Esityksiä ja opastuksia historian kirjoittamisesta

Käynnillä SSS:n kirjastossa osui silmiin mainos Tilaushistoriakeskuksen tilaisuudesta ensi viikolla. Kansallisarkiston luentosalissa 3.6. klo 17: FM Terhi Nallinmaa-Luoto ja FT Jari Hanski esittelevät kokemuksiaan paikallishistorioiden, sukuhistorioiden, yrityshistorioiden ja järjestöhistorioiden tekemisestä. (Tilaushistoriakeskuksen sivuilla tilaisuudesta en löydä tietoa.)

SSS:n toimintakalenteri (joka nykyään rajoittuu seuran omiin tapahtumiin) puolestaan kertoi, että syyskuun Sukuartikkelikurssi on täyttynyt ja uusikin jo laitettu kalenteriin lokakuulle. Hienoa, että kiinnostusta on ja Genos saa mahdollisesti uusia kirjoittajia. Lieventää huonoa omaatuntoani siitä, etten saa omia yritelmiäni siivottua esityskuntoon.

Jos oma kalenteri syksyltä on jo edessä, niin muistiin kannattaa myös merkitä Vantaan sukututkijoiden Kuulutko sukuuni -tapahtuma 11.-12.10.2008. Syyskuun alkuun asti ehtii osallistumaan heidän kirjoituskilpailuunsa.

Sarjamurhaaja vm. 1849

Teemu Keskisarjan kirjoitus Tiede-lehden numerossa 5/2008 kertoo suomalaisesta sarjamurhaajasta Juhani Adaminpojasta joka loka- marraskuussa 1849 tappoi 12 ihmistä. Murhapaikkoja olivat Helisevän torppa Lammilla, Joenniemen torppa Heinolassa, maantie Mäntyharjulla, Lappvedellä sekä Myrskylässä, Aholan torppa Hauholla ja Tyryn myllytorppa Vanajalla.

Kirja aiheesta on tulossa jo syksyllä. Ilmaiseksi Juhanin kohtalosta voi lukea vaikkapa Ilmarisen numerosta 15.12.1849 ja suomeksi Suomettaresta 14.12.1849.

Rikolliset ovat aikansa poikkeuksia, mutta juuri poikkeuksen kautta tuovat moniulotteisuutta yleiskuvaan menneisyydestä. Eli ei pääse ajattelemaan esim. 1800-lukua täysin/liian stabiilina ja turvallisena ympäristönä.

Båget palaavat jälleen

Verkossa kerrotaan ilosanomaa, että nyt ovat esillä Antti Lehtosen kokoamat Oriveden ja Längelmäen tuomiokirjapoiminnat keskiajalta vuoteen 1870. Kateeksi käy, tällaisia olisi ilo käyttää omalta tutkimusalueeltakin. Piruuttani hain Kokemäkeä koskevia juttuja ja sain eteeni pätkän:

Oriveden kesä- ja syyskär. 11-12.9.1730 Holmassa
Y-S KOa43:387v-, mikrofilmi ES 1983
s. 389v - Länsman i Cangasala Sochn Carl Båga föredrog, att hans afl:ne Fader Länsman Johan Båga, i begynnelsen af det framfarne Kriget, för ongefär 30 åhr sedan, lämnat framl:ne Länsman Henrich Ollenquist des obligation på 50 d:r s:rmt, sampt under pant 2:ne Sölfwer skedar, och emädan Carl Båga åhr 1720 under Ryska öfwerwäldetz tidh, till Ollenquistz dotter Gretha lefwererat 16 Carol:r sampt till Ollenquistz Änkia Anna Roos ½ T:t Rågh och ½ T:r Korn, - -. Änkian Anna Roos swarade, att dottren som nu mera är gift i Kumo (Lummo?) Sochn intet bracht henne till handa mera än 8 Carol:r - -. Hennes Swärson Mathias Sewon skall åhr 1723, enär han hoos Båga - -. Förliktes.

Johan tässä kuukauden tauko olikin. Ja Kangasalan nimismies oli näköjään naimisissa Stenius-suvun tyttären kanssa. Alkaa taas pyöryttää.

Hiskistä löytyy Matthias Sewoniuksen avioliitto Sophia Ollenqvistin kanssa 16.2.1716 Orivedellä. Heille syntyy siellä lapsia 13.11.1716, 19.12.1719 ja 10.5.1722. Sophia haudataan 4.10.1724 Orivedellä.

Grethan avioliittoa ennen vuotta 1730 ei Hiskistä löydy. Iso-Iivarin talonhaltijaluettelo pelastaa jälleen - Margareta Ollonqvist on Kuurolan Päkin emäntänä sopivaan aikaan. Aviomies Anders Björnström haudataan vasta 8.11.1752, joten Porissa on vihitty toinen Margareta Ollonqvist vuonna 1738?

Magdalena Jäneslampi

Helmi-tietokannasta löytyy ylläoleva muotokuva Magdalena Jäneslammesta. Hän asui Pudasjärvellä kun hänen (nenänsä?) leikattiin 18.11.1803. Lienee sama Magdaleena, joka sai lapsia Pudasjärvellä 1804 ja 1806, joten leikkaus onnistui.

Voiko vai ei?

Tuoreessa Tiede-lehdessä (5/2008) oli muutaman sivun juttu Mirkka Lappalaisesta. Valokuvat otettu tietenkin Kansallisarkiston vanhassa tutkijasalissa - 1800-luvun tuomiokirjathan ovat nuijasodan tutkijan perusaineistoa.

Lappalaisen kommenttina oli artikkelissa tämä: ”Olisi täysin mahdotonta keskustella jonkun 1500-luvulla eläneen ihmisen kanssa. Jos meidät heitettäisiin 1500-luvun Turkuun, emme säilyisi siellä varmaan edes päivää hengissä.” (Bongattu alunperin Helsingin yliopiston tiedelehti Yliopiston numerosta 5/2008)

Olen lukenut ja kuullut tämäntyyppisiä kommentteja ennenkin. Meille on mahdotonta ymmärtää 1600-luvun ihmisen ajatusmaailmaa, ihmiskunta muuttui yleisen lukutaidon myötä aivan toisenlaiseksi jne. Mutta miten me voimme sitten ymmärtää (tai yrittää ymmärtää) menneisyyden ihmisten luomia lähteitä, jos olemme (olisimme) niin oleellisesti erilaisia?

Mikä ero olisi hypyllä 1500-luvun Turkuun ja etnologin (todellisella) tutkimusvierailulla etelä-amerikkalaiseen eristäytyneeseen kylään? Maantiede ja kieli olisivat tuttuja, olisiko tappajana taudit vai väkivalta?? Ymmärtääkseni lukuisat ihmiset ovat selvinneet vierailusta erilaiseen kulttuuriin.

Mutta menneisyyden ihmisen ymmärtäminen jää luonnollisesti ilman aikakonetta vaikeaksi ja epävarmaksi. Verkosta löysin Helena Kaksosen gradun Menneisyyden ihmistä etsimässä. Draama historian opiskelun ja ymmärtämisen välineenä. Siinä käsiteltiin kokeellista kurssia Jyväskylän yliopistossa keväällä 1997 ja tulokset vaikuttivat siltä, että 1500-luvun ihmisten nahkoihin oli hieman päästy.

Mieleen tuli oma keväinen psykodraamakurssini, jossa kokeilin puhua 1700-luvulla eläneen esiäitini suulla. Mutta jos ammattihistorioitsija ei voi kuvitella selviävänsä 1500-luvulla, pitäisiköhän minun pitäytyä vain isoäitini elämän kirjaamisessa; häneen kun saa vielä puhe(lin)yhteyden?

Poria ja Satakuntaa

Sain syntymäpäivälahjaksi toissa viikolla Satakunnan museon julkaiseman kirjan K. E. Klintin valokuvista. Suurin osa kuvista on Porista 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Maaseudulta mukana mm.

• Maisema Lavijärveltä Lavialta (s. 39)
• Inbergin talo Pomarkun kirkonkylästä (s. 41)
• Kylä-Yrjälän talo ja väki Kodisjoelta (s. 42)
• Viikin tila Noormarkussa (s. 44)
• Aalto-Setälän talo ja väki Kokemäen Sonnilassa (s. 45)
• Seppä Rostedt vaimoineen Ruosniemessä (s. 46)
• Ruosnimen kätilön Kaisa Falckin pirtti (s. 47)
• Huittisten Suontaustan Viitamäki (s. 48)
• Huittisten Suontaustan Hakalan väki ja arkennukset (s. 49, kuvat otettu Kustaa Koiton kirjoittaman asutushistorikin kuvitukseksi. Kevyellä verkkohaulla en löydä tällaista historiikkia - julkaistu jonkun kirjan osana? Kustaa Koiton kuva sivulla 141. )
• Puolimatkan kartanon päärakennus Köyliössä (s. 50)
• Ilmilinna Köyliössä (s. 51)
• Ulvilan pappila (s. 52)
• Isotalon kauppahuone Kokemäen Peipohjassa (s. 60)
• Köyliön osuuskauppa (s. 62)
• Kirjakauppias Julia Petterson Euran Vahenkylässä (s. 63)
• ”Suntin” varvi Luvialla (s. 76)
• Harjavallan voimalaitoksen työmaa (s. 77)
• Albiini Rantamäki kortteen teossa Lavian Naarasessa (s. 82)
• Nestor Elden Köyliössä (s. 83)
• Emma Lehtinen, torpparin tytär Viasvedeltä (s. 84)
• Tervahauta Pomarkussa (s. 85)
• Yttilän kansakoulu (s. 87)
• Eurajoen kristillisen kansanopiston väkeä 1927 (s. 97)
• Kokemäen maamieskoulun oppilaat v. 1927 (s. 97)
• Leineperin puutarha- ja emäntäkoulu (s. 98-99)
• Luvian köyhäinhuone (s. 101)
• Koskenkylän poikakoulun vihkiäiset Kokemäellä 11.6.1922 (s. 104)
• Luvian laulujuhlat 1912 (s. 113)
• Mariaana Kyrön savupirtti Punkalaitumen Liitsolan kylästä (s. 129)
• Kansakoulunopettaja Fanny Maria Koskinen Pyhän Henrikin saarnahuoneella Kokemäellä (s. 131)
• Kotiseutukurssi Huittisissa 1914 (s. 132)
• Kansansoittajia Huittisista (s. 133)
• Kotiseudulliset nuorisopäivät Tyrväällä 1915 (s. 134)
• Äitienpäiväjuhlasta Lampin kansakoululta Ahlaisissa 1936 (s. 135)
• Vanha laitturin (Tuomisto) koppi Harjavallassa 1920. (s. 142)

Klintin valokuvat ovat osa Satakunnan museon kuvakokoelmaa. Omaan tutkimukseen sieltä voi kysellä kuvitusta esimerkiksi sähköpostilla. Kysymättä ei ainakaan selviä olisiko oleellinen talo tai ihminen tallentunut filmille.

Klintin perhetaustasta todetaan alun tekstissä ”Valokuvaaja Kustaa Emil Klint syntyi Oulussa 28.8.1865. Hänen vanhempansa olivat torvensoittaja Kustaa Klint ja vaimonsa Wilhelmina o.s. Corell. Suvun perimätiedon mukaan K. E. Klint oli puoleksi juutalainen ja sotilassukua. Mikäli tämä pitää paikkansa, juutalainen isä oli voinut asettua Suomeen vasta vuoden 1858 jälkeen. Tällöin nimittäin Venäjän armeijasta eronneet, myös juutalaiset sotilaat ja matruusit saivat jäädä asumaan Suomeen. Heitä mainitaan olleen lähinnä Helsingissä, Turussa ja Viipurissa. Torvensoittajan ammatti viittaa myös armeijaan. Toisaalta Turun seudulla oli 1830-1840 –luvuilla muuan Klint-niminen torppari, joka voisi olla samaa sukua.”

Ovatko Oulun rippikirjat niin vaikeaselkoisia, ettei parempaa tolkkua ole saatu? Ei sillä, että sukututkimus olisi joka tekstin kirjoittajan velvollisuus. Varsinaisesti. (Hiski löytää Klint-nimisiä miehiä jo 1700-luvulta, enimmäkseen sotilaita.)

Historiallisia kesätapahtumia

Keräilin kokoon historiateemaisia kesätapahtumia, mutta toinen blogi on jo julkaissut pitemmän listan. Ainoa merkittävä puute siinä on Helsingissä olevat 1700-luvun hengen tapahtumat parin viikon kuluttua. Näitä ovat (verkkosivujen mukaan) mm.:

8.-15.6. Kaksi maata, yksi tulevaisuus. Tapahtumaviikon avaa 1700-luvun purjelaivan kopion saapuminen Pakkahuoneen laituriin www.kaksimaata.fi (sivuilla hyvä kooste kaikista tapahtumista)
8.-15.6. Les Lumières – valistusajan kultturifestivaali, jonka teemana tänä vuonna Kustaa Mauri Armfeltin matka Pariisiin 1784. www.lumieres.fi
la 14.6. Kulkue Sofiankadulta Kauppatorille klo 11, purjelaivalla Suomenlinnan tapahtumiin klo 13-19
14.-15.6. Historiallinen sotilasleiri Suomenlinnassa
ma 9.6.-su 15.6. Kaupunginmuseon kustavilainen kahvila. ”Musiikkiesityksiä, tanssinopetusta, kinkerit, korttipelejä ja kahvipöytä 1700-luvun Helsingistä.” Sederholmin talo. www.helsinginkaupunginmuseo.fi
Helsingin kaupunginmuseossa on parhaillaan pieni näyttely otsikolla Matkamuistoja 1700-luvun Helsingistä ja Viaporista. Se muuttaa kesäkuun puolivälissä Ehrensvärd-museoon Suomenlinnaan.

Juusten-jälkeläinen tarinana

Avasin jotain varten Emma Karoliina esipolvien luettelon ja silmiin osui kommentti, että Lempi Jääskeläinn on kirjoittanut romaanisarjan Anna Juustenin toisesta avioliitosta syntyneen Johan Croëllin elämänvaiheista. Kommentin kirjoittamisesta on todennäköisesti vuosia, eikä missään vaiheessa ollut tullut mieleen tutustua kirjoihin. Korkea aika laittaa varauspyyntö kirjastoon.

Ensimmäinen osa Teikari vai kauppamies (1950) alkaa Anna Juustenin ja Hans Croëllin kodista toukokuussa 1617. Romaanin kertomuksessa Hans käyttää kylläkin nimeä Krögell ja muoto Croëll tulee Johanin ulkomaan oleskelun tuliaisena.

”Tässä porvari Hannu Krögellin talossa oli poltettu ikkunoihin vaakunat, sillä porvarin emäntä, entisen kauppiaan Henrik Stråhlmanin leski, oli omaa sukuansa Juusteen, piispa Paavali Juusten vainajan tytär ja porvari Krögell ikäänkuin sen tiimalla ylpeili talonsa arvokkuudella. Vaakunat olivat tosin hieman kömpelösti tehdyt, mutta kyllä niissä sentään voitiin selvästi erottaa alaston mies ruoska kädessä.
Tämän vanhan Juustenien talon oli porvari lunastanut emäntänsä sukulaisilta kalliilla rahalla, ja vaikka se oli kivestä ja lähellä kirkkoa, niin se ei sentään ollut niin järin näyttävällä paikalla kaupungissa, ei siellä, missä Viipurin muut varakkaat kauppamiehet ja porvarit asuivat – vaan Vallissa.”
”Tämä salihuone vaikuttaa viileältä, sillä vaikka siinä on kakluuni, josta korsteeni vie savun ulos, ei sitä ollut lämmitetty ainakaan enää kahteen viikkoon. Tästä kakluunista porvari Hannu oli kovin ylpeä.” ”Pidoissa ja kollatseissa tämä salikamari kyllä vältti. Silloin tuon raskaan ja leikkauksilla koristellun ruokapöydän ylitse oli levitetty patsaiden päälle kallis silkkidamastinen taivas, väriltänsä scharlakaani. Sellaisen oli kauppias Henrik Stråhlman aikoinansa nähnyt Tukholman kaupungissa erään korkean aatelisen virkaherran talossa ja osti oitis samanlaisen kalliilla rahalla, ylpeilläksensä sillä naapuriensa ja sukulaistensa edessä. Hänen kuoltuansa, hänen leskensä, Anna-rouva, kuljetti senkin myötäjäistensä mukana uuden herransa taloon. Sen, samoin kuin trippikankaiset, ja väriltänsä ruosteenruskeat ja jo hieman haalistuneet penkkityynyt.”

Faktaa vai fiktiota? Jääskeläinen on valinnut päähenkilökseen miehen, jolta ei jäänyt jälkeläisiä, joten hän on turvallisin mielin voinut maalailla dramaattisia käänteitä. Tarina jatkuu kirjassa Henkipatto (1951), jossa muun ohessa Anna Juusteen kuolee. Viimeisen osan nimi on Aatelisvaakuna (1952), jossa Johan saa aatelisarvon estettyään... no, en halua pilata kenenkään lukukokemusta turhaan.