari ja Dahlberg toivat esiin muitakin hyviä näkökulmia ja enemmän on varmaan vielä artikkelissaan. Valitettavasti en saanut muistiin, missä se on ilmestymässä.
Tämän jälkeen vaihtoehdot olivat kaikki yhtä mielenkiinnottomia. Päädyin ruotsinkieliseen 1700-luvun sessioon. Siellä Kirsi Vainio-Korhonen esitteli Ujostelemattomat-kirjan teemoja. Lukemisen jälkeen oli ehtinyt unohtua, että kätilöiden piti osallistua opetusmielessä ruumiinavauksiin. Uutta oli Vainio-Korhosen paljastus, että kustantaja ei sallinut mainita kirjan etukannessa 1700-lukua, kun se on niin ikävä?!
Sairastumisen takia session puheenjohtaja Christer Kuvaja paikkasi esityksellä Uudenmaan kielirajoista 1700-luvun lopulla. Näistä kirjoittamansa artikkeli ilmestynyt jossain, melko äskettäin. Se on suomenkielinen ja pitänee lukea, että ymmärtäisin enemmän. Nyt sain irti sen, että selvien kielirajojen kohdalla 1700-luvulla oli maantieteellinen este tai ainakin asumaton alue.
Lisäksi paljastui uusi osuus Böckerin 1830-luvun tilastoista ja sen myötä kaksikielisyyden ikuisesti vaikea määrittely. Yleisöstä tuli mainio kysymys lomakkeiden täyttäjien motivaatiosta. Oliko tuolloin jostain syystä edullista ilmoittaa pitäjässä olevan suuri määrä kaksikielisiä?
