Ruoka-astioista

Patatukki
Turun museokeskus 
CC BY-ND 4.0

Kalle Kajanderin kokoelman Pahkakuppi ynnä muita kertomuksia (1902) nimikertomuksessa kuvataan yhden talon ruoka-astiaa. Kyseessä lienee sepite, mutta Kajanderin kuvauksen yksityiskohtaisuus viittaa siihen, että hän on vastaavan esineen joskus nähnyt. 

Hän tunsi ja muisti tämän kupin synnyn ja elämän yhtä tarkkaan kuin omankin elämänsä. Lehdeksessä oltaissa kerran oli hänen isänsä tämän pahkan löytänyt, iskenyt kirveellään irti koivun kyljestä ja kantanut kotiin. Monet pitkät syyspuhteet oli hän sitä sitten veistellyt ja vuoleskellut ja välillä suolavedessä liotellut, ett'ei siihen ilmestyisi halkeimia. Joulupuuro siitä oli ensimmäiseksi syöty, ja se oli ollut niin komea, se uusi ja valkea pahkakuppi, että naapuritkin olivat sitä ihannelleet, kun niitä Tapanina oli tullut heillä käymään.

Siihen saakka, kun tämä kuppi saatiin, oli heillä aina syöty suorastaan padasta. Pata oli nostettu tukin päähän keskelle lattiaa, saman tukin päähän, joka nytkin vielä oli heillä padanalustukkina uunin edessä, ja siitä olivat kaikki ympyrässä istuen lusikoineen pistelleet. Isä oli ollut tyystä ja tarkka mies, oli aina pitänyt kaikkia liikoja astioita tarpeettomina, koska niitten puhdistamiseen ja kunnossa pitämiseen tärväytyi vaan suotta aikaa. Mutta mikä lienee tullut aatosten käänne hänen päähänsä, kun ryhtyi tätä kuppia tekemään, sitä ei koskaan saatu tietää. 

Päähenkilön ollessa isäntä tämä pahkakuppi oli edelleen talon ainoa keittoruoka-astia, "joka vuosien kuluessa oli jo ennen kahdesti säretty, vaan kummallakin kerralla jälleen paikattu ja pitäväksi tehty"

Se oli valtavan suuri, koivun pahkasta vuoltu kuppi, johon mahtui padallinen puuroa kerrassaan ja johon yht'aikaa soveltui koko talonväen lusikat, vaikka heitä olikin hyvän matkaa toistakymmentä henkeä.

Kahdesta kohti oli se jo ennen vahvoilla rautasinkilöillä yhteen liitetty, niinkuin tukkiruuhen pohja, ja oli siltä ollut pitävä ja sileä ja täyttänyt tarkoituksensa, mutta lapset, jotka aina tekevät kaikenlaista pahaa, halkasivat sen taas uudesta kohdasta.

Päähenkilön lapset "näkevät kylässä turhamaisilla naapureilla niitä uudenaikaisia kivivateja, joita rätti-äijä kiskoo ympäri ihmisten viekoituksena, ja sitten ei panna vanhalle, vaarivainajan tekemälle pahkakupille enää arvoa mitään"

— Vai niitä minä ostaisin, jatkoi hän — ja niitä sitten vasta oikein särettäisiin joka päivä ja heitettäisiin tunkiolle, kun niitä ei voi edes paikata. Huokeitako ovat ostaa, ja mukavia puhtaina pitää? Jopa kylläkin! Ei sitten muuta ehdittäisi, kuin niitä pyyhkiellä ja niitten läikkävistä pohjista kuviaan katsella, niinkuin naapurin piiat kehuvat. Hiekkaa meillä on kyllä vielä, ja kun sitä vaan käytätte joka lauvantai, niinkuin tähänkin saakka, niin kyllä kelpaa meidän väen tästä pahkakupistakin syödä. Kunhan saisi edes tämänkään pysymään ehjänä, mitä saviastioista puhettakaan. 

— Onhan tuo tainnut aikoinaan olla hyväkin, silloin, kun parempia ei tunnettu, sanoi Joose-mestari. Mutta maailma muuttuu ja sinun pitäisi, Kolkkala, ottaa ajastasi vaari. Minä sanon sinulle suoraan, että kautta pitäjän käy maine tästä sinun pahkakupistasi, eikä se ruoka-astiaksi tätä nykyä enää kelpaakaan muille kuin sioille. Osta sinä kivivateja sinäkin, niinkuin muutkin ihmiset. Kuluuhan tämän hiekkauksessa jo piikain kynnetkin, joll'et muutakaan ajattelisi.

— Meillä ollaan siihen niin totuttu, että kyllä siitä vaan kaipuu tulee, ell'ei sitä ehjäksi saada, arveli Kolkkala. — Ja mitä niistä uudenaikuisistakaan astioista? Eivät niillä näy sen vauraammiksi pääsevän, jotka niitä käyttävät.

P. S. Vanhoista teksteistäni teemaan liittyen Astioista ja Syötiin yhdestä padasta

Tapahtui Kampin kallioilla 1882-1905

Kampin kallioiksi ymmärrettiin 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Lauri Koskivaaran mukaan (Kun Helsinki oli nuori ja pieni. Muistikuvia poikavuosilta. 1968) Pohjoisen Rautatiekadun ja Hesperiankadun väli eli "Tunturilaakson eli Fjälldahlin sekä Bergan eli Apollonmäen kalliot" eli nykyinen Etu-Töölö. Suomenkielisissä sanomalehdissä alue ei näyttäydy kovin miellyttävänä.

Matti Meikäläinen 17A/1899

US 11.5.1882 Kun palvelija Ivan Bakatenkov oli viime maanantaina k:lo 4 j. pp. kävelemässä Kampin kallioilla, kohtasi hän kaksi tuntematonta miestä, jotka kohta ottivat Bakatenkovin kiinni ja ryöstivät häneltä hopeakuorisen ankkurikellon perineen, sekä sitten pötkivät tiehensä. Bakatenkov ilmoitti kohta asian polisille, jonka onnistui saada veitikat kiinni, jotka tunnettiin olevan entiset merisotamiehet Gregori Ivanoff Tschesnakov ja Ernst August Nikolai Törnberg, joilta kello myöskin takaisin saatiin. Tschesnakov ja Törnberg passitettiin lääninvankilaan ja asia lähetettiin raastuvanoikeuteen.

US 19.12.1885: Onnettomuus kallion särkemisessä. Viime lauantaina puolenpäivän aikana oli kivensärkijät Johan Edvard Löfgren ja Johan Mertz varomattomasti lähestyneet työpaikallaan Kampin kalliolla ruudilla täytettyä porausreikää, joka yhtäkkiä laukesi ja molemmat miehet haavoitti niin pahoin, että täytyi viedä yleiseen sairashuoneesen. Haavat kumminkaan eivät kuulu olevan hengenvaarallisia.

US 7.8.1887: Eräs henkilö meni toissa päivänä kävelemään Kampin kallioille, jossa hän paneusi joutessaan siimekseen nukahtamaan. Juuri nukkumaan ehdittyä tulikin venäläinen sotamies ja alkoi hyvin varovasti kopeloida taskuja, vaan valanukkuja tieten taskunsa tyhjiksi antoi sotilaan jatkaa tutkimustaan, kunnes ryssä rupesi itsekseen kiroilemaan semmoista miestä jollei ole pennin pätkää; nyt vasta hyppäsi nukkuja nauraen ylös ja ryssä taas vuorostaan käpälämäkeen minkä koivet antoi. Nukkuja meni sittemmin sotilasten luokse kyselemään mitä taskujen tarkastajalla oikeastaan oli mielessä. Tämä oli ensin vähän häpeissään, mutta kumminkin kertoi että hän luuli nukkujaa juopuneeksi ja aikoi varastaa mitä kelpaavaa taskussa olisi sattunut olemaan.

US 26.8.1897: Hyvin ylisilleen paljastettiin toissa iltana Kampin vuorilla muuan Heinolasta kotoisin oleva mies. Hän oli muutaman tuntemattoman miehen seurassa istunut ryyppäilemässä, kunnes nukkui. Illalla k:lo 10 seuduissa tapasi hänet muuan poliisikonstaapeli nukkumassa niin ohuissa vaatteissa kuin nukutaan tavallisesti sängyssä. Poliisikonttoriin tuotuna mies alkoi vähän tajuta maailmaa ja oudostella ohutta maatetustaan. Hänellä oli ollut takit, lakit, housut, saappaat niin kuin oikealla ihmisellä, ihan varmaan, ja 40 mk. rahaakin. Mutta ne kaikki oli Unimatti vienyt niin tarkoin, ettei ollut jättänyt kuin ainoastaan ohuen — paidan!

US 28.8.1897: Pullolla päähän sai toissa iltana muuan seppämies "suurella leirillä", Kampin vuorilla, missä tapella nutistetaan ja miehiä paljastetaan tuon tuostakin. Seppämies A. Antonius oli kahden muun miehen kanssa kaikessa ystävyydessä tietysti ryypiskellyt kolmen kannun pullosta, jolla sitte lopuksi sai pääkalloonsa. Poliisin saapuessa paikalle oli Antonius tunnotonna ja vietiin kirurgiseen sairashuoneeseen, missä sidottiin haavat. Toiset veikot joutuivat myöskin poliisin huostaan.

US 5.5.1898: V. k. 30 päivää vasten yöllä oli E. Esplanaatikadun talon n:o 2 kellarista varastettu 23 pientä konjakkipulloa yhteensä 41. markan arvosta. Samana yöllä otti poliisi huostaansa Kampin kallioilta kaksi räyhäävää ja humalapäistä miestä, joiden hallussa oli 14 konjakkipulloa. Yhdeksän pulloa olivat miehet jo pistäneet poskeensa. Miehet tuotiin etsivän poliisin konttoriin, jossa he selvittyään humalastaan tunnustivat varastaneensa. He ovat irtolaismiehet Johan Erik Koskinen ja Johan Viktor Davidsson. Nyttemmin ovat he vangitut ja juttu on lykätty raastuvanoikeuteen.

US 13.10.1898: T. k:n 7 p:nä oli erään Kampin kallioille humaloissaan nukahtaneen työmiehen jalasta viety 15 markan maksavat patiinikengät. Myöhemmin oli nämä patiinit nähty työmiehen Isidor Storhammarin jalassa, vaan hän oli sittemmin myynyt ne narinkkaan. Nyttemmin on etsivän poliisin toimesta vangittu Storhammar ylläkerrotusta patiininvarkaudesta ja tulee tuttu raastuvanoikeuden käsiteltäväksi. — S. on kotoisin Iitin pitäjästä ja on hän 24-vuotias.

US 5.11.1901: Sunnuntaina k:lo puoli 12 päivällä löydettiin koleeraparakin luona Kampin vuorilta pahasti puukotettu mies. Löytäjät kutsuivat paikalle poliisin, joka toimitti tutkinnon. Miestä oli lyöty puukolla kaulaan, rintaan, selkään ja toiseen käsivarteeu. Puukotettu, joka tunnettiin läkkiseppä E. Lampéniksi, lienee ollut juopottelemassa ja antanut riitaan toveriensa kanssa. Lampénia, jonka tila on vaarallinen, hoidetaan kirurgisessa sairaalassa.

US 11.5.1902: Huhtik. 28 p:nä meni muuan Leppäsuon huvilassa asuva palvelustyttö k:lo 9 ajoissa illalla Kampin kallioille katselemaan Fjälldalin huvilan tulipaloa. Kotimatkalla muuan sotilas kävi hänen kimppuunsa ja kohteli häntä sopimattomalla tavalla. Tytön apua huutaessa tien paikalle henkilöitä, jotka ottivat väkivallan tekijän kiinni. Mies, jonka huomattiin olevan tykkiväensotamies Naum Savin, vietiin poliisiasemalle. Asia tulee sotaoikeuden tutkittavaksi.

Suomen Kansa 21.4.1903: "Sotaiset" ajat. Sunnuntaisin näkee suuria laumoja poikasia kaupungissa Kampin kulmalta marssivan kallioiden ylitse Töölööseen päin puu ja rautasapelit oikeassa ja pahvista tehty kilpi vasemmassa kädessä. Tuolla Kampin kalliolla sitä sitten otellaan ja kuuluupa ottelut olleen veristäkin laatua. Samoin kuuluu taisteluja tuon tuostakin olevan Kallion ja Kinaporin poikien kesken, puhumattakaan siitä, mitä Hermannissa tapahtuu. Oikein heillä näkyy olevan kenraalit, överstit ja muut. Onpa vielä lippujakin pitkien tankojen päissä. Poja ovat aina poikia!

Suomen Kansa 21.4.1903: Kampin kallioilla näkyy taas, kuten muinakin kesinä, ahkerasti harjoitettavan kaikenlaista pelaamista. Kolerasairaalan lähettyvillä, missä maa jo on paljasta ja kesämaista näkee sunnuntaisin suuret ryhmät harmaa takkisia ja muita pitkäsaapasvartisia miehiä, jotka heittelevät "tenkaa" korkealle ilmaan, jota sitte läsnä olevat pelitoverit arvioivat tuleeko siitä "kruunu" vai "klaava" näkyville. Näkyypä tämä urheilu jo tarttuneen meidänkin miehiin ja erittäinkin poikiin, sillä päiväkaudet voivat he seisoa ja heitellä milloin "fimaa" eli "tissikaa", milloin taas "timtissikaa" j. n. e. Vähän edempänä kallion lomissa taas istuskelee sakittain miehiä ja siellä voimistellaan käsivarsia, jotka viikon työstä ovat kangistuneet, heittelemällä "pataa" y. m. "trumffia" ahkerasti tantereeseen. — Ompa siellä vielä kolmaskin laji urheilijoita, mutta mitä lajia urheilua ne sitten harjoittavat, ei taida aina olla oikein siveellistä laatua. Kaikkien näiden urheilijoiden terveydestä kuuluvat pitävän huolta ympäri kulkevat "ahteekkarit", jotka 2:50 p:stä kuuluvat antavan puolen litraa hyvää terveellistä lääkettä, joka kuitenkaan ei oikein näytä päätä ja jäseniä parantavan, vaan päinvastoin pahentavan, koska heitä näytään sieltä Kampinkulmalta usein vietävän "sairaalaan" sairastamaan kohmeloansa. 

HS 8.7.1905: Raastuvanoikeuden neljäs osasto tuomitsi eilen joutonuorukaisen Ferdinand Juhanpoika Kontion, syntynyt Joensuussa 1887, ensikertaisesta varkaudesta pidettäväksi 6 kuukautta vankeudessa ja olemaan sen jälkeen 3 vuotta kansalaisluottamusta vailla. K. oli Kampin kallioilla varastanut housut eräältä nukkuvalta räätäliltä.

Työmies 22.8.1905: Sunnuntai-iltana klo 8 joutui eräs Töölöstä tuleva maalari Kampin kalliolla ryöväyksen alaiseksi. Koko miehen kassa vietiin ja sen mukana housun taskukin. Teosta on poliisi vanginnut 3 irtolaista miestä.

HS 26.9.1905: Viime sunnuntaiaamupäivällä tapasiivat pari juomahaluista työmiestä Kampin kallioilla neljä venäläistä sotamiestä, jotka miehille tarjosivat viinaa kaupaksi. Kauppa siinä lopulla syntyikin, miehet saivat pullon ja sotilaat 2:50 sen hinnaksi. Kiireemmän kaupalla jättivät sotilaat myymäpaikan, lähtien kasarmia kohden. Mutta samalla selkeni tapahtunut petos myöskin ostajille. Maistettuaan nim. saamasta pullostaan huomasivat miehet pullon sisältävän vettä viinan asemasta, vaikka siinä pullossa, josta sotamiehet maistiaisia tarjosivat, oli ollut viinaa. Pettyneet ostajat lähtivät luonnollisesti joutuin jälessä ja saavuttivatkin sotilaat, jotka taas toisessa kohden kauppoja "rotseivat". Kun miehet nyt kokivat saada petoksen oikaistuksi, syntyi siitä riita, joka päättyi siten, että toinen miehistä sai iskun kivestä päähänsä ja toisen oli lähdettävä käpälämäkeen.

Milloin Porvoo perustettiin?

Kiistely ja keskustelu Turun alkuajasta on käynyt niin voimakkaana, että minulta on mennyt täysin ohi Porvoon perustamisvuosisekoilu. Porvoolaiselle tuttavallenikin asia oli uusi hänen jakaessaan eilen kirkkohistorioitsija Simo Heinisen yleisönosastokirjoituksen "Porvoolla ei ole juhlavuosi". Heinisen mukaan samaan aikaan vuonna 1996 kuin kaupunki valmistautui 650-vuotisjuhliin oli ilmestynyt nimekkäiden tutkijoiden historianesitys, jossa vuosi 1346 tulkittiin vuodeksi 1546. Juhlia ei siirretty ja ristiriita näköjään sai julkisuutta (ainakin Hesarissa) vasta pari vuotta myöhemmin.

Muutama vuosi myöhemmin asia unohdettiin Hesarissakin ja jonkun jutun tietokulmassa kerrottiin jälleen perustamisvuodeksi 1346.

Virallisena totuuden torvena tämän tapaisessa asiassa voinee pitää Museovirastoa. Päivi Hakanpään vuonna 2008 julkaistusta Porvoon kaupunkiarkeologisesta inventoinnista (pdf) vuosilukua 1346 ei tekstihaulla löydy ja sivulla 4 perustamisvuodeksi ilmoitettaan "1380-luvun alku". Mutta Porvoon kaupunki ei ole täysin luovuttanut. Vuonna 2015 viimeksi päivitetyn Länsirannan asemakaavaselvityksen (pdf) historiaosuuden alussa lukee "Suomen toiseksi vanhimman kaupungin varsinaisena perustamisvuotena pidetään vuotta 1346.". Tulevan juhlinnan tiedotteessa selitetään, että

Ikä on laskettu vuodesta 1346, vaikka toisaalta arvioidaan, että Porvoo sai varsinaiset kaupunkioikeudet noin 1380.​ Tavaksi on muodostunut jo 1800-luvulta lähtien, että merkkivuotta juhlitaan erityisen komeasti joka 25. vuosi. Edellisen kerran juhlittiin, kun kaupunki täytti 650 vuotta vuonna 1996. ​

Kuva SimoM, Wikimedia. CC BY-SA 3.0

Vuodesta 1346 on pidetty kiinni myös kukkaistutuksissa. Minä en ole millään Porvoon käynnillä kiinnittänyt niihin huomiota, mutta jotkut ovat terävämpiä. Seikkaileva ja valokuvaava J huomautti vuonna 2016:

Porvoo sai kaupunkioikeudet 1380, mutta kukkaistutuksien ja kaikkitietävän wikin mukaan Porvoon kaupunki perustettiin 1346. Jännää, että kaupungin oma turistiopaslehti (vieressäni auki) ei kerro tästä mitään. Porvoo on Suomen toiseksi tai kolmanneksi vanhin kaupunki riippuen siitä kumpaa vuosilukua uskoo

Kaikkitietävällä wikillä tarkoitettiin kai Wikipedian Porvoo-sivua, jota on sittemmin päivitetty. Eli tänä vuonna kaupungissa ensivierailulla ollut kirjasi blogiinsa

Porvoonjoen vastarannan vuosiluku 1346 ei ihan täsmää Wikipedian mainitsemaan kaupungin perustamisajankohtaan ”noin 1380”. Porvoon pitäjä mainitaan Wikipedian mukaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1351.

Että tällaista tutkimustiedon hyödyntämistä Porvoossa harrastetaan.

Kaaran Kaisan elämästä

Lapualla Kaaran talossa synnytti talon Susanna-miniä 3.9.1844 tytön, joka sai nimekseen Anna Kaisa. Hänen elämästään kirjoitti H. Ks. Suomen naiseen 10/1913 ja epätavallisuudessaan elämäkerta ansaitsee minusta uudelleenjulkaisun.

Kaisalla on takanaan hyvin vaiherikas elämä. Mutta se ei ole suinkaan valoisa eikä läpeensä kunniakaskaan. Päin vastoin! Moni synkkä muisto on tehnyt hänet sulkeutuneeksi ja katkeraksi. Siksi elääkin hän erakon tavoin yksinäisyydessä, maailman unohtamana ja osaksi paikkakuntalaistensa halveksimana pienessä mökissään. Jo ensi kerran nähdessäni Kaaran Kaisan teki hänen persoonansa minuun syvän vaikutuksen, niin että päätin sopivassa tilaisuudessa koettaa ottaa selkoa hänen elämänvaiheistaan.

Tässä tuonoin lähdinkin muutamain lapualaisten seurassa Kaisaa »haastattelemaan». Jo matkalla sain kuulla Kaisan elämänvaiheista niiltä ajoilta, joista hienotunteisuuden vuoksi ei voi häneltä itseltään kysellä. Ystävällisesti vaikka ihmetellen otti hän meidät vastaan; seuraavat tiedot ovat tämän käyntini tuloksia.

Kaaran Kaisan lapsuudesta ei tiedetä paljon. Itse hän ei tahtonut siitä kertoa. Tuli kasvoihin synkkä, katkera ilme, kun siitä oli puhe; sanoi vaan, että oli siinä huonoa jos hyvääkin, niin huonoa, että sitä ei voi kertoa. Äiti oli hyvin ankara ja kova, isä sensijaan lempeämpi. Pienestä pitäin oli hänellä »halua puukon kanssa häärätä, akkain työt eivät kelvanneet». Äitinsä oli kovin pahastunut tästä. »Naisen pitää tehdä naisten työtä, muulla ei voi itseään elättää», oli hänellä tapana sanoa.

Isänsä oli »pelimanni», soitti viulua. Kaisalla lienee myöskin ollut musikaalisia taipumuksia, sillä isän viulua koettamaan hänen mielensä paloi. Sitä hän ei kumminkaan tohtinut tehdä muiden ohessa sisällä, vaan milloin tyttö oli yksin tuvassa, kävi hän kojeeseen käsiksi ja pian oppikin saamaan siitä säveliä. Miten tarkasti hän sitä tutki, voimme päättää siitä, että hän 15 vuotiaana ryhtyi itse veistämään viulua. Epäonnistunut se oli hänen mielestään, mutta sai hän sen kumminkin myydyksi 3:lla markalla. Sen jälkeen on hän tehnyt ja myynyt 12 viulua. Korkein maksu, mitä hän on niistä saanut on 12 mk. 

Katovuosina hänen isänsä möi kotitalonsa, ei voinut sitä enää pitää. Sitten seuraa synkin aikakausi Kaisan elämässä: rikoksia ja niiden seurauksena rangaistusta. Kaaralaiset, Kaisan omaiset, olivat pahamaineista väkeä. Muiden sentapaisten ihmisten kanssa harjoittivat he varkautta ja rosvoutta. Etupäässä varastivat he laitumilta eläimiä, lehmiä ja lampaita, teurastivat ja söivät sekä luonnollisestikin möivät niiden lihaa. Hevosvarkauksissa he myöskin liikkuivat. Kerrotaan, että Kaisa ei ollut suorastaan varastanut, mutta ollut juonessa mukana varkaita avustamassa. Muiden mukana hän myöskin sai kärsiä rangaistuksen: vankeutta, vieläpä sen ajan raa'an tavan mukaan raippojakin.

Vankeudessa ollessa syntyi Kaisalle poika. Siellä hän myös tutustui erääseen lapualaiseen Matti Reisbakkaan, joka kärsi murhasta rangaistusta. Tämän kanssa hän myöhemmin meni naimisiin. Mies oli puuseppä ja hänestä sanotaan, että hän oli perin rehellinen ja kunnollinen, vaikka hän äkkipikaisuudessaan oli tappelussa surmannut miehen ja joutui siitä vankeuteen.

Kun Kaisa pääsi vankilasta, alotti hän elämänsä uudelleen ryhtyen rehellisellä työllä elättämään itseänsä ja pientä poikaansa. Ei hän ensinkään enää liittynyt siihen rosvojoukkoon, johon hän omaistensa kanssa ennen oli kuulunut. Ammatikseen valitsi hän suutarintyön; mutta sen ohella teki hän puusepän työtäkin, etenkin sitten kun oli mennyt naimisiin useita vuosia myöhemmin vankilasta vapaaksi päässeen Matti Reisbakan kanssa. Mutta tämä avioliitto ei tullut pitkäaikaiseksi miehen kuoleman tähden, ja Kaisa oli taas yksin taistelemassa leipänsä puolesta. Yksi hänen veljistään oli rakentanut pienen mökin itselleen likellä entistä kotitaloa, mutta hän muutti Amerikaan ja möi lähtiessään mökkinsä Kaisalle. Tämä oli silloin hyvin alkuperäisessä kunnossa, »ikkunoita ja paljo muutakin siitä puuttui». Kaisa laittoi kuntoon kaikki ja siitä hänelle jäi velkaa 100 mk:kaa, jonka hän on sittemmin ansiollaan maksanut.

Tämä mökki on aukealla paikalla Lapuan ja Nurmon välisen maantien varrella. Ei ainoakaan pensas kaunista kotipihaa. Tässä mökissä alotti Kaisa varsinaisen ammattinsa. Ensin hän alkoi tehdä lastenvaunuja, n. k. »vankkureita». Puutyöt teki hän kaikki kotonaan, mutta sepän työt, mitä missä tarvittiin, erään läheisyydessä asuvan torpparin pajassa, ensiksi torpparin johdolla, mutta pian aivan omin päin. Lastenvaunuista sai hän 12 mk:kaa kappaleelta. Niitä hän arveli tehneensä noin 50 kappaletta. Toalettipeilejä hän myöskin tähän aikaan valmisteli. Ne ovat oikein hyvin tehtyjä. Säätyläisetkin Kaisan peilejä ostivat. Olen ollut tilaisuudessa näkemään yhden niistä eräässä perheessä Lapualla, eikä siitä ollenkaan voinut päättää, että se olisi ollut tottumattoman työtä.

Vähitellen tulivat kuitenkin nykyaikaiset tehtaissa valmistetut lastenvaunut maaseudullakin käytäntöön. Kaisan vankkurit eivät enää käyneet kaupan ja hän oli pakoitettu valitsemaan jonkin uuden alan. Nyt hän valmistaa käsikärryjä, ja on niitä tehnyt tähän mennen 14 vuotta. Tällöin tuli oman pajan tarve entistä kipeämmäksi ja sitä ryhtyi Kaisa puuhaamaan. Aivan yksin, ilman minkäänlaista apua hän sen teki. Alkuperäinen se kyllä on, mutta vastaa täydellisesti tarkoitustaan. Seinät ovat suurista, hyvin tiiviisti päälletysten ladotuista turpeista ja katto laudoista. Myöskin palkeet on hän itse valmistanut; ainoastaan alasin on toisen sepän takoma. Kun hän noita raskaita turpeita nosteli ja asetteli paikoilleen, sai hän ruumiiseensa vammoja, jotka häntä elinaikansa vaivaavat.

Paikkakuntalaiset ostivat halukkaasti Kaisan kärryjä; mutta hänen ostajapiirinsä oli liika pieni. Siksi päätti Kaisa viedä tuotteitaan maailman markkinoille lähtien kärryineen Pietarsaareen. Siellä saikin hän ne kaikki myydyiksi. Hänen tuotteensa tulivat nyt tunnetuiksi ja pari rautatieläistä tarjoutui hänen asiamiehekseen. Heidän välityksellään myydään nyt Kaisan käsikärryjä Pohjoisessa päin Ylivieskassa, Kokkolassa ja Pietarsaaressa, sekä myöskin etelä-Suomessa, Helsingissä asti.

Kaisa ei muista kuinka monet kärryt hän on valmistanut, mutta arvelee niiden luvun nousevan ainakin 150:een.

Nämä kärryt ovat erinomaisen siroja ja keveitä ja oikein hyvästi tehtyjä kaikin puolin. Aivan yksin Kaisa niitä valmistaa, tehden sekä puu- että sepäntyöt. Hänelle ehdotettiin, että hän teettäisi kärryjenlavat jollakin puusepällä, mutta Kaisa sanoo, etteivät ne sitten tahdo hänen ostajilleen kelvata. He eivät saa lavoja niin keveiksi, kuin Kaisa itse. Kärryistä saa hän 20 mk:kaa kappaleelta. Kysyin mitä hänelle jää työpalkaksi, mutta sitä ei hän voinut sanoa, ei ole koskaan tullut laskeneeksi. Kertoi vaan, että kun talvi on loppunut, silloin ovat hänen kesäiset ansionsakin lopussa. Usein häneltä puuttuu keväisin rahaa työtarpeisiin. Mutta suurella kiitollisuudella kertoi Kaisa menevänsä silloin kauppias Hautasen puheille ja häneltä aina saavansa laskulla työtarpeensa. Kauppias Hautanen puolestaan antoi Kaisasta sen arvolauseen, että hän on perin rehellinen. Aina hän maksaa pennilleen sen, mitä hän on velaksi ottanut, eikä ole koskaan koettanut missään pettää.

Suuria eivät Kaisan raha-ansiot ole olleet. Mutta hän on kumminkin voinut itseään ja poikaansa kunnollisesti elättää. On hänelle joskus jäänyt vähän säästöäkin, koska on saanut edelläkerrotun rakennusvelkansa maksetuksi. — Neljä vuotta sitten sai Kaisa »häivää» toiseen silmäänsä. Silloin oli hänellä koossa 30 mk:kaa. Näillä rahoilla lähti hän Vaasaan silmälääkärin luo. Kymmeneen markkaan oli noussut kyyti ja muut menot. Siis piti silmä parantaa 20:llä markalla. Lääkäri leikkasi silmää ja siitä olikin apua. Kaisa sai osaksi näkönsä takaisin. Kun lääkäri tahtoi leikata silmää toisenkin kerran ja sanoi, että se silloin paranee täydellisesti, esteli Kaisa; hän arveli, että 20 mk. ei riitä kahteen leikkaukseen. »Rahasta ei ole kysymystä» oli hyväntahtoinen lääkäri vastannut, mutta Kaisa sen ymmärsi niin, että tohtori hakee palkkionsa kunnalta, ja se kävi Kaisan kunnialle. Salaa hän lähti Vaasasta, ja niin jäi toinen silmä puolisokeaksi. Tämä on tietysti hänelle suureksi haitaksi työssään.

Yhden ainoan kerran on Kaisa astunut julkisuuteen. Lapuan maanviljelysnäyttelyssä 1898 oli hänellä kärryjä näytteillä. Siinä tilaisuudessa piti maanvilj.-seuran puh.-joht. Maanviljelysneuvos Björkenheim Kaisan teollisuustuotteista puheenkin, kiittäen tätä toimeliasta naista.

Kaisan elämän vaatimukset ovat hyvin pienet. Sen voi helposti huomata, kun käy hänen luonaan. Tuvassa todellakaan ei ole minkäänlaisia ylellisyystavaroita. Pöytää ei siellä ollenkaan näkynyt. Höyläpenkki saa nähtävästi tehdä sen palveluksen. Yksi ainoa tuoli oli tuvassa; se olikin työtuoli, pyöreä, lammasnahalla päällystetty. Tämä ynnä sänky olivat Kaisan ainoat huonekalut. Työkaluja sen sijaan on paljon ja monenmoisia. Niitä käyttäessä ovat Kaisan kädet muodostuneet miehen käden suuruisiksi.

Pojastaan ei Kaisalla ole iloa, sillä hän on juoppo. Useita vuosia on hän oleskellut työansiolla Ruotsin puolella.

Luulisi, että nainen, joka on saanut näin paljon kovaa kokea, olisi kokonaan paatunut ja tylsistynyt. Mutta olin huomaavinani, että syvältä Kaisan sydämestä vielä löytää kieliä, jotka soivat puhtaasti ja kauniisti.

Pitkän elämänsä aikana on hänen osakseen tullut paljon tylyyttä, kovuutta ja raakuutta, mutta perin vähän hellyyttä. Lapsuudenaika, tuo ihmiselämän ihanin ikäkausi, on ollut sellainen, että sen synkät varjot ulottuvat hänen elämänsä iltaan saakka, niin että hän sitä muistellessa häveten loi katseensa maahan. Merkittynä, häväistynä on hän palannut vankilasta; ja kuitenkin on hän kaikesta huolimatta jaksanut alennustilastaan kohota rehelliseksi, ahkeraksi naiseksi, joka tarmokkaalla työllään vielä vanhoilla päivilläänkin itseään elättää, milloinkaan turvautumatta kunnan tai hyvien ihmisten apuun.

Täytyy ihmetellen kysyä: mitä Kaisasta olisikaan voinut tulla, jos hän olisi elänyt toisissa olosuhteissa. Jos hän olisi kasvanut hyvässä kodissa sekä saanut lahjainsa mukaista kasvatusta ja opetusta, olisi hänestä varmaankin tullut jalo ja alallaan harvinaisen kyvykäs nainen. 

Kuva: Joulu-rauha 1911

Tuomittuja ja vangittuja 1600-luvulla

Minä olen aina kokenut läänintilit yllätyksellisiksi, mutta näköjään sama pätee kokeneempiin tutkijoihinkin. Turun 1600-luvussa (lähes) elävä Veli Pekka Toropainen jakoi nimittäin  FB:ssä sunnuntai-iltana itselleen uutena löytönä 1600-luvun puolivälistä sakkolistat. Hän sai niistä uuden tiedon esi-isänsä vakavasta rikoksesta ja epäili, että muitakin sukututkijoita saattaisi "onnistaa". Pyynnöstäni sain luvan jakaa tietoa eteenpäin täällä.

Eli Turun ja Porin läänin sekä Ahvenanmaan vakavimmista rikoksista sakkoihin tuomitut vuodelta 1650 KA 7241:550. Joukossa kokemäkeläinenkin, mutta en onneksi tunnistanut nimeä. Vastaava lista seuraavalta vuodelta KA 7244:571. 

Käsiala listoissa oli varsin siistiä, mutta parin vuoden tavaustauon jälkeen lienee syytä tunnustaa tosiasiat: minusta ei tule koskaan 1800-lukua varhaisemman rikollisuuden tutkijaa. Joten Toropaisen mallia noudattaen tietoa eteenpäin. Läänintileistä olen itse hakemalla löytänyt seuraavat Turun linnan "vankilistat" 1600-luvulta. Listojen perusteet vaihtelevat, joten otsikot ja sarakkeet kannattaa lukea huolella (Vuodet alla tiliniteen mukaisesti.) 

• 1664 KA7292:646 
• 1665 toukokuu, elokuu KA 7296:1501, joulukuu KA 7296:1502, marraskuu KA 7296:1506 
• 1666 KA 7299:1166 jne.
• 1667 KA 7303b:1144 jne.
• 1669 KA 7311:1615
• 1670 KA 7314a:2146b
• 1671 KA 7318:2561 
• 1675 KA 7332:2171  jne. ja KA 7332:2202 jne.
• 1676 KA 7336:1984  jne. ja KA 7336:1988 jne.
• 1678 KA 7344b:2415 jne. ja KA 7344b:2418 jne.
• 1683 KA 7362a:3021  jne. ja KA 7362a:3027 jne.
• 1687 KA 7377:3672 jne.
• 1689 KA 7383b:5794 jne.
• 1691 KA 7388a:3763 jne.
• 1693 KA 7394:3716 jne.
• 1694 KA 7397:3829 jne. (ei vankilista, vaan kyytilista vuodesta 1690) 
• 1695 KA 7401:4140 jne.
• 1697 KA 7408a:2920 jne.

Töölön sotilassairaala, tykistöpiha ja kasakkakasarmi

Töölö on tunnettu sairaaloistaan, mutta verkosta löytyy heikosti tietoa näistä (käsittääkseni) varhaisimmasta. (En laske terveyslähdettä tässä yhteydessä sairaalaksi.) Ehkä siksi, että kyseessä on sotilassairaala tai siksi, että suurimman osan olinaikaansa se oli venäläinen.

Eirik Hornborg on arvellut, että sotilassairaala perustettiin sotavuosina 1788-90 [2, s. 212]. Tämä sopii siihen, että keväällä 1791 Töölöön siirrettiin Viaporista lääkäri Gottfrid E. Müller. Kautensa loppui jo syksyllä, jolloin sairaala ehkä lakkautettiin [3, s. 414-415]. Se perustettiin uudelleen Suomen joukkojen ylipäällikön Wilhelm Mauritz Klingsporin käskyllä 19.4.1796 [1, s. 320]. Vuosina 1800-04 siellä oli lääkärinä B. O. Rosenström [17, s. 227]. Juuri ennen Suomen sotaa sotilassairaalan lääkärinä oli uudelleen Müller, joka oli valmis vastaanottamaan 200-300 potilasta [3, s. 414-415; 17, s. 27].  Venäläisten valloituksen jälkeen sairaalasta vastasi ruotsalainen Klas Fredrik Hornstedt, mutta tämä kuoli jo vuonna 1809 [4, s. xxx]. Hoidon tasosta venäläisen kauden alussa ei anna kovin hyvää kuvaa se, että laitos tarvitsi pian oman hautausmaan [7].

Tämän jälkeen tiedot sairaalasta perustuvat muutamaan sanomalehti-ilmoitukseen ja seuraavassa vuosisadan vaihteessa käsiteltyyn kiistaan siitä, kenelle Venäjän armeijan käytössä ollut alue kuului. Selvittelyn alkuvaiheessa kaupungin rakennuskonttorista löydettiin Hagströmin vuonna 1775 piirtämään karttaan O. J. Wahlbergin vuonna 1804 lyijykynällä tekemä merkintä siitä, että värittämättömille alueille Töölössä ja Katajanokalla oli kruunun toimesta rakennettu. Lyijykynällä oli myös Töölöön (sanan Tallskog alapuolelle) merkitty 150*100 kyynärän alue Töölön sairaalaksi. Sataa vuotta myöhemmin armeijan alue oli viisi kertaa suurempi, mutta koskaan ei kunnolla selvinnyt miten tämä laajentuminen oli tapahtunut [5, 6]. 

Vaikka rakennuksista Turuntien länsipuolella ei ole jälkeäkään vuoden 1820 asemakaavassa yllä, pari vuotta myöhemmin aiemman sotilassairaalan paikka tunnettiin Töölön hospitaalina [8]. Keväällä 1827 järjestettiin urakkahuutokauppa useista uusista sairaalarakennuksista [9] Hornborg on varustanut rakennusvuodet kysymysmerkein, mutta esittää, että viimeistään vuonna 1830 alueelle rakennettiin "kaksi pienehköä kivikasarmia ja eräitä muita rakennuksia [...] yksi mainituista kivikasarmeista on säilynyt." [2, s. 212] Enää kivikasarmia ei Kivelänkadulta näe, mutta onneksi jäi pari valokuvaa.

Kuva Aulis Ryyppö, HKM CC BY 4.0

Hornborg arvioi sairaalan olleen vielä toiminnassa vuonna 1836 [2, s. 212, 214]. Sanomalehdistä viimeinen löytämäni maininta on luterilaisen papin tarve vuoden 1830 lopulla.[10] Tämä sopii siihen, että nykyisin Helsingin yliopiston käytössä oleva Topelia päätettiin vuonna 1830 muuttaa sotilassairaalaksi ja toiminta alkoi siellä pari vuotta myöhemmin.[30]

Vuonna 1830 piirrettyyn karttaan on tehty jälkikäteen lisäyksiä, joten en uskalla sanoa edustaako sen kertoma kyseiseltä alueelta sairaalaa vai myöhempää käyttöä. [11] Pohjoisin lisäkkeettömistä suorakulmista lienee kuitenkin valokuvan kivirakennus.

Kaukana maailmalla G. A. Wallin sai vuoden 1843 lopulla mieleensä verrata ulkomaisen kasarmiksi muutetun sairaalan kokoa Töölön kasarmiin (kanske lika stor som vår Thölö kasern) [18, s. 176]. Sairaalasta kasarmiksi alue muuttui kun sinne vuoden 1830 tienoilla "majoitettiin ns. invalidikomennuskunta ja eräs tykistöyksikkö" [2, s. 212].  Viimeistään 1870-luvulla käytössä ollut nimi tykistöpiha ei siis viitannut siihen, että alueella olisi harjoiteltu tykkien käyttöä, vaan tarkoitettiin tykistön miesten kasarmia. 

August Schaumanin muistelmassa Töölöstä tuli Krimin sodan aikana tiedonvälityksen solmukohta "Vasta kesäkuulla 1855 asetettiin sotatarpeita varten sähkölennätilanka Venäjän valtion kustannuksella Pietarin ja Helsingin välille. Silloinen sähkölennätinasema oli ja oli vielä useampia vuosia Töölön pienessä kivisessä kasarmissa, josta ratsastavat kasakat kuljettivat sanomat kaupunkiin." [28] Samanaikaiset kartat eivät ole kovin valaisevia, mahdollisesti juuri sotatilan vuoksi. Venäläinen vuonna 1855 painettu on kauniisti sanottuna suuripiirteinen [13].

Tukholmassa seuraavana vuonna painetussa on samoja piirteitä ja rakennukset on tulkittu sairaalaksi [14].

Vuosisadan lopulla rakennukset ovat käsin piirretyn kartan tapaan tontin reunoilla. Lukuunottamatta pohjoisinta, joka lienee jälleen valokuvan kivirakennus [15]. 

Tykistöpihan tontin eteläreuna on siinä missä nyt kulkee Dunckerinkatu eli alla olevan 1920-luvun valokuvassa oikealla puolella olevat rakennukset kuuluvat entiseen kasarmialueeseen.

Kuva Ivan Timiriasew, HKM. CC BY 4.0

Rakennusten ulkonäkö vastaa pari vuotta sitten esittelemääni pilapiirrosta.

Tuulispää 33/1912

Sotilaiden määrästä lähteet eivät kerro. Vuoden 1871 koleraepidemiassa ei ainakaan kuollut kovin montaa [12]. Vuonna 1878 kaupungin virkamiehen mielestä tontilla oli "rakennuksia täkäläistä kasakkakomennuskuntaa sekä tulittelijakoulua varten"[6]. Osoitekalentereissa 1878-83 Töölön kasarmi  tosiaan oli kasakkakomennuskunnan käytössä (Kosack-komandots) [19, s. 28, 39; 20, s. 10, 48, 59; 21 s. 11, 50, 62; 22, s. 9, 40, 50; 23 s. 9, 43]. Tilalleen tuli 24. tykistöprikaatin 3. patteri, mutta vuoden 1884 jälkeen osoitekalentereihin ei enää yksilöity venäläisiä joukkoyksikköjä eikä erotettu Turun ja Töölön kasarmeja [23, s. 35, 43; 24, s. 43]. 

Ivan Timiriasew, HKM CC BY 4.0

Liitto 14.1.1913

Vuoteen 1910 mennessä Töölön kasarmissa oli Olderburgin kasakoita [25] Juuri ennen Suomen itsenäisyyttä alueelle oli sijoitettu "Erillisen Orenburgin kasakkaosaston kaksi sotniaa (komppaniaa)."[16] 

Vuoden 1918 tapahtumisen kuvauksessa alue vilahtaa pakolaisten sijoituspaikkana [29]. Elokuussa 1918 

"Helsingin sanomalehtimiehet oli Suomen armeijan pääesikunta [...] kutsunut tutustumaan pääkaupungissa oleviin armeijan laitoksiin. [...] Tämän jälkeen käytiin Töölön kasarmeilla, jonka asumukset olivat vallan ihanteellisia. Kasarmirakennusten välitse kulkevalla viertotiellä oli komppania harjoituksissa. Saksalaiset harjoitusmestarit komensivat miehiä selvällä suomenkielellä." [26]

Lauri Koskivaaran muistelman perusteella "Maamme itsenäistyttyä sinne siirtyi Kenttätykistörykmentti I:n ensimmäinen patteristo. Puolustusvoimilta alue siirtyi sittemmin puhtaanapitolaitoksen haltuun" [27, s. 33]. Lopuksi kuva 1930-luvulta.

Kuva Roos Foto, HKM CC BY 4.0

P. S. Näköjään Geoserver-esikatselun karttojen sijoitteluun ei voi täysin luottaa ja/tai alkuperäiset kartat ovat kuralla. Tykistöpihan kun pitäisi olla siististi Kivelänkadun ja Dunckerinkadun välissä.

[1] B. O. Rosenström. Ett bidrag till den militära sjukvårdens historia vid den finska armén. Finsk militär tidskrift 1881, s. 301-322

[2] Eirik Hornborg: Sotaväki ja sotatapahtumat. Kirjassa Helsingin kaupungin historia III:1. 1950, s. 201-254

[3] Joh Fredr Sacklen: Sveriges läkarehistoria, ifrån Konung Gustaf I:s till närvarande tid. Andra afdelningen. Förra häftet. 1823.

[4] Förhandlingar och uppsatser 2. 1886-1887

[5] Artillerigården i Tölö.. Hufvudstadsbladet 28.10.1898

[6] N:o 31 Selvitys alueen N:o 60:a Tykistöpiha sekä Taivallahden rannalla olevan ruutikellarialueen omistusoikeudesta.. Helsingin kaupunginvaltuuston painetut asiakirjat vuodelta 1909. 1910 (pdf)

[7] Kimmo Sundström: Taivallahden sotilashautausmaa Helsingissä (8.6.2016). Pääkaupunkiseudun ateistit ry

[8] Helsingin historialliset asemakaavakartat. Helsinki region infoshare; Ilmoitus vuokraoikeuksien huutokaupasta. Finlands Allmänna Tidning 29.10.1822

[9] Finlands Allmänna Tidning 29.05.1827

[10] Helsingfors Tidningar 27.11.1830

[11] Karta Öfver En Del Af Tölö Ägor Invid Helsingfors 1830. HKA

[12] Hufvudstadsbladet 12.04.1872

[13] KA. Kaupunkikartat (kokoelma). [Helsinki ja Suomenlinna ympäristöineen, ven.].  (Helsinki Ic* 64/- -)

[14] Utländska stads- och fästningsplaner, Helsingfors /Helsinki/, SE/KrA/0406/12/016/121 (1856)

[15] Opaskartta Helsingin kaupungista vuodelta 1900. Helsinki region infoshare

[16] Marko Maaluoto: Helsingin venäläiset varuskuntarakennukset 1917 ja suomalainen varuskunta 1918. Itsenäisyys 100

[17] Karl Eberhard Lindén: Sjukvård och läkare under kriget 1808-1809. 1908

[18] Georg August Wallins reseanteckningar från Orienten åren 1843-1849. 1864

[19] Adresskalender för Helsingfors stad 1878-79.

[20] Adresskalender för Helsingfors stad 1879-1880 

[21] Adresskalender för Helsingfors stad 1880-1881

[22] Adresskalender för Helsingfors stad 1881-1882. 1881

[23] Adresskalender för Helsingfors stad 1883. 1883

[24] Adresskalender för Helsingfors stad 1884-1885. 1884

[25] Kasakoita saapui Poriin. Kansalainen 13.7.1910

[26] Sanomalehtimiehet armeijan laitoksiin tutustumassa. Turun sanomat 22.8.1918

[27] Lauri Koskivaara: Kun Helsinki oli nuori ja pieni. Muistikuvia poikavuosilta. WSOY 1968

[28] August Schauman: Kuuden vuosikymmenen ajoilta. Muistelmia Suomesta

[29] V. Koski. Saksalaisten hyökkäys Helsinkiin [huhtikuu 1918]

[30] Unioninkatu 38. Rakennusinventointi 1995. (Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto)

Digihistoriallisia täydennysosia

 1) Alkusyskystä testattavana ollut Kansallisarkiston tuomiokirjahaku on pari päivää sitten avattu "oikeasti". Tiedotteen otsikossa "Tuomiokirjat avautuvat vapaaseen käyttöön uudessa verkkopalvelussa" ei ole päätä eikä häntää, sillä käyttöhän on ollut aina vapaata ja käsittääkseni uusia digitointeja ei tullut tässä yhteydessä näkyviin. Pointti on - jos se on joltain hukassa - tunnistetussa tekstissä, josta voi tehdä sanahakuja. 

Erittäin ilahduttava uutuus on tuomiokuntakartasto (Yläreunan valikosta Info > Tuomiokunnat). Käytäntö näyttää toimiiko tositarpeessa, mutta onpahan ainakin yritetty auttaa käyttäjiä. Samaa yritystä edustavat tuotetut videot: Tutustu Tuomiokirjahakuun, Näin käytät tuomiokirjahakua ja Tutkijahaastettelussa Petri Talvitie. Talvitie oli erinomainen valinta haastateltavaksi, sillä tutkimansa 1800-luvun tilattomien elämää ei juuri muista aineistoista kuin tuomiokirjoista saa kiinni. Ehkä esiintymiä kuitenkin olisi enemmän varsinaisissa asioissa eikä haun piirissä nyt olevissa ilmoitusasioissa.

Talvitiellä oli erinomainen neuvo, jonka epäilen menevän monelta ohi: pitäisi ensin selvittää itselleen tuomiopöytäkirjojen luonne lähteenä ja tehdä sitten vasta hakuja. 

"Mielenkiintoista" on, että koneluetun tekstin haulle tehtiin ja avattiin erillinen sivusto. Olin näet siinä ymmärryksessä, että tämä integroitaisiin Astiaan. Jonka uuden tulemisen piti tapahtua vielä tänä vuonna?

2) Astian pykäämisen nopeuttamiseksi Vakka suljettiin huhtikuussa. Tällä viikolla ilmoitettiin, että Vakka on taas auki. Nautitaan niin kauan kuin voidaan.

3) Petteri Impola oli koonnut Jyväskylän historiallisen yhdistyksen blogiin listan Keski-Suomea käsitteleviä graduja vähän samaan tapaan kuin eräs bloginpitäjä viimeisen vuosikymmenen ajan. Mutta Petteri on huomattavasti fiksumpi kuin minä, joten hän introssaan selittää, että "Terveen kriittisesti on syytä muistaa, että pro gradut ovat maisteritason opinnäytteitä, eivätkä ne siksi ole suoraan rinnastettavissa tieteellisiksi tutkimuksiksi."

Listaus oli rajattu Jyväskylän yliopistoon ja 2010-lukuun. Olin juuri kaivellut erääseen harjoitukseen varhaisia verkkosivuja ja muistelin nähneeni jo 1990-luvulla maininnan Jyväskylän opinnäytteistä verkossa. Juuri sitä sivua en onnistunut löytämään, mutta Agricola-sivuston 6.3.2000 tallennetussa versiossa lukee, että "Jyväskylän yliopiston kirjaston tutkielmapankissa on julkaistu useita kymmeniä historian pro gradu -töitä." ja Tutkielmapankin oman vanhan etusivun mukaan tallennus on alkanut vuoden 1997 alusta.

Ja silti opinnäytteiden verkkojulkaisu konseptina taitaa joidenkin mielestä olla vielä uutta ja erikoista.

4) Kyseisen verkkoarkistokaivelun yhteydessä löysin Jouko Vuoren viestin news-ryhmään sfnet.harrastus.sukututkimus 2.12.1995 :

"Siis onko minkään yo:n projekteissa laittaa kaikki kirkkojen kirjoissa olevat suvut ja haarat, sellaiseksi siistiksi sumuksi, jossa olisi kaikki suomalaiset mukana...eräänlainen hallittu suomalaisten tähtisumu, johon kukin uusi yksilö liitetään, ja näkee sitten mistä oma suku tulee..."

Tähtisumu on viehättävä kielikuva. Olemme yhä lähempänä toivottua lopputulosta, mutta yliopistoilla ei ole asian kanssa juuri mitään tekemistä. 

5) Se, mikä ei ole hienoa eikä viehättävää, on avata julkaisuarkistosta pdf ja huomata, että sen merkit ovat totaalisesti tai satunnaisesti sekaisin. Ei ihmiselle, mutta ohjelmille, joilla tekstistä voisi teoriassa tehdä hakuja.

Näin minulle on käynyt nyt kahden Heldaan talletetun väitöskirjan kanssa. On vaikea uskoa, että merkkejä olisi korruptoitu tarkoituksellisesti, sillä tämähän heikentää huomattavasti töiden löydettävyyttä. Luulin ensimmäistä ja vanhempaa yksittäistapaukseksi, mutta kun toinen oli uunituore (eli vielä puolustamaton) laitoin plattikselle palautetta. Mutta toistaiseksi en ole saanut mitään vastausta. Tällaisiäkin potentiaalisia ongelmia pitäisi pitää mielessä hakuja tehdessä. Se, että mitään ei löydy, ei tarkoita sitä, että mitään ei ole!