Vouti, nikkari vai molempia?

Kirjureilla tuntuu olleen erityisiä ongelmia Kokemäellä 1600-luvulla eläneen Matsin sukunimen kanssa: Bloodigh, Blådich, Blådwijk ja monta muuta yhdistelmää esiintyy. Mahdollisesti sarjaan kuuluu myös Låduvijkson, joka esiintyi Kokemäen käräjillä vuonna 1646 Vitikkalan kartanovoutina eli Gothard Baranoffin palveluksessa.

Samoihin aikoihin Mats Blådick nimittäin toimi "liivinmaalaiseen tapaan" eli väkivallalla pakotti rengin Äimälästä sotapalvelukseen. Oikeus ei hyväksynyt tekoa vaan tuomitsi 28.5.1647 voudin apulaisineen menettämään oikean kätensä niiden mustelmien ja verenvuodon takia, jonka olivat rengille aiheuttaneet.

Ilmeisesti tästä ei aiheutunut Matsille käytännön haittaa ja vuoteen 1653 mennessä Mats oli kunnostautunut niin, että Baranoff lahjoitti hänelle tilan Vallilasta. Mikäs sen mukavampaa kuin saada vuonna 1652 mainitulle vaimolle Sofia Eriksdotter oma tupa. (Tosin jo vuonna 1665 verokirjanpidossa vaimona näkyy Lisbeth.)

Tämän jälkeen Matsia ei mainita Baranoffien voutina, mutta kerran käräjillä 1657 Patrick Ogelvien eli Vuolteen omistajan palveluksessa. Kaksi vuotta myöhemmin häneen viitataan sekä Kokemäen että Ulvilan käräjillä nikkarina eli joko kättä ei katkaistu tai sitten kyse on toisesta miehestä.

Vuodet 1661-1664 Matts Blådick isännöi Hiedan yksinäistilaa Karkussa seuraten appeaan Pietari Juhonpoikaa. Vaimonsa on tässä yhteydessä Lisa Persdotter, joka lienee sama kuin Kokemäen Vallilan Lisbeth. Hieman erikoinen yhteys on se, että Hiedan tila siirtyi Kokemäen "eliittiryhmään" kuuluvalle luutnantti Håkan Månssonille ja oli väliin jäävinä tämän isällä verokirjuri Måns Månssonilla.

Puuseppä Matts Blådick laskutti vuonna 1667 Kokemäen seurakunnalta kolme taalaria häpeäpenkistä. Tyrväälle hän rakensi kirkonpenkkejä ennen vuotta 1665.

Matts Blådick on viimeistä kertaa verokirjanpidossa vuonna 1682 Agneta-vaimon kanssa. Puuseppänä Matts mainitaan vielä vuonna 1689, jolloin asui vielä (neljännen?) vaimonsa  Kaisa Johansdotterin kanssa Vallilassa. Sama kuin Karin Blodich, joka on verokirjanpidossa Vallillassa yksinään vuodet 1683-86? Statuksenaan inh. joten Baranoffien lahjoituksen reduktio taisi iskeä myös eteenpäin lahjoitettuihin tiloihin?

Tuntuu houkuttelevalta ajatella väkivaltaisesta voudista tulleen rauhallisen puusepän. Perheen lapsista tunnen vain pojan Johan Mattsson, jonka toinen Vallilan isäntä oli ottanut rakentamaan lohipatoa ja tässä toimessa poika hukkui vuoden 1674 paikkeilla. Verkkosukupuussa roikkuu Elsa Mattsdotter Blodick s. n 1674, k. 8.6.1732, joka avioitui 28.12.1727 Johan Fabritiuksen kanssa. Ylioppilasmatrikkelissa hän on Elsa Mattsdotter, Sääksmäen vihittyjen listassa (HisKi) Jfru Elsa Mattsd:r Blodick Huittulasta. Miten mahtaa olla?

Lähteet:
SAY Kokemäki 1654-1673 s.99, Kokemäki 1674-1693 s. 109, Karkku 1655-1674 s. 60
Lasse Iso Iivari: Karkku
Mikko Huhtamies: Sijaissotilasjärjestelmä ja väenotot. 2000
Mauno Jokipii: Satakunnan historia IV Satakunnan talouselämä uuden ajan alusta isoonvihaan. 1974
Juhani Piilonen: Sastamalan historia 2. 2007
Tapio Salminen: Joki ja sen väki. Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle. Kokemäen ja Harjavallan historia 1:1. 2007
Tukku Tuokko-kortteja

Elokuu jatkuu

9.8.

• Yle keräsi kansanperinnettä: Nämä ovat suomalaisten inhokit lapsuudesta
• Innostuin klipsimään 1800-luvun Helsinki-kuvia FB-kansioon ja toiseenkin 
• Taas identiteettiväitös! National Symbols, Their Meanings, and How They Relate to National Identification, ...

10.8.

• Tiedekulmassa odottamassa 1500-l tietoiskua ruokavaliosta. 

11.8.

• Enligt Horrible Histories vikingar använde bastu. Bevis? Kävivätkö viikingit saunassa vai pitääkö epäillä HH:ta tietolähteenä?

12.8.

• Kaksi blogikirjoitusta tehty, Hesaria ei kuulu.  
• Hesari tuli. Esi-ISÄNI Vilppu Keisari on sivulla C1 toisen naisen esiÄITI. Miettimistä loppupäiväksi. 
• Uudet tietokirjat. Keskisarja siirtynyt talvisotaan, menetys vanhemmalle ajalle.
• Tulossa Torstin Suomalaiset ja historia, jee! Ainoa Ruotsin aikaa käsittelevä poiminnoissa Lappalaisen.  
• Fry's Planet Word katsottu. OK kielikatsaus, mutta en saanut mitään uutta irti.

13.8.

• OpenHouseHelsinki ohjelma verkossa. Keskittynyt nyt viikonloppuun. Tove Jansson ateljee jälleen arvonnassa. Ja paljon muuta...  
• Lpr-hissablogi Willimiehen jäljillä sai sanomalehtimaininnasta 1300+kävijää. Olen rehellisesti kateena. 

14.8.

• Onkohan "inlägg" sama kuin kommentti? Perusteluna suhteiden lämmittäminen Suomeen ja toiveena 1600- ja 1700-luku, tack
• En printtihesarissa huomannut juttua vuoden 1962 nuorisofestarista tehtävästä leffasta.
• Leffajutussa ei mainittu ollenkaan Joni Krekolaa. Häntä eli faktaa 1962 festareista taiteiden yönä Sörnäisissä
• Koulussa m.m. "Pitsinnypläys - perinnekäsityö elää nykyajassa" ja "Sukan kantapään tekeminen" Pännii, kun en ehdi...
• Ruotsissa tutkitaan viikinkiaikana Suomesta Mälar-järvelle päätyneitä esineitä. Tuloksia odotellessa...
• Tekisi mieli ostaa IL, mutta kun kerran Mannerheim-lehdistötilaisuus on vasta to, niin tuskin siinä mitään nyt on? 
• "mielellämme ilmoitamme sinulle, että kirjasi „Tavarantasaajat Österholm ja Sutki“ soveltuu erinomaisesti kansainväliseen myyntiin. " WTF?!?  
• Eeva Luotosen kirjahistoria löytyi kun ekojen jaksojen lähetysaika on jo mennyt. Kähkösen sain talteen.
• "Supisuomalaista kansaa ei ole, vaikka sillä pörhistellään jätkämäisesti. "

 15.8.

• Pyydettiin esitelmää pitämään. Sastamalassa keskiviikkoiltana. Montakohan minuuttia harkintaa vastaus vaatii?  
• JY väitös: Jatkuvuus ja muutosten hallinta. Hamina ja Lappeenranta Ruotsin ja Venäjän alaisuudessa 1720−1760-luvuilla
• On ihan epistä, ettei kirjastossa saa olla kuin 30 varausta. En pääse uutuuskirjojen jonoon kun en ehdi hakemaan jo saapuneita. 
• History as remix - hyvä fraasi meikäläisen tuotoksille mutta voiko remix olla tiedettä?
• Tarkistin wikipediasta 16-vuotiaana kannattamani puolueen nimen. Lopetusvuosi varustettu ?-merkillä. 

16.8.

• Aamun aluksi kuunneltu jo kolme kertaa Kekkonen-rock. En pääse yli siitä, että Pikku kakkonen ja 1980.
• Upeita kuvia vuoden 1812 taistelun elävöityksestä
• Lyytinen: "tulette varmasti hämmästelemään taiteellista tasoa" Hyvänä vai huonona? 
• "Mitä voi kertoa pysytellen todistettavassa?" Tervetuloa historian esittämiseen
• Suomen marsalkka streemataan samaan aikaan kuin ensi-ilta. Ei levityssopimusta.
• Valmistaudun stressitestaamaan Ilmonettiä. Jos tänä vuonna onnistuisi kinnasneulakurssille pääsy.  
• Ilmonet meni aika jähmeeksi klo 11. Yhden kurssin ilmoittautuminen vaatii ~viiden ruudun latautumisen. Kinnasneula Ok, nyt vielä 2. kurssi. 
• Ruotsalaisessa meriarkeologiablogissa taas vieraileva kirjoittaja, jolla suomalaisen oloinen nimi.

Toimelan Elias oli mainio mies

Oulun Wiikko-Sanomissa 1.9.1855 esiteltiin nuori sankari:

Toimelan torppa oli Laajalan kylässä ja Kuulusan lautamiehen maalla. Elias oli torpan nuorin poika ja hyvin liikkuva. Kaikissa kylän poikain leikissä oli Elias paraana; hän oli sukkelin katoille ja puihin kiipeämään ja rohkein sieltä alas hyppäämään.

Eliaksen toimesta sai eräs herra sakot luvattomasta viinan myynnistä, joten ymmärrämme heti pojan esimerkillisyyden. Elämäntarinansa jatkui vauhdikkaasti numerossa 15.9.1855 ja päätyi merelle. Siellä oltiin myös numerossa 29.9.1855, jossa loppuun oli upotettu faktapala kangastelemisesta. Lisää merielämän ihmeitä seurasi numeroissa 20.10., 10.11. ja 1.12.1855. Eliaksen toimintasankaruuden tultua perusteellisesti pohjustettua palattiin 8.12.1855 Laajalan kylään, jossa oli monenlaisia ongelmia. Kukahan niitä sopisi ratkomaan? Numerossa 9.2.1856 esitellään pelastaja

Muutamana kauniina kesäissä päivänä ajoi Laajalan kylään eräs mies. Laajalaiset katsoivat pitkään tämän ventovieraan päälle. Hän oli hyvin parroittunut, koko muoto oli hyvin ahvettunut, mutta katsanto ja liikunto oli hänellä aivan virkiä.

Ja hänhän oli Elias! Elias osti luvattoman viinan myyjän tilan. Ensi töikseen hän poisti pelloiltaan turhat aidat. Tästä perusteluineen kerrottiin numerossa 16.2.1856. Yleisempää muutoksen tarvetta Elias saarnasi kyläläisille numerossa 1.3.1856. Maan hedelmättömyyden syistä keskusteli hän numeroissa 3.5.1856 ja 10.5.1856.

Ettei menisi aivan liian tylsäksi kertoi Elias kyläläisille myös matkoillaan näkemästä, alkaen "englantilais Indiasta" numeroissa 14.6., 21.6., 12.7. ja 2.8.1856 ja sitten ottaen kantaan kysymykseen "Mitä kuumain maitten luonto vaikuttaa ihmisen sielun lahjoissa" numerossa 20.9.1856. Näiden väliin mahtui lisää maatalousvalistusta: "Miksikä heinän-kasvu vähenee niityissä?" (5.7.1856), "Peltomaan parannuksesta" (16.8., 23.8.,30.8. ja 15.11.1856).

Alkaa syntyä kuva, että kirjallisella hahmolla yritetään välittää tietoa. Toimitus ei tarkoituksellisesti johtanut lukijoitaan harhaan vaan 22.8.1857 paljasti, että

kunnioitettava lukia, sinä olet itse Laajalainen, jota Elias opettaa; anna Eliaksen asua missä hän tahtoo, seuraa sinä ja kuuntele tarkasti hänen kiitettäviä nuvojansa, niin silloin olet sinä oikia Eliaksen opetuslapsi.

Opetusaiheita vuonna 1857 olivat olleet arvo (28.2. ja 21.2.), tiikeri-pappi (7.3.), työpalkat (14.3.), sukeltajat (28.3. ja 4.4.), rikkaus ja köyhyys (18.4., 25.4. ja 2.5.), veroista ja ulosteoista (30.5.), kuvailemia Amerikasta (9.5., 16.5., 23.5., 6.6., 13.6., 27.6., 4.7., 11.7., 8.8.ja 29.8.), suolan hyödystä eläimille (10.10. ja 17.10.), Itä-Indiasta (24.10. ja 14.11.), eläinten ruokkimisesta (31.10.,  7.11., 28.11. ja 19.12.).

Eliaksella riitti asiaa. Vuonna 1858 jatkui kuvaelmia Amerikasta (9.1., 16.1., 30.1., 6.2., 13.2., 20.2.,  8.5., 15.5., 22.5., 26.6., 24.7., 14.8., 18.9., 23.10. ja 31.12.) sekä kerrottiin tulipalloista (13.3., 3.4. ja 24.4.) ja miten Jumalan luultiin muinoisaikoina tuomitsevan (29.5., 5.6. ja 12.6.). Maatalousvalistus unohtui täysin.

Tarinat jatkuivat samalla innolla vielä ainakin vuosina 1859 ja 1860 ja vielä vuonna 1870 Elias kertoili suomalaisten elämästä Amerikassa. Jos lukutaidon oli omaksunut ja OWS:n sai käteensä ei jäänyt ulkomaailma vieraaksi. Varmasti oli mukavampaa omaksua tietoa Eliaksen seikkailujen lomassa kuin kuivana asiatekstinä. Eivät olleet suomalaiset toimittajat 1800-luvun puolivälissä kansanvalistuksen amatöörejä.

Ruotsissa naimisiin menoa yrittäviä

Renki Jacob Malm oli oman väittämänsä mukaan syntynyt Inkoossa vuonna 1779. Oltuaan merillä kolme vuotta hän asettui vuonna 1809 asumaan Tierpiin ja syksyllä 1810 Hagan Österbyn tilalle. Sitten halusi naimisiin ja esteettömyystodistuksen puuttuessa julkaistiin m.m. alla oleva kuulutus sanomalehdessä Posttidningar 19.7.1811.

Johan Blomfeldt ei ollut aivan varma syntymävuodestaan, joko 1771 tai 1772. Paikka Pernaja. Hän oli liittynyt vuonna 1797 Uudenmaan jalkaväkirykmenttiin, tuli vuonna 1810 Piteån pitäjään ja muutti sittemin Skellefteån pitäjään, jossa aikoi naimisiin. Alla oleva kuulutus sanomalehdestä Posttidningar 29.9.1814.

Seuraava tapaus on entinen Jägerhornin rykmentin sotilas Johan Kask, joka oli syntynyt Pernajassa. Suomen sodan aikaan, jolloin nimensä Blomfeldt, palveli Uudenmaan jalkaväkirykmentissä. Halusi mennä naimisiin Skellefteåssa ja allaoleva kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 16.2.1819. Onkohan tässä kyse samasta miehestä kuin edellisessäkin?

Tenholassa syntynyt Carl Gustaf Eklund päätyi tuntemattomia reittejä rengiksi Wämdön pitäjään Tukholman läänissä. Esteettömyyttään avioliittoon kuulutettiin sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 8.11.1823.

Vielä kauan Suomen sodankin jälkeen päätyivät miehet Ruotsiin. Merimies Matts Mattsson Westersund oli syntynyt Pedersöressä 8.12.1813 (synnyinkoti Ytter Essen Östi ja vanhemmat Matts Danielsson ja 39-vuotias Clara Hansdr.) ja aikoi naimisiin Göteborgissa, joten kolmas kuulutus sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 25.2.1842.

Lehtileikkeet jatkavat pinoutumistaan

Hesarissa 3.8.2012 Ritva Liisa Snellman oli herännyt huomaamaan, että sunnuntaiajelu on uhanalainen matkailumuoto. En väitä vastaan ja totean, että tästä tavasta ei "tulevaisuuden historioitsijoille" ole jäänyt paljoakaan jälkiä tulkittavaksi.

Juttu Hylätty talo, autio piha Hesarissa 5.8. kertoi pohjoiskarjalaisesta tilasta, joka oli jäänyt rapistumaan. Myyminen olisi hankalaa, kun osakkaita on 29 ja näistäkin osa kuolinpesiä. "Hiljalleen painuva talo on enää muistona menneestä ajasta, jolloin erämaassa kaikuivat karjankellot ja lapsien äänet.". (Verkkoversio jutusta)

"Arjen historiaa pitäisi säilyttää" toteaa Säde Kultanen Hesarissa 8.8. Hän on huomannut Helsingissä julkiset vesipostit, joita viereisen jutun mukaan on pääkaupunkiseudulla toistasataa. Nykyiset vesipostit ovat "tiettävästi 1940- ja 50-lukujen taitteesta". Jos postia käytetään vähän, HSY katkaisee vedet ja odottaa valituksia. Jollei niitä kuulu, posti puretaan.

Helsingin kaupunginmuseon tuoreessa Sofia-lehdessä kiinnosti juttu Tutkijan työpöydältä. Näyttelyä Made in Helsinki 1700-2012 valmistellessaan Pirkko Madetoja oli Oy Wilh. Salinin kassakirjoista huomannut epäsäännöllisen säännöllisen merkinnän "tiggare" eli kerjäläinen. Epävirallisesta avustuksesta oli jäänyt pieni jälki, mutta enempää ei.

Brittilehti The Telegraph oli puristanut Suomen historian kuuteen sanaan ja Hesari käänsi ne suomeksi 11.8. viidellä: "Taistelu ylivoimaa vastaan; kysykää venäläisiltä"

Juuri kun museot ovat siirtymässä niukempiin talviaikatauluihin Hesari 11.8. listasi 20 museoautokokoelmaa, jotka ovat yleisölle avoimia. Ilmeisesti niitä siis olisi enemmänkin. Enkä ole nähnyt ainuttakaan. (Tai kolme vuotta sitten olin kyllä Helsingin automuseossa, jota ei enää ole.)

1990-luvulle asti

Jason Laveryn luentosarja Suomen historiasta päättyy tänään. Maanantaina aloitimme vuodesta 1918 ja keskiviikkona lopetimme vuoteen 1991. Olin etukäteen tietoinen näiden vuosien heikosta tietotasostani ja nyt olen siitä tuskaisen tietoinen. Muistan asioita käsitellyn yläasteen historian tunneilla, mutta siinäpä se.

Tästä kertauksesta jäi mieleen Suomen jäykkä ja sopimuksiin nojannut Neuvostopolitikka ennen sotia. Talvisodan ja jatkosodan erot olivat sentään minulle ennestään tuttuja. (Ilona Kemppainen epäili, ettei tämä päde koko kansaamme. Edellisen viikon luentotauolla äitini sanoi uskovansa, ettei osa suomalaisista tiedä Ruotsin vallan aikaa olleenkaan. Pilvi Torstin kirjaa historiatietoisuudestamme innokkaasti odottelen.)

Häpeäkseni on todettava, että Paasikiven merkittävyys ja Paasikiven linjan sisältö olivat minulle "uusia" asioita. Eli en ole koskaan ymmärtänyt mistä inhoamani Suomen konsensushakuinen poliittinen kulttuuri on syntynyt. Nyt valkeni. Ja samalla löytyi mahdollinen syy sille, miksi kannatin 16-vuotiaana Perustuslaillista oikeistopuoluetta. (Todellinen syy on unohtunut.)

Kekkosen kaudesta ei paljastunut merkittäviä tietoaukkoja, vaikka yöpakkasen ja noottikriisin tuntemukseni oli kylläkin luonnoksenomaista. Kauniisti sanottuna.

Mieleeni palasi Kekkonen hiihtää, Kekkonen kalastaa -laulun lisäksi lapsuudenmuisto 1980-luvun alusta. Tamminiemi oli minulle ollut TV-uutisten paikka, johon tultiin ja mentiin. Kuin jumalalliseen korkeuteen tms. Niinpä järkytyin muistiin painuneella tavalla, kun sukulaisvierailulla pääkaupunkiseudulle ajoimme Tamminiementietä ja tätini arkisesti heilautti kättään etupenkillä: "tuossa on Tamminiemi". Näin vilauksen tutunnäköisestä rakennuksesta ja ihmettelin hiljaa mielessäni sitä, että tavallisia kuolevaisia oli päästetty näin lähelle.

Sota, historia, naiset, kirjat

Kun kerroin Facebookissa ostaneeni kirjan How to write history that people want to read, tuttavieni ajatukset hyppäsivät sodan ja seksin lisäämiseen. En usko tuon sisältyvän kirjan opetukseen, mutta olen kyllä tietoinen sodan menekistä. Elokuun BBC History Magazine nimittäin kertoi, että briteillä historiakirjallisuus pulikoi kirjamyynnin yleisiä laskevia trendejä vastaan. Tässä auttaa erityisesti sotahistoria, jonka menekki on vuosien 2010 ja 2011 välillä jopa kasvanut.

Itse en ole sotahistoriaan innostunut enkä myöskään hamua romaaneja, jotka on sijoitettu sodan aikaan. Jälkimmäisiähän Suomessa syntyy ja viime vuosina on erityistä huomiota saanut naisten kirjoittama sotaan liittyvä kaunokirjallisuus. Sen aika ei mennyt hetkessä ohi, sillä Hesari esitteli 9.8. syksyn vuosiin 1943 ja 1944 sijoittuvat uutuusromaanit, joissa "Heidi Köngäs laittaa lukijansa historian oppitunnille" ja "Paula Havaste katsoo saksalaisia suomalaisten silmin".

Sisällissotammekaan ei jää käsittelemättä. Rosa Meriläisen puffausjutussa Suomen kuvalehdessä 30/2012 kerrotaan häneltä ilmestyvän nyt elokuun aikana "historiallinen romaani Suomen vuoden 1918 sisällissodasta, Tampereen naispunakaartilaista ja mystisestä Muurmannin legioonasta". Vähemmän yllättävästi "Meriläistä ärsyttää sotakirjallisuudessa naisille perinteisesti varattu uhrin osa. Siksi hän halusi kirjoittaa sotakirjan, jossa nainen on myös tekijä."

Kun en ole perinteistä sotakirjallisuutta tavannut, sisällissodasta tulee ensimmäiseksi mieleen Anneli Kannon Veriruusut ja sitten Anna Bondestamin Kuilu. Ainakin Kanto kuvasi naisia tekijöinä, lienevätkö sitten olleet uhrejakin. Uhrautuminenkin voi olla aktiivista tekemistä ja kaikki sotaan osallistuvat uhraavat jotain.

Seuraavan kuvalehden numeron yleisöosastossa huomautettiin, että Muurmannin legioona ei ole jäänyt mystiseksi niille, jotka ovat lukeneet Anneli Toijalan kaksiosaisen kirjan, jonka jälkimmäinen osa Merten takaa tulleet oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 2005. Jäänyt minulta huomaamatta, joten kirjaston varauslistalle.

Mielelläni laittaisin sinne myös Meriläisen lapsena äidiltään saaman sisällissodasta kertovan sarjakuvakirjan. Meillä ei ole ikäeroa montaa vuotta, joten kyse ei ole mistään tuoreesta teoksesta. Vaan mistä?

Päivän kohuaiheesta kahvitauon verran

Do-diin. Päivän keskusteluaihe on se, että huhu kertoo, että Ylen tuottamassa Mannerheim-elokuvassa pääosaa esittää afrikkalaissyntyinen mies. Lehdistötilaisuus on vasta torstaina, joten en käynyt ostamassa Iltalehteä, jossa tuskin oli enempää informaatiota. Verkkokeskustelua on syntynyt runsaasti ja sitä kommentoi jo ansiokkaasti Jussi Jalonen. Taidan itse jäädä odottamaan elokuvaa, jonka yritän kyllä päästä näkemään jo R&A-näytöksessä.

Mutta Mannerheimista vielä. Sunnuntaikävelylläni osuin mielestäni ensimmäisen kerran Mannerheimin haudalle. Ainakaan se ei ole aikaisemmin tehnyt vastaavaa vaikutusta, joka purkautui huuliltani jokseenkin muodossa "tämähän on kuin Francon hauta". Tarkistin nyt Wikipediasta ja joudun toteamaan ettei ihan ole, mutta jotain ylenmääräistä ylösnostoa hävityn sodan johtajalle on kyllä mielestäni annettu. En valitettavasti älynnyt ottaa sunnuntaina kuvaa, mannerheim.fi-sivuilta löytyi puolilaillisesti alla oleva ja Francon (ynnä sisällissodan "sankareiden") haudan kuva on Wikipediasta.

Kun Turussa ei ollut tarpeeksi kaakeliuuneja

Vuoden 1634 alussa saapui Tukholmaan kirje Turun pormestarilta ja raadilta. Viestinä oli, että Turusta oli Tukholmaan karannut ruukkumaakari Joachim Paniken. Tämä oli jättänyt jälkeensä vaimonsa ja lapsensa ja kuului nyt asuvan Södermalmilla ammattiveljensä lesken luona.

Tilannetta piti selvittää ja Joachim tuli oikeuden eteen 20.1.1634. Hän totesi, että turkulaisten kirje poikkesi totuudesta usealla tavalla. Hänellä oli vain yksi lapsi ja matkan tarkoituksena ei ollut vaimon dumppaus vaan työn haku. Turussa kun ei kaakeliuuneilla ollut markkinoita eikä hänellä näin ollen töitä.

Oikeus uskoi Joakimia, jonka Norrköpingissä asuvat sisarukset tiedettiin hyvin toimeentuleviksi. Lisäksi mies lupasi kevään tullen matkustaa vaimonsa luo.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XXII 1634 (2008) s. 70, 74 
Kuva Jenny Nyberg SHMM

Luu jäi käteen

Laveryn luentosarjan takia minulta jäi väliin lähes kaikki viime viikon Arkeologit kylässä -aktiviteetti Tiedekulmassa. Onnekseni kaikkein kiinnostavin otsikko Härkää ja härkäsimppua. Porvarin ruokapöydässä Helsingissä noin vuonna 1590 oli perjantaina.

Ajattelin saavani täydennystä kirjaa Olof Ångermanin aika ja elämä kirjoittaessani keräämälleni tiedolle. Vasta paikan päällä tajusin, että härkäsimppu on kala ja päivän teemana osteologia. Kristiina Mannermaa yritti esittää perustietoja myös muusta ravinnosta, mutta varsinainen aihe oli Helsingin Vanhankaupungin yhden talon lattialta löytyneet luut. Lyhyessä esityksessä en aivan pysynyt kärryillä siitä mikä oli yleisempää asiaa ja mikä kaivaustulosta. Edellistä ainakin simppuliemen resepti, jossa kalaliemi rikastettiin voilla. Se oli minulle uutta tietoa.

Vasta kysymysosiossa selvisi, että tutkimus on vasta alkamassa (vaikka kaivaukset olivat jo vuosina 1989-93). Vielä ei ole teoriaa siitä, miksi talon lattialle yli päänsä oli kertynyt luita, isojakin. Valmiimmassa tutkimuksessa tulee varmasti olemaan jotain mielenkiintoisempaa kuin tässä puolen tunnin katsauksessa. Olihan sitä myös ao. kaivausten siitepöly- ja kasvijäännöstuloksissa, joita viime vuonna tähän aikaan lueskelin vanhasta Narinkka-kirjasta.

Esityksen jälkeen poikkesin alakerran Kontti-galleriaan, jossa piti oleman Espoon Mankbyn esittely. Paljastui seinäkankaiksi, joiden tekstit ja kuvat toivottavasti esillä jollain verkkosivullakin. Sivupöydällä oli todennäköisesti aiemmin päivällä pidetyn työpajan materiaalia, josta kuvat yllä ja alla.

Tiedekulmasta poistuessani huomasin seinällä paperilapun, jonka perusteella kaikki siellä pidetyt esitykset on videoitu ja esillä sivulla www.helsinki.fi/thinkwall . Näköjään WDC-tuotantoa, kun en ensisilmäyksellä erota, mistä videoita edes hakea. Siitä huolimatta, että etusivulla on videoruutu. Jonka yläpuolella näkyvä Teemu von Boehmin kommentti maaliskuulta ei ole saanut vastausta:

Laittakaapa jo vihdoin loputkin tietoiskuvideot esille yleisökysymiksineen ja vastauksineen leikkaamattomina vai odottaako Tiedekulma, että videomateriaalit vuotavat YouTubeen sensuroimattomana julkiseen levitykseen. Totuus esille vihdoinkin ei totuuden esiintuomista pidä hävetä tai pelätä  [...]  Ps. Tiedekulman Ohjelmasta näkee mitä tietoiskuja on pidetty ja osasta videoista näkee, että ne on tylysti katkaistu kesken ennen yleisökysymyksiä ja vastauksia.

Paikkaus 11:03: Mikä mahtoi lauantaina Thinkwall-sivua/silmiäni vaivata, kyllä sieltä nyt löytyy tallenteita esityksistä, jopa viime viikoltakin:

Kalastettua

Kuva: National Media Museum/Flickr

Marko Leppänen vinkkasi neuvostopropagandan näyttelystä, joka on auki vielä 19.8. asti Töölössä.

Juuso Hyvärinen kertoi veturista, joka ei päässyt Suomen rautatielaitoksen 150-vuotisjuhlaan.

Helena Ruotsala raportoi Mikkelissä viime viikolla pidetyistä Kotiseutupäivistä. Aikaisemmin kesällä hän oli kertonut pohjoismaisesta etnologikongressista.

JanneH vieraili Tallinnan vankilamuseossa.Anna-Kaisa teki retken Savitaipaleen Hakamäen museoalueelle, Kärnäkosken linnoitukselle ja Taipalsaarelle Mooses Putron kotimuseoon. Sari vietti kesäpäivää Lohjan seudulla. Juha-Matti Granqvist kumppaneineen etsi 1700-lukua Hangon ympäristössä: osa 1,...

Marja B oli Joron jäljillä sukututkimuksen pyörteissä.

Sentrooppa-Santra kertoi unkarilaisten kansallisista menneisyyskäsityksistä.

Kungliga Biblioteketin Vardagstryck-blogi esitteli 1700-luvun puustellien rakennusohjeita.

E vastasi kysymykseen Jos voisit aikamatkailla kerran, minne menisit?

Lähtisin 1300-luvun Turkuun katsomaan sen ajan kaupunkikuvaa sekä aatelisten elämää Turun linnassa. Voisin myös matkustaa 1800-luvun Helsinkiin, kun suomalaisuusaate rupeaa pikkuhiljaa voimistumaan. Olisi kiinnostavaa myös kurkata 1918 kevään Helsinkiin tai Tampereelle, mutta se matka voisi olla varmaan aika nopea pyrähdys.

Kaisa osallistui sukujuhliin.

Kirlah pohdiskeli naisten kielellistä marginalisointia. Sylvi-verkkolehdesä listattiin merkittävät Sylvit: 20-11, 10-1 ja käytiin Sylvi Kekkosen haudalla.

Eveliina kertoi ensimmäisestä kesästään viikinkilaiva Sotkan kyydissä.

Jessica Parland-von Essen raportoi på svenska konferenssista The Electronic Re-evolution - News Media in the Digital Age: päivä 1, päivä 2.


Ilkka Hemmilä kirjoitti suomalaisista historiallisten elokuvien hankkeista.

Anne Rongas esitteli nykyaikaisia kirjaprojekteja.

Jaana Märsynaho luki Pirkko Mattilan Auksuunin, joka kertoo Oulun seudulla vaikuttaneen Mattilan suvun vaiheista 1800-luvulta aina nykypäiviin. Kirjan oli lukenut myös Paula, joka sai kommentin itse kirjailijalta:

Kiitos Paula yllättävästä arviosta! On mukava saada kommentteja kirjastaan, jota on kirjoittanut ja viimeistellyt monta vuotta. Arvi Mattila oli niin kiltti mies, ennen voinut hänen elämästään enempää revitellä. Se on sukutarinan ongelma täysin fiktiiviseen tarinaan verrattuna. Itsekin jäin niitten merimiesten ja meritarinoitten koukkuun. Ehkä kirjoitan niistä vielä myöhemmin. Jokainen jakobin käymä satama oli totta.

Laura arvioi Kirjavinkeissä Pekka Kilpisen kirjan Vakavasti otettavaa huuhaata : kurkistuksia historiankirjoituksen marginaaliin ja rivinväleihin. Nino luki Heidi Könkään Luvatun. Jaana luki Anna Kortelaisen kirjan Puolivilli puutarha. Albert Edelfeltin Haikko. Sarka luki Kjell Westön kirjan Missä kuljimme kerran ja Hannu Niemisen teoksen Kansa seisoi loitompana - kansallisen julkisuuden rakentuminen Suomessa 1809-1917. Hän myös esitteli Signe Branderin kuvista kootun kirjan Suomen kartanoissa että minulle heräsi ensimmäisen kerran kiinnostus sitä kohtaan.

Tutustumme Baranoffin perheeseen

Sukututkimus vei minut Baranoffien rälssimaalle Kokemäen Säpilänniemeen, joten perheestä piti ottaa hieman selvää.  Tapio Salmisen Kokemäen historian sivulta 141 päästään alkuun. Lähteinään hänellä on Lindströmin pitäjähistoriikki, Almquist ja asiallisen näköiset genealogiset tekstit. Mitään näistä tarkistamatta, Ramsayta, Haikarin väitöskirjaa, muutamia verkkosivuja ja sekalaisia muistiinpanojani vilaisten:

Inkerinmaalla vaikuttanut pajari Cassari Baranoff oli Täyssinän rauhan jälkeen jäänyt Ruotsin kruunun palvelukseen. Tämä palkitsi hänet lukuisillä läänityksillä, joista minulle olennaiset ovat vuonna 1606 Kokemäeltä saadut Raition neljännes sekä Rudanko ja Pirkkinäinen. Vuonna 1610 samaiset maat lahjoitettiin Baranoffille. Lahjoitukseen myös kuuluneista Kakkulaisesta ja Levanpellosta Baranoff luopui vuonna 1629. Näin kirjoitti Salminen, Ramsayn mukaan Kokemäen läänityksen oli saanut Cassarin isä.

Cassari Baranoff on kuollut ennen vuotta 1634. Hänen leskensä Maria Rehbinder esiintyi Kokemäen käräjillä ja hallitsi Vitikkalan kartanoa. Missä määrin siellä asui, en tiedä.

Maaomaisuuden peri poikansa Gotthard Fredrik Baranoff, joka vuonna 1652 reippaasti kuulutteli verorästillisisten talonpoikien sukuoikeuksia. Vuonna 1654 hänellä oli varattuna ykkösrivin paikka kirkosta, jonne tuli kyllä Vitikkalasta huomattavan pitkä matka. Gotthardilla oli vuonna 1670 oli "hallinnassaan Säpilänniemellä ja siitä ylävirtaan sijanneista Kokemäen kylistä koostunut lahjoitusmaa". Reduktiossa 1684 hänelle jäi elinajakseen Vitikkala ja Rudanko. Näin Salmisen tekstissä, Satakunnan Sanomat 19.1.1910 täydentää: "jätettiin jälelle ainoastaan 12, Vitikkalassa 3, Säpilässä 7 ja Rudangossa 2, ja nämä hän sai ainoastaan elinajakseen "Kuninkaallisen Majesteetin erityisestä suosiosta ja armosta"."

Gotthardin poika Gotthard Johan Baranoff oli ilmeisesti se Baranoff, jonka nimmarin bongasin vuonna 2008. Hän kuoli Kokemäellä 9.5.1684. Hän ehti avioitumaan vuonna 1679 Maria Elisabet Cronstjernan kanssa. Maria asui Kokemäellä ainakin vuonna 1698, jolloin tuomiokirjakortiston mukaan on mainittu hänellä olleen tukholmalaisen elintarvikekauppiaan tytär palvelustyttönä Vitikkalassa.

Gotthard Johanin ja Maria Elisabetin pojat kuolivat Ramsayn mukaan suuressa Pohjan sodassa. Tytär Brita Helena meni vuoteen 1704 mennessä naimisiin Gabriel Procopaeuksen  kanssa. SAY:n perusteella heille jäi Vitikkala. Gabriel sattuu olemaan esisetäni, mutta se on toinen tarina se.

(Vaakunakuvan lähde: Aadlivapid Ajalooarhiivis)