Kokemäeltä Amerikkaan, osa 97

Kokemäkeläinen Axel Tobias Toikka (s. 27.5.1869 Ulvila) sai passin 30.8.1893. Rippikirjassa kohdallaan ei kuitenkaan näy merkintää Amerikkaan lähdöstä vaan lisätieto "ylioppilas". Kokemäeltä hän oli muuttanut Uuteen Kaarlepyyhyn 1895 eli jos oli lähtenyt ulkomaille oli sieltä myös palannut. Ylioppilasmatrikkeli kertoo, että hänestä tuli Kuhmoisten kirkkoherra.

Akselin veli Koitto Rafael (s. 4.9.1887 Kokemäki) noteraattiin Kokemäeltä lähteneeksi huhtikuussa 1909 ja todettiin hänen olevan merimies. Tähän sopii saapumisensa Perun Callaosta Oregonin Astoriaan 13.2.1915 venäläisen laivan Prompt miehistössä. Listan mukaan hän oli lähtenyt Kotkasta 19.8.1912.

Pelholan kylän Toikan Rantalan torpasta päästiin siis varsin pitkälle vaikka kumpikaan miehistä ei osoittautunut varsinaiseksi Amerikan siirtolaiseksi.

Lähteet:
Siirtolaisuusinstituutin passitietokanta
Kokemäki rippikirja 1881-1890 s. 776, 1891-1900 s. 982
Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 yo #23186
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Oregon Passenger and Crew Lists, 1888-1957

Perunanviljelystä Suomessa 1803

Inrikes tidningar julkaisi 21.&22.6.1803 Suomen Talousseuran raportin perunanviljelyksen tilasta Suomessa. Seuran toimesta oli perunanviljelysopasta painettu 4700 kappaletta ja jaettu rahvaalle sekä luettu ääneen saarnastuoleista. Opastusta oli annettu muitakin reittejä ja jaettu siemenperunaa erityisesti Turun ja Porin läänissä. Mouhijärvellä oli alle 50 tynnyrin tuotannosta vuonna 1797 päästy jo 800:aan. Hämeen ja Uudenmaan kehityksestä noteerattiin Pälkäne, jossa perunaa tuotettiin jo niin paljon, että sitä riitti eläinten rehuksi.

Mäntsälässä oli laitettu peltoon 255 tynnyriä ja 15 kappaa ja nostettu 2312 tynnyriä perunaa. Yksittäisistä viljelijöistä saivat suurimman sadon sihteeri ja kapteeni Furuhjelm Urjalassa kertoimella 22 ja 20 sekä Nordgren Tammelasta kertoimella 21.

Kymeenläänistä raportti nostaa esiin tietenkin Asikkalan, jossa Laurellin toimesta perunanviljelyä kehitettiin jo 40 vuotta aikaisemmin. Tieto ja taito ei sieltä kuitenkaan ollut levinnyt Sysmään, Mikkeliin ja Iittiin, jossa valitustyötä oli edelleen tehtävänä. Samoin kuin Savossa ja Karjalassa, jossa rahvas ei ollut viljelyä suuremmalti omaksunut.

Oulun läänissä alkoi jo ilmastokin olla esteenä, Kuusamossa ei yksikään rahvaan edustaja ollut kylvänyt perunaa. Läänin sankariksi nostettiin Salosta (Saloinen) talonpoika Anders Persson Heikkilä, joka oli 6-7 tynnyrin kylvöstä saanut 60-70 tynnyriä perunaa ja edellisenä syksynä jopa 80.

Merkillisemmän miehen lapsuuskokemus

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Johan Viktor Johnsson. Kyläkirjaston Kuvalehden mukaan "merkillisempiä miehiä evankelislutherilaisessa kirkossamme" ja kelpasi näin numeron 1/1885 kansikuvaksi.

Pappisura ei minua kiinnosta, mutta juttu alkaa eloisalla kuvauksella, joka on mielenkiintoinen. Johnssonin isä, Iisalmen kappalainen, Johan Johnsson oli kuollut juuri ennen pojan syntymää 14.6.1832. Äiti Albertina Lovisa Lohman vuokrasi Lapinlahdelta kruununtilan perheen asumiseen ja elatukseen. Nuorimman pojan koulutukseen ei ollut rahaa, joten äiti yritti saada häntä sotilasuralle. Kuvalehteä (pitkästi) lainaten, pari kappalevaihtoa lisäten:

...päätti koettaa saada hänet sotakouluun, missä opetus ja kaikki hoito on vapaa. Sitä varten lähti hän omalla hevosella matkaaa tekemään Pietariin, jossa hänellä oli Suomen valtioministeristössä vanhoja tuttavia. Hevonen jätettiin vähä tälle puolelle Pietaria, ja tuossa suuressa pääkaupungissa menivät nämä Iisalmen matkamiehet suomalaisten rahtimiesten majaan. Liekö se kauhea meteli, mikä semmoisessa paikassa tietysti aina on ja nytkin oli vallalla, vaiko lie Nevan vesi vaikuttanut — poika sairastui jo sai potea 2 viikkoa umpeen.

