Kokemäeltä Amerikkaan, osa 68

Kokemäen Mäki-Hyörästä lähti Amerikkaan Henry Hyora (s. 18.3.1895 Harjavalta) ja saapui New Yorkin satamaan 7.5.1915 Kööpenhaminasta lähteneellä Hellig Olav-laivalla. Vuonna 1920 hän asui perheellisenä miehenä Massachusettsin Norwoodissa. Itäsuomalainen vaimo, vuoden ja 9 kuukautta vanha tytär Helvi ja 4-kuukautinen Theodor. Seuraavana vuonna perhe kokeili vielä Suomessa asumista, mutta lähti takaisin Atlantin taakse. New Yorkin satamaan palasivat Henry vaimoineen, 2-vuotias Theodor sekä alle vuoden ikäinen Heimo. Perheeseen syntyi vielä tytär Tuovi vuonna 1923.

Henry otti Yhdysvaltain kansalaisuuden ja kuoli Floridassa 91-vuotiaana 14.4.1986.

Henryn sisko Suoma Viviika (s. 21.11.1892 Harjavalta) menetti aviomiehensä sisällissodan tapahtumissa ja lähti tyttärensä Anja Ellen Salmen (s. 2.7.1916 Kokemäki) kanssa Amerikkaan vuonna 1922 ja meni siellä uudestaan naimisiin. Anja kuoli 26.12.1965 ja äitinsä Suoma 18.4.1987.

Suoman ensimmäisen aviomiehen veljen August Alfred Hertellin leski Varma Ilona Valin (s. 28.7.1884) oli saapunut Alaunia-laivalla Bostonin satamaan jo 12.2.1914. Hän ilmoitti vastaanottajakseen ystävän August Talonen Minnesotassa. Kuusi vuotta myöhemmin Varma oli mennyt uudelleen naimisiin kreikkalaissyntyisen Gust Chorakuksen kanssa ja ensimmäisen avioliiton pojat Olavi August Hertell (s. 25 Jul 1910 Kokemäki) ja Risto Sulho Hertell (s. 18 Mar 1912 Kokemäki) olivat myös tulleet Amerikkaan ja sinne myös jäivät. Heidän äitinsä Varma kuoli Minnesotassa 24.7.1970, Risto 18.9.1983 ja Olavi 28.9.2003.

Lähteet:
Yksityisiä tiedonantoja (DH, MKV)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1915; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_2410; Line: 10; .)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Norwood, Norfolk, Massachusetts; Roll T625_723; Page: 6B; Enumeration District: 218; Image: 336.)
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957 (Year: 1921; Microfilm serial: T715; Microfilm roll: T715_3009; Line: 3; .)
Ancestry.com. U.S. Naturalization Records Indexes, 1794-1995
Ancestry.com. U.S. World War II Draft Registration Cards, 1942 (Roll WWII_2247173; Local board: Norfolk , Massachusetts)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 022-10-7033;Issue State: Massachusetts;Issue Date: Before 1951)
Ancestry.com. Florida Death Index, 1877-1998
Ancestry.com. Massachusetts Death Index, 1970-2003
Ancestry.com. Social Security Death Index(Number: 010-30-8562;Issue State: Massachusetts;Issue Date: 1954-1956.)
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Minneapolis Ward 4, Hennepin, Minnesota; Roll T625_833; Page: 19A; Enumeration District: 67; Image: 661.)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Minneapolis, Hennepin, Minnesota; Roll 1092; Page: 3B; Enumeration District: 57; Image: 106.0.)
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 476-07-8476;Issue State: Minnesota;Issue Date: Before 1951.)
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 468-03-5446;Issue State: Minnesota;Issue Date: Before 1951)

Itsearviointia ja englanninkielistä linkitystä

Amerikkalainen sukututkimusbloggaaja The Ancestry Insider on kehitellyt sukututkijan "kypsyys"mallia tämän vuoden aikana. Ensimmäisen version perusteella ajattelin, että se vaatii muokkausta sopiakseen Suomen oloihin, mutta tällä viikolla linkitetty malli on kyllä ihan tarpeeksi geneerinen. (Ellei jopa liian geneerinen?) Jollei englanninkieli tuota vaikeuksia, niin sitten vaan kykyjään ja tapojaan arvioimaan.

Oma tulokseni:

• Sources (lähteet) - 5
• Citations (lähdeviitteet) - 3
• Information (tieto) - 4
• Evidence (todisteet) - 5
• Conclusions (johtopäätökset) - 4
• Conclusion trees (tarkoitetttu laajemman kokonaisuuden muodostamista) - 4

Kuvittelen siis olevani "proficient" eli "taitava, pätevä, etevä". Itseänsä on toisinaan ihan liian helppoa pettää...

Samassa blogissa on paljon muutakin fikusa, jota on pitänyt tänne suomeksi referoida, mutta ei ole ehtinyt/viitsinyt. Suositteltavaa luettavaa on Evidence management, joka nivoutuu kypsyysmallin asioihin.

FamilySearchLabs-blogissa puolestaan esiteltiin malli sukututkimuksen prosessille:

• Obstacles in the Genealogical Workflow
• Genealogical Workflow: Step 1 of 5 – Decide What to Do
• Genealogical Workflow: Step 2 of 5 – Gather
• Genealogical Workflow: Step 3 of 5 – Analyze
• Genealogical Workflow: Step 4 of 5 – Incorporate
• Hmm... blogi onkin tämän jälkeen muutanut tai lopettanut kokonaan. Aika päivittää rss-tilauksia.
  

Kantin antia - puhetta Itä-Suomesta

Google-haku osui juttuun Kati Parppein Valamo-väitöksestä sivustolla Kantti.net. Verkkosivustosta en saanut otetta, mutta Facebook-sivultaan selvisi, että "Kantti on itäsuomalainen tuotantoyksikkö, joka tuottaa puheohjelmia etupäässä tieteen, opetuksen ja terveyden aihepiireistä." Eli artikkelin alareunassa oleva kuuntelunappi tuottanee myös jotain oleellista ulos.

Kantti tarjosi myös väitöshaastattelut:

• Vankilat Suomen koulujen laitosten esikuvina 1800-luvulla (Päivi Pukero)
  
• Kansalaisyhteiskunnan synty alkoi yli 100 vuotta sitten (Esa Sormunen)
  

"Menneen jäljillä"-henkilökuvia:

• Karl Leonhard Lode
• Liina Inkinen
• Elisabeth Stenius-Aarneenkallio
• Viola Ranin
• Kustaa Killinen

Luentoja:

• Olli Lehtovuori. Vanhaa Niiralaa ja Kuopiota pikkupojan näkövinkkelistä
• Kaija Vuorio: Onko paikallinen historia valtakunnallista historiaa?
• Anto Leikola ja Atte von Wright Magnus von Wrightistä
• Pekka Lilja: Tuntemattoman sotilaan henkilöt - totta vai tarua?
• Teppo Vihola: Keräily harrastuksena
  

Muuta:

• Arsenikkia ja elohopeaa lääkkeenä!
• Kulttuurikävelyllä Minna Canthin jalanjäljillä, osa 1, osa 2, osa 3, osa 4
• Kosketinsoitinten historiaa klavikordista flyygeliin
  

Tulipalo Paattisissa 1796

Yllä oleva uutinen julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 30.3.1796. Paattisten kappalainen raportoi, että 14.2.1796 kello 2 aamulla oli Auvaismäen Pietilässä palanut 8 eläintä suojaansa, talli, 3 latoa ja 2 sikalaa. Nämä kuuluivat Petter Pettersonille, jolla ei ollut nyt enää edes yhtä lehmää lypsettäväksi tai härkää ajoihin. Hevonen sentään jäi ja vaimo, joka oli hyvä talousihminen.

Vakuutukset perheen avun ansaitsemisesta ovat tehonneet, sillä 10.8.1796 julkaistiin samassa lehdessä pitkä lista apua antaneista. Enimmäkseen Paattisista, mutta joku tukholmalainenkin oli osallistunut.

Hiskistä löytyy Auvaismäen Pietilän pariskunnan "Bd: Pehr Pehrss:" ja "hu: Anna Michelsdr:" lapsia ja tästä epäonnisesta perheestä ilmeisesti uutisessa oli kyse.

Pinkka lehtileikkeitä

Onpas näitä kertynyt... Perjantaisessa Vihreässä Langassa (15.10.2010) kerrottiin tamperelaisen työväenmuseo Werstaan ja metsämuseo Luston aloittaneen Suomen ympäristöliikkeen historian tallennushankkeen, jonka aineistoista tehdään näyttely, joka esillä vuorollaan molemmissa museoissa.

Samassa lehdessä oli Sirpa Kähkösen haastattelu uudesta faktakirjastaan. Juttuun sisältyi Kähkösen listaus kirjoista, "jotka valaisevat katveeseen jääneitä tapahtumia Suomen historiassa":

• Helvi Hämäläinen: Katuojan vettä
• Pentti Haanpää: Korpisotaa
• Elmer Diktonius: Janne Kuutio
• Olli Jalonen: Yksityiset tähtitaivaat
• Antti Tuuri: Surmanpelto
• Eeva Kilpi: Rajattomuuden aika
• Anneli Kanto: Veriruusut
• Marja-Leena Mikkola: Mykkä tytär (novelli)

Veriruusut olen lukenut ja villi veikkaukseni on, ettei mikään muukaan "Suomen historian katveeseen jäänyt" ole kovin mukavaa tai hauskaa.

Vantaan Kuulutko sukuuni -tapahtuman jälkimaininkeja oli Hesarin juttu 11.10.2010 "Sukututkija uppoaa menneeseen elämään." Toimittaja oli varmaankin käynyt DNA-projektin tiskillä ja kirjoittaa "Kansalliskirjailijan luita ei kannata haudasta nostaa, sillä sukuselvitysten dna-testejä ei tehdä luista vaan syljestä." Tjaa, Ruotsissa on kyllä tutkittu luittenkin keskinäisiä sukulaisuuksia eli ei liene mahdottomuus. Muuten lyhyt juttu oli konventionaalinen ja esitti sukututkijat lähes normaaleina ihmisinä.

Siirtolaistutkimuksesta kerrottiin Hesarissa 6.10.: "Tammisen veljekset ovat haastatelleet siirtolaisia yli 30 vuotta." Veljesten lisäksi jutussa mainittiin Ulkosuomalaiskulttuurin Seura ry, jolla on huomattava määrä erityisesti arkistoitua ääntä ja he vastaanottavat mielellään äänikirjeitä tms. kotiarkistoissa piileksivää aineistoa.

Sirkka Mäen (Vaasan arkeologinen tutkimuslaitos) kirjoitus skandinaavisen kielen puhumisajasta julkaistiin Hesarin yleisönosastossa 2.10. Kansalliskielistämme on puhuttu taas paljon, kuulemma myös Tiede-lehdessä.

Hesarissa 2.10. kerrottiin Espoon Nuuksion arkeologisen inventoinnin tuloksia. Jutussa todetaan, että vuonna 1976 oli Kolmikulmanlammelta löytynyt yhdestä puusta koverrettu ruuhi, joka on ajoitettu 1200-luvulle. Se ei ole kokonaan hävinnyt eikä myöskään museossa: kuvatekstin perusteella "ruuhenpala on nostettu metsänhoitajien kämpän seinälle muistuttamaan alueen historiasta."

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä 10/2010 kerrottiin Brunbergin Alku-karamellin historiasta. "Alku-karamelleja oli Porvoossa kaupan jo 1900-luvun alussa, mutta kukaan ei osaa sanoa, koska ensimmäiset on tehty."

Marjo Junkkarin arvostelu Petri Nevalaisen kirjoittamasta Sauli Niinistö-kirjasta oli Hesarissa 21.9. Kirjoitin tuolloin mummoni elämäkertaharjoitusta, joten auktorisoimattoman elämän esitys kiinnosti. Ohjeistusta jutusta irtosi kuitenkin ainoastaan käänteisesti. Synteesiä sopisi tehdä eikä latoa lainauksia peräkkäin.

Hikipedian annista, uudelleen

Siinähän se oleellinen on. En voi kuin syvään kumartaen ihailla Hikipedian kirjoittajia. Tein katsauksen sen historialliseen sisältöön maaliskuussa, mutta Ruotsin historiaa en silloin löytänyt.

Parhaat palat:

"Ruotsin varhaiskeskiaikaa leimasi valtataistelu Göötanmaan ja Sveanmaan hallitsijoiden välillä. Valtataistelu lientyi, kun muodostettiin aitoon ruotsalaiseen tapaan yhteistoimintakomitea, jossa göötit ja svealaiset saivat purkaa tuntemuksiaan. Lopulta osapuolet tekivät sovinnon, halasivat ja lähtivät mehulle. Samalla laskettiin pohja myöhemmälle ruotsalaiselle yhteiskunnalle. "

"Ensin Kustaa yritti vakuuttaa talonpojat siitä, että Länsi-Euroopassa ja erityisesti ja Ranskassa 1200–1300-luvuilla alkanut poliittinen, taloudellinen ja ideologinen kehitys kohti kansallisvaltiota oli voittamassa alaa myös Itämeren alueella, kun Hansaliiton ja Kalmarin unionin valta-asema oli vakavan uudelleenmäärittelyn edessä. Kun talonpojat tämän kuultuaan tuijottivat Kustaata suu auki, hän vaihtoi taktiikkaa ja ilmoitti, että olisi jättefint, jos porukka ottaisi talikot mukaan ja ajaisi tanskalaiset tiehensä. "

"Ruotsin suurvalta-aika oli mahtava, mutta myös erittäin lyhyt. Sen huippu sijoitetaan tavallisesti maaliskuun kolmannelle päivälle kello 17 tienoille vuonna 1632. Tuon päivämäärän jälkeen kaikki olikin lähinnä alamäkeä. "

"Suomen sota (1808–1809) oli todellinen sota, joka lopetti kaikki sodat – ainakin Ruotsin osalta. Ruotsin sodanjohto päätteli, että olisi epäviisasta lähettää sotilaita Pohjanlahden toiselle puolelle sotimaan maan puolesta, sillä joku voisi loukata itsensä.

Ruotsin humaani sotilastaktiikka onnistui yli odotusten, sillä miestappiot jäivät verraten pieniksi. Samaa ei vain voinut sanoa aluemenetyksistä."

Erillisessä artikkelissa käsitellään viikinkejä: "On ollut pitkään melkoinen arvoitus, mikä sai joukoittain norjalaisia, ruotsalaisia ja tanskalaisia nuoria miehiä lähtemään vaarallisille ryöstöretkille kauas kotoa, sillä historiantutkijat eivät ole kyenneet hyväksymään kaikkein ilmeisintä ratkaisua (sitä, että Trondheimissä on yksinkertaisesti aika tylsää) sen ”helppouden” takia. "

Viikingit liikkuivat merellä, josta ehkä erottuivat rannikon vatsakummut. Niiden historiasta todetaan: "Vanhimmat tunnetut vatsakummut ovat peräisin lounasajalta. Aluksi kumpuja rakensivat vain kaikkein varakkaimmat mutta vähitellen kumpujen rakentaminen levisi tavallisen kansan keskuuteen. "

Kansasta tulee mieleen talonpoika ja tähän liittyy... Talonpoikaisfarssi? Kuuluu kategoriaan Suomen historia samoin kuin Suomen kristillistyminen.

"Kiesuksella oli kuitenkin yksi propagandavaltti, jolla hän onnistui voittamaan suomalaisten sydämet. Hän nimittäin kykenee muuttamaan veden viiniksi aivan tuosta vain. Väitetään, että juuri tämä veto sai suomalaiset lopullisesti innostumaan asiasta, ja niinpä suomalaiset ovat itsekin oppineet muuttamaan veden viiniksi mitä moninaisimmin tavoin."

Teatteriin...

Keräsin kesällä Yleisradion kulttuuriuutisista kaikenlaista, jota ajattelin syöttää Agricolan uutisiin. Mutta eihän sinne(kään) kaikki mahtunut. Rannalle jäi muun muassa juttu Svenska Teaternin remontista. Saneerauksen yhteydessä oli löytynyt alkuperäiset rahvaan portaat, joita pitkin oli menty suoraan kadulta kolmanteen kerrokseen. Vaivaamatta alempien kerrosten väkeä. Jotka olivat ylemmän kerroksen väkeä - oikeastaan.

Muita kertyneitä materiaalieja teatterin ympäriltä:

• Helka Mäkinen: Elli Tompuri - Uusi nainen ja punainen diiva
• Paula Reuna: Legendaarisen näyttelijän paluu - Aarne Orjatsalon Suomen vuodet 1929 - 1931
• Jenni Salko: Tanssia, teatteria ja kansanvalistusta. Nuorisoseuratoiminta Tammelan Hykkilä-Lunkaan, Teuron ja Portaan kylissä sekä kirkonkylällä 1920-luvulla
• Anna Siren: "Suosionosoitukset wilkkaat." Tamperelainen teatterikritiikki vuoden 1917 alusta sotatoimien alkuun vuonna 1918
• Teatterimuseon verkkonäyttely Voiman vuodet - tasapainottelua Tampereen Työväen teatterissa 1919-1935
  
• Sari Enqvist: Historiallinen teatteripuvustus
• Helena Nykänen: Puvustuksen suunnittelu näytelmään Tukkijoella
• Eliel Aspelin -Haapkylä: Suomalaisen teatterin historia, osa 1 (SKST 115, 1906)
• Gustaf Cygnaeus: Åbo teater, 1839-1889 (1889)
  

Kirjallistaiteellissessa joulualbumissa Nuori Suomi julkaistiin vuonna 1892 Kasimir Leinon kirjoitus Suomalaisen teaatterin 20:n syntymäpäivän johdosta. (Piirteitä kansallisen näytelmätaiteemme ja näyttämömme historiasta.) sekä allaoleva kuvakokoelma suomalaisen teatteritaiteen vaikuttajista.

Haussa Hoeckert, katosi Kustaan sodan aikaan

Michael Hoeckert oli lähtenyt synnyinpitäjästään Kemiöstä 1780-luvulla Tukholmaan ja ryhtynyt leipuriksi. Venäjän sodan sytyttyä vuonna 1788 hän siirtyi armeijan riveihin ja viimeisen havainnon mukaan matkustanut Karlskronaan. Sen jälkeen ei oltu kuultu mitään ja perinnönjakoa varten miehen perään kuulutettiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 23.7.1792 oheisella ilmoituksella. Tietoja kaipasi ainakin turkulainen kauppapalvelija Joh. Fredr. Hoeckert.

Michael oli hukassa edelleen viisi vuotta myöhemmin, jolloin ilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 8.5.1797. Nyt tietoja halusi raumalainen kauppias J. F. Hoeckert, arvatenkin samainen mies kuin edellisessäkin ilmoituksessa.

Rauman kastetuista (Hiski) löytyy isänä Johan Friedrich Hoeckert, joka on "Kramhandl:" vuosina 1798-1802 ja raatimies sekä kauppias 1804-1809. Hän kuoli 26.5.1812 45-vuotiaana. Leskensä Magdalena Östmanin uusi avioliitto löytyi Genos-artikkelista.

Rauman historiakirjoissa, ainakin Hiskissä, on jätetty kirjaamatta asuinpaikka eli hyppäys rippikirjoihin on valitettavasti työlään puoleinen. Mutta nopeastihan pienen kaupungin SSHY:n kuvista selaa läpi. Johan Fredrik löytyy ennen kuolemaansa Hamppulan talosta, syntymäpäivänä 7.6.1766. Asuu samalla tontilla edellisessä rippikirjassa ja sitä edellisessä. Hämäävästi samalla sivulla kuin toinen Hoeckert (*). Olisiko kyseessä kuitenkin raumalainen Hoeckert, vaikka häntä ja Michaelia ei löydy Yahoon SatakuntalaisSuvut-ryhmän tiedostoissa olevasta Haukka/Hoeckert-koosteesta?

Kemiö-yhteyttä sukunimellä Hoeckert ei internetin kautta myöskään löydy. "Lähimpänä" olisi Johan Höckert, joka kuoli Nousiaisten kappalaisena 28.11.1794. Mutta hänen perintöään ei olisi jaettu kahta vuotta etuajassa ja vaimonsa oli kuollut jo vuonna 1777.

(*) SatakuntalaisSuvut-listan tietojen perusteella tämä Reinhold Vilhelm Höckert oli syntynyt Eurajoella 14.6.1761, vanhempinaan Martti Höckert & Ulrika Demoën. Veli Lars Johan löytyy ylioppilasmatrikkelista. Toinen todennäköinen veli on Iiro Karin sähköisen teoksen Kuninkaan soturit Rauman seudulla 1700 - 1807 vääpeli Theodor Mårten Hoeckert (27.7.1791-10.7.1792). Lienee nimittäin Haukka/Hoeckert-koosteen "Teodor Martin Martinpk Höckert, Kruununvouti, nimismies b. 10.03.1771, Eurajoki, Väkkärä, d. 1807"

1970-lukua siellä ja täällä

Sunnuntain Hesari "paljasti" 1970-luvulla historianopetuksen ympärillä käytyä poliittista taistoa. Tämän aamun mielipidesivulla jatkettiin aiheesta. Teksteissä vilahtaa "Pirkkalan moniste", joka ilmestyikin juuri sopivasti viikonloppuna julkistetussa Agricolan digitaalisessa julkaisusarjassa eli tutustuminen vaivatonta kiinnostuneille.

Vaivatonta oli myös sunnuntaina poiketa viime viikolla avautuneeseen Helsingin kaupunginmuseon valokuvanäyttelyyn Asfalttia ja auringonkukkia. (Verkossa samasta kokoelmasta yli 9000 kuvaa ja varsinaisen näyttelyn ääniopastusta.) Mustavalkoiset kuvat eivät antaneet kovin aurinkoista kuvaa Helsingistä. Luulin, että kuvat olisivat vaikuttaneet hauskoilta, mutta ei. Eniten huomiota kiinnitti se, kuinka harva aikuinen niissä hymyili. Voi kyllä olla, että tämän päivän kaupungilta otetut kuvat olisivat yhtä vakavia? Voimakkaimman vaikutuksen tekivät valokuvat Kansalaissodan uhrien muistomerkin paljastuksesta. Tuttipulloikäisen pienokaisen olkavarteen oli sidottu punainen kankaankappale.

Pienokaisista puneenollen, Helsingin kaupunginmuseo pyytää näyttelyään varten muistoja Easy-Beasy-haalareista. Sellainen oli minulla ja äitini hehkuttaa edelleen sen erinomaisuutta. Itse muistan vaan, että koulussa se ei enää toiminut, piti istua luokassa sukkahousuilla.

Heinolassa taas kootaan museonäyttelyä Jameksista. Jamekset olivat käytössä jo 1960-luvulla, joten laajennetaan vielä otsikon ulkopuolelle:

• Kaisa Niemelä: Ompelija Aira Korkatin vuosina 1965–-1968 ompelemien vaatteiden kankaat ja mallit
• Kaisa Väisänen: Sakari Kukko - elämä, ura ja tuotanto : Pala suomalaisen populaarimusiikin historiaa vuodesta 1953 nykypäiviin
• Antu Sorainen: Rikollisia sattumalta? : Naisten keskinäistä haureutta koskevat oikeudenkäynnit 1950-luvun Itä-Suomessa

Yhden lauantain Viron keikka

Museoystäväyhdistyksen retki vei minut viime lauantaina etelään. Satamasta suuntasimme Tallinnan ulkoilmamuseoon. Olin siellä pari vuotta sitten ja pää pyörien etsin riihiä. Talossa oli puintitila, mutta siinä ei ollut uunia - missä on riihi? Mielestäni luin tuolloin kaikki kyltit, mutta ilmiselvästi puutteellisesti. Oppaamme nimittäin kutsui päärakennusta riihitaloksi ja hänen puhestaan sekä opastuskylteistä selvisi, että talon ainoaa uunillista tilaa käytettiin olemiseen, leipomiseen, saunomiseen ja viljan kuivaukseen. Vastaavaa monikäyttöisyyttä oli myös puintitilassa, joka talven tullen muuntui eläinsuojaksi ja kesällä siivottiin juhlatilaksi. Mielenkiintoinen ero Suomeen, jossa joka asialle rakennettiin oma hirsikehikko ja katto. Alla oleva kuva on 1800-luvun alkua edustava länsivirolainen riihitalo.

Matkalla Tallinnasta itään näimme valtatien varressa tienrakennuksen yhteydessä löydetyt ja siirretyt pyöreät kivihaudat. Rakenteessa oli tuttua sisällä ollut suorakulmainen alue ja päällä on varmaankin ollut kivikerros. Turistioppaamme mukaan hautatavan selittää se, ettei Virossa ole kovin syvää kerrosta multaa. Hmmm...

Ennen ensimmäistä kartanoa pysähdyimme kahvittelemaan Tiesenhausen-suvun 1500-luvun alussa rakentamaan puolustustorniin Kiiussa. Päivän autenttisin kokemus ja kierreportaissa onneksi paksu köysi kädensijana.

Kolgan kartano 1760-luvulta oli myös autenttinen. Autenttisesti restauroinnin tarpeessa. Stenbockin perheen omistama kartano on parhaillaan myynnissä, mutta pyydetty hinta on pikkurahaa verrattuna siihen, mitä viranomaisten määräysten mukainen korjaus maksaisi. Ja lämmitys 60 metriä pitkän rakennuksen useita metrejä korkeisiin huoneisiin.

Paikallisopas kertoi lukuisia kummitusjuttuja, joita en jaksanut kuunnella. Mutta pihalle päästyä tuli paras pala. Joskus (1800-luvulla/1900-luvun alussa?) oli kartanon viereinen viinanpolttimo syttynyt palamaan ja varastot valuneet jokeen. Paikalliset miehet olivat ripeästi kauhoneet laimennettua antia ämpäreihinsä ja porukka maannut sitten kännissä pitkin joen rantoja. Mutta jälkikäteen ajateltuna, eikös viina pala aika iloisesti?

Palmsen kartano oli entisöity ennen turhanpäiväisiä määräyksiä. Van der Pahlen-suvun aikaa oli rekonstruoitu valokuvien perusteella, mutta ainakin erään ryhmäläisen mukaan lopputulos oli "vähän kitschiä". Aidoista asioista itsekin pidän, joten hauskin juttu oli seinän kokoinen kartta kartanon maista 1800-luvun puolivälistä. Siinä vaiheessa kun omistukset eivät mahdu A4:selle, on hyvä, että työhuoneen seinä on uhrattavissa esitykseen.

Yllä Palmsen kartano puutarhan puolelta ja mittakaavaa tarjoamassa äitini. Televisioantenni tarjonnee jotain muuta.

Viimeinen kohteemme, Sagadin kartano, oli myös entistetty neuvostoaikana: 1977-87. Sen parhaat palat olivat uskomattoman kaunis puinen kierreporras ja tämä makuuhuoneen kaappi:

Sisäpuolesta en saanut edustavaa kuvaa. Siellä oli perus-puucee, jota valaisivat katon ikkunat. Styleä ja käsienpesumahdollisuuskin taisi olla aikanaan vesikannun ja pesukulhon muodossa tarjolla.

Historiallisen tilan säilyttäminen ja esittäminen ei ole triviaali asia. Talot muuttuvat ja kun ihmiset muuttavat pois tila lakkaa elämästä. Esitellään tavallaan ruumista. Kolgan tapauksessa luurankoa, josta entinen oli tuskin hahmotettavissa, ja Palmsen sekä Sagadin tapauksessa jotain Leninin palsamoidun ruumiin oloista - katsoja ei tiedä mikä on aitoa ja mikä korvattua.

Tammisaari paloi 1799

Tammisaaren tulipalosta raportoitiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 8.3.1799. Pahimpaan pulaan uutisen mukaan oli jäänyt rälssi-inspehtori Johan Sandfors, joka oli menettänyt kaiken omaisuutensa. Sandforsin kaksikerroksisessa ja upouudessa rakennuksessa asuivat myös 75-vuotias Maria Julie Lostierna ja 54-vuotias tyttärensä. Heidän avunpyytönsä julkaistiin 9.4.1799. (Hiskin perusteella arvaisin kyseessä olevan Nils Lostiernan leski Maria Juliana Bellman, lapsia kastettu Turussa 1746 & 1748. "Häradshöfd. Lostiernas Enkefru M. J. Bellman" kuoli 13.2.1800 Tammisaaressa.)

Puukaupungit paloivat silloin tällöin, enemmän tietoa siitä Risto Suikkarin tekstistä Paloturvallisuus ja kaupunkipalot Suomen puukaupungeissa – historiasta nykypäivään. Kokkolan tulipaloista juttua Porstua-kirjastossa. Alla palontorjuntakalustoa vuodelta 1858, digitoituna Kansalliskirjaston kokoelmista. Vastaavaa löytyy myös vuodelta 1861.

Tammisaareen palatakseni, Inrikes tidningar oli edellisiä aikaisemmin - 18.5.1798 - julkaissut allaolevan avunanomuksen, jonka rohkenen epäillä koskevaan samaa äitiä ja tytärtä kuin palon jälkeisenkin.

Leskirouvan tyttären sopisi olla Greta Lostierna, joka jäi historiaan Elias Lönnrotin vuokraemäntänä syksyllä 1815 Arvi Arjatsalon kirjassa Sammatin Elias:

Kun vieras Tammisaaressa kyseli Seleniuksen taloa, häntä yleensä neuvottiin: "Kun näette Kirkkokadulla talon, jonka katolta matalakin hevonen yltää syömään ruohoa, siinähän se on." Iäkäs, vaatimattomasti elävä aatelisneiti otti joskus matalan kattonsa alle jonkun varattoman koululaisen, osin hyväntahtoisuudesta, osin saadakseen pientä apua lumenluonnissa, siivoamisessa ja asioilla käymisessä.

(Eliaksen lapsuudesta sekä esipolvista ja sukulaisista voi lukea A. R. Niemen artikkelista Valvoja-lehdessä vuodelta 1895. August Ahlqvistin kirjoittama elämänkerta Elias Lönnrot. Biografiskt utkast luettavissa verkossa.)

Kalastettua

Yllä oleva Pikku Pekan kalansaalis on julkaistu Kansan Ystävässä 29.7.1882.

Hanna Saarikoski vieraili Vasa-museossa ja ajatteli:

Museon alimmassa kerroksessa lepäävät esillä myös hylyn läheltä löytyneet 25 hukkuneen luurangot. Lasisissa arkuissaan ne ovat surullinen ja karmiva muistutus siitä, miten halpa ihmishenki on joskus, kun hallitsijan itsevaltius ja ylpeys käyvät kaiken muun edellä. Lukiessani kallistuskokeesta kertovaa infotaulua koin kuitenkin koko museoretken suurimman järistyksen. Ensimmäinen ajatukseni oli nimittäin synkkä naureskelu siitä, miten käsittämättömän typerästi ja välinpitämättömästi oli silloin kokeen tulokselta silmät suljettu. Että ei onneksi nykyään enää kukaan voi kuvitella että jos vain on tarpeeksi mahtava kuningas, niin kyllä pinnalla pysytään. No, se ylimielinen ajatuskulku katkesi hyvin nopeasti. Esimerkkejä vastaavasta tuli mieleen pikavauhtia. Hallitsemaan päässeet tai syntyneet näyttävät olevan kautta aikain varsin samanlaista sakkia.

Svenska Historiska Föreningen puheenjohtaja Elisabeth Elgán on kommentoinut på svenska Tukholman Historiska museetin uutta perusnäyttelyn osaa. Naapurimaassakin kaivataan historiallista museota... (Kirjoitus julkaistu Historiska Tidskriftin numerossa 2010:3. Samaisessa lehdessä Henrik Arnstadin artikkeli Finland och alliansen med Nazityskland 1941–1944. En nordisk Historikerstreit, jonka tekstin voi lukea hänen blogistaan.)

Saara Reiman Filosofian puutarhassa summeerasi Hämeenlinnan kuppikiven siirron, joka itseäni myös kovasti ihmetytti.

Kari Rydman kutsui Helsingin laulujuhlille 1900 ja ajoitti panoraamakuvan Helsingistä.

Reijo Valta kertoi vaarallisesta Lapin vaelluksesta 1600-luvulla.

Reijo Valta ja Reija Satokangas kertoivat blogeissaan torstaina tapahtuneesta noitavainojen uhrien muistomerkin paljastuksesta Oulussa. Tein teksteistä lyhyen jutun Agricolan uutisiin.

Jukka Laajarinne tarjoili historiahenkisen sitaatin keskiviikkona.

Mikko Kalajoki kysyy vanhan designin parasta paikkaa.

Salla Brunou oli tarttunut Kaari Utrion kirjaan Rakas Henrietta.

Aikalaisessa arvioitiin Haanu Mäkelän romaani Kivi.

lyhyaaltoradiossa Fridtjof Nansenin napajäätikkökertomuksesta.

Helsingin talojen historiaa tutkiville voi olla hyödyksi Arska, josta luin skrubu.net-blogista.

Jussi Niinistö arvioi tuttavansa Vesa Määtän väitöskirjaa: " Jälki on hieno: kriittistä, perinteistä ja perusteellista historiantutkimusta – ei mitään pseudotieteellistä teorioiden pyörittämistä. "