Sitte lähti äiti häntä viemään ministeri-valtiosihteeri Rehbinderin luo. Semmoista komeutta, mitä siellä oli, ei ollut poika ennen nähnyt. Tulee vastaan herra kiiltävässä puvussa. "Tuo se nyt on se korkea herra", arvelee hän. Ei, se on vain hänen palveliansa. Sama erehdys, kun tulee toinen, kolmas jo monta muuta loistavaa herraa. Suuressa odotus-salissa saivat kauan odottaa, ennenkuin olivat ennen tulleet ehtineet käydä ministerin puheella.

Viimein tulee heidänkin vuoronsa. Heitä käsketään suuresta ovesta astumaan sisempään saliin. Sieltä tulee vanha mies, joka ei ollenkaan loistanut; olihan vain tavallisiin mustiin vaatteisiin puettu. Sentähden kävi, kun kävikin, niin hullusti, että poika ei kumartanutkaan niin, kuin ylhäisille pitää kumartaa. Ja kun äiti soi sanoneheksi, etta hän aikoisi poikansa sotamieheksi, laski Rehbinder kätensä pojan pään päälle ja nyökäytti sitä, sanoen: "miten sinä kelpaat sotamieheksi? sinä osaa kumartaakaan!" Mutta poika, muistaen äitinsä neuvoa, että ministeriä pitää kutsua Eksellensiksi, vastasi: "mitä minä, Teidän Eksellensinne, en vielä osaa, sen aion oppia." Rehbinder oli erinomaisen ystävällinen, neuvoi kumminkin viemään poikaa kotipuoleen ja panemaan johonkin kouluun, antoi myös 100 ruplaa apua, jonka Armfelt (sittemmin ministeri-valtiosihteeri) maksoi kansliassa. Niine hyvineen saivat lähteä paluumatkalle.

Eli ei sotilaaksikaan kuka tahansa päässyt. Johanin uran perustiedot voi lukea ylioppilasmatrikkelista, jossa äitinsä sukunimi on kirjoitettu Luthman. Vanhempien avioliitto ei Hiskistä pulahda ulos, syntyneitä lapsia kaksi: Carl Alfrid s. 25.2.1826 Tuusniemi (Albert: Lov: Luthman 27) & Mathilda Juljana s. 21.4.1828 Ilomantsi (Albert. Soph. Lovisa Luthman 30). Albertina siis syntynyt vuoden 1798 paikkeilla. Hiski tarjoaa uskottavan syntymän Askaisista 13.5.1798, vanhempina "Cornett Luthman" ja "Fru född Haarman". Isän sotilastausta selittää toimintaa Pietarissa. Albertinan sisaruksien kasteista saadaan pariskunnalle täydellisemmät nimet Petter Johan Luthman & Juliana Helena Haarman. Näiden perusteella Google löytää Genos-artikkelin, jossa Albertina Lovisan elämä summeerattu

s. Askaisten Ahtisissa 13.5.1798, kuoli poikansa, henkikirjoittaja Karl Alfred Johnssonin luona Joensuussa 17.3.1866. Muutti Lemusta Maskuun 1813 sekä samana vuonna Ruotsiin, missä oleskeli pormestari Stichaeuksen lesken perheessä Dagarössa. Muutti tämän perheen kanssa Tukholmaan 1817 ja Naantaliin n. 1818. - Puoliso Naantalissa 21.1.1821 sittemmin Iisalmen kappalainen Johan Johnsson (alk. Soininen), s. Leppävirran Soisalossa 7.7.1797, kuoli Iisalmella (nyk. Lapinlahti) Väärnin pappilassa 20.12.1831. Miehensä kuoleman jälkeen leski asui Väärnissä vuoteen 1838, jolloin hän vuokrasi vänrikki Savanderin virkatalon nimeltä Pienlahti Ulmalan kylästä. Vuodesta 1842 hän vuokrasi Johan Sonnisen leskeltä Lampaanjärven kylän Laidinniemen tilan ja vuonna 1852 hän muutti poikansa luokse Joensuuhun. Albertina Lovisa sairasti vaikeaa nivelreumaa, joka varhain teki hänestä ramman.

Sadepäivien varalta

Kaveri promosi Kummelien YouTube-videota Viimeiset Pirkkalaiset, jonka katsottuani unohduin muun historiallisen elävän kuvan etsiskelyyn. Johdattaakseni muitakin samaan kiusaukseen...

Nordiska museetin filmeistä voi katsoa vaikka lapsen kapaloinnin. Hevonen maataloudessa on klipsi DVD:ltä. Roihan talli mainostaa keskiajan ratsastustoimintaansa laadukkailla videopätkillä. Keskiajan tunnelmointia Englannista tarjoaa The Luttrell Psalter Film, jossa on uskollisesti elävöitetty vanhan käsikirjoituksen kuvat maalaiselämästä. Normannien hyökkäyksestä kestova seinävaate oli myös laitettu liikkumaan ääniefektein. Viikinkien ajan skandinaavikieltä esittävän pätkän olen tainnut ennekin linkata, mutta jaksaa edelleen viehättää.

Englanninkieliseen tarjontaan siirtyen. Jossain kehuttiin Historic Royal Palaces -kokoelmaa. Great Museums näyttää lupaavalta. Kokoelmasta LearnHistory löytyi mm. Historyonics 1066 - Part One, Part Two & Part Three.

BBC:n ja PBS:n ohjelmista klipsejä:

• The Battle of Hastings 1066
• How parchment is made
• Timewatch: Mystery of the Black Death
• Icelandic volcanic eruption 1783: Part1, Part 2
• Timewatch: Who Killed Stalin
• The Black Pharaos
• Guy Hawkes and the gunpowder plot
• Hadrian
• Truth of Troy
• Gladiators - the brutal truth
• Wild New World
• Terry Jones' Medieval Lives
• Kingdom of David: The Saga of the Israelites
• Martin Luther
• Secrets of the Lost Empire
• Japan: Memoirs of a Secret Empire

Pohjoismaisia sotaelävöityspätkiä:

• Västra Fronten del 1 (Nordic napoleonic re-enactment)
• Västra Fronten del 2 (Nordic napoleonic re-enactment)
• Slaget vid Oravais 1808 (2008)
• The battle of Oravais - 13 sept. 2008
• The final battle in Oravais - part 2
• Slaget vid Oravais 2008-09-13
• Battle of Koljonvirta (Koljonvirran taistelu)
• Gunnebo Slottsspel -The battle 2006 part 1
• Gunnebo Slottsspel 2006 -The battle part 2
• Slaget vid Axtorna 2007
• Slaget vid Axtorna forts.

Rauhallisemmaksi lopuksi: Puimakone

Vanhoissa blogipostauksissani on myös videolinkkauksia.

Ruotsalaista sarjakuvaa

Viime kesäisen Falun-reissun tuliaiset olivat pinossa olohuoneessani läpi talven, mutta uuden Ruotsin reissun pakkauksen lähestyessä oli aika laittaa ne oikeille paikoilleen. Hyllytyksen yhteydessä luin uudelleen Falunin kaivoksen kaupasta ostamani historialliset sarjakuva-albumit.

Varhaisempaan historiaan näistä sijoittuu Fet-Mats - ett gruvligt öde. Vuonna 1677 jäi sortuman alle kaivosrenki. Hänen ruumiinsa löytyi ihmeellisesti säilyneenä vuonna 1719 ja kristillisten hautajaisten saamisen sijaan päätyi turistien pällisteltäväksi. Kun ei enää oikein ollut mitään katsottavaa, Mats haudattiin komeasti 21.12.1749 Stora Kopparbergetin kirkkoon. Kun kirkon lattia avattiin 1860, hänen luunsa päätyivät taas katseltavaksi ja haudattiin uudelleen vasta marraskuussa 1930.

Tarina on liikuttava, varsinkin kun siihen liittyy rakkaustarina, jonka jätin äskeisestä tiivistelmästä pois. Sukututkimuksellisesti aiheessa ei ollut kovin paljon mielenkiintoa, sillä kaivoksen johdossa olleet esi-isäni eivät olleet Falunissa kriittisinä vuosina. Esi-isä Eric Sohlbergin perhe on kylläkin päässyt ruumista katsomaan ja varmaan siellä käynytkin.

Albumin piirtojälki ei silmääni viehättänyt, mutta tarina oli hyvin kerrottu. Opittuani jokin aika sitten, että naisiakin oli kaivostyössä, kiinnitin huomiota siihen, ettei kaivoskuvissa ollut kuin miehiä. Mutta muuten oli savuinen kaivoskaupunki uskottavasti esitetty ja paikalla käyminen auttoi sen hahmottamisessa.

Toinen albumi oli Sara Lisa & Linné - Ett äventyr bland blommor och bin. Otsikko kertoo olennaisen, kerrottiin ajasta Linneuksen ja tulevan vaimonsa ensi tapaamisesta häihin. Eric Sohlbergin poika esiintyy muutamassa ruudussa, mutta Sohlbergien kotoa on ruuduissa vain jouluaterian sian pää. Tämäkin tarina kulki kivasti ja kuvat olivat eloisen hauskoja. Eloinen hauskuus ei olisi Fet-Matsiin sopinutkaan.

Jostain voisi olla vielä saatavilla takasivulla mainostettu Birger Jarl -albumi parin vuoden takaa. Siinäkin kun olisi sukuyhteyksiä...

Kun kerran Falunista tuli puhetta niin alla dramaattinen kuva sen kaivoksesta kirjasta Ett år i Sverige (1864)

Arkistolaitoksen virtuaalisia asiakaskokemuksia

Kauankohan siitä oli kun Arkistolaitoksen Digitaaliarkiston palautelomake saatiin toimintakuntoon? Jonkin aikaa sinne lähetettyihin marmatuksiin sai vastauksen, mutta ei ilmeisesti enää. Mistä herää kysymys, että menevätkö tekstit perille. Ja kun sitä alkaa miettiä, niin ei enää huvita lomakkeeseen mitään runoilla.

Toimisi edes niinkuin Ylioppilasmatrikkelissa, joka lähettää omaan spostiosoitteeseen kopion tekstistä. Silloin olisi helppo muistaa mitä on jo raportoinut ja tarkistaa onko muutosta tapahtunut.

Onneksi muistini ei ole täysin hatara, joten 24 tunnin miettimisellä tiedän viimeksi valittaneeni 9.5.2011 Paimion SAY:stä 1560 - 1579. Sen linkkien havaitsin menevän Paraisille, mikä ei ihan aja asiaa. Tällä kertaa kyse ei ainakaan ollut originaalin ongelmasta, sillä kävin katsomassa kirjan mikrofilmiltä Kansallisarkistossa. Ja joku on luonut kylähakemiston linkit huomaamatta, että kuvissa näkyvät otsikot eivät vastaa luetteloa?

Mitään vastausta ei ole kuulunut ja saman oli kokenut SatakuntalaisSuvut-listan sukututkija (jonka tulkitsin haluavan julkisuutta asialleen) joka kirjoitti runsas viikko sitten

Narcin Ahlaisten kuolleet&haudatut on vähän omituisesti.
I F:1 väittää otsikossa sisältävänsä kuolleet 1722-59, mutta tosiasiassa siitä löytyvät kuolleet 1786-1830.
Olen laittanut sinne palautteen, mutta mitään ei ole tapahtunut.

Vastasin

historiakirjojen otsikoinnit ovat pääsääntöisesti metsässä Arkistolaitoksen Digitaaliarkistossa. Otsikko väittää sisällön olevan vain yhtä luettelolaatua, mutta todellisuudessa sisältää kaikkea kolmea eri rajavuosilla jne. "Selitys" on, että otsikkotiedot tulevat Vakasta ja korjataan joskus myöhemmin.

Jos tämä oli tosiaankin selitys, miksi sitä ei voitu kysyjälle välittää? Tai laittaa UKK-osioon ja sitten silmät kirkkaina osoittaa tekstiin "Ennen palautteen lähettämistä pyydämme tutustumaan Digitaaliarkiston ohjeisiin sekä usein kysyttyihin kysymyksiin."

Tietenkin saavat tehdä niin kuin tykkäävät ja priorisoida tehtäviään parhaaksi katsomallaan tavalla. Eihän "Anna palautetta lähettämällä lomake. " lupaa, että palautteeseen reagoidaan millään tavalla. Odotuksien manageeraamisen nimissä siihen voisi ehkä kuitenkin lisätä lauseet "Emme pääsääntöisesti vastaa palautteen antajille emmekä tee parannuksia kuin jouluna ja juhannuksena."

Mutta jos Arkistolaitosta kiinnostaa tietää mihin settiin asiakirjoja on tullut väärät rajavuodet, niin että kuvat ovat kaikille näkyvissä, vaikka ei pitäisi, niin sopii ottaa yhteyttä vasta sitten kun Paimion SAY-linkit vievät Paimioon.

Tavanomainen retkiraportti, osa 2/2

Sunnuntain ensimmäinen kohde oli Äetsän Riihimäki, jonka Museoviraston kylttikin lupasi olevan rautakautinen kalmisto. Todellisuudessa paikalta oli tutkittu yksi röykkiö, jonka sisältö oli enimmäkseen keskiajalta. Tähän pettymykseen verrattuna Roisamalan Ristimäki oli mielenkiintoisempi. Siellä tuijoitimme rautakautista kiviröykkiötä, joka oli oikeasti hauta.

Karkun Pyhän Maarian kirkolla kaivoin esiin oikean kameran kännykän sijaan, sillä toivo sukukirjan "Kokemäen Gottelebenien esipolvet" valmistumisesta elää edelleen. Keskiaikainen kastemalja kelvannee kuvitukseksi samoin kuin ulkokuvat eli siinä on jo ainakin kaksi sivua sisältöä! Kirkon sisällä meitä opasti paikallinen opas niin mallikkaasti, että tajusin hahmottaa Luukkaan kappelin jäännökset. Sen sisällä pappisesi-isäni ovat valmistautuneet jumalanpalveluksen pitoon.

Opastuksesta selvisi myös, että sekä Pyhän Maarian kirkossa että läheisessä Pyhän Olavin kirkossa oli viime sidan aikana Kansallisarkiston materiaaleja evakossa. Eräs ryhmämme jäsen oli äidiltään laatikoista kuullut, mutta ei päässyt hänelle enää totuutta kertomaan. Jotain eksoottisempaa ajatusta oli niihin oli ilmeisesti ehditty liittää.

Sitten suuntasimme juuri Pyhän Olavin kirkolle, jossa olin käynyt viimeksi viime vuonna. Otin lisää ulkokuvia samaista edellä mainittua kirjaa varten, siltä varalta, että viime vuotiset ovat joutuneet hukkaan. Muistaakseni otin viime kerrallakin järviotoksen. Maisema ansaitsi useammankin ja paremman kuvaajan ottamana.

Lounasta syötiin Urjalalassa Metsälinnan kartanossa, joka oli Honkolan kartanonrouvaa varten 1928 rakennettu piilopirtti/kesämökki eikä mikään ihan-oikea-kartano. Komea rakennus kuitenkin. Sieltä lähtiessä melkein näimme Väinö Linnan synnyinkodin rauniot. Pysähdyimme kuitenkin vasta Urjalan vanhalla sakastilla.
Sen sisällä on mystinen maalaus, joka esittää miekka heiluttavaa pipopäistä miestä, jonka vasemmassa kädessä oli kuusijalkainen otus. Paikallisekspertti puhui kuusijalkaisesta hirvestä ja shamaanisista näyistä. Minusta kyseessä oli hummeri, mutta en saanut kannatusta näkemykselleni.

Sakastilta jatkoimme pellolle, jonka keskeltä löytyi päivän pakolliset kuppikivet (Häihälä). Sateisessa ja kylmässä säässä nautin niistä täsmälleen yhtä vähän kuin päivän kivikautisesta asuinpaikasta (Palomäki).
Viimeisenä kohteena pysähdyimme Hakoisten linnavuorella, jolle olen kerran kiivennyt kauniilla säällä. Kivipinnoilla liukastelu ei innostanut, joten jäin kuivattelemaan lenkkareita linja-autoon.

Tavanomainen retkiraportti, osa 1/2

Lauantaiaamuna retkibussi lähti Helsingistä kakkostielle, jota laskeskelin kulkeneeni elämäni aikana ainakin 350 kertaa Karkkilan ohi. Mutta ihan ensimmäistä kertaa pääsin nyt tutustumaan Högforsin ruukkiin ja Valimomuseoon.

Ensiksi mainittu on rekonstruktoitu laitos, joka antaa realistisen kuvan suomalaisesta teollisuudesta 1800-luvulla. (Valimo lopetti toimintansa 1915.) Asiantuntevan oppaan avulla tuotantoprosessi tuli selväksi, mutta rekonstruointi minua hämäsi. Piti keskittyä muistamaan, että vain kiviosia oli ollut jäljellä kun rakennustyö oli alkanut. Jossain kartanossa käydessä kerrottiin, että uusi keittiö piti tehdä uuden näköiseksi, mutta sama periaate ei koske tällaisia tapauksia?

Tekniikan historiasta kiinnostunut nauttisi varmasti Valimomuseosta. Yläkerran takorautaesineet herättivät ryhmämme jäsenissä monia muistoja. Hieman hämmentyneenä katselin, kun he tarttuivat kattiloihin ja uuninluukkuihin. Joku jopa jätti sateenvarjonsa hellan päälle. Takorauta voi vaikuttaa lähes ikuiselta, mutta turvallisempaa olisi mielestäni pitää sama etäisyys kuin muihinkin museoesineihin.

Högforsin ruukin perustamisen syy oli Kulosuonmäen rautakaivos, jossa myös kävimme. Kaivosaukko keskellä metsää on jännä asia.

Tavanomaisesta poikkeavaa (iso) kuppikiveä Letkun koulun pihalla Tammelassa voisi kai myös pitää jännittävänä. En siitä kuitenkaan innostunut enkä myöskään seuraavasta kohteesta, joka oli susikuoppa Tammelan Myllylahdella. Kuva alla ensiksi mainitusta.

Pitkällisen lounastauon ja maisema-ajelun myötä päädyimme Huittisten hirvenpään löytöpaikalle. Viimeksi tänne osuessani satoi niin, että jätin väliin. Nyt sade oli jäänyt Karkkilaan ja pääsin tuijottamaan peltoneliötä, jota myös kivikautiseksi asuinpaikaksi voi kutsua.

Huittisten kirkko on minulle suhteellisen vieras, joten oli kiva saada tilaisuus katsoa sitä kunnolla ja hahmottaa sen sisällä vanhan, sukututkimuksiini liittyvien henkilöiden tunteman, kirkon koko. (Alttariin päin katsoen oikean puoleinen ristin sakara plus kirkon keskiosa.) Kirkon päädystä matkanjohtajamme osoitti jännittäviä maskeja/naamioita, joiden merkitys on epäselvä.

Huittisista suunnattiin kohti Kokemäkeä, Kraviojankangasta. Kivikautinen asuinpaikka tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta kun se on kotipitäjässä ja sieltä on löytynyt mystisiä savi-idolin palasia. Joku kaunis (kirjaimellisesti ottaen) päivä pitäisi lähteä paikantamaan näitä Kokemäen päälöytöpaikkoja. Täytyy niihin jotenkin saada otetta?

Päivän viimeinen kohde ennen majoittautumista oli Kaukolan rautakautinen kalmisto Sastamalassa. Se on laaja, sieltä on tehty hienoja löytöjä, mutta minusta oli huomattavinta katajien suuruus ja tiheys.

Kirjeitä Kokemäeltä

Nyt kun Kansalliskirjasto on vapauttanut yleiseen selailuun aikakauslehdet samalla aikarajalla kuin sanomalehdet, eivät jutun aiheet aikoihin lopu. Ensimmäinen haravointi Kokemäki-haulla osui Kuuromykkäin lehden numeroon toukokuulta 1900. Siinä, kuten varmaan muissakin numeroissa, oli julkaistu "kuuromykkäin" eli kuurojen tervehdyksiä. Ne olivat niin koskettavia, että sorrun nyt pitkän puoleiseen lainauskokoelmaan.

Kokemäeltä kirjoitti Toivo Evert Leppilahti (rippikirjassa 1891-1900 Kakkulaisten Kalisten torpparin poika):

Kokemäki, 16.4.1900

Nyt minä lähestyn kuuromykkiä, koulutoveriani ja tuttaviani tervehdyksellä ja ystävyydellä. Minä olen ollut terve hyvin ja voinut ja toivon koko kevän ja kiitään Jumalaa terveydestä. Minä olen syntynyt Kokemäen pitäjän Kakkulaisten kylässä 30 p. kesäk. 1879. Nyt olen 21 vuoden vanha. Minä matkustin junalla kuuromykkiänkouluun 3 vuotta Jyväskylässä. Minä pääsin Herran p. ehtoolliselle vuonna 1899 Jyväskylässä. Minä sain erityistä opetusta minä oli piirustamassa kauniita kuvia Jyväskylässä. Eräs rouva Renfors opetti minua. Minun vanhemmat elävät täällä. Minun isäni elää ja äitini elää. Minun isäni on torppari. Minulla on yksi veli ja yksi sisar. Minulla on kodissani hauska olla. Minä rakastan kotiani. Kokemäellä löytyy useita kuuromykkiä, mutta kaksi kuuromykkää on käynyt Jyväskylään kuuromykkäinkoulua. Minä haluan aina lukea Kuuromykkiän lehteä. Tuhansia terveisiä kaikille rakkaille opettajille ja kuuromykille.

Ystävyydellä:
T. E. Leppilahti.

Kokemäeltä lähti Jyväskylän kouluun myös Ville Haapala ja Alma Rajamaa (4/1899) ja he saivat sieltä myös päästökirjan (5/1902). Heidän kirjeenvaihtoaan ei hakuuni osunut, mutta vuoden 1900 helmikuun numerosta löytyy kirje Kokemäeltä:

Kokemäki 6.1.1900

Rakkaat, tämän „K—m—käinlehtien" lukijat!

Tahdon kirjoittaa tämän kautta rakkaille kuuromykkäveljille ja sisarille. Lausun suuremmat kiitokset opettajattarelleni neiti Naimi Helsingiukselle siitä, että hän kirjoitti paljon Jumalasta ja muista asioista „K.—m.käinlehtiin". Myöskin kiitoksia niistä luokkatoverieni kirjeitten edestä, ja se oli hauskaa kuulla ja tietää, että he jaksoivat hyvin. Voin hyvin, siitä kiitos olkoon rakkaalle taivaalliselle isälle!

Saan kertoa vähän elämästäni teille, että minä olen kotona vanhempieni luona koko ajan. Nyt minä olen yksin veljistä ja sisarista kotona, vaan he ovat parhaillaan toimessa, sillä he saivat itsellensä paikan. Nuorin veljistä käy Harjun maanviljelyskoulua lähellä Haminaa.

Heinäkuun 16 p. Jumalanpalvelus pidettiin kuuromykille Porin kirkossa. Pastori Nordman piti saarnan meille ja meitä oli 58, pastori saarnasi meille viittomerkeillä Fariseuksesta ja publikaanista, jotka olivat tempelissä, ja sitten me nautimme Herran ehtoollista.

Tässä lähetän 20 kahdenkymmenen pennin postimerkkiä eli 4 markkaa K.—m.-käinlehtien toimitukselle, kun talollisen poika Kalle Klemola, Taavi Leppilahti, Hilda Hällström ja minä tilaamme "K.—m.-käinlehtiä" tänä vuonna.

Aina muistan ja ikävöitsen entisiä opettajattaria, opettajia ja oppilaita, jotka ovat hyvin kaukana täältä. Harvoin kuuromykät kävivät täällä. Koska Kuopiossa kesäkoulu pidetään? Jos saisin tietää sitä niin kyllä tahtoisin mielelläni mennä sinne.

Sydämellisiä ja tuhansia terveisiä kaikille!
Toivon onnea ja menestystäl

Ystävyydellä.
Anna Sallgén

Kesäkurssille Anna (lukkari Frans Sallgénin tytär) pääsi viimeistään vuonna 1909 (Kuuromykkäin lehti. no 7-8/1909). Mutta häneltä luettiin uutisia myös tammikuun 1901 numerossa. Siinä hän kertoi mm. "Tapaninpäivänä menin vierailemaan Kiikkaan, Ritalaan, jossa oli 3 vierasta kuuromykkää, nimittäin 2 Tampereelta ja 1 Tyrväältä. Oli hyvin hauska jutella heidän kanssaan. Siis meitä oli 8. Neiti Eva Ritala näytti minulle ison valokuvan, jossa oli kuuromykkiä ja muita kuulevia Helsingin kokouksesta viime suvena. Katselin tarkoin sitä ja tunsin muutamia siinä."

Varhaisin Annin kirje löytyy tammikuun 1898 numerosta

Kokemäki 1.1.1898.
Arvoisa johtaja!

Ensimmäisen kerran kirjoitan "Kuuromykkäin lehteen". Onnellista uutta vuotta tahdon toivottaa teille kaikille rakkaille kuuromykille. Saan ilmoittaa, että voin hyvin ja olen terveenä. Kiitän rakasta taivaallista isää terveydestä.

Asun vanhempieni luona Kokemäellä. Teen käsitöitä kotona maalla siitä asti, kun pääsin pois Kuopion kuuromykkäin koulusta, jossa kävin 7 vuotta, ja myöskin Huittisten viittauskoulussa. Viime keväänä kävin Herran Ehtoollisella Kuopiossa. Minä luen hyvin tarkoin "Kuuromykkäin lehtiä". Minusta tuntuu, hauskalta, vaikka olenkin ainoa kuuromykkä täällä. Viihdyn hyvin puhuvain ja kuuleväin ihmisten kanssa.

Kokemäen kansakoulussa oli 25-vuotinen muistojuhla 29 p. Joulukuuta. Kävin siellä, jossa oli joukko vieraita. Uno Cygnaeuksen kuva oli varustettu kauniilla koristuksitta ja lipuilla. Tulin hyvin iloiseksi ja hämmästyin, kun rakas johtaja Killinen oli myös siellä. Heti tunsin ja tervehdin häntä. Hän puhui Uno Cygnaeuksesta vieraille. Siellä pidettiin paljon puheita, lausuttiin runoja ja laulettiin, soitettiin, y. m. Ihmiset muistavat vielä sitä aikaa, kun Uno Cygnaeus perusti kansakoulun Kokemäen Tulkkilaan v. 1872 eli 25 vuotta sitten. He rakastavat Cygnaeusta. Seuraavana päivänä johtaja Killinen kävi kodissani. Tulin hyvin iloiseksi, kun hän antoi minulle valokuvan muistoksi. Hän on ennen ollut Kokemäen kansakoulun opettajana. Sitten hän muutti Kuopioon kuuromykkäin koulun opettajaksi.

Terveisiä kaikille rakkaille opettajille, opettajattarille ja kuuromykille!
Jääkää Herran haltuun!

Kunnioituksella:
Anni Sallgén.

Palataan vielä Taavin elämään, josta hän kertoi uutisia numerossa 10/1902:

Kokemäki 5.10.1902
Rakkaat kuuromykät!

Nyt minä otan kynän käteeni ja rupean kirjoittamaan teille kaikille rakkaille kuuromykille ja opettajille opettajattarille ystäville ja tutuille. Saan ilmoittaa että minä olen ollut terve ja hyvin voinut ja toivon sitä samaa Herran lahjaa kaikille rakkaille k.mykille ja teille. Minä taidan tehdä puusepän työtä. Kyllä minä taidan myöskin tehdä vähän suutarin, työtä. Porissa ei puusepät ota minua työhön. Minulla on kovin ikävää kun en enään saa käydä puusepän opissa. Olkaa hyvä ja kysykää käsityöläisiltä. Turussa, jos minä pääsen Turkuun työhön. Heinäkuun 17, 18 ja 19 p:nä kansakoulussa pidettiin Jumalanpalvelus kuuromykille Huittisissa. Pastori E. J. K. Luoma piti saarnan meille ja meitä oli 30 kuuromykkää. Avioliittoon vihittiin Huittisissa 19 p. viime heinäkuuta kuuromykät Manda Rintala Kokemäeltä ja suutari Nestori Rajamaa Kullaalta. Minä olin lapsi ja kuuleva mutta sitten tulin kipeeksi ja sairastuin, kovasti että tulin kuuroksi ja viimein mykäksi enkä ollut silloin kun kahden vuoden vanha. Minä en voi puhua enkä kuulla. Minä en tiedä miksi Jumala on tehnyt minut kuuromykäksi. Minun on ikävä kun olen puhumaton enkä kuule. Minä olen täällä Sääksjärvellä työssä. Minä olen saanut palkkaa päivältä 1 mk. Minä tein hyvän kaapin, pesukaapin, satulipeilin. Minä tahdon mennä pois täältä Turkuun käsityöhön. Minä pyydän että olisitte hyvä ja kirjoittaisitte kirjeen minulle.

Kunnioituksella
Kuuromykkä Taavi Leppilahti.
Kokemäki. Kakkulaisten kylä.

Saksalaista fiktiota Ruotsin 1700-luvusta

In the dining room, innumerable dishes were already smoking upon the supper table as Megret and Arwed entered; yet the governor was sitting at the sideboard, in accordance with an old Norman custom, amusing himself with the favorite Swedish preliminary to a good meal, knakebrod and whiskey. Occasionally he cast an impatient glance towards the door. 'Where is my daughter?' asked he of a servant, who had just entered.

Juu, viskiä ja näkkileipää on tullut alkupaloina useinkin nautittua. No, kaikki ei mene ehkä ihan oikein kun kyseessä on a) historiallinen fiktio b) saksalaisen kirjoittamana ja c) englanniksi käännettynä.

Carl Franz van der Velde (1779-1824) tarttui Pohjan sodan loppuun ja sitä seuranneeseen aikaan kirjassa Arwed Gyllenstierna. Eine Erzählung aus den Anfange des achtzehnten Jahrhunderts. Löytyy Google Booksista (1. osa ja 2. osa).

Franz J. L. Thimmin mukaan teos kuului kirjailijan parhaimpiin. Amerikkalainen englantilaisen käännöksen kustantaja katsoi kuitenkin parhaaksi tehdä jotain modifikaatioita: "in a few cases I have taken the liberty to omit some passages, and to alter others, that were deemed incompatible with the ideas of propriety and decorum prevalent in this country." Espanjassa nimiösivun perusteella tehtiin pelkästään käännös: Alfredo de Gyllenstierna: historia alemana del principio del siglo XVIII. Ruotsissa päädyttiin ratkaisuun "fritt bearbetadt efter tyskan". Kirjan Arvid Gyllenstjerna. Romantisk Berättelse från Carl XII:s tidehvarf nimiösivulla ilmaistu sanoin "förbättrad öfversättning". Suosittu kirja, vuonna 1830 jo neljäs painos menossa!

Ruotsalainen versio oli Turussa myynnissä (Åbo Tidningar12.2.1834), mutta tarina oli ehtinyt unohtua kun kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin aloitettiin suomeksi versioitujen jatkokertomusten julkaisu. Pikaisen englanninkieliseen käännökseen tutustumisen perusteella tarina olisi tarkoitukseen mainiosti soveltunut. Mutta vaatinut muokkausta... Torniota kuvatessa todetaan

The thick-set and bold Finlanders, with flat yellow faces and dull gray eyes, their thin beards and dusky yellow hair, in their short coats, dome-shaped caps, and fur-trimmed half boots--the timid, short Laplanders, with their broad brown faces, large mouths, blear eyes, and dark brown hair, with their leather coats reaching to their knees, their small caps, and pointed, fur-trimmed sandals,--all were here,--bringing with them fat cattle, venison, sheepskins, bearskins, fish, reindeer cheeses, utensils carved from wood, reindeer's horns, and pine bark meal, in great quantities, for sale.

Ruotsiksi "dull grey" näköjään mörkgrå, joka kuulostaa miellyttävämmältä.

Ja kun Torniosta oli puhe, niin alla paikallisen kirkon kuva Kyläkirjaston Kuvalehden numerosta 15.9.1882.

Kalastettua

Saksalainen kala 1700-luvun lopusta BibliOdysseyn blogista.

Terhi Pietiläinen mietti kansankulttuurin tutkimuksen muutoksia ja kertoi kaskun

Opiskelija osoitti innokkaana (sellaisia me olimme) jotain vehjettä ja samalla kysyi: Mikä on tuon työkalun nimi? Assistentti, joka ei juuri sillä hetkellä sattunut muistamaan kyseisen petkeleen nimeä, vastasi kipakasti ilmekään värähtämättä: Se on maataloustyöväline! Vastaus oli kuulema tyydyttänyt opiskelijaa.

Marjatta Ripsaluoma tuskaili maailmalle leviävää sukua ja sukututkijan tiedonsaantia.

Tilly Soldanista romaanin kirjoittanut Tuula Levo kirjoitti Ateneumissa käynnistä, jossa oli Aho&Soldan -valokuvien lisäksi tarkastellut kriittisesti erään maalauksen signeerausta..

Jari Lehtinen oli tarttunut lemppariaiheeseeni, myötäjäisarpajaisiin.

Juuso Hyvärinen kertoi museoveturiseuran konkreettisesta työstä.

Dick Harrison kirjoitti på svenska Viipurin pamauksesta.

Jenni Sahramaa kehräsi ja kertasi.

Eva Ahl-Waris oli lähimatkaillut ja hehkutti historian kohtaamista på svenska.

Turun Tilda oli lukenut Imbi Pajun Torjutut muistot. Erja Metsälä oli lukenut Sirpa Kähkösen Vihan ja rakkauden liekit : kohtalona 1930-luvun Suomi . Kirjavinkeissä arvioitiin Erik Wahlströmin Kärpäsenkesyttäjä. Jenni oli lukenut Anu Lahtisen kirjaa Pohjolan prinsessat.

Blogissa Avara museo kerrottiin kävijöiden osallistumisesta näyttelytekstien kirjoittamiseen,

Mari Koistinen mietti akateemisen blogikirjoittamisen vähyyttä. Gustav Holmberg lainasi tekstiä, jossa suositeltiin på svenska bloggaamista valtiotieteilijöille.

Suklaahirviö oli kertonut sukusalaisuudesta ja sukututkijan murheista:

Minua harmittaa sekin, kun en ole satavarma siitä miten paljon kouluja äidinpuoleiset isovanhempani ovat käyneet! Kyse on siis ÄITINI vanhemmista, enkä heistä tiedä.. Syy: kun en VOI kysyä Äetmuorilta. Hän ottaa tuollaisen viattomankin kyselyn jotain kritiikkinä vanhempiaan kohtaan. Kai minä nyt hitto vie tiedän, ettei heillä mitään tohtorinhattuja ollut, mutta kiinnostaisi tietää ovatko he kansa- tai keskikoulun käyneitä? Tässähän ne vaihtoehdot oli, koska sen tiedän ettei kumpikaan ollut ylioppilas.

Puoluemiesten pikakuvia, osa 6

Runo Puoluemiesten pikakuvia vuonna 1893 ilmestyneestä Nuori Suomi : kirjallistaiteellinen joulualbumi jatkuu miehellä, joka on tunnistettavissa. Karl Emil Ferdinand Ignatiuksen muotokuva Kyläkirjaston Kuvalehden numerosta 15.09.1882 lisäksi mukana.

Suuni jo sulkea pitäisi,
Kiinni kieleni sitoa,
Laata virren laulannasta,
Urhojen ylistännästä.

Viel' on yksi Ikna-tiius,
Rässin ruhjoja roteva,
Tilastojen tietelijä,
Näppärä numeroherra,
Maan on tietojen tekijä,
Vaan ei teiden taivaltaja:
Lähti pohjolan pitoihin,
"Louhen" joukon juominkeihin,
Veti purjehen punasen,
Itse laivahan lasekse —
Hepo juoksi maita pitkin,
Reki rantoja rasasi